Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 073

Uusimmat

Blogin arkisto

049 Joutilaalle tekemistä

Tiistai 30.9.2014 klo 10:21

Tämän lausahduksen sain kuulla eilen, kun minulta kysyttiin mitä olen tänään tehnyt. Kerroin lähteneeni aamulla Kajaaniin kuntapäättäjien kokoukseen jossa meni myöhäiseen iltapäivään. Sen jälkeen minulla oli vielä kunnantalolla puheenjohtajiston useampituntinen palaveri. Sieltä kotiuduin iltaseitsemän jälkeen. Eli aika tarkasti siinä touhussa meni puolivuorokautta. Puhelimessa soittaja sitten kertoi siinä olleen joutilaalle tekemistä.

En kyllä itse kokenut pitkän istuntorupeaman jälkeen olleeni joutilas. Ilmeisesti kuitenkin soittaja, samoin kuin moni muukin, pitää luottamustehtäviä joutilaan puuhasteluna. Sama ilmiö on aina ollut olemassa. Ne jotka eivät ole itse koskaan olleet luottamustehtävissä, eivät niitä arvosta. Eivät myöskään pidä työnä. Työksi sitä ei voi itsekään kutsua, koska siitä ei saa palkkaa. Ilmeistä on, että vasta palkanmaksu tekisi luottamustehtävistä työtä. Ja sikäli sitä ehkä arvostettaisiin eritavalla.

Olen usein miettinyt, millaista luottamustyö olisi jos siitä maksettaisiin oikeata palkkaa? Erityisesti kuntien puheenjohtajistojen tehtävät ovat ajoittain todellista työtä ja siinä voi mennä jopa useita päiviä viikossa. Ainoastaan kesä on keveämpi työmäärältään. Näitä asioita voi aina pohtia. Suuremmissa kaupungeissa näitä asioita on pohdittu ja niissä maksetaan aivan eri korvauksia kuin köyhissä maaseutukunnissa.

Tämä kulunut vuosi on ollut luottamushenkilöille työteliäs ja se jatkuu kiihtyvänä vuoden loppuun ja ylikin. On sote-uudistusta, on kuntauudistusta ja sen päälle monta pienempää asiaa. Sitä täydentää normaaliin menoon kuuluva talousarvion valmistelu. On puheenjohtajistojen palaveria, kunnahallitusten kokouksia, erilaisia maakunnallisia yhteistyökokouksia kuntaselvityksineen ja valtuustojen kokoukset päälle. Muutama kunnan edustaminen eri tilaisuuksissa vielä kaupanpäälle.

Kyllä siinä on joutilaalle tekemistä!

Avainsanat: kainuunkuntapäättäjät, joutilas, luottamustyöstämaksettavapalkka

048 Uudistuuko ihminen

Perjantai 26.9.2014 klo 15:58 - yrjöpoeka

Muutama päivä sitten luin erään kansanedustajan puheita lehdestä ja jäin pohtimaan ihmisen uudistumista maailman muutosten mukana. Erityisesti lehden uutisoinnissa mielenkiintoani herätti tämän kansanedustajan oikein painottaneen sitä, että hänen mielipiteensä ovat säilyneet muuttumattomina. Toimittajan kysyessä mielipidettä NATO,sta, kansanedustaja kertoi kaiken olevan niinkuin ennen. Puuttuu vain Kekkonen, liittoutumattomuus ja YYA tuli tuosta haastattelusta mieleeni. Siitäkin huolimatta, että sotilaallinen turvallisuus on järkkymässä kaikkialla Euroopassa ja myös meillä. Samoin kaikkinainen muu turvallisuus.

Itseni on ollut pakko muuttua ajassa ja muuttuneissa olosuhteissa. Nuoruuden ehdottomuus omissa mielipiteissä on mielestäni vaihtunut pohdiskelevaan harkintaan. Aikaisemmat oletukseni muuttumattomasta maailmasta ja ympäristöstä on ollut pakko muuttaa. Oma moraalini ja arvomaailmani on jokatapauksessa pysynyt ennallaan. Samoin uskoni ihmisiin ja hyvään. Vaikka nyt näyttääkin melko huolestuttavalta, uskon siihen, että jossakin vaiheessa voimapolitiikan on väistyttävä. Sitä ennen on huolehdittava oman maan ja kansalaisten turvallisuudesta. Siksi on uskallettava puhua myös NATO,sta.

