Satunnaiset kuvat

Kuva kertoo oleellisen

Uusimmat

Blogin arkisto

080 Kalastuskausi lähenee

Sunnuntai 30.5.2010 klo 9:01 - yrjöpoeka

Vanu on varusteltu ja pian lähdetään Kuusingin maisemiin. Jokakeväinen reissu on kuin muuttomatka, joita linnutkin tekevät joka vuosi. Asun itse vedenjakaja seudulla ja nimitän niitä ylävesiksi, siitä huolimatta veri vetää keväisin vielä ylemmäksi. Sama tauti vaikuttaa yhtä aikaa suureen joukkoon suomalaisia, auto karavaanit vaeltavat pohjoisia jokia kohti ja unelmat muuttuvat elävimmäksi. Jos se nyt tapahtuu se suuren kohtaaminen..?

Elisa laajakaista yhteyden omaavilla on jotakin yhteistä, sieltä tulee valitusta ja vaikerrusta. Palaute, joka on pohjattoman negatiivista, on tänä keväänä tullut kaikki Elisan yhteyden päästä. Tuntuu hieman siltä, että keskustan koneisto on saanut diilin Elisa operaattorilta. Viimeisin ärhäkkä palaute lähtee siitä, että vaikka perussuomalaisten kannatus olisi 50 %, niin minä en sinne pääse! Ajatelkaa, kirjoittaja mieltää jo kannatuksen kasvun, mutta tuo luku on kovempi kuin uskoinkaan. Olen hieman odotellut, milloin maakuntalehti tohtii tehdä gallupin Kainuussa. Pohjois-Karjalassa perussuomalaiset ovat jo nousseet toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja Kainuu voi olla jo siinä myös. Ei ihme jos vaikerrusta tulee, mutta se on kestettävä kuin miehet!

Olen saanut levitellä multaa ja maata koti tontillani viikonlopun aikana. Yksitoikkoinen lapion heiluttaminen sai aikaan sen, että heräsin yöllä suonenvetoon jalassani. Siinä tulee yhtä vikkelä lähtö vuoteesta, kuin hauella kaislikosta.

Tietotekniikasta ymmärtävä veljeni tuli eilen ja kokeilimme tämän sivustoni uudelleen kasaamista. Muutamia hyviä vaihtoehtoja alkoi löytyä ja tulevalla viikolla kokeilemme uusia etusivun ja muutoinkin rakennetta helpommin luettavaksi.

Mutta ensin lähdemme joelle, Kuusinki kutsuu!

Avainsanat: kuusinkijoki, perhokalastus, muuttomatka, elisalaajakaista, perussuomalaistennousu, kotijokenikuusinki

079 Hyviä uutisia, osa 2

Keskiviikko 26.5.2010 klo 22:30 - yrjöpoeka

Tänään sain viestejä puhelimeeni ja kaikki kertoivat samaa. Kannatus perussuomalaisilla on edelleen kasvussa. Todella hyviä uutisia ja nyt olen lueskellut niistä itsekin. Kansa on todella kypsynyt ”maan tapa” puolueeseen ja voi vain arvailla, kuinka käy vaalirahoitus sotkujen jatkuessa? Ensi syksyn ja talven aikana alkavat syytteet ropista, ellei ”maan tapa” voi sitä mitenkään estää. Kevät 2011 on lähellä ja odotettavissa on vain hyviä uutisia!

Päivä on ollut todella pitkä, sote-lautakunnan kokous aloitti päivän. Päivästä tulee pitkä, kun ensin on ajeltava kaksi tuntia ja myös paluumatka vie saman ajan. Maakunta on iso, keväinen vihreys suorastaan tulvii kasvun voimaa. On todella mukava aamuisin avata ulko-ovi, lintujen kuoro suorastaan karjuu pihapuissa. Tuoksu on luonnossa nyt parhaimmillaan, aamu kahvi maistuu ulkona parhaiten lintujen ääniä kuunnellen. Jatkan aamusella kesken olevia pihatöitä ja nautin keväästä.

Avainsanat: taloustutkimuksenkannatusmittaus, maantapa, vaalirahoitussotku, perussuomalaisetrulettaa, keväinenluonto

078 Harjoittelua kesää varten

Tiistai 25.5.2010 klo 9:42 - yrjöpoeka

Viikonlopun aikana kokoontui Suomussalmella iloinen ja oppimishaluinen joukko perhokalastajia. Tavoitteena oli saada heittokoulutusta yhdeltä parhaista kouluttajista. Antti Sorro tunnetaan heittokouluttajana, jonka koulutuksella on takuu. Mottona on, että jokainen kurssin jälkeen osaa helpomman tavan käsitellä perhovapaa.

Kurssin alussa jokaisella on oma opittu tapa heittää ja kurssin jälkeen osaa ja uskaltaa kokeilla muitakin tapoja. Itsellä on myös pahana tapana käyttää liikaa voimaa ja muka käskeä vapaa. Käytännössä oikea, eli yläkäsi tekee työn ja se tärkein alakäsi on työttömänä. Tämän kaltainen toiminta ei anna vavan tehdä työtä. Kurssin osanottajilla oli todella huippuluokan vavat ja erityisesti siimat olivat hyvässä kuosissa. Vavan lisäksi perhosiima on se tärkein tekijä, millä perho saadaan kalojen ulottuville. Jokainen kurssilainen näki mitä omalla vavalla voi tehdä, kun Antti vuorollaan kokeili jokaista vapaa. Siima lähti todella helposti ja kauniisti liikkeelle. Näytöksen jälkeen jokaisella oli tietona, että omat kalavehkeet ovat kunnossa. Kaikkien ominaisuuksien esille saanti vaatii määrätietoista harjoittelua. Harjoittelua on tehtävä ympäri vuoden, talvi ei ole sille esteenä. Tekniikan vaivattomuus näkyi kouluttajan otteissa, tuhansien ja taas tuhansien harjoitusten tuloksena heitto sujui mistä asennosta tahansa ja mihin suuntaan milloinkin tarvitaan.

