Satunnaiset kuvat

2003 ja 5.3kg

Uusimmat

Blogin arkisto

026 Sinisilmiesi tähden

Maanantai 30.1.2017 klo 9:59 - yrjöpoeka

Maailma on täynnä kauniita musiikkikappaleita ja niiden sanoitus hempeyttä täynnä. Suomalaisia voisi kuvata laulun sanoin, sinisilmiesi tähden, kun puhutaan mihin kaikkeen olemme hurahtaneet. Kaikki vain sen takia, että Suomi pelastaa maailman. Haluamme näyttää esimerkkiä, vaikka se maksaisi maltaita. Kyllä se maksaakin.

Ensimmäiseksi voisimme nostaa energian tuotannon. Mediaa hallitsevat mielikuvat, joita yhdet ja samat trollilähteet suoltavat. Ydinvoimaa ei saa rakentaa. Uraanikaivoksia ei saa avata, koska sen jälkeen uraani aloittaa kymmenientuhansin vuosien säteilyn. Vesivoimaa ei saa rakentaa, koska luonto turmeltuu. Tuulivoimaa ei saa rakentaa, koska kaunis maisema pilaantuu ja sitä rataa loputtomiin. Siitä seuraa sitten tällainen juttu.

Ilmaston muutoksesta kohkaamme loputtomiin. Samat trollilähteet suoltavat loputtomia peloittelukampanjoita kuten energian osaltakin. Napajäätiköt sulavat, jos eivät suomalaiset ala kävellä ja hiihtää töihin ja kouluihin. Laivat eivät saa kulkea muutoin kuin purjeilla. Direktiivit ovat kuulemma sillä mallilla. Puita ei saa käyttää lämmitykseen, koska siitä tulee vaarallisia pienhiukkasia. Autot saavat jatkossa kulkea vain sähköllä. Kukaan ei kerro mistä se sähkö sitten saadaan. Oravan nahoistako? Totuus voi olla kuitenkin karu, kuten tässä todetaan.

Samat trollilähteet kertovat uhkakuvista, joissa kaikki eläinlajit ovat uhanalaisia. Viime vuosisadalla metsästettiin Suomessa susi aivan yhdettömiin. Jopa armeija kutsuttiin hätiin. Lopulta Suomi oli susivapaa. Vuosikymmenten kuluessa trollilähteet voimistuivat ja sen tuloksena, meille on syntynyt vahva susikanta ilman mitään istutuksia. Koska kanta on kasvanut joillakin alueilla liikaa ja se uhkaa muuta luonnonkantaa ja kotieläimiä, sitä on metsästettävä. Trollilähteet uutisoivat aihetta niin, että metsästäjät kuvataan lainsuojattomiksi rikollisiksi.

Samat trollilähteet iskevät kimppuun kaikkialla, jos jokin taho yrittää rakentaa jotakin. Kaikki suuret tehdasinvestoinnit ja pienemmätkin törmäävät liito-oraviin ja viitasammakoihin. Kaikista pienemmistä uhanalaisista ja harvinaisista ötököistä puhumattakaan. Kaikkialla Suomessa kuntien elinkeinotoimi yhdessä luottamusmiesten ja -naisten kanssa yrittää kehittää omien alueittensa tulevaisuutta. Tulevaisuuden rakentamiseen kuuluu uusien työpaikkojen synnyttäminen. Uusien yritysten tarpeita varten tarvitaan kuntien budjetteihin varauksia määrärahoihin.

Katsoin tässä eräänä iltana uutisia televisiosta. Siellä eräs päätrolli kertoi, kuinka kunnissa voidaan siirtää elinkeinorahoja siihen, että inhan hallituksen koulutusleikkaukset saadaan kumottua. Minä kyllä ällistyin enemmän kuin on tarpeen. Toisaalta tämä sama trolli kertoi, että työ on tuotava kaikille. Hän ei liene huomannut sitä, että tämänpäivän Suomessa työ ei tule kotiin. Työn perässä on lähdettävä kasvukeskuksiin. Siihen on myös hänen puolueensa syypää. Keskittämiseen.

Luulempa, että trolli puhui kannattajilleen yliopistopaikkakunnilla. Kaikkialla siellä, mihin trollitehtailijat ovat keskittyneet.

Syrjäseuduilla on edelleen kiristettävä vyötä. Seuraavaksi on ilmeisesti lähdettävä pettumetsään. No ei sentään. Trollit ilmoittavat puiden olevan halaamista varten.

Avainsanat: yhteistuotantovoimala, ilmastonmuutos, väestönkasvu, intia, kiina, salametsästys

025 Suomi elää etsikkoaikaa

Sunnuntai 29.1.2017 klo 10:49 - yrjöpoeka

USA:n uusi presidentti Trump on saanut maailmaan liikettä. Täältä katsoen se näyttää narsistin kohellukselta. Kaiken lisäksi tämä liinatukka on omasta kunniastaan tarkka ja loukkaantuu herkästi. Naurettavuuksiin asti on hän melskannut virkaanasettamisen aikaisesta väkimäärästä. Kaiken lisäksi nyt on päännousemaksi tullut vaalivilppi. Koska Clinton sai enemmän yksittäisiä ääniä, niin väite on nyt se, että hänellä oli enemmän ääniä. Tutkimuksen määräsi nyt hän. Clintonia ovat hänen mukaansa äänestäneet kirjattomat, laittomat maassaolijat.

Tämä kohellus kertoo kyllä kallojen kutistajille, psykiatreille ja psykologeille paljon. Tavalliselle tallaajalle kohellus kertoo tämän yli 70-kymppisen olevan harhojen vallassa. Väkisin on tullut tunne, ettei ole pitkäaikanen tämä presidentti. Pitänee seurata varapresidenttiä eri tilaisuuksissa, onko hänellä muikea ilme. Virka on yhden sydämenlyönnin päässä hänellä. Laatu varmasti paranisi kertaheitolla.

Tämä nykymeno voi olla Suomelle lopulta todellinen onnenpotku. USA rakentaa muureja ja purkaa kauppasopimuksia. Rankkoja rajoituksia maahantulolle on värkkäilty ja varmasti lisää on tulossa. Samaan aikaan Englanti on saanut oman brexitinsä ja on erkaantumassa Euroopan ytimestä taloudellisesti. Samankaltaisia aikeita on nyt molemmilla mailla. Maailman johtavan maan imussa käenpoikanen Englanti on sulkemassa itsensä umpioon.

Miksi Suomi hyötyisi? Englannissa on useita eri autonvalmistajia ja heille tästä eristäytymisestä on tulossa suuri ongelma. Suomessa on juuri nyt saatu Mercedeksen valmistus vauhtiin ja tuotantoa laajennetaan lisää. Jossakin vaiheessa nämä autonvalmistajat joutuvat etsimään uusien tehtaiden paikkoja ja silloin meidän maamme nousee esille. Meillä on juuri nyt alkanut kasvuvaihe ja taloutemme ja yhteiskuntamme on erittäin hyvin ennustettavissa. Tuulisessa ja epävakaassa maailmassa juuri se seikka on avainasemassa.

USA:n suuret tietoliikenne jätit Microsoft ja Google ovat nyt ongelmien edessä. He eivät ole tässä yksin. Trumpin käsky lyödä rajoja kiinni, pakottaa nämä yhtiöt pohtimaan sitä, mistä he saavat jatkossa korkeasti koulutettua työvoimaa. Suomessa on vuosi päivitelty sitä, että meille tulevilla turvapaikanhakijoilla on AiPadit. Meille on ilmeisesti syntynyt harhainen kuva siitä, että kännyköitä ja älylaitteita ei ole muilla kuin länsimaalaisilla. Valitettavasti näin ei ole ollut. Arabimaissa on osaaminen aivan yhtähyvällä tasolla, osin jopa parempi.

Nyt meillä pitäisi lähettää kauppavaltuuskuntia ja lähetystöjä kertomaan siitä, että täällä pohjolassa on rauhallisia paikkoja rakentaa tehtaita. Yhteiskuntaolomme ovat ennustettavia ja rauhallisia. Meillä on työvoimaa käytettävissä ja lisää saadaan tarvittaessa. Maassamme on tilaa useille uusille työpaikoille ja maamme perusinfra toimii erinomaisesti. Huolehdimme ympäristöstä ja meillä voi hengittää ilman suojaimia.

Kainuunliiton ja Kainuun Edun, Pentti Malisen johdolla, pitää nyt olla nohevina. Meillä on tilaa. Puhdas ympäristö. Renforssin rantaan sopii lisää tietokonesaleja. Kajaani on pelialan mekka Suomessa ja innostusta uuteen rakennetaan systemaattisesti.

Meillä on nyt etsikkoaika. Suomella ja Kainuulla.

Avainsanat: brexit, vapaakauppaalue, google, microsoft, mercedes, etsikkoaika

024 Paras palkitaan

Perjantai 27.1.2017 klo 19:23 - yrjöpoeka

Primus inter pares. Ensimmäinen vertaistensa joukossa. Tätä lausetta voisi soveltaa Anne Berneriin. Olen kritisoinut hänen hankkeitaan koko ajan ja nyt vielä enemmän. Kaatuneen tieverkon yhtiöittämisen jälkeen hänen vauhtinsa jatkuu. Nyt hän haluaa yksityistieverkon saamista monipuolisen yrittäjyyden piiriin. Suomeksi sanottuna, joku ostaa yksityisteitten oikeudet ja rahastaa niillä.

Suurimpaan osaan yksityistieverkkoa on laitettu valtion rahaa. Nyt Bernerin kunnianhimoisen tavoitteena on saada se kauppatavaraksi. Kaikilta käyttäjiltä perittäisiin maksua. Tämä ajattelu on ministerille ja hallituksen johdolle jäänyt päälle. Ei ole kaukaa haettu ajatus, että kohta joku ministereistä (Tiilikainen) pukkaa liikkeelle esityksen, jolla jokamiehen oikeudet myydään parhaan tarjouksen tehneelle ulkomaiselle sijoittajalle.

Älkää sanoko ääneen, ettei tämä ole mahdollista. Ei meistä monikaan ole ajatellut, että joku yksityistää tieverkot, jotka on maksettu autoilijoiden ja veronmaksajien rahoilla. Suomi on siinä tilassa (hyvän hallituksen ansiosta) että ministerin hyvät tuttavat, ne joilla täpäkkää on, haluavat hiukkasen vielä lisää. Veronmaksajat (autoilijat) on huomattu hyväksi kohteeksi. Veronmaksajat kaiken hyvän lisäksi luulevat Suomen, isänmaan pelastuvan maksamalla kaikki se mitä hyvä hallitus ilkeää pyytää. Ja nämä ministerit kyllä ilkeävät.

Olen puolustanut viimeviikkoina pääministeriä sellaiselta kohellukselta, joka ei ole oikeutettua. Tääsä Bernerin jupakassa odottaisin kyllä, että muu keskustan porukka ilmoittaisi johtajalleen, ettei tämä enää käy. Valitettavasti näyttää siltä, että keskustalaiset ovat sokeutuneet. He eivät nyt pysty näkemään sitä, että Bernerin suojeleminen on juuri nyt suuri virhe. Kansalaiset näkevät sen, ettei korppi korpin silmää noki, kun on kyse kakun jaosta. Berner on jakamassa kansalaisten omistamaa kakkua yksityisiin käsiin ja se ei enää käy.

Mikäli keskusta ja Sipilä ei tee mitään, hallituspuolueitten kyyti on todella kylmää kuntavaaleissa. Tällä kohden on hyvä muistuttaa erään hallituspuolueen sloganista: Saat mitä tilaat. Sipilä ja keskusta ovat uhonneet viime vaalien alla, että kunnat kuntoon. Mikäli kuntavaalien tulos on se, mitä minä pelkään, kunnat eivät tule kuntoon. Hallituksen uudistukset kaatuvat ja sen jälkeen kaikki taas kerran alkaa alusta.

Tämä ei olisi uutta. Sote- ja kuntauudistuksesta on kohkattu kymmeniä vuosia. Valtavasti virkamiesten työaikaa on hukattu asioiden uudelleen ja uudelleen käsittelystä. Valmista ei ole tullut ja todella pahalta näyttää jälleen kerran. Sipilällä on avaimet käsissään, mutta aikaa ei enää ole. Vaaleihin on niin vähän aikaa, että vatuloinnille ei ole sijaa. Vaikka Sipilä siitä tykkääkin.

Primus inter pares. Parempi suomennos: Paras kusettajien joukosta.

Avainsanat: primusinterpares, anneberner, juhasipilä, kunnatkuntoon

023 The Ruthless Raja

Torstai 26.1.2017 klo 13:09 - yrjöpoeka

Hiihtotapahtuma lähestyy ja sitä myöten myös yhteydenotot ovat lisääntyneet. Se on hyväksi tapahtumalle. Tapahtumaa järjestelemässä on suuri joukko vapaaehtoisia. Tärkeimmät tekijät ovat kuitenkin olemassa olevista organisaatioista. Kainuun liikunnasta Marita Kaipainen ja Suomussalmen kunnan liikuntasihteeri Pirjo Neuvonen. Heillä on vuosien tuomaa kokemusta liikuntatapahtumien organisaatioista. Onneksi tätä osaamista on olemassa.

Vapaaehtoisina mukana ovat Hossan kelkkailijat pohjustamassa latu-uraa ja merkitsemässä reittiä. Heidän työpanoksensa on korvaamatonta. Organisaation toimintaa ja tapahtumaa tukemassa ovat useat tahot. Tärkeimpänä Metsähallitus ja Mirja Humalamäki mahdollistamassa tapahtuman järjestämisen sen hallinnoimilla alueilla. Suomussalmen kunta ja Kuusamon kaupunki ja Ylä-Kainuun Osuuspankki, tukemalla rahallisesti tapahtumaa. Tapahtumaan on oman panoksensa antanut myös Marttiinin puukkotehdas Rovaniemeltä. Suomussalmelainen yritys PetPain on valmistanut muistolaatat tapahtumaan osallistuville. Alueen matkailuyrittäjät ovat huollon kannalta ensiarvoisessa asemassa. Iiivaaran Eräkartano, Hossan luontokeskus Ari Juntunen, Martinselkosen Eräkeskus ja Raatteen Portin tavisotamuseo. Kiitos heille jo etukäteen.

Olen aamun mittaan vastaillut puhelimessa erilaisiin kyselyihin ja sen takia kirjaan muutamia esiin tulleita ajatuksia yleiseen käyttöön. Useimpia on mietityttänyt millainen sää on tapahtuman aikaan. Nyt näyttää siltä, ettei ainakaan kova pakkanen ole haittaamassa. Tyyni pakkaskeli ei oman kokemukseni mukaan ole pahinta. Huonoin vaihtoehto on se, että tapahtuman aikaan alkaa runsas lumisade kovan tuulen tukemana. Siitä meillä on kokemusta viimetalven testihiihdon ajalta.

Toinen minulle tuotu kysymys on se, että voiko mukaan lähteä vähäisellä hiihtokokemuksella. Mikäli tuntee olonsa terveeksi ja harrastaa liikuntaa useissa muodoissa, tuo 50-kilometrin taipale onnistuu vaivattomasti. Itselle on tuotava ajatteluun selväksi se, että aikaa on varattava ensikertalaisella riittävästä. Sellainen 5 – 7 tuntia on passeli aikajana. Mukaan varaa riittävästi lämmintä juotavaa ja helposti sulavaa hiilihydraattipitoista naposteltavaa. Myös suolaa on saatava, koska sitä poistuu kehosta hikoilun mukana.

Myös sitä on kyselty, pääsevätkö kaikki pois sieltä mihin he ovat hiihtäneet tai pyöräilleet. Vaikka aikaikkuna menisi kiinni, jokaisesta mukaan lähtijästä huolehditaan ja kyyti järjestyy. Kysytty on myös sitä, saako väliasemilta lämmintä juotavaa tai -vettä. Ilmeisesti se on liian näkymättömästi esillä ohjeissa, mutta ilman muuta, jokaiselle hiihtäjälle ja pyöräilijälle on tarjolla juotavaa ja suolaista naposteltavaa. Osanottomaksu sisältää ruokailun valitsemassaan päätepisteessä. 150 km hiihtäjillä on kaksi ruokailua, Martinselkonen ja Raatteen Portti. Väliasemilla on jokaisen tarkistettava, että myös puhelimet toimivat ja virta riittää. Kemialliset lämpötyynyt varmistavat akkujen toimintakunnon, niistä olen jo aiemmin maininnut.

Tapahtuman toimitsijat ovat mukanaolijoita varten. Mikäli on kysyttävää kuljetuksista, soittakaa Pirjo Neuvoselle, puh. 044-5859700. Hänellä ovat kuljetuksen langat hyppysissään.

Kysyä saa vapaasti, jos jokin asia kaivertaa mieltä. Yritän itse vastailla ja myös Marita ja Pirjo ovat vastaavat mielellään. Tästä lähdetään.

Avainsanat: endurancekainuu, theruthlessraja, fatbikepyöräily, hossankansallispuisto, martinselkonen, raatteenportti

022 Täyttä tuubaa pukkaa

Keskiviikko 25.1.2017 klo 10:08 - yrjöpoeka

Yleensä sanotaan jonkun tehdyn työn jälkeen, että priimaa pukkaa. Hallituksen toimia tarkastellessa ei voi välttyä sanonnalta, että täyttä tuubaa pukkaa. Viimeisimpänä tämän tason toimintana on liikenneministerin touhuilu uuden pyörän keksimisen parissa. Ei saanut keksittyä pyörää hän. Mutta ei myöskään lannistu. Toimii kuten Trump. Väittää median edessä asian aivan päinvastaiseksi totuuden kanssa.

Toivoisin kyllä Suomen medialta kriittisyyttä nauhoitusten pikaisen julkistamisen suhteen. Myös jenkkilässä mediat pohtivat Trumpin kohelluksen takia, ettei juttuja julkisteta, ennen kuin on tarkistettu pitävätkö väitteet paikkansa. Suomeksi sanottuna, valehtelevatko politiikot medialle härskisti. Huolimatta muunnellun totuuden puhumisesta, oman puolueen kannattajat ovat liikenneministerin takana liikuttavan yksimielisesti.

Kaiken kohelluksen jälkeen eräs Kainuulainen kansanedustaja edelleen uskoo ministerin olleen täysin oikeassa ja hänen ajamansa asia Suomen tulevaisuuden paras sijoitus. Ilmeisesti Trump on antanut kasvot sille, etteivät ihmiset ole kiinnostuneet totuudesta. He ovat kiinnostuneita siitä, kuka tosi-tv lähetyksissä parhaiten onnistuu. Totuudella ei tämän tuotteen kanssa ole mitään tekemistä.

Kaiken takana on täydellinen politiikkojen omien etujen ajaminen. Tämän aamun uutisvirrassa oli juttu jossa todettiin Suomen tipahtaneen yhden sijan kansainvälisessä korruptio vertailussa. Suomi on nyt sijalla kolme (3). Sija ei ole huono, mutta ja iso mutta. Vertailussa ei ole otettu huomioon Suomen virkavaltaista järjestelmää ja hyvä-veli verkostoja. Tämä todettiin uutisoinnin yhteydessä. Sen vaikutusta ei kuitenkaan lähdetty tarkemmin pohtimaan.

Viimeisten viikkoina on pääministerin mahdollisesta jääviydestä asioiden hoidossa keskusteltu todella paljon. Samassa yhteydessä on noussut esille se, ettei kansa usko politiikkojen puhtauteen. Kansa on kaiken keskustelun jälkeen täysin yhtä mieltä siitä, että politiikot ajavat omia etujaan. Samaan syssyyn on noussut keskusteluissa esille myös tämä järjestelmän sisällä oleva korruptio. Hyvä-veli järjestelmä.

Huolimatta tästä kaikesta kansa äänestää seuraavissa vaaleissa valtaan ne puolueet, joita hyvä-veli järjestelmä (vapaa lehdistö) nostaa tietoisesti esille. Huolimatta kansan tietoisuuden kasvusta, he eivät ole immuuneja median vedätykselle. Vapaa media julkistaa juttuja ja mainoksia niiden tahojen eteen, joilla on eniten rahoitusta. Tätä järjestelmässä olevaa olevaa ongelmaa ei ymmärretä korruptioksi.

Media on jokaisella paikkakunnalla tiukassa napanuorassa kunnan ja suurempien puolueiden kanssa. Samassa kompuksessa ovat pankit ja niiden kautta Leijona ja Rotary-järjestöt. Kaikissa näissä toimivat sitten johtavat politiikot ja kunnan virkamiehet. Täydennettynä suurimpien yritysten omistajilla. Aivan oikeutetusti voi kysyä, millainen on se vapaa lehdistö?

Kuulen kuinka jokin taho sanoo, ettei tämä ole totta? Ottakaapa selville oman kuntanne tilanne. Voitte yllättyä siitä, kuinka tiivis on se verkosto. Jokainen voi sitten pohtia, voiko se mahdollistaa sisäisen korruption?

Avainsanat: täyttätuubaa, liikenneministeriberner, trumpismi, sisäinenkorruptio

021 Luonnosta luulemiseen

Tiistai 24.1.2017 klo 19:15 - yrjöpoeka

Tämä tästä vielä puuttui. Minua on nimitelty kaikenlaisilla Suomen rikkaan kielen mielikuvilla. Nyt minua nimitellään luontoihmiseksi paikallislehden nettiuutisoinnin yhteydessä olevassa keskustelussa. Toisessa viestiketjussa minut pitäisi asettaa vastuuseen perättömien lausuntojen antamisesta. Avataanpa hieman taustaa.

Otin kantaa keskusteluun jossa aiheena oli Syväjärvi – Säynäjäsuo. Tuo aihe on kuumentanut tunteita kotipaikkakunnallani ja erityisesti hakkuiden kannattajien puolelta. Parin kommentoinnin jälkeen olin asetettu ryhmään luontoihmiset. Olen pitänyt itseäni perin tavallisena kulkijana kotikuntani metsissä. Kuljen metsissä kaikkina vuodenaikoina ja nautin sen rauhasta. Aivan samoin kuin tuhannet muut kuntalaiset. Kantaa ottaessani ja ilmaistessani tukeani suojelua vaativille, aloitetaan leiman lyöminen. Tästä lähtien olen tietyn porukan silmissä pahan ruumiillistuma. Luontoihminen.

Toisessa uutisessa oli kyseessä viimeviikolla pidetyt matkamessut ja niiden anti Suomussalmelle ja Hossaan. Kirjoittaessani aiheesta, kerroin Hossan kävijämäärien kasvusta ja majoituskapasiteetin puutteesta. Se puute on todellinen, siitä kertovat alueen yrittäjät ja matkailuväki. Saas nähdä vastaako hän kysymykseeni, mistä minut asetettaisiin vastuuseen, jos kerron mitä edellämainitut kertovat. Saman tiedon saa kuka tahansa menemällä Hossaan kysymään yrittäjiltä. Kysymisestä ei kukaan aseta ketään vastuuseen.

Kaikkea sitä sattuu. Kukaan ei kirjoita nimellään ja sen takia on hieman vaikea pohtia itsekukaisen motiiveista mitään. Paikallisten ihmisten luulisi asiat tietävän, mutta ei taida olla niin. Luuleminen on kummallinen tauti.

Usea taloni ohi kulkenut on viimeisten viikkojen aikana kehitellyt erilaisia teorioita, kun ovat nähneet purkulavan pihalla ja rakennusmiesten häärivän alueella. Joidenkin mielestä kunnostan sivurakennusta vuokrakäyttöä varten. Kenelle täällä voisin vuokrata, kun halvalla saa ostettua esimerkiksi rivitaloyksiön 15000 eurolla.Toisten mielestä olen kunnostamassa sivurakennusta vaimolleni yrityksen tiloiksi. Se ei olisi ollenkaan huonompi ajatus mutta ei ole sekään.

Aikansa kuljettuaan luulo kiertää lopulta luokseni. Toivottavasti luulo muuttuu tiedoksi ja siitä saa parhaiten selvää reilusti kysymällä, jos näkee minut pihalla. Toinen vaihtoehto on seurata sivujani täällä ja naamakirjassa. Tiedoksi, korjaamme vesivahinkoa rakennuksessa.

The Ruthless Raja tapahtuma on pikkuhiljaa lähestymässä ja pitkistä hiihtotapahtumista tykkäävät voivat aloittaa suksiensa huoltamisen. Samoin heidän on muistettava huoltaa oma keho. Pitkäkestoiseen tapahtumaan valmistautuessa ravinnolla ja sen laadulla on merkityksensä. Ensikertalaiselle tapahtuma varmasti tarjoaa rasitusta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sadan kilometrin jälkeen alkaa ihmisen mielessä henkien taisto.

Väsymys jäsenissä ja edessä viimeiset kymmenet kilometrit pimeässä Kainuun selkosessa. Epävarmuus jäytää ajatuksia. Tällaista on luvassa kaikille niille, jotka yrittävät läpäistä 150 kilometrin hiihdon.

Onneksi he eivät luontoa säikähdä ja luule mitään. He hiihtävät nauttiakseen.

Avainsanat: säynäjäsuo, soidensuojelualue, matkamessut, hossankansallispuisto, luuloeioletiedonväärti

020 Minulla - meillä - muilla

Maanantai 23.1.2017 klo 10:21 - yrjöpoeka

Viimeiset kuukaudet olen kuunnellut kaikkien muiden tavoin metelöintiä, jota kutsutaan isänmaalliseksi. Erilaisia tunnuksia on ollut esillä. Isänmaallisuus on ollut vain tälle ryhmälle kuuluva ominaisuus. Siitä he ovat varmoja, ainakin omasta mielestään.

Täysin varmoina he kertovat, että vain minulla ja meillä on oikeuksia. Tällä he tarkoittavat itseään. Muilla ei heidän mielestään ole mitään oikeuksia. Muilla he tarkoittavat ulkomaalaisia ja muilla he tarkoittavat myös niitä, jotka eivät jaa heidän näkemystään isänmaallisuudesta. Olisikohan heidän syytä tutustua tarkemmin Suomen perustuslakiin? Mikäli jokin kohta jää epäselväksi, siitä he voivat kysyä asiantuntijoilta. Tuomarit ovat se viimesijainen keino. Se maksaa ja käräjäsalissa ei jaeta kunniaa.

Toinen asia joka koskettaa samalla tavoin minua, meitä ja muita on muuttuva kuntaorganisaatio. Kevään kuntavaaleissa valitaan muutoksen ohjaajiksi uudet valtuutetut. Uusi kuntalaki antaa kaikille kuntalaisille myös mahdollisuuksia. Siksi olisi erittäin hyvä asia, että paikalliset mediat ottaisivat tästä aiheesta kopin. Paikallisen median tuottama uutisointi antaisi niitä alkueväitä tunnistaa kuntalaisen mahdollisuudet. Tätä varten on jo olemassa Kuntaliiton verkkojulkaisu nimeltään Kuntalainen keskipisteenä – Kuntademokratian kehittämisen suuntaviivat selkosuomeksi.

Kolmantena asiana ja tärkeimpänä, pidän väestöltään kuihtuvissa kunnissa sitä, millaisia ehdokkaita valtuustoon valitaan. Hyvin helposti käy niin, että ehokkaiden keski-ikä on +60 ja vieläpä reilusti. On tietysti selvää sekin, että vanhenevan väestön joukosta ei enää löydy nuoria. Kunnissa olevien työpaikkojen vähentyessä, kuntiin ei muuta riittävästi nuorta väkeä. Kuitenkin kaikki poliittiset ryhmät pyrkivät saamaan ehdokkaiksi kaikenikäistä väkeä.

Seuratessani kevään ehdokasasetteluja, olen kuullut ja nähnyt, että on todella vaikea saada uusia kasvoja mukaan politiikkaan. Kaikkinainen kielteinen uutisointi on antanut sellaiset kasvot politiikoille, että normi väestö kieltäytyy kohteliaasti samaistumasta tällaiseen joukkoon. Kaikki poliittiset ryhmät ovat osallisia tähän kielteiseen kuvaan. Eräs populistinen liike on sitten ollut verraton ykkönen kielteisen kuvan luomisessa. Sitten ihmetellään, että on se kumma, ettei politiikka kiinnosta.

Näillä kolmella pointilla alkavaan viikkoon. Se tuo itselleni mukanaan kuntapolitiikkaa ja vapaaehtoista järjestötyötä.

Avainsanat: suomenperustuslaki, kuntaliitto, kuntalainenkeskipisteenä, likainenpolitiikka, politiikkotuomiolla

019 Muuttuva maailma

Sunnuntai 22.1.2017 klo 13:28 - yrjöpoeka

Pitänee minunkin sanoa sananen Trumpista. Paljon on hänelle suotu palstatilaa ja lisää tarjotaan. Aivan ilmaiseksi. Tässä on jotakin perinjuurin tuttua. Olisiko Soini käynyt avustajansa kanssa preppaamassa tätä suurvallan populistia.

Seuraillessani uutisvirtaa, näen silmieni edessä kirjoituksia, twiittejä, joita Trump on suoltanut ulos aivan asteettömästi. Hänellä ei tunnu olevan mitään pidäkkeitä lausua sanottavansa ja loukata samalla kaikkia muita. Tänään olemme saaneet nähdä hänen vierailunsa CIA:n toimistolla. Siellä mesominen jatkui ja syyllinen kaikkeen oli hänelle vihamielinen media. Koska se ei toista kaikkea hänen sanomaansa, vaan tuottaa myös omia arvioitaan, kuten median kuuluukin tehdä.

CIA:n väelle hän sitten kertoi rakastavansa heitä ja arvostavansa heidän työtään. Kaikki muut jutut olivat pahantahtoisen median luomaa. Voi sen tietenkin noinkin ajatella. Media on julkaisuut hänen kirjoittamiaan twiittejä, joissa Trump on arvostellut tiedusteluorganisaatioita milloin mistäkin. Ja hyvin loukkaavilla sanakäänteillä. Kunnon populistin ja narsistin tavoin, syy ei ole hänessä.

