Satunnaiset kuvat

nuorimies

Uusimmat

Blogin arkisto

188 Savustamista

Torstai 28.9.2017 klo 14:14 - yrjöpoeka

Savustaminen tunnetaan kaikkialla erittäin hyvänä tapana saada kalaan tai lihaan maukas maku.Samalla savustaminen kypsentää tuotteen. Savustamista voi tehdä myös kylmäsavustamalla. Siinä tuotetaan savua pitkäaikaisesti. Usein vuorokaudesta eteenpäin. Olen itse kokeillut melkein kaikkea savustamalla. Sinappi ja ketsuppi saa erikoisen hyvän aromin kylmäsavustusessa. Samoin karkean suolan kylmäsavustaminen tuottaa suolaan aromin, joka antaa savuaromin suolakalaan.

Kaikki ruokatarvikkeet ovat sopivia savustamiseen. Kokeilemalla löytää itselleen sopivan savustusajan. Erilaisten juustojen savustamisessa on omat niksinsä, jotka oppii joko itse kokeilemalla, tai hankkimalla savustuksesta kertovan kirjan. Myös netin ihmeellisessä maailmassa on useita savustusryhmiä. Niitä löytää facebookista hakusanalla savustus. Savustukseen on saatavilla valtava määrä erilaisia laitteita. Lämminsavustuksen puolelta ostaja löytää kaiken haluamansa valtameren takaa. Uudella mantereella on valmistettu kaikkea sitä, mitä savustusfriikki tarvitsee.

Parasta liharuokaa saa savusaunassa valmistamalla. Vastaavaan pääsee rakentamalla itselleen saaristolaisen. Ohjeita rakentamiseen löytää tuolla hakusanalla netistä. Kylmäsavustamiseen löytää laitteita melkein kaikista halpakaupoista. Motonet on omasta mielestäni paras paikka, laitteita ja muita savustustuotteita löytyy. Unohtamatta postimyyntiä. Myyjiä löytää taas parhaiten googlaamalla.

Kylmäsavustamiseen käy vaikka tukeva pahvilaatikko. Itse rakensin kopin puusta ja hyvää olen saanut kalasta ja muista ruokatuotteista. Usea kokee savustamisen vaikeana ja monia arveluttaa lihan savustaminen. Heitä mietityttää milloin liha on varmasti kypsää. Tässä kohden auttaa se, että lihan voi esikypsyttää normaalisti uunissa. Sen jälkeen annetaan lihan hieman kuivahtaa ja savustetaan se vasta sitten. Kypsän lihan savustamisessa riittä silloin lyhyempi aika. Possun lihan on annettava olla riittävän pitkään, jotta savuaromi tarttuu kunnolla.

Savustamista tapahtuu myös muualla. Tunnetuin savustaminen alkaa kotoisasti työpaikoilla. Mikäli satut saamaan esimieheksesi/naiseksi narsistin, olet helisemässä. Mikäli myötäilet kaikessa hänen ajatuksiaan ja unohdat omasi sinulla on toiveita. Mikäli sinulla on työ jossa vaaditaan jatkuvaa itsensä kehittämistä ja oman työn kehittämistä, voit joutua savustetuksi. Olen joutunut seuramaan erään tuttavani ponnisteluja ja voin sanoa, ettei se ole helppoa elämää. Erityisen koskettavaa on nähdä, kuinka melkein 40-vuotta työnsä kiitettävästi tehnyt joutuu muutamassa kuukaudessa loan heiton kohteeksi.

Ihminen joka lähestyy eläkeikää ja on sivusta seuraten ollut omassa työssään muualla oman alansa kehittäjä ja uudistaja joutuukin yhtäkkiä työpaikkakiusatuksi. Tiedän hänen toimineen valtakunnan taholla asti oman työnsä kehittäjänä ja hän on kulkenut eri puolella maata kouluttamassa työyhteisöjä, on yhtäkkiä narsistin silmissä täysi nolla. Narsistin maailmankuvaan kuuluu, että hän manipuloi työpaikan muut henkilöt taaksensa.

Tulen seuraamaan tätä savustamista ja luulempa, että kirjoitan aiheesta pian enemmän ja yksityiskohtaisemmin.

Avainsanat: lämminsavustus, kylmäsavustusgeneraattori, savuarominvaikutus, saristolaisenmallinmukainensavustusuuni, työpaikkakiusaaminen, esimiehenänarsisti, savustamallasairaslomalle

187 Ostajat ovat syyllisiä

Keskiviikko 27.9.2017 klo 10:40 - yrjöpoeka

Syrjäseuduilla syyllistetään kaupoissa kulkevia asiakkaita. Heiltä toivotaan yhteisvastuuta ja kauppauskollisuutta aivan sen takia, että kauppa pysyy pystyssä. Tähän samaan ansaan ovat sujahtaneet kuntien elinkeinoasioista päättävät luottamushenkilöitä myöten. Tasaisin väliajoin tehdään uutinen lopettavasta kaupasta ja kerrotaan sen johtuvan asiakkaiden tyhnmyydestä.

Viimeksi törmäsin siihen kotikunnassani kun paikallislehti uutisoi lopettavasta kirppari myymälästä. Sitä ennen paikkakunnalta loppui urheiluliikkeen toiminta. Ennen loppua tämä liike oli jo muuttanut sisältönsä pelkiksi vaatteiksi. Urheiluvälineitä ja metsästystarvikkeita siitä ei enää saanut. Tästä paikallinen virkamies oli lehden mukaan erittäin pahoillaan. Hänen mielestään urheiluliikettä tarvitaan täällä. Hänen mukaansa syynä on myöskin kaupan keskittyminen suuriin kasvukeskuksiin.

Sama virkamies kertoo myös asiakkaiden käyttäytymisen muuttuneen. Lehden mukaan hän kertoo asiakkaiden käyvän ennen ostopäätöstä paikallisessa liikkeessä tutustumassa ja tarvittaessa sovittamassa tuotetta. Hänen mukaansa takuuasioissa tullaan sitten paikallisen liikkeeseen hakemaan takuuta. Hän toivoisi lisää yhteisvastuuta ja ostosten keskittämistä paikallisiin liikkeisiin. Lehden ja virkamiehen sanojen mukaan ostosta tekevä on syyllinen valinnoissaan. Käydäänpä tätä syyllisyysasiaa lävitse hieman tarkemmin.

Suomussalmen väkiluku oli suurimmillaan 1970-luvun taitteessa vajaalla 16000 asukkaalla. Nyt väkiluku on melko tarkalleen puolittunut. Lasten syntyvyys on romahtanut sadoista vain 30-40 paikkeille. Samaan aikaan hautausmaalle siirtyy väkeä 140 – 200 hengen vuosivauhtia. Väestön keski-ikä nousee kokoajan ja muutosta ei tällä haavaa ole näköpiirissä. Valtion virkoja on lakkautettu sadoittain valtion säästöjen takia. Miestyövaltainen metsätyö on käytännössä loppunut. Muutama pieni yritys sinnittelee vielä.

Tästä väestön ikääntymisestä ja lasten loppumisesta seuraa se, etteivät jäljelle jäävät uusi enää jokavuosi vaatteitaan ja varusteitaan. Usein vaatteet kestävät kymmeniä vuosia ja kelpaavat hyvin. He tarvitsevat vain peruselintarvikkeita. Liikkeet ja yrittäjät ovat vain haikailleet entisen perään, vaikka paikkaunnan ja koko maakunnan sisäinen murros on jokapäivä ollut läsnä viimeiset 20-vuotta. Liikkeet eivät ole lähteneet mukaan kaupan murrokseen, joka toimi sähköisessä verkossa. Tämä on syntynyt asikkaidentarpeesta lähtien. Kun jokin erikoisliike on vähentänyt tai lopettanut toimintansa asiakas on sujuvasti siirtynyt ostamaan verkossa. Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan tämä kauppa toimii erinomaisen hyvin. Vaikka postin kulku takkuaa, usea tuote ilmestyy kotiovelleni 1-3 päivän viiveellä.

Yhdenkään tuotteen takuun kanssa ei ole ollut ongelmia. En ole itse ja ei kukaan tuntemani ole koskaan käynyt valittamassa paikallisessa liikkeessä tuotteiden takuun kanssa. En ole myöskään käynyt katselemassa ja sovittamassa mitään tuotetta paikallisessa liikkeessä ja sitten tilannut muualta. Suomalainen mies ei osta koskaan näin. Hän tietää tarkalleen mitä on hakemassa ja käy tarvittavan ostoksen tekemässä siellä missä sitä on.

Omistajilta ja elinkeinoasioiden parissa työskenteleviltä ostajien syyllistäminen on surkuhupaisaa. Olisi syytä tutkia omaa käyttäytymistään ja maailman menoa. Mikäli ei pysy ajassa mukana kauppa loppuu. Samoin kunnan virat elinkeinopuolella.

Avainsanat: yläkainuupaikallislehti, suomussalmenkunnanelinkeinoasiamies, kaupanmurros, ostoskäyttäytymisenmuutos, verkkokauppaontätäpäivää, asiakasuskollisuusvalinkauhassa, suomikaupungistuu,

186 Milloin pauke alkaa

Tiistai 26.9.2017 klo 18:51 - yrjöpoeka

On viihdyttävää seurata, kun yksi pieni possukka ja liehuvalettinen narsisti ottavat sanallista mittaa toisistaan. Viime vuosisadalla käytiin kaksi maailmansotaa. Ei edes silloin käytetty sellaista diplomaattista kieltä, kuin nämä kaksi kouhoa käyttävät. Nälkää näkevässä Pohjois-Koreassa on vain yksi ylensyönyt ja turvonnut ihminen. Hän on maan niinsanottu johtaja Kim Jong Un. Olen kummastellut sitä, että milloin maan kansalaiset kysyvät johtajan lihomisesta. Ei pelkkä heinän syönti pitäisi lihottaa. Kansalaiset vaikuttavat kuihtuneilta pakkotyöläisltä.

Valtameren toisella puolella on vastassa keltatukkainen narsisti, joka tappelee kaikkia vastaan. Viimeiseksi kohteekseen hän on ottanut oman maansa urheilijat. USAn ammattilaispelaajat ovat sen verran itsetietoisia ja rikkaita, että he vastaavat Trumpin sodanjulistukseen. Trump on käynyt kohta kaikkien maanmiestensä kimppuun valintansa jälkeen. Aikaisemmin hänen kohteensa olivat pelkästään kotimaassa ja Meksikon rajalla. Nyt hän saa vastaansa toisen diktaattorin.