Lauantaiaamun aluksi käytiin yksi teoria tunti ja siirryttiin todella upealle harjoittelupaikalle, Ruukinkankaan urheilukentän viheriölle. Säätila oli hieman viileä, juuri sellainen kuin kalakelin pitääkin olla. Lauantai oli tiukkaa harjoittelua joukolla ja kouluttaja kävi rinkiä ympäri ja opasti kädestä pitäen jokaista oppilasta. Antti Sorro osaa todella opettaa kädestä pitäen. Hän siirtyy oppilaan eteen ja osaa liikuttaa oppilaan käsiä peilikuvana. Oppilas tuntee ja näkee kuinka käsien ja vartalon pitää liikkua, että saa siiman minne haluaa. Rytmitaju on yksi kaikkein tärkein tarvittava avu ja halu oppia uutta. Kurssin vanhimmilla osanottajilla oli hieman kankea vartalo, lukeuduin itse siihen joukkoon. Siitä huolimatta jokainen osallistui innolla kaikkeen opetettuun.

Sunnuntaiaamuna koko joukko kokoontui taas innolla ja edellisen päivän opetukset näkyivät heti kentällä. Nuoremmilla kalastajilla rytmi oli huomattavasti parempi hyvin nukutun yön jälkeen. Iltapäivä venyi pitkälle ja pienet sade kuurotkaan eivät haitanneet harjoittelua. Jokainen osanottaja osaa nyt harjoitella lisää alaheittoa ja myös käyttää sitä kalastuksessa.

Uskon että jokainen kurssilainen pääsee kalastuskauden aloituksen ”ramppikuumeesta” tällä harjoituksella eroon. Kauden aloitus on aina yhtä tuskainen, heitto on täysin kadoksissa ja ensimmäisen vuorokauden jälkeen lihakset täysin tukossa. Kaiken lisäksi kalastuspaikoilla lähdetään vuorollaan laskuun ja kaverit katsovat, mitä virheitä heitossasi näkyy. Siitä tulee ”ramppikuume”! 1.6 alkava kalastuskausi on todella lähellä ja nyt lihakset ovat saaneet uutta oppia helpommasta tavasta heittää. Kalastuskauden aikana usein näkee, kuinka joku on saanut käydä heittokoulutuksessa. Se näkyy välittömästi heiton helppoudessa ja nykyaikana perhokalastus ei ole mitään salatiedettä. Jokainen uskaltaa jakaa oppimiaan asioita toisille ja niitä myös kokeillaan heti käytäntöön.

Kaikki hyvä loppuu myös aikanaan ja niin myös tämä erinomainen kurssi. Kaiken saadun opin lisäksi jokainen sai myös tutustua uusiin perhokalastajiin. Luulen kyllä, että kurssilaiset törmäilevät tulevina aikoina virtaavien vetten äärillä. Minuun todennäköisesti törmää varmimmin tulevana kesänä Kuusingilla.

Laitan kuvia kurssista tuonne kuvakansioon.

Erityisen kiitoksen ansaitsee Ari Juntunen siitä, että hän sinnikkäänä kalastajana halusi ja sai järjestettyä kurssin Suomussalmelle.

Kurssi jäykisti joitakin lihaksia ja niinpä oli todella hyvä saada eilisen osalle 12 kuution kasa kivituhkaa pihalle. Harjoittelun tuloksena kiviaines on nyt tasaisesti levitettynä kulkuväylille.

076 Hyviä uutisia!

Perjantai 21.5.2010 klo 19:07 - yrjöpoeka

 

Jokainen lukija odottaa aina lehteä lukiessaan löytävänsä edes jonkun hyvän uutisen. Uutisen lähteenä on nykyaikana enenevässä määrin myös sähköinen media. Niinpä minäkin löysin hyvän uutisen MTV3 sivustolta.

MTV:n tilaama mittaus puolueiden kannatuksesta sai hymyn karehtimaan suupielissä. Uutinen kertoo keskustan kannatuksen romahtaneen 18,5 %! Hyvänä uutisena se myös jatkui, perussuomalaisten kannatus nousee!

Sain eilen mahdollisuuden olla mukana ”Ikääntyvä yhteiskunta ja sen huominen” koulutustilaisuudessa. Päivän luennoitsijana oli FT dosentti Peter Öberg Gävlen yliopistosta Ruotsista. Lähtöisin Öberg on Suomesta ja siksi hän luennoi suomen kielellä.

Päivä oli todella hyvä ja puhuja oli todella hyvin perehtynyt tukimaansa aiheeseen. Tutkijana hän avasi useiden kuulijoiden silmät tarkastelemaan vanhuuteen liittyviä kysymyksiä kokonaan uudella tavalla. Kaikkein tärkein hänen esiintuomansa asia tuki omia ajatuksiani vanhustenhoidon tulevaisuudesta. Suomessa on puhuttu ikääntymisen pommista ja se on oikeastaan valtiouskontoon verrattava aihe. Sitä on erityisesti käytetty perusteena maahanmuuton lisäämiselle. Öbergin mukaan tilanne on jo se, että kolmas osa pommista on lauennut ja se ei ole juurikaan vaikuttanut mullistavasti. Tutkija myös näki tilanteen niin, että loputkin pommista todetaan tulevaisuudessa suutariksi.

Tutkijan tapa käydä aiheeseen alussa oli toisenlainen, mihin viimeisen vuoden aikana olen tottunut. Jokainen viimeisen vuoden aikana pidetty koulutustilaisuus sosiaali- ja terveydenhuollon osalta on alkanut maalailuilla tulevasta pommista. Vanhuus ja ikääntyminen on nähty pahimpana painajaisena huomisen Kainuussa. Tutkija lähti aloituksessaan tarkastelemaan tulevaisuutta yksilöiden historian ja menneisyyden kautta. Esimerkit hänen tutkimuksestaan olivat todella hyviä ja mielenkiinto säilyi virkeänä, huolimatta ulkona vallinneesta helteestä. Näen tulevaisuuden ikääntyvän Kainuun edelleenkin hyvänä asuinpaikkana ja ikääntyvä väestö ei ole uhka tuleville sukupolville. Ilman ikääntyvää väestöä, ei olisi myöskään tulevaisuutta.

Eilen oli todellinen moottoripyöräilijän ihanne keli. Heti aamusta lähtien keli oli lämmin ja iltapäivällä keli oli suorastaan kuuma. Tänään säätila on muuttunut ja tällä hetkellä lämpötila on +14 astetta, eilen tähän aikaan oli +26.

Avainsanat: keskustankannatusromahti, perussuomalaisetnousussa, peteröberg, vanhuspommi, suutari

075 Koulutuspäivä

Keskiviikko 19.5.2010 klo 23:16 - yrjöpoeka

Tänään sain mahdollisuuden olla mukana ”Työllä osallisuutta! Kehitysvammaiset ihmiset matkalla palkkatyöhön” koulutustilaisuudessa. Päätilaisuus pidettiin Helsingissä, mutta se videoitiin useammalle paikkakunnalle ja myös Kajaaniin.

Päätilaisuudessa Helsingissä oli todella hyviä alustuksia. Professori Asko Suikkanen aloitti aamupäivän ja suunnittelija Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten tukiliitosta päätti aamupäivän. Luennot pitivät todella hyvin hereillä ja ne on luettava nyt uudelleen. Iltapäivän odotetuin luento kainuulaisille, oli vastaava lääkäri Markku Nymanin luento oppisopimuskoulutuksesta. Monta kivirekeä on vielä käännettävä, ennen kuin kaikki ennakkoluulot on murrettu.

On todella kummallista, että useat katsovat palkkatyön olevan kehitysvammaisille mahdotonta. Kehitysvammaisia on kuitenkin sellaisissa tehtävissä. josta heille suoritetaan työosuusrahaa, eli muutamia euroja koko päivältä! Yleensä 3 – 7 euroon, eli se ei riitä edes päivän ruokaan. Työ kyllä kelpaa, kunhan siitä ei tarvitse maksaa. Toivottavasti nyt on aika kypsä ja näitä uusia koulutusmahdollisuuksia käytettäisiin hyväksi. Valitettavasti alan ammattilaisilla on parempi tieto kehitysvammaisten mahdollisuuksista, kuin kehitysvammaisilla itsellään. Myös kehitysvammaisten omilla vanhemmilla olisi kehitettävää ajatusmaailmoissaan. Vanhemmat yrittävät ylisuojella erikoisen lapsensa, mutta yhtä aikaa omat terveet lapset saavat mahdollisuuden vaikka itsensä tuhoamiseen. Terveisiin lapsiin ollaan valmiita satsaamaan vanhempien varallisuutta, kehitysvammaisen kohdalla tilanne on usein toinen.

Koulutuspäivän aikana tuli myös todetuksi, että kehitysvammaisten osuus on marginaalinen. Kyse on kuitenkin noin 10000 tuhannesta vajaakuntoisesta, jotka voisivat toimia aivan hyvin avustavissa työtehtävissä. Kaiken lisäksi kehitysvammaiset ovat halukkaita tekemään työtä mistä saa palkkaa. Työ tuo meille kaikille itsetuntoa ja antaa elämälle tarkoituksen.

Toivottavasti osa ns. ”kotoutus” rahoista ja mahdollisuuksista suunnattaisiin oman maan kansalaisten työmahdollisuuksien parantamiseen. Kotouttaminen tuntuu muutoinkin viime päivien uutisten perusteella todella turhalta työltä. Maassa on yli 20 asumisvuoden jälkeen maahanmuutaneita, jotka eivät osaa kieltä ja eivät ole hankkineet mitään koulutusta. Sitten vielä ihmettelevät, miksi heillä on yli 50% työttömyys?

Maassa on noin 100000 vajaakuntoista ja sen päälle 300 – 500000 työtöntä. Miksi jatketaan hokemista, että meillä on työvoimapula?

Yleensäkin ihmetyttää tämä kotouttaminen, onko se tapa jolla työllistetään oma sosionomeiksi koulutettu väestö? Sellaiseen työhön joka ei tuota kansantaloudelle mitään? Maahan ollaan tuomassa täysin kouluttamatonta väestöä ja en oikein usko, että se porukka alkaa toimia aktiivisesti yritysrintamalla?

Olen useasti pohtinut sitä, miksi ei kotouteta omaa väestöä yhtä aktiivisesti, kuin ummikkoja ulkomaalaisia? Jos sama panos laitettaisiin oman vajaakuntoisen väestön työkyvyn parantamiseen, uskon sillä saavutettavan paremmat tulokset. Ei se ainakaan voi olla huonompi kuin Astrid Thorsin totuus aiheesta?

Avainsanat: vajaakuntoiset, työlläosallisuutta, kehitysvammaistentukiliitto, työosuusraha, maahanmuuttopolitiikka

Perhonheitto kurssi

Tiistai 18.5.2010 klo 15:24 - yrjöpoeka

Ensi viikonloppuna (22-23.5.2010) olisi Suomussalmella Sorron Antin perhonheitto kurssi.
Tarkempi paikka on Ämmänsaaren Jätkäpuisto.
Alkuperäiset ilmoittautuneet ovat osittain peruneet osallistumisensa, joten kurssille mahtuisi vielä max. 7 henkilöä.
Mikäli max 15 hnk. tulee kasaan on kurssin hinta 64€/osallistuja.
Lisää tietoa kurssista ja aikatauluista Antin sivuilta http://sorro.fi/Perhonheitto.html sekä sivujeni yhteydenotonkautta.

Jos tunnet kiinnostusta, ota heti yhteyttä! Kalastuskausi on jo ovella.

Avainsanat: alaheitto, anttisorro, perhokalastusonmukavaa

074 Ja aurinko paistaa

Maanantai 17.5.2010 klo 7:41 - yrjöpoeka

Tätä ihmettä on nyt riittänyt ja lisää on luvassa. Kotipihan rapsuttelijoille ja puutarhan kunnostajille tämä on oikeata kulta aikaa. Näin on ollut meidänkin perheessä, ulkosalla puuhastelua ja välillä grilli kuumaksi. Tätä onnea talven kovilla pakkasilla odoteltiin ja nyt siitä on nautittava.

Viimeisiä lumikasoja viedään, tänään ne voivat loppua, kunhan levittelen niitä lisää. Sitten vain odottelemaan oikein kunnon takatalvea..?