Hupaisinta on suurvallan päämieheltä se, että hän keskittyy vastaan väittämään ihmisten lukumääristä virkaanastujaistilaisuudessa. Paikalta otetut kuvat kertovat erittäin hyvin totuuden, mutta hänen mielestään media vääristelee asiaa. Ministeriön virkamiehen vuodettua kuvat twitteriin, pomo iski heti. Valtion twitter tilit suljettiin. Tuntuu siltä, että kaikki puheet Venäjän Putinin yksinvaltaisuudesta joutuvat pian lasteniltasatu tunneille. Trump on paljon herkempi itseensä kohdistuvaan arvosteluun. Seuraavat 4-vuotta ovat mielenkiintoista seurattavaa.

Muuttuvaa maailmaa edustaa myös ajattelutavan muutos omia säädettyjä lakejamme kohtaan. Viimeviikkoina on jatkuvasti ollut esillä eräspuolue ja sen jäsenet. Jokaiselle heistä on samoista aiheista langetettu rangaistuksia. He ovat julkisesti kertoneet jatkavansa samalla linjalla. Tätä jatkuvaa rummutusta riittää ja nyt on kuulunut jo arvioita jopa puoluejohtaja tasolta, että uskonnonrauha pykälä on aikansa elänyt.

Juuri nyt nämä voimassa olevat lait ovat erityisen tarpeellisia. Mikäli näitä ei olisi, mikään ei rajoittaisi vihapuheiden määrää. Aina kun yhteiskunnat ovat levottomuuden tilassa, juuri silloin tarvitaan niitä suuntaviivoja joiden varassa yhteiskunta toimii. Tavallinen kansa on aina elänyt ja elää nytkin olemassa olevien lakien ja asetusten mukaan. Siksi on äärimmäisen vastuutonta vaatia sellaisten lakien muuttamista, jotka liittyvät ihmisten välisen arvomaailman kunnioittamiseen.

Epävarmassa maailmassa juuri johtavien poliitikkojen olisi arvostettava olemassa olevia lakeja. Heidän pitäisi olla esimerkkinä ja rauhoitella tavallista kansaa. Valta näyttää sokaisevan kaikki ja populismin tauti on peloittavan tarttuvaa. Ensimmäisen jytkyn jälkeen eräät olivat muuttamassa maasta pois. Nyt heillä itsellään on puheissaan aimo annos populismia ja totuutta on alettu pitää välttämättömänä pahana.

Extra ecclesiam nulla salus

Avainsanat: donaldtrump, cia, uskonrauhanrikkominen, jumalanpilkka, populismi

018 Valittajien markkinat

Perjantai 20.1.2017 klo 12:52 - yrjöpoeka

Suomi ja erityisesti sen tuottavat yritykset ovat muuttuneet viimeisten 15-vuoden aikana ammattivalittajien kuristamaksi. Yhdet ja samat henkilöt ilmestyvät eri kunnissa ja maakunta-alueilla tehtailemaan valituksia kaikista suuremmista tuotantoon tulevista ja pyrkivistä yrityksistä. Reilun parin vuosikymmenen aikana lait on rukattu juuri näitä ammattivalittajia suosiviksi.

Erityisen hanakasti tehtaillaan valituksia jokaisesta maaperään liittyvästä hankkeesta. Suuretkin toimijat pyrkivät ensin hiljaisuudessa selvittämään, onko alueella jotakin erityistä, kasveja tai harvinaisempia eläimiä. On takuuvarmaa, että hankkeen tultua julkisuuteen, jostakin löytyy joku ammattilainen valituksen kera.

Suomalaista oikeusjärjestelmää tulisi pikaisesti muuttaa siltä osin, että selkeät ammattivalittajien tehtailut käsiteltäisiin, mutta se ei estäisi hankkeiden käynnistämistä. Toinen asia on tehdä valittaminen hieman kalliimmaksi, yleensä se toimisi yksittäisen kansalaisen kohdalla. Valitettavasti näyttää siltä, että eräs poliittinen ryhmä tukee valittajien toimintaa.

Esimerkkinä kaivosasiat ja ydinvoimateollisuus. Tälle ryhmälle ei kelpaa mikään. Tuulivoimasta puhutaan, mutta auta armias kun niitä aletaan puuhata jonnekin, silloin tämän ryhmän valittaja-vastaavat masinoivat peloittelukampanjan. Vesivoima ei kelpaa, kaikki voimalat pitäisi heidän mielestään purkaa. Aurinkovoimalat, niitä kannatetaan, mutta ei, ne peittävät maaperän. Aina keksitään jotakin. Siihen nämä ikuiset opiskelijat kyllä pystyvät.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on tutkinut nyt asiaa ja toteaa karusti tuloksesta. Tutkimuksen mukaan lupajonoissa makaa 14000 työpaikkaa ja arvoltaan 3 miljardia euroa.

Tämä on mahdollista vain Suomessa!

Avainsanat: valitustentehtailijat, ydinvoimalat, tuulivoimapuistot, elinkeinoelämänkeskusliitto

017 Huoli tulevaisuudesta

Torstai 19.1.2017 klo 10:33 - yrjöpoeka

Tämä kysymys on heitetty viime päivinä usein minulle. Kysyjiä tuntuu huolettavan, kun he ovat saaneet tietää minun lopettaneen puolueen kannattamisen. Seuraava kysymys on ollut automaattisesti, mihin puolueeseen aion nyt lähteä? On hyvä näin ihmisen kannalta, että kanssakulkijat ovat huolestuneita minun jaksamisestani. Aamulla käydessäni paikallisessa arvauskeskuksessa kokeissa, sain välittömästi vierustoveriltani kysymyksen, miksei asiaa ole uutisoitu?

Tämä on mielenkiintoinen tulokulma aiheeseen ja on syytä avata asiaa. Tehdessäni päätöksen lähteä puolueesta, en sitä tehnyt hetken mielijohteesta. Se on useamman vuoden aikana kertynyt sellaiseksi taakaksi, ettei sitä kannata enää kuskata mukanaan. Liityttyäni aikoinaan puolueeseen, kaikilla tekijöillä oli nuorekas eteenpäin menevä mieli. Puolueen ohjelma sopi meille ja pikkuhiljaa saimme mukaamme suuren joukon Kajaanilaisia nuoria. Olimme silloin itsenäisesti ajattelevien ihmisten puolue.

Kiertäessäni Kainuuta ja Oulun vaalipiirin kenttiä, minulla oli aina mukana autontäysi nuoria aktiivisia toimijoita. Heillä oli myös intoa toimia uudessa liikkeessä. Se antoi lupauksia muutoksesta. Politiikan tekeminen oli meistä kaikista hauskaa. 2011 vaalien jälkeen aistin hyvin nopeasti muutoksen ja kerroin siitä ääneen tukiryhmälleni. Vuosikymmenet hiljaa levänneet vanhat SMP-osastot aktivoituivat. Muutamien vanhojen ja katkerien ihmisten muodostamat osastot saivat paikan, missä heidän äänensä sai vastakaikua.

Sen seurauksena kaikki ne, joilla oli muutoksen ja uudistuksen mieli siivottiin osastoissa ja piireissä ulos. Seuraavissa vaaleissa siivottiin ulos ehdokkuuksista ne, jotka olivat puolueen nostaneet jaloilleen. Vanhoilliset katkerat kaiken vastustajat, hakivat kokonaan uusia kasvoja toteuttamaan heidän haaveensa. Tämän seurauksena puolueessa nousi valtaan ”nuivat”. Tämän satoa puolue nyt niittää. Jokaviikko käräjäjillä on niitä kasvoja, joita katkeruus menneisyydestä nosti esille.

Nuorten aktiivien joukko hajosi heti vuoden 2011 jälkeen. Muutama vanhojen SMP-jälkeläisten siemen on jäänyt jatkamaan katkeruuden ja kaunan levittämistä. Ennen vuotta 2011 puolueessa oli maahanmuuttokriittisyyttä. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tämän päivän puheiden ja tekojen kanssa. Maahanmuuttokriittisyys on muuttunut vihaksi kaikkia erimieltä olevia kohtaan. Samoin kaikkia muualta tulleita kohtaan ja erityisesti uskonto on nostettu kummallisesti jalustalle.

Kaikkea vastustetaan, erityisesti kirkon tekemisiä. Yhtenä päivänä erotaan kirkosta, sen edustajien humaanien puheiden takia. Islam on tullut möröksi, joka vetää vertoja juutalaisten vainolle toisen maailmansodan aikana. Minä en ole voinut hyväksyä tällaista menoa. Kainuussa ja Suomussalmella on aina autettu niitä, joilla hätä on. Auttamisen yhteydessä on katsottu ihmistä, ei uskontokuntaa. Meillä on niitä maassaamme jo riittävästi ja islam-uskonto on kuulunut maahamme jo hyvin kauan. Tataarit olivat rintamalla sodan aikana. Ei uskonto ole ollut esteenä, kun maata on puolustettu.

Kaikille kysyjille yhteiseksi tiedoksi. En ole liittymässä mihinkään puolueisiin, vaikka kysyntää on ollutkin. En ole miettinyt tulevia kuntavaaleja mitenkään. Toimiminen luottamusmiehenä ei ole elinikuinen toimi. Olen sitä kyllä jo saanut mielestäni riittävästi. Olen oppinut elämässä sen, että tyhjiö aina täyttyy. Näin on aiemminkin käynyt ja uskon sen jatkuvan.

Onko tästä aiheesta uutisoinnin arvoiseksi? Muut saavat sen arvioida.

Avainsanat: puolueohjelmat, politiikan katkeroittamat, islam, suomentataarit

016 Seisovat vedet liikkeelle

Keskiviikko 18.1.2017 klo 11:18 - yrjöpoeka

Eilinen päivä tuntui istumalihaksissa. Tästä huolimatta ajatukset liikkuivat päivän aiheiden mukana, eikä pahemmin nukuttanut. Tunnustan sen, että useita kertoja olen joutunut vuosien mittaan uneliaisuuden valtaan pitkissä kokouksissa. Erityisesti silloin, kun aihe on puuduttavan yksitoikkoinen ja esittelijä (puhuja) jaarittelee tasapaksusti. Mikäli puhuja ei tunne intoa puhumaansa aiheeseen, se vaikuttaa välittömästi myös kuulijaan.

Pohdimme eilen kohtalaisella joukolla Suomussalmen kunnan tulevaa strategiaa. Uusi kuntalaki tuo muutoksia ja niihin vaatimuksiin pitäisi pystyä jotenkin nyt vastaamaan. Lopullisen päätöksen tekee tuleva uusi kunnanvaltuusto syyskesällä. Itse olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että meidän on oltava nyt rohkeita ja ajateltava kunnan tehtäviä toisin kuin ennen.

Kuntien pitkäaikaiset virkamiehet ja -naiset ovat aivan näinä vuosina eläköitymässä. Nyt on pohdittava sitä, mitä tehtäviä kunta jatkossa tekee itse ja mitä tehtäviä siirtää muiden ulkopuolisten tehtäviksi. Esimerkiksi otan muutamia palveluja, jotka mielestäni voitaisiin siirtää ulkopuolisten tehtäviksi. Näitä ovat liikuntatoimi, kulttuuri ja elinkeinotoimi, matkailua unohtamatta. Tällainen ehdotus on aiemmin välittömästi ammuttu alas, koska kunnallisten työpaikkojen turvaaminen on koettu pyhäksi tehtäväksi. Kuntien tulopohja on kaventumassa ja tarvitaan radikaaleja toimia.

Liikuntatoimen tehtävät voitaisiin mielestäni hoitaa tulevaisuudessa siten, että kunta maksaa esimerkiksi urheiluseuralle eri tehtävien hoitamisesta. Latujen kunnossapito, jääalueidenhoito ja useiden ulkoliikuntapaikkojen hoito ja huolto. Uskon siihen, että hommat tulisivat hoidetuiksi. Suomussalmen kunta omistaa hotellin yhteydessä olevan uimahallin ja sen tulevaisuus on huomattavasti vaikeammin määriteltävissä. Kylpylän kulurakenne on raskas ja myös sitä on tarkasteltava kokonaisuuden kannalta.

Suomussalmi on rikas kulttuuriltaan ja kunnassa on erittäin aktiivinen teatteriyhdistys. Kulttuuri toimii mielestäni parhaiten sellaisissa käsissä, joilla on intohimoa asiaan. Kulttuuri sopii erittäin hyvin yksityistettäväksi. Parhaiten kulttuurin toiminta sopisi jollekin yhdistykselle, tai sitten osuuskuntapohjaiselle yhdistykselle. Kunta olisi mukana mahdollistajana, kuten se on toiminut tähänkin asti.

Matkailua on tähän saakka hoidettu kulttuuritoimen sisältä ja se ei ole enää tähän päivään sopiva muoto. Itse olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että elinkeinoasiat ja matkailu on yhdistettävä. Matkailuyrittäminen ja luonto, ovat strateginen valinta, johon kunta on selkeästi asettamassa panoksia. Vuosikymmenten saatossa on toimittu tutusti ja turvallisesti. Ei ole otettu riskiä, siten ei ole tullut vahinkoa. Uskon siihen, että reippaalla muutoksella totuttuihin toimintatapoihin, saisimme seisovat vedet liikkeelle.

Keväällä ovat edessä kuntavaalit ja tässä on nyt muutamia sellaisia aihioita, joihin olisi hyvä saada vastauksia valtuustoon pyrkiviltä ehdokkailta. Näiden asioiden torpaaminen sellaisella argumentilla, että kunnan palkollinen on paras tekijä, on pään painamista pensaaseen. Kunnan tehtäviä ja rahoituspohjan kaventumista on pystyttävä tarkastelemaan järkiperäisesti.

Tästä on hyvä lähteä vaalikevääseen. Tukka pöllyten.

Avainsanat: kuntastrategia, eläköityvävirkamieskunta, kunnantehtävät, julkinentalousuhattuna

015 Ei oppi ojaan kaada

Maanantai 16.1.2017 klo 15:29 - yrjöpoeka

Vanha sanalasku kertoo olennaisen. Kaikki opetus, minkä elämäsi aikana saat, antaa sinulle eväitä osaamisen ja ymmärtämisen alueilla. Viime eduskuntavaalien alla puolueet julkisesti lupasivat, ettei opetuksesta leikata. Hallituksen ensimmäisinä töinä oli tietysti sellaisia päätöksiä, joilla on vaikutuksensa. Poliitikkojen kielellä sanottuna, sopeutetaan koulutus markkinoille sopiviksi. Kansan kielellä lakkautetaan ja leikataan.

Muutama päivä sitten Taivalkosken ammatillisen koulutuksen lakkauttamisesta kerrottiin alueen lehdissä. Valtapuolue keskustan alueelta valitut kansanedustajat heräsivät. Niilo Keränen kertoi olevansa tyrmistynyt. Ulla Parviainen vaati selvitystä. Valitettavan huonosti he ovat lukeneet oman puolueensa hallitusohjelman. Olisi sitä tietysti voinut Sipilän Juhalta joskus ohimennen kysäistä, että mitä se meinaa meidän koulujemme osalta. Tässä kohden sopii taas hyvä sananlasku: Kysyvä ei tieltä eksy.

Keskustan ja kokoomuksen silloiset johtomiehet esiintyivät leveästi hymyillen lasten kanssa kuvissa, kyltti käsissään. Siinä oli puolueen koulutuslupaus, koulutuksesta ei leikata. Paikalliset kansanedustajat ovat sen sitten sokeasti uskoneet. Koska lukeminen ja jatkuva opiskeleminen on raskasta, he jättivät lukematta hallitusohjelman pienellä präntillä olevat kohdat. Nyt he tyrmistyneinä vaativat selvitystä. Toivotaan, että Sipilän Juha on kiltillä päällä ja kertoo kuinka isänmaan etu vaatii kaikkien osallistuvan talkoisiin.

Julkisuudessa on eniten esitelty Sipilän Ja Stubbin leveitä hymykuvia. Perussuomalaisten Soini kantoi myös sellaista koulutuslupaus kylttiä. Koska kaikki tietävät sen, että tämä puolue on keskittynyt vain yhteen osaamaansa asiaan, ei sitä ole tästä vaadittu tilille. Koulutus ja siitä saatava oppi ei tälle puolueelle ole tärkeä. Pääasia on, että osaa sanoa tomerasti, vastustan maahanmuuttoa. Nyt puolue on hallituksessa ollessaan oppinut lisää sanoja. Opittuaan sanomaan, lepakot räjähtelevät, heillä on menossa nyt vaativa kolmas vaihe.

Käräjäoikeuksien tuomarit yrittävät saada heidät oppimaan sanan, joka tuottaa heille juuri nyt eniten vaikeuksia. Sanavapaus on sana, jota he ymmärtävät aivan toisin kuin käräjäoikeuksien tuomarit. Olemme nyt saaneet melkein joka päivä todistaa, kuinka jopa itkeä pillitettään tuomareiden edessä. Perussuomalaisten politiikan lyhyt oppimäärä on ymmärretty niin, että sanavapaus on vain heitä varten. Sitä ei heidän mukaansa ole tarkoitettu muiden ihmisryhmien käyttöön. Tuomarit ovat kärsivällisiä ja jatkavat kouluttamista.

Sananlasku sanoo : Ei tyhjä lato kattoa kaipaa. Tämä varmasti pitänee paikkansa. Jos on läpäissyt edes jotenkin suomalaisen peruskoulujärjestelmän, niin siellä on varmasti hyvin opetettu mikä on oikein ja mikä on väärin. Siellä on hyvin seikkaperäisesti kerrottu koulutuksen ja jatkuvan oppimisen tärkeys. Mutta hallituksen edustajat ovat olleet jukuripäitä, kuin seitsemän veljestä. Ei oppi ole tarttunut.

Joku viisas alanmies on sanonut: Haihtuu kuin Aperita aivoista. Taidatkos sen paremmin ilmaista.

Avainsanat: sanalaskutjasanonnat, koulutuslupaus, tynkkynenitkee, alanmies

014 Vedätystä

Sunnuntai 15.1.2017 klo 15:59 - yrjöpoeka

Kuka vielä muistaa ensimmäisen ”jytkyn” alkua ja sitä edeltänyttä media mylläkkää? Koska olin silloin itse mukana vaaleissa ehdolla, koin itse sen miten julkisuus muuttui. Aluksi meitä vieroksuttiin vaalikentilla ja ihmiset kiersivät meitä kaukaa. Mitä enemmän media moukaroi meitä, sitä paremmin ihmisten asenteet muuttuivat. Media ja muut puolueet tekivät kaikkensa vaalipäivään asti kertoakseen kansalaisille, millaisia kurjimuksia populistit ovat.

Olisin luullut median oppinen kahden jytkyn jälkeen, ettei ilmaista mainostilaa pidä antaa. Sitähän sanotaan, että aivan sama mitä puhutaan, kunhan nimi on mainittu oikein. Tämän kevään aikana meillä ovat kuntavaalit ja puolueet mittaavat siinä kannatuksiaan. Silloin muuttuvat gallupit selkeiksi numeroiksi ja suuret muutokset kannatuksissa voivat olla lähtölaukaus hallituksen muutoksille. Tällä viittaan perussuomalaisten aleneviin kannatuslukemiin.

Jos jotakin tämä puolue osaa niin median vedätyksen se hallitsee. Mistä ovat lehdet painomustetta kuluttaneet viimeisten viikkojen aikana kuin siitä, mitä perussuomalaiset milloinkin tekevät. Melkein päivittäin näemme uutisia, joissa joku perussuomalainen valtuutettu tai kansanedustaja on tuomiolla. Niistä kirjoitetaan valtavasti juttuja ja puolueen nimi jää jokaisen mieleen. Mitä enemmän näitä ilmaisia mainoksia toistetaan, sitä varmemmin se unohdettu kansa lopulta äänestää ja tekee jytkyä.

Perussuomalaisilla on puoluekokous kesäkuussa. Silloin puolueelle valitaan taas kerran puheenjohtaja. 20-vuotta toiminut Timo Soini on median mukaan saamassa haastajan Jussi Halla-ahosta. Media on ahkeroinut ja järjestänyt tutkimuksia toisensa perään milloin mistäkin aihetta sivuavasta juonteesta. Halla-aho antaa medialle säännöllisesti jotakin pientä ja Timo Soini sanoo arvoituksellisesti: Antaa padan porista.

Kevään kuntavaalit ovat huhtikuussa ja mitä enemmän media antaa ilmaista palstatilaa, sitä varmemmin vedätys toimii. Soini ja Halla-aho saavat naureskella puoluetoimistossa ja ottaa kuppia. Heillä on hauskaa, koska vaaleja varten ei tarvita puolueen toimesta juuri minkäänlaista budjettia. Suomalainen media rakastaa populistipuoluetta ja samoin tekevät myös puolueet. Jokainen vuorollaan mainitsee puolueen nimen ja kertoo sen äänestäjille. SDP lisää löylyä oman puheenjohtaja kamppailunsa avulla.

Ei pidä sitten ihmetellä, kun vaalipäivänä vaaliuurnilla äänestäjän mieleen nousee vain perussuomalainen. Varmaan he ovat päteviä, kun heistä niin paljon kirjoitetaan. Tämä on niin hyvä ja toimiva kampanja strategia, ettei paremmasta väliä. Me blogistitkin kannamme oman kortemme kehiin. Tottakai meilläkin on paljon kerrottavaa ja mielipide tästä puolueesta.

Media voisi hiukkasen miettiä tekemisiään. Niin perussuomalaisten kuin tapaus Sipilän kohdalla lopulta käy niin, että se taviskansa kuulee lopulta vain yhden nimen. Meillä on tällä hetkellä mediassa vain Sipilä ja perussuomalaiset. Mistä kansalaiset kokoontuessaan puhuvat? Sipilästä, Soinista, Halla-ahosta ja perussuomalaisista. Miten luulette tämän kuukausia jatkuvan rummutuksen vaikuttavan taviskansaan? Jytkynkö?

Siinä sitä on pohdittavaa.

Avainsanat: jytky, timosoini, jussihallaaho, juhasipilä, antaapadanporista

013 Valoa näkyvissä

Perjantai 13.1.2017 klo 20:04 - yrjöpoeka

Täältä periferiasta on selkeästi näkynyt, että roskalehdillä (iltapäivälehdet) on selkeä ajojahti menossa pääministeriä kohden. Tätä roskaa on YLE erittäin ansiokkaasti tukenut ja siinä on ollut poliittinen vivahde. Pikkuhiljaa alkaa valoa näkyä myös näkyvien politiikkojen kirjoituksissa. Viimeisimpänä tunnettu vihreä Osmo Soininvaara. Hänet on tunnettu erityisesti älykkyydestään ja luettuani hänen kannaottonsa, voin täysin yhtyä hänen näkemyksiinsä.

Toivoisin saman ajattelun ja järjen valon löytyvän pikkuhiljaa muiltakin oppositiopuolueilta. Tiedän kyllä sen, että politiikot eivät voi vastustaa kiusausta liittyä kuoroon, joka vaatii pääministerin eroa. Elleivät itse huomaa sitä, niin taviskansa kyllä huomaa ja on jo huomannut. Kevään vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja voin hyvin ennustaa sen, että keskusta saa listansa vankoilla tukialueilla heittämällä lävitse. Näin siinä aina käy, kansa siirtyy sorretun puolelle.

En ole, enkä tue kepun kaikkea politiikkaa, mutta tässä pääministeri asiassa olen kohun alusta asti nähnyt vedätyksen makua. Jahti on koko ajan muuttunut entistä vastenmielisemmäksi. Olen kirjoittanut jo aiemmin, että MV-lehti häviää iltapäivälehdille tunkiokirjoittelussa. Käy vielä niin, että lopulta tämä netissä luettava roskalehti onkin Suomen luotetuin. YLE on todella pahasti sotkenut nyt itsensä ja siinä arviossa en ole yksin. Todennäköisesti eräs puolue on samaa mieltä.

The Ruthless Raja hiihtotapahtuma lähestyy. Valmistelut ovat edenneet jo pitkälle ja vielä on valmistelutyöryhmällä yksi palaveri, jossa katsotaan koko organisaation tila. Hiihtotapahtuma alkaa 4.2 klo 08.00 alkaen. Hiihto sujuu perinteisellä tavalla. Pisin matka on 150 km. Lähtö Kuusamon puolelta Iivaaran Eräkartanosta. Etappeina Hossa – Martinselkosen Eräkeskus ja viimeinen Raatteen talvisota museo. Toivottavasti ilmojen haltija suosii sopivalla lämpötilalla ja luistavalla kelillä.

Lisätietoa löytyy täältä: http://endurancekainuu.fi/ ja myös facebookista meidät löytää, https://www.facebook.com/theruthlessraja

Tästä hiihtotapahtumasta odotan tulevaisuudessa paljon. Ultramatkojen suosio on kasvussa ja tämä on olosuhteiltaan kaikista muista poikkeava ja myös tapahtuman pitopaikka itärajan läheisyydessä tuo siihen oman mausteensa. Hiihdon lisäksi mukana on fatbike (läskipyörä) pyöräilijöiden toivomuksesta 50 km pätkä pyöräilijöille, välillä Iivaara – Hossa. Tapahtuman jälkeen näemme mihin se jatkossa johtaa.

Ilmoittaudu ihmeessä mukaan jos tuntuu siltä, että virtaa kinttaissa riittää!

Avainsanat: osmosoininvaara, iltasanomat.iltalehti, mvlehti, theruthlessraja, endurancekainuu

012 Levottomuus vaihtumassa hulluuteen

Perjantai 13.1.2017 klo 16:57 - yrjöpoeka

Maailman meno ei enää vaikuta vakaalta, kun lukee Trumpin hallinnon uusien ministeriehdokkaiden lausuntoja. Uudeksi ulkoministeriksi esillä oleva Rex Tillerson on esittänyt sellaisia ajatuksia Kiinan hallitsemalta merialueelta, että vastaus tuli Kiinasta heti. Eikä mikä tahansa vastaus, vaan uhkaus sodasta, mikäli USA tulisi sen alueelle. Nyt ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Suurvalta uhkaa nimeltä mainiten toista suurvaltaa sodalla.

Näinköhän tämä levottomuus ympäri maailman muuttuu kansojen väliseksi yhteenotoksi. Toisen maailmansodan muistona on sitä edeltänyt aika. Maailma muuttui silloinkin levottomaksi ja kaikki alkoivat varustautua sotaan. Vain piskuinen Suomi uskoi rauhan vallitsevan ja supisti varustelujaan. Talvisotaan lähdettiin malli Cajanderilla. Sinivalkoisella kokardilla varustetut sotilaat vanhojen risojen kiväärien kera olivat suurta Neuvostovaltiota vastassa.

Muutama vuosi sitten Euroopassa vallitsi omituinen rauhan tunnelma ja naapurimaamme Ruotsi lakkautti asevelvollisuuden. Nyt voimme nähdä, ettei sellaista toimenpidettä yksikään itsenäinen valtio voi tehdä. Saksa on myös samojen ongelmien edessä. Eurooppa on vaarallisesti tuudittautunut NATO:n suojaan ja USA:n rajattomaan aseelliseen tukeen. Trump on ennen virkaanastumistaan kyseenalaistanut sen. Hänen ilmoituksensa mukaan jokaisen Eurooppalaisen valtion on otettava enemmän vastuuta puolustuksestaan.

Nyt asemarkkinat muuttuvat ja hinnat myös. USA:n mahdollisesti joutuessa kriisiin Kiinan kanssa, sen aseita ei tänne enää riitä. Suomi on nyt hankalassa tilanteessa, koska sillä on edessään uusien taistelukoneitten hankinta. Suomi muistanee sotien ajalta sen, mikä merkitys on oman ilmatilan hallinnalla. Sitä on pystyttävä puolustamaan ilmatorjunnalla ja sen tärkein lenkki ovat toimivat ilmavoimat. Joudummeko tilanteeseen, jossa naapurimaamme Ruotsin aseteollisuus nostaa hintojaan. Suomi joutuu silloin pakon edessä ottamaan sitä mitä enää saa.

Media Suomessa piti Trumpin valintaa mahdottomana, hänen sekavien levottomuutta aiheuttavien puheidensa takia. Mutta niin näyttää olevan hänen valitsemillaan ministeri ehdokkaillakin. Tulevan puolustusministerin ilmoitusta voi pitää täältä katsoen ennenkuulumattomana. Trump on myös pysynyt tiukasti Meksikon rajalle pystytettävän muurin kannalla. Ilmoittaa myös naapurimaalleen, että he joutuvat maksamaan sen. Ilmeisesti sotaisuutta riittää myös presidentilläkin naapureille jaettavaksi.

Hulluus on tarttuvaa. Pahempaa kuin lintuinfluenssa.

Avainsanat: rextillerson, donaldtrump, mallicajander, kolmasmaailmansota

011 On se rankkaa

Torstai 12.1.2017 klo 10:37 - yrjöpoeka

Olen seurannut usean vuoden ajan päivälehdistön kehitystä ja se päihittää MV-lehden mennen tullen. MV-lehti tunnetaan sosiaalisessa mediassa totuutta häveliäästi käyttävänä mediana ja välillä aika räävittömänä. Suomessa sitä vieroksutaan ja pidetään kummajaisena. Ulkomailla tällaisia medioita on ollut jo kauan ja yleisöä sille aina löytyy.

Käytän iltapäivälehdistä esimerkkeinä Iltasanomia ja Iltalehteä. Jokaisessa lehdessä on tietysti kansilehdellä joku tuntematon vähäpukeinen nainen tai tyttönen. Otsikot lupaavat, että nyt on kuumaa. Kaunotar paljasti melkein kaiken, katso kuvat. Lehtiä myydään naisten paljailla pinnoilla. Naiset ovat  kaikki tyhjätaskuja ja täysin kouluttamattomia, mutta vartaloa piisaa. Nämä tyttöset liitetään aina kilpa-autoilijoihin ja jääkiekkoilijoihin.

Lehdet ovat täynnä näitä juttuja vuoden jokaisena päivänä. Täysin tyhjänpäiväisiä tarinoita täysin tuntemattomista tyhjätaskuista. Kuten tänäänkin saan lukea jostakin Janni Hussista. Raukka on menettänyt rahaapullistelevan jääkiekkoilijan ja nyt yksinoikeudella jakaa haastatteluja jätetyksi tulemisesta. Nyt on rankkaa, usko ja toivo on mennyttä. Julkisuus takaa sen, että pian joku toinen rahapussin omaava saa lohduttajan roolin. Lehti julkaisee sitten jutun onnea hehkuvasta Jannista.

Naisia ei heidän oman mielipiteensä mukaan saa esineellistää. Tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että he itse saavat sen tehdä. Kaiken lisäksi kaikki haluavat kilpailla kauneudessa ja nuoret naiset havittelevat tulevansa julkuiksi. Kasvoiksi jonkun raharikkaan jääkiekkoilijan kainalossa. Kuvitelkaa miltä kuulostaa lauseet: ”Lentoemännästä formulavaimoksi! Formulavaimo Minttu edusti tyylikkäänä varikolla.” Uutisen mukaan formulavaimous on ammatti, sitä tuossa mietin mitä se varikolla edustaa? Ilmeisesti niukkaa pukeutumistaan.

Nämä ilmiöt kasvavat vuosi vuodelta ja edustavat iltapäivälehtien tärkeimpiä uutisia. Naiset ovat tämän esineellistämisen hyväksyneet ilman suurempia mutinoita. Saan varmasti tukkapöllyä tästä, koska sitä ei saisi sanoa julkisesti. Naiset ovat esineitä, joilla koristellaan paksun lompakon omistavien kainaloita.

On siellä iltapäivälehdissä myös muitakin uutisia. Siitä olemme saaneet esimakua viimepäivinä pääministeri Sipilän omaisuuden vatvomisen parissa. Lisäksi toimittajia kiinnostaa Sipilän sukulaisten ihmeellinen onnistuminen yrittäjinä. Juuri kuuntelin radion uutisia Sipilän vierailusta tänään Puolassa. Uuutisten mukaan siellä keskustellaan myös liikeasioista ja kaupasta. Varmaan vuoden päästä iltapäivälehdissä on sensaatiouutisena tarina Sipilän sukulaisten saamista yrityskaupoista.

Näissä uutisoinneissa iltapäivälehdet kampittavat MV-lehden. Totuutta käytetään häveliäästi ja hyvin paljon painoa laitetaan erilaisille vihjailuille. Sellaiset uppoavat otsikoita lukeville kansalaisille täytenä totuutena. Heti kun vihjaileva uutinen on julkaistu, astuvat areenalle muut julkiset mediat ja YLE etunenässä. Eilisen illan aikana YLE julkisti oikein kalenterin, mihin oli kronologisessa järjestyksessä laitettu esille kaikki uutisoinnit aiheesta.

Sosiaalisessa mediassa kansa sitten tykkää ja jakaa sitä. Jokainen haluaa kertoa, kuinka hän on aina tiennyt Sipilän olevan varsinainen ketku ja kelmi. Kerää yritystoimillaan liikaa rahaa. Ja ne sukulaiset. Ei sellaista voi hyväksyä.

Oppositiojohtajista en viitsi sanoa mitään. Raadonsyöjiä ovat he.

Avainsanat: mvlehti, iltapäivälehdistö, formulavaimo, naistenesineellistäminen, raadonsyöjiä

010 Vainotut

Keskiviikko 11.1.2017 klo 17:49 - yrjöpoeka

Pitkin talvea olemme saaneet kuunnella ja lukea muutamien politiikkoina itseään pitävien vuodatuksia heihin kohdistuvasta vainosta. Eduskunta avustajana toimiva Kiemunki pyrkii tosissaan Tampereen päättäjäksi. Some-viestien mukaan hän oikein ilakoi hänelle langetettua tuomiota. Viestiensä mukaan kaikki eivät pysty samaan ja erityisesti piikkiä riittää vasemmiston suuntaan.

Hakkarainen istuvana kansanedustaja on tietysti aivan osaamaton ja lukutaidoton. Näin hänen lainopillinen avustajansa ilmaisi asian käräjäoikeudelle muutama päivä sitten. Olen aina tiennyt sen, ettei kansanedustajaksi ryhtyvältä vaadita paljoa, mutta nyt tiedämme sen, ettei laintuntemusta tarvita ollenkaan. Perustuslaista ei tarvitse välittää, sen pitää turvata vain heidän omaa hyvinvointiaan.

Täällä syrjäseuduilla ovat isämme ja äitimme osanneet aina opettaa oikean ja väärän ymmärtämisen. Kansakoulussa iskostettiin mieliimme se, että esivallan antamia lakeja ja asetuksia on kuuliaisesti noudatettava. Nuorempaa sukupolvea tämä ei näytä enää koskettavan. Asianajajat julkisesti puolustavat asiakkaitaan sillä, etteivät nämä tiedä sellaisen lain olemassaolosta. Kuten syyttäjä on todennut, se ei ole millään puolustettavissa. Etenkään kansanedustajien kohdalla. Toivottavasti syyte pitää ja tuomio tulee.

Samasta puolueesta on tänään istunut Oulun käräjillä surullisen hahmon ritari Tynkkynen. Hänen ensimmäinen vaatimuksensa oli käräjäoikeudelle se, että istunto on julkinen ja sitä saa videoida. Samoin kuin Kiemunki, Tynkkynen lähtee vaaleihin tuoreella videolla ja tuomiolla. Aina löytyy niitä reppanoiden tukijoita, joille ei ole olemassa Suomen lakia. He ovat mielestään aina oikeassa ja muut vainoavat heitä mielipiteidensä takia.

Siinä nämä perussuomalaisen puolueen toivot ovat aivan oikeassa. Heidän mielipiteidensä ja käytöksensä ovat niin vääristyneitä, että juuri heidänlaistensa takia minun oli luovuttava puolueen jäsenyydestä. Oikeuslaitos on samaa mieltä, että heidän mielipiteensä eivät kaikilta osin täytä lain vaatimuksia. En mitenkään enää voinut kenellekään puolustella puolueeseen pesiytyneitä rikollisia. He eivät kunnioita Suomen lakeja, silloin kun ne kohdistuvat heihin itseensä. Juuri niitä he ovat. Rikollisia.

Olen vakaasti sitä mieltä ja myös oikeuslaitos on ollut asiassa samaa mieltä. Koko viimevuoden jouduin todella häpeämään puoluettani. Uskoin ja toivoin muutosta. Odotin puoluejohdolta tiukkoja otteita rikoksista tuomittujen erottamiseksi puolueesta. Sitä ei valitettavasti tullut ja sen myötä minun vaihtoehtoni loppuivat.

Seuratessani tänään Oulun käräjien uutisointia minulle väkisin tulee mieleen se, kuinka paljon tekemääni työtä on valunut hukkaan. Tässä en ole yksin, puolueesta valuu nyt ulos se väki, joille isänmaan lait ovat todellisia. Ne lait pätevät myös kaikkiin perussuomalaisiin. Tänään oikeudessa nähtiin se näytelmä, jossa itkun avulla yritettiin vaikuttaa tuomareihin. Onneksi oikeuslaitos on sen verran nähnyt näyttelijöitä, että se takuuvarmasti osaa antaa oikeudenmukaisen tuomion.

Kunnallisvaalit ovat ovella. Niissä tuomion antaa sitten kansa. Se on aina ollut oikeudenmukainen. Ja siitä ei ole valitusoikeutta. Siinä ei itku auta.

Avainsanat: terhikiemunki, teuvohakkarainen, sebastiantynkkynen, suomenperustuslaki, kansantuomio

009 Meillä on ongelma

Keskiviikko 11.1.2017 klo 9:43 - yrjöpoeka

Martin Luther King lausui aikoinaan kuolemattomat sanansa: I Have a Dream, minulla on unelma. Tänään se lause kuuluisi, meillä on ongelma. King puhui yksikössä, me puhumme monikossa. Tämä johtuu siitä, että meillä on ongelma yhdestä miehestä. Hänellä, jolla on ollut unelma. Luulen kyllä sen unelman rapistuvan hyvinkin pian.

Meille tasapäisille ihmisille on ominaista se, että ongelmaa ei ole, mikäli unelman omaava on ruma ja köyhä. Auta armias jos tällä uneksijalla on ulkonäkö kuin kiiltokuva. Vielä pahemmaksi se muuttuu, jos unelmoija on sikarikas ja omilla ansioillaan rikastunut. Meitä taviksia ei masenna formula- ja jääkiekkotähdet. Heitä me äänestämme innolla maailman mukavimmiksi ja rakastetuimmiksi urheilijoiksi.

Iltalehden haastattelussa oli nyt Remu Aaltonen ja hän kuvasi tämän osuvasti. ”Juntti ei voi päästää toista yläpuolelleen. Kato nyt huutokauppakeisaria.Se on maailman huonoin huutokauppaäijä ja se pariskunta on maailman rumin pariskunta. Ja samat vanhat mummot ja äijät eturivissä siellä kamarilla. Saatana, kuin itseään katsoisivat.” Sanoisimpa, että on osuvasti huomioitu tämä.

Otetaanpa sitten esimerkeiksi politiikot ja heistä pääministerit. Aina silloin kun meillä on ollut pääministerinä ruman yrmeä äijä, ei ole ollut ongelmaa. Heti kun on ollut nainen tai siloisampi mies, jostakin aina löytyy syy, jolla hänet on kammettu syrjään. Ellei sitten ole itse älynnyt vetää oikeita johtopäätöksiä. Aina on oltu epäluuloisia siitä, että he varmasti kähmivät meidän veroeurojamme.

Nyt meillä on todellinen ongelma. Pääministerinä on mies, joka ei ole kaunis. Mutta hän on sikarikas ja rikastunut vieläpä omilla ansioillaan. Sitä ei voi tavallinen kansalainen hyväksyä. Nykyistä pääministeriä on koko ajan epäilty veronkierrosta ja hänen omaisuuden selvitykseensä ei uskota. Viimeisten kuukausien aikana on sitten huomattu, että pääministerin lähisukulaiset ovat myös rikkaita. Heillä on omia yhtiöitä ja ne ovat saaneet tilauksia kotimaan suurilta yhtiöiltä.

Nyt viimeisin uutinen on vanha sellainen. Tutkivat journalistit, lue kateelliset ja kaunaiset, ovat huomanneet pääministerin lasten mukanaolon sellaisessa yhtiössä, joka sai yli sadanmiljoonan tilauksen Intiasta. Tämä tapahtuma oli jo viimevuoden alussa, mutta lisääntyvä kauna ja kateus on saanut toimittajat tonkimaan takautuvia juttuja, joilla liian rikas ja omahyväinen pääministeri potkitaan virastaan kuin kapinen koira.

Sosiaalisessa mediassa on sellainen vahingonilo päällä, ettei paremmasta väliä. Kaikki haluavat olla mukana tässä ajojahdissa ja jokainen haluaa olla se viimenen niitti. Lehtien palstat ovat täynnä toisiaan toistavia uutisia. Päivystäviltä dosenteilta kysytään, tekihän pääministeri väärin, tekihän? Dosentit vastaavat mitä niiltä halutaan ja kaikki lukijoita myöten ovat tyytyväisiä.

Ennen kysyttiin sitä, kuka haluaa heittää sen ensimmäisen kiven? Nyt kilpaillaan siitä, kuka saa heittää sen viimeisen kiven! Seuraavaksi päämisteriksi pitäisi varmaan valita Remu Aaltonen? Siinä on se ongelma, että jos hänestä tuleekin supersuosittu? Siitä alkaa kuopan kaivaminen. Ensimmäisenä kivenä on: Se on aina ollut omahyväinen ja ruma.

Kyllä me tarvitsemme diktaattorin! Loppuvat ikuiset rutinat!

Avainsanat: martinlutherking, remuaaltonen, juhasipilä, päivystävätdosentit

008 Kolmen kopla kusettaa

Maanantai 9.1.2017 klo 13:15 - yrjöpoeka

Kirjoitin jo aiemmin autoilijoihin kohdennetusta mustasta vempeleestä, joiden avulla autoilijoiden rahapussi altistetaan kansanvälisten kauppamiesten mielivallan alle. Lueskelin tänään ministeri Bernerin puheita, että autoilijoiden ei tarvitse enää huolta kantaa. Verotus kevenee ja siitä rahapussi kiittää.

Sitä en tiedä ketä rahapussini kiittäisi, mutta on täydellistä paskapuhetta ministeriltä tulla väittämään vertotuksen kevenevän. Kyllä siellä on sellaiset kauppamiehet ja naiset ovat remmissä, että kaikki mahdollinen myydään ja kaupataan mitä irti saadaan. Siellä on Soinin vaatimuksesta juppiskootterit isketty verolle ja pian ovat myös kaikki veden päällä kulkevat tekniset vempeleet verojen ja maksujen piirissä.

Jokainen autoilija ja moottoripyöräilijä, veneitä unohtamatta, maksavat jo nyt suolaisesti kaikesta liikkumisestaan. Verotus kohdistuu kuljettajaan välittömästi hankintaa tehdessä. Hankinnan kohdetta käytettäessä maksat jokaisesta polttoainelitrasta suolaisen veron valtion kirstuun. Maksut eivät siihen lopu, vaan meidän mainiot vaaleilla valitut edustajamme ovat kehitelleet vuosien mittaan erilaisia väliaikaisia veroja kaikkea liikkumista vaikeuttamaan.

Mikään väliaikainen ei ole poistunut, vaan muuttunut jatkuvaksi keräyskohteeksi. Nyt ministeri puhuu maksujen kevenevän, kun uusi väylien käyttömaksu saadaan puihin. Miksi se on täydellistä paskapuhetta? Siksi, ettei ministeri kerro, poistetaanko kaikki muut verot jotka autoilijoihin kohdistuvat jo nyt? Mikäli hän sen kertoisi tapahtuvan, kumartaisin todella syvälle ja pyytelisin kolmeen kertaan anteeksi puheitani.

Mielelläni muuttaisin verotuksen sellaiseksi, että olisi vain yksi vero mitä perittäisiin. Autojen hinta halpenisi kaikesta muusta puhumattakaan. Vielä kun tämä uusi tiestön haltijan perimä vero siirtyisi muuttumattomana tiestön hyväksi. Kuitenkin on harhakuvitelmaa, että tuleva maksurasitus siirtyisi tiestölle? Ministeri Berneri liikenaisena itse tietää, miten verosuunnittelun avulla kerätyt voitot kierrätettäisiin sellaisiin juppiskoottereiden täyttämiin paikkoihin, joissa raharikkaat viihtyvät.

Siellä ei tiestön kunto huoleta. Ikuinen kesä ja routimaton alusta, kyllä se suomalainen autoilija mielellään maksaa kolmen-koplan kehittämän juppiveron. Tämä kolmen kopla on viritellyt täyden autoilijoiden rahapussien keventämis mallin. Siihen rinnalle on kehitelty pakkoraippoja kaikkein kurjimmille köyhille ja vielä henkitoreissaan olevia keinohengitetään perustulokokeilulla. Kaikki sellaiset puheet, että kansalaisia kohdeltaisiin verotuksessa tasavertaisesti ja se kohdistuisi myös rikkaisiin, ovat olleet perättömiä.

Vain vihreät ovat innoissaan. Heidän ikuiset opiskelijansa saavat ihmisoikeudet takaisin, kun valtio alkaa maksaa joskus tulevaisuudessa kaikille ilmaista rahaa. Tästä mallista innostuvat myös kaikki maamme ulkopuoliset työtä ja toimeentuloa vailla olevat. Tämän takaa Suomen perustuslaki. Kyllä mahtaa esimerkiksi Soinia ja maahanmuuton vastustamisella kannatusta kasvattaneita sylettää. Tulevaisuus on tehtävä, näin on puhuttu.

Mistä tähän rahat? Autoilijoiden rahat viedään juppien maihin Soinin määräyksestä. Rahaa jaetaan seinästä? Olenko minä unohtanut sen Kalevalassa kerrotun Sammon? Vai vieläkö meistä irtoaa jotakin?

Oppositiopuolueille on tarjolla sellaisia vaalitäkyjä, ettei paremmasta väliä.

Avainsanat: anneberner, väylienkäyttömaksu, juppiskootterit, timosoini, perustuslaki

007 Tulevaisuuden puolueet

Sunnuntai 8.1.2017 klo 20:14 - yrjöpoeka

Koska harrastan politiikkaa ja toimin kunnanvaltuutettuna, tunnen suurta mielenkiintoa toisten puolueiden politiikan tekemisen seurantaan. Itselläni ei nyt ole mitään poliittista viiteryhmää loppukaudesta, toimin villinä ja vapaana. Tämän hetken näkyvin poliittinen puolue julkisuudessa ovat sosiaalidemokraatit puheenjohtaja kamppailun takia.

Itse olen mielenkiinnolla kuunnellut puheenjohtajaehdokas Harakan pohdintaa menneisyyden puolueesta. Valmistuneet tutkimukset ovat karua luettavaa jokaiselle puolueelle. Nuoret eivät tunne kiinnostusta toimimiseen poliittisessa järjestössä. Ainoastaan vihreiden nuoret, ne ikuiset yliopisto-opiskelijat menestyvät tässä. Heillä on selkeästi nuorempi julkikuva kuin millään muulla puolueella. Sillä on vaikutuksensa, kun nuori pohtii, mikä puolue?

On aivan toista tehdä yhteistyötä sellaisessa ryhmässä, joka elää tätäpäivää ja hallitseen tulevaisuuden tekniikan. Vanhoilla puolueilla julkikuva näyttää siltä, että noin 60 – 70 vuotiaat ukot puuhaavat siellä. Mitä nyt muutama senioriluokan tyttö siellä sivummalla, vaikkapa kahvinkeitossa ja laulukuorossa. Kaikkien puolueiden perusjärjestöt ovat eläkeläiskerhoja.

Siksi olen kuunnellut Harakan puheita ja seurannut muiden reaktioita hänen esittämiinsä väitteisiin ja lukuihin. Rinne heilutteli paksua paperinippua ja esitteli sitä puolueen tulevaisuuspaperina. Ei kertonut, minkä ikäiset vanhukset sitä oikeasti pohtivat ja millaiselle ikäluokalle se on suunniteltu. Tämän päivän ja tulevaisuuden nuori on valmistautunut kokonaan toisenlaiseen maailmaan kuin nämä vanhukset.

Miun ikäiseni ja vanhemmat suunnittelevat tulevaisuutta nuorille sellaiselta kokemuspohjalta, joka elää vain muistoissamme. Tämänpäivän nuori valmistautuu pätkätöihin ja kokemaan useita erilaisia ammatteja elämänsä aikana. Ammatit todellakin vanhenevat jopa kymmenen vuoden välein. Siksi iäkkäiden pohdinta menneisyyden ammattiyhdistyksen painolasti harteillaan, ei varmasti puhuttele nuoria.

Keskustan ja kokoomuksen ongelmana on myös sama painolasti. Iäkkäät pitävät lankoja käsissään ja muutama nuori sinnittelee joukossa. Julkikuva näistäkin puolueista on eduskuntaa myöten se, että seniorit kokevat itsensä korvaamattomiksi. Jokainen voisi itse tykönään pohtia, mitä annettavaa on sellaisella kansanedustajalla, joka on istunut eduskunnassa 30 – 40 vuotta ja jopa enemmän. Sillä vielä kehuskellaan. Jokainen pitkään samaa työtä tehnyt on kokenut urautumista ja sitä juuri näkee tänään eduskunnassa.

Menneisyyden painolasti ei aina ole pahasta, mutta tänään tulevaisuus muuttuu niin nopeasti, etten oikein usko kaikkien pystyvän hahmottamaan mitä se vaatii lainsäätäjiltä. Mitä se vaatii tulevaisuuden pohtimisen kannalta. Miten 60 – 70-vuotias voi ymmärtää tämän päivän nuorten tarpeet? Ei mitenkään. Tiedän itse ja olen kuullut sen lauseen jatkuvasti: ”Ei minun nuoruudessani. Nykyajan nuorista ei ole mihinkään.” Kuitenkin joudumme turvaamaan nuorten älykkyyteen ja osaamiseen tietotekniikassa. Se on mullistanut kaiken ja on yksi tulevaisuuden avaimista. Tietotekniikka ja älylaite.

Harakka on oikeassa. Meidän pitäisi oikeasti pohtia sitä, että vanhukset siirrettäisiin eläkkeelle eduskunnasta. Tätä hän ei ole suoraan sanonut, mutta luen sen rivien välistä. Muutoin ei julkikuva tulevaisuuden puolueeksi muutu.

Avainsanat: tulevaisuudenpuolue, timoharakka, picapica, anttirinne, tyttituppurainen, menneisyydenpainolasti, muuttuvatammatit

Vanhemmat kirjoitukset »