Edellisen maailmaa myllertäneen hulluuden aikana ja erityisesti sen alla 1930-luvulla Suomen politiikoissa oli hyväuskoisia hölmöjä. Heidän mielestään kaikki oli hyvin ja miekat oli taottava auroiksi. Huolimatta siitä, että omankin itärajamme taakse kerääntyi satojatuhansia sotilaita. Silloinkaan sotilaat eivät omaksi huvikseen tulleet rajojen taakse sapeleita kalistelemaan. Voimapolitiikan edustajat heidät siihen pakottivat. Meillä riitti myötäjuoksijoita sille voimapolitiikalle. Sen ansiosta jälkipolvet tuntevat ”malli-Cajanderin”.

Sen lopullisina maksajina olivat nuoret miehet. Kymmeniätuhansia kuoli ja vielä enemmän vammautui. Historiasta ei ole opittu mitään ja nyt halutaan pitää kaikki ennallaan ja muuttumattomina. Jälleen itärajan takana sotilaat harjoittelevat. Harjoituksissa uutisten mukaan torjutaan Suomen aiheuttama uhka.Täällä muutamat jääräpäisesti jankuttavat, että kaikki on hyvin. Silloin uskottiin siihen, että länsi tulisi vaaran hetkillä Suomen tueksi ja turvaksi. Samanlainen hölmö uskottelu elää tänäkin päivänä.

Vakuutusmaailmasta olisi kaikilla paljon opittavaa. Vakuutus on tehtävä ennen tulipaloa, sen tietää jokainen. Sama pätee Suomeenkin. Vakuutus tulipalojen varalle on hankittava ajoissa. Moni maanomistaja on katkerasti katunut sitä, ettei ole tullut ottaneeksi vakuutusta metsätuhojen varalta. Siitä huolimatta, että ilmatieteenlaitos on varoittanut myrskytuulten lisääntyvän tulevaisuudessa.

Mikäli on kansanedustaja, silloin erityisesti on uskallettava muuttaa mielipiteitään. Edes hiukkasen pohtia syvällisemmin toimittajan esittämiä kysymyksiä.

Suomi tarvitsee ja ansaitsee täydellisen kotivakuutuksen.

Avainsanat: muuttukoihminen, kekkonen, liittoutumattomuus, yya, mallicajander

047 Usko ei ole luja

Keskiviikko 24.9.2014 klo 14:42 - yrjöpoeka

Perussuomalaisten Kainuulainen kansanedustaja Pentti Kettunen piti tiedoitustilaisuutensa 22.9 ja sen anti oli sitä mitä odotin. Kettunen pyrkii uudistamaan valtakirjansa eduskuntaan. Sitä myöten on todettava, että mahdollinen ehdokkuuteni on nyt sitten loppuunkäsitelty. Lopullisen siunaamisen Oulun-vaalipiirin ehdokaslistasta tekee Perussuomalaisten puoluehallitus aikanaan.

Kainuun osalta tilanne näyttää todella huonolta. Vain kolme kansanedustaja ehdokasta on Kajaanin ulkopuolelta ja hekin kolmenkymmenen kilometrin etäisyydeltä Raatihuoneesta. Kaikkien puolueitten ehdokkaat kilpailevat Kajaanin toreilla hernekeiton ja makkaran avulla samoista äänestäjistä. Kajaanin eläkeläisille on koittamassa lokoisat ajat kevättalvella. Ruokaa piisaa ja hyviä lupauksia riittää. Viime vaalien aikaiset lupaukset voi ottaa nyt uusiokäyttöön, koska niitä ei ole ehditty vielä toteuttaakaan.

Ainoastaan Perussuomalaisilla oli suurista puolueista yksi ehdolla Ylä-Kainuusta, eli allekirjoittanut. Vasemmistolla ja keskustalla ei ollut ketään laittaa ehdolle. Merja Kyllösen ääniperintö jää näin käyttämättä. En oikein usko kaikkien jaksavan äänestää Kajaanin ehdokkaita. Kaikilla puolueilla on ollut samanlainen tavoite. Saada alueellisesti kattava ehdokaslista. Nyt kaikki puolueet ovat jättäneet kehyskainuun suosiolla pelkäksi reservaatiksi. Alueen äänimäärillä ei ilmeisesti ole enää vaikutusta? Alueellinen kattavuus on jäänyt pelkäksi kuriositeetiksi. Voi olla, ettei täällä suuremmin jaeta hernekeittoa?

