Satunnaiset kuvat

kuivaa on

Uusimmat

Blogin arkisto

047 Sokeat valtuutetut

Tiistai 28.2.2017 klo 5:10 - yrjöpoeka

Tähän tulokseen voi tulla, kun lueskelee somepalstoilla viliseviä juttuja. Uudet innokkaat yrittäjäehdokkaat pitävät valtuustoa ja sen työskentelyä aivan turhanpäiväisenä. Osa heistä on valmis tarjoamaan ihan ilmaiseksi opastusta työntekemisestä ja pikaisista päättämisistä. Sipilän ohjaaman teatterin antama kuva siitä, millaiseksi hosumiseksi luottamusmiesten ja -naisten työskentely muuttuu, on varoittava esimerkki.

Yritystausta on arvostettava, mutta kun hoidetaan kunnan, maakunnan tai valtion asioita, silloin tarvitaan aivan toisenlaista otetta päätöksenteossa. Päätöksenteko vie aikaa ja niin pitääkin tehdä, koska nämä päätökset koskettavat kansalaisten rahapussia. Yhteisten varojen käytössä on oltava varovainen ja niiden on valmistelun on oltava huolellista. Eilisen päivän uutisessa kerrottiin hyvin paljon Sipilän teatterin kiireestä sote-ratkaisuissa.

Sotkeennuin eilen sosiaalisessa mediassa valtuuston työtapoihin liittyvään kirjoitteluun. Muutaman asiallisen kommentin jälkeen siihen tuli muutos. Jostakin kumman syystä siirryttiin minun tekemiini valintoihin. Ilmaisu tapahtui täydellisesti negaation kautta. Tämä on jokatapauksessa tuttua aikaisemmilta vuosilta. Olen aiemmin saanut itselleni vihamiehiä, kun normaaleissa luottamustehtävissä joku kokee hävinneensä ja tappio siirretään koskettamaan minua.

Luottamustehtävissä tapahtuvissa keskusteluissa olemme yksilöitä, mutta päätökset tehdään yhdessä. Näistä päätöksiä ei missään nimessä kannata ottaa henkilökohtaisesti, sen tiedän näiden vuosien kokemuksella jo sanoa. Mikäli näin tekee, se tietää vaikeuksia jatkossa. Yhdessä tehtävät päätökset vaativat kaikilta sopeutumista. Oma voimakaskin tahto, on vain yhden ihmisen tahto. Yhteisen tahdon löytäminen vaatii oppimista. Tämä oppiminen on sitä demokratiaa.

Voin näissä blogeissani käsitellä aiheita omista näkökulmistani ja tuoda asiat esille joskus räväkämmin. Samoin voin antaa niinsanotusti nuuskaa jopa yksittäiselle taholle. Kunnallisessa ja maakunnallisessa luottamustehtävässä en ole koskaan käyttänyt omaa esiintymiskykyäni muiden mollaamiseen. En yksittäisen henkilön alistamiseen. Jotkut ovat kyllä kokeneet avoimen esiintymiskykyni ja ulosantini heitä häiritsevinä. Luottamustehtävä vaatii hyvää esiintymiskykyä ja selkeätä ulosantia. Koen niitä itselläni olevan ja koen niistä olevan hyötyä kaikille yhteisössä.

Viimevuosina tämä kirjoitusharrastukseni on kasvanut poliittisille vastustajilleni punaiseksi vaatteeksi. Kukaan ei tunnusta lukevansa juttujani, mutta tuhansiin nousevat kävijämäärät päivittäin kertovat muuta. Samoin hyvin herkästi kerrotaan kirjoittamiseni olevan ongelman, koska usein käsittelen avoimesti mitä päivän aikaan on tapahtunut. Kirjoittamiseni ei ole ongelma yhteisöille joissa toimin. Kirjallisesta ulosannista on tehtävissäni aina hyötyä.

Kirjallinen ilmaisu tuo mukanaan asioiden pohtimisen. Ennenkuin voi julkaista mitään, on luettava tarkoin se mitä on tuottanut. On pohdittava kielellistä ilmaisua. On pohdittava asioiden oiketa esille tuontia. Pohtiminen tuo myös puhumiseen toisenlaista harkintaa. Oma arvioni on, että harkittua ja punnittua puhetta arvostetaan.

Eilisen perusteella voi kysyä, miksi pyrkiä valtuutetuksi? Napin painajaksi vailla omaa tahtoa. Sokeaksi ja virkamiesten ohjaamiksi nappuloiksi. Hmmmm...

Avainsanat: sipilänteatteri, sotesoppa, demokraattinenpäätöksenteko, kirjoitustaito

046 Palttoo levällään

Maanantai 27.2.2017 klo 18:37 - yrjöpoeka

On ollut todella hupaisaa lueskella maakuntalehden julkaisemia uutisia Maarit Nurmen ja allekirjoittaneen julkaisemasta jutusta viimeviikon Ylä-Kainuu lehdessä. Maakuntalehti teki aivan asiallisen jutun joukkopaosta ja se vastasi kohtuullisen hyvin todellisuutta. Hupaisin osuus aukenee sitten kommentointien puolelta. Hupia on saatu nyt lisää, kun maakuntalehti pääkirjoituksessaan tänään 27.2 käsitteli samaa asiaa.

Vain yhdessä kohtaa voisin toimittajaa kehoittaa tarkkuuteen ilmaisuissaan. Me molemmat, Maarit Nurmi ja allekirjoittanut, olemme eronneet viimevuoden puolella Perussuomalaiset puolueesta. Toimittaja ilmaisee allekirjoittajien loikanneen. Me emme ole loikanneet mihinkään. Me olemme pitkällisen harkinnan jälkeen lähteneet uudelleen mukaan kuntavaaleihin. Hyvässä yhteisymmärryksessä vasemmiston kanssa olemme liittyneet heidän ryhmäänsä sitoutumattomina.

Kyseessä on valinta. Aivan samoin äänestäjäkin valitsee puolueensa vaalipäivänä. Hän ei loikkaa mihinkään, vaan valitsee itselleen parhaan ehdokkaan ja puolueen. Annettakoon toimittajalle kuitenkin pieni mahdollisuus kertoa lukijoille tarinaa loikkareista. Pääkirjoitus on siinä oikeassa, että mikäli puolueessa äänestetään puheenjohtajasta, Timo Soini häviää. Häviäminen alkoi heti viime eduskuntavaalien jälkeen. Soini olisi heti vaalien jälkeen voinut potkia Halla-Aholaiset pellolle. Nyt käenpoika on kasvanut varjoaan suuremmaksi.

Mutta ne hupijutut. Kirjoitin viime vaalien jälkeen, että kettu kanasensa niitylle ajoi. Nyt samainen kananen kommentoi kainarin pääkirjoitusta. Hän tuli mukaan vaalien alla ketunhännän tuomana, onneaan onkimaan. Samainen häntä toi näitä onnenonkijoita useamman ja siitä alkoi Kainuunpiirin alasajo. Nyt kananen on olevinaan paraskin politiikan tuntija. Juuri hän on se, jolle repolainen lupasi piirinpuheenjohtajan paikan, mutta sen hävisi surkeasti naiselle. Ja se korpeaa edelleen vietävästi.

Kanasella ja muilla persuarvostelijoilla on kummallinen kuva allekirjoittaneen poliittisesta toiminnasta. Näiden arvostelijoiden mukaan olen jatkuva riitelijä ja en tule ihmisten kanssa toimeen missään. Omasta vaatimattomasta mielestäni, minulla on erittäin hyvin toimivat suhteet kaikkin muihin puolueisiin kunnassa ja maakunnassa, paitsi persuihin. Mistä se kertonee? Minulla on erittäin hyvin toimivat suhteet kuntani virkamiehiin, samoin maakunnallisiin virkamiehiin. Kukaan heistä ei koskaan ole valittanut minun riitelystäni.

Vain yksi on ollut poikkeus ja ne löytyvät Kainuun-soten sisältä. Parilla virkanaisella oli kanssani kestämistä. Siinä olivat vastassa erilaiset näkemykset ja niistä oli hieman erimielisyyttä.

Poliittisia vastustajiani on aina ottanut pattiin tapani avata suuni ja kertoa julkisesti mielipiteeni. Minun ei ole koskaan tarvinnut julkisen kokouksen jälkeen mennä ulos uhoamaan muille, että olin vähällä sanoa. Minä sanon asiani kaikille. Julkisesti. Ja heti tapahtumapaikalla. Minun ei tarvitse jurnuttaa pahaaoloa vuosikaupalla.

Kettulan kanatarhalle on tulossa ankea kevät. Ankeista ajoista johtuen kanatarhan kokoa on pakon edessä pienennettävä.

Halla tuo kylmän tullessaan.

Avainsanat: kainuunsanomat, pääkirjoitus, puolueenvalinta, äänestäjänvalinta, hallanvaara

045 Elämä on

Sunnuntai 26.2.2017 klo 14:00 - yrjöpoeka

Kokonainen viikko vierähti nopsaan, kun seurassamme oli kaksi vilkasta lastenlasta. Tyttöjen kanssa ulkoiltiin, käytiin luistelemassa ja hieman kaupoissa. Tytöt saivat touhuta mielipuuhassaan leipomisen parissa. Kipeine polvineen mummon rooli oli katsella kauempaa tyttöjen menoa. Minun roolini oli ikuistaa hyviä hetkiä ja kuunnella iloisia ääniä.

Vuorokausi on mennyt nyt aivan kahdestaan ja on se sanottava, lapset ja lasten äänet tuovat elämän taloon. Taloon jossa kaksi ikääntyvää myhkäilee keskenään. Aamulla katselin ottamiani kuvia ja kiitin hiljaisessa mielessä elämää lastenlapsista. Välillä on ikävä, mutta tämä nykytekniikka onneksi tuo äänet ja kuvan reaaliajassa näkyville. Seuraava tapaaminen on jo lukkoon lyöty ja huhtikuussa on käytävä junaradan päässä.