Huipaisaa ei ole se, että molemmilla on näppiensä alla ydinaseita. Molemmat ovat sen sortin vauhkoja, ettei tarvitse edes tulla vahinko kun pommit paukkuvat. Oma veikkaukseni on, ettö Kim Jong Un tekee ensimmäisen liikkeen. Välineenä ohjus, joka on suunnattu kohti USAn Guamin tukikohtaa. Ei tarvitse olla ennustajaeukko mitä sitten tapahtuu. USAn valtava sotakoneisto on sen verran ajan hermolla, että ennenkuin ohjus on Guamissa Pohjois-Korean pääkaupunki ja kaikki sotilaalliset kohteet ovat tulen alla.

Miljoonan miehen armeijalla, eikä tykistöllä ole mitään sanomista USAn massiivista ilmaylivoimaa vastaan. Huomattavasti nykyaikaisempi armeija oli Saddamilla. Armeija tuhottiin alta aikayksikön. Sama on edessä Pohjois-Korealla. Sillä ei ole mahdollisuutta vastata ilmaiskuihin ja ohjusten tuleen. Mikäli USA käyttää ohjusiskua vastaan ydinaseita edes pieninä annoksina, nälkä loppuu lopullisesti Pohjois-Koreasta.

Ohjuksen lähettäminen kohti USAn tukikohtaa on kohtalokasta kaikille Pohjois-Korean nälkäisille. USA ei varmasti anna enää oman tukikohtansa tuhoutua vihollisen yllätyshyökkäyksessä. Toinen maailmansota antoi sellaisen oppitunnin, että nyt saavat muut varoa liikkeitään. USAn sotakone vastaa kaikkeen ilman narsistista Trumppiakin. USAn tuleva budjetti sai sellaisen kasvupiikin sotilaalliseen kasvuun, ettei minkään muun maan talous sellaista kestäisi. Lienee samalla singnaali myös Venäjän suuntaan.

Trump lupasi tuoda työpaikat takaisin ja se voi toteutua, kun työtä tehdään sotakoneiden rakentamiseksi. Lisäys budjetissa kertoo siitä selvää kieltään. Yhtäaikaa kun uusi budjetti leikka köyhiltä satoja miljardeja, puolustus saa lisää 54 miljardia. Tästä voi katsoa mitä tarkoittaa sotilaallinen panostus aseteollisuuteen. USA on numeroina ja todellisuudessa yksi suuri asevarikko. Sotakoneita ja kykyä sen käyttöön on harjoiteltu kaikkialla maailmassa. Se on tuottanut USAn aseteollisuudelle teknologista ylivoimaa.

Näitä lukuja tutkiessa nousee väistämättä mieleen ajatus, ettei Pohjois-Korean johtaja osaa lukea. Mikäli hän osaisi, pitäisi hän suunsa kiinni ja kärsisi vaikka nälkää. Miljoona armeijalla, rynnäkkökivääreineen ja tykistöineen ei suojella turvonnutta johtajaa.

Ilmastonmuutos voi olla liiankin totta Pohjois-Korean lähitulevaisuudessa.

Avainsanat: kinjongun, donaldtrump, usakasvattaapuolustusbudjettiaan, ilmastonmuutospohjoiskoreassa

185 THE RUTHLESS RAJA 2018

Maanantai 25.9.2017 klo 14:51 - yrjöpoeka

Hiihtotapahtuma kulkee nyt uudella reitillä. Ensimmäiset 20-kilometriä hiihdetään Hossan kansallispuistossa. Siitä hiihtoreitti sukeltaa kohti itärajaa ja saapuu rajavyöhykkeen reunalle Suomussalmen kunnan koilliskulmalla. Hiihtoreitti kulkee sen jälkeen reilut 110 kilometriä rajavyöhykkeen reunassa Puraksen korkeudelle asti. Siitä reitti siirtyy länttä kohden. Seuraava etappipiste on Raatteen talvisotamuseo. Reitti jatkuu siitä kohti määränpäätä Suomussalmen kunnan keskustaajamaa, päättyen Hotelli Kiannon-Kuohuihin. Hiihtoreitti kulkee suurimmilta osiltaan metsähallituksen omistamien maiden kautta. Metsähallitus on suurin maanomistaja Suomussalmella.

Hiihtoreitin muutos tuli hiihtäjien antaman palautteen pohjalta. Toivomme sen vastaavan useimpien toiveisiin. Hiihtoreitti kulkee useiden historiallisten kohteiden kautta. Hossan kansallispuisto on niistä ensimmäinen. Puisto perustettiin Suomi100-vuoden kunniaksi valtioneuvoston päätöksellä. Hossan alue on kuitenkin historialtaan tuhansien vuosien ikäinen. Siitä kertovat alueelta löytyneet kalliomaalaukset. Alueen yritykset kasvavat nyt voimakkaasti kävijämäärien kasvun kautta. Hossa on kokemisen arvoinen kaikkina vuodenaikoina. Kevät, kesä, syksy ja talvi. Nämä voi matkailija vielä kokea täällä Suomussalmella.

Yli 110 kilometrin matkalla reitti kulkee Euroopan vanhimman paikallaan pysyneen rajan läheisyydessä. Täyssinänrauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän kesken 1595. Tämän rauhan merkkinä on Sarvikivi Suomussalmen koilliskulmalla. Kohdalla mistä reitti siirtyy seuraamaan rajavyöhykettä. Raja kulkee pitkin vedenjakajaa. Suomen puolelta vedet virtaavat Pohjanlahteen ja Venäjän puolella Vienamereen. Rajavartiosto on useina vuosina järjestänyt matkailijoille mahdollisuuden vierailla Sarvikivellä. 1900-luvulla olleista sodista huolimatta raja on säilynyt tällä erämaa alueella paikallaan. Rajavartiostolla on ollut viime vuosisadalla suuri merkitys koko itärajan osalta. Se on ollut ainoa viranomainen alueella ja on sitä myös tänään.

Sodan muistoja alueella on runsaasti. Talvisodan aikana silloinen Neuvostoliitto lähetti Lehtovaaran kohdalta kokonaisen divisioonan ja samoin Raatteen kohdalta. Sotien historiaa ja muistomerkkejä on runsaasti Suomussalmen itäosilla. Raatteen talvisotamuseo on koonnut talvisodan muistoja yhteen paikkaan ja museo on kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Sota ei ollut vain sotilaiden kohtaamista. Suomussalmen itäosien siviiliväestö koki kovia sotien aikana. Talvisodassa väkeä vietiin Kintismän vankileirille Uhtuaan. Aikuiset miehet ammuttiin ja muut saivat kokea nälkäkuuriin. Ihmisiä kuoli aliravitsemukseen. Jatkosodassa Neuvostoliiton partisaanit hyökkäilivät siviilien asuttamiin taloihin tappaen ja raiskaten. Kukaan ei ollut turvassa. Naiset ja lapset ja vanhukset surmattiin.

Hiihtoreitti siirtyy Lehtovaaran jälkeen Martinselkosen luonnonsuojelualueelle yli 20-kilometrin matkan. Luonnonsuojelualue on perustettu 1992. Silloin ympäristöministerinä toimi kokoomuksen Sirpa Pietikäinen. Hän oli itse mukana avajaisissa ja hänen mukaansa on nimetty eräs lampi puiston sydämessä. Matkailija saa lisää tietoa alueesta Lehtovaarassa Arolan maatila- ja erälomat yrityksestä. Toinen on Martinselkosen Eräkeskus joka sijaitsee alueen eteläpuolella. Hiihtoreitti kulkee näiden yritysten kautta.

Raatten jälkeen hiihtoreitti kulkee noin 24 kilometrin matkan Saapuen Suomussalmen kuntakeskukseen. Suomussalmi oli edelläkävijä itsenäistymisen alkuaikoina. Kunnan väestö kokoontui kirkonmäelle 7.4.1917 ja lähetti Helsinkiin lähetystön viemään itysenäisyysjulistusta. Hallitus antoi itsenäisyysjulistuksen vasta 6.12.1917. Suomen enimmäinen presidentti K.J.Ståhlberg on Suomussalmelta. Suomussalmen kuntakeskus on ainoa Suomessa, joka on perustettu valtioneuvoston päätöksellä. Talvisodan jälkeen hallituksen päätöksellä kuntakeskus siirrettiin vesistölinjan länsipuolelle. Kuntakeskuksen nimenä oli Ämmänsaari ja se muutettiin Suomussalmeksi värikkäiden vaiheiden kautta. Vanha kuntakeskus rakennettiin uudelleen, mutta hallinto siirtyi heti. Vuosien kuluessa väestö siirtyi syrjäseuduilta uuteen kuntakeskuskukseen. Suomussalmi oli suurimmillaan 1970-luvun puolella vajaalla 16000 asukkaalla. Maaltamuutto ja väestön ikääntyminen näkyvät täällä. Nyt väestöä on jäljellä noin 8000 asukasta. Suomussalmen kunta täyttää 150-vuotta 2017 lokakuussa. Esihistoria kertoo täällä asutun noin 10000 vuotta sitten. Historian aikana alue on kokenut kovia. Väestö on hävitetty välillä aivan yhdettömiin, mutta aina tänne on palattu ja muutettu. Näin tapahtunee jatkossakin.

Ensimmäinen lähtöpiste on Hossan luontokeskus. Sieltä lähtevät 160 kilometrin hiihtäjät ja myös fatbike-pyöräilijät. Pyöräilijöiden lyhin reitti on kulkee kansallispuistossa ja pisin etappi päättyy Martinselkosen Eräkeskukseen. Sieltä lähtevät seuraavat hiihtäjät kohden Kiannon Kuohuja. Viimeinen ja lyhyin hiihtoreitti lähtee Raatteen Portista. Maali sijaitsee Kiannon-Kuohujen kohdalla.

Jokainen osallistuja varustetaan gps-paikantimella. Maalissa ja myös muissa paikoissa on yleisöllä mahdollisuus seurata näytöltä, missä hiihtäjät/pyöräilijät milloinkin ovat. Yleisö toivotetaan tervetulleiksi kaikille välietapeille. Yrittäjiltä saa pientä maksua vastaan ruokaa ja juomia. Alueen yrittäjät ovat mukana tekemässä The Ruthless Rajasta elämystä alkutalveen. Mukana on Suomussalmen Rasti ja sen hiihtojaosto järjestäjänä. Talkootyötä ja kaikkein tärkeintä työtä tekevät Hossan kelkkailijat ry. Myös Suomussalmen kunnan liikuntatoimi on aktiivisesti mukana järjestelyissä ja latu-urien kunnostuksessa.

