Satunnaiset kuvat

Kädestä pitäen/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

144 Reissuja riittää

Lauantai 29.8.2009 klo 18:16 - yrjöpoeka

 

Torstain ohjelmassa oli reissu maakunnan keskukseen Kajaaniin ja illaksi Ristijärven keskustelu/palaute tilaisuus. Kilometrejä moottoripyörän mittariin kertyy ja ajotuntuma paranee. Ristijärvellä oli paikalla runsaasti väkeä, enemmistö naisia kuten oli kyselyn vastaajissakin. Paikalla oli todella aktiivista porukkaa, nais energiaa oli runsaasti ja suunvuoroa oli turha yrittää. Hyvä tilaisuus paikalla olleen porukan mielestä ja siihen on helppo yhtyä.

Torstai-illan lopuksi ajelin Kuusingille, tarkoituksena heittää vielä yksi lupa ja tuoda asuntovaunu kotiin. Kalastuslupa alkoi yöllä klo 02 ja oli todella mukava kalastella pimeässä. Yö oli oikein lämmin ja kaloja tuntui vielä joessa olevan. Toisella heitolla perhokela vinkaisi todella lupaavasti, mutta ensimmäisen syöksyn jälkeen kala pääsi irti. Kello viiden jälkeen nykäisi uudelleen ja se myös pysyi rannalle asti. Normi kala, eli 61 senttiä Kuusingin taimenta pääsee ruokapöytääni. Kalastus kausi on ollut aika vaihteleva, lopputulos kauden osalta on kuitenkin hyvä.

Nyt on viikonlopuksi tiedossa huoltohommia, puran kalastusvälineet ja huollan ne. Lisäksi vaunu on siivottava ja ulkoilua pitänee vaimon kanssa harrastaa.

Avainsanat: moottoripyörä, kuusinki

143 Maakuntamatkailu jatkuu

Keskiviikko 26.8.2009 klo 20:10 - yrjöpoeka

 

 

Eilen aamuaikaisella ajelin Puolangan terveyskeskukseen ja tutustuimme sen toimintaan. Eroja maakunnan eri puolilla on selkeästi nähtävissä, yhteinen nimittäjä on kaikilla yksi, pitää päästä pois ambulanssi rallista. Kaikki kokevat sen erittäin vastenmielisenä ja omaisten kannalta on todella ongelmallista, kun ei tiedä minkä kunnan terveysaseman käytävällä mummo tai pappa makailee.

Iltapäivästä kävin paluumatkalla Ämmänsaaressa ja osallistuin kehitysvammaisten uuden asunto/työ kompleksin suunnittelu kokoukseen. Siinä se päivä täyttyi, lähdin liikenteeseen klo 06 ja olin kotona 16.30.

Tänään kävin sitten Yamahalla matkailemassa pohjoispohjanmaalla, lähinnä ja Taivalkoskella ja Kuusamossa. Ostin reissun aikana vielä yhdeksi vuorokaudeksi kalastusluvan Kuusingille. Tarkoitus on käydä nyt viikonlopun aikana ja samalla tuoda asuntovaunu sieltä pois. Makkaran paistoa ja tuttujen kanssa turisemista, siinä voi vielä kalastajat levitellä käsiään. Kyllä se on kohta uskottava, kalastuskausi on päätöksessään ja kesä, se on lopussa.

Tämän jälkeen alkaa totinen puurtaminen maakuntapolitiikassa ja erityisesti sosiaali- ja terveystoimen puolella. Matkailuun menee valitettavasti paljon aikaa, todella paljon. Maakunta toisaalta on alkanut kutistua, kun joutuu kulkemaan sitä pitkin poikin.

Kävimme vaimon kanssa kaikesta huolimatta ajelemassa polkupyörillä, mutta vain muutama sata metriä viitostietä. Päälle lämmitimme sauna ja nyt vietyämme iltaa kotoisasti.

Ja vatsa on liian täynnä hyvää ruokaa..

Avainsanat: terveysasema, maakuntamatkailu, polkupyöräily

142 Murhayritys

Maanantai 24.8.2009 klo 12:00 - yrjöpoeka

Lähdin aamusella vaimoni kanssa ajelemaan polkupyörillä metsäautoteitä ja loppumatkan tulimme valtatie viitosta (E63) kotiin. Sää oli todella hyvä, lämpötila +13 ja täysin tyyni pilvinen sää. Oli todella mukava ajella hiljaisia metsäautoteitä kaikessa rauhassa, yhtään autoa ei siellä liikkunut. Ongelmat alkoivat heti valtatie vitosella, kaksi takaa tulevaa autoa ohitti meidät, juuri kun vastaantuleva auto oli kohdalla. Tämä on todella yleinen ilmiö ja se kokevat myös moottoripyöräilijät, jos ajavat kaistan oikealla reunalla.

Sitten saimme kokea sellaista joka oli mielestäni murhayritys! Ajoimme pitkää suoraa, takana näkyvissä puolitoista kilometriä tietä ja edessä melkein kilometri tyhjää. Takaa lähestyi matkailuauto, näin sen pyöräni peilistä. Auton riikkari alkoi soida jo puoli kilometriä ennen ja se soi koko ajan kohdalle saakka. Näin peilistä auton tulevan aivan kaistan reunaa ja se todella tuli, hyvä ettei sen sivu peili iskenyt minuun. Vaimo ajoi edellä ja oli kauhistuttava tunne, että auto osuu häneen. Heti meidän ohitsemme mentyään auto oli jo reunaviivan päällä. Reunaviivan sivulla on päällystettä enää noin 10 senttiä. Olimme molemmat niin järkyttyneitä, ettemme älynneet edes katsoa sen rekisterinumeroa. Tekisin tuosta tempusta varmasti rikosilmoituksen.

Olen monta kertaa ihmetellyt tuota autoilijoiden käytöstä polkupyöräilijöitä kohtaan. Autoilijan tavatessa poron maantiellä hiljennetään ja jäädään ihmettelemään siirtyisikö se pois tieltä. Polkupyöräilijän tavatessaan ajetaan aivan liian läheltä ohitse ja hiljentämättä vauhtia. Olen seurannut ilmiötä myös autonratin takaa ja se on joskus karmean näköistä touhua. Mikä meissä pyöräilijöissä ottaa niin pannuun? Eivätkä nämä aggressiiviset autoilijat pysähdy kertomaan, mikä oikein ahistaa.

Kirjoittaessani tätä, olen samalla pohdiskellut mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö lopettaa kokonaan pyöräily ja ostaa isompi aggressiivisempi m….n jatke, jolla ahdistella pienempiään? Vai pitäisikö minun aseistautua, kohdatakseni liikenteen vaarat ja sen lieve ilmiöt? Millä tavalla voisin lisätä polkupyöräilyn katu uskottavuutta, paksummalla takakumilla ja nahkaliiveillä se varmasti lisääntyisi. Sitten se olisi jo moottoripyöräilyä ja kuntoilun kannalta menisin heikompaan suuntaan.

Avainsanat: murhayritys, polkupyöräily, aseistautua, nahkaliivit

141 Hiljaisuus..

Sunnuntai 23.8.2009 klo 20:46 - yrjöpoeka

Kyllä on talo hiljainen ilman Ilonaa!

Ei naurua, ei juoksun ääniä.. Ikävä tuli kaikilla ja erityisesti minulla.

Avainsanat: ilona

140 Hyviä kelejä ja yhdessä oloa

Lauantai 22.8.2009 klo 20:26 - yrjöpoeka

 Ilonan juoksu ja nauru kaikuvat talossa, no joskus pientä vahvaa tahdon ilmaisua.  ;)

Eilen kävin aamupäivän Hyrynsalmen terveyskeskuksessa, väkeä oli paikalla oikein mukavasti ja parkkipaikat oli etsinnässä. Kävimme oikein hyviä keskusteluja ihmisten kanssa ja erityisesti henkilökunnan kanssa.

Iltapäivällä oli sitten vuorossa seurustelua Ilonan kanssa ja todella hyviä juttuja. On todella terävä tyttö ja jutut ovat napakoita. Samanlaista menoa on riittänyt tänäänkin ja hyvä niin. Eilen illalla istuimme kahdestaan ulkona keinussa ja juttelimme tulevista syntymäpäivistä, Jyrkin ja myös Ilonan tulevasta syntymäpäivä juhlasta. Tyttö kertoi kutsuvansa juhliinsa kaikki hyvät ystävänsä päiväkodista ja myös muita hyviä ystäviään. Ainoastaan yksi poika oli sellainen, ettei aikonut sitä kutsua mukaan. Oli kuulemma aina ilkeä Ilonaa kohtaan. Jutellessamme kerroin, että juhliin kutsutaan aina hyviä ystäviä ja pidetään yhdessä hauskaa. Juhlien merkitys on saada hyviä muistoja hyvistä hetkistä ystävien kanssa. Kysyin sitten pojan tilanteesta, että onko hänellä yhtään ystäviä. Ilonan lyhyt tokaisu pudotti minulta suun todella auki. Hän vastasi, ” On, poliisit!” Olin todella mykistynyt napakasta vastauksesta. Lapset ovat neljävuotiaita.

Jyrki pojan 25 syntymäpäivä on tänään ja poikani tuli käymään kotona. Kyllä on aika kulunut nopeasti, nuorin lapsistani on todella täysi ikäinen.

Eilen ja tänään olen saanut ajella moottoripyörällä aivan riittävästi. Ajokeli on erityisesti tänään ollut todella kesäinen ja pyöriä on liikkeellä vielä paljon. Huoltoasemilla tapaa ihmisiä jokapuolelta suomea. Aivan tuntemattomien kanssa alkaa helposti keskustelut ajoreiteistä ja erilaisista huomioista reiteillä. Moniko autoilija alkaa parkkipaikalla puhua viereen tulevan kuljettajan kanssa?

Tänään tapasin taas tien päällä omituisen matkailijan. Kuusamosta ajelin Murtovaaran kautta Hossaan ja siellä oli kuljettaja jota aloin jo pelkäämään. Huomasin pitkän suoran päässä takanani tulevan auton valot ja se ajoi todella nopeasti aivan takarenkaaseen kiinni, todella lähelle. Annoin heti seuraavan suoran alussa tietä, mutta autoilija hidasti kulkuaan ja jäi hieman taaemmaksi. Sen jälkeen ajoi taas välillä lähemmäksi ja kun hidastin hidasti myös hän. Tätä menoa kesti yli kymmenen kilometrin matkan ja vielä kerran auto ajoi aivan perääni kiinni, ajonopeus oli koko ajan 80 kilometriä tunnissa. Lopuksi auto pysähtyi takanani yhdelle suoralle ja sen jälkeen en sitä enää nähnyt. Autoillessa tuollainen peli ei niin pelota, mutta pyörän päällä olo tuntuu aika suojattomalta.

Kuitenkin aion ajella ja nauttia myös siitä jatkossakin. Pitänee todeta vain ”elämä on”.

Avainsanat: ilona, moottoripyörä

139 Tavallista flunssaa..

Torstai 20.8.2009 klo 18:50 - yrjöpoeka

 

 

Ei vielä päässyt röhkimään sikatautia, normaali ärhäkkä flunssa, joka tarttui ainakin vaimoon heti. Itsellä olo on jo helpottunut ja kurkkukipu on mennyttä kauraa. Oli todella hyvä päästä tästä helpolla, koputan kuitenkin sitä maalaamatonta puuta.

Tiistaipäivä meni maakunta matkailussa, ensiksi Paltamon terveysaseman tutustumis aamupäivä ja sitten illan lopuksi Vuolijoen keskustelu tilaisuus. Päivän anti oli oikein hyvä itselle ja uskon sen olleen myös kaikille muillekin. Ihmiset ovat oikein tyytyväisiä, kun pääsevät keskustelemaan silmästä silmään virkamiesten ja päättäjien kanssa. Toivottavasti yhteinen näkökulma löytyy syksyn mittaan.

