Satunnaiset kuvat

Lähiruokaa

Uusimmat

Blogin arkisto

103 Apinointia kerrakseen

Maanantai 25.3.2019 klo 19:37 - yrjöpoeka

Trump kehitteli muutama vuosi sitten presidentin vaaleihin konseptin jolla tuli voitto. Hän on jatkanut samalla linjalla. Hänen tärkein kanavansa on oma twitter tili. Siellä Trump julkaisee kaikki valtiolliset toimensa. Vaaleissa hänellä oli jatkuvasti väitteitä joilla ei ollut todellisuuspohjaa nimeksikään. Jatkuvalla syötöllä Trump syyti väitteitä ja valheita ja muut yritivät ymmärtää mitä hän oikein aikoo. Mahdottoman sekavan valheiden ja väitteiden vyyhti upposi äänestäjäkuntaan. Täältä katsoen USAn presidentti on mieltä vailla oleva sekopää. Hänellä ei ole mitään osaamista normaalista diplomatiasta. Hänellä on oma normi ja muut saavat oppia elämään sen kanssa.

Eduskuntavaalit ovat pian tulossa ja pientä esimakua Trumpin matkimisesta on apinatarhasta jo pulpahdellut. Perussuomalaisten vaalivideo on siitä esimerkkinä. Äänestäjäkunta on saatava uskomaan salaliittoon jossa yritetään vaientaa kansan ääni. Kaikki vanhat mediat ovat heidän mukaansa yhdessä tekemässä kansan elämän tukalaksi. Vaalivideo on todella uhkaava, mutta puoluejohto Halla-ahoa myöten pitää sitä harmittomana. Viikonlopun aikana siitä saatiin esimakua ja tahti tuntuu vain jatkuvan. Soini joutui ensin hyökkäyksen kohteeksi ja tänään vasemmiston erhdokas sai tuntea ”kansan” raivon.

Perussuomalaisten vihan kohteena ovat siniset ja koko vihervasemmisto. Onkin todennäköistä, että vihreät joutuvat kohtaamaan vielä pahemman hyökkäyksen, samoin vasemmiston Li Anderson sanavalmiina puhujana on mahdollinen kohde. Persujen vaalivideo ja lyhyet spotit lyövät varmasti lisää löylyä apinalaumassa. Persut ovat nyt ottaneet vaaliaseekseen vastuuttoman väkivaltauhon. Kun näitä viestejä kuuntelevat kevätauringossa killistelevät apinalaumat, joku todella sekoaa. Kuten arvata saattaa, persut tekevät samoin kuin teki Trump. Kiistävät kaiken ja pitävät vastaväitteitä vanhan vallan sensurointi toimina.

Kyllä todella näyttää siltä, että tämän kevään vaalit jäävät historiaan. Vaaleina, jolloin väkivalta otettiin vaaliaseeksi. Väkivallalla on myös toinen puoli. On aivan varmaa, että puolueiden tärkeimmät ehdokkaat valmistautuvat nyt kohtaamaan väkivaltaa. On todella surullista, jos joudumme tilanteeseen missä ehdokkailla on omat turvamiehet. Jossakin vaiheessa tämä väkivalta voi riistäytyä täysin kaikkien käsistä. Syytä on poliisien lepsussa toiminnassa koskien kaduilla marssivia natsijoukkoja. Ne olis pitänyt kitkeä heti pois. Nyt niiden on annettu kasvaa ja kehittyä. Aivan kuten persut ovat jo osa normaalia, samoin ovat nämä joukot osa normaalia. Heitä on totuttu näkemään ja heistä kerrotaan televisiossa.

Toivottavasti vaaleissa menestyvät nyt kansanvaltaiset tahot. Heillä pitää olla valmiutta kiristää vaalien jälkeen lakeja, jotta meno rauhoittuisi. Ääriaineksien touhuihin on puututtava ja pahimmat apinat on lukittava häkkeihin kuten esikuvansa. Heti kun jokin puolue on valmis tekemään kaikkensa näiden ääriainesten kitkemiseksi, lupaan miettiä äänestämistä vakavasti. Jos mitään ei tehdä olemme pian kuten Trumpin valtakunnassa on oltu pitkään. Yksittäiset kansalaiset alkavat itse varustautua pahimman varalle.

Eivät persut ole yksin vihan lietsojia. Keskustan kannattajat raivovat myös sosiaalisessa mediassa vihervasemmistosta. Kepulaisille he ovat pahempia kuin itse saatana.

Avainsanat: trumpintwittertili, vihanlietsonta, stopväkivallalle, osanormaalia

102 Miksi pitäisi äänestää

Perjantai 22.3.2019 klo 18:44 - yrjöpoeka

Usein sanotaan, että äänestämällä voit vaikuttaa. Toisena argumenttina hoetaan lausetta, että äänestäjä voi sitten arvostella, muutoin ei ole oikeutta siihen. On syytä tarkastella oman elämänkokemuksen kautta, onko syytä äänestää mistään syystä kansanedustajien vaalissa.

Ensimmäisenä lauseena on tuo vaikuttaminen. Miten voi vaikuttaa, kun äänestyksen jälkeen läpi päässeet katoavat neljäksi vuodeksi. Hyvänä esimerkkinä oman maakuntani ja koko vaalipiirin kansanedustajat ja heidän tekemisensä. Yksi oli peräti ministeri, mutta yleisesti kaikki ovat sitä mieltä, että ministeriys oli pohjanoteeraus. Ei saanut suutaan auki ja jos sai, ei tiennyt mistään mitään. Koko joukko on ollut hiljaa jä äänestäneet niin kuin isot pojat ovat käskeneet. He ovat pelkkiä tahdottomia napinpainajia.

Vaalipiirin isoin stara Juha Sipilä on sitten toohottanut pääministeri/insinöörinä autotallinsa ja hallituksen väliä. Hänen tärkein harrastuksensa on ollut tehdä puolueväelleen päivänkakkaroita. Siitäkös ovat Pohjois-Pohjanmaan lestadiolaiset hullantuneet. Kaiken kruununjalokivenä oli haaveilu 18 maakunnasta. Kukaan ei kertonut insinöörille, että rajun väestötappion alueella ei kannata rakennella uusia hallintohimmeleitä. Oulun vaalipiirin alueella riittävät yhdet ja samat valtionhallinnon viranomaiset.

Oman maakuntani kansanedustajat ovat sitten olleet kuin kusi sukassa hiljaa. Heitä ei ole näkynyt vaalien jälkeen. Nyt he vyöryvät suurilla asuntoautoillaan Kainuun kylien lävitse. Istuvat hetken omiensa keskellä vaalituvassa ja ihastelevat pöhinää. Yksi kehuu kolmen kauden kokemuksellaan. Istunut hiljaa ja katsonut hoomoilasena isojen poikien juttuja. Toinen haluaa puhua asiaa omasta yrittäjätaustastaan. Kolmas kertoo olevansa pohjoisen kasvatti. Yksikään ei ole noussut omissa ryhmissään esille. Yksikään ei ole näkyvässä asemassa omassa puolueessaan. Heitä kaikkia yhdistää tapa olla hiljaa. Heille riittää kun maakuntalehti kirjoittaa heistä positiivisia juttuja.

Nuorempana uskoin kaiken olevan niin kuin alussa kirjoitin. Vuosien mittaan olen päässyt syvemmälle politiikan tuntemuksessa. Olen entistä kriittisempi siihen, miksi pitäisi äänestää tumpeloita, joilla ei ole omaa mieltä. Suurillakin äänimäärillä menneet ovat paljastuneet melkoisiksi ääliöiksi tehtävissään. Kansanedustajaksi pääseminen ei ole mikään tae suuresta älyllisestä ihmisestä. Puolueet pyrkivät hakemaan joukkoonsa vielä kaiken maailman julkimoita. Kaikki tietävät heidän olevan mukana vain täyte ehdokkaina.

Voiko sellaiselle puolueelle ja ehdokkaalle antaa omaa ainokaista ääntänsä. Vuosien vieriessä olen nähnyt ääneni menneen aivan hukkaan. Joukossa on muutamia uusia ehdokkaita. Valitettavasti heidän osansa on olla täydellisiä täyte ehdokkaita. Heistä ei saa olla vaaraa puolueen istuville kansanedustajille. He näkyvät hyväksyneen pääehdokkaiden kampanjointi tavat ja se on heidän tappionsa. Valitettavasti.

Viimeaikoina olen kuullut useiden muidenkin pohtivan samaa. Yllättävän paljon. Onko mitään järkeä äänestää, kun sama meno jatkuu. Lisäksi kukaan ei voi estää arvostelua, oli äänestänyt tai ei. Koska nämä elähtäneet ehdokkaat haluavat laskea kustannuksia, he ovat keksineet keinon olla kiertelemättä äänestäjien parissa. Iso vaalipaneeli videoidaan muihin kuntiin. Eipä tarvitse nähdä kaikkia mummoja ja pappoja. Nyt on pöhinää.

Tämäkö lisää äänestäjien aktiivisuutta? Kotisohva kutsuu.

Avainsanat: kansanedustajienvaalit, hoomoilaset, pääministerinautotalli, kotiinjäävääänestäjä

101 Pöhinää pöntössä

Torstai 21.3.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Juha Sipilä sanoo, että nyt on lupaavaa pöhinää ja me kaadamme gallupit. Varmasti hän yrittää uskoa näin, mutta mihin se sitten perustuu? Keskusta on yrittänyt nostaa iloa pintaan, vaikka sydän märkänisi kannatuksen syöksyessä. Kannatus on kohta niin alhaalla, ettei puhe pöhinästä sitä enää voi nostaa. Sipilä ja muut keskustan satraapit kokoontuvat ydinryhmineen ja pöhisevät keskenään siellä. Heidän pöhinänsä on omissa pettyneissä joukoissa. Teeskentely pöhinää.