Oma ennusteeni kevään 2015 vaaleista on Kainuun osalta aika lohduton. Keskustan kannatuksen nousu on Sipilän myötä ollut sitä luokkaa, että Sotkamon kepulaiset ovat siitä mielissään. Kokoomuksen kannatus on lähtenyt alamäkeen ja Kajaani tulee menettämään paikan. Sosiaalidemokraattien tilanne on vielä surkeampi ja ellei Piirainen saa vaalipiirin ykkösehdokkaan asemaa, paikka menee. Perussuomalaisten paikka katoaa keskustan nousun myötä ja ainoastaan yksi paikka koko vaalipiiristä on varmasti menossa jatkoon. Jatkaja on Olli Immonen. Lisäpaikkojen saanti on kovan työn takana. Siksi usko ei ole luja usean Kainuulaisen ehdokkaan läpimenolle.

On toki myönnettävä, että vaaligallupit muuttavat nopeasti muotoaan. Tämän päivän ykkönen voi huhtikuun alussa olla laskussa. Tulevien kuukausien tapahtumat vaikuttavat ennusteisiin ja lopulta vaalituloksiin. Oppositio hyötyy aina siitä, että hallitus kompuroi ja mikäli talousennusteet pysyvät yhtä synkkinä. Helppoa ei vaalivoittajilla tule olemaan.

Talous on niin kuralla, että Kreikan tie häämöttää.

Avainsanat: ketunhäntäkainalossa, alueellinenkattavuus, vaalilupauksetuusiokäyttöön, kreikantie

046 Pitääkö uskoa

Sunnuntai 21.9.2014 klo 19:32 - yrjöpoeka

Uskosta ja sen puuttumisesta olen saanut kuulla viimeisten viikkojen aikana. Kyseessä on syksyn seurakuntavaalit ja uusien ehdokkaiden etsiminen luottamustyöhön. Saimme perustettua valitsijayhdistyksen ”Vaikuttava ääni” Suomussalmelle kohtuullisen helposti. Huomattavasti vaikeampaa oli sitten saada ehdokkaita listalle.

Ensimmäinen vastaus oli kysyttäessä heti, että ei hänestä ole kirkon tehtäviin. Jokainen kohtaamani henkilö pohti aivan ensimmäiseksi tilannetta uskon kautta. Ihmiset pohtivat suhdettaan kirkkoon ja totesivat olevansa niin maallisia, ettei heistä ole tehtävään. On todella mielenkiintoista, että kaikki kohtaamanai ihmiset asettivat uskon ensimmäiseksi kriteeriksi.

Itse olen pohtinut suhdetta kirkonluottamustehtäviin hyvin maallisesti. Jokaisen meistä tulisi olla hyvin kiinnostuneita siitä, mihin meidän jokaisen kirkolle maksamia kymmenyksiä käytetään. Samoin meidän pitäisi olla myös kiinnostuneita siitä, mihin kirkko on menossa? Onko kirkko koko kansan kirkko, vai parempiosaisten silittelijä? Kunnioitammeko vuosisataisia perinteitä, vai muutammeko kirkon osto- ja myyntiliikkeeksi?

Valitsijayhdistys asetti allekirjoittaneen yksimielisesti vaaliasiamieheksi ja sen vuoksi en itse voinut asettua ehdolle. Vaaleihin liittyen olen saanut käydä paljon mielenkiintoisia keskusteluja uusien ihmisten kanssa. Poliittisissa vaaleissa olen ollut mukana jo useasti ja väkisin olen joutunut nyt vertailemaan näitä rinnakkain. Molempiin pätevät samat lainalaisuudet ja myös poliittiset taustaryhmittymät. On selkeitä näkemyseroja kirkon suunnasta ja perinteiden kunnioittamisessa. Toiset kannattavat kaikkia mahdollisia sateenkaarenvärejä ja toisilla ryhmillä ovat perinteiset arvot etusijalla.

Vaalit ovat pian ovella ja on mielenkiintoista nähdä, saavatko perussuomalaiselta arvopohjalta valitut ehdokkaat kansan tukea? Kainuussa ei ole aikaisemmin ollut ainoatakaan valitsijayhdistystä, joiden tausta olisi ollut perussuomalaisuudessa. Kajaanissa on ollut joitakin ehdolla aikaisemmissa vaaleissa.