Huomenna aamupäivä menee sitten Hyrynsalmen terveysasemaan tutustumisen merkeissä.

Keskiviikko ilta meni vaimon kanssa asuntoesittelyjen merkeissä. Laitoin oman asuntoni asunnonvälittäjän käsiin, saa nähdä löytyykö tosi ostajia tänä syksynä? Aamupäivä meni kotosalla välittäjän tentissä ja sitten lopultakin sain työntää pyörän pois tallista ja lähteä syksyiseen ilmaan ajelemaan. Noin 350 km ajo sai oikein hyvälle tuulelle. Muu liikenne on syksyisen rauhallista, eikä poroistakaan ollut riesaa. Eniten poroja oli Posion ja Kuusamon välillä, muutoin koulutakseja melkein kaikki autot. Pohjoisen miehet olivat tänään joko sorsa jahdissa puolen päivän jälkeen, tai sitten jahtasivat karhuja. Huoltoasemat olivat todella hiljaisia kesän jälkeen, ei tarvinnut jonotella. Poliisien autoja oli yllättävän runsas esiintymä koko reitillä, vuokkojen kukinta ilmeisesti on syksyä kohti runsastumaan päin. Oikein hyvä että kukkivat runsaasti!

Ilona ja Annukka-äiti tulee vielä tänään, voi olla kälätystä vielä loppuiltana!

Avainsanat: flunssa, terveysasemat, ilona

138 sikatautiako..?

Maanantai 17.8.2009 klo 18:34 - yrjöpoeka

Viime yönä kurkkuni kipeytyi ja tänään on koko päivän ollut todella huono olo. Toivottavasti tämä on jotakin muuta, nyt ei ehtisi sairastaa ollenkaan. Kiire loppuu varmasti, jos tauti iskee todella. Huomenna alkaa maakuntamatkailu terveysasema kierroksineen ja siinä pitäisi olla skarppina.

Viikonlopun aikana käväisimme velipojan kanssa loppureissun Kuusingilla. Joki pysyi hiljaisena ja toisista kalastajista ei todellakaan ollut haittaa. Sopi hyvin heittelemään ja taimenen pyynnin osalta kesä on nyt paketissa. Vielä on aikomus käydä harrin pyynnissä jossakin päin, kalenteri on nyt kyllä niin täysi, että tulee tekemään tiukkaa. Viimeisen vuorokauden aikana on tullut todella paljon vettä ja parasta aikaa vettä tulee kaatamalla.

Huomenna on mahdollisuus tavata Ilona pitkästä aikaa, aikomus on olla Kajaanissa yön yli. Sote-ltk kokoontuu keskiviikkona kesätauoltaan.

137 Sateet tuli ja kesä..

Torstai 13.8.2009 klo 14:26 - yrjöpoeka

Ravakoita sadekuuroja on tullut pitkin päivää ja lämpötila on pysytellyt alla 15 asteen.

Eilinen päivä meni maakuntamatkailun merkeissä, kävin Kajaanissa yksilöhuoltojaoston kokouksessa. Asiat olivat tiiviitä kuten yleensäkin ja porukka oli loman jäljiltä erittäin aktiivista. Pieni tauko asioitten hoidossa oli paikallaan, nyt on alkamassa erittäin tiivis jakso sote-lautakunnan työskentelyssä. Jokaisella maakunnan terveysasemalla käydään kaksi kertaa syyskuun loppuun mennessä. Aluksi alueen väestöllä on mahdollisuus tutustua sote-palveluihin ja antamassa oma kirjallinen palaute palveluista. Sen jälkeen sote-palvelut käy vielä samalla alueella pitämässä kuulemis- ja keskustelutilaisuuden. Toivottavasti Kainuun väestö käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kertoo mitä mieltä he ovat palveluista ja mitä he haluavat sote-palveluilta. Ensi viikon jälkeen vapaapäivät ovat itsellä hakusessa ja matkapäiviä tulee. Toivottavasti sää suosisi, jotta saisin ajella osan matkoista moottoripyörällä.

Viikonlopun aikana on tarkoitus käydä veljen kanssa vielä kalastusreissulla Kuusinki-joella. Viikonlopun säätila näyttää oikein lupaavalta.

Avainsanat: sote-palvelut, moottoripyörä, kuusinki

136 Helteet on nyt sitten taputeltu

Tiistai 11.8.2009 klo 8:58 - yrjöpoeka

 Sunnuntai iltapäivänä vaimoni alkoi ehdotella jo suorasanaisesti, ettenkö minä voisi mennä käymään joella? Mietin asiaa hetken, aivan lyhyen, ja totesin hänen puhuvan asiaa. Kuusinki oli sunnuntai-iltana todella hiljainen alaosiltaan, vain kaksi muuta kalastajaa oli näkyvissä.

Heittoharjoituksia sain tehdä muutoin aivan rauhassa, mutta jokea vaivannut veden humppaus toi roskia jokeen ja perhoa piti putsata vähän väliä. Alkuyöstä kuutamo valaisi hyvin ja loi oikeata tunnelmaa. Aamuyöstä alkoi pilveillä ja pientä sateen tihrua tuli ajoittain. Kalastus oli sitten aika lopettaa, kun joku otti pohjatulpan irti joesta ja vesi laski todella nopeasti. En jaksa oikein ymmärtää, mitä ihmettä varten jokea juoksutetaan öisin ja päivisin patoluukut pysyy kiinni. Siinä on kalat ihmeissään, kun yöllä taimen uros katselee sopivaa kutupaikkaa ja aamusella se on sitten kuivillaan.

Levottomat jalkani oireili sitten koko eilisen illan todella hankalasti. Lopulta sain niistä työvoiton ja sain nukkua yön vaimon kainalossa todella hyvin. Nyt olo on virkeä ja pitänee katsella sateen rakoa, josko sitä pääsisi vielä ajelemaan pyörällä.

135 Hellepäiviä

Lauantai 8.8.2009 klo 18:54 - yrjöpoeka

 Kyllä on sää suosinut ihmistä, loistava tilaisuus ajella moottoripyörällä. Eilisen päivän aikana kävin mukana Suomen metsästäjäliiton Kainuun-piirin järjestämässä pönttösorvi talkoissa Viepperhauta tapahtumassa. Ilmojen puolesta sää oli eilen ja tänään todella hyvä ja todennäköisesti vielä huomenna sää jatkuu samanlaisena. Tapahtuma on todella hyvä ja toivon sille jatkoa myös tulevaisuudessa. Uhkana on tietysti se, että järjestäjät sortuvat haalimaan tapahtumaan kaiken maailman muovikrääsän myyjät. Ne eivät mielestäni sovi mitenkään tällaiseen metsästyskulttuuri tapahtumaan. Tätä tapahtumaa pitäisi markkinoida ulkomaille ja erityisesti Keski-Eurooppaan, eräalan ihmisille tämäntapainen tilaisuus antaa paljon. Auttaa erityisesti ymmärtämään Suomalaista luonto- ja eräkulttuuria. Suomalaisilla on paljon annettavaa muiden maiden erähenkisille ihmisille, missä muualla voit tehdä nuotion metsässä ja keitellä nokipannu kahvit? Pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa se on mahdollista ja siinä sivussa voi keräillä syksyn satoa, sieniä ja marjoja.

Suomi ja Kainuu on erityisen hyvä paikka asua ja elää. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua täällä humisevat synkät metsät, koska suomalaista puuta ei enää tarvita sellun tekoon. Vielä kun saisi nuo metsäautotiet umpeen, niin jo kelpaisi pystykorvan kanssa istuksia kahvitulilla. Kainuusta ja Pohjois-Suomesta on muodostumassa muutamassa vuosikymmenessä Euroopan viheralue, tahdoimme me sitä tai emme. Siksi nyt on erityisen otollinen aika kertoa muille, millainen on Suomalainen erä- ja luontokulttuuri.

Tänään ajelin todella lämpimässä kelissä ja totesin, että moottoripyöräilijät tulevat juttuun keskenään, olivatpa mistä päin Suomea. Itselleni tuli pieniä ongelmia pyörän kanssa ja kun en oikein osannut ongelmaa ratkaista nostin peukaloa ensimmäiselle pyöräilijälle. Toppasi heti ja pystyi heti kertomaan, mikä oli ratkaisu ongelmaani. Erityisen hyvät kiitokset vielä kerran Tampereen suuntaan.

Huomenna pitää vielä käydä jonkinlainen ajelu jossakin päin kainuuta.

Avainsanat: viepperhauta, eräkulttuuri, moottoripyöräily

134 Maakuntamatkailua

Torstai 6.8.2009 klo 21:57 - yrjöpoeka

Huonosti nukutun yön jälkeen, ne levottomat jalat, lähdin aamusella ajelemaan pieniä päällystettyjä tiestöjä sytkyttimelläni. Ajoaikaa kertyi hieman yli 6 tuntia. Ajokeli oli todella hyvä, kaksi hirveä aamuaikaisella piti huomiokyvyn hereillä. Ajelin ensin Taivalkoskelle jossa tankkasin ja join aamupäivä kahvit. Taivalkosken keskusta oli uskomattoman vireän oloinen jo aamupäivästä, turisteja ja paikallisia torilla ja kaupoissa. Taivalkoskelta suuntasin reitin etelään ja puoliltapäivin katsastin Puolangan keskustan ja täytyy sanoa, että se kylä on hiljainen! Ajattelin ruokailla Hepokönkäällä, sitä on kesän mittaan mainostettu sen verran, että ajattelin tutustua siihen. Tien varsilla oli isoja mainoksia ruokailumahdollisuudesta, karu totuus paljastui sitten perillä. Paikka oli kiinni ja turistit, kuten minäkin lähdin ajelemaan eteenpäin. Puolanka on niin suljettu ja hiljainen käpykylä, ettei siellä enää tarvitse pysähtyä. Kulkuvälineen on syytä olla tankattuna ja omat eväät on oltava mukana.

Hyrynsalmen helikopterin luota löytyi paikka jossa matkailijaa palveltiin todella ystävällisesti ja mehukas burgeri pelasti nälkäkuolemalta. Suomussalmella käväisin tankilla ja kävin katsomassa myös vaimoani hänen työpaikallaan.

Kotona olin 14.30 ja aivan sopivasti. Paksuja pilviä nousi taivaalle ja vettä ukkosen ryydittämänä ropisi ja paljon. Säätiedotus oli näin luvannut ja sitä oli nyt uskominen.

Huomenna on sitten edessä talkoopäivä, ajelen aamupäivästä Ämmänsaareen ja osallistun talkoolaisena Viepperhauta tapahtumaan.

Päivitin kalenterin menoja ja totesin, että kohta on kesä ohitse. Pelkästään syyskuussa on 14 erilaista valtuustotyöhön liittyvää tilaisuutta ympäri maakuntaa. Pääosassa on sosiaali- ja terveydenhuollon asiat. Tämä viikonloppu on enää vapaata, arki on edessä.

133 Marjastusta ja liikuntaa

Keskiviikko 5.8.2009 klo 9:54 - yrjöpoeka

Joutenolon lisukkeeksi käväisimme eilen illalla poimimassa muutaman sangollisen mansikoita. Sen päälle vaimoni halusi rivakkaa liikuntaa polkupyörillä ja sitä myös sai. Ajelimme sorateitä kaksi tuntia reippaaseen tahtiin. Sen päälle oli vielä marjojen puhdistus ja saunominen. Lähellä puolta yötä alkoi päivä olla niin sanotusti pulkassa. Laitoin kalavehkeet aamua varten valmiiksi tarkoituksena lähteä aamuaikaiselle joelle.

Aamu oli todella kylmä, mittari näytti talon seinustalla klo 04 +2 astetta. Soiden reunamilla ja joen rannalla vesi oli ruohoissa ja lehdissä kiinteätä. Suomeksi sanottuna pakkasen puolelle meni, mutta kalastusta se ei haitannut. Kotijokeni oli limoittunut todella pahasti ja ensiheitot osoittivat särkikalojen vallanneen kosken. Kosken alareunassa perhoa kävi tavoittelemassa isompi kala ja uusi heitto sai kalan tarttumaan kiinni. Perhokelo rääkäisi oikein kunnolla kun kala syöksyi suvannon alapäähän. Sankan aamusumun keskeltä syöksyi iso kala ilmaan ja teki kunnon voltin. Ensi hyppy paljasti heti, ettei siiman päässä ollut mitään lohensukuista kalaa. Maastopukuinen pitkä luuleuka siellä mellasti, tein siitä pikaisen lopun ja vedin hauen raa’asti kosken kivikolle. Perho oli todella syvällä kurkussa, niinpä siitä tuli tämän päivän iltaruoan pääaine.

Kalastusta häiritsi joku tikku kengässä ja kaiken lisäksi se alkoi vuotaa. Kotona riisuin kahluuhaalarit ja kengät ja aloin selvittää, mikä siellä on vikana. Ei ollut mikään ihme, että jalkapohjaan ajoittain pisteli, kahluukengän pohjalle oli joskus tipahtanut kaksihaarainen perho! Hieroin jalkaa joella ja yritin ”tikkua” siirrellä, ettei se pistelisi. Kävi uskomaton tuuri, ettei se todella takertunut jalkapohjaan kiinni. Sitten olisi tullut todella ongelmia.

Kotijoki oli aivan täynnä samanlaista sitkeää vihreätä limaa, kuin Kuusingilla. Samantyyppistä limaa on tänä kesänä ollut myös joissakin järvissä. Vedet eivät ole tänä kesänä olleet edes erityisen lämpimiä ja silti siinä syntyy tuollaista moskaa. Toivottavasti vedet puhdistuvat jossakin vaiheessa, tuollaisen liman keskelle ei voi mikään syyskutuinen kala laskea kutuaan.

Tänään on sitten edessä kotona erilaisia huoltotöitä ja se alkaa vessanpöntön huoltamisella. Tuleepahan sekin puhdistettua kerran oikein kunnolla. ;)

Avainsanat: marjastusta, polkupyöräily, perhokalastus

132 Uutisperunoita

Maanantai 3.8.2009 klo 7:44 - yrjöpoeka

Kyllä ne ovat hyviä! Sillin, tillin ja voin kera niistä tulee vastustamattomia. Vaimo lähti käymään mukana joella ja aivan ensimmäiseksi keitimme kattilallisen oman pellon pottuja. Kyllä raukaisi ihmistä hyvin aterian jälkeen.

Kalojen osalta reissu oli heikko, perhoni saivat olla rauhassa. Aloitin kalastuksen puolilta öin ja jatkoin sitä lauantaille puoleen päivään. Sitten keräsimme varusteet kasaan ja vaimoni toimiessa kuskina ajelimme kotosalle. Hyvä ja mukava reissu yhdessä ja sen päälle kaivoimme pellosta lisää perunoita.

Sunnuntain ohjelmassa oli sitten pitkästä aikaa käväistä istumassa kokouksessa. Piiritoimikunnan kokous pidettiin Kontiomäen Shellin kabinetissa. Ajelin reissun moottoripyörällä ja säätila oli mitä parhain. Tien päällä oli todella paljon muitakin pyöräilijöitä, harrastus on kovassa kasvussa. Huoltoasemilla näkee, että mukana on runsaasti kauniimman sukupuolen edustajia.

Levottomat jalkani oireilevat taas todella pahasti. Aamuyöt ovat pahimmat, jalat alkavat heräilemään ennen aikojaan. Olihan tässä jo muutama täysin oireetonkin kuukausi ja nyt paluu takaisin entiseen on kova.

Tänään on vuorossa mustikanpoimintaa, kuten laulussa sanotaan, ”se on mukavaa toimintaa, ei siinä tarvi ajatella, kovin vaikeita asioita”.

Avainsanat: uutisperunat, kalastus, moottoripyöräily, levottomatjalat