Satunnaiset kuvat

Herrat 47cm ja 50cm

Uusimmat

Blogin arkisto

037 Elämän ihme

Lauantai 28.4.2012 klo 21:40 - yrjöpoeka


Tyttäreni esikoinen Ilona soitti minulle torstaina ja pyysi minua hakemaan hänet mummolaan viikonlopuksi. Soitto oli odotettu, tyttäreni oli viimeisillään raskaana. Perjantai aamupäivällä saimme soiton, että synnytyksen aika on tullut. Olimme Ilonan kanssa aamupäivän sisällä, koska ulkona tuli kaatamalla vettä. Vesisateen muututtua tihkuksi, laitoimme sadevaatteet päälle pyöräretkeä varten. Siinä vaiheessa Ilonan isä soitti ja kertoi siskon syntyneen.

Polkupyöräretki oli iloista kilkatusta ja intoa siitä, että nyt on pikkusisko syntynyt. Saimme uuden tytön kuvan kännykkään ja sitä oli pakko käydä näyttämässä mummolle hänen työpaikallaan. KAKS:n mäellä on menossa ripuli epidemioita ja emme päässeet käyttämään Ilonaa siellä. Onneksi on viikonloppu ja mummon kanssa riittää nyt tekemistä. Sunnuntaina saamme sitten nähdä uuden tulokkaan ja Ilona saa nähdä pikkusiskon. Jännitystä riittää ja sitä on mukava elää.

Tänään sain olla mukana virittelemässä ja etsimässä Puolangan ehdokkaita syksyn kuntavaaleihin. Aurinkoisen kelin siivittäminä Puolangan Rompe-markkinoilla kävi väkeä. Saimme myös useita ehdokas suostumuksia allekirjoitettuna ja se oli todellinen yllätys. Puolangalla on tulossa syksyn vaaleissa suunnan muutos. Kokonaan uusia kasvoja on nousemassa mukaan ja myös eri-ikäisiä , ammatillinen jakautuma on myös erittäin hyvä. Ehdokas suostumuksen allekirjoittaneet eivät tule olemaan Iltalehden lööpeissä ja Ajankohtaisen kakkosen kauna ohjelmassa.

Perussuomalainen kevät on tulossa Puolangalle.

Kotiin saavuttuani en voinut vastustaa kiusausta, oli aivan pakko työntää Kawasaki tallista ja käydä pieni ajolenkki aurinkoisella tiestöllä.

Kevät tuo todella uutta elämää aivan jokapaikkaan. Se on aina ihme!

Avainsanat: elämänihme, lapsenlapsensyntymä, pikkusisko, kuntavaalikampanjanavaus, ehdokassuostumus, rompemarkkinat, ihme

036 Alijäämäistä mietiskelyä

Torstai 26.4.2012 klo 10:11 - yrjöpoeka

Kainuun maakunta tuotti alijäämiä edellisellä tilikaudella ja siitä kunnat kritisoivat maakunnan sote-palveluja. Moitteita pitää antaa mikäli siihen on aihetta. Nyt olisi syytä pohtia myös kuntien osaamisen tasoa sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa. Kainuun valtalehti ruoti aihetta pääkirjoituksessaan ja toi esille suurimman osan ydinasioista. Lehti kirjoitti näin: "Kun talousarviota on laadittu, maakunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on jo ennalta jo kahtena syksynä ilmoittanut, ettei budjetti tule pitämään. Sillä ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuuksia esittää suurempia menoja, koska ne eivät olisi mahtuneet kuntien asettamaan rahoitusraamiin." Saman olen itse kirjoittanut jo useaan kertaan.

Yksi aihe jäi jostakin syystä kertomatta. Mikä osuus alijäämien syntyyn on maakunnan taloushallinnolla ja erityisesti talousjohtajalla?

Talousjohtaja antoi budjetti esityksessä kasvuvaraksi 3% ja jo silloin tiedettin sen olevan liian pieni. Maakunnan yli 300 miljoonan euron budjetissa vaikutukset näkyvät sitten helposti. Kasvua tulikin sitten yli 6%!  Nyt maakunnan talouden ahdinkoa seuraa maakunnan ulkopuoliset tahot. AVI ja eduskunnan oikeusasiamies.