The Ruthless Raja ei ole kilpailu. Jokainen kilpailee vain itseään vastaan. Tiedämme kuitenkin sen, että useat hiihtäjät hakevat myös vauhtia. Se ei ole kiellettyä. Toivomme kaikkien reitille lähteneiden saavan sen, mitä ovat hakemassa. Ankaran koettelemuksen kaikille niille, jotka valitsevat pisimmän matkan. Hiljaisen selkosen, joka äärettömyydessään puhuttelee. Unohtumattoman kokemuksen itärajan läheisyydessä. Hiihdon Hossan kansallispuiston sydämessä, ikivanhojen metsien keskellä Hossassa ja Martinselkosessa. Reitti tarjoaa ajateltavaa koko matkan osalta. Historia ja menneisyys kulkevat hiihtäjien ajatuksissa ja paikat soljuvat ohitse matkan edistyessä.

The Ruthless Raja. Elämys vailla vertaa.

Avainsanat: theruthlessraja2018, suomi100kansallispuistohossa, täyssinänrauhanrajanmerkkisarvikivi, talvisotasuomussalmella, partisaanientuhotyötsuomussalmella, itsenäisensuomenensimmäinenpresidenttikjståhlberg

184 Raakkua pukkaa

Sunnuntai 24.9.2017 klo 19:10 - yrjöpoeka

Takavuosina ja yhä edelleen ovat voimissaan liito-oravat ja viitasammakot. Näillä uhanalaisilla lajeilla estetään kaikenlainen rakentaminen ja metsien järkevä käyttö. Näiden lisäksi ikuiset opiskelijat ovat usein löytäneet joitakin uhanalaisia kasveja ja muita eliöstöjä, joiden avulla työtä tekevien ihmisten toimintaa vaikeutetaan. Usea erinomainen hanke on saatu näin torpattua.

Yleensä virkamiehet hankkeita valmistellessaan tutkivat alueen kasvistot ja eläinlajit. Tämä ei tietenkään kaikille riitä, vaikka se tehtäisiin virkavastuulla. Joku aina ilmaantuu paremmaksi tietäjäksi. Hyvin pian sieltä löytyy liito-oravan kikkareita. Jos alueella on hiukankaan kosteikkoa alkaa viitasammakon haukku kuulua. Nämä lajit ovat olleet esillä uusien tuulivoimapuistojen rakentamisessa. Jotkut aivan vakavalla naamalla kertovat lepakoiden räjähtelevän ultraäänien takia. Koska niitä ei ihminen kuule, niiden täytyy olla vaarallisia.

Nyt on putkahtanut aivan uusi uhanalainen laji jokihelmisimpukka eli raakku. Vesivoimarakentajien esteenä tätä ei ole ilmeisesti vielä ennen käytetty. Olen varma siitä, että jatkossa raakkua löytyy sieltä, missä vesivoimaa tutkitaan. Liito-oravan kanssa on käynyt aivan samoin ja viitasammakko seuraa samaa kaavaa. Siksi olisikin aika pohtia vakavasti, ovatko eräät lajit uhanalaisia. Toisaalta näyttää siltä, että pelkkä epäilys näiden lajien olemassaolosta riittää. Itse olen vetänyt johtopäätöksen, ettei näitä lajeja ole edes tällä korkeudella. Varmaan joku ilmaantuu nyt kertomaan olevansa varma lajien olemassaolosta. Todisteena käytetään lajeille kelpaavia olosuhteita. Tiukan tullen joku löytää liito-oravan paskannuspuun ja pieniä papanoita.

Olen seurannut uutisointia jokihelmisimpukasta Sierilään liittyen. Sosiaalisen median aktiivit suorastaan hurmioituivat uudesta mahdollisuudesta estää voimayhtiön rakennushankkeet. Nykyaika antaa sosiaalisen median käyttäjille siivet. On mielenkiintoista katsoa, mihin raakun löytymisen mahdollisuus johtaa. Raakku tarvitsee lisääntyäkseen sellaisen virtaveden, jossa esiintyy lohi ja taimen. Näiden lohikalojen kiduksissa raakun toukat talvehtivat ja pudottautuvat takaisin kun lohikalat palaavat.

Hyväksyn raakun, mutta ensin on tutkittava, että onko niitä lohikaloja joessa. Jos ei ole, sitten on pohdittava voiko niiden paluuta jokeen edistää. Jos lohikaloja ei tule, raakut kuolevat lopulta vanhuuteen. Se voi kestää vielä satoja vuosia, koska raakut ovat pitkäikäisiä. Olisiko sitä ennen mahdolista poistaa vesitöistä rakennetut padot ja palauttaa lohi takaisin jokeen? Epäilen sitä vahvasti, koska alkuperäinen kanta on silloin jo kokonaan hävinnyt. Toki luonto on siitä ihmeellinen, että se osaa itse korjata tilanteen.

Lohenkalastajana toivon raakkujen tuovan lohet takaisin.

Avainsanat: uhanalaiseteliöstöt, liitoorava, viitasammakko, jokihelmisimpukkauhkaasierilänallashanketta,

183 Olen onnellinen mies

Lauantai 23.9.2017 klo 18:11 - yrjöpoeka

Voiko mies olla onnellinen siitä, että ensiviikon alussa Kainuun radiossa on suruaika. Minä ainakin olen siitä erittäin iloinen. Radion juontajaparien löperöt vitsit ja kiihkoilu pesäpallosta ja Sotkamon Jymyn ainutkertaisuudeta saavat maanantaiaamuna minut nauramaan. Nyt on aivan pakko avata radio tältä kanavalta, jotta saan nauttia hyvänolontunteesta. Nyt moni Kainuulainen pahoittaa mielensä, mutta valtavan paljon suurempi joukko nauraa partaansa.

Sotkamolaiset ja kiihkomieliset toimittajat luulevat kaikkien Kainuulaisten olevan pesäpallon ystäviä. Näin ei ole. Eikä koskaa tule olemaan. Olen itse verrannut pesäpallon pelaajia ajokoiraan. Molemmat huutavat kurkku suorana kun lähtö tulee. Koira kiljuu jäniksen perässä kieli roikkuen puolimetriä perässä. Pesäpallonpelaaja kiljuu nähdessään pyöreän pallon lentävän tasaisella kentällä. Kaikki rauha on mennyttä ja ulina ja ölinä suorastaan raastavat hiljaisuudesta nauttivien korvia.

Olen onnellinen mies myös siitäkin syystä, että olen saanut tänään viettää oikeata laatuaikaa vaimoni kanssa. Huomasin parturissa käydessäni, että olen saanut nauttia saman parturin ammattitaidosta jo yli 40-vuotta. Kävin ensikerran alkutalvesta 1977 Tuulan kampaamossa, jossa tuleva vaimoni oli silloin aloittanut työskentelynsä. Silloin en sitä vielä tiennyt, että hänestä tulee vaimoni. Nyt vuosikymmenten jälkeen voin todeta olevani todellinen onnenpekka. Tukka on aina kunnossa ja avioliitto maistuu päivä päivältä paremmalta.

Tänään olemme vaimoni kanssa nautineet syystöiden parissa puuhailuista kokopäivän. Onnen syy on myös sekin, että syyspäivä on näyttänyt parhaita puoliaan. Aurinko on näyttäytynyt. Pihalla on saatu aikaiseksi paljon. Yksi asia hieman on mietityttänyt. Punaiset viinimarjat eivät kelpaa tänävuonna edes rastaille. Pensaat roikkuvat punaisina aivan maassa asti. Pihalla jä lähistöllä olevat pihjalat taipuvat paikoin maahan asti marjojen painosta. Ei siis ole ihme, ettei muutama viinimarjapensas kiinnosta. Onneksi luonnossa kaikki menee oikein. Kaikelle on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa.

Mitäpä tässä muuta tällä haavaa. Nautin viikonlopusta vaimoni viekussa. Kalastamme hieman ja käristämme siinä sivussa nuotiolla makkaraa. Ruskan täyttämässä luonnossa. Kahden kesken. Onnellisina yhdessä.

Avainsanat: kainuunradio, sotkamonjymy, pesäpallonsuomenmestaruusvimpelinvedolle, onnellinenaviolittoonsiunattu, ruskaretki

182 Kintismän kautta Härkökankaalle

Keskiviikko 20.9.2017 klo 12:15 - yrjöpoeka

Talvisodan uhreja olivat ne rajaseudun asukkaat, jotka jäivät Neuvostoliiton aloittaman hyökkäyksen jalkoihin. Rajaseudulla ei haluttu antaa Neuvostoliitolle propaganda valttia, vaan asukkaat pidettiin kotonaan. Tämä siitä huolimatta, että kaikki tiesivät hyökkäyksen tulevan. Näin kävi myös Suomussalmen rajaseudulla. Neuvostoliiton hyökkäys oli niin nopeaa, ettei evakuointia ehditty tehdä.

Neuvostoliitto perusti heti tulonsa jälkeen oman mallinsa mukaisen järjestelmän hallinnoimaan Ruhtinaansalmen väestöä. Tämä toimi reilun kuukauden ajan, sitten oli vuorostaan hyökkääjän aloitettava perääntyminen. Perääntyessään, he veivät Ruhtinaansalmen siviilit Kintismän metsätyöleirille. Oikea nimitys on vankileiri. Siellä osin suomalaisten pettureiden tuella ammuttiin heti muutamia suomalaisia miehiä. Naisilla, lapsilla ja vanhuksilla oli edessään näännyttävä metsätyö.

Kintismän leirillä kuoli lisää vanhuksia ja lapsia aliravitsemukseen. Rauhan tultua eläviä palautettiin sieltä kurjassa kunnossa. Ruhtinaansalmelaiset kuljetettiin Paltamoon. Siellä he pääsivät saunomaan ja puhtaampien vaatteiden pariin. He saivat nälän uuvuttamiin kehoihinsa hieman enemmän ravintoa kuin mitä naapuri oli tarjonnut. Paltamossa heitä odottivat myös uuvuttavat kuulustelut. Osa heistä sai tuomion yhteistyöstä vihollisen kanssa.

Heidän syynsä ei ollut se, että heidät oli valtion päätöksellä laitettu talvisodan panttivangeiksi. Tämän seurauksena he joutuivat selviämään jotenkin hengissä sodan aikana. Valtio katsoi kohtuulliseksi rangaista heitä hengissäpysymisestä. Heille jotka todistettavasti olivat vapaaehtoisesti yhteistyössä vihollisen kanssa, tuomiot olivat oikeita. Sotien jälkeen katkeruus pikkuhiljaa väheni ja valtio myös on jälkikäteen yrittänyt korvata Kintismän nälkää. Vanheneva väki on saanut sotainvaliideille kuuluvan valtion rahoittaman ruokapalvelun.