Huomenna, eli 22.9 ratkeaa myös oma kohtani eduskuntavaalien suhteen. Kansanedustaja Pentti Kettunen pitää tiedotustilaisuuden huomenna Kajaanissa, jossa hän kertoo oman ratkaisunsa. Valistunut arvaukseni on, että hän lähtee pyrkimään jatkokaudelle.

Näillä eväillä mennään.

Avainsanat: vaikuttavaääni, kirkonkymmenykset, perussuomalainenarvopohja

045 Muutoksen tuulet

Maanantai 15.9.2014 klo 19:01

Näin voi sanoa, kun on seurannut aamun uutisvirtaa. Ruotsin vaaleista on puhuttu paljon ja kerrattu sitä, kuinka 12,9 % kansasta äänesti täysin väärin. Yhteen hengenvetoon on vaadittu lisää suvaitsevaisuutta ja toisella hengenvedolla uhattu Ruotsindemokraattien henkeä ja terveyttä. Ruotsin vaalit osoittavat täsmälleen saman asian, kuin tapahtui ”jytkyn” aikana. Vanhat puolueet ovat pitkän vallassaolon aikana sokaistuneet vallasta. Ei nähdä, eikä edes haluta nähdä toimintaympäristön muutosta.

Suomessa yritettiin vajaa neljävuotta sitten vaikuttaa äänestäjiin viimehetkellä siten, että kerrottiin gallupkannatuksen laskeneen perussuomalaisten osalta. Sama yritettiin tehdä myös Ruotsissa. Media ja valtakoneisto pitävät kansaa tyhminä. Kansa osaa lukea ajanmerkit ja muutoksen tuuli, joka alkoi arabikeväästä, jatkuu muutoksena myös kaikkialla muualla. Pohjoismaat eivät ole erillinen saareke. Väkivallalla uhkailu ja toisten puolueiden toiminnan sabotoiminen ja muu häirintä kertovat tästä.

Muutoksen tuulet vaikuttavat myös puolustuspoliittiseen keskusteluun. Naapurimaamme uhoaa ja pelottelee kaikella mahdollisella. Sosiaalisessa mediassa on tälle toiminnalle myötäjuoksijoita ja ymmärtäjiä. Samoin patavanhoillisissa ”kekkosslovakian” ajan politiikoissa. Lehtien yleisönosastot ovat täynnä näitten suomettuneiden kirjoituksia. He eivät osaa toimia sosiaalisessa mediassa, he luottavat kirjoitettuun tekstiin lehdissä.

Muutoksen tuuli on puhaltanut sumua pois kansan silmistä ja korvista. Palautetta on tullut näistä suomettuneiden kirjoituksista tuntemiltani ihmisiltä. Suomettuneet on toivotettu suoraan dementia osastoille. Se on suorasukaista puhetta. Nämä toivotuksen tehneet ovat itse kertoneet muuttaneensa mielipiteitään viimeisen vuoden aikana. Heidän uskonsa jatkuvaan rauhantilaan on horjunut. Moni on kertonut asian samoin kuten Georg Ehnroth sanoi, ”Suomi on puolustamisen arvoinen maa.”

Muutoksen tuulet ovat puhaltamassa myös hallituksessa. Vihreät uhkaavat lähteä tällä viikolla. Heillä on kiire päästä oppositiosta ensikevään vaaleihin. Ydinvoiman vastustaminen on pelkkä keppihevonen. Vajaa neljävuotta on toimittu hallituksessa, joka on tehnyt kaikkensa kansan kurjistamiseksi. Tämä puolue on tehnyt kaikkensa vaikeuttaakseen tavallisen kansan elämää. Sumutus jatkuu eroilmoituksella.

Kirkollisvaaleissa muhii myös muutos. Vein itse tänään vaalilistat kirkkoherranvirastoon. ”Vaikuttava ääni” antaa kirkonjäsenille mahdollisuuden äänestää syksyn vaaleissa kokonaan uusia ehdokkaita. Nyt jos koskaan on vaikutettava siihen, mitä kirkon keräämillä veroeuroilla tehdään. Jututtamani ihmiset perustelivat aina kieltäytymistään sillä, etteivät he ole uskovaisia. Olen sanonut jokaiselle, että ei tarvitse olla uskovainen, jos haluaa seurata mitä tehdään sinun rahoillasi. Jokainen meistä on muutoin kyllä tarkka omista rahoistaan.

Mikä tärkeintä. Muutoksessa on uusi mahdollisuus.

Avainsanat: 12, 9%äänestiväärin, arabikevät, kekkosslovakia, suomettuneet, suomionpuolustamisenarvoinenmaa, vaikuttavaääni

044 Muuttuuko ihminen

Perjantai 5.9.2014 klo 19:33 - yrjöpoeka

Viimeiset viikot ovat olleet melkoista painajaista. Eilinen aamu pysähdytti mieleni totaalisesti. Onneksi vain hetkeksi. Aamulla aikaisin sain Kainuun keskussairaalan kirurgiselta osastolta puhelinsoiton. Koska sieltäpäin ei ole minuun oltu yhteydessä, mieleni täytti kaikki pahimmat skenaariot. Onneksi hoitaja alkuesittelyjen jälkeen kertoi syyn soittoonsa. Se oli minulle helpottava tieto. Hoitaja kertoi tulehdusarvojen lopultakin laskeneen niin, että poikani voi siirtyä sairaalasta kotiinsa. Tämä jos mikä oli helpottava uutinen. Edes hetken saa tuntea taas elävänsä hieman normaalimpaa elämää.

Otsikon ajatus, muuttuko ihminen, on tänään todella ajankohtainen. Euroopan kaakkoislaidalla tapetaan ihmisiä ja vanha suurvaltapolitiikka on astunut takaisin. Eli ihminen ei ole muuttunut miksikään. Rauhantila on ollut pitkä. Nyt ovat päätöksenteossa sellaiset ihmiset, jotka eivät ole kokeneet sodan kauheuksia. Nyt on vallalla taas ihmisten jaottelu eri rotuihin ja uskontoihin. Kun sekään ei riitä, nimitellään toisia fasisteiksi ja natseiksi. Sen katsotaan antavan ihmisille oikeutuksen tappaa entiset naapurinsa ja tuttavansa.

Maailma on tänään nopea ja kuvat sodan kauheuksista leviävät todella nopeasti. Tiedottaminen julmuuksista on osin tarkoitushakuista ja sillä yritetään osoittaa toiset osapuolet pedoiksi. Ei riitä, että sota-alueen ihmiset ovat napit vastakkain. Myös meillä ollaan tilanteesta useampaa mieltä ja vastapuolten nimittely on täysin vastaavaa kuin Ukrainassa. Hulluus on maailmassa tarttuvaa.

Suomessa on pidetty vallalla mielistely politiikkaa. Milloin on mielistelty Neuvostoliittoa, milloin EU:ta. Nyt vanhat nuoleskelijat ovat nousseet haudoistaan ja nuoleskelevat ja ymmärtävät naapurimme Venäjän oikeutusta kurmottaa pienempiä naapureitaan. Kukaan ei näytä oikeasti ymmärtävän sitä, että nyky Venjä toimii täsmälleen samoin kuin toimi sen edeltäjä Neuvostoliitto. Samalla tavoin toitotetaan yhtä totuutta ja kansa toistaa. Sotilaallislta voimaa esitellään reunavaltioiden rajoilla ja verhottuja uhkauksia annetaan useista eri kanavista.

Olen tänä syksynä lukenut hyvin paljon talvisodan historiaa ja siihen johtaneita tapahtumia. Silloisen Neuvostoliiton perusteluja toimilleen ja kuinka sotahulluus saatiin tartutettua omiin kansalaisiin. Nykyinen Venäjä ja sen isäaurinkoinen Putin toimii täsmälleen samoin. Valitettavasti Suomessa ei ole opittu suuresta naapuristamme oikeastaan yhtään mitään. Jälleen osa kansalaisistamme ymmärtää kuinka meidän on oltava nöyrinä ja meidän pitää olla rauhantahtoisia. Siihen kuuluu sama tavoite kuin talvisodan alla. Omien puolustusvoimien rapauttaminen.

Suomen on pidettävä hulluuden noustessa huoli omista puolustusvoimista. Samalla on etsittävä myös liittolaisia ja syyn ymmärtää jokainen. Sotahulluuden saastuttama suurvalta ei kunnioita muuta kuin voimaa. Ainoa tae uskottavaksi kumppaniksi on Pohjois-Atlantin puolustusliitto.

Sitä kutsutaan tuttavallisesti NATO:ksi.

Avainsanat: ihmismieli, oikeustappaa, suomettuminen, isäaurinkoinen, pohjoisatlantinpuolustusliitto