Aamun hätkähdyttävin uutinen oli Terhi Kiemungin erottamisuutinen perussuomalaisesta puolueesta. On sitä usea odottanut, mutta puoluehallituksessa on ollut sellaiset suojelijat, ettei siitä ole tullut valmista. Olisiko nyt ollut erilainen kokoonpano ja se on käytetty hyväksi. Erottaminen on valitettavasti jo myöhästynyt liike. Näitä erottamisia eivät ole jaksaneet odottaa enää kauempaa ne lukuisat aktiivit, jotka vaihtavat nyt puoluetta. Puoluehallitus saa nyt sitä mitä on tilannut. Joukkopaon.

Uuninpankkopoikana tunnettu Sakari Timonen kirjoitti blogissaan hyvin KELAn ongelmista. Vaimoni on juuri nyt KELAn ongelmien uhri. Vaimoni toimitti viikkoja sitten ison paperinivaskan toimistoon käsittelyä varten. Käsittelyä ei näillä näkymin kukaan ehdi aloittaa, vaan vaimoni yksityisyrittäjänä ehtii kahden kuukauden sairasloman päättää ja aloittaa työskentelyn.

Olen samaa mieltä kuin Timonen. Aikaa on ollut, vaikka lampaat söisi. Mutta eipä se ole auttanut, suma seisoo ja tavalliset ihmiset kärsivät sen nahoissaan. Ei paljoa lohduta johtajan vakuuttelut, että töitä tehdään niska limassa. Niska olisi pitänyt laittaa limoittumaan jo aikaa sitten. Nälkiintynyttä ei johtajan vakuuttelut auta. Allekirjoitan tuon Timosen pelon siitä, että jossakin vaiheessa jollakin keittää yli. Syyllisiä ei silloin ilmaannu. Viisaat päät aloittavat puhumisen mielenterveyden ongelmista ja poliisien resurssien riittämättömyydestä. Näin se aina menee.

Tuleva viikko on kiireinen. Olen siihen itse syyllinen, koska en osaa sanoa kaikeen ei. Mutta se ei haittaa, koska kaikki eteen tuleva on mielenkiintoista. Samankaltainen oli myös mennyt viikko.

Elämä on, kaunis ja rikas!

Avainsanat: elämällekiitos, skypepuhelut, terhikiemunki, uuninpankkopoika

044 Sapienti sat

Lauantai 25.2.2017 klo 18:16 - yrjöpoeka

Torstaina julkaistu juttu puoluevalinnasta jaksaa puhuttaa. Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa minulta on suoraan kyselty, mikä motiivi minulla on siirtyä vasemmiston ryhmään sitoutumattomaksi. Toinen kysyjiä askarruttava seikka on ollut uteliaisuus siitä, mitä minulle on luvattu. Kolmantena aprikoinnin kohteena on se, uskonko saavani riittävästi ääniä läpimenoon.

Nämä kysymykset ovat tietysti oikeutettuja, mutta kahteen ensimmäiseen saa vastauksen pelkästään lukemalla julkaisemamme kirjoitus. Lisäksi olen julkaissut blogissani saman tekstin ja myös lisäjuttua sen jälkeen. Tuo kolmantena oleva arviointi mahdollisuuksistani, ei mietitytä kannattajiani ja tukijoitani. Heille minä olen aivan sama ihminen. He uskovat äänestäjien ymmärtävän lukemansa ja sen lisäksi olen juuri äänestäjiltäni saanut runsaasti positiivista palautetta.

Tukijani ja äänestäjäni ovat seuranneet persujen elämöintiä ja kaiken kohun aiheuttamaa häpeää. He ovat myötäeläneet kanssani persujen mahalaskun ja he ovat myös tukeneet minua ratkaisussani. Olen sen sanonut läheisilleni, etten jaksa enää selitellä ja hävetä kehäkolmosen sisäpuolella tapahtuvaa elämöintiä. Kunnallisessa luottamustehtävässä tärkeimpiä ovat oman alueen ihmisiin kohdistuvat päätökset. Koska maailma on murroksessa, joudumme kohtaamaan muualla asuvien ihmisten hätää.

Oman kuntani alueelle tulevat ihmiset ovat samassa asemassa kaikkien kanssa. Meidän on hoidettava ongelmamme ja ne eivät poistu huutelemalla. Ne eivät poistu rajat sulkemalla, vaikka kuinka huudettaisiin. Kunnissa on meidän suvakkien tehtävänä hoitaa asiat ja kuunnella sanavapauden nimissä tapahtuvaa huutelua ja solvaamista. Siksi olen valintani tehnyt, että voin jatkossa pystypäin ja häpeämättä katsoa siihen yhteisöön, jossa työtäni teen.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, minulle ei ole luvattu mitään ja minä en ole vaatimassa mitään. Lisään tähän vielä sen, että en ole pyrkimässä mihinkään. Motiivinani on ainoastaan kertoa ympäristölle, että nyt on kaikkien aika miettiä omia arvovalintojaan. Haluan tällä myös ilmaista tukeni moniarvoiselle perustuslaille. Oikeusministerille on tehtävä näissä kuntavaaleissa selväksi, että ministerin tuki on kadonnut. Perustuslaki on kansan turvaksi rakennettu. Sitä eivät oppimattomat saa avata.

Vielä ennen viime vaaleja tämä puolue mekasti olevansa uusi työväenpuolue. Onko joku kuullut enää lausettakaan asiasta? Ei ole. Puolue on valtaan tultuaan, kurittanut eniten juuri niitä köyhiä ja työttömiä, jotka hyvässä uskossa äänestivät puolueen valtaan. Nyt nämä kannattajat ymärtävät heihin kohdistuneen suuren kusetuksen. He eivät enää tee toiste samaa virhettä. Puheet perustuslain näpelöimisestä kohdistuisivat eniten juuri näihin ihmisryhmiin. Siksi ja siitä syystä, tulen pitämään ääntä perustuslain puolesta.

Suoli24 sivustolle ja maakuntalehden uutisen alle kirjoittavat nimettömät vastustajani voisivat lukea tämän tekstin uudelleen ja uudelleen. Jospa se joskus valo ja ymmärrys valaisisivat pimeimmänkin huoneen.

Repetitio mater studiorum est

Avainsanat: sapientisat, suvakki, suomenperustuslaki

043 Nimettömiä ja nimellisiä

Torstai 23.2.2017 klo 21:12 - yrjöpoeka

Tänään olen saanut nimellisiä viestejä heti aamusta. Kaikissa nimellisissä viesteissä on yhteinen piirre. Näistä jokaisesta näkee ja kuulee, että yhteinen mielipiteemme on luettu ajatuksen kanssa. Itse olen tietysti tyytyväinen, että ajatuksemme ja pohdintamme on ymmärretty. Suuri kiitos saamistani kannustavista viesteistä.

Oma lukunsa ovat sitten nimettömät julkaisut, joista esimakua saa Suoli24-sivustolla. Toinen paikka ilmaista inhonsa ja kaunansa on maakuntalehden uutisen kommentointi. Olen toisaalta erittäin otettu siitä, että minua vaatimatonta poliitikon alkua mollataan oikein joukolla. Ketä muuta Kainuulaista nimitellään ja inhotaan näin hyvin? Minussa on ilmeisesti sitä jotakin. On siinä ollut tuttavillani pohtimista, että kenestä nämä kaunaiset oikein kirjoittavat?

Joistakin viesteistä näkee, että ne tulevat läheltä. Entisestä puolueestani ja toisaalta oman kunnan luottamushenkilöiltä. Hyväksyn nimettömyyden ja loan heiton yhdellä ehdolla. Kirjoittakaa nimeni oikein. Muutama soitto on tullut aktiivisessa politiikassa olevilta toimijoilta. Kaksi oli järkyttynyt siitä, että olen valinnut vasemmiston ryhmäkseni. Minusta siinä ei ole mitään kummallista. Kuntapolitiikka on aivan eri asia, kuin valtakunnallinen puoluepolitiikka. Kuntatasolla me tunnemme toisemme hyvin ja hoidamme oman pienen elinpiirimme asioita.

Valinnalla on toki vaikutuksensa suurempaankin puoluepoliittiseen kuvaan. Se on ollut myös minun ja Maarit Nurmen tarkoitus. Viimeisen vuoden huudon ja mekastuksen takia, on aika puhua arvoista politiikan tekemisessä. Ihmisarvo on siinä aivan keskeisessä roolissa. Vastustajani eivät sitä halua edes ymmärtää. Kajaanissa käydessäni sain kosketuksia olalleni ja kannustuksen sanoja. Nämä pienet asiat kertovat, ettei meidän valintamme voi olla aivan väärä.

Joidenkin on tavattoman vaikea käsittää yhtä perustavanlaatuista asiaa, jos ajamamme asiat petetään oikein kunnolla, on oikein jättää sellainen puoluejohto. Pidän tyhmänä vanhaa tapaa, jossa jääräpäisesti tuetaan ryhmää, joka jatkuvasti pettää lupauksensa. Poliittisten puolueiden on aika oppia, että poliittiset lupaukset on pidettävä. On ansaittava äänestäjien luottamus ja kaikkein tärkeimpänä, ehdokkaiden luottamus. Ehdokkaat hankkivat puolueelle ne äänet ja ehdokas joutuu sitten vastaamaan omalla nahallaan siitä, jospuoluejohto pettää annetut lupaukset.

Muutama on kysellyt nimellä ja suurempi osa nimettömänä yhtä asiaa. Mitä minulle on luvattu vasemmiston taholta? Tarkoittavat paikkoja tulevassa valtuustossa ja muissa politiikoille tärkeissä puheenjohtajien tehtävissä. Minä yritän kertoa tässä sen, vaikka tiedän jo ennakkoon, ettei sitä nimettömien joukko usko. Olen ilmoittanut vasemmisto ryhmän edustajalle, ettemme ole vailla yhtään mitään. Tuomme mahdollisesti ryhmälle joitakin lisä-äänia ja se riittää meille. On ryhmän päätettävissä, tarvitaanko osaamistamme missään.

Toistan vielä. En ole vaatinut mitään ja minulle ei ole luvattu mitään. Olen ja olemme Maaritin kanssa, ainoastaan tuomassa oman panokseni hyvään kunnallisvaalitulokseen Suomussalmella. Tämän teemme yhteistyössä Vasemmiston ryhmän kanssa.

Järkyttykää kunnolla. Emme todella vaadi mitään.

Avainsanat: roskapostia, poliittineninhokki, yrjöpoeka, petetytlupaukset

042 Kuntavaalit ja perustuslaki

Torstai 23.2.2017 klo 2:36 - yrjöpoeka

Me allekirjoittaneet katsomme, että on nyt on aika puhua arvoista. Yhtä aikaa sekä ihmisarvo, että ihmisten tasavertaisuus lain edessä ovat joutuneet kiistanalaisiksi.

Allekirjoittajilla on vahvat siteet sosiaali- ja terveystoimeen. Maarit Nurmella ammattiosaamisen ja työtehtävien kautta, Yrjö Puurusella erilaisten sosiaali- ja terveystoimen luottamustehtävien kautta. Omaamme kokemusta niin kunta kuin maakuntatasolta. Tehtäviemme kautta olemme saaneet vahvan annoksen sosiaalista ymmärrystä ja auttamisenhalua kotiemme perinnöllä vahvistettuna. Tähän perintöön on kuulunut ja kuuluu, auttaa ja tukea heikoimpia ja kaikkein turvattomimpia. Työttömiä, köyhiä, väliinputoajia, sairaita, kuin myös sotaa ja kuolemaa pakenevia ihmisiä.

Aikaisempi puolueemme perussuomalaiset on siirtynyt linjalle, jota me kumpikaan emme voi, emmekä halua tukea. Puoluetta tukeneet köyhät ja työttömät on kiihotettu toista vielä surkeamman kohtalon kokenutta väestöä vastaan. Pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja heidän auttajiaan, suvakkeja. Näiden kansankiihottajien toimesta marssitaan kaduilla. Mieltä osoittaville on uskoteltu, että ahdistelemalla maahanmuuttajia ja heitä auttaneita tahoja, heidän elämänsä kohenisi. Näin ei ole tapahtunut, eikä koskaan tule tapahtumaan. Tämä puolue on päätöksillään hallituksessa rusikoinut raskaimmin juuri näitä köyhiä ja työttömiä.

Oikeusministeri Jari Lindströmin suulla olemme kuulleet, että Suomen perustuslaki on aikansa elänyt. Oikeusministerillä on halua avata perustuslaki ja asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan rodun, uskonnon, tai kansalaisuuden takia. Pidämme tätä täysin käsittämättömänä ja vastuuttomana puheena. Erityisesti siksi, että ministerin ja hänen puolueensa vaade perustuslain muuttamisesta kohdistuu kaikista turvattomimpiin ihmisryhmiin.

Allekirjoittaneet ovat yhteistyössä Suomussalmen Vasemmiston (Vasemmistoliitto R.P) kanssa sopineet, että olemme kuntavaaleissa heidän listallaan sitoutumattomina ehdokkaina. Tällä, mahdollisesti monia tahoja järkyttävällä poliittisella valinnalla, haluamme herättää ihmiset ajattelemaan arvojen tärkeyttä. Vasemmistolla ja allekirjoittaneilla on kuntapolitiikassa hyvin paljon samankaltaisia ja yhteneviä arvoja. Olemme myös pitkälti samaa mieltä, että yhteiskunnan käsissä oleva sosiaali- ja terveydenhuolto on parhaiten köyhän ja turvattoman asialla.

Edellä mainituista syistä, me allekirjoittaneet haluamme vahvistaa ja tukea paikallisella tasolla työtä ihmisarvoisen politiikan puolesta. Samalla ilmaisemme tukemme moniarvoisen Suomen perustuslain puolesta.

Maarit Nurmi Yrjö Puurunen

Näin kirjasimme yhteisen kannanoton ja se on tänään julkinen. Arvuuttelu jatkon osalta on äänestäjien käsissä. Olemme molemmat valmiita vastaanottamaan myötä- ja vastatuulta. Naamakirjan kaveriporukka voi ohentua jälleen, mutta se kuuluu elämään.

Tästä lähdetään, että tähän on tultu.

Avainsanat: kuntavaalit2017, ehdokasasettelu, oikeusministerijarilindström, perustuslaki

041 Uutisten aatto

Keskiviikko 22.2.2017 klo 18:47 - yrjöpoeka

Huomenna voi olla pöhinää eri vaalitoimistoissa. Tiistain valtuustokokouksen aikana ehti yksi jos toinen heittää kysymyksen, mitä aion tehdä kevään vaalien suhteen. Soiteltiin vielä perään, koska oli jääty pienemmissä porukoissa pohtimaan allekirjoittaneen levollisuutta. Itsellä on ollut niin paljon muuta pohtimista ja valmistautumista, että kuntavaalit ovat väkisin jääneet sivuosaan. Kokemusta itse vaaleista on jo sen verran, että mikäli on mukana, vaaleihin riittää viikko-pari valmistautumisajaksi.

Omaishoitajan rooli kotona on suurin ja ehdottomasti minun tärkein tehtävänä juuri nyt. Vaimoni saamat uudet polvet eivät vielä ole valmiit kevätkarkeloihin, joten osakseni on tullut autella. Sen auttamisen teen erittäin mielelläni. Vaimoni on vuosien mittaan tehnyt minun eteeni hyvin paljon. Nyt on minun vuoroni. Olen saanut osakseni myös säälinsekaisia kommentteja, että miten sinä poikarukka nyt selviät. Olen ilmeisesti niin avuttoman oloinen reppana.

Tällaisen kuvan saa, jos käy katsomassa Suomi24 (minä nimitän Suoli24) sivustoa. Siellä minut on harjattu todella hyvin ja monta valmista ehdotusta on siellä osalleni annettu. Valitettavasti arvailut ja toteamukset eivät osu aivan kohdalleen. Se ei ilmeisesti ole edes oikea tarkoitus. Paremminkin on tarkoitus loukata allekirjoittanutta. Kävin toissa iltana katsomassa yhtä keskusteluketjua, ystäväni toimittaman linkin perusteella. Kirjoitusten perusteella saa sellaisen kuvan, että minut tunnetaan todella hyvin.

Valitettavan huonosti he tuntevat, sen voi sanoa. Huomisen uutisen jälkeen siellä alkaa sitten oikea sopan keittäminen. Yksikään ei ole osannut arvioida minun tekemisiäni. Tunnen itseni kyllä hyvin otetuksi, koska ainakin kirjoituksiani seurataan ja niitä kommentoidaan. Tätä pidän erinomaisena asiana. Jatkan kirjoitteluani huomisen jälkeenkin. Sen voin luvata, että Suoli24 sivut saavat olla minulta rauhassa. En ole niin kyvykäs, että osaisin vastailla kaikkeen siihen viisauteen, mikä siellä kukoistaa.

Yksi ainoa seuraaja on osannut lukea minun tekstejäni oikein. Kaikki vaihtoehdot puntaroituaan, hän tuli siihen ainoaan oikeaan lopputulokseen. Äimistelijä saa ensimmäisenä kiinnostuneena huomisen uutisen aamuyöllä luettavakseen. Lupaan lähettää sen sinne Tampereelle sähköisessä verkossa. Ehtineekö sitten kommentoida mitenkään, koska Lahden kisat kaatuvat päälle ja siellä on mielenkiintoisia tapahtumia menossa.

Lastenlasten vierailu hiihtolomaviikolla on ollut antoisa. Mummo ei ole päässyt minnekään, joten keskustelulle on jäänyt paljon tilaa. Onneksi jalat kantavat sen verran, että tyttöjen suuri himo leivontaan on saatu taltutettua. Samoin on ilo seurata, millä innolla tytöt puuhailevat keittiössä mummoa autellen. Tänään valmistui tytöillä perunamuussi ja paistetut lohifileet mummon valvovan silmän alla. Sitä puheen pulputuksen määrää ei kukaan sivullinen voi tietää.

Ikääntymisellä on tämä hyvä puoli. Kuulla kasvun ääniä. Kuunnella iloa, jota ei ole aikuisuus vielä vakavoittanut.

Näin on ihmisen hyvä olla.

Avainsanat: kuntavaalit2017, ehdokasasettelu, omaishoitaja

040 Pöhinää puolueissa

Lauantai 18.2.2017 klo 21:20 - yrjöpoeka

Kuuntelin eilen (17.2) Pohjois-Pohjanmaan alueradiota ja sieltä pisti korvaani sanonta, pöhinää. Paikallispomon mukaan vaaliteltoilla on pöhinää entiseen malliin. Tarkoittanee niitä, jotka kiihottuvat nähdessään maahanmuuttajan tai homon. Tämän perussuomalaisen täytyy olla tosiuskovainen asialleen, koska kaikissa hänen vaalipiirinsä kunnissa ei enää ole pöhinää. Mikäli on, siellä pöhisee vihreä keitos. Vihreät ovat samanlainen puolue kuin persut, myös siellä vastustetaan kaikkea muutosta. Viime vaalien jälkeen tappeluun ja valehteluun turhautuneet valtuutetut ja ehdolla olleet ovat vaihtaneet kepuun ja joissakin kunnissa vihreisiin. Takuuvarmasti pöhinä jatkuu.

Tämä siirtymä on pakon sanelema juttu. Mikäli on halua vaikuttaa oman kuntansa asioihin, perussuomalaiset ovat nyt huono vaihtoehto. Erityisesti silloin, kun ryhmän sisällä käydään jatkuvaa kissanhännänvetoa siitä, kuka johtaa ja kuka on oikeassa. Ei kukaan järkevä ihminen jaksa toimia ryhmässä, jonka tärkein asia on juonittelu. Ei kuntalaisten asioiden ajaminen. Keskusta on Kainuussa heitellyt innolla verkkojaan entisiin perussuomalaisiin valtuutettuihin, samoin kuin muuallakin vaalipiirin alueella. Läpimeno voi aiheuttaa keskustan sisällä pöhinää. Toisekseen voi kyllä käydä niin, ettei äänestäjä enää halua muistaa koko ehdokasta neljänvuoden tappelujen jälkeen. Määränsä se on pöhinälläkin.

Oman tukiryhmäni ja kannattajien sanoma on ollut eduskuntavaalien jälkeen tyly. Heistä ei enää kukaan halua äänestää perussuomalaista. He ovat joutuneet turhautumaan kaikkiin takinkääntöihin. He ovat myös turhautuneet tappeluihin ja juonitteluihin. Kaikista eniten heitä on hävettänyt omien kansanedustajien moukkamainen käytös. Ei Kainuulainen äänestäjä voi ymmärtää sitä, että vaalien jälkeen aloitetaan kaikkein heikompien kurmottaminen. Kainuulainen väestö on saanut kristillisen kasvatuksen ja siihen ei kuulu sellainen tapa, että sotaa ja kurjuutta pakenevia heitellään kivillä ja polttopulloilla. Meille he ovat ihmisiä, lähimmäisiä.

Sotaa paenneet äitimme lapsinen ovat antaneet meille perinnöksi ymmärryksen, kuinka kohdella kaikkensa menettänyttä. Juuri siitä syystä Kainuussa yhteisvastuukeräys tuottaa kaikkein eniten verrattuna muuhun maahan. Kaupungeissa on totuttu hyvään. Osa työtävieroksuvista on tottunut siihen, että yhteiskunta tuo ruoan suuhun ilman omaa työpanosta. Nyt tämä joukko ja myös joukko hyväosaisia on saatu kiihoitettua eri rotua ja uskontoa harjoittavia vastaan. Samankaltaista menoa oli ennen toista maailmansotaa.

Suomen perustuslaki on vuosikymmenten saatossa hyväksi harjattu. Sitä ei muutella maahanmuuton vastustajien takia. Nämä tahot ovat niin kiihoittuneet sanomastaan, että loppuajat he miettivät julkisesti, mitä homot ja lesbot puuhaavat kotonaan. Tämänkin perverssin porukan tukena ja suojana on Suomen perustuslaki. Suomessa saa kiihoittua vapaasti.

Viimepäivinä on ollut pöhinää minun vierelläni. Ihmisiä kiinnostaa aivan valtavasti se, aionko olla politiikassa mukana ja missä puolueessa? Täkyjä tarjotaan eri puolueista. Itse olen läheisteni ja tukiryhmäni kanssa käynyt keskustelut ja päätöksen ilmoitan loppukuun aikana. Siihen asti keitos saa pöhistä. Tiedoite on laadittu ja julkaisemista vaille.

Sitä tässä pohdimme, voiko tämä tiedoite aiheuttaa pöhinää?

Avainsanat: pohjoispohjanmaa, alueradio, sukupuolineutraaliavioliitto, kristillinenkasvatus, yhteisvastuukeräyksentuottokainuussa.suomenperustuslaki

039 The Ruthless Raja palautepalaverin antia

Perjantai 17.2.2017 klo 10:26 - yrjöpoeka

Tapahtumatiimin ensimmäinen palautepalaveri on takana ja sen oli erittäin positiivinen. Tapahtumaan osallistuneet hiihtäjät ja pyöräilijät ovat antaneet runsaasti palautetta ja kehittämisehdotuksia. Olemme alustavasti käyneet niitä lävitse ja koostamme niistä vielä yhteenvedon.

Yleisenä kuvana on selkeä toive tapahtuman jatkosta. Hiihtäjien erityinen kiitoksen kohde oli itärajan läheisyys ja pitkien etäisyyksien mukana tullut hiljaisuus. Järjestäjille tulleissa palautteissa uskottiin tapahtuman rajuun kasvuun seuraavalla kerralla. Näin on tapahtunut viimevuosina useissa muissakin massatapahtumissa. Palautteissa tuotiin esille toive, nähdä päivänvalossa esimerkiksi Martinselkosen luonnonsuojelualuetta.

Kaikissa palautteissa tuotiin esille tapahtuman luonne. Kyseessä ei ole kilpailu. Jokainen osallistuja kulkee reitillä oman kuntonsa ja kestävyytensä mukaisella vauhdilla. Kuten kaikkialla, mukana on myös niitä, jotka haluavat hiihtää reitillä kovemmalla vauhdilla. Siihen on mahdollisuus ja sitä ei estetä. Suurimmalle osalle tapahtuma on omien rajojen etsimistä ja pitkästä latutapahtumasta nauttimista. Tämän ensimmäisen tapahtuman yleisilmeestä näki, että kyse oli iloisesta yhdessäolosta. Kuten joku palautteen antaja asian ilmaisi, kilometrimäärin yhtenäistä latua, vain heitä varten. Asumattomassa hiljaisessa erämaassa. Kainuulainen sanonta on selkosessa.

Jatkossa korjaamme niitä ongelmakohteita joissa on parannettavaa. Turvallisuus on tärkein ja siitä tulemme huolehtimaan jatkossa. Reitin merkinnässä korjaamme puutteet, samoin reitillä olevat vaaranpaikat merkitään paremmin. Tämä koskettaa erityisesti reitin alkuosaa ja siellä olevia myötäleitä.

Alueella oleville yrittäjille erityinen kiitos. Ilman näitä selkosessa valoja pitäviä, tämä ei onnistuisi. Osanottajat kokivat ihmeenä, kuinka yllättäen valot lopulta putkahtivat esille. Reittiä pohjanneille Hossan kelkkailijoille suuri kiitos. Samoin Heikki Kelalle Hossa – Iivaara reitin pohjustamisesta. Suomussalmen Rasti erikoisseurana on ottanut tapahtuman siipiensä suojaan, seuran aktiiveille kiitos mukana olosta ja yhteistyöstä. Tulemme tarvitsemaan teitä myös jatkossa.

Palautepalaveri toi esille sen, että tässä on mahdollisuus nyt luoda Yä-Kainuuseen tapahtuma, joka tuo tänne mukaan kokonaan uuden kohderyhmän. Olemme Vuokatin ja Rukan puolessa välissä. Meillä ei ole kumpareita. Sitä vastoin meillä on suunnattomia selkosia täysin tyhjinä. Siellä on suunnattomasti tilaa hiihtäjille ja pyöräilijöille. Nauttimassa hiljaisuudesta. Järjestäjille on jo heitetty uusi esitys, milloin juoksijat pääsevät mukaan? Tulevaisuus näyttää sen. Silloin ei enää puhuta yhden vuorokauden rutistuksesta, vaan tapahtumaviikosta.

Seuraavalla kerralla yrittäjät tulevat kutsumaan katsojia etappipaikoille. GPS-pallukoiden seurannan lisäksi on toivottu live-kuvaa ainakin etappipaikoilta ja maalista. Katsomme mitä voimme asialle tehdä. Pyrimme vastaamaan palautteissa esitettyihin toiveisiin. Olen tehnyt esityksen jatkon osalta ja nyt tarkistamme vielä muutamia kohteita. Maaliskuun puolenvälin paikkeilla avataan ilmoittautuminen ja kerrotaan ohjelmarunko. Muutoksia on luvassa.

Blogin pitäjälle voi edelleen lähettää palautetta.

Avainsanat: theruthlessraja, 100mailinhiihto, martinselkosenluonnonsuojelualue, gpsseuranta

038 Trulleista trolleihin

Torstai 16.2.2017 klo 18:13 - yrjöpoeka

Joskus muinoin jonkin asian vastustaminen omilla mielipiteillä oli hidasta. Mikäli halusit ilmaista sen julkisesti, ainoa mahdollisuus oli kirjoittaa lehtien yleisönosastoille. Siellä oli vielä lehtien omat ”moderaattorit” jotka joko hylkäsivät tai julkaisivat jutun. Usein mielipide oli myöhässä ja sen arvo ei ollut aina kaksinen. Lisäksi vastustavan jutun myötälijöitä ei ollut tai sitten joku peesasi sitä seuraavalla viikolla. Muutoin märehdittiin asioita yön yli ja huomattiin, ettei maksa vaivaa.

Nykyaika on tuonut esille sosiaalisen median suurkäyttäjät. Otan esimerkiksi vaikka jonkin lehden uutisen, jossa kehutaan jotakin kaivosta, esimerkiksi nyt Terrafame. Välittömästi sitä jaetaan sosiaalisessa mediassa ammatti trollaajien toimesta heidän omilla kommenteillaa varustettuina. Näiden vastauutisten takoituksena on luoda mielikuva huonosta ja vastustettavasta uutisesta. Sitä komppaavat heti hänen kaverinsa ja trollaajalla on usein monia laitteita, joten hän pääsee itse vastaamaan itselleen ja kannattamaan omia ajatuksia.

Samoin lehden uutisen alla oleva keskusteluketju täyttyy välittömästi samojen henkilöiden toimesta. Jos joku erehtyy kannattamaan ja kehumaan uutisen antia, hänen postauksensa päälle vyörytettään täysi lasti ns. paskaa. Tämä on johtanut siihen, etteivät normaalista menosta nauttivat edes viitsi kommentoida näitä palstoja. Toimittajarukat luulevat vastustajia olean suuria määriä, vaikka heitä voi pahimmillaan olla vain kaksi kolme todella aktiivista ja asialle omistautunutta kiihkoilijaa.

Otan yhdeksi esimerkiksi erään Oulussa ilmestyvän poliittisen sanomalehden. Sen levikki on todella olematon. Nyt toimittajat ovat huomanneet, että kun itse kirjoittaa ensin jutun lehteen ja sitten jakaa sitä eri sosiaalisen median palstoille, tavoitettavuus nousee huimasti. Tämäkin lehti julkaisee oikein työkseen vihjailevia uutisia meille Kainuulaisille erittäin tärkeän Terrafamen asioista. Valtion saatua yhtiön rahoituksen kuntoon, on otettu vihjailevien viestien kohteeksi uuden pienosakkaan taustat.

Sinällään tämän vähemmistöosakkaan taustoilla ei ole mitään tekemistä Terrafamen tuotannon kanssa. Yhtiö on tuonut uutta rahaa kassaan ja se niomenomaan säästää suomalaisten veronmaksajien rahaa. Tästä tämän lehden toimittaja ei välitä, eikä myöskään yhtiön merkityksestä Kainuun aluetaloudelle. Tarkoitus on saada suuri yleisö uskomaan, että rahoittajan raha ei ole hyvää rahaa. Toimittaja kavereineen trollaa tätä vihjailua ympäri Suomea ja nyt kansanedustajat uskovat tähän, koska siitä on kirjoitettu lehdessä ja sitä on jaettu runsaasti.

Viehreän puolueen trolleista en edes viitsisi mainita mitään. Mikä tahansa aihealue aiheuttaa heissä trollikuumeen nousun. Ydinvoima, uraani, kaivokset, metsien käsittely ja suurien tuotantolaitosten rakentaminen. Siitä trollitehtaasta löytyy aina yksi joka kiertää ympäri Suomea eri tilaisuuksissa kertomassa näkemyksensä. Vaikka asia ei edes koskettaisi häntä mitenkään. Tapahtuman jälkeen hän jakaa ottamasa videon sosiaaliseen mediaan ja sitä sitten omat kaverit jakavat ja kehuvat.

Mikä tahansa sellainen, joka tuottaa jollekin alueelle hyvinvointia ja vientiä Suomelle, herättää sitkeimmänkin takkutukan. Olen surullisena seurannut Kainuussa trollien työtä omiin muroihin kusemisessa.

Ennen oli trullit. Nyt trollit. Molemmat pahanteossa.

Avainsanat: pääsiäistrullit, trollaminen, terrafame, omiinmuroihin

037 Kansanmuisti

Keskiviikko 15.2.2017 klo 13:13 - yrjöpoeka

Se tiedetään muistista, että se on lyhyt ja se voi olla todella valikoiva. Äänestäjän muistin tiedetään olevan vain 3 kuukautta. Eduskuntapolitiikon ja ministerin muisti vielä lyhyempi. Tätä on hyvä seurata juuri nyt. Hallitus peruutti vene- ja moottoripyöräverojen valmistelun.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja muut pikku satraapit julistavat toreilla nyt, kuinka he saivat torpattua moottoripyöräveron. Kirjaimellisesti polititikko voi asian näin ilmaista. Todellisuus on kuitenkin karu ja valheella lyhyet jäljet. Toukokuussa 2015 perussuomalaiset vaativat hallitusneuvotteluissa, että ohjelmaan kirjataan moottoripyörille ja veneille uusi vero. Sampo Terho oikein ilakoi, kuinka nyt torpattiin muiden vaatimukset.

Onneksi media ja kansa muistaa. Juuri tänään on syytä muistuttaa asiasta uudelleen. Kaiken hyvän päälle kunnallisvaaleihin on vain vähän aikaa. Kyllä kansa nyt muuistaa, kun se oikein on alleviivattu. Jos olisivat olleet edes hiljaa ja hävenneet, kenties kansa ei olisi muistanut. Nyt on tätä pelleporukkaa syytä kiittää. Vaaliuurnilla tavataan.

Huvittavaa on että pääministeri kertoo tiedotteessaan luopumisesta twitter tilillään. Siinä hän kertoo sen tapahtuvan Soinin ehdotuksesta. Nyt kyllä huvikuunareitten ja juppiskoottereiden omistajat päästävät hörönaurut. On pakko näin ystävänpäivän päälle kompata näitä omistajia. Hallituksen toiminta on osoittautunut täydelliseksi pelleilyksi. Tästä lähtien tiedetään, kuinka huono voi hallitus todella olla.

Hallitukselle, erityisesti keskustalle ja perussuomalaisille rittää kaksi asiaa. Nämä molemmat puolueet vastustavat avioliittolakia ja maahanmuuttoa. Soini on saanut kumppaneineen näennäistä valtaa, mutta tosiasiassa ohjakset ovat patavanhoillisten keskustalaisten käsissä. Soini ja kumppanit luulevat heillä olevan valtaa, mutta kuntavaalien jälkeen keskusta unohtaa heidän olemassaolonsa. Nyt he toimivat hyödyllisenä sumuverhona keskustan tavoitteille.

Pahnan pohjimmaisena asiana, keskusta on antanut perussuomalaisen ministerin pohdiskella ääneen perustuslain muuttamisesta. Olisi luullut, että näin tärkeään asiaan, kuten perustuslakiin liittyvät asiat ja muutostarve kirjataan hallitusohjelmaan. Nyt oikeusministeri heittelee lonkalta tällaista pohdiskelua. Suuttuen toimittajille heti, jos nämä haluavat kuulla mistä tällainen pohdinta johtuu. Naurettavan kuuloista ministeriltä hänen tuhahduksensa; eikö tästä saisi puhuakaan.

Suoraan sanottuna ei kannattaisi. Ministerin ja hänen puolueensa osaamisella sitä ei kannattaisi edes haaveilla. Valitettavasti kepu häärii kulisseissa ja se on todella vaarallista. Onneksi perustuslain säätämisjärjestys on niin tiukka ja aivan aiheesta. Joten en usko heidän pystyvän aiheuttamaan Suomen yhdenvertaiselle ja tasaarvoiselle perustuslaille mitään muutospainetta.

Viidakon vanha sanonta: Paljon porua, vähän villoja.

Avainsanat: kansanmuisti, juppiskootterit, huvikuunarit, perustuslainsäätämisjärjestys

036 Positiivisessa hengessä

Maanantai 13.2.2017 klo 18:34 - yrjöpoeka

On pakko hieman taas kaivella juttua politiikasta. Tarkemmin sanoen kunnallispolitiikasta. Niin kunta- kuin valtakunnantasolla. Poliittiset puolueet ovat oikein mellevinä tutkailleet galluplukuja ja miettineet omia sinisiä ajatuksiaan. Vaalisloganit alkavat olla hahmoillaan. Kysyttäessä jokainen puoluejohtaja suu messevässä ja maireassa hymyssä, katsoo kohti kameraa ja kertoo kuinka hyvä meininki ja hyrinä on puolueessa.

Useampi puoluejohtaja pohtii jo suurempia kuvioita siinä sivussa. Istuvat ministerit pelkäävät kuntavaalien jytkyä ja miettivät, kuinka selvitä vaaliveloistaan. Osaamiseltaan heikkoja ministereitä poispotkiminen suorastaan helpottaa. Sipilä lienee jo alamaistensa tuella tutkaillut erilaisia vaihtoehtoja tehdä hallitusremontti. Pienten oppositiopuolueitten puheenjohtajat käyvät ostoksilla katselemassa uutta pukua ministerinvalaa varten. Vain Rinne lihottaa puoluettaan ja itseään.

Kunta ja maakuntasolla satraapit kertovat ehdokasasettelun sujuvan mainiosti. Ehdokkaita kerrotaan tunkevan ovista ja ikkunoista. Toki tämä on täyttää potaskaa, mutta medialle on jotakin kerrottava. Kaikissa väestötappiokunnissa on todella vaikeata löytää jäseniä vaalilautakuntiin kuolleitten ja poismuuttaneiden tilalle. Mitä olen kuulostellut, ehdokkaiksi alkavat kelvata kaikki, joissa vähänkään henki pihisee. Terveys saa olla missä kuosissa tahansa, ei tarvitse muuta kuin antaa nimensä puolueen käyttöön.

Oman kuntani tilannetta olen jonkin verran tutkaillut enemmän. Valtapuolue keskusta on heittänyt väkevät verkot kaikkialle. Erityisesti heitä kiinnostavat perussuomalaisten viimevaaleissa olleet ehdokkaat. Sen verran hyviä täkyjä on jo luvattu, että ensimmäinen loikkaus keskustan ryhmään tapahtunee 21.2 olevassa valtuuston kokouksessa. Viimevuoden puolella ainoa naisvaltuutettu erosi puolueesta ja perusti oman ryhmän. Hän on saamassa seuraa samaisessa 21.2 kokouksessa. Perussuomalaisista vain yksi jää jäljelle.

Vihreät virittelevät verkkojaan ja hakevat myötätuulta Säynäjäsuon – Syväjärven metsäkiistasta. Voinen povata läpimenon olevan todella vaikeata. Kokoomuksen pitkäaikainen vahvamies jättää kuntapolitiikan ja siltä osin siellä on menossa uusjako äänissä. Mielenkiintoista nähdä, kuka sieltä nousee ja saako hän vahvaa asemaa kuntapolitiikkaan. Keskusta on jo niin suuri, että sen sisäiset rutinat vaikeuttavat vaalimenestystä. Voisiko syynä olla se, että vuosikymmenet valtaa pitäneet, eivät enää pysty pidättelemään nuoremman osaavan sukupolven nousua?

Vasemmisto porskuttaa ikääntymisestä huolimatta vahvasti. Heidän vaalivalttinsa on europarlamentikko Merja Kyllönen. Vasemmisto on aina osannut todella hyvin asettaa ehdokkaansa ja Suomussalmi on vasemmiston vahva tukialue. Todennäköisesti se on sitä jatkossakin. Demareilla ja muilla pikkupuolueilla ei ole sijaa kotikuntani Suomussalmen apajille.

Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka pienentynyt valta ja valtuuston koko, vaikuttaa ehdokasasetteluun ja vaalitulokseen. Jokatapauksessa 31 valtuutettua valitaan päättämään kunnan asioista seuraaviksi 4 vuodeksi. Itse toivoisin uusien kasvojen esiinnousua, koska pian ovat edessä maakuntavaalit. Näillä kuntavaaleilla on merkitystä, kun puolueet miettivät niiden vaalien ehdokkaita. Yksi asia on ehdokasasetteluissa jo varmistunut.

Jytky tuloo. Tämä jytky seisauttaa veret. Se on hyväksi demokratialle.

Avainsanat: kunnallisvaalit2017, vaalislogan, gallupkannatus, säynäjäsuosyväjärvi, merjakyllönen

035 Onko hyväuutinen hyväksi

Sunnuntai 12.2.2017 klo 13:52 - yrjöpoeka

Kainuussa on viimeaikoina ollut useita ilonaiheita. Yritysten tilaskannat ovat parantuneet ja monenlaista positiivista uutista ovat elämänuskoa parantaneet. Kainuun johtavat luottamushenkilöt ja virkamiehet kertovat hyvillä mielin alamaisilleen hyviä uutisia. Kaiken siis pitäis olla hyvin?

Ei valitettavasti ole. Tai oikeasti on. Hiljainen kansa lukee uutiset ja myhäilee tyytyväisenä. Uutiset kertovat, että usko Kainuun selviämiseen on säilynyt ja lähdemme eteenpäin uusin voimin. Sitten on tämä äänekkäiden ammattivalittajien kuoro, joiden mielestä tässä ei ole mitään hyvää. Jokaisessa hyvässä uutisessa on aivan väistämättä jotakin huonoa. Uutisen kuultuaan, ammattivalittajien ja itkijöiden joukko syöksyy googlettamaan.

Hyvin pian sieltä trollataan uutisia kymmenien vuosien takaa ja kerrotaan vahingoniloisina, että me oltiin oikeassa. Mikä tahansa kielteinen uutinen lähtee jakoon ja samanmieliset itkijät komppaavat sitä ja jakavat eteenpäin. Hyvänä esimerkkinä Terrafameen vähemmistöosakkaaksi tullut Trafigura. Ikivanhaa uutist ajaetaan innolla ja paukutetaan rintoja. Itkijöiden mielestä tämä osoittaa Terrafamen kaatuvan hyvin pikaisesti. Parhaimmat itkijät uskovat vasta nyt alkavan veronmaksajien kuppaamisen. Trafigura on saamassa tulevat malmit kaikenlisäksi liian halvalla.

Toisena erinomaisena esimerkkinä mainitsen Ärjänsaareen. Siitä ovat iloinneet kaikki. Valtio ostajana takaa jokamiehen nautintaoikeudet ja mahdollistaa saaren käytön virkistyksen ja matkailun käyttöön. Luontojärjestöt ovat myös iloinneet uutisesta ja järjen voitosta. Ostohintaa pidetään onnistuneena. Mutta, eikö tästäkin löytynyt itkijöille jotakin. Nyt kerrotaan Terrafameen liittyen, tässä olevan salaliiton. Eipä enää oikein tiedä, mikä on ihmisille hyväksi.

Sosiaalinen media on täynnä kaiken hyvän moittimista ja siitä iloitsevien ihmisten lannistamsta. Mikäli joku onnistuu jossakin, heti täyttyvät palstat vastaansanomisista. Mikäli joku politiikko uskaltaa sanoa, että tulipas hyvä onnistuminen, siitä se vasta meteli alkaa. Mikäli sattuu olemaan nainen, mennään henkilön ulkoiseen habitukseen ja siitä sitten riittääkin sanomista. Hyvänä Kainuulaisena esimerkkinä on europarlamentikko Merja Kyllönen. Sitten se vasta riemu repeää, jos joku ulkomaalainen nousee esille. Hyvänä esimerkkinä Miss Helsinki. Täysin suomalainen, mutta ihonväriltään erilainen.

Löytyykö näille itkijöille mitään sellaista, mihin he olisivat tyytyväisiä ja iloitsisivat siitä? Kyllä löytyy. Kaikki NHL-jääkiekkoilijat ovat ihannekansalaisia ja heidän järisyttäviä ansioitaan pidetään juuri sopivina. Suomalainen ympyränajaja formuloissa on aivan ehdotonta eliittiä. Vain siinä tapauksessa, että pysyy remmissä ja ansaitsee kymmeniä miljoonia kaudessa. Kovalaisen Heikki tipahti ulos ja sen se on saanut tuntea. Itkijöitä on häväisty, kun kuski ei ole ollut riittävän hyvä. Mutta Kimi. Hänen edessään langetaan loveen.

Itkijät herkästi valittavat yrittäjien kiertävän verojaan ulkomaille. Itkijöitä ei ollenkaan ihmetytä jääkiekkoilijoiden ja formulakuskien veronkierto. Päinvastoin. Verottajan koetaan saaneen näpeilleen. Summa summarum. Kohtuullisesti katsoen elämämme on tasapainossa. Myös valittajien ja itkijöiden elämä on tasapainoista. Yritysten onnistuminen tuottaa hyvinvointia itkijöille, mutta siitä valitetaan. Ammatiurheilijat kiertävät veronsa muualle ja siitä ei suomalainen hyödy. Itkijöiden mielestä se on kohtuullista.

Eli tasapaino vallitsee. Kaikki hyvin.

Avainsanat: talouskasvu, tilauskannatkasvussa, trolliuutiset, veronkierto, summasummarum

034 Terrafame ja hurmosliike

Lauantai 11.2.2017 klo 20:01 - yrjöpoeka

Olen muutaman kerran vuosien varrella kirjoittanut Talvivaara – Terrafamesta. Huolimatta välillä olleista ongelmista, olen puolustanut kaivoksen olemassaoloa. Kaivoksella on erittäin suuri merkitys Kainuun elinvoimaan. Terrafame on tällä hetkellä Kainuun suurin yksittäinen työnantaja. Uusien rahoitusratkaisujen jälkeen kaivoksen tulevaisuus näyttää todella hyvältä. Kainuu tarvitsee kaikki työpaikat mitä maasta irti saadaan.

Koko olemassaolonsa ajan, kaivosta ovat olleet sulkemassa yhdet ja samat tahot. Välillä on uskoteltu ja peloiteltu vesistöjen pilaantuvan Itämerta myöten. Kaivoksen alueella olevaa uraanivarantoa on kuvattu varsinaiseksi pommiksi ja sen aiheuttaman säteilyn tappavan kaikki elolliset. Kaikkien lähivesien ongelmat lähtien kalojen vähäisyydestä, on näissä kertomuksissa väitetty aiheutuneen kaivoksesta.

Tänään vastustajien loppumattomasta aarreaitasta on taas nostettu esille uusiväite ja nyt Terrafame ja Ärjänsaari on niputettu yhteen. Näiden ideanikkareiden aivoissa tämä Ärjänsaaren osto on hallituksen tekemä salaliitto. Koska heidän mukaansa Terrafame paskoo Oulujärven, niin valtio ostamalla saaren kusettaa kansalaisia. Näimpäti näin. Lisää löylyä omille uskovaisille annettiin kertomalla, kuinka tavaton määrä sitä uraania kaivoksenalueella on. Ja uskovaisten kuoro toistaa, voe mahoton. Voe mahoton.

Suomessa on jotakin pahasti vinoutunutta ajattelua päässyt liian koulutettuihin päihin. Fiksut ihmiset ovat ottaneet teollisuuden vastustamisen uskonnokseen ja kuten oikeat hurmoshenkiset uskovaiset, heilläkin on omat opetuslapsensa. Kainuussa ei kertakaikkiaan saisi tehdä mitään tuottavaa työtä. Erityisesti sellaista työtä, joilla on merkitystä aluetaloudelle ja viennille. Tämän hurmoshenkisen liikkeen uskonnossa täällä ulvoisivat sudet ja sähköä tuotettaisiin hankaamalla oravannahkoja.

Sitä joskus ihmettelen, miksi näille tahoille on tavattoman tärkeätä saada toimivat nettiyhteydet. Miksi heille pitää olla toimivat ja nopeat lentoyhteydet? Mihin he tarvitsevat autoja ja sähköä? Miksi Kainuu pitäisi säilöä vain heidän uskovaisilleen? Millä he uskovat hoidettavan Kainuun ikääntyneen väestön? Loputtomasti heillä on toiveita oman elämänsä hallintaa varten. Alkuperäisväestön selviämiselle ei tällä hurmosliikkeellä ole sijaa.

Itsestä on toisaalta mukava seurata näiden hurmoslaisten loputonta kekseliäisyyttä. Aina he löytävät uuden reitin vastustaa kaikkea. Jotakin perin kieroa on heidän mielestään tekeillä, kun Terrafame vain porskuttaa. Jokaisen uuden käänteen jälkeen olen peukuttanut vahvasti Talvivaara – Terrafamelle. Olen tyytyäisenä jakanut naamakirjassa positiivisia uutisia kaivoksesta. Olen vielä tyytyväisempänä seurannut, kuinka kitkerältä kaivoksen menestyminen on uskovaisille maistunut. Kitkerää vihreää teetä.

Olenkohan pahanilkinen? En ole. Olen todella onnellinen siitä, että Terrafame tuo työtä Kainuuseen. Luulempa kaivoksen työläisten ajattelevan samoin. Nyt heidän perheillään on taas näkymä tulevaisuuteen. Samoin koko Kainuulla. Tässä on kiitoksen paikka hallitukselle ja ministerille. Hiljaisuudessa on saatu aikaan hyvä paketti.

Tämä on Kainutlaatuista!

Avainsanat: terrafame, ärjänsaari, hallituksensalaliitto, kainutlaatuista

033 Yllätysten kuntavaalit tulossa

Perjantai 10.2.2017 klo 13:31 - yrjöpoeka

Edellisien kuntavaalien tuloksena perussuomalaiset ryntäsivät Suomen valtuustoihin. Monenlaista kiemuraa on sen tuloksena kunnissa nähty. Maakunnallisesti Kainuu on hajonnut kokonaan. Suurin osa maakuntavaltuustoossa olevista perussuomalaisista on eronnut jo puolueesta ja lisää eroaa. Se ei ole mikään ihme. Täältä kaukaa katsottuna Helsinki on alkanut elää omIssa unelmissaan.. Puoluetoimisto ja -johto ovat vetäneet aivan toisenlaista politiikkaa ja vaalilupaukset vedettiin hallitusneuvotteluissa vessanpönttöön.

Kaiken huipuksi ulkoinen kuva puolueen edustajista ja heidän puheistaan on muuttunut rumaksi. Puolueohjelmassa on heti alkuteksteissä sanonta: Perussuomalaiset ovat kristillis sosiaalinen puolue. Missä kristillisyys on näkynyt? Missä sosiaalinen huolenpito heikoimmista? Ei missään. Kansanedustajien äänekkäin joukko on lietsonut vastakkain asettelua puoluetta äänestäneiden kesken. Köyhät ja työttömät on saatu huutoon mukaan ja heidän kohteekseen on puolueen toimesta valittu kaikkein kurjimmassa asemassa olevat. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat.

Nyt köyhät ja työttömät huutavat, että nämä sotaa pakenevat vievät heiltä leivän suusta. Heille on uskoteltu maailman heidän kohdaltaan parantuvan, kun maahantulijat potkitaan rajojen ulkopuolelle. Kyllä köyhät ja työttömät saavat jatkaa entisellä linjallaan. Vaikka maahantulijat ajettaisiin perussuomalaisten toimesta maasta ulos, yhtään murusta lisää ei köyhille tule. Heitä on oikeasti kustu silmään. Nyt on herääminen puolueen toimiin menossa ja kuntien valtuustoissa tapahtuu uudelleenjako.

Kainuun äänikunikaana oli viime kuntavaaleissa Sotkamon Ari Korhonen yli 400:lla  äänellä. Nyt hän on valinnut puolueekseen kokoomuksen. Ari on jo esittänyt valmiiksi vaatimuksen, mitä tehtäviä hänelle on vaalien jälkeen annettava. On se melkoinen mies. Kuhmon kantava perussuomalainen oli Aimo Tervamäki. Hän on myös kypsynyt puolueeseen ja pyrkinee valtuustoon sosiaalidemokraattien listoilta. Suomussalmella taitaa olla valtuustoryhmässä vain yksi edustaja jäljellä. Vaalien jälkeen ei enää sitäkään.

Usko sellaiseen vastakkainasetteluun, jossa köyhät ajetaan toistensa kurkkuun on saamassa päätepisteen. Usko sellaiseen Suomeen, jonka rajat lyödään kiinni sotaa pakenevilta, katkaistaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Usko sellaiseen Suomeen, jossa perussuomalaiset muuttavat perustuslakia omia tarpeitaan varten, kuopataan todella syvälle. Tässä voi sanoa jälleen kerran, että saat mitä tilaat. Nuivaporukka on saanut aikaan samankaltaisen tilanteen, kuin SMP koki aikanaan. Tämä jos mikä, on surullista.

Mutta elämä jatkuu. Olen saanut kuulla useita tarjouksia eri ryhmiltä liittyä heidän joukkoonsa. Tämä ei ole helppoa. Kaikista helpointa olisi ollut saada aikaan sitoutumattomien ryhmä, mutta se hanke kaatui tammikuun loppuun mennessä. Helmikuun aikana selviää, olenko vaaleissa mukana ja missä joukkueessa. Varmaa on vain se, että jatkossa toimin sitoutumattomana.

Perjantai aamun keskusteluryhmäni oli jo tavattoman kiinnostunut millaisen ratkaisun aion tehdä. Aktiivisimmat aikoivat ottaa selvää eri puolueitten nokkamiehiltä minun tilanteestani. Aikoivat jopa puhua puolestani ja valita ryhmän.

Minun ei tarvitseisi sanoa muuta kuin, tahdon.

Avainsanat: perussuomalsietrynnistivätvaltuustoihin, jytky, vastakkainasettelu, valtuustojenvallanjako, sitoutumatonvaltuutettu

032 Pikkusormi on menossa

Torstai 9.2.2017 klo 15:36 - yrjöpoeka

Voi vain arvailla sitä kipua, mitä vaimoni on muutamina päivinä kokenut. Mieli oli jo virkeä, jalat vielä heikot. Pienikin kävely tukivempeleen kanssa nosti hien otsalle ja sitä seurasi heikotus. Ei ole ihme tuon repostelun jälkeen. Asiallisesti ottaen, leikkaus oli sujunut hyvin. Huominen näyttää, joko pukkaavat kotiin minun hoidettavaksi. Sitä odotellessa siivosin hieman paikkoja valmiiksi. Odotan ja valvon vielä yhden yön.

Käydessäni Kajaanissa kohtasin muutamia tuttuja Kontiomäellä. Siellä vierähti tovi aikaa, koska halusivat kuulla minulta, millainen tapahtuma tuo The Ruthless Raja oikein on. Ihmisillä oli innostusta, koska he olivat seuranneet karttaa, jolla liikkuivat GPS-pallukat nimineen. Kaikki ovat sanoneet sen koukuttaneen heidät. TV:n hiihtotarjontaa katsellessa heillä oli ollut kokoajan tabletti tai älypuhelin, josta seurasivat pallukoita.

Usea seuraaja toi esille sen, että voisiko seuraavalla kerralla olla mukana vielä livekuvaa eri etapeilta. Haastatteluja ja tuokioita hiihtäjien puheista ja huoltotehtävistä. Tämä sama on tullut esille myös osanottajien palautteissa. Toivottavasti saamme seuraavaan tapahtumaan videoinnista innostuneita kuvaajia. He voisivat antaa vielä kasvoja näille pallukoille.

Usealla seuraajista oli ollut epätietoisuutta, voiko tapahtumaa seurata paikanpäällä. Tätä emme osanneet edes ajatella, että on tiedoitettava yleisölle tapahtuman olevan myös sitä varten. Alueen yritykset palvelevat kaikkia paikalla kävijöitä. Ruokaa ja kahvia on tarjolla pientä korvausta vastaan. Omia tuttuja kannattaa käydä tsemppaamassa. Sillä on voimaannuttava vaikutus pitkän suorituksen aikana.

Yleisenä toteamuksena ja toiveena esittäisin nyt tämän kautta ja myös jatkossa median kautta, halukkaille löytyy tehtäviä organisaatiossa. Lähtekää mukaan niinsanottuun talven taittajaisiin. Koskaan ei tiedä, vaikka joku innostuisi lähtemään mukaan hiihtäjänä tai pyöräilijänä. Ensi viikolla teemme virallisen päätöksen seuraavasta tapahtumasta vuodeksi 2018. Epävirallisena tietona voin sanoa, että helmikuun ensimmäinen viikonloppu on varattuna.

Palautteita on tulvinut ennätysmäisen hyvin. Olen vastaillut niihin kohtuullisessa ajassa. Olen myös tehnyt yhteenvetoa kaikesta, kirjannut kritiikin kohteet ja plussat. Kaiken keskellä on kantavana teemana se, että he ovat aloittaneet valmistautumisen seuraavaa vuotta varten. Se kertoo myös siitä, että viesti kiertää nyt sanoin ja kuvin kentällä. Se viesti tavoittaa muut kokeilijat liikkeelle. Jotkut ovat käyttäneet sellaista nimitystä, että tästä tapahtumasta voi tulla tulva seuraavana vuotena.

Se jää nähtäväksi. Hirmuinen on kyllä ollut helpotuksen tunne. Vielä enemmän sen jälkeen, kun katsoi missä asioissa oli eniten puutteita ja ne onnistuivat siitä huolimatta. Helpottunut ja kiitollinen. Näin voisi olotilaa kuvata. Samaan aikaan päässä kohisee jo se, mitä kaikkea pitää tehdä ensivuoden eteen.

Mille annoinkaan pikkusormeni?

Avainsanat: tekoniveleikkaus, gpsseuranta, livekuvaa, pirullepikkusormi

031 Dixi et animam levavi

Keskiviikko 8.2.2017 klo 8:08 - yrjöpoeka

Mies ilman vaimoa on täysin kädetön. Tällainen sanonta on tullut mieleeni parina päivänä. Vaimollani sattui olemaan merkkipäivä ja hän valitsi lahjaksi polvien vaihdon. Nyt sitten kipeänä makoilee valkoisten lakanoitten välissä. Leikki leikkinä. Pakon edessä tuli polvien vaihto. Sen sattuminen juuri merkkipäiväksi ei johtunut siitä, että leikkaava lääkäri olisi asiaa siten ajatellut. Vaimoni tätä nyt on itse naureskellut. Minä tietysti otan ilon irti asiasta. Eipä tarvinnut miettiä mitä lahjaksi.

Kävin hakemassa apuvälineitä kotiini valmiiksi ja törmäsin hakupaikalla puheliaaseen vanhempaan naispuoliseen immeiseen. Kuultuaan mitä varten olen tullut, alkoi tomerasti huolehtimaan siitä, kuinka joudun nyt opettelemaan kotityöt vaimoni puolesta. Puhetulvan keskellä yritin varovasti kertoa, ettei siinä tule ongelmaa, mutta ponteva johdatus jatkui. Kerroin tekeväni parhaani. Yritin kertoa mitä jo osaan, pikkuisen jäi kuva, ettei selityksiäni uskottu.

Kädettömyys johtuu nyt siitä, että kotona on todella hiljaista. Viikonlopun jälkeen olen saanut kyllä rauhassa kirjoitella ja vastailla sähköposteihin. Muutama kokouspalaveri onneksi tuo muutakin pohdittavaa väliin.

Pitänee aamupäivän palaverin jälkeen lyödä nokivasara tulille ja suunnata se kohti KAKSn mäkeä. Sieltä löydän ne puuttuvat käteni. Ne ovat pidelleet minua kohta 40-vuotta. Syystäkin kaipaan. Käden kosketusta.

Dixi et animam levavi.

Avainsanat: latinankielisetvirkkeet, tekonivelleikkaus, kädetönmies

030 Euforiaa

Tiistai 7.2.2017 klo 11:34 - yrjöpoeka

Toinen päivä kirjoittamisen parissa. The Ruthless Rajan osanottajilta on virrannut palautetta sähköpostilla ja myös puhelin on muistuttanut olemassa olollaan. Koska vaimoni on hankkimassa synttärilahjaansa, polvien vaihtoa, olen saanut työskennellä rauhassa. Tavoitteena on mahdollisimman pikaisesti vastailla saamiini viesteihin. Vielä muutamia on jonossa, mutta luulen saavani työn tehtyä niiden osalta muutamassa tunnissa.

Palautteissa on runsaasti kritiikkiä ja se koskettaa reitin alkupään kuntoa. Järjestäjistä riippumattomista syistä Hossan alueella toimiva ulkolainen yritys toi moottorikelkkailijat reitille. Heillä oli ja on siihen oikeus. Hossan yrittäjät olivat yhteisessä palaverissa käyneet tulkin avulla tapahtumaa lävitse ja toivoneet päivän kestävää rauhaa reitille. Yksikään suomalainen kelkka ei tullut reitille päivän aikana. Näin itse ensimmäiset kelkat reitillä vasta yöllä ajaessani huioltoa Iivaaraan.

Suuret kiitokset on annettava moottorikelkkailijoiden hyvälle yhteistyölle alueen yrittäjien kanssa. Tulen tekemään uusia esityksiä ja avauksia tulevaisuutta varten. Teen esitykseni puheenjohtajien palaverissa jo tänään. Ajallaan kirjoitan niistä julkisuuteen. Tapahtuman onnistumisen edellytyksenä on hyvä yhteistyö moottorikelkkailijoiden kanssa. Heitä edustaa Hossan kelkkakerho.

Jatkossa on myös pohdittava ison latukoneen käyttöä koko Hossan alueella. Matkailijamäärän kasvu tuo suuremmmat odotukset reittien kunnosta. Hyvät reitit purkavat painetta tulla juuri tapahtuman aikaan tehdylle reitille. Ison latukoneen jäljillä sopii kulkemaan myös kelkkailijat samaan aikaan. Yritysten tuomat ulkolaiset ensikertalaiset turistit ovat vaarallinen yhdistelmä. Saamieni tietojen mukaan heidän oppaansa ajeli turistien perässä. Kokemattomat kelkkaa pelkäävät turistit eivät edes tiedä mihin mennä. Kelkat ajelehtivat kuin tuulessa. Tämä ei käy tulevaisuudessa.

Kävijämäärä oli juuri sopiva tässä tapahtumassa. Se osoitti tehokkaasti missä kohdin on puutteita. Tekeviä käsiä tulemme tarvitsemaan enemmän ja se työ on kehittelyn alla. Organisaation on pidettävä aivan erikseen useampi palaveri yrittäjien kanssa. Palautteista ilmenee usko siihen, että tästä voi kehittyä vielä aikamoinen tapahtuma. Jotkut ovat käyttäneet sanontaa, tulva. Hyvin paljon olen saanut kiitosta siitä, että tapahtuma ei ole kilpahiihtoa. Sellaista ei ole tarkoitus tästä tehdä. Jokainen saa aivan itse valita vauhdin ja nauttia fyysisen rasituksen tuskasta ja sen jälkeen tapahtuvasta euforiasta.

Käydessäni kylällä usea tuttavani kertoi seuranneensa tapahtumaa erittäin tiiviisti koko päivän ajan. Usea oli tuntenut halua käydä katsomassa tapahtumaa paikanpäällä, esimerkiksi Raatteessa. On ollut epätietoisuutta siitä, voiko siellä olla katselijana. Otamme tämän hyvin vakavasti ja jatkossa katselijat toivotetaan tervetulleiksi paikan päälle. Juuri näiden yritysten alueille toivotaan myös yleisön löytävän tiensä. Jonkin verran katsojia kulki eri paikoilla. Hossan luontokeskus oli täysin huippupaikka! Ihmisiä tuli ja meni. Tapahtumaa voi siellä seurata screenillä.

Koululuokat voisivat olla tapahtumassa oppaina osallistujille. Tämä pienenä vinkkinä tulevaisuutta varten. Oppaita tarvitaan jokaisella etappipaikalla. Paikalle tuleva osallistuja haluaa tietää mistä mitäkin saa ja missä on varusteiden vaihdolle paikka. Hyvä tästä vielä tulee!

Avainsanat: euforia, hossankelkkailijat, hossanluontokeskus, fatbike, ultrahiihto

029 Armoton oli nyt leppoisa

Sunnuntai 5.2.2017 klo 15:29 - yrjöpoeka

Ensimmäinen The Ruthless Raja on takanapäin!

Ilmojen haltia suosi ja hiihtokeli oli suorastaan lennokas. Vähäuniset yöt ovat nyt takanapäin ja kaikki ovat turvallisesti saapuneet metsistä pois. Yksi vakavampi olkapään sijoiltaan meno oli hiihtäjien kohdalla pahinta. Muutamia kolhuja ja hiertymiä tuli, kuten kaikissa kestävyyslajeissa.

Pikainen tuntuma on se, että huolimatta alkutaipaleen aikana esiintynyttä ”laturaivoa”, kaikki ovat tyytyväisiä omiin suorituksiinsa. Pisimpien matkojen hiihtäjät pääsivät Hossan jälkeen kunnolliselle ladulle ja siitä on satanut kiitosta latujen tekijöille. Myöskin lopputaipaleen maastonmuodot suosivat perinteistä hiihtoa ja tasatyöntäjille maasto oli erinomainen. Yksi osallistuja keulassa taisi tulla pukkaamalla, se tieto somessa on liikkunut.

Eniten palautteissa ja erityisesti seuraajilla, on puhuttanut matkojen pituus. Kilpailunjohtajana olisin siitä kertonut lähtöpaikalla, mutta hiihtokuumeen valtaamat hiihtäjät eivät sitä enää ehtineet odottaa. Siitä oppiksi ottaneena mikäli seuraava tapahtuma on vuoden päästä, puhuttelu osallistujille on pidettävä 10 – 15 minuuttia ennen lähtöä. Siinä on kerrottava kaikki mahdolliset viimehetken muutokset reitistä ja muuttuneista olosuhteista. Juuri niitä olisi ollut hyvä kerrata ennen lähtöä.

Reitille oli pakko tehdä olosuhteiden takia pieniä viilauksia ja yksi avoinna oleva metsätie oli muutamille osallistujille yllätys. Osa lähtijöistä tiedon sai. Nimenomaan kiireinen keula jäi infoa vaille. Tapahtumaa seuranneet ihmettelivät sitä, ettei viivalla pysytty, vaan välillä osallistujan pallukka oli sivussa viivasta. Juuri niistä muutoksista johtuen, matka muuttui alkuperäisestä 150 km noin 167-168 km. Suurimmat muutokset olivat juuri Hossan ja Lehtovaaran/Arolan välillä. Ilmeisesti molempien pisimpien matkojen läpäisijät ovat olleet reissuun tyytyväisiä läpäistyään koitoksen.

Nyt toivon kaikkien osallistujien lähettävän kirjallista palautetta organisaation ammattilaisille ja erityisesti Marita Kaipaiselle. Kokoamme palautteesta yhteenvedon ja käymme palautteet yksityiskohtaisesti lävitse. Palautetta voi lähettää myös muille organisaation johdossa oleville. Seuraamme keskustelua somessa ja haluamme kuulla millaisia kertomuksia reissusta olette omille kotisivuillenne tehneet.

Tapahtumaa kuvasi alan ammattilainen Hannu Huttu. Hänen ottamaansa kuvamateriaalia tulemme käyttämään jatkossa kaikessa markkinoinnissa. Kuvamateriaalia käyttävät jatkossa Kainuunliitto, Kainuun Liikunta, Suomussalmen kunta ja Kuusamon kaupunki. Tapahtumaorganisaatio luonnollisesti myös. Itse olin varannut kameraa ja puhelinta kuvaamiseen. Jostakin kumman syystä en ehtinyt ottaa kuin kaksi kuvaa aamuvarhaisella Iivaaran lumiukosta ja -akasta. Uskon kuvamateriaalia olevan tapahtuman osallistujilla ja sen ilmestyvän julkisuuteen pikkuhiljaa.

Kaksi vuorokautta takana ja unta sinä aikana yhteensä noin 5 tuntia. Nyt saunottu ja mietintämyssy tekee muistiinpanoja toiseen tallennuskohteeseen, myös tätä kirjoittaessani. Kiitos teille kaikille itsensä etsijöille. Teidän ansiostanne tästä tuli myös seuraajille ulkomaita myöten ikimuistoinen. GPS- seurantaa kehutaan ja ensivuodeksi on jo toivottu etappipaikoista live-seurantaa. Tämä on kirjattu ylös!

Leppoisa Raja toivottaa kaikille erinomaista hiihtokevättä!

Avainsanat: theruthlessraja, iivaaraneräkartano, hossanluontokeskus, martinselkoseneräkeskus, raatteenportti, kansallinenhiihtopäivä

029 Tärkeä päivä

Perjantai 3.2.2017 klo 11:32 - yrjöpoeka

Lähden tänään Kuusamoon ja tarkemmin sanoen Iivaaran Eräkartanoon. Huomenna aikaisin aamulla klo 08.00 starttaavat hiihtäjät kohti etelää. Etappeina Hossa - Martinselkosen Eräkeskus ja päätepiste Raatteen Portti. Matkoina 50 - 100 - 150 km. FatBike-pyörät lähtevät kohti Hossaa samalle reitille klo 11.00 matkana 50 km.

Laitan oheen muutamia linkkejä, joista saa tietoa tapahtumasta. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa.

http://ruthlessraja.endurancekainuu.fi/fi/

https://www.facebook.com/theruthlessraja/

http://www.tulospalvelu.fi/gps/2017rajahiihto/

https://secure.onreg.com/onreg2/startlist/index.php?id=3496

Ensimmäinen on Kainuun Liikunnan kotisivu, toinen tapahtuman facebooksivut. Kolmantena on tapahtumassa GPS-seuranta 100 ja 150 km hiihtäjille. Neljäntenä osallistujalista.

Minut saa kiinni tapahtumapaikoilta puhelimella ja sähköpostilla. Yhteydet voivat olla välillä hukassa tuon rajan läheisyyden takia. Jatkan päivitystä sunnuntai illan aikana.

Näillä mennään. Lähden Kuusamoon.

Avainsanat: theruthlessraja, ultrahiihto, fatbike, rajahiihto, hossa, raatteenportti

Vanhemmat kirjoitukset »