Kunnat ovat toimineet valtion kädenjatkeena ja toimittaneet sotepalveluiden kautta tämän avun harvenevalle väestölle. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja nyt ollaan ilmeisesti palauttamassa Kintismän kokeneille nälkä takaisin. Olin aamuaikaisella käväisemässä terveyskeskuksessa ja piikin saatuani istuin keskustelemaan kahvion pöydän ääreen yhden tuttuni kanssa. Hän oli Kintismän nuorena kokenut. Siinä terveiset vaihdettuamme hän sitten kertoi, kuinka vaikeaksi on mennyt ruokapalvelun saanti. Hän ei ollut saanut kunnanvirkaihmisiltä palvelua ja vastauksia, miksi ruokapalvelu ei toimi. Kunnan tekemien muutosten jälkeen ruokahuollon palveluissa, hänellä oli nyt takanaan seitsemän (7) kuukautta ilman tätä hänelle myönnettyä etuutta ja että Härkökankkaalle vie nyt tie.

Hän oli tehnyt potilasasiamiehen kanssa valituksen, mutta vastaus edelleen puuttui. Hänen kokemuksensa oli, että kunnan virkaihmiset eivät enää palvele heitä. Hänen kokemuksensa oli, etteivät ne halua edes kuunnellla. He pakenevat tuntemattoman byrokratian taakse. Koska olimme tuttuja ja olimme aiemminkin pohtineet maailmanmenoa niin hän koki, että minulle voi asiasta kertoa. Ymmärsin kuitenkin häntä niin hyvin, että apua ja neuvoa hän oli vailla.

Lupasin viedä viestiä heti eteenpäin. Virkaihmisten on syytä nyt oikeasti miettiä, kuka maksaa heidän palkkansa. Valtio korvaa kunnille kaiken mitä kuluja tästä palvelusta on. Ainoa vaiva on, että jonkun on tehtävä työnsä.

Seppo Räty sanoisi karskisti: Palvelua perkele!

Avainsanat: talvisodanpanttivangit, rajaseudunsiviilittalvisodassa, kintismänvankileiri, talvisodansuomussalmelaisetsiviilisotavangit, suomussalmenhärkökankaanhautausmaa, sepporäty

181 Kohtuullista korvamakeaa

Tiistai 19.9.2017 klo 11:50 - yrjöpoeka

Tiesin kyllä kaivavani korvavaikut irti korvistani, kun kirjoitin eilisen jutun. Nyt soi puhelin vähän väliä ja saan kuulla olevani varsinainen …...... Jätän tuon ilmaisun arvailujen varaan, koska sivuillani käy myös nuorta väkeä. Soittajilta ei heru ymmärrystä ajatukselleni riistan rauhoittamiseksi. Nyt oli jo löytynyt soittajien pakasteisiin useita lintuja. Yritäppä siinä kertoa, että juuri tuota minä tarkoitin kirjoituksessani. Riista ei kestä säilömistä ihmisten pakasteisiin.

Koska olen nyt julkisesti ilmoittanut lopettaneeni melkein kokonaan metsästyksen, niin minulla ei olisi oikeutta mitenkään arvostella muiden metsästystä. Olen aina tiennyt metsästäjät kuumaverisiksi, mutta tämän aamun palaute kertoo sen kiehuvan ylitse. Viinan juojillakin on sellainen järjestö, kuin Kohtuullisen Hutikan Veljeskunta. Pitäisikö metsästäjillä olla vastaavanlainen? Kohtuullisen Metsästyksen Veljeskunta. Veljeskunnassa valvottaisiin kohtuullisen kiroilun lisäksi, muutoinkin yleistä sivistynyttä käyttäytymistä vähemmän metsästäviä kohtaan.

Kirjoitin jokin aika sitten populisteista ja tässä oli pahin niistä. Kansanedustajilla näyttää kaikista vähityen olevan käsitystä siitä, missä tilassa ovat Suomen riistakannat. Ne ovat jo pitkään olleet kestämättömässä tilassa. Siihen on vaikuttanut metsästyspaine erityisesti Lapin ja Kainuun valtion mailla. Siihen on vaikuttanut rankka metsien käsittely ja uudistusalojen kouliminen pelkästään metsäteollisuutta varten. Puistomaisissa metsissä riista ei viihdy.

Kainuun riekkokannat ovat jo melkein tyystiin hävinneet. Oman ja muiden metsästäjien havainto on, että myös pyykannat ovat rajusti taantumassa. Kun kaikki tämä lasketaan yhteen tuntuu käsittämättömältä bullshitilta lukea tuollaista kansanedustajan aivopierua. Noin 300 000 metsästäjän tarpeita varten pitäisi elokuun 20;s saada palkalliseksi ryyppäämisen päiväksi. On helppo todeta tuollaisten julkitulojen jälkeen, että järki on katoava perinne eduskunnassa.

Lisätään löylyä vielä hieman. Oman metsästyksen hiipuminen liittyy erityisesti metsähanhen kohtaloon. Metsähanhi oli se riista, jota metsästin erityisen innokkaasti. Omasta mielestäni kehityin siinä kohtuullisen hyvin. Sitten tuli aika, jolloin sen kanta oli romahtanut ja vaati rauhoittamista. Silloin totesin oman metsästykseni olevan tienhaarassa. Olen odottanut sitä päivää, jolloin voin ottaa aseeni esille hanhijahtia varten. Nyt se näyttää hukkuvan lopullisesti.

Tänä syksynä sappeni on kiehunut lukiessani, mitä näille hanhikannoille on tapahtumassa. Koska sitä ei täällä saa metsästää, sitä kuitenkin saa metsästää muuttomatkalla Kaakkois-Suomen alueella. Eli kaikki ne hanhet, jotka täällä saavat mahdollisuuden jatkaa sukuaan ammutaan toisten maakuntien alueella. On tämä hölmöläisten peiton jatkamista. En ole tässä asiassa yksin kirvaamassa. Tiedämme hanhien saavan hauleja kintuilleen myös heti merenlahden eteläpuolella.

Olen itse toivonut järjen valon kajastavan metsästysviranomaisten päänupeissa. Heidän tulisi vaatia muiltakin Euroopan mailta malttia uhanalaisten kantojen metsästyksessä. Valitettavasti nämä ovat olleet ensimmäisinä matkustamassa meren taakse hanhijahtiin.

Kohtuullisuus ja vastuullisuus pakkaa unohtumaan ruudinkäryn keskellä.

Avainsanat: korvavaikku, kohtuullisenhutikanveljeskunta, kansanedustajamikkokärnä, kainuunriekkokannatuhanalaisina, metsähanhikantaeikestämetsästystä,

180 Olemmeko vastuullisia metsästäjiä

Maanantai 18.9.2017 klo 12:38 - yrjöpoeka

Muistan kuinka pienenä poikana sain metsästyskärpäsen pistoksen. Yrjö-vaari oli se, joka sen minulle iskosti. Luin poikosena kaikkea mahdollista metsästyskirjallisuutta. Luin kaiken ansapyynnistä ja aloin itse sitten kokeilla sitä käytännössä. Hieman toisella kymmenellä kuljetin isältä salaa hänen metsästysasettaan. Lopulta isäni antoi minulle luvan ottaa ase ja mennä katsomaan mitä koiramme haukkui. Tellu-koira haukkui metsopoikuetta. Kuinka ollakkaan sain ensimmäisellä laukauksella metsopojan putoamaan. Se antoi lopullisen sykäyksen harrastukselle.

Kotiseudulla oli silloin mittaamattomat ja hakkaamattomat selkoset. Siellä sain opetella suunnistamaan ilman karttaa ja kompassia. Kokemus lisääntyi kerta toisensa jälkeen. Parhaimpina vuosina ammuin runsaasti riistaa ja sille oli kova tarvis. Meillä oli isän ja äidin lisäksi 9 nälkäistä suuta. Siksi riista oli pöydässämme todella tarpeen. Perustaessani oman perheen olin aktiivinen metsästäjä ja riistaruoka oli arvossaan myös omassa pöydässäni.

Sitten tuli aika, jolloin havahduin riistan vähenemiseen. Runsas metsäautotiestö ja hakatut selkoset toivat erityisesti metsälintukadon tutuksi. Syyskuun alussa alkanut metsästyskausi toi mukanaan autometsästäjät. Aamusta iltaan metsästäjät ajelivat satoja kilometrejä  vain tiestöllä. Havaittu lintu katosi metsästäjien autoihin. Metsälintujen tapa etsiä pikkukiviä kivispiiraansa metsäautoteiltä ruoan hienontamista varten, koitui näiden kohtaloksi. Linnunmetsästys pitäisi siirtää kokonaan talvelle. Joulukuu ja tammikuu olisivat parasta aikaa. Silloin riistalla on mahdollisuus ja metsäautotiet ovat lumensaartamia.

Nyt useita vuosia entistä synkempänä jatkunut kato on surullista seurattavaa. Erityisen surullinen olen metsästysjärjestöjen hampaattomuudesta. Vaikka laskennat osoittavat riistakantojen laskeneen, kukaan ei tee elettäkään riistan rauhoittamiseksi määräajaksi. Mielestäni se on ainoa keino enää vaikuttaa lintukantoihin. Lappi ja Kainuu ovat pääosin metsävaltion omistamia maita. Metsähallituksen lupatulot romahtaisivat, jos lintukannat rauhoitettaisiin. Siksi siellä ei tapahdu mitään. Tyhjiä vesakkoisia puskia myydään metsästäjille riista-aittoina. Riistasta maisemat tyhjenevät parin ensimmäisen viikon aikana tiemetsästäjien ansiosta.

Nyt olen 15-vuotta lunastanut metsästysluvan, mutta useina vuosina en ole enää edes vienyt aseitani metsään. Viimevuonna kävin yhtenä päivänä kävelemässä haulikon kanssa entisillä kotimaisemilla. Keitin kahvit tutussa paikassa ja paistoin makkarat. Muutamana vuotena olen käynyt vaimoni kanssa tekemässä saman kierroksen. Mitä metsästäjä sitten voi tehdä, ellei juokse riistalinnun perässä? Mikäli haluaa kuljettaa aseitaan metsässä ja käyttää niitä on kaksi mahdollisuutta. Hirvijahti vie koko syksyn, mikäli sitä haluaa. Toinen ja hyvä vaihtoehto on keskittyä pienpetojen jahtiin. Sillä on vaikutus riistakantoihin.

Itse olen siirtänyt suurinpiirtein kaiken viettini kalastukseen. En ole pyydyskalastaja. Minä haluan kalastaa aktiivi välineillä. Uistimella ja erityisesti jigi-kalastus on tullut mielipuuhakseni. Kalastan kaikkina sulanveden aikoina. Kevään ensimmäisestä sulasta syksyn viimeiseen sulapaikkaan. Parasta on kuitenkin kalastaa perhovälineillä ja itse tehdyillä perhoilla.

Saalista tulee, tai ei tule. Se on kohtuullista.

Lakselv1.JPG
Joskus onnistaa.

Avainsanat: metsäautotietriistantuho, maantiemetsästys, riistalintujenkatojatkuu, hampaattomatmetsästysjärjestöt, metsähallitusrahastaariistavapaillametsillä, perhokalastusonparasta

179 Maailmanlopun ennustajat

Torstai 14.9.2017 klo 19:19 - yrjöpoeka

Ketkä ovat niitä? Tämä on helppo. Vihreät. Ei sellaista tapahtumaa valtakunnassa jota he eivät vastusta. Ei sellaista asiaa Kainuussa jota he eivät vastusta. Ei sellaista kaivosasiaa jota he eivät vastusta. Ei sellaista metsäasiaa jota he eivät vastusta. Puheenjohtajastaan lähtien he ovat ensimmäiseksi vastustamassa kaikkea mahdollista. Kansanedustajat ja euroedustajat vastustavat kaikkea mistä voi seurata kansantalouden kasvua ja helpotusta pienituloisen kansalaisen verorasitukseen.

Näiden turmanlintujen lisäksi on leegio sellaisia erikoisasiantuntijoita joiden tehtävä on hyökätä sosiaalisessa mediassa kaikkea vastaan. Lähikunnassani Kuusamossa on sellainen yksilö. Suomessa ei ole sellaista asiaa ja aihetta jota hän ei välittömästi vastusta. Kaiken lisäksi hän hallinnoi useita erilaisia keskusteluryhmiä ja välittömästi oman vastustamisensa jälkeen hän linkittää samat asiat omien ryhmiensä sivuille. Kaiken kattavana turman aiheena on säteilevät alkuaineet. Uraani ja sen johdannaiset saavta hänet ekstaasiin. Samat komppaajat ilmestyvät kommentoimaan ja tykkäämään hänen avauksiaan.

Suomessa on samankaltaisia turmatuojia kaikissa maakunnissa. Juuri tänään on Suomen edun mukaisesti päätetty eurostoliitossa, että me saamme hakata metsiämme enemmän kuin nämä maailmanlopun ennustajat ovat luvanneet. Uutispäivä on tuonut eteemme surkeina määkyviä viherpiiperöitä kertomaan, että tuho meidät perii. Pitkin Suomen kaupunkeja vellovat lökäpöksyt voisivat suunnata inhonsa näitä Suomen syöjiä kohtaan. Pakolaiset eivät uhkaa maamme hyvinvointia. Mutta vihreät uhkaavat.

Sipilästä ja kepusta on kohkattu ja uutisissa on tänäänkin kerrottu, kuinka verorasitus kohdentuu joihinkin ihmisryhmiin. Kepu on pelastaja verrattuna siihen, jos äänestäjät päästävät vihreät ja vasemmiston valtaan. Silloin jaetaan maamme verorasitus kaikkein pienituloisimpiin. Vihreät ovat parasiitteja ja haluavat itselleen hyvää ja omalle ryhmälleen. Kansantalouden he haluavat sosialisoida ja siihen heidän joukossaan on oppimestareita kuten eräs Hassi. Kaiken lisäksi he saavat lisävoimaa tämänpäivän vasemmistosta.

Juuri tänään oman kuntani euroedustaja Merja Kyllönen teki omasta mielestään hyvän äänestyspäätöksen. Suomen ja Kainuun kannalta tuo kanta oli tuhoisa, Onneksi järki voitti muualla Euroopassa ja erityisesti Ruotsin vihreissä. Kaikki se työ mitä maakunnassa ja maassamme on tehty uuden teollistamisen nousun eteen torpataan heti, jos nämä tahot pääsevät valtaan. Jokainen tilannetta seuraava tietää kuka on maksaja. Se on pienituloinen suomalainen. Sitä perustellaan maailman ilmaston pelastamisella. Suomi on hyttysenpaskan kokoinen läntti ja äänestäjien olisi syytä ymmärtää tämä kokonaisuus.

Valitettavasti äänestäjä haluaa hakata ensin päätänsä aitosuomalaiseen mäntyyn. Nyt ei tarvita Karjalanmäntyä. Siitäkin nämä samaiset tahot kertovat uhkakuvia ja ovat varsinaisia Suomen syöjiä. Samaiset tahot nuolevat Putinin per... tai esityksiä ja ovat valmiita myymään maamme heti kun on mahdollista. Talvisodan jälkeen puhuttiin paljon malli Cajanderista. Vihreät ja vasemmisto vahvistettuina kepun Vanhasella ja persujen nuolijoilla ovat valmiina tekemään vielä enemmän myönnytyksiä. Malli Cajander oli hyvä verrattuna näiden ehdottamiin. Olisi edes malli Cajander huokaistaan tulevaisuudessa.

Silloin ei enää tarvitse ennustajia. Maailmanloppu on täällä.

Avainsanat: suomipelastaamaiilmanennustavatvihreät, hiilinielupäätös, neljäsuomalaismeppiä, alkuaineetuhkaavatvihreidenelämänmuotoa, eurostoliittovalinkauhassa, hakataanpäätäkarjalanmäntyyn

178 Populistit ja laillisuusvalvonta

Keskiviikko 13.9.2017 klo 15:01 - yrjöpoeka

Eduskunnassa on useita harmittomia kansanedustajia. Useinkaan heistä ei kukaan äänestäjä kuule mitään. Neljä vuotta he ovat hiljaa ja sitten avaavat toreilla ja turuilla sanaisen arkkunsa. Omien sanojensa mukaan he ovat ryhmiensä kantavia voimia. Paino on sanalla, omien sanojensa mukaan. Muiden edustajien mielestä he ovat niitä pakollisia ja harmittomia jeesmiehiä ja -naisia. Näitä on erityisesti Kainuussa ja Lapissa.

Näiden hiljaisten lisäksi siellä on juuri nyt kaksi erittäin syyntakeetonta edustajaa. Persujen Laura Huhtasaari on heistä toinen. Hänen ajatusmaailmansa on vinksahtanut täysin ja siksi hänen suustaan tulee mitä oudoimpia lauseita. Ilmeisesti kaikki on kuitenkin suunniteltua ja sillä kosiskellaan näitä torien laitamilla liikuskelevia reppanoita. Opettajana hän tietää oikein hyvin, että hyvin yksinkertaisilla toistoilla saadaan luokan reppanat taputtamaan iloisesti. Tämä ilmeisesti toimii, koska hyvä huuto kaikuu opetuslasten suusta heti kun Laura-täti sanoo islamisaatio.

Kepulaisten joukosta on noussut esiin surullisen hahmon ritari Lapista. Varakansanedustajan tontilta eduskuntaan noussut Mikko Kärnä suoltaa suustaan ulos jokaikinen päivä jotakin äänestäjiä kosiskelevaa kurnutusta. Viimeisin aloite pamahti tänään ehtymättömästä toiveiden tynnyristä. Hän haluaisi metsästäjille elokuun 20:n päivän kansalliseksi vapaapäiväksi. Silloin alkaa sorsa- ja karhujahti. Tämä aloite tietysti lämmittää Lapin alueen metsästäjiä. Kärnältä on vain päässyt unohtumaan yksi asia.

Lapin ja Kainuun alue on metsästäjien valtakuntaa. He ovat jo niin ikääntyneitä, että he ovat tuona päivänä vapaita työelämän paineista. Kouluikäisiksi heistä ei enää ole. Nuorten määrä on romahtamassa ja uutta metsästäjien sukupolvea ei tule. Lapissa metsästävät tulevaisuudessa ulkomaalaiset ja turistit. Täytyy silti ihailla sitä kyltymätöntä tarmoa millä hän suoltaa ehdotuksia ulos. Hänelle on myös tärkeätä saada ajatuksensa facebookiin. Tässäkin kohden hänen ajatuksensa on hukassa. Naamakirja on täynnä muita kuin metsästäjiä. Kärnä saanee sitä mitä tilaa.

Siniset ajatukset eduskunnassa ovat todella sinistyneet. Sampo Terhon ilmestyminen uutisruutuun masentaa kokeneemmakin politiikan seuraajan. Sieltä virtaa aivan samaa liturgiaa kuin kiihkeimmiltä perussuomalaisilta. Koira ei karvoistaan eroon pääse. Hänen ulkoinen habituksensa tuo sanomalle aina synkän vivahteen. Nykivä ja pätkivä puhetapa, sekä iloton ilme kertoo kuinka siniset ovat hänen ajatuksensa. Olen joskus miettinyt, että onko hänellä kylmä? Pitkät kalsarit ja hyvät sukat tuovat lämpöä, sekä sopiva villapusero. Tämä näin kansalaisen neuvona. On surullista nähdä kylmissään oleva kansanedustaja.

Keskustan Juha Rehula pyöri soten kimpussa kaksi vuotta. Nyt hän on siirtynyt perustuslakivaliokuntaan valvomaan, että hänen suunnittelemansa sote täyttä laillisuuden kriteerit. Juhalla on taas suu somasti supussa, kun hän jatkossa kommentoi omaa entistä työtänsä ja kuinka sen laillisuus on kohdallaan. Tätä paikkojen kierrätystä seuratessa ei voi välttyä yhdeltä ajatukselta.

Meillä on hyvä ja toimiva hyväveliverkosto. Mutta meillä ei ole korruptiota. Eihän?

Avainsanat: koiraeikarvoistaaneroonpääse, laurahuhtasaari, mikkokärnä, juharehulavalvoosotenlaillisuutta, hyväveliverkosto

177 Vallan sylikoirat

Tiistai 12.9.2017 klo 14:26 - yrjöpoeka

Olen viimeaikoina kritisoinut maahanmuuttajien alkeellista kotouttamista Suomussalmella. Kotouttamiseen liittyvä kielikoulutus on erityisesti ollut tulilinjalla. Pakolaisleiriltä tulleilta lopetettiin koulutus kokonaan. Rahaa on kyllä käytetty hulvattomasti. Valtiolta tulevaa rahaa ei valvo kukaan ja se ei kiinnosta edes maahanmuuttovastaisia kansanedustajia. Heitä kiinnostaa vain kokonaispotti.

Olen myös kritisoinut mediaa kritiikittömien uutisten tekemisestä. Nyt sain aamun Ylä-Kainuu lehdestä lukea ylistystä onnistuneesta kotouttamisesta Suomussalmella. Jutussa oli referoitu vain alkuperältään venäläistä kielenkouluttajaa ja hänen entisessä Neuvostoliitossa hankittua koulutustaan. Venäjällä se kyllä toimii venäläisille. Suurin osa Suomussalmen kotoutettavista onkin venäläisiä. Nyt jutussa mainitaan koulutuksen lopettamisen johtuvan siitä, että kaikki maahantulijat ovat sijoittuneet markkinoille niin hyvin.