Kreikan rahoitus sotkua seuratessani tulee väistämättä mieleen entiset ajat. Aikoinaan elimme suuren ja mahtavan Neuvostoliiton naapurina. Silloin elettiin vain ja ainoastaan yhden totuuden politiikkaa. Jokainen asioista eri mieltä ollut, sai yllensä hyvin herkästi neuvostovastaisen leiman. Leimakirvestä heilutteli silloinkin valtakunnan johto, niin myös tänään. Hallituksen johto on todella pahastunut siitä, etteivät kaikki puolueet ymmärrä olla oikeata mieltä. Vastustajat ovat populisteja ja he eivät ymmärrä vastuunkantoa. Samalla uhkaillaan synkällä tulevaisuudella, ”me emme leiki teidän kanssanne tulevaisuudessa”. Aivan kuin hallituspuolueet olisivat jo voittaneet vaalit, äänestäjät voivat olla todella eri mieltä hallituksen erinomaisuudesta.

Aivan käsittämättömän suuria rahasummia ollaan valmiit heittämään ns. kankkulan kaivoon. Samaan aikaan kotimaan kohteisiin ei löydy rahoitusta ja tätä seuratessa se ei ole mikään ihme. Hallituksen tavoitteena näyttää olevan se, että Suomi on koko maailman pelastaja. Hallituksen päämääränä on pelastaa maata uhkaava työvoima pula, rahtaamalla paimentolaisia Afrikasta pelastajiksi. Siitäkin huolimatta, että kotimaan väestöstä on satoja tuhansia vailla työtä. Maailmaa uhkaava rahoituspula on myös hallituksen avainasia. Oman maan kansalaisten rahoituspula ei ole ensisijainen, meillä on asiat hallituksen mielestä niin hyvin. Vaippoja ei kuitenkaan ole ja työttömiä ei ole varaa työllistää. Minun mielestäni hallitus on unohtanut, mitä ja keitä varten hallitus on toimimassa?

Jokainen tällaisen toiminnan arvostelija saa herkästi julkisuudessa populistin leiman. Ei riitä, että vallassa olijat sitä tekevät. Suomalaisen median pääosa lähtee herkästi mukaan samaan. Pääkirjoitus palstoilla lyödään leimoja kuten vanhoina hyvinä neuvostoaikoina! Silloin leimoja lyötiin herkästi Tuure Junnilaan, George Ehnrothiin ja kaiken huipulla oli Veikko Vennamo! Jälkeenpäin on todettu, että miehet olivat oikeassa, mutta kun se oli silloin maan tapa! Maantavasta puhutaan nytkin, korruptiosta kärsivä hallitus toimii, kuten toimittiin neuvostoaikoina.

Eilisen aikana pääsin ajelemaan jammulla useita tunteja. Katselin ennakkoon kartalta päällystettyjä sivuteitä ja ajelin Taivalkosken, Posion, Kuusamon kautta. Liikenne oli rauhallista ja tiet olivat talven jäljiltä kohtuullisessa kunnossa. Posion puolella oli vielä suurissa järvissä jäät, mutta kova tuuli oli tekemässä niistä entisiä. Kuusamon kuuluisalla Kitka järvellä oli sama tilanne. Iltapäivän lopulla kova puuskittainen itätuuli vaikeutti hieman ajamista.

Reitiltä jäi mieleen kuva, joka on tuttu täälläkin. Talot ovat tyhjinä ja ainoat kulkijat kylien kohdalla kulkevat sauvojen avulla. Kyläkaupat ovat sulkeneet ovensa ja pitäjien asukkaat olivat pyhän kunniaksi ajelleet Kuusamon suuriin kauppakeskuksiin. Tämä on ollut sitä keskustalaista aluepolitiikkaa. Santeri Alkion sanoin on oltu, ”pienen ihmisen asialla”.

Avainsanat: tanssiminullezorbas, leimakirves, neuvostovastainen, työvoimapula, maantapa, korruptio, maaseutumatkailu, keskustalainenaluepolitiikka, pieneihmisenasialla

073 Hieman lämpenee

Lauantai 15.5.2010 klo 19:00 - yrjöpoeka

Tänään jouduin aamupäivällä ottamaan välihousut pois. Aamupäivällä pihalla puuhastellessani, huomasin jatkuvasti hikoilevani ja hieman helpotti vaatteiden vähennys. Kävimme hakemassa puutarha tarvikkeita ja kyllästettyä puutavaraa ja iltapäivä meni täysin puutarha hommissa. Lämpötila nousi yli 26 ja tarkenin pihatöissä pelkissä shortseissa ja nyt on toukokuu! Ilmastoko se lämpenee, no ei vaineskaan. Kyllä se siitä suomalais-kansalliseen tapaan pian kylmenee ja villapuseroa päälle!

Nousin aamuaikaisella ja menin tulvivalle joelle kokeilemaan, syökö kala. Ei syönyt ja vesi oli kahluuvarusteista huolimatta järkyttävän kylmää. Virrassa huilasi vielä jäälauttojen kappaleita ja ennen auringon nousua kylmä alkoi todella vapisuttaa. Niinpä totesin kalastamisen kokeilun riittävän ja palasin kotihommiin. Käki aloitti keväisen kukkumisen tänään ja sitä on riittänyt myös iltapäivästä.

Rautakaupan pihalla totesimme monen muun kanssa, että kyllä se kevät on parasta aikaa. Pihaa pitää rapsuttaa ja kasvimaa kutsuu puuhasteluun. Kaiken lisäksi se on parasta yhdessä oloa, siinä ehtii päivän mittaan puhua repun tyhjäksi. Rautakaupan asiakkailla oli kaikilla kiire ja kauppiaat takoivat kassakoneita hymy suupielissä. Vaimolla on samoin hymy herkässä, nyt on rakennettu uusi kasvilava ja kukille siirrettävä laatikosto. Uusia kukkia löytyi viherkaupasta ja nyt ne loistavat kotipihalla. Kaiken lisäksi vaimoni ei ole tarvinnut lähteä lenkille, hikeä on valunut ilman juoksemista koko päivän.

Nyt on nousemassa oikein keväinen ukonilma. Kevät sade saa nyt lämmön lisäksi ihmeitä aikaan, toivottavasti talon takana oleva suuri lumivuori alkaa häipyä. Järvien jäät ovat lähialueella lähteneet 13 – 14 päivä ja loppu jäät ajelehtivat vielä paikoin järvien rannoilla. Lumien sulaminen ja jäiden lähtö oli tänä keväänä todella nopeaa.

Huomenna jatkuu samanlainen touhu, jospa kuitenkin pääsisin ajelemaan hieman jammulla?

Avainsanat: liianlämmintä, liikaavaatteita, puutarhatöitä, käenkukuntaa

072 Liikaa aurinkoa

Torstai 13.5.2010 klo 23:41 - yrjöpoeka

On normaali kevät, selkä on tulipunainen ja tuntuu mukavalta käydä saunan löylyssä.

Miten tähän on taas tultu..?

Eilen teimme päätöksen suorittaa maalaustöitä remontoidulla kuistillamme. Aamulla aurinko paistoi ja talon seinustalla oli aikaisin todella kuuma. Suomalaisen rohkeasti paita pois, lämpötila oli jo lähempänä 15. Maalaaminen on kuitenkin hidasta puuhaa ja ajan kulumista ei heti huomaa. Saunassa sitten huomasin, selkä on todella ravun värinen. Remontoitu osa kuistia on nyt maalattu ja omakin silmä sanoo, että siitä tuli todella hyvä. Vaimon kukat ovat olleet kuistilla jo useampana yönä. Maalaamisen päätyttyä, sain vaimolta luvan lähteä hieman ajelemaan moottoripyörälläni. Keli oli todella hyvä ja aivan huomaamatta sain ajeltua vajaan 300 kilometriä.

Kuusamon paikallisella huoltoasemalla oli todellinen tungos, kauppojen ollessa kiinni, tämän ketjun asemat (marketit) ruuhkautuvat pahoin. Tämän kauppaketjun hallinto on miehitetty aina paikkakuntien suurten puolueiden valtuutetuilla. Jostakin kumman syystä, ketju saa parhaat kauppapaikat oikeilta paikoilta. Kuten keskustalainen pääministeri on sanonut, tämä on maan tapa. Berlusconin johtamasta valtiosta puhuttaessa, puhuttaisiin aivan muusta. Mafiasta ja korruptiosta puhuttaessa, kerrotaan sen auttavan asioiden hyvässä sujumisessa!

Suomesta on aina sanottu, ettei meillä ole korruptiota. Toisaalta kerrotaan heti, että meillä asiat sujuvat erinomaisen hyvin!

Mistähän kummasta tuo tuli oikein mieleen?

Ajellessa on aikaa mietiskellä ja jostakin mieleen tulvahti vaalirahoituskeskustelut. Viime päivinä pinnalla on ollut sitten Kreikan rahoitus kriisi. Molemmissa asioissa pieni osa kansaa rypee rahoissa ja pienituloiset maksavat viulut. Suomella ja Italialla ja Kreikalla on paljon yhteistä. Erojakin on, meillä ei ensimmäisenä polteta autoja kadulla? Pitäisikö joskus kokeilla, miten hallinto reagoisi? Thaimaassa, uutiset juuri kertovat, ajetaan panssarivaunut kaduille. Komentaisiko pääministeri Lahnanen samoin? Menisikö tekemään linnunpönttöjä omiin lähimetsiin, mene ja tiedä?

Näitä asioita tuli mieleeni ajellessani ja näistä asioista puhuttiin pyöräilijöiden kesken kahvitauoilla. Taivalkoskelta jäi erityisesti mieleen kadulla hoiperrellut nais ihminen. Kohdalle tultuani, hän toi julki mielipiteensä. ”Ee tarvi tulla leuhottamaan!”

Vähemmästäkin ymmärsin lähteä ”elvistelemästä” kylänraitilta pois. Monenlaisia asioita tulvi mieleen, mutta pisteet ja papukaija merkin sai tumma täti Taivalkoskelta!

PerusS liivini ovat saaneet positiivista palautetta! Olen saanut vastailla hyväntahtoisiin ja uteliaisiin kysymyksiin. Aika moni on nostanut peukalon ylös, nähdessään mitä liiveissäni lukee. Mikäli keli säilyy viikonlopun ajan hyvänä, aion pyöräillä oman kotiläänini alueella.

Kaiken kaikkiaan, selkänahan palamisen lisäksi, ajatukset kulkevat vallattomasti omia keväisiä polkujaan! Kotiremontti, moottoripyöräily, vaalirahoitus, korruptio ja lopullisena pisteenä, kohtalokas tumma nainen! Täydellinen helatorstai!

Selkä on muutoin todella kipeä.. :)

Avainsanat: kotiremontti, moottoripyöräily, vaalirahoitus, korruptio, lahnanen, berlusconi, linnunpönttö, mistänäitäoikeintuleemieleen, helatorstai

071 Äitienpäivä meni

Maanantai 10.5.2010 klo 21:58 - yrjöpoeka

ja kevättä alkaa tosissaan pukata. Sunnuntai oli todella kolea päivä, aamulla vettä ja räntää. Äitienpäivä menuu meni uusiksi ja ruokalajina makkaran sijasta oli kirjolohta ja savustettua haukea. Perjantai-iltana sain ensimmäisen hauen uistimella ja sunnuntai-iltana vielä kaksi lisää. Harvoin olen saanut näin aikaisin haukea uistimella ja nytkin järvet ovat vielä jäässä. Pienehkö lampi, jonka läpi kulkee puro, oli osittain sulana ja siellä oli nälkäisiä kaloja. Äitini oli aikaisemmin tilannut minulta savukalaa ja nyt sain viedä hänelle makupalan. Huomenna on aika käydä kokeilemassa kalaonnea uudelleen. Hauki on erinomainen kala ja siitä saa monenlaista ruokaa.

Tänään olen saanut puuhastella aivan rauhassa kotihommia tehden. Samalla linjalla saan jatkaa koko viikon, vain keskiviikkona on vuorossa yksilöhuoltojaosto. Nyt on tiedossa vielä keväiset ilmat ja helatorstai välissä. Tämä on parasta aikaa, valoa piisaa ja lämmintä alkaa olla.

Muutama uutinen on mietityttänyt itseäni ja ensimmäinen oli luonnonsuojeluliiton vaatimus, että kelkkailu olisi kiellettävä jääalueilla. Liiton mielestä kelkkailu aiheuttaa paljon häiriöitä ja saastuttaa. Samalla periaatteella on silloin kiellettävä moottoriveneajelu järvillä. Siinähän pakokaasut johdetaan päästöineen suoraan veteen ja eivätkös veneetkin aiheuta häiriöitä. Maalaiset niitä eivät koe häiriöksi, mutta kesämökilleen tulleet kaupunkilaiset muuttuvat ahdasmielisiksi. Minua on joskus hieman huvittanut kuunnella keskusteluja, jossa kaupunkilaiset neuvovat meitä luonnonsuojelussa. Kaiken huippuna on sitten maalta lähtenyt ministerimme, joka on ahdistamassa maalla asuvia jätevesiasioissa.