Syytä on ulkopuolisten seurata, koska kansalaisten ja maakunnan sote-luottamusmiesten sanomaa ei uskota. Kainuun-maakunnan väestörakenne tuottaa nyt sellaisia kustannuksia, että maakunnan rahoitusosuuden kunnilta pitäisi olla lähempänä 65%. Paine sen nostamiseen tulee kasvamaan. Samalla kasvaa paine kuntien veroprosentin nostoon. Sitä kunnat ovat pantanneet. Huolimatta että kansalaiset hyväksyvät verojen noston, mikäli korotukset ohjataan sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kainuun Sanomien paperiversion mukaan Kajaanin kaupunki ja maakunnan sote-johto ovat palkanneet kallispalkkaisen konsultin pohtimaan, kuinka palvelut tuotetaan vuodesta 2013 eteenpäin. Kainuun Radio uutisoi myös aiheesta. Asia on tietysti hyvä, mutta sen tuloksena oleva asia ei siitä muutu miksikään. Palvelujen tarve kasvaa ja sen patoamiseen ei konsulenttia tarvita. Pelkkä riihikuiva raha riittää.

Avainsanat: budjettialijäämä, taloushallinnonvastuu, avi, eduskunnaoikeusasiamies, kunnallisveroprosentti

035 Kevättä pukkaa ja palautteita pukkaa

Tiistai 24.4.2012 klo 20:45 - yrjöpoeka


Viikonlopun aikana olen saanut palautetta useaa reittiä myöten. Sanaomalehtien keskustelupalstoilla nimettömät poliittiset vastustajat riekkuvat täysillä. Nimettömyys antaa puhtia käsitellä persoonaani ja sen puutteita. Nimellä en ole saanut kuin yhden ainoan vastauksen koko talven aikana ja se tuli tänään paikallislehti Ylä-Kainuun mielipidepalstalla. Sain kirjoittajalta huutia, hän oli lukenut minun kirjoitukseni rivien välitkin ja toiseksi kalikka oli kolahtanut kipeästi. Vastaus kirjoitukseen syntyi välittömästi ja kiikutin vastauksen paikallislehteen. Tulos näkynee torstain lehdessä. Erilaisilla keskustelupalstoilla on menossa sama meninki, nimettömyys antaa mahdollisuuden sielläkin allekirjoittanutta kaikin tavoin.

Sähköposti ja puhelin ovat tuoneet aivan toisenlaisen palautteen. Nimellään ja numerolla esiintyvät antavat asiallista palautetta ja myös niitä kiitoksen sanoja. Viimeisen viikon aikana on kotikunnassani ja Kainuussa puhuttu paljon maakunnan säästöistä ja etsitty vastuullisia ahdinkoon. Keskustelu jatkuu ja juuri nyt on sille oikea aika. Kesäkuun aikana Kainuussa tehdään päätös seuraavan vuoden mallista, kuinka sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan. Samoin päätetään rahoituksen mallista ja siinä ovat jälleen tärkeässä roolissa kuntienvaltuutetut. Todennäköisesti nykyinen kunnanjohtajien rooli jatkuu ja valtuutetut toimivat tahdottomina kumileimasimina.

Kaikkein mukavin vuodenvaihde on menossa. Kevät on tulossa ja tänään on ollut todella mukava sadekeli. Lumi on painunut ja vesi virtaa pihalla ja katuvierillä. Eilisen päivän paistoi aurinko ja sen vauhdittamana käynnistin moottoripyöräni. Yamahan paukutuksen tahdittamana ajelin Kajaaniin vaihtamaan menopelin toisenlaiseen. Paluumatka kului totutellessa erilaiseen pyörään. Aikaisempi custom muuttui seikkailuhenkiseen Kawasakin Versykseen. Mukava oli ajella ja haistelle kevään tuoksuja, metsätyömaa Hyrynsalmen laitamilla tuoksui todella väkevästi. Muita pyöräilijöitä oli vielä vähän liikkeellä, mutta kaupan ovesta virtasi levottomia miespuolisia tutkailemaan moottoripyörärivistöjä.

Kevät on todella tulossa. Kuumetta havaittavissa. Se helpottuu käynnistämällä moottoripyörä.

Ylä-Kainuu julkaisi mielipidepalstalla 26.4.2012 hengentuotteeni. Kirjoitus löytyy valikosta julkaistut kirjoitukset.

Avainsanat: mielipidekirjoittajatäreinä, nimettömyysantaavoimaa, maakunnansäästötpuhuttavat, yamahadragstar, kawasakiversys, moottoripyöräkuume

034 Matkailuviikonloppu

Perjantai 20.4.2012 klo 9:04 - yrjöpoeka

Viikonlopun täyttää matkailu kotimaassa. Tämän päivän pääkohde on eduskuntavierailu. Kainuulaisten joukko matkusti elisen aikana Järvenpäähän. Suomen lumitilanne tuli samalla päivitettyä ja varsinainen lumi loppui Salpausselän pohjoispuolelle. Etelä-Suomi odottaa vain pientä lämpöä ja kevät on siinä. Suomi on todella pitkä ja autossa istuessa sitä on mukava seurata.

Aaamun parhain uutinen oli kotimaakunnan päälehden Kainuun Sanomien pääkirjoitus! Lopulta joku muukin sanoo sen saman, mitä olen yrittänyt kertoa. Kuntien antama rahoitus sosiaali- ja terveyspalveluihin on ollut viime vuosina riittämätön. Kirjoitus on valitettavasti vain liian myöhäinen. Tämä asia olisi pitänyt pitää maakuntalehdessä esillä viimeiset kaksi vuotta. Lehden kirjoittamaa tekstiä luetaan pelolla kunnantoimistoissa. Virkamiehet ja luottamushenkilöt pohtivat asiaa aikansa ja korjaavat sitten tilannetta vaivihkaa.

Tänään saan sitten paikanpäältä seurata paikkaa, jossa 200 puhuvaa päätä istuu viisaana.

Näillä mennään. Ystäviä tavataan ja"hullut päivät" Stokmannilla jatkuvat.

Avainsanat: eduskuntavierailu, hullutpäivät

033 Vanhusten huoltoon EU-direktiivi

Keskiviikko 18.4.2012 klo 16:47 - yrjöpoeka


Meillä uskotaan sokeasti muualta tulevaan komentoon. Ennen se oli Neuvostoliitto ja nyt EU. Siksi olisi syytä pysäyttää kansallinen kohellus ja vääntö vanhuspalvelulaista. Pyydetään armollisesti EU:ta määrittämään vanhusten oikeudet elämään. Direktiivi määrittää kotieläimillekin omat sääntönsä ja niitä suomessa tiukasti noudatetaan. Sitä valvoo lisäksi tiukkaotteiset paperinpyörittäjä armeijat. Voi sitä joka joutuu sen hampaisiin.

Tiistain paikallislehti Ylä-Kainuu julkaisi kaksi hyvää vanhusten kohtelusta lähtevää mielipidekirjoitusta. Kirjoitukset olivat niin hyviä, että minun sormeni syyhysivät välittömästi ja olin pakotettu vastakirjoitukseen. Saa nähdä tuleeko siitä julkaisukelpoista? Kirjoittajien asema poliittisina päätöksentekijöinä jäi hieman epäselväksi. Molemmat ovat Suomussalmen kunnanvaltuutettuja ja ovat myös kunnanhallituksen jäseniä. Heitä ihmetytti suuresti maakunnan sote-toimialan säästöt ja he peräsivät vastuullisia esiin. Molemmat unohtivat (ehkä autuaasti) kuka antaa talouden raamit sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille. Kunnanjohtajien tekemä malli on myös Suomussalmen kunnanvaltuuston yksimielisesti hyväksymä.

Samasta tapahtumasta lähti liikkeelle paikallislehden uusi juttu vanhusten palveluista Kainuussa ja erityisesti Suomussalmella. Tämä juttu tulee todennäköisesti huomiseen lehteen. Nyt on erinomainen aika kaikkien, niin myös kuntien poliittisten päättäjien pohtia tulevaa vuotta 2013. Mikäli rahoitusmalli uudelle sote-palvelulle säilyy samanlaisena, niukkuus ja keskittäminen pahenevat entisestään.

Tällä pohtimisella alkaa olla todella kiire, koska päätös uudesta mallista tehdään kesäkuun aikana ja siinä päätetään myös vuoden 2013 rahoitusmallista. Painetta on nyt lisättävä kaikilla kansalaisilla kunnanvaltuustojen suuntaan. He päättävät minkä verran rahaa annetaan. Sote tekee sen pohjalta päätökset palveluista. Mitä palvelua ja missä tuotetaan. Karsitaanko palveluverkkoa ja samalla keskitetään palveluja Kajaaniin?

Vaikka kevät ja kesä painaa päälle tärkeitä asioita riittää edelleenkin pohdittavaksi. Kuntavaalit ovat syksyllä ja ne ovat tietysti tärkeät. Kaikista tärkeintä on nyt saada kuntien päätöksentekijät uskomaan soten asiantuntijoita siitä, mikä on kainuulaisten palvelutarve.

Kuntalaiset ovat siinä oman asiansa parhaat asiantuntijat.

Ylä-Kainuu lehti julkaisi mielipidekirjoitukseni ja se löytyy tuolta julkaistut kirjoitukset osiosta.