Toimittaja voisi tällaisessa jutussa haastatella myös näitä pakolaisleiriltä tulleita. Mutta se ei käy, koska jutusta tulisi liian negatiivinen. Se ei käy kunnan talutusnuorassa kulkevalle paikallislehdelle. Leireiltä tulleet ovat olleet erittäin kriittisiä koulutuksen suhteen ja he ovat sen tuoneet kunnan johdolle suoraan ilmi. Heitä on oltu kuuntelevinaan, mutta kaikki pesevät nyt käsiään. Jokainen odottaa näiden tulijoiden häipyvän kunnan alueelta mitä pikimmiten.

Kyllä he häipyvätkin. Kuka menee Ouluun, kuka Kajaaniin ja muualle Suomeen. Yhteiskunnan verovarojen käyttö tuottamattomaan ja huonoon kielikoulutukseen on koko yhteiskunnalle suuri tappio. Mikäli kielikoulutus olisi hyvin hallinnassa, he pysyisivät kunnassamme. Minua riepoo tämä, koska olin mukana tekemässä päätöstä pakolaisten ottamisesta. Minä olen tutustunut pakolaisiin ja olisin toivonut heille parempaa kohtelua. Lehti referoi kouluttajaa, joka kertoi kaikilla tulijoilla olevan tukiperheen. Venäjältä tulleilla on yleensä avioliiton kautta tukiperhe. Toimittaja ei kysynyt syyriasta tulleilta mitään. He olisivat voineet kertoa aivan muuta.

Mediasta sanotaan, että se on vallan vahtikoira. Tätä päivän uutista lukiessani tulin kyllä toisenlaiseen tulokseen. Paremminkin lehden juttu oli sylikoiran kiehnäystä. Sen voin hyvin kuvitella, kuinka kunnan käytävillä on hyristy tänään tyytyväisinä. Maahantulijat on kotoutettu ja he häipyvät. Onneksi on tulossa uusia ja valtion rahojen holtiton peseminen tuttujen taskuihin jatkuu. On sitä sitten helppo sanoa, etteivät pakolaiset pysy syrjäseuduilla. Eivät ne totisesti näillä toimilla pysy.

Kaipaan entisiä aikoja. Silloin voi vielä toimittajiin luottaa. He tekivät sellaisia juttuja, joissa oli haastateltu kaikkia osapuolia. Historiassa oli sellainen jakso Euroopassa, että toimittajat alkoivat kertoa vain sellaisia juttuja, jotka olivat vallan hyväksymiä. Suomessa on siirrytty yllättävän nopeasti tämänkaltaiseen uutisointiin. Toimittajat kritisoivat vallan kanssa erimieltä olevia kansalaisia ja kertovat miten heidän pitää toimia. He toistavat vallan kertomaa sanomaa. Vallassaolijat ovat muuttuneet erehtymättömiksi.

Siipeilijät ja sylikoirat elävät nyt paratiisissa. He ovat vallan kavereita.

Avainsanat: vallanvahtikoirat, suomussalmenvenäläisetkotoutuvatavioliitonkautta, pakolaisleireiltätulleidenkilikoulutuksenlaatuheikko, mediatoistaavallansanomaa, korruptiotaeiolesuomessa

176 Muistikuvia ja nykypäivää

Sunnuntai 10.9.2017 klo 14:43 - yrjöpoeka

Lapsuudestani ja nuoruudestani muistan kuinka naiset pukeutuivat pitkiin hameisiin ja huivi oli aina päässä. Vanhemmilla naisilla huivi oli sidottu leuan alta. Siihen aikaa vierailtiin taloissa hyvin paljon ja naisilla oli aina jopa kahvia juodessa huivi päässään. Vaatetusten yleisväri oli tumma. Kirkkaat värit puuttuivat kokonaan. Kaikissa uskonnollisissa tilaisuuksissa naisilla oli musta maahan ulottuva hame ja myös huivi oli musta.

Muistikuva tuli mieleeni, kun katselin kuvia erilaisista uskonnollisista tilaisuuksista menneeltä kesältä. Körttikansa pukeutuu edelleen hyvin pitkälle samankaltaiseen vaatetukseen. Suomessa on useita kymmeniä tuhansia körttiuskontoa tunnustavia. Läheisiä uskontosisaria löytyy lestadioilaisten parista. Myös siellä on vanhemmilla naisilla samankaltaisia tummia vaatteita. Näen vielä kotikuntani alueen kirkoissa vanhempia naisia, joilla on käytössään tumma asu. Ne ovat harvenemassa väestön siirtyessä ikuiseen lepoon.

Pukeutuminen ja asukoodi on ollut suomalaisten hampaissa viimeisten vuosien aikana. Suomalaiset pitävät islamin uskontoa naista alistavana ja heitä närästää suunnattomasti naisten pukeutuminen. Siksi on hyvä pohtia mistä me olemme lähteneet ja mitä meidän menneisyyteemme kuuluu. Osittain tämä peittävä naisten pukeutuminen jatkuu myös luterilaisessa uskonnossa. Körttiläiset ovat uskonnollisena liikkeenä tästä elävä esimerkki. Miksi heidän pukeutumisensa ei saa suomalaisia raivoihinsa?

Useissa muissakin tiukemmissa uskonnoissa ympäri maailmaa on tiukkoja pukeutumiskoodeja. Ne ovat yllättävän samankaltaisia. Ulkopuoliset ei uskovat ovat kaikkialla arvostelemassa näiden ryhmien pukeutumista ja käyttäytymiskoodeja. Uskonnottamat puhuvat vapaudesta. Vapauteen kuuluu myös uskoa ja pukeutua niinkuin haluaa. Se näyttää tänäänkin unohtuvan yllättävän monelta suomalaiselta.

Olen viimeisten viikkojen aikana viettänyt jonkinverran aikaa kotikuntaani muuttaneiden pakolaisten parissa. On virkistävää havaita, että se meillä vielä -60 ja -70-luvulla vallinnut häpeän tunne sosiaaliapua kohtaan, on elävää elämää näille miehille. He kokevat sosiaaliavun häpeänä ja haluavat heti töihin, jotta voisivat elättää itse perheensä. Heidän kulttuurissaan mies tuo pääosin leivän pöytään. Mutta miten meidän kultturimme sitten kokee nämä tulijat?

Heitä pidetään oppimattomina ja kummastellaan kun heillä on aivan samankaltaiset ja jopa hienommat älylaitteet käytössään. Itse näen ongelmana tällä hetkellä kielikoulutuksen puutteen. Heillä on ammatit olemassa, mutta ne on päivitettävä Suomen kielelle. Jokainen tulleista perheistä on suurista miljoona kaupungeista. Näissä kaupungeissa on ollut ennen sotia aivan länsimaiset ammatit ja työtehtävät. Tietävät ja osaavat oman maansa kulttuurin ja kuinka siellä toimitaan. Suomalainen tapa toimia on heille shokki.

Suomalaiset toimivat tehokkaasti ja menevät kiertelemättä asiaan. Heidän kulttuurissaan on hyvä tapa lausua kohteliaisuuksia tapaamisen alussa ja lopussa. Olen lyhyessä ajassa alkanut pohdiskella sitä, olisko tässä meille oppimisen paikkaa? Ystävällinen hymy, eleet ja lausutut sanat saisivat yrmeimmänkin virkailijan näkemään harmaan työpäivän muuttuvan paremmaksi.

Näitä pohdiskellen on hyvä lähteä hymyillen kohti tulevaa viikkoa.

Avainsanat: uskontojensamankaltaisuuksia, körttikansanpukeutuminen, vapauspukeutuajauskoa, häpeääsosiaaliavinsaamisesta, kunnianjakasvojenmenetys

175 Ilmianto Suomi

Perjantai 8.9.2017 klo 15:31 - yrjöpoeka

Meidän hyvä hallituksemme on ehdottoman oikeamielinen ja vanhurskas. Se ottaa ja antaa kaikille ansioittensa mukaan. Rikkaat saavat enemmän tuloja ja köyhemmät enemmän veroja maksettavakseen. Tässä me näemme hyvän hallituksen oikeamielisyyden. Hallituksen hyvästä tahdosta kertovat myös kaikki lakiesitykset. Parempiosaisia ne suosivat ja heikoimpia kurmottavat. Tässäkin toteutuu hyvä tahto.

Hallitus on hyvän tahdon eleenä aloittanut pohdiskelun kansalaisten kiinniottoikeudesta. Laki on mahdollistanut tämän tähänkin päivään saakka, mutta sitä on todella vähän käytetty. En edes muista sellaista tapahtumaa. Tämä laki antaa oikeuden silloin, kun rikoksesta on mahdollista saada puolivuotta vankeutta. Kukaan ei ole mennyt raaoissa väkivalta tilanteissa väliin, koska siinä voi mennä oma henki. Ei myöskään törkeiden ryöstöjen estämistä ole ilmaantunut.

Nyt hyvä hallituksemme on oivaltanut kaduilla vetelehtevien paskahousujen, Suomi ensin ja nahkatukkaiset natsijoukot mahdollisuudet tähän lain suomaan oikeutettuun väkivaltaan. Siksi Sipilän soturit ovat oikeusministerin hyvässä johdatuksessa läimäisemässä 6 kuukauden vankeuden niille, jotka suojelevat karkoitusta pakoilevaa turvapaikanhakijaa. Tällä oikeutettaisiin kaduilla vellovat pelleporukat potkimaan hengiltä suvakkeja ja turvapaikanhakijoita.

Yksin näistä vellihousuista ei kukaan tohtisi suutaan avata. Mölisevässä joukossa vellihousukin tormakoituu hakkaamaan ja potkimaan itsenäisen Suomen kunniaksi. Lehtien kirjoitettua aiheesta oikeusministeri Häkkänen ilmaantui kertomaan, ettei sellaista ole suunniteltu. Ei tarvitse, koska laki on valmiina ja hallituksen tarkoitus meni vellihousujen tietoon. Kirjoitin jo aiemmin hieman aiheesta ja ennustukseni tulee pitämään varmasti kutinsa. Mellakoivat joukot odottavat vesikielellä mahdollisuutta lähteä ”tosipartiointiin” kaduille, kirkkoihin ja ihmisten koteihin.

Kuulen jo äänen missä joukolla väitetään, etteivät suomalaiset ole ilmiantoporukkaa. Siihen voin vastata tällä uutisella. Suomalaiset ovat kateellista ja toisiaan kyräilevää joukkoa. Epäilyskin siitä, että toisella menee paremmin taloudellisesti, tai toinen on yhteyksissä pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin saa suomalaiset toimimaan. Onko tämä suomalaisten geneettinen ominaisuus, jää muiden pohdittavaksi.

Tämä operaatio ilmianto- ja kiinniottoikeudesta oli hallitukselta kekseliäs. Se voi irroittautua siitä ministereiden suulla. Laki on jo olemassa ja sitä ei ole tarkoitus lähteä muuttamaan. Voin vain ennustaa, että tämä voi vellihousujen kantajillekin tulla hintoihinsa. Ainakin pöksyt tahriutua, kun vastapuolella voi tulla vastaan sotimisen ammattilainen.

Varuilta poliisijohto päätti lyödä konstaapeleiden kouriin konepistoolit. Aivan kuin joku olisi joskus sanonut; Saat mitä tilaat.

Avainsanat: jokamiehenkiinniottoikeus, ilmiantojärjestelmäddrmalliin, poliisiaseistetaankonepistooleilla, nukuhyvinkampanja

174 Kuntalaisen kannustimet

Tiistai 5.9.2017 klo 13:58 - yrjöpoeka

Viimeiset kymmenen vuotta kuntalaisia on kannustettu ottamaan oman elämänsä ohjat käsiinsä. Heitä kannustetaan asumaan kodissaan hautaan asti ja olemassa poissa kunnan virkamiesten niskoilta. Samoin heitä kannustetaan toimimaan erilasissa kansalaisjärjestöissä. Heitä on kannustettu kertomaan murheensa suoraan ilman välikäsiä. Joka suunnasta on tätä käännytystyötä tehty. Se on koettu virkamiesten taholta positiiviseksi asiaksi.

Olen itsekin elänyt sellaisen lumoissa ja uskonut ihmisten omatoimisuuteen itseään koskevissa asioissa. Olen siinä uskossa elänyt, että ihminen itse parhaiten tietää mikä on hänelle hyväksi. Liian pitkään on eletty sellaisessa yhteiskunnassa, jossa jotkut muut tietävät mikä on sinulle hyväksi ja mitä milloinkin tarvitset. Siihen ovat kuntalaisemme tottuneet vuosikymmenten kuluessa liiankin hyvin. Nyt on sen muutoksen aika, kun sosiaalinen media on lyönyt itsensä lävitse.

Kuuntelevatko virka- ja luottamusmiehet sitten oikeasti kuntalaista, kun hän saapuu kertomaan kokemistaan ongelmista ja kertovat myös mitä pitäisi tehdä? Joissakin tapauksissa kyllä. Otan esimerkiksi kyläparlamentit. Ne ovat tilaisuuksia, joissa kylien edustajat tuovat kokemiaan ongelmia päättäjien tietoon. Paiikalla on yleensä myös media. Se pakottaa päättäjät ottamaan ongelmat tosissaan. Kun asiat sitten etenevät valtuustotasolle ja valtuutettujen budjetti kokoukseen, asiat voivat vesittyä täysin. Johtavat virka- ja luottamusmiehet piiloutuvat kasvottoman valtuuston taakse. Kyllähän me, mutta valtuusto päätti nyt noin.

Kuuntelevatko päättäjät kaikkia kuntalaisia tasavertaisesti? Oman kokemukseni mukaan eivät kuuntele. Joidenkin ryhmien ja tahojen esittämät epäkohdat ja kritiikki kuullaan oman työn arvosteluna. Loukkaannutaan siitä, että joku uskaltaa sanoa asiat suoraan. Tämän jälkeen toiminta keskittyy sitten ongelman tuojan motiiviin ja asetetaan se kyseenalaiseksi. Vaikka ongelma olisi sellainen, että sen voisi korjata ja samalla parantaa ongelman esille tuoneen ryhmän elämänlaatua.

Jotkut ryhmät ovat integroituneet niin hyvin hallinnon liepeille, että heiltä riittää pelkkä kuiskaus ja se saa hallinnon toimimaan ilman suurempaa painostusta. Nykyisin luottamusmiesten on lainmukaan kerrottava tärkeimmät sidoksensa, joilla voi olla vaikutusta päätöksentekoon. Suurinpiirtein kaikki unohtavat kertoa toiminnastaan eriyhdistyksissä ja -järjestöissä. Niitä ei koeta sellaisiksi, joista pitäisi kertoa. Pienessä kunnassa jokainen puiheenjohtajiston jäsen ja kunnan johtava virkamies toimii lukuisissa eri järjestöissä. Näin ne ryhmät saavat suhteettoman vallan päätöksenteko organisaatiossa.

Paras esimerkki on OP-järjestöjen hallinto. Sen vaikutusvalta maaseutukunnissa on suurta. Merkittävät yritykset nousevat myös käyttämään kunnallista valtaa. Ei ole ihme, että useat tahot haluavat kuntien luottamuhenkilöitä mukaan toimintaansa. Sehän ei ole suomalaisten mukaan korruptiota, vaan hyvien yhteiskuntasuhteiden hoitoa.

Suomussalmen kunta on halunnut myös itse ottaa aktiivisesti kaikki uudet asukkaat yhteisönsä jäseneksi. Tulijoille on luovutettu kunnan puolesta kassi, jossa on tietoa kunnasta ja toivotettu tervetulleeksi. Kuvittelin tämän koskevan kaikkia. Luulo ei ole ollut tiedon väärti.

Pakolaisleiriltä saapuneita uusia kuntalaisia se ei koske.

Avainsanat: kuntalaistenkannustimet, kuntalainenomanelämänsäherrana, suomussalmenkyläparlamentti, kuntajasidosryhmätovatsisäistäkorruptiota

173 Rakkikoirat

Tiistai 5.9.2017 klo 9:01 - yrjöpoeka

Eilinen Jyväskylän mekkalointi sai rakkikoirat liikkeelle. Presidenttimme on toivonut malttia kaikissa tilanteissa, kun puhutaan maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista. Tämä ei tietysti kosketa kansanääntä kosiskelevia kansanedustajia. Pahimmaksi rakkikoiraksi on ilmaantunut varakansanedustajan tontilta eduskuntaan noussut Mikko Kärnä. Hänen pahimpana pelkonaan on Paavo Väyrysen paluu eduskuntaan. Siksi hänen tehtävänsä on räkyttää kaikkea mikä liikkuu. Vaikka mikään ei liikkuisikaan haukku kuuluu kokoajan.

Jopa Halla-ahon johtama puolue on huomattavasti enemmän asialinjalla, kun Kärnä hyökkää oikealta ohitse. Sen voi tietysti laskea kepun sikaosaston masinoimaksi kampanjaksi tulevia eduskuntavaaleja varten. Perussuomalaisten äänipotti on nyt hajalla ja sitä on kepu jakamassa erityisesti Lapin alueella. Kärnä on valmis alittamaan riman kaikilla osa-alueilla ja kepun sikaosasto kieltää kysyttäessä kaiken. Kärnälle ja kepulle on tärkeintä päästä seuraavissa vaaleissa suurimman puolueen asemaan. Siksi on otettu käyttöön suunnitelma B. Mennään persujen tontille ja ohitse äärioikealta.

Uskomattoman moni muukin kansanedustaja kosiskeli eilisen tapahtumien raunioilla sitä kuuluisaa kansan ääntä. Sitä tuntui kohtuudella löytyvän, kommentoinnit olivat joissakin ketjuissa siksi veren makuisia. Osa vaati täyttä sotaa ja konepistooleja. Viimeisten vuosien aikana on alkanut tuntua siltä, että niinsanottu kansa lukee suurimmat otsikot ja se riittää. Sen ovat myös julkisuuteen taipuvaiset politiikot huomanneen. He heittävät täkyinä aihetta koskevan uutisen ja otsikoivat sen yhdellä kielteisellä lauseella. Mölinä on heti valmis. Tämä toimi eilen todella hyvin.

Kaiken hyvän lisäksi ensimmäisinä aloitettiin huutaminen vasemmiston ja vihreiden suuntaan. Heitä vaadittiin irtisanoutumaan Jyväskylän mellakoinnista. Rakkikoirilla on ilmeisesti vaikeuksia löytää oikeita syyllisiä tapahtuneeseen. Kaiken varalta punavihreitä on lyötävä tässä yhteydessä ja syyllistettävä heitä tapahtuneesta. Kirkko ja papit lienevät seuraavaksi tulilinjalla. Nämä rakkikoirat etsivät nyt kaikkialta vastakkainasettelua. He eivät suostu näkemään vikaa omassa ajattelussaan.

Viimeaikojen polittinen keskustelu on pelkkää vastakkainasettelun etsimistä. Kuten Sinisten ryhmän johtaja Simon Elo totesi haastattelussa, sinisten aseet on kohdistettu vihreisiin ja demareihin. Kielikuva on erikoinen kun puhutaan aseista. Hallituksen rintama on kohtuullisen heikko, mutta valitettavasti oppositio on vielä heikompi. Opposition puolella on täysin kadoksissa se punainen lanka. Vihreillä se on olemassa ja se näkyy sen kannatuksessa. Demareilla ja vasemmistolla se on jäänyt ammattiyhdistyksen johtajien peukalon alle. Siellä kerrotaan mitä mieltä vasemmiston pitää olla. Ja se näkyy näiden puolueiden poliittisessa kannatuksessa.

Syksy on ollut aina metsästysaikaa ja metsästyskoirien heliseviä haukkuja riistan perässä. Se haukku on nyt jäämässä paitsioon.

Rakkikoirien haukku huutaa verta. Ei riistan, vaan ihmisten.

Avainsanat: poliisinväkivaltainenvastustaminenjyväskylässä, paavoväyrysenpaluueduskuntaan, kansanäänenkosiskelu, onvastakkainasettelunaika

172 Tajunnanvirtaa kalareissulla

Maanantai 4.9.2017 klo 15:53 - yrjöpoeka

Olin aamuaikaisella liikkeellä ajelemassa autolla kohti pohjoista. Lämpötila vaihteli ajon aikana +2 -1 asteeseen. Voimakas sumu, usva vaikeutti ajoittain ajamista. Auringon noustessa ja valon lisääntyessä itäinen puoli oli ajoittain aavemaisen punertava. Uutisissa on paljon puhuttu Pohjois-Korean ydinkokeista ja maan sotaisesta uhittelusta Yhdysvalloille. Näitä uutisaiheita pohdiskellessa ja valoa ihmetellessä, tuli mieleeni mahdollisuus Trumpin ehkäisevästä iskusta.

Vastakkain on pikkuinen pullistunut härkäsammakko ja omaan egoonsa tukehtuva mölysammakko. Pitänee pyytää anteeksi oikeilta luonnoneläimiltä näitä vertauskuvia, mutta minusta vertaus on osuva. Härkäsammakon katsotaan olevan haitallinen ympäristölle ja mölysammakon tehtävä on mölytä kaikiasta tehokkaimmin. Minä alan epäillä, että Kim niminen pullukkasammakko istuu tukevasti ydinpomminkestävässä bunkkerissa. Kaksoisolento saa ottaa iskun ensimmäisenä vastaan. Mölysammakko on uhonnut vertauskuvilla tulesta ja tuhosta.

Tämän aamuinen valonkajo toi mieleeni, että kyllä se voi olla todella lähellä hetki jolloin idästä nousee valonkajoa ja taivaanranta värjäytyy purppuraan. Maailma on muuttunut samaan tapaan oikulliseksi ja vaaralliseksi, kuin ihmiskunta oli 1930 luvulla. Sammakot pullistelevat ja jotkut kuvittelevat maamiinojen poistamisella ikuisen rauhan tulevan. Samaan tapaan useat valtiot ovat nyt hätää kärsimässä, koska omat puolustusvoimat ovat naivissa uskossa rapautuneet. Suomella on kiitos vahvojen puolustus- ja ilmavoimien, nyt kavereita kuten Ruotsi, pyrkimässä siivelle.

Toivottavasti maamme tekee pian päätöksen ja tilaa riittävästi F-35 koneita. Olemme olleet liikkeellä oikeaan aikaan, sekä tehneet oikeita liikkeitä. Hornet oli huippuhyvä ratkaisu ja siihen on saatu sellainen aseistus joka huomataan hieman kauempanakin. Sen mukana omat ilmavoimat ovat päivittäneet menetelmänsä uudelle vuosituhannelle. Siksi sen jatkumona on valittava seuraavan sukupolven kone F-35. Sen ensimmäiset koneet ovat kalliinpuoleisia hankkia, mutta uskon hinnan laskevan juuri uusien tilausten takia. Trump on luvannut työpaikkoja ja siksi hän tarvitsee Suomea.

Olen seuraillut omien ilmavoimien lentoharjoituksia ja aina olen tullut siihen tulokseen, että näihin minun veroeurojani on saanut käyttää. Samoin ajattelen nyt. Kansalaisten veroja voi hieman kihauttaa ylöspäin, jotta seuraavat koneet saadaan kotimaan sinitaivalle. Suomi on sen arvoinen maa.

F-35:sta iloinen veronmaksaja rakastaa.

Avainsanat: härkäsammakko, mölysammakko, epävakaaajanjakso, f35onsuomenseuraavataistelukone, luommelisäätyöpaikkojayhdysvaltoihin, trumpkiittää

171 Terrorismin torjunnan kärkihanke

Sunnuntai 3.9.2017 klo 13:00 - yrjöpoeka

Viimeiset viikot on kohkattu terroristeista ja sen aiheuttamasta uhasta kantasuomalaisille. Hallitus on mielestään saanut valtakirjan kansalta kiristää lakeja ja kehitellä uusia. Oppositiopuolueetkin ovat olleet kuulevinaan kansan äänen torien reunustoilta ja ovat myötämielisiä lakien kiristämisille ja uudelle pikaisesti säädettävälle kuuntelulaille.

Oppositio on mielestäni taitamaton antaessaan luvan valmistella pikalakia. Pikaisesti säädetyt lait tuppaavat olemaan sutta ja sekundaa. Siihen olemme saaneet tämän hallituksen aikana tottua. Suostuminen hallituksen käsikassaraksi, jotta hallitus saisi 5/6 osan enemmistön lain taakse on minun mielestäni täysin turhaa. Nykyinenkin laki on ollut toimiva. On eri asia jos sen antamia mahdollisuuksia ei ole käytetty täysimääräisesti hyväksi. Osaan on varmasti vaikuttanut se, ettei poliiisivoimilla ole riittävästi työvoimaa seulomaan tietotulvaa. Nyt siihen on hallituksen toimesta annettu voimavaroja.

Se mikä minua kummastuttaa näissä hallituksen toimissa  on se, mihin kiristykset ensimmäiseksi kohdistuvat. Kiristämisen avulla uhataan kantasuomalaisia ryhtymisestä rikokseen, jos erehtyy liikaa auttamaan maahan tulleita. Osa hallituksen väestä pitää suurimpina roistoina juuri näitä suomalaisia, suvakkeja kuten he sanovat. Hallituksen toimien ansiosta mekkalaa pitävä joukko aloittaa pian ilmiantokampanjan. Ne ilmiannot ruuhkauttavat poliisin ja oikeat terroria suunnittelevat voivat puuhailla pommiensa, autojensa ja veitsiensä parissa kaikessa rauhassa.

Maahantulijoita mahdollisesti suojeleva suomalainen ei voi mitenkään olla se roisto, johon pitää keskittyä. En usko näistä kirkon tai muun tahon suojissa olevista ihmisistä olevan terroristeiksi. He haluavat olla hiljaa ja antavat auttajiensa auttaa. Poliisin tehtävä on ensin toimittaa valtaosa joukosta maasta pois. Sen jälkeen voi aloittaa keskustelun auttajien/autettavien kanssa. Lakien kiristämisellä ammutaan kyllä omaan nilkkaan.

Vapaassa eurooppalaisessa sivistysvaltiossa on voitava olla vahvastikin erimieltä hallituksen toimista. Vertauskohteena voidaan pitää näitä natsiaatten kannattajia, jotka voivat vapaasti marssia pitkn katuja ja aiheuttaa häiriöitä. Nämä joukot ovat valmiita kaikkeen, myös raakaan väkivaltaan. Tästä meillä on jo näyttöä. Sen lisäksi on useita muita väkivaltaan taipuvaisia ryhmiä ja myös heillä on oikeus osoittaa mieltään ympäri Suomea. Ei näitä tahoja ole kriminalisoitu. Ministerin johdolla peukutetaan.

Siksi pidän hallituksen toimia suojelijoitten kriminalisoinniksi typeränä toimena. Nämä tahot, kirkko mukaan luettuna eivät aiheuta häiriötä. Päinvastoin he haluavat toimia hiljaa ja rauhallisesti. Nyt hallitus on ottanut juuri heidät tähtäimeensä. Tietäen oikein hyvin sen, että ilmiantojoukot odottavat uusia kiristyksiä vesikielellä. Näin he pääsevät hallituksen tuella iskemään vihattujen suvakkien kimppuun. Varmaan minuakin odottaa ilmianto kun olen yhteyksissä kotikuntani uusiin asukkaisiin.

Hallitus ei enää kuuntele järjen ääntä. Hallitus peukuttaa idioottijoukon ääntä. Vielä tämä piti kokea Suomi100-juhlavuoden kunniaksi.

Avainsanat: ehdotusuudestatietosuojalaistalausunnolla, hallituskriminalisoiauttamisen, suomeenonsyntymässäilmiantojärjestelmä

170 On se tavatonta

Perjantai 1.9.2017 klo 19:33 - yrjöpoeka

Minulta kysytiin, mihin minun juttuni oikein perustuvat. Tällä elämänkokemuksella ja kaikella opitulla on ollut vaikutuksensa minun ajatteluuni. Kaikella on vaikutuksensa, työhistorialla, luottamustehtävillä vapaaehtoisjärjestöissä ja erityisesti kunnalisissa ja maakunnallisissa tehtävissä. Kaikilla tapaamillani ihmisillä on myös ollut erittäin suuri merkitys ja on edelleen. Ystävyyssuhteet erilaisiin ihmisiin ovat avanneet omaa navan ympärillä liikkuvaa maailmankuvaani.

Tähän soppaan lisätään kaikki mahdollinen tiedonvälitys ja ahkera lukeminen. Päivänpolitiikan ahkera seuraaminen. Oma kirjoittamisen intoni on lisännyt ja avartanut ajatteluani, koska kirjoittamalla näen miten ajatteluni muuttuu tekstiksi. Puhuttu sana katoaa, kirjoitettu pysyy. Näin on joku viisas todennut. Se pitää paikkansa maailmam muutoksissakin. Juuri näillä eväillä olen pohdiskellut myös näitä viimeisimpiä päivityksiäni.

Kaikki pohdiskelut ja ajatukset joita olen viimeaikoina esittänyt, ovat omiani. Ne ovat syntyneet tarpeesta kirjoittaa ajatukseni esille. Olen viimeaikoina ollut paljon tekemisissä uusien asukkaiden kanssa. Kielellisistä ongelmista huolimatta voin suositella kaikille, tervehtikää uusia kuntalaisia. Menkää juttusille. Lapset oppivat kielemme muutamassa kuukaudessa koulunpenkillä. Se on tulevaisuutta ajatellen erinomainen asia. Aikuisten kohtelu ei täytä niitä kriteereitä, mihin me olemme omassa elämässämme tottuneet. Siitä syystä annan korvavaikuille ja silmien rähmöille kyytiä.

Eräässä keskustelussa toin tämän toimintani ulkomailta muuttaneiden kanssa esille ja mitä sain vastaukseksi. Oli oikein suuri ihmetyksen ja loukkaantumisen aihe. Hän myös totesi, että on tavatonta kun olen lähtenyt tällaiselle tielle. En edes viitsinyt kysyä enempää sanojan tarkoituksesta. Onkin tulevaisuudessa mielenkiintoista nähdä, kuinka pieneksi minun sosiaalinen miesverkostoni kutistuu. Tämä ei minun elämääni kovin paljoa heilauta. Kahden viimeisen vuoden aikana olen joutunut tahtomattani jättämään melkoisen joukon sosiaalista miesverkostoa. Tämä ei ole haitannut elämääni mitenkään. Päin vastoin, se on avannut silmäni näkemään tavallisen ihmisen huomattavasti paremmin.

Tämäkin sadepäivä on antanut minulle paljon tekemistä. Maahanmuuttajaperheen tukiperheenä toimiminen on antanut tilaa omalle osaamiselleni. Olen saanut tuntea olevani tarpeellinen. Se ilmeisesti pitää ihmisen elämän tarkoituksenmukaisena. Olen vaimolleni ja lapsilleni ja lastenlapsille erittäin tarpeellinen. Olen hyville ystävilleni tarpeellinen. Tämä sadepäivä oli oikein hyvä ja tarpeellinen.

Onhan se tavatonta. Olen tarpeellinen yllättävän monelle ihmiselle.

Avainsanat: elämänkokemuksenvaikutusihmisenäolemiseen, puhuttusanakatoaakirjoitettupysyy, ihmisentarkoituksenmukainenelämä