Maalla asuvat eivät saisi käyttää mitään moottorikäyttöisiä vehkeitä ja kaikki eritteet pitäisi lähettää ongelmajäte laitokselle. Miten kummassa täällä on voinut kainuulainen väestö selvitä tähän asti?

Kaivosteollisuus käy kovilla kierroksilla, toisaalta siitä voi olla myös selvää hyötyä. Mitä useampi uusi kaivos avataan näille selkosille, sitä varmemmin saadaan raide yhteydet tulevaisuudessa kuntoon. Olisi luonnonsuojelijoilla siinä työsarkaa, rautatieyhteys Kajaanista Taivalkosken ja Kuusamon kautta Kemijärvelle. Siinä saataisiin monta kärpästä yhdellä iskulla, yöjunayhteys, malmikuljetukset ja koillisen alueen tavarahuollon virrat raiteille. Tällä hetkellä kaikki huolto kulkee kumipyörillä ja se näkyy tieliikenteessä. Kaiken lisäksi se saastuttaa luontoa paljon enemmän kuin junayhteys. Toivottavasti nuoret parranpäristäjät unohtavat hetkeksi moottorikelkkailun ja alkavat tukea junayhteyden saamista kaikkien käyttöön. Olisi mielenkiintoista lähteä junalla kiertämään koko Suomi!

Avainsanat: äitienpäivä, savukala, luonnonsuojeluliittovaatii, moottorikelkkailukiellettävä, ahdasmielisyyttä, kaivostellisuuskukoistaa, mustavaaraavataan, koillisenalueenrataverkkoselvitys

070 Palautetta pukkaa

Perjantai 7.5.2010 klo 18:51 - yrjöpoeka

Kahta Elisa-laajakaistan omistavaa palautteen antajaa nyppii lukea minun kirjoituksiani. Tiedän toki sen, etten voi kaikkia miellyttää ja kirjoitus tyylini voi aiheuttaa pienoista ärtymystä. Tyylini nyt vain on tämä ja sitä on vaikea muuttaa.

Kirjoittajia ottaa suomeksi sanottuna pattiin ääretön itserakkauteni ja vaimoni kehuminen.

”TIETÄÄKÖHÄN  Kainuulaiset sunkin avioliiton kaikki kohdat ??? Ei se sullakaan ole ollut niin ruusuilla tanssimista.”

Yllä oleva on suora lainaus iltapäivällä tulleesta postista. Vihjaileva kirjoitus tyyli antaa olettaa kirjoittajalla olevan jotakin sanomista avioliitostani? On tunnustettava, että kainuulaiset eivät tiedä avioliittoni vaiheista juuri mitään. Miksi muuten pitäisi tietää? Kuten kirjoittaja toteaa, avioliittoni ei ole kaikenajoin ollut ruusuilla tanssimista. Avioliitto on vuosikymmenten kuluessa kokenut kaikenlaista ja juuri niistä kokemuksista elämä saa suolansa. Olen siitä onnellisen itserakas, että kehun vaimoani nyt. Ihmisen on elettävä vain yksi elämä ja se on tässä ja nyt!

Kaikenlaista palautetta on tullut teksti viesteinä, puheluina ja sähköposteina. Melkein kaikki palautteen antajat rohkenevat laittaa osoitteensa näkyviin ja se on hyvä asia. Voin tarvittaessa ottaa yhteyttä ja jatkaa keskustelua.

Avioliitostani tulevia vihjailuja en aio tämän enempää kommentoida! Jatkan kirjoittelua perheestäni ja itsestäni aivan kuten ennekin. Käsittelen politiikkaa ja ajanmenoa omasta näkökulmastani lähtien. Arjen sattumukset elämäni varrella kuuluvat siihen ja vaimoni on se tärkein tukijani. Siksi hän tulee jatkossakin näkymään kirjoitusteni aiheissa. Huomenna radion toiveet ja terveiset ohjelmassa aamu 09, lähetän äitienpäivä onnittelut vaimolleni. Toiveen lauluksi valitsin Anne Mattilan, sanat sattuivat sydämeen.

Nyt aion lähteä katselemaan, ovatko kalat löytäneet katiskani.

Avainsanat: elisalaajakaista, vihjailujaavioliitosta, onnellinenitserakas, paljastuksiapukkaa, vaimoniontärkein, annemattila, kalatuivatkatiskaan

069 EU on sittenkin ongelma?

Torstai 6.5.2010 klo 23:28 - yrjöpoeka

Uutisvirrasta löytyy jatkuvasti sellaisia signaaleja, että pikkuhiljaa muuallakin uskotaan Timo Soinin puheisiin. Perussuomalaisten puheenjohtaja on saanut kuulla olevansa vain pelkkä populisti, mitä nyt sanotaan George Friedmanin samoihin ajatuksiin? Amerikkalainen tutkija ei varmaankaan ole Soinin tilaamana asialla?

Säätila on säilynyt todella kylmänä, yöllä useita pakkas asteita. Päivisin satelee herkästi lunta, taitaa tulla kevät! Koleat kelit ovat aikaansaaneet sen, että minkäänlaista kevät tulvaa ei tule. Lumet sulavat pikkuhiljaa pois ja luvassa on tämän takia kylmä kesä. Normaali suomalainen villapaita kesä, kalastajana suosin sitä.

Kuntakeskuksessa käydessäni sain tänään paljon kannustusta, päivän paikallislehti julkaisi pikku uutisen ehdokkuudestani. Juroon kainuulaiseen tapaan sain kuulla, ”oohan jämynä sitten..”. Ihmiset ovat ajan hermolla ja Kreikka aihe oli tänään ykkönen. Eräs pariskunta naureskeli rahasta puhuttaessa, että olipa hyvä jättää oikeita Suomen markkoja talteen. Nyt niille alkaa olla jälleen kysyntää! Olisi todella hyvä palata markkaan ja katsoa, kuka ilkeää periä kahvikupillisesta kymmenen markkaa? Tai wc-maksu, yli kymmenen markkaa. Päivän aiheena itsellä oli auton kesärenkaat, kuka maksaisi kesärenkaista, 4 kpl, 2000 markkaa?

Esimerkkejä on paljon, toinen toistaan hullumpia.

Äitienpäivä lähestyy ja ravintolat ovat aloittaneet ilmoittelun siitä, kenellä on kalleimmat hinnat! Normaali ateria saadaan moninkertaisella hinnalla juhlavaksi ja äidit iloisiksi. Kerrankin kunnon sapuskaa, kyllä se on niin, että hinta takaa laadun!

Taidan viedä vaimoni ulos syömään, vien metsään, keitän nokipannukahvit ja paistamme makkaraa! Kaiken kruunaa vesisade jota on luvassa ja sen päälle savuava nuotio. Siinä silmien kirvelyn ohessa, voi sitten lausua jotakin asiaan kuuluvaa. Toivottavasti vaimo ei saa asiasta vihiä, sen pitää olla yllätys. :D

Avainsanat: georgefriedman, euonongelma, keväänedistyminen, kansanedustajaehdokkuus, suomenmarkka, äitienpäivälounas, nokipannukahvit, elähättäele

068 Hyvä pääkirjoitus!

Keskiviikko 5.5.2010 klo 20:28 - yrjöpoeka

Tämän päivän Kainuun Sanomien pääkirjoitus oli todella hyvin tehty! Sitä lueskellessa tuli tunne, että onhan nyt toukokuu ja viides päivä. Toimittaja oli laittanut kirjasimet kohdalleen ja tulos oli sen mukainen. On harvinaista herkkua maakuntalehdeltä, että se ottaa positiivisen kannan perussuomalaisten mahdollisuuksiin tulevissa eduskunta vaaleissa. Kaiken lisäksi paljon parjattu Kreikka tuo nostetta ja se on hyvä asia. Jotakin hyvää löytyy Kreikasta ja lehden mukaan ”Eurooppa kantaa vaalimenestystä hopeatarjottimella perussuomalaisille”!

EU:sta löytyy hyviäkin puolia, kun oikein asiat mutkistuvat. Lehden uutisessa oli myös yksi mielenkiintoinen seikka, perussuomalaiset ovat jo nyt neljänneksi suurin puolue! En löytänyt mistään sellaista tutkimustulosta ja jäin pohtimaan, onko sellainen tehty ja sitä ei uskalleta julkistaa? Erityisesti luin tarkkaan tuon pääkirjoituksen toiseksi viimeisen kappaleen. Puolueen kenttäväki on asian tietänyt, että noste on olemassa. Puolueen kannatuksen kasvu on näkynyt koko maassa, erityisen hyvin ehdokas asettelun yhteydessä.

Uutiskynnyksen ylittäminen on kuitenkin vaikeata, ainoastaan silloin se onnistuu, kun puoluetta mollataan. Kajaanin vapputorilla se näkyi hyvin, perussuomalaisten keltaisia liivejä oli torilla enemmän kuin vasemmiston punaisia. Silti lehti teki näyttävän jutun vasemmistosta ja unohti yhden suurimmista uutisista, PerusS-nuorten näyttävän esiinmarssin! Millään muulla puolueella ei ole nostetta nuorten parissa tällä hetkellä, tulevaisuus on valoisa seuraavissa kuntavaaleissa. Toimittajilla on selvästi vaikeuksia siirtyä perinteisistä asetelmista uusiin.

Astman takia saamani kortisoni kuuri vei elimistön vastustuskyvyn alas ja kuumeet ja räkätaudit tarttuvat kuin liimapaperiin. Yöllä elimistö alkoi kuumeilla ja aamulla oli todella vaikea olo. Päivän mittaan olo on palannut suhteellisen normaaliksi ja hikisen nuhruinen olo helpottui saunan jälkeen.

Avainsanat: kainuunsanomat, maakuntalehti, pääkirjoitus, kreikaltavaalitukeaperussuomalaisille, neljänneksisuurinpuolue, perinteitäkunnioittavattoimittajat

067 Voiko maaseutu pelastua..?

Tiistai 4.5.2010 klo 22:25 - yrjöpoeka

Öisin on pakkasta ja todella kylmä tuuli sitten päivän aikaan pitää huolen siitä, että talvi vaatteille on vielä käyttöä. Viimeiset lumet ovat kivikovia vielä iltapäivisin ja tätä on vielä luvassa pari viikkoa. Vasta sitten alkaa kevään tulo todella.

Tänään olen saanut kuunnella radion välityksellä, kuinka maaseutu pelastuu. Maahanmuutto ministeri kertoo satuja, kuin pikku lapsille. Maaseudulta tuotavat työvoimareservit kotoutuvat hänen mukaansa Suomen maaseudulle hyvin. Auvoisessa uskossaan hän kertoo kuinka muuttoreservit tuovat valoa ja lämpöä, kaikkialle minne he menevät.

Uskomatonta tuubaa ja samaa mieltä ovat olleet kaikki, tänä päivänä minulle soittaneet. Ministerin ja muiden tähän uskoon hurahtaneiden mielestä, maaseutu alkaa suorastaan kukoistaa. Kaiken lisäksi ministerin mielestä maahan tuodaan jatkossakin täysin kouluttamatonta väestöä. Ministerin visioiden mukaan työtä syntyy melkein itsestään maaseudulle!

Itsellä on melkoinen epäilys asian suhteen. Mitä nämä Afrikan tummat heimot tulevat tekemään esimerkiksi Kainuun korpiin? Aiotaanko maaseutu täyttää vuohi- ja lammaslaumoilla?  Kuinka se on mahdollista, kun suomalaisetkaan eivät voi juuri mitään pientiloja pitää, EU kieltää kaiken ja keskusta puolue siunaa sitten loput. Mitä ihmettä maahanmuutto ministeri meinaa tehdä näillä omilla sadoilla tuhansilla työttömillä? Miksi ministeri ei suuntaa kaikkea toiminta tarmoaan kotimaan väestöön? Jos kaikki se tarmo ja raha suunnattaisiin kotimaisen työttömyyden torjuntaan, ei tarvitsisi pohtia tätä musertavaa työvoima pulaa!

Olen joskus pohtinut, onko hallituksen ministereillä muistamattomuuden lisäksi todellisuus trauma? Minusta tuntuu aivan siltä, että Thors ei aikuisen oikeasti tiedä mikä on Suomen työttömyyden tila? 300 000 – 500 000 työtöntä on sellainen luku, että se kertoo mikä Suomessa on vialla. Suomesta puuttuu oikeaa työtä!

Viimeisten vuosien aikana maastamme on lähtenyt valtaisa määrä sellaista teollisuutta, joka on luonut aikaisemmin Suomelle hyvinvointia. Kaiken lisäksi myös pienempi teollisuus on siirtymässä kiihtyvällä tahdilla, joko Kiinaan tai muihin halpatuotanto maihin.

Näiden maahanmuutto uskoon hurahtaneiden mielestä Suomeen on tuotava sen takia uutta työvoimaa, etteivät sitä omat enää tee! Minusta tuollaiset väitteet ovat täyttä potaskaa! Jos työttömille tarjotaan oikeita töitä, oikealla palkalla, niin varmasti jokainen lähtee! Nyt työttömiä nöyryytetään vuosikaupalla kirjoittelemaan mieletön määrä samoja sanoja, työtön, työtön, työtön. Kaikenlaisia kursseja järjestetään, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kukaan ei valmistu mihinkään, vain kurssin pitäjät rikastuvat!

Rautalangasta vääntäen: Jos Suomessa on työvoimapula, miksi suuri osa työllisestä työvoimasta on työttömänä? Kaiken lisäksi suomalaista ei tarvitse edes kotouttaa!

Työllistävä vaikutus on totta kuitenkin joiltakin osin. Jokaista maahanmuuttajaa kohti, pitää palkata yksi (1) avustaja ja niitä riittää Suomen ylikoulutetussa väestössä! Tämä avustaja opettaa maahanmuuttajan talon tavoille, eli hakemaan rahaa seinästä. Pitkän päälle tämä ei toimi, vaan meillä on edessä Kreikan tie!

Tehtaat on myyty, työ ulkoistettu Kiinaan tai muualle halpatyön maihin. Toisiamme hieromalla me emme selviä! Suomi tarvitsee oikeaa teollista työtä ja minä en usko siihen, että kouluttamaton työvoima Afrikasta sen tuo!

Suomen tulevaisuus on täysin huippukoulutetun kotimaisen työvoiman harteilla!

Avainsanat: työvoimapula, uskomatontatuubaa, maaseutupelastuu, työttömienarmeija, työllisyyskoulutus, työllinentyövoima, rahaaseinästä, olipakerrantyövoimapula

066 Vappu 2010

Sunnuntai 2.5.2010 klo 15:20 - yrjöpoeka

Tämän vapun muistaa siitä, että vettä tuli koko ajan ja paljon. Ajellessani Kajaaniin sai todella ajaa hitaasti, koska paikoin tie on kulunut pahasti uraiseksi. Ajourissa oli todella paljon vettä ja muutaman kerran sain kokea miltä vesipatja tuntuu.

Torilla oleva yleisö oli todella sinnikästä ja suurimman osan toria kattoi eriväristen sateensuojien katto. Torin ehdoton väriläikkä oli perussuomalaisten huomioliivien määrä. Keltaiset huomioliivit saivat torin harmauteen hyvin eloa.

Kajaanilaisia seniori kansalaisia kävi runsaasti juttusillamme ja jokainen oli ehdottoman iloinen perussuomalaisten erittäin hyvästä näkyvyydestä. Usea kyseli viimeviikkojen uutisoinneista ja jokainen oli tyytyväinen lopputulokseen. Usea valitteli uutisoinnin alkuvaiheen tuoneen harmistusta, alussa se oli yksipuolista. Maakuntalehtemme uutisoitua kevätkokouksesta, monelle oli tullut selväksi pelin henki.

Kansanedustaja ehdokkaiden esittely sujui piirin puheenjohtajalta juohevasti. Torille saapuneet kannattajat olivat tyytyväisiä piirin ehdokas asetteluun. Kaksi miestä ja kaksi naista oli usean mielestä erinomainen tilanne.

Vapputorin parasta antia oli Perusnuorten esittäytyminen, 8 nuorta keltaisissa liiveissään oli todella poikkeava näky. Näinä aikoina on todella harvinaista herkkua nähdä poliittisesti aktiiveja nuoria. Seuraaviin kunnallisvaaleihin on Kajaanissa helppo lähteä, nuoria on tulossa mukaan. Tätä nuorten esiinmarssia ja näkyvyyttä kiittelivät useat vanhemman polven kävijät. Täytyy sanoa, että katsellessani nuorten esiintymistä oli todella ylpeä heidän toiminnastaan. Erityisen ylpeä olen heidän lähtemisestään mukaan Perussuomalaisten kasvavaan joukkoon.  He olivat iloisia, esiintymiskykyisiä, kohteliaita ja tavallisia nuoria. Laitan kuvia kuva-albumiin vappu torin tapahtumista.

Torilla vieraili muutamia minun aktiivisia tukijoitani viime vuosilta. Kiitokset heille tuesta ja nyt toivon sitä vielä enemmän. Nyt se työ vasta alkaa.

Sivuillani kävi eilen runsaasti lukijoita ja kiitos saamastani palautteesta eilisen illan ja tämän päivän aikana. Otan palautteen huomioon liittyen sivujen luettavuuteen, olen niitä itse värkkäillyt. Jatkossa ammattilainen saa katsoa, voiko niille mitään tehdä. Antamanne palaute ja tuki ei toivottavasti pääty tähän, vaan olette mukana jatkossakin.

Ilonan vierailu mummolassa oli todella lyhyt ja ikävä jäi taas kerran. Omat asiat asettuvat oikeaan mittasuhteeseen, kun seuraa lapsen touhuja. Erityisen mukavaa on saada kuulla niitä ajatuksia, mitä lapsen maailmassa tapahtuu. Ainoastaan ne ovat tärkeitä ja joitakin muistikuvia menneisyydestä tulee ajoittain mieleen.

Avainsanat: politiikka, vappu, perussuomalaiset, perussnuoret, perussuomalaisetkansanedustajaehdokkaat, palaute, kiitos