Minä olen omasta mielestäni aktiivinen politiikan seuraaja ja katsoin illalla Sipilän olemusta siitä syystä tarkemmin. Sipilän ulkoinen olemus on viimeisten viikkojen aikana muuttunut. Siinä on merkkejä ylirasittuneen ihmisen ongelmista. Unettomuudesta ja epävarmuudesta. Hänen tapansa kertoa uhoamalla miten puolue nousee kanveesista ei nyt todellakaan vakuuta. Itselleni nousee kuva epävarmuudesta ja se varmasti näkyy nyt ulkopuolisille.

Katsoessani ehdokkaiden vaalimainoksia ja heidän esiintymistään vaalikentillä sama tunne vahvistuu. Kaikki he etsivät nyt turvaa toisistaan. Siinä on näkyvissä käpertymisestä sisäänpäin. Ulkopuolinen maailma koetaan nyt vihamielisenä ja siinä he varmasti kokevat oikein. Nyt ei ole keskustalle tilausta. Ei auta edes se, että puolueella on tänään käytettävissä runsaasti veronmaksajilta kerättyä vaalirahaa. Eivät auta suuret ja teipatut asuntoautot. Ei auta eri kunnissa kiertely, koska siellä ehdokkaat sulkeutuvat vaalitupiin juomaan keskenään kahvia ja pöhisemään. Äänestäjiä ei siellä pöhise.

Useita vuosia hallituspuolueet mekkaloivat uudesta sote-mallistaan ja tulevista maakunnista. Kokoomus ja keskusta löysivät toisensa lehmänkaupoillaan. Kokoomus ei kuunnellut enää omaa kenttäänsä ja sen kriittisiä arviointeja. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori teki kaikille selväksi, ettei hallituksen sote malli ole tästä päivästä. Maakunnat vielä vähemmän. Kokoomus johto rusikoi omat vastaanväittäjät maanrakoon, myös Vapaavuoren esittämät teesit. Petteri Orpo laittoi itsensä likoon ja puolusti hallituksen mallia parhaana mallina turvata palvelut kaikille suomalaisille.

Mitäpä teki Orpo ja kumppanit hallituksen kaaduttua? Nyt he puhuvat siitä, mistä Vapaavuori on kertonut. Katsoin Petteri Orpon ilmeitä eilisen tiedoitustilaisuuden aikana. Hänen kasvonsa ovat aina olleet oudot, kun ei oikein tiedä itkeekö hän vai nauraa. Nyt näkyi todellinen hämmennys ja kasvojen nopeasti vaihtuvat ilmeet olivat jo minusta säälittäviä. En tiedä mikä merkitys oli vieressä seisovan ministeri Häkkäsen olemassaololla. Puolueen sisällä on kasvamassa vaatimuksia puheenjohtajan vaihtamisesta. Se on minusta jopa suotavaa, koska Orpo on Sipilän tavoin laittanut itsensä likoon entisen mallin puolustamisessa. Nyt ei tunnu ollenkaan uskottavalta puheet, että tätähän minä oikeasti halusinkin.

Sama uskottavuus ongelma on molempien puolueiden ministereillä ja kansanedustajilla. Neljän vuoden vaahtoamisen jälkeen he kaikki ovat kääntämässä takin vuorenkin nurinpäin. Tämän kevään äkkikäänteet hallituksen eroineen jäävät historiaan. Niin tulevat jäämään myös vaalien tulokset. Vaalikarja on herännyt ja heihin ei uppoa enää tällainen takinkääntely. Erityisesti kun se tapahtui kuukautta ennen vaaleja.

Vaalipöntöissä muhii jytky. Kepun kannattajat jäävät kotiin pöhisemään. Kokoomuksen kannatus laskee edelleen. Uskottavuudella on hintansa.

Avainsanat: juhasipiläpöhisee, petteriorpo, uskottavuusongelma, janvapaavuori

100 Eron sietämätön vaikeus

Keskiviikko 20.3.2019 klo 19:33 - yrjöpoeka

Ihmisten erotessa voi tapahtua ihan mitä vain. Sopuisaa eroa ei todellisuudessa ole. Mikäli lapsia on siunaantunut, alkavat vaikeudet siitä, kuka milloinkin lapsia hoitaa. Edellisen vuosisadan puolella oli yleistä, että lapset jäivät äidille. Tänään se ei ole enää niin yksioikoista. Joskus aiemmin itkettiin sitä, että miehet eivät saa lapsia mukaansa. Nyt kun se on mahdollista, siitä aiheutuu yleensä kitinää. Äidin pitäisi kantaa suurempaa vastuuta. Eli mikään ei mene mieliksi kaikille.

Tästä eroamisen vaikeudesta olemme saaneet esimakua muutamien viimekuukausien aikana hieman isommassa mittakaavassa. Englanti halusi eroon EU:sta ja se ero ei näytä onnistuvan sitten millään. EU:lle se kyllä kävisi, mutta eron hakija ei saa itse tehtyä mieleistään eropäätöstä. Tätä seuratessa nousee väkisin mieleen ihmisten eron vaikeudet. Niissä on paljon yhtäläisyysmerkkejä. Maaliskuun 29 päivä piti olla eron päivä, mutta pääministeri May on lähettänyt komissiolle sähköpostia, josko lähtöä lykättäisiin kolmella kuukaudella.

Meillä Suomessa on useita politiikkoja jotka ovat vaatineet maamme eroa EU:sta. Kaikki paha on heidän mukaansa lähtöisin siitä. Timo Soini oli heistä näkyvin, mutta puolueen noustua valtakunnan eturiviin suunta muuttui. Soini tunnustaa itse, että eroaminen ei tulisi enää kysymykseenkään. Suomessa on syntynyt sukupolvia, jotka ovat eläneet vain EU:n aikaa. Heillä ei ole mitään tuntumaa aikaan ennen sitä. Kaiken lisäksi nuorempi väestö elää aikaa, jolloin matkustetaan paljon. Nyt osataan kieliä ja meillä on Euroopassa yhteinen raha. Rajamme ovat avoimia. Ei kukaan nuorempia halua palata muinaisuuteen.

Näitä isomman luokan eroja on nyt mukava seurata, kun Unkarin Viktos Orban on luvannut maansa eroavan heti, jos puolue erotetaan parlamentin suurimmasta EPP ryhmästä. Tätä keskustelua käydään juuri nyt tänään EPP-ryhmässä. Orban ilmoittaa maansa lähtevän kuin hauki kaislikosta. Epp-ryhmä on sietänyt pitkään Orbanin johtaman puolueen menoa kotimaassaan. Orban on kunnon yksinvaltias joka sulkee rajojaan muukalaisilta ja lietsoo äärioikeistolaista propagandaa. Lopultakin päätettiin ryhmän toimesta tehdä päätös erottamisesta, Orban kokeilee nyt uhkailun tehoa. Mikäli EPP ei erota, Orban on voittanut. Se ruokkisi myös muita Euroopan nationalistisia ryhmiä entistä räyhäkkäämpään menoon.

Eurooppa elää niin sanottua etsikkoaikaansa. Alussa erityisesti itäiset maat pyrkivät nopeasti eroon Venäjän kainalosta. Itäpuoli oli Neuvostoliiton kainalossa ja vallan alla toisen maailmansodan jälkeen. Kun maat pääsivät EU.n ytimiin alkoivat juuri nämä maat ensimmäisinä kyselemään entisten aikojen perään. Kommunismista selvinneet maat ovat tänään kaikkein nationalistisimpia maita. Unkari ja Puola ovat näkyvimpiä, mutta toisella kädellä he hamuavat NATOn turvallista sateenvarjoa. Haluavat hyötyä EU:sta ja NATOsta, mutta eivät halua jakaa yhteisiä arvoja.

Eilinen arvo-keskustelu toi mieleeni sen, että Euroopassa pitäisi nyt järjestää kaikkien EU-maiden kokous. Siinä kokouksessa jokaisen maan tulisi ilmoittaa, jakavatko he kaikki EU:n laatimat arvot. Mikäli jokin maa ilmoittaisi halauvansa muuta, maa erotettaisiin ilman mutinoita heti. Samalla he välittömästi menettäisivät vapaan kulkemisen edut. Aivan kaiken.

Auttaja on heti rajan takana. Iso karhu. Venäjä.

Avainsanat: eroamisensietämätönvaikeus, brexit, missäeusielläongelma, unkari, viktororban, isokarhu

099 Sotilaan arvot

Keskiviikko 20.3.2019 klo 12:00 - yrjöpoeka

Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvo-keskustelu sarjassa oli eilen vuorossa sotilaan arvot. Kenttärovasti Penna Parviainen alusti aiheesta ja omien sanojensa mukaan väänsi rautalangasta mallin kuulijoille. Kirkonmiehen alustuksessa tuli useita kertoja esille se, kuinka pappi voi olla mukana kertomassa sotilaille, saako tappaa vai ei. Vuosikymmenten varrella olen lukenut valtavan määrän sotakirjallisuutta. Erityisesti sellaisia kirjoja, jotka perustuvat hyvin tarkoin faktoihin. Varsinaisissa tietokirjoissa ei pysähdytä pohtimaan tappamisen oikeutusta. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska niiden tarkoitus on kertoa mitä tapahtui.

Penna Parviaisen tehdessä rautalangasta mallia, itselleni aukesivat muistot eletystä elämästä. Sen aikana olen joutunut tutkimaan omia sotilaan arvoja. Mennessäni varusmiespalvelun jälkeen Pirttivaaran korpivartiolle, en tiennyt kuinka konkreettisesti koettu sota koskettaisi itseäni. Pirttivaaran siviiliväestö joutui talvisodan aikana Neuvostoliiton puolelle Kintismän vankileirille. Siellä osa väestä kuoli nälkään ja tauteihin. Jatkosodan viimeisenä kesänä väki joutui kokemaan partisaanien tuhoisan hyökkäyksen. Osa väestöstä joutui aamuyön tunteina tapetuksi. Osa haavoittui todella vaikesti.