Avainsanat: direktiivilehmille, paperinpyörittäjienarmeija, kainuunmaakunnanrahoitusmalli, psalveluidenkeskittäminenkajaaniin, kunnanvaltuustopäättää, parasasiantuntija

032 Kuuluvatko ihmisoikeudet kaikille?

Sunnuntai 15.4.2012 klo 23:37 - yrjöpoeka


Eivät kuulu enää. Viimeaikaiset tapahtumat ja toimet kertovat siitä karua kieltään. Viimeisten viikkojen aikana olen saanut vastaanottaa kysymyksiä ja kommentteja kirjeitse, sähköpostilla ja suullisesti joko puhelimella tai sitten kasvot vastakkain. Ja niitä on paljon! Tämän ilmiön aiheuttaja on maakunnan aloittamat mittavat säästötoimet. Jokainen leikkaus koskettaa nyt välittömästi juuri niitä, joilla on heikoin tilanne. Vammaiset, vanhukset ja terveydenhuollon potilaat.

Suomessa ihmisoikeuksien sanotaan olevan kaikilla samat ja koskettavan kaikkia suomessa asuvia. Tarkastelen ihmisoikeuksia kolmen (3) ryhmän osalta. Otan ensimmäiseksi vangit, heistä on puhuttu viimeaikoina. Vangit saavat asunnon, ruoan ja täysihoidon lääkäreineen ja oikeusapuineen aina.

Toiseksi vertailu ryhmäksi otan maahanmuuttajat ja pakolaiset. Heitä koskevat samat säännöt ja heidän apunaan on koko länsimainen oikeusjärjestelmä. Mikäli jokin asia ei toimi, Euroopan ihmioikeustuomioistuimesta saadaan hyvin nopeasti ärhäkkä viesti korjata epäkohdat.

Kuinka on sitten kolmannen ryhmän kohdalla, joksi olen valinnut suomalaiset vanhukset. Ne jotka kaikista enimmin tarvitsevat toisten ihmisten apua? Vanhukset kuuluvat ihmisoikeusasioissa kurjimpaan pohjasakkaan. Heidän puolestaan ei kukaan ole vaatimassa ihmisoikeuksia. Heidät voidaan lukita neljän seinän sisälle koko loppuelämäksi. Heiltä viedään mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään vaipoittamalla heitä ja vähentämällä hoitohenkilöstön käyntejä.

Millainen meteli nousisi, jos näistä kahdesta ensimmäisestä ryhmästä tulisi valituksia huonosta kohtelusta ja hoidosta?

Miksi on säästettävä? Rahoitus palveluihin saadaan valtionosuuksista ja verotuloista. Veronmaksajien osuus on kokoajan laskeva ja tulot eivät enää riitä kattamaan menoja. Nykyinen kuntarakenne on kasvanut nykyiselleen silloin, kun uutta väkeä suorastaan tulvi jokaisesta peräkamarista. Nyt syntyvyys on useissa kunnissa suoranainen ihme. Siitä huolimatta osa meistä haluaa puolustaa näitä rakenteita ja tyhjenevien kunnatalon loistoa.

Nyt olisi jokaisen mietittävä, mihin niitä väheneviä tuloja oikein käytetään? Onko tulevien kuntavaalien tärkein teema juuri tämä? Hallinnon ja rakenteiden purkaminen ja keskittyminen siihen, kuinka ja missä mitäkin kansalaisten tarvitsemaa palvelua tuotetaan. Etäisyyksistä puhuminen ei ole kansalaisille se tärkein tekijä. Nyt on tärkeintä saada jotakin palvelua kohtuullisessa ajassa yhteiskunnan tuottamana.

Avainsanat: ihmisoikeudet, vihapuhetta, vastakkainasettelu, euroopanihmisoikeustuomioistuin, valtionosuudet, kuntavaalientärkeinteemapalvelujensaaminen, vastakkainasettelu

031 Vallatonta maakuntapolitiikka

Torstai 12.4.2012 klo 20:50


Kainuun maakuntavaltuusto hyväksyi marraskuussa 2011 Kainuun maakunta – kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2011. Huomionarvoista oli, että jokainen tiesi päätöshetkellä budjetin olevan alimitoitettu sote-palvelujen osalta. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki asiasta kirjauksen lautakunnan kokouksessa 2.11.2011 pöytäkirjaan. Lautakunta oli arvioinnissaan yksimielinen siitä, ettei kuntien antama rahoitus tule riittämään maakunnan asukkaiden kasvavaan palvelutarpeeseen ja alati kasvaviin hintojen nousuun. Lautakunnan kokouksissa on aina istunut maakuntahallituksen edustaja ja olen elänyt uskossa, että lautakunnan arvioinnit ja terveiset otettaisiin huomioon.

Kuitenkaan maakuntahallitus ei ole sitä ottanut huomioon ja eikä aloittanut kuntien kanssa neuvottelua lisärahoituksesta. Hallituksen olisi pitänyt aloittaa lisätalousarvion laadinta välittömästi.
Maakuntahallitus oli nopea ja jo 19.12.2011 antoi täytäntöönpano-ohjeet. Hallituksen pöytäkirjan esittely osassa todetaan, etteivät annetut määrärahat tule riittämään. Hallitus päätyi esittämään 11-kohdan listan, jonka avulla lähdettiin leikkaamaan lisää maakuntavaltuuston hyväksymästä budjetista. Arvio leikkauksista vaihtelee kulloisenkin esittäjän mukaan 5-10 miljoonaan euroon. Talousarvion sitovuutta käsittelevässä osassa tuodaan esille aivan oikein, mikä on maakuntavaltuuston rooli. Esittely tekstissä kerrotaan, että mikäli määrärahat ylittyvät muutoksista päättää maakuntavaltuusto. Miksi ei näin toimittu ja maakuntahallitus tehnyt lisätalousarviota?

Ehkäpä siksi, että maakunnan asioista päättävät kunnanjohtajat, joita ei ole valittu demokraattisesti päättämään maakunnan asioista. Maakuntavaltuusto on koko toimikautensa ajan toiminut kunnajohtajien kumileimasimena. Kunnat ovat menettäneet hallintokokeilun aikana kokonaan sosiaali- ja terveystoimen osaamisen ja hallinnan. Kunnat ovat kokeilun tuloksena saaneet taloutensa kuntoon ja kunnantalojen korjaukset hoidettua. Tämä kaikki siitä huolimatta, että asukkaiden tarvitsemien palveluiden tarve on kasvanut ja kunnatalot alkavat kumista tyhjyyttään. Kuntien säikähdettyä tulevaa kuntauudistusta hallintokokeilu ajettiin alas, jotta kaikki ehtivät puolustamaan omia työpaikkojaan. Koko ajan kuntien suunnasta huudetaan sote-palveluille, että tarvitaan lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Yhtäaikaa huudetaan myös, että soten täytyy säästää lisää.

Nyt on pakko vaaleilla valitun maakuntavaltuuston herätä ja vaatia hallitusta toimimaan lain mukaisesti. Tämä siksi, että juuri nyt tehdään sellaisia säästötoimia, joilla vanhukset todella joutuvat heitteille. Vanhusten kotihoidossa vähennetään säästöjen seurauksena käyntikertoja jokaisen vanhuksen kohdalla. Jokainen työntekijä on saanut oman säästötavoitteensa. Kehitysvammaisia pakkosiirrellään omista kodeistaan uusiin isoihin laitoksiin säästöjen nimissä.

Vangeille taataan ihmisoikeudet. Kuinka on Kainuun asukkaiden laita?

Tilastojen mukaan yhden vanhuksen laitoshoidon kustannukset bruttona ovat noin 153 euroa.

Yhteiskunnan kustannukset yhdestä vangista ovat 205 euroa/pv.

Avainsanat: kainuunmaakuntavaltuusto, alimitoitettubudjetti, lisätalousarvio, valtuustokumileimasimena, vanhustenheitteillejättö, laitostenrakentaminenjatkuu, vastuunotto, vankienihmisoikeudet, huutolaisaika

030 Niin minä mieleni pahoitin

Torstai 12.4.2012 klo 0:04 - yrjöpoeka


Kirjoitin maaliskuussa ihmissuhdejohtamisesta ja sen jälkikaikuna olen saanut soten-virkanaiset lukemaan blogiani. Sitä seurataan nyt suurennuslasin kanssa ja pahoitetaan mieli yhtä usein kuin sivuni avataan. Nyt on kiireesti pyydettävä anteeksi, että olen maininnut vajaamielishoitajan tutkinnon suorittaneen nimen. Tutkinnon mainitsin, koska hän itse ilmaisi sen moneenkertaan 20.3 olleessa tilaisuudessa.

Koska hän on nyt niin mielensä pahoittanut ja kokenut tulleensa loukatuksi suurena johtajana, muutan ilmaisua. Vajaamielishoitajan tilalla käytän vastedes ilmaisua prinsessa. Tämä sana ilmaisee mielestäni hyvin sen, kuinka herkkiä tämän ajan suuret virkanaiset voivat olla.

Päivä on ollut uskomattoman raskas. Lautakunnan kokous kesti ja kesti ja päivän toinen tilaisuus siirtyi jo aikapaljon myöhemmäksi. Kotiin kuitenkin ehdin illaksi ja ajomatkan ajan olen saanut istua puhelinta kunnellen. Päivän raskautta lisäsi usean minuun yhteyttä ottaneen huoli omaisestaan ja huoli huomisesta. Kahden vuoden aikana Kainuu on muuttunut ihmisten mielestä todella paljon ja se on totta. Säästäminen ja leikkaaminen ajavat palveluja tarvitsevat asiakkaat ja maakunnan työntekijät uupumukseen ja toivottomuuteen.

Samaan aikaan kun maakunnan työntekijöille ei saa ottaa sijaisia, kunnissa on varaa lisätä kovapalkkaisia tyhjäntoimittajien virkoja. Kunnat huutavat johtajiensa suulla maakunnan sote-palveluille, että lähipalvelut on turvattava. Samaan aikaan pitää valmiiksi alijäämäisestä budjetista leikata lisää 6 miljoonaa euroa ja kuntien tahdosta. Yhtälö on täysin mahdoton.

Tänään on ollut musta päivä. Prinsessa-päivä.

Näillä mennään. Nyt on aika unelle vaimon vieressä.

Avainsanat: mielensäpahoittaja, prinsessamaineolo, vajaamielistätouhua, rappiollaonhyväolla, henkilöstöntoivottomuus, tyhjäntoimittajanvirka, hallintosihteeri, mustapäivä

029 Joukkotuhonta

Sunnuntai 8.4.2012 klo 10:23 - yrjöpoeka


Kainuun maakuntahallitus antoi 19.12.2011 Talousarvion 2012 täytäntöönpano ohjeet hallintokunnille. Kumileimasimena toimiva maakuntahallitus teki kuten kunnanjohtajat halusivat.

Leikkauksien toimeenpano ja vastuu vyörytettiin alas aina viimeiseen työntekijään. Jokainen on nyt joutunut antamaan lähiesimiehilleen ja nämä sitten ylöspäin, listan niistä toimista joilla vaaditut säästöt saadaan aikaan. Tällä toimella jokainen työntekijä saatiin osasyyllisiksi leikkauksiin. Työntekijät jotka ovat voineet pahoin aikaisempien säästötoimien aiheuttamista vaikutuksista, joutuvat nyt entistä ahtaammalle työn eettisyyden osalta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ilmaisi 2.11.2011 pidetyssä kokouksessa, ettei annettu raami mahdollista suoriutumista annetuista velvoitteista. Kunnanjohtajien tahto tuli kansalaisten lisääntyvien palvelutarpeiden edelle. Maakuntavaltuusto ei myöskään voinut asialle mitään, päätösvalta rahoituksesta oli ja on kunnajohtajilla. Kuntien luottamusjohto oli jo aikoja sitten pudonnut sosiaali- ja terveystoimen asioista ulos. Palvelutarpeiden kasvua ei ole mielestäni ymmärretty enää kunnissa. Kunnat ovat käpertyneet miettimään vain yhtä ja ainoaa asiaa. Kuinka säilyttää virkamiesten asema. Kuinka säilyttää kunnantalon seinät koskemattomina. Tämäkö lienee kuntien olemassaolon oikea tarkoitus?

Valmiiksi miljoonia alimittaisesta budjetista leikataan nyt lisää useita miljoonia. Tämä toimi tulee aiheuttamaan ennenaikaisia kuolemia. Vuoteenomana olevien vanhusten jättäminen useita käyntikertoja vuorokaudessa vähemmälle, on heitteillejättöä. Vaipoista säästäminen tapahtuu siinä ohessa, koska vanhusten juottamisten määrä vähenee. Samaan aikaan esimiesten tärkeimpänä asiana on saada kaikki työntekijät saman katon alle ja kellokortin leimaajiksi. Sillä ei ole niin väliä, että monessa tapauksessa saadaan valtavasti työaikaa hukkaantumaan pelkkään ajeluun kellokortin leimaamispaikalle.

Kehitysvammaisten yksikkökokoja halutaan kasvattaa kuten nykyaikaisilla karjatiloilla. Aikaisempina vuosina kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta on ollut keskeytyksissä vain heinäkuun ajan. Nyt säästöjen nimissä nämä ovat suljettuna 3 kuukautta, kesäkuusta – elokuun loppuun. Sijaisten käyttäminen on kielletty ja jo nyt sairaslomilla olevien tilalle ei saada ottaa ketään. Näin kehitysvammaisten asuinpaikoista on tullut säilöntäyksiköitä. Ihmisoikeuksista ei enää puhuta.

Tulevaisuuden ratkaisuksi Kainuuseen on kaksi mahdollisuutta. Riisutaan turha hallinto ja perustetaan joko yksi Kainuun-kunta tai sitten Kainuun-maakunta, joka hoitaa kaiken. Toinen mahdollisuus on palauttaa kaikki ennalleen ja jokainen kunta hoitaa oman sosiaali- ja terveystoimensa. Siperia opettaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on tällä hetkellä turhan panttina. Maakuntahallitus toteuttaa kunnanjohtajien käskystä Kainuulaisten joukkotuhontaa.

Avainsanat: joukkotuhonta, ihmisoikeudet, vanhustenheitteillejättö, työneettisyys, siperiaopettaa

028 Piinaviikon ajatuksia

Keskiviikko 4.4.2012 klo 15:53 - yrjöpoeka


Tänää olen saanut kuulla olevani ehkä jäävi, koska olen auttanut kehitysvammaisten vanhempia kuulluksi tulemisessa. Jääviyttä arvioidaan tulleen niin paljon, etten pysty päätöksenteossa arvioimaan asiaa objektiivisesti. Ilmeisesti minulle tullaan heittämään jääviyskortti myös vanhustenkotihoidon asioissa, koska olen nyt yrittänyt selvittää missä mennään. Olen aikaisemmin tehnyt kaikissa asioissa samalla tavalla hoitaessani luottamustehtäviäni. Kaikki keinot otetaan nyt käyttöön ja siihen tuntuu olevan joillakin tahoilla kiinnostusta.

En itse koe tulleeni jääviksi. Se on minusta tärkein asia. Asia muuttuu, mikäli lautakunta jäävää minut.

Maanatai iltana oli Suomussalmella Kianta-Opiston järjestämä kuntauudistukseen liittyvä keskusteluilta. Mukana oli peräti 3 kansanedustajaa, täydennettynä allekirjoittaneella. Ilta ei kiinnostanut samalla tavalla kuin ensimmäinen ministerillä vahvistettu ilta. Illan anti oli heikko juuri sen takia, ettei yleisöä ollut pariakymmentä enempää. Edelliskerran tapaan Suomussalmen talousjohtaja Matti Mulari hyökkäsi minun esittämääni yhden kunnan mallia vastaan. Tällä hetkellä nykyistä kuntarakennetta puolustavat eniten kunnanjohtajat ja kuntien virkamiehet.

Maakunnan sotea syyttivät myös kansanedustajat tilaisuudessa siitä, että se olisi palkannut viimevuonna liikaa työntekijöitä. Heidän olisi syytä käydä Maire Ahopellon luona saamassa yksityisopetusta siitä, mitä kasvaneitten henkilötyövuosien takana oikein on. Maakunnan menot ovat kasvaneet myös aivan kotikutoisesti. Suomussalmen kunta on muiden mukana nostanut rivakasti tilavuokria, joilla se on osaltaan saanut taloutensa pysymään plussalla. Kunnan omistamissa tiloissa hoidetaan kunnan asukkaita maakunnan työntekijöiden toimesta. Sillä on vaikutuksensa myös maakunnan alijäämiin.

Homma on sama kuin kusisi sukkaan. Se lämmittää hetken. Hölmöläisten touhua.

Kainuun kuntarakenne on tehty nykyiseksi 1950 – 60 luvulla. Suomussalmi on rakentanut hallintonsa siihen aikaan, kun jokaisesta virasta sai valtionosuutta jopa 70%. Virkoja perustettiin silloin joka lähtöön ja aika heppoisin perustein. Tätä rakennetta nyt puolustetaan. Suomussalmella oli enimmillään yli 16000 asukasta, nyt viime vuoden lopulla 8943. Asukasluku laski viimevuonna 2,3% ja suunta on sama seuraavina vuosina. Tästä huolimatta kunta palkkasi viimevuonna 7 uutta henkilöä hallintonsa parantamiseksi! Kunta ei ole vastannut viimeisten vuosienaikaan sosiaali- ja terveydenhuollosta, niiden henkilöstö on kuulunut Kainuun maakunnan palkkalistoille.

Maakunnan asukkaat tarvitsevat palvelua. Hallintoa on aivan liikaa!

Kiirastorstai on ovella. Sitä odotellessa pidetään toisistamme huolta.

Avainsanat: jääviys, kukamäärittääjääviyden, onkoluottamusmiesjäävi, kiantaopisto, kuntauudistus, henkilötyövuosi, hölmöläistentarinoita, kiirastorstai

027 Piinaviikot

Tiistai 3.4.2012 klo 9:57 - yrjöpoeka


Pääsiäiseen sopiva aihe jatkuu vanhusten kotihoidon suunnassa. Samaan aikaan kun Kainuun maakunta ja sen vammaispuoli miettii säästöjen aikaansaamista keskittämisellä, vanhustenhoito miettii vaipoittamisella saatavia säästöjä. Maakunnan jokainen työntekijä joutuu omalta kohdaltaan käymään läpi jokaisen asiakkaan ja pohtimaan mitä voisi jättää tekemättä. Kaikki tämä tehdään nyt sen vuoksi, etteivät kunnat anna riittävästi rahaa kuntalaistensa hoitoon. Näillä toimilla vaurioitetaan hoitojärjestelmää tämän vuoden aikana lopulta peruuttamattomasti.

Ylä-Kainuu on tällä hetkellä ja pitkälle tulevaisuuteen alue, jossa ikääntymisen vaikutukset hoitojärjestelmässä tulevat eniten esiin. Ei riitä, että 75-vuotiaitten osuus kasvaa. Yhtäaikaa kasvaa myös vanhusten osuus, joita hoidetaan sängyssä. Tämä vaatii riittävästi nuoria osaavia käsiä hoitoketjuihin. Nyt katkaistaan kokonaan uusien hoitajien rekrytointi ja se voi vaurioittaa pahasti julkista hoitojärjestelmää. Onko kaiken takana siirtyminen entistä enemmän yksityisiin palveluntuottajiin?

Olen joutunut käymään viimeisten viikkojen aikana keskusteluja kehtysvammaisten asumisen tulevaisuudesta ja joudun jatkamaan suoraan vanhustenhoidon tulevaisuudesta. Palautetta on tullut molemmista todella runsaasti ja minua pelottaa se suunta mihin olemme menossa. Vaurioitamme yhteiskunnan palvelujärjestelmää pysyvästi vain sen takia, että saisimme pitää pystyssä menneen vuosituhannen kuntarakennetta. Kuntarakennetta puolustavat tällä hetkellä Kainuussa kunnajohtajat ja kuntien ylimmät virkamiehet. Luottamusmiehistä ja naisista on tullut yksipuoluejärjestelmässä vain joo-joo porukkaa.

Miksi näin on tapahtunut? Kainuun kunnissa on vuosikymmeniä toiminut yhden puolueen ylivalta. Kunnan suurimman valtuustoryhmän kokouksiin on osallistunut aina kunnanjohtaja ja pelkällä asiaosaamisellaan ja arvovallaan on nyt rapauttanut koko luottamusjärjestelmän. Valtuustoryhmiä on pikkuhiljaa ryhtyneet käytännössä johtamaan kunnanjohtajat. Nyt nämä satraapit vastustavat kaikkea muutosta hallintorakenteissa ja suurin puolue myötäilee kuin lampaat. Tulevia kuntavaaleja pelätään, koska ne tulevat tuomaan muutoksen entiseen käytäntöön. Kuntien asukkaat ovat jo huomanneet, etteivät vanhat kuntarakenteet turvaa palveluja.

Viikonlopun aikana kävin tapaamassa Kajaanilaisia kehitysvammaisten vanhempia Kontiomäellä. Tilaisuus oli mielestäni hyvähenkinen ja toivottavasti auttoi vanhempia siinä, kuinka edetä ja tulla kuulluksi omassa asiassa. Viikonlopun aikana oli useita tapaamisia myös vanhusten kotihoidon asioiden parissa. Maanantai aamun alkajaisiksi kävin keskustelemassa Suomussalmen kotihoidon päällikön Marja Heikkisen kanssa. Suorasukaiseen tapaani toivoin häneltä avointa yhteistyötä ja ettei tapaamisemme jälkeen lähdettäisi etsimään syyllisiä vuotoihin, kuten kehitysvammapalveluissa on tehty.

Tulen seuraamaan asioiden etenemistä, vaikka niitä yritettäisiin estää ja vaikeuttaa kehitysvammapalveluissa ja vanhustenhoidossa.

Elämme piinaviikkoa. Miten lienee ylösnousemuksen kanssa?

Avainsanat: piinaviikot, ylösnousemus, vaipoittaminen, yhteiskunnanhoitojärjestelmäuhattuna, hoitoketjut, yksipuoluejärjestelmä, satraapit, lammaskuuluupääsiäiseen, kuntavaalitpelottavat