Tullessani rajavartioston palvelukseen jouduin melkein heti kokemaan mikä merkitys oli vartion väellä sodan kauhut kokeneelle siviiliväestölle. Lyyti Seppänen (Pirtti-Lyyti) oli sen elävä esimerkki. Hän sai partisaanien hyökkäyksessä kokea miehensä kuoleman omille käsivarsilleen ja sai itse vakavia vammoja seitsemästä (7) luodiniskusta. Vakavasti haavoittuneena hän yritti viedä viestiä tapahtuneesta keskuskylään Juntusrantaan. Voimat loppuivat lähellä määränpäätä ja hänet löydettiin viimetipassa. Kaikki tämä koettu elämä ei saanut häntä muuttamaan kotoaan minnekkään.

Vartion väen tuli käydä Lyytin talossa siitä ohi kulkiessaan. Vuosien mittaan pääsin syvemmälle kyläläisten sielunelämään ja sain kuulla paljon heidän kokemuksistaan. Vartion olemassaolo oli heille se turvan tuoja. Kylä ja vartion väki eli hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa. Varusmies palvelukseen jälkeen ei sotilaan valan sisältö vielä auennut. Elettyäni Pirttivaaran väen keskuudessa tuli hiljalleen selväksi se, että kyläläisten turvana oleva rajavartiomies voi joutua kokemaan sotilasvalan velvoitteet. 1970-luvun alkuvuosina oli hyvin muistissa Tsekkoslovakian miehitys 1968.

Rajaseudun väki oli vuosikymmenten aikana tottunut siihen, ettei venäläisiin voinut luottaa. Neuvostoliiton tekemiset saivat kyläläiset varpaisilleen ja se ei suinkaan ollut ihme. Siihen aikaan rajavartiolaitos oli todella sotilaallisesti järjestäytynyt. Jokavuosi oli säännöllisiä harjoituksia ja kertausharjoituksia jatkuvasti. Kaikki sen aikainen harjoittelu tähtäsi itäisen hyökkääjän torjuntaan. Jokainen vartioston työntekijä tiesi mitä se tarkoittaa itsekunkin kohdalla. Me olimme sen ajan ”ensivaste” porukka. Meidän tehtävämme oli hidastaa ja kuluttaa hyökkääjää. Ase kädessä.

Asuminen rajaseudulla sodan kokeneen väestön seurassa ja jatkuva harjoittelu on vaikuttanut omiin arvoihini sotilaana ja ihmisenä. Väestö luotti siihen, että minä olisin tiukan tullen turvaamassa asein heidän elämäänsä. Väestön kokema ja antama luottamus on jättänyt jäljen sisimpääni.

Penna Parviainen palautti muistot ja jäljen sotilaan arvoissa. Hänen rautalankamallinsa toimi. Kiitos siitä.

Avainsanat: kenttärovastipennaparviainen, sotilaanarvot, suomussalmensseurakuntafacebook, arvokeskustelujensarja, suomensodat, kintismänvankileiri, partisaanientuhotyöt

098 Vihreät arvot ja arki

Tiistai 19.3.2019 klo 14:04 - yrjöpoeka

Olemme usein nähneet kuinka vihreiden arvot ja oikea arki törmäävät. Jokainen on törmännyt siihen, että vihreät haluavat kieltää yhtä sun toista. Arkisessa päätöksenteossa kunnissa törmätään siihen vihreiden ei arkeen. Kaikki mikä liittyy maan käyttöön ihmisten hyväksi on vihreille, ei. Metsien käyttö, ei. Ydinvoima, ei. Vesivoima, ei. Lentäminen, ei. Paitsi omat reissaamiset lentämällä, ne ovat vihreitä. Autoilu, ei. Jatkuvasti ei ja ei. Yhdessä asiassa vihreät ovat olleet samaa mieltä muiden kanssa. Metsien suojelussa ja rauhoittamisessa. Tämä sillä oletuksella, että kyseessä ovat muiden kuin vihreiden metsät ja maat.

Vihreät ovat olleet voimalla puhumassa uusiutuvien energiamuotojen puolesta. Tämä on hyvä asia meille kaikille. Mutta miten käy, kun me muut haluamme sitten pystyttää esim. tuulivoimaloita? Aivan oikein, se on ei. Se ei mitenkään käy koska he löytävät siinä vaiheessa äärettömästi luonnonarvoja. Vähintäänkin kansallismaisema, johon ei missään nimessä saa pystyttää tuulimyllyjä. Minä en ole missään törmännyt vielä siihen, että vihreät olisivat muiden mukana sanomassa kyllä. Tämä tuli erittäin selväksi Kuusamon Maaninkavaaran tuulivoimapuiston käsittelyssä kaupungin valtuustossa eilen. Vihreille se ei käy. Ei mitenkään.

Selityksiä riittää. On luonnonarvoja. On kansallismaisemaa. Erityisesti oman mielen mukaista maisemaa. Sitä ei saa muuttaa. Puiston myllyt näkyvät Riisitunturin kansallispuistoon. Kuusamon vihreät ovat aktiivisesti kampanjoineet päästöttömän energian puolesta. Kun sitä ollaan yhdessä tekemässä, silloin löytyvät argumentit sanoa, ei. Huvittavinta valtuuston päätöksessä oli se, että vihreiden neljä edustajaa olivat ne ainoat vastaansanojat. Heille riittää ilmeisesti se sähkö, jolla he lataavat puhelimensa ja läppärinsä. Se pistorasista tuleva valo ja virta sähkövehkeisiin. Se virta tulee päästöttömästä ydinvoimasta. He taitavat salaa olla ydinvoimaln mannekiineja.

Stora Enso aloitti irtisanomiset. Yhtiön ilmoitus lyö lopullisesti rahoittajien hanat kiinni suunnitteilla oleviin biosellu tehtaisiin. Toki se on ollut selvää jo vuoden ajan, ettei uusia synny ihan tällä vuosikymmenellä. Voi käydä niinkin, ettei seuraavallakaan. Jos joskus syntyy, sijaitsee se varmasti muualla kuin pohjoisessa. Stora Enson Oulun tehtaan irtisanomiset kertovat samalla, kuinka rajussa murroksessa vanhat alat ovat. Tehtaan johto ilmoitti digitalisaation olevan syynä. Tämä ilmoitus voi laukaista lisää muutoksia sellutehttaiden tuotevalikoimiin. Oulun hienopaperi ajetaan alas ja tilalle tuotetaan kartonkia. Nettikauppa on muutoksen syy. Pakkausmateriaalia tarvitaan jatkossa entistä enemmän.

Seuraavan vaalikauden aikana kuulemme sitten keskustan satraappien kertovat kaikkialla, kuinka heidän hyvä työnsä Suomen talouden eteen on tärvätty vasemmiston toimesta. Kepua ei kiinnosta se, että markkinoilla on jo nyt näkyvissä alkava lama. Kiinan talous on se joka aloitti yskimisen. Se yskiminen näkyy ensin täällä Suomessa. Pohjois-Suomessa on iloittu kiinalaisten kasvavista turistivirroista. Sen varaan on nyt rakennettu paljon. Kiina talouden yskiminen voi lopettaa matkailuvirrat yhdessä yössä.

Mielenkiintoista seurata vaalikeskusteluja ottaako kukaan esille talouden ja matkailun ongelmia? Ovat hiljaa, luulen minä. Erityisesti keskusta. He tarvitsevat nyt syyllisiä omaan ahdinkoonsa. Tätä on politiikka.

Avainsanat: vihreäpuolue, maaninkavaarantuulipuisto, kuusamonkaupunki, storaensoirtisanoo, keskustaetsiisyyllisiä

097 Apatian lietsontaa

Maanantai 18.3.2019 klo 20:17 - yrjöpoeka

Viestejä pukkaa aamupäivän kirjoituksestani. Lietson niiden mukaan apatiaa äänestämistä kohtaan. Minun pitäisi päinvastoin innostaa äänestämään Kainuulaisia ehdokkaita. Sitä minä en varmasti tee. Ihmiset itse päättävät oman äänestyskäyttäytymisensä. Jokainen etsii tietoa ehdokkaista ja tekee sitten omat valintansa. Minä itse uskallan esittää oman arvioni maakuntani ehdokkaista ja se ei ole mairitteleva. Suuren osan tunnen ja siinä on syytä kylliksi.

Neljä vuotta ovat nykyiset edustajat istuneet tuppisuina eduskunnassa ja ovat omien eduskuntaryhmiensä takarivin taaveja. Kaikki ovat myös takarivin taaveja puolueissaan. Siksi he eivät myöskään ole saaneet mitään aikaan. Mikäli haluaa olla vaikuttaja, pitää olla sitä myös omassa ryhmässä ja puolueessa. Näkymätön ja hiljainen ei maakuntaa auta mitenkään. Nyt tarvittaisiin aivan uudenlaisia ihmisiä tulevaisuuden tekemisteen. Kaikki nykyiset edustajat ovat myös olleet päättämässä Kainuun maakunnan tulevaisuuden suunnasta. On pidetty yllä unelmia, vaikka tilastokeskuksen väestöennusteet ovat kertoneet muuta. Tästä voi sitten tarkistaa missä tänään mennään. Se on karua luettavaa.

Istuvat edustajat taustaryhmineen ovat uskotelleet väestön lisääntyvän. Siksi katsottiin meillä olevan varaa uuteen 160 miljoonaa maksavaan sairaalaan. Kaiken pitäisi olla suurta ja mahtavaa. Siitä saavat nyt maksaa nopeasti riutuvat kunnat. Maksun aika on jo ovella. Kainuun uusi sairaala on kuntien kontolla ja sen suurin hyötyjä on Kajaani. Kajaanilla on nyt tilava terveyskeskus kaikilla herkuilla. Kajaanin päätäjät hykertelevät, koska tämän hyvän maksajina ovat kaikki Kainuun kunnat. Paitsi Puolanka. Sillä on oma uusi terveyskeskus omale väestölle. Puolanka taisi sittenkin olla viisain kaikista.

Kaikki päätökset ovat syntyneet uskomalla unelmiin ja jättämällä tilstokeskuksen faktat sivuosaan. Valitettavasti uusimmat arviot kertovat tilastojen olevan armottoman oikeassa. Kaikenhyvän päälle insinööri Sipilä sai Kainuulaiset politiikot uskomaan unelmahöttöön 18 maakunnasta. Kaikki rusinat laitettiin samaan koriin odotellen valtion siunaavan Kainuun pysymisen omana lilliputti maakuntana. Nyt on herätty krapulaan ja olo on ankea.

Kyllä tunnen itseni välillä apaattiseksi näiden edustajien ja heidän taustaryhmiensä toimista. Jatkuvasti on viestitetty julkisuuteen Oulun vievän kaiken hyvän, sinne ei saa antaa mitään, ei ainakaan ääniä. Sieltä niitä on kuitenkin haettava ja kumma kyllä ne kelpaavat. Oulu on jokatapauksessa se lopullinen suunta maakuntakeskukselle. Valtiovalta tule sen hyvin lyhyessä ajassa toteuttamaan. Kallista hallintoa ei kannata ylläpitää lilliputti maakunnalle.

Oulu oli keskus tervan aikana. Nyt se on sitä tiedon aikana.

Avainsanat: apatianlietsoja, takarivintaavit, kainuunuusisairaala, puolanka,

096 Kainuun vaalimatematiikkaa

Maanantai 18.3.2019 klo 10:44 - yrjöpoeka

Jäin pohtimaan tulevia vaaleja Kainuun näkökulmasta, kun tuttavani kävi kanssani pitkän keskustelun aiheesta. Meillä molemmilla on samankaltainen käsitys siitä, että Kainuu kokee murskatappion edustajien määrässä. Varmana pidän vasemmiston Merja Kyllösen läpimenoa. Siinäkin on tulossa varmasti laskua koska Kyllönen on viettänyt liiaksi aikaa Brysselin lihapatojen äärellä. Lisäksi on tiedossa, että hän pyrkii heti kuukauden päästä takaisin Brysseliin. Minä en ole yksin, kun sanon sen tekevän todellista hallaa Kyllösen äänisaaliille kansanedustajan vaalissa. Laskusta voi tulla todella raju.

Kainuulaiset ovat tunnetusti herravihaista sakkia ja Kyllösen tapa sotii Kainuulaista oikeudentuntoa vastaan. Tiedän kyllä puolueen edun vaativan Kyllösen mukana oloa vaaleissa. Mutta kyllä itselläkin pitäisi olla rehellistä kunniantuntoa olla täysillä mukana vaalissa jossa aikoo myös edustaa. Kyllönen on urakoinut kaikissa vaaleissa, myös kuntavaaleissa. Vanha uskollinen äänestäjäsukupolvi on vähenemässä ja heidän sijoituksensa on paikallisella kirkkomaalla. Uusia ei nyt synny ja siksi myös oman alueen äänet putoavat rajusti. Samaan aikaan Oulun väestömäärä on lisääntynyt maaltamuuton ansiosta työikäisellä väestöllä. Siellä äänet menevät muille kuin vasemmistolle.

Kokoomus todennäköisesti uusii Eero Suutarin avulla edustajan paikkansa. Hänellä on kokemusta kampanjoinnista Oulussa jo kaksissa vaaleissa. Pelkillä Kainuun äänillä ei ole mitään mahdollisuutta. Laskua tulee nyt väistämättä äänisaalissa koskien Kainuuta. Vanhustenhuollon kohut lyövät nyt kokoomusta kynsille. Tämä merkitsee sitä, että Suutarin on saatava nyt Oulusta huomattavasti enemmän ääniä. Sekin voi olla todella vaikeata, koska siellä on nousussa demarit ja erityisesti vihreät.

Keskustalle povaan todella karua tulosta. Viime vaaleissa keskustan ehdokkaat Timo Korhonen ja Marisanna Jarva menivät jämäsijoilla eduskuntaan. Vain Kuusamon Ulla Parviainen oli heikompi. Nyt käy Sipilälle raju äänikato ja saman tien nämä juuri mainitut kolme ovat putoamassa suoraan. Keskustan nuoremmalla ehdokkaalla Tuomas Kettusella Kuhmosta on nyt elämänsä tilaisuus nousta uudeksi edustajaksi. Hänen etunsa on nuoruus ja uudenlaisempi ajattelutapa tulevaisuuden politiikasta. Hänen pahin uhkansa on keskustan sisällä. Entiset edustajat ja heidän tukijansa tekevät hiljaista myyräntyötä uusien ehdokkaiden kampittamiseksi.

Mikäli uusi ehdokas hyväksyy entisten suosittelemat kampanjointitavat, se tarkoittaa väistämättä tappiota. Istuvilla edustajoilla on näkyvyydessä etulyöntiasema. Heitä tukevat paikalliset mediat, usein myös erittäin tarkoituksellisesti. Tässä kohden heitän kivellä Kainuun Sanomia. Heidän kekkosenajan politiikan toimittajansa ovat käyttäneet lehteä härskisti keskustan hyväksi. En ole nyt huomannut minkäänlaista uutisointia Kuhmon edustajan tekemisistä. Marisanna Jarva ja Timo Korhonen patsastelevat lehdessä vähän väliä. Pääosin puhumalla potaskaa. Mutta se riittää äänestäjille. Pääasia on että edustaja oli lehdessä.

Muilla puolueilla ei ole näissä vaaleissa minkäänlaista saumaa läpipääsyyn. Vihreät ovat mahdottoman edessä. Samoin demarit. Piiraisen putoamien edellisisissä vaaleissa oli myrkkyä ja nyt Oulussa ovat uudet jakajat. Siniset, persut ja kansalaispuolue saavat ruikuttaa rannalla.

Yhteenveto. Lävitse kaksi (2). Kokoomus ja vasemmisto.

Avainsanat: merjakyllönen, brysselinlihapadat, kainuulainenherraviha, eerosuutari, tuomaskettunen

095 Erilaisia näkökulmia Suomesta

Sunnuntai 17.3.2019 klo 15:39 - yrjöpoeka

Kokeilin kotimaan matkailua viikonlopun aikana. Lentomatka alkoi Kajaanin lentokentältä. Valitettavasti konetta ei lähtenyt ja siirryimme bussilla Oulun lentokentälle. Sieltä saimme lennon vaikkakin olimme myöhässä tapaamisestamme. Saimme kuitenkin vaimoni kanssa tehtyä sen mitä pitikin. Keli oli todella erilainen eripuolilla Suomea. Laitan oheen kuvan Espoon Sokos hotellin aukiolta ja torstaina otetun kuvan kotipihaltani. Kyllä talvi on talvi silloin kun lunta on riittävästi.

IMG_20190315_143641.jpg
Näkymä Espoon Sokos hotellin aukiolle. Likaista ja märkää lunta hieman.
IMG_20190312_111947.jpg
14.3 lumitilanne kotipihallani. Melkoinen ero. Olisi siinä termiittiparvelle puuhaa!

Perjantain aikana saimme mahdollisuuden tutustua nuorimman lastenlapsemme päiväkotiin. Pihalla velloi vesi ja likainen lumisohjo. Kotikuntani pienet lapsimäärät tulivat väistämättä mieleen kun kohtasin satapäisen pienen termiittiparven. Heitä konttasi pihalla ja ryömi. Piha oli tulvillaan likaista vettä ja sohjoa. Kuten arvata saattaa pieniä termiittejä se ei haitannut. Vesi ja sohjo roiskui ja äänten sekamelska oli vanhusvaltaiseen ympäristöön tottuneelle terveellistä silmien avaamista.

Lapsia meillä kyllä on, mutta ne sijaitsevat kohta kaikki etelän suurissa kaupungeissa. Uutisessa kerrotaan pelkästään Helsingissä olevan 703 päiväkotia. Päiväkodissa tuli myös selväksi, että maamme on jo nyt monikulttuurinen. Samaa kertoi myös kaupungilla liikkuessa kaikki ympäristössä. Kaikkialla missä näin siivojia näkyi ulkomaalaisten suuri osuus. Pitkästä aikaa tuli tunne, että lentoaseman tungos hieman ahdisti alussa. Onneksi se helpotti jo paluumatkaa odotellessa. Kajaanin lentoasemalla olikin sitten vallitsevana eurooppalaiset kansallisuudet. Ero Vantaaseen oli suuri.

Olen aina tykännyt seurata sivusta ihmisten olemuksia ja tarkkailen heidän tapojaan mielelläni. Koska täällä olen tottunut talveen, pisti silmääni nuoret polvihousuiset miehet. Ilmeisesti veri kiertää hyvin ja jaloissa ei ole vielä suonenvetoja. On myös aivan pakko sanoa, että suomalaiset ovat lihoneet. Erityisesti suomalaiset miehet. Valtavia roikkuvia vatsoja ja kaiken lisäksi he olivat taatusti nuorempia kuin olen itse. Koska olen tarkkailija näin kyllä mistä se johtui. Oluen voimalla reissuun ja siinä odotellessa erittäin rasvaista ruokaa ja sitten yltyy jano. Tätä poikkeavaa mahalihavuutta ei sen sijaan näkynyt ulkomaalaisilla. Ei miehillä eikä naisilla. Ero oli näkyvissä juomissa ja ruoissa.

Tein itsekseni yhteenvetoa ja tulin siihen tulokseen, että tulevaisuudessa maksamme tästä lihomisesta suolaisen hinnan kasvaneina sote-kustannuksina. Toivottavasti tuleva hallitus saa aikaiseksi jotakin soten osalta. Pohdin siinä istuksiessani, että pitäisikö sote palastella kahteen eri osioon? Ensimmäisenä ratkaistaisiin terveydenhuollon ongelmat. Samaan aikaan voisi aloittaa toisena hankkeena sosiaalipuolen tulevaisuuden tekemisen. Sipilän hallituksen perintönä näimme, että pelkästään sote on jo niin iso, ettei siihen sovi sekaan mitään muuta. Siksi kannattaisi sote pilkkoa pienempiin osiin. Silloin se voisi onnistua huomattavasti pidemmälle kuin nyt kävi.

Reissun parasta anti oli ehdottomasti lastenlasten tapaaminen. Itselleni huonoa oli se, että tapaamisesta tuli lyhyt ja edessä uusi ikävän pitkä tapaamisen tauko. Kysyin 6 v. Aliisalta voisiko ukki tulla päiväkotiin, koska minulla olisi aikaa käydä sitä. Vastaus tuli salamannopeasti. ”Et sinä voi, koska olet jo eläkkeellä!”. Mitäpä siihen on sanomista.

Kaikkinensa antoisa reissu. Silmiä avaava. Lapset on pääkaupungissa. Vanhukset maaseudulla. Mutta yksi on täällä hyvä. Täällä on oikea talvi!

Avainsanat: kotimaanlentomatkailu, pääkaupunginpäiväkotiemäärä, nuortenmiestenlihavuus, aikuisiändiabetes, oiKEATALVI

094 Myydään roskasakkia halvalla

Torstai 14.3.2019 klo 11:10 - yrjöpoeka

Paljon on kirjoitettu huonoista käytännöistä vanhusten hoidossa. Oulussa vanhukset kuolevat ja mätänevät pieniin yksiöihinsä. Hoitajat käyvät ovella kyselemässä eivätkä vaivaudu huutelemaan postiluukusta. Tämä yksinkertainen konsti kertoisi sen, että hajusta päätellen siellä on kuoltu. Jokaisessa kaupungissa missä tarkastuksia on tehty, on löytynyt karmeita esimerkkejä huonosta hoidosta. Paremminkin siitä, että palvelua ei juuri ole.

Kaikki tämä on tapahtunut kuntien silmien edessä. Virkamiehet ovat lyöneet rätinkiä pöytään siitä, kuinka kalliiksi hoito tulee. Luottamusjärjestelmä vaatii säästöjä ja sitä uskotaan saatavan kilpailutuksella. Sitä ei ole saatu, siitä on nyt vahvat näytöt. Luottamushenkilöt ovat viimeisen neljän vuoden aikana ummistaneet silmänsä tapahtuneelta. Valvonta on oikeasti ulkoistettu ja päätöksen tekijät ovat näin pesseet kätensä.

Juuri nyt vaalien alla tulisikin nostaa keskusteluun luottamushenkilöiden rooli vanhustenhoidon ongelmissa. Ja tässä erityisesti puolueiden roolit ja linjaukset. Minä nostaisin esille oman maakuntani Kainuun tilanteen. Kainuuta on pidetty oikein malliesimerkkinä siitä, mihin suuntaan keskusta, kokoomus ja vasemmisto halusivat ja saivat maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon vietyä. Kaikki palvelut kilpailutetaan ja halvin on aina vienyt voiton. Asiakkaat ja omaiset ovat valittaneet kehitysvammaisten hoidoista ja palveluista. Samoin vanhusten hoidosta valitetaan jokapaikassa.

Kainuussa ei kerrota olevan ongelmia. Näin vakuuttavat virka- ja luottamushenkilöt. Pitäisi  tunnustaa se, että muualla tehdään samantasoisia palveluja ja siellä on todettu räikeitä esimerkkejä huonosta palvelusta. Kainuu ei tässä voi olla puhtain kauloin. Olisikin hyvä tietää, onko nyt tehty yllätystarkastuksia hoitolaitoksiin. Niitä pitäisi tehdä vuorokauden jokaisena aikana. Erityisesti viikonloppuisin. Iäkkäät ihmiset ja omaiset ovat pyytäneet minua kirjoittamaan aiheesta. Nyt sen teen.

Kyllä Kainuun sotessa osataan lukea blogiani. Välillä tehdään jopa tutkintapyyntöjä viranomaisille. Kainuu on niin vähäväkinen, ettei täältä oikein löydy sellaisia poliittisia toimijoita, jotka kirjoittaisivat politiikasta. Nyt en ole toimija, mutta kirjoitan siitä. Lukijakuntani lisääntyi rajusti jäätyäni politiikasta pois. En pysty erottelemaan kävijämääristä, mistä ne ovat. Muistan kirjoitteluni alkuaikoja, kuinka pieniä olivat kävijämäärät. Vain muutamia kymmeniä. Pikkuhiljaa lähipiirini on laajentunut ja kävijämäärä lisääntynyt. Yksi niistä yli 100 000 tuhannesta kuukausi kävijästä voi olla Kainuun sotesta.

Haastankin politiikan toimijat ottamaan selvää millaisia hoitajamitoituksia Kainuun eri osissa on? Onko inhimillistä siirrellä melkein saattohoitovaiheessa olevia ympäri Kainuuta? Onko inhimillistä repiä hoitovaiheeseen joutunut omasta yhteisöstä jonnekin Kainuun toisella laidalle viettämään itkien ja surren yksinäisyydessä viimeisiä aikojaan? Onko oikein ja kohtuullista, että esim. kehitysvammaisten suurissa hoitoyksiköissä on öisin yksi hoitaja? Viikonloppuisin voi käydä niin, ettei puhelimeen vastata. Se johtuu siitä, ettei ole ketään kuka vastaisi.

Kainuun malli. Kilpailuttamalla halvinta. Keskustan Riikka Moilanen puhui Oulussa ihmisroskasta. Keskustan toimijat ovatkin yleisesti puhuneet luusereista ja joutoväestä. Näiden hyväosaisten ihmiskuva kertoo millaista Suomea he haluavat.

Palaamista huutolaisaikaan.

Avainsanat: mätänevävanhus, ulkoistettuvalvonta, hoitajamitoituksetkainuunsotessa, riikkamoilanen, ihmisroska

093 Häivettä taivaalle

Keskiviikko 13.3.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Puolustusministeriöllä oli hanke nimeltään Voiman Venäjä. Se on nyt julkaistu ja antaa selkeän kuvan nykytilanteesta. Itselleni tässä ei ole mitään uutta. Itärajan asukkaana olen aina tiennyt millainen oli/on Neuvostoliitto/Venäjä. Koira ei ole karvoistaan eroon päässyt. Nyky Venäjä elää menneisyyden harhoissa ja kaipaa mennyttä suuruutta takaisin.Suurvaltiona kooltaan ja erityisesti pienten maiden naapurina se on sitä. Aina ovat naapurit saaneet ensimmäisinä kokea uhkailua, sisäisiin asioihin sotekeutumista ja lopulta aseellista sotimista.

Sinänsä se on tänään taloudellisesti kääpiö. Kaiken lisäksi länsimaiden asettamat talouspakotteet syövät sen taloutta. Öljytulojen laittaminen aseisiin vie sen entistä syvemmälle. Neuvostoliiton romahdettua uusi Venäjä ei laittanut teollisuutta nykyaikaiseen kuntoon. Ensimmäiseksi jaettiin kansallisvarallisuus hyvien kommunistien kesken. Yhdessä yössä heistä piti tulla kapitalisteja. Osittain he olivat sitä ja ostivat kaikkea mitä rahalla saa. Sitä ei käytetty oman kotimaan teollisuuden ja tekniikan uudistamiseen. Sitä ei käytetty kansalaisten elinolojen parantamiseen.

Voiman Venäjä hanke kertoo nykysuomella millainen uhka meillä on naapurina. Raportin mukaan se pyrkii jatkuvasti vaikuttamaan kaikkien naapureidensa politiikkaan. Erityisesti turvallisuuspolitiikkaan. Sitä se on tehnyt trolliensa avustuksella kokoajan. Tänään sen vaikutus näkyy kaikkialla sosiaalisessa mediassa. Politiikot ja siksi pyrkivät ovat jo nyt valmiiksi suomettuneita. He varovat sanomasta ääneen, että Venäjä on ainoa sotilaallinen uhka. Meidän hävittäjäkalustomme uusimista se pyrkii estämään kaikin keinoin. Osa politiikoista syö jo heidän kädestään. Kaikki ne tahot, jotka vaativat meitä vähentämään puolustusta ovat heitä.

Raportin esipuheessa todetaan yksi itsestään selvyys. Mikäli Itämeren alueella tapahtuu sotilaallinen selkkaus, Suomi ei ole ulkopuolinen. Meillä on puhuttu paljon Natosta ja sen aiheuttamasta uhasta turvallisuudelle. Vaikka emme kuulu Natoon, kuulumme läntiseen puolustusyhteisöön. Se on hyvin Venäjän tiedossa ja sen mukaisesti se myö toimii. Tästä huolimatta Venäjä pyrkii vaikuttamaan maamme sisäiseen keskusteluun Natosta ja puolustusyhteistyöstä. Siihen ei voi olla törmäämättä kun tänään keskustellaan Suomen osallistumisesta erilaisiin sotaharjoituksiin länsimaiden kanssa.

Suomi siirtyi yhdessä yössä osaksi läntistä puolustusyhteisöä, kun silloinen hallitus päätti ostaa ilmavoimien taistelukoneiksi Hornet hävittäjät. Siitä ei uskalleta Venäjän pelossa ilakoida, mutta näin siinä kävi. Hornettien avulla Suomi siirtyi todella uuteen aikaan ja sen mukaisesti se myös tulevaisuudessa valitsee aseensa. Kuten puolustusministeri Niinistö on sen todennut, 64 konetta on minimimäärä. Nykyisen kriisin kasvaessa Suomen tulisi ylläpitää Itämeren rauhallisuutta sillä, että se lisää koneittensa määrää.

Mitä enemmän suomalaisia koneita on Itämeren alueella, sen turvallisempana sen kokee myös Venäjä. Miksikö sanon näin? Mitä enemmän eri Nato maiden koneita lentää Itämerellä, sitä turvattomampaa se on. He voivat vastata Venäjän koneiden uhitteluun tulella. Jopa aivan vahingossa.

120 uutta F-35 konetta on lopulta halvin turvallisuuden tuoja. Koko Itämeren alueelle.

Avainsanat: voimanvenäjä, taloudellinenkääpiö, hybridivaikuttaminen, läntinenpuolustusyhteisö, häivehävittäjä

092 Strutsit ja kehitysapu

Tiistai 12.3.2019 klo 10:25 - yrjöpoeka

Euroopassa on jo valtioita jotka sulkevat rajojaan muukalaiskammossaan. Unkari ja Puola ovat tästä parhaat esimerkit. Raja-aitoja rakennellaan ja samaa tekevät myös entisen Jugoslavian raunioille syntyneet valtiot. Tässä on kummallista muukalaiskammoa, kun samaan aikaan halutaan yhdentyä Eurooppan Unioniin. Sielläkin on muukalaisia. Myös Suomessa ovat melkein kaikki puolueet jo kääntyneet perussuomalaisten linjoille. Kansalaiset vaativat lisää rajavalvontaa ja samoin runsaasti poliiseja. Jokapaikassa puhutaan peloista ja kadonneesta turvallisuudentunteesta.

Historiasta meidän pitäisi löytää yhtymäkohtia nykymenoon. Aina kun kansa on lähtenyt vaatimaan lisää turvallisuusjoukkoja, se onkin lisännyt turvattomuutta. Aseistetut ja kurinalaiset joukot eivät ole mitään hymypoikia. He ovat koulutettuja väkivallan ammattilaisia. Siksi tulisikin tarkemmin miettiä mistä kumpuaa turvattomuus. Viime vuosituhannen loppupuolella murtuivat lähiyhteisöt ja sillä on ollut vaikutuksensa tähän päivään. Sotien jälkeen saimme elää useita vuosikymmeniä turvallsissa yhteisöissä. Oma suku ja kyläyhteisöt pitivät huolta siitä, ettei erikseen tavinnut kantaa huolta juuri mistään.

Hyvinvointivaltio kasvoi ja vaati kaikkia työelämään. Nuorimmat muuttivat ympäri maailmaa ja erityisesti kotimaan suurimpiin kaupunkeihin. Sukuyhteisöt hajosivat ja samalla se paras turvallisuuden antaja katosi. Nyt kammoksutaan kaikkia erilaisia ihmisä ja huudetaan, että nyt on yhteiskunnan järjestettävä turvallisuus. Tässä on se kummallisuus, että ensin muutetaan suuriin kansankeskittymiin. Siellä eletään turvattomasti. Lähiyhteisöä ei enää koeta turvaksi. Siihen tarvitaan aseistettuja yhdenmukaisiin pukuihin pukeutuneita joukkoja.

Kaiken huipuksi pelätään kaukaisten maiden ihmisten muuttavan pian tänne. Se lisää huutoja joukkojen perustamisille. Samaan aikaan vaaditaan lopettamaan kaikki kehitysapu köyhille maille. Köyhimmät ja suurimmat väestönkasvun alueet ovat Afrikassa. Tällä hetkellä arvioidaan Afrikassa olevan tulossa työmarkkinoille 800 miljoonaa uutta käsiparia. Väestön raju kasvu on köyhdyttänyt maaperät ja se ei riitä ruokkimaan uusia käsipareja. Siksi on väistämätöntä, että tulemme näkemään vielä suurempia väestönsiirtymiä vehreään pohjoiseen ellemme tee mitään.

Minä näen nyt ihmisten huutojensa lomassa laittavan päänsä hiekkaan kuten strutsi tekee uhan tullessa. Paljon hyödyllisempää olisi satsata reilusti muiden teollistuneiden maiden kanssa etäisten maiden maatalouden rajuun kehittämiseen. Meillä on siitä osaaminen ja meillä on siihen keinot ja välineet. Viljelty maa pitää kansat paikoillaan, koska se antaa heille perusturvallisuuden. Juuri ruoan puute ajaa heidät liikkeelle. Ei heillä ole halua lähteä lämmöstä kaukaiseen Suomeen.

Siksi nyt tulisi jokaisen pelkotiloissa elävän vaatia ehdokkailtaan sitoumuksia kehitysavun rajuun nostamiseen. Se on pieni satsaus meidän tulevaisuutemme kannalta. Sen tulevaisuuden, jossa haluamme yksin asustaa kaukaista maapalastamme. Rajoja vartioiden ja muukalaisia kammoten. Saamme asustella 5,5 miljoonan muun suomalaisen kanssa ja ruuhkaa ei ole. Meitä riittää keskimäärin 16 asukasta neliökilometrille. Suurin osa Suomea on kyllä täysin asumatonta korpea. 1300 kilometriä itärajaa on jo tyhjänä.

Täällä suurin pelko on siitä, että jäämme kuolemaan yksin.

Avainsanat: rajojensulkeminen, muukalaiskammo, perheyhteisöjentuki, päänhautaaminenhiekkaan, kehitysapu, suomenpintaala

091 Mielikuvilla mässäilyä

Maanantai 11.3.2019 klo 12:23 - yrjöpoeka

Hallitus on kaatunut ja nyt tuntuu, että ns. normaalit ihmiset ovat saaneet liikaa kevätaurinkoa. Tämä ilmiö tunnetaan mielenterveyspotilaiden kohdalla. Valon lisääntyminen laukaisee jotakin ihmismielestä, on kuin sokka olisi irroitettu käsikranaatista. Ennen viime perjantaita hallituksen tukijat eivät suostuneet uskomaan muuta kuin Sipilän sanomaa. Nyt heillä onkin viikonvaihteen jälkeen uusi sanoma. Sosiallinen media on täynnä avauksia, joissa peloitellaan kansalaisia sosialismin uhasta. SDPn rahanjako vie säästösi ja sinun omaisuutesi tullaan jakamaan.

Täällä suurilla selkosilla olen tuntenut ihmiset tasavina ja rauhallisina. Nyt en ole enää varma. Ainakin keskustan kannattajat ovat saaneet suoranaisen hepulin. Ikäisistäni ja vielä vanhemmistakin on kuoriutunut täydellisiä sosiaalisen median trolleja. Suomenmaan ja Maaseudun Tulevaisuuden juttuja jaetaan kiihkolla. Kuvamanipulaatioiden avulla kerrotaan vasemmiston aloittavan varallisuuden uusjaon. He pelkäävät nyt valtion rahojen haaskausta velttoilijoille ja luusereille. Ihan ilmaiseksi. Olen todella ällistynyt kuinka viikonvaihde sai jotkut ihmiset uskomaan sosialismin peikkoon.

Kukaan kepulainen ei tunnusta Sipilän ja puolueen olleen väärässä. Onneksi äänestäjät ovat tämän ymmärtäneet. Valheilla ei voida Suomea johtaa. Keskusta joutuu vaalien jälkeen totuuden eteen ja minä uskon siihen vanhaan tapaan, että keskusta yrittää epätoivoisesti unohtaa Sipilän. Keskustan arkistossa, siellä kuuluisassa perunakellarissa odottaa jo Jarmo Korhonen. Siellä on tilaa muistella yhdessä, kuinka olimme oikeassa ja muut väärässä. He voisivat siellä perustaa unohdettujen suuruuksien kerhon.

Suomen pohjoisilla osilla sanotaan yrittämisen olevan liian kallista ja siksi yritykset tarvitsevat kuljetustukea. Sen on sanottu olevan viimeinen keino kilpailla tasaveroisesti etelän yritysten kanssa. Myös omassa kunnassani toimii yritys joka pelaa kuljetustuella. Sama on myös muualla Kainuussa. Meidät on opetettu tähän ja se ei suinkaan ole yrittäjien vika. Meidän politiikkomme ovat sen saaneet aikaan ja siitä he kantavat huolta vaalien aikana. Kaikki paikalliset mediat toistavat tätä ilosanomaa. Olisiko meillä opiksi otettavaa muualta Suomesta? Pohjanmaalta on tästä hyvä esimerkki ja siihen on syytä tutustua kunnolla. Samoin yrittäjän ajatuksiin.

Juttua lukiessa nousee mieleen kunnioitus tätä rohkeutta kohtaan. Rohkeutta jossa luvataan toimittaa tuote jokaisena vuorokauden aikana 24/7 ympäri vuoden. Se uskallus on kantanut ja osoittaa sen, ettei sijainti tänäpäivänä ole pärjäämisen este. Kainuussa on tapana surkutella tilannetta ja sanoa se perikainuulainen sanonta, mitäpä se hyvejää. Kun kuuntelen tänään kuntani ja muiden kuntien elinkeinotoimijoiden ajatuksia mieleen hiipii syvä masennus. Ensimmäisenä murheena on väestön ikääntyminen. Samoin nuorten pois muutto. Milloin elinkeinotoimijat tekisivät sellaisen aloitteen, ettei ensin surkutella vallitsevia olosuhteita.

Tällä surkuttelulla on ollut kauaskantoiset seuraukset. Mahdollinen yrittäjä menettää kaiken uskonsa toimintaan, kun toimijat kertovat kalvosulkeisissa kaiken olevan todella surkeassa mallissa. Kaiken murheen levittämisen jälkeen voikin sitten suunnitella, kuinka saada väkeä muuttamaan kuntaan. Tästä hyvänä esimerkkinä oma kuntani Suomussalmen slogan.

Muuttaisitko meille?”

Avainsanat: sosialisminpeikko, mielikuvapolitiikkaa, yritystenkuljetustuki, kainuulainenpessimismi

090 Sutta ja sekundaa

Sunnuntai 10.3.2019 klo 12:29 - yrjöpoeka

Kuinka ihminen toimii silloin kun hän on ollut väärässä? Jollakin lailla ihmisrukan pitää yrittää keplotella ansasta ulos. Vaikeata se on aina. Hyvin vähän on niitä rohkeita, jotka kertovat suoraan olleensa väärässä. Sellaisia ihmisiä yleensä myös arvostetaan jälkikäteen. Erityisesti silloin kun kyse on vaaleilla valituista luottamushenkilöistä. Korkeilla äänimäärillä valittu henkilö voi kokea myös äkkiromahduksen. Näin on käymässä juuri tänä keväänä Juha Sipilälle. Hän ei ymmärrä olleensa väärässä.

On uskomatonta kuulla ja nähdä, kuinka hän toimitusministerinä arvostelee eduskuntaa ja perustuslakivaliokuntaa huonosta työstä. Samalla hän kertoo uskomattoman typerästi, että hänen lakialoitteensa olivat perustuslain mukaisia. Valiokunta ja kaiken maailman asiantuntijat olivat väärässä. Sipilän mielestä on ongelmallista se, että perustuslakia saavat tulkita muutkin kuin pääministeri. Hänen mielestään kyse on lain tulkinnasta. Onneksi perustuslaki valiokunta uskaltaa tulkita lakia oikein. Kaikessa julkisessa mediassa ihmisille luodaan onneksi arkinen kuva ja todellisuus siitä, mihin Sipilän hankkeet törmäsivät.

Siksi voin ennustaa, ettei Oulun vaalipiiristä heru enää ääniä entiseen malliin. Viime vaaleissa saatu valtava äänipotti veti mukaansa paljon kepulaisia. Siellä tuli sutta ja sekundaa. Aivan kuten tuli aiemmin kahdessa jytkyssäkin. Määrä ei korvaa laatua. Valtava äänipotti ei myöskään anna jumalallista oikeutta olla perustuslain yläpuolella. Rukoilla sitä voi, mutta sitä ei tule. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen kepun kenttäväkikin pystyy lukemaan uutisia toisilla silmillä. Silmien avautumisen jälkeen on sitten se toinen puoli ihmisluonteesta nouseva esille. Kohta on edessä tilanne, jossa jokainen kertoo ollensa eri mieltä Sipilän mallista. Mutta eivät ole sitä uskaltaneet sanoa.

Jos on politiikassa sutta ja sekundaa, sitä on myös urheilussa. Dopingista puhutaan ja sitä vaaditaan tiukoissa äänensävyissä kuriin. Seefeldin opetuksena tiedämme, ettei siitä voi jäädä kiinni kun tietää oikeat kikat. Kukaan ei jäänyt kiinni marraskuun Rukan maailman-cup kisoissakaan. Saksalainen tohtori oli siellä paikanpäällä ja kaikki sujui kuten pitikin. Ilmeisesti myös muualla on tietotaitoa, siitä ei ole epäilystäkään. Erityisesti astma lääkitys on ns.normaalia ja sitä saavia urheilijoita on paljon. Annokset ovat myös satakertaisia siihen, mitä oikeasti astmainen ihminen saa ottaa. Urheilulääkäreillä ovat ilmeisesti erilaiset laskentakaavat annoksille. Ampumahiihdossa siitä puhutaan ja vaaditaan kiinnijääneille entistä kovempia rangaistuksia. Samoin puhutaan myös normaalihiihdossa. Jotkut huipuista vaativat myös kiinnijääneitä kokonaan pois kisoista. Elinikäiseen kilpailukieltoon.

Yksi asia on jäänyt ns. puhtailla urheilijoilla kokeilematta. He voisivat joukolla kieltäytyä kilpailemasta kärynneiden kanssa. En usko tarvittavan kuin yhden kilpailun totaalikieltäytymisen maailman cup sirkuksessa, kun sitä ilmausta kuunneltaisiin. Cupin kiertueissa on niin isoa rahaa liikenteessä, ettei sitä uhrattaisi muutamien kiinnijääneiden takia. Kokonaan toinen asia on, löytyykö kilpailijoista sellaista joukkovoimaa? Tietysti taustalla voi olla myös se, montako puhdasta urheilijaa enää tosiasiassa on.

Sutta ja sekundaa. Sitä on taas keväällä hernerokan ja makkaran välissä tarjolla. Sipilällä tai ilman.

Avainsanat: sipiläntulkintaperustuslaista, entunnesitämiestä, doping, astmalääkitys, suttajasekundaa

089 Se alkoi

Perjantai 8.3.2019 klo 14:42 - yrjöpoeka

Se todella alkoi välittömästi. Kivien heittely toisia kohti. Sen aloittajina tuntuvat nyt olevan aktiivisesti keskustan sote-uskovaiset, myös kansanedustajat ja kokoomuksen kansanedustajat. Samankaltaisia kiviä heittelevät myös valmistelutöissä olleet virkamiehet.

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen ja soten-valmistelujohtaja Tiina Veijola ovat pettyneitä ja valittelevat hukkaan mennyttä työtä. Samaa yrittää kertoa myös kokoomuksen kansanedustaja Eero Suutari. Olen molempiin vastannut facebookissa välittömästi. Minusta mitään pettymystä on turha purkaa ja valitella hukkaan mennyttä työtä. Sote uudistuksen valmistelu jatkuu ja tehty työ on siellä pohjana. Uusiin virkoihin hyvällä palkalla valitut palaavat vain alkuperäisiin tehtäviinsä. Paras-hanke ja ERVA-hanke kaatuivat myös. Niiden aikana tehty valmistelutyö oli pohjana myös tälle sote yritykselle.

Minusta on turha syytellä muita hallituksen itsensä tekemistä möhläyksistä. Aikaa olisi ollut, mutta usko siihen, ettei perustuslakia tarvita johti tähän. Samoin se, että kokoomus ja keskusta ymppäsi kylkeen omat halunsa. Kokoomus ja keskusta voivat katsella peilistä syyllisiä. Keskustan sote-uskovaiset kannattajat käyvät nyt kuumina. Oppositio ja erityisesti SDP ja Krista Kiuru ovat heidän mielestään tämän saaneet aikaan. He eivät edelleenkään näe sitä, että gallupeissa kansa on jo nähnyt syylliset. Sitä eivät jaksa keskustan kiihkoilijat uskoa ja erityisesti nähdä.

Hallitus jatkaa nyt toimitusministeriönä. Eli hoitaa juoksevat asiat. Se ei voi päättää mistään tärkeästä asiasta. Se ei voi nimittää enää ketään korkeisiin virkoihin. Tulipahan mieleeni, menikö tässä jupakassa Timo Soinin tuleva virkanimitys? Hillotolpat jakaa seuraava hallitus ja se nimittää niihin omat suojattinsa. Jos näin kävi, kihautan kahvit ja otan konjakkia!

On vielä kirjoitettava pikkaisen hiihdosta. Seefeldin kisat jäivät muistiin verenvaihdoistaan ja poliisin tehoratsioista. Sen jälkipyykkinä olemme jo saaneet useita tunnustuksia. Ne tulevat siitä pakosta, että poliisin hallussa on useita kymmeniä veripusseja. Niiden omistajat löytyvät kyllä ja jälkipeliä tulemme vielä näkemään. Samoin jaamme useita mitaleja uusille omistajille. Yksi uusi aihe asiasta pomppasi silmilleni uutisvirrasta.

Saksalainen lääkäri Mark Schmidt jäi tässä ratsiuassa kiinni ja veripussit löytyivät häneltä. Nyt on selvinnyt, että hän on kiertänyt isoissa maailmancupin kisoissa tänäkin talvena. Hän on halunnut esiintyä tuntemattomana ja ja hänen vuokraamissaan asunnoissa on käynyt runsaasti nuoria ihmisiä. Urheilullisia ja verkkareissa. Hän on käynyt myös Suomessa maaraskuussa Rukan maailmancupissa. Nyt kysymys kuuluukin, ketkä siellä saivat verenvaihdon? Väittävätkö kaikki suomalaiset olevansa todella puhtaita tästä tavasta? Tunteeko kukaan suomalainen urheilija tätä lääkäriä?

Tätä jään miettimään ja uskon että usea vertaan säilöön jakanut odottaa kauhulla oveen koputtelevaa virkamiestä.

Poliisista päivää, onko tämä teidän vertanne?

Avainsanat: sipilänhallituksenero, syyllistenetsiminen, timosoininhillotolppa, veridoping, rukanmaailmancup

088 Sattuu ja tapahtuu naistenpäivänä

Perjantai 8.3.2019 klo 11:19 - yrjöpoeka

Eilen oli jo varmaa, ettei sote todellakaan toteudu, kun ”kanki” Kaikkonen kertoi hieman aiheesta. Tämän aamun uutinen olikin sitten Sipilän hallituksen eroilmoitus. Lopultakin nähtiin mahdottomaksi toteuttaa hanketta, jossa koko ajan on ollut perustuslaillisia ongelmia. Itseäni todella kummastuttaa, ettei hallitus näiden vuosien aikana kuunnellut asiantuntijoita. Loppusuoralla jopa väkisin yritettiin saada paketti lävitse. Tänään pitäisi niiden keskustalaisten hävetä, jotka väittivät opposition tahallaan jarruttaneen hanketta.

Saa nähdä, vieläkö puhelimeeni sataa tupenrapinoita? Voi olla, että viimeistään vaalien jälkeen, kun karmea tulos paljastuu. Koko loppusuoran ajan on puhuttu siitä, kuinka kalliiksi tämä käy. Lopputulos on täsmälleen sama kuin aiemmissakin harjoituksissa. Samat ihmiset jatkavat kuten ennenkin. Johtajiksi uusiin maakuntiin valitut miehet palaavat entisiin tehtäviin. Ainoastaan heidän palkkansa pienenee. Toivottavasti seuraavassa hankkeessa palataan ERVA-hankkeen jalanjäljille. Uuteen hankkeeseen ei pidä tämän opetuksen jälkeen ympätä mitään muuta. Vain pelkkää sotea.

Kaiken lisäksi tämä hallituksen kaatuminen sattui naistenpäivänä. Se kyllä on sattuu nappiin. Naisten hameen alan kokoiseen länttiin mahtuvat hallituksen tekemiset tässä asiassa. En tiedä ovatko hallituksessa edes hoksanneet miettiä tätä sattumusta. Joka tapauksessa tämä naistenpäivä jää historiaan. Keskustan perunakellarissa on tänään iloinen Jarmo Korhonen. Hänen pitkä yksinäisyytensä päättyy. Nyt on syytä kihauttaa pullakahvit tämän kunniaksi.

Peter Vesterbackan tunneli hankkeelle Tallinnan – Helsingin välillä on paljon naureskeltu. Sitä on pidetty toteuttamiskelvottomana ja liputettu jähmeän julkisen hankkeen eteenpäin viemiselle. Julkinen on aina hidas ja tässä kohden se todella on jäämässä Vesterbackan hankkeen jalkoihin. Hänen luotsaamansa yhtiö Finest Bay Area Development ilmoittaa tehneensä 15 miljardin aiesopimuksen kiinalaisen yhtiön kanssa. Virkamiesvetoinen hanke varmasti aloittaa nyt kaiken mahdollisen jarrutuksen. Eihän se millään sovi, että joku Vesterbacka tulee ja kertoo homman olevan melkein valmis.

Vesterbackan ilmoitukselle, että tunneli olisi valmis jo 2024 on naurettu ja pidetty sitä täysin mahdottomana. Tämän jälkeen ei pitäisi nauraa. Nyt pitäisi tulevan hallituksen kaikin tavoin edistää tunneli hanketta ja tukea Vesterbackaa. Siitäkin syystä, ettei julkista rahaa tarvita tähän kymmeniä miljardeja. Tällä hankkeella on ilmaston kannalta todella merkittävä asia. Suomalaisen ja Eurooppalaisen raideliikenteen saaminen samoille raiteille vähentäisi merkittävästi päästöjä. Samalla Helsinki ja Tallinna tulisivat merkittäviksi solmukohdiksi. Helsinki kasvaisi hyvin nopeasti Suomen ensimmäiseksi miljoonakaupungiksi.

Minä nostan lakkia ja korkealle tälle yritysmaailmassa kannuksensa hankkineelle yrittäjälle. Eräs toinen yrittäjä teki toisin. Hän läksi mukaan Suomen politiikkaan. Hänen jäljiltään on jäänyt vain soten savuavia raunioita. Samalla nämä kaksi yrittäjää ovat erinomaisia malliesimerkkejä. Yrittäjien tulee pysyä yrittäjinä ja tuoda sitä kautta osaamisensa muiden yhteiseksi hyväksi. Politiikassa yrittäjän roolimallin tuominen hallituksen ja eduskunnan toimintaan ei onnistu. Politiikkojen ja erityisesti hallituksen tehtävänä, on antaa tilaa tällaisille yrittäjille ja tukea heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Hyvää naistenpäivää!

Avainsanat: sipilänhallituskaatui, naistenpäivä, petervesterbacka, helsinkitallinnatunnelihanke

087 Tupenrapinat

Torstai 7.3.2019 klo 9:35 - yrjöpoeka

Kirjoitin eilen Pertti Salolaisen ja Sirkka Liisa Anttilan jarrutuksesta, eduskunnan yrittäessä päättää kansanedustajien uudesta sopeutumiseläkkeistä. Puhelimeni on hieman oikutellut, mutta nyt tulee jo huutamalla lävitse. Minulle on tulossa tupenrapinat, koska kirjoituksillani lietson keskustan vastaista propagandaa. Paljon muutakin hyvää luvataan, joten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun kiellon päälle. Vielä ennemmän kimppuuni hyökättiin takavuosina, koska olin estänyt erään keskustan ehdokkaan läpimenon. Kysyin silloin montako ääntä häneltä jäi puuttumaan. Saatuani vastauksen kerroin hänelle, että minulla oli käytössä vain yksi ääni. Yksi ainoa. Meni puhelin kiinni.

Ensimmäinen soittaja piti kirjoitustani kateellisen panetteluna ja että nämä kaksi pitkään toiminutta kansanedustajaa ansaitsevat hyvin eläkkeensä. Ei siinä mitään, olen samaa mieltä. Mutta ahneudellakin on rajansa. Otan nyt esimerkiksi tämän Sirkka Liisa Anttilan. Hän saa kansanedustajan ja puhemiehen, sekä ministerin tehtävistään muhkean eläkkee. Sellaisen josta tavallinen kansalainen ei edes unta näe. Hyvänä esimerkkinä voin olla itse. Minun pitää tienata reilusti 5-kuukautta, että saavutan saman mitä Anttila saa eläkettä kuukaudessa. Siis melkein puoli vuotta. Vastuullisuus on ollut vielä kovempi. Turvata Suomen itärajan rauhallisuus ministerin ja kansanedustajien turvotessa täysissä ruokapöydissä. Kyllä. Siinä on hippunen kateutta.

Lisäksi unohdetaan, ettei siinä ole vielä kaikki. Anttila kävi Brysselissä paremmalla palkalla. Sieltä tulevaa muhkeata eläkettä ei veroteta Suomessa. Siksi tuntuu melkoiselta saivartelulta näiden molempien jeesustelu. Salolainen on kiertänyt myös samankaltaisissa tehtävissä, lisäksi hän toimi pitkään Lontoon suurlähettiläänä. Uskooko joku häneen lähteneen sinne, jos sieltä olisi tullut pienempää palkaa kuin eduskunnassa! Ei olisi. Näillä molemmilla on niin muhkeat edut jo saavutettuina, ettei heidän pitäisi enää vinkua lisää. Eduskuntaryhmissä on ollut kitinää tästä sopeutumiseläkkeiden leikkauksesta ja minä todellakin uskon, että nämä molemmat uhrautuivat muiden puolesta koska ovat jättämässä laivan.

Saa minulle todella soittaa ja uhotakin. Minä en siinä yöuniani menetä. Vastaus tulee kyllä välittömästi ja myös blogissani. Mikäli saan siitä kunniamaininnan, että olen omalta osaltani auttanut joidenkin puolueiden alamäkeä olen otettu. Käsittelen kyllä kaikkia puolueita samalla tavalla. Se, että joitakin kurmotan hieman enemmän johtuu heistä itsestään. Minulla ei todellakaan ole vaikeuksia löytää aiheita. Niitä on juuri tänäänkin liian kanssa.

Puolueilla on muutamia nuorempia ehdokkaita pyrkijöiden joukossa. Olen harmistuksella laittanut merkille, että he seuraavat vanhojen esimerkkiä ja toistavat samaa liturgiaa. Kyllä ehdokkaalla tulee olla myös omaa sanomaa. Omia paikallisia ja maakunnallisia aiheita. Pelkkä vanhojen matkiminen ja makkaran tarjoilu ei heitä nosta esille. Juuri nyt olisi tilausta uusille kasvoille, koska uusimmat gallup mittaukset kertovat putoavien määrän olevan nyt suuri. Keskustalla kaikista suurin. Siitä syystä nuorten ei tulis peesata vanhoja pieruja. Peesauksesta hyötyvät vanhat pierut.

Viron hiihtäjien päävalmentajalta vietiin presidentin myöntämät kunniamerkit. Keskusta vie vaalien jälkeen kunnian useilta johtajiltaan. Keskustan perunakellarissa on tilaa Jarmo Korhosen ja arkistojen seurassa.

Ahneus on synti. Mikä on sen palkka?

Avainsanat: sopeutumiseläkekiista, brysselinverovapaateläkkeet, tupenrapinat, ahneenpalkka

086 Hybridi vaikuttamista ja valeuutisia

Keskiviikko 6.3.2019 klo 20:44 - yrjöpoeka

Tulevat eduskuntavaalit ovat tuoneet keskusteluun uhan, jota meillä ei aiemmin ole näkynyt. Puhutaan hybridi vaikuttamisesta. Jostakin kumman syystä sitä tuntuu käyttävän vain Venäjä. Se on tänään myös helppo uskoa, koska Venäjä pyrkii omien lähialueidensa täydelliseen hallintaan ja kontrolliin. Saimme osamme ensikertaa silloin, kun turvapaikanhakijoita alkoi tulvia maahamme.

Tulva Ruotsista oli tietysti kaikille yllätys. Kukaan ei olisi uskonut turvapaikanhakijoiden matkustavan pitkin Eurooppaa ainoana määränpäänä kaukainen Suomi. Jokainen maa yritti nopeasti selvitä ja antoi matkalaisten vaeltaa. Itsestä tuntui silloin ja tuntuu edelleenkin, että Ruotsin valtio oli osasyyllinen ja mukana tämän tulvan järjestelyissä. Mitenkään muutoin ei voi selittää sitä, että tuhansittain kirjattomia ulkomaalaisia vaeltaa itsenäisen valtion alueella. Ruotsin valtio taatusti halusi vierittää osan tulvasta Suomen maksettavaksi. Joku sanoo tietysti sellaisen olevan mahdotonta, että Ruotsin valtio ryhtyisi näin vihamieliseen tekoon.

Meidän on siis vaikea uskoa tällaiseen järjestelmälliseen peliin. Miksi me kuitenkin uskomme Venäjän valtion olleen mukana pakolaisten massamuutossa. Pakolaisia alkoi tulvia myös sieltä ja myös siellä oli kohteeksi otettu Pohjois-Suomi. Aivan samoin kuin Ruotsissa, kulki myös Venäjällä suomalaisia matkailijoita. Aivan samoin molemmissa maissa matkustelleet kertoivat aivan samankaltaisesta järjestelmällisyydestä. Sellaisesta joka kertoo valtioiden olevan tekojen taustalla. Me uskoimme helposti Venäjän valtion yrittävän vaikuttaa Suomeen. Miksi meidän on vaikea uskoa sitä Ruotsista?

Ruotsi on historiamme aikana usein hyötynyt Suomen sijainnista Venäjän naapurissa. Ollessaan suurvalta Ruotsi tapatti meidän väkeämme taistellessaan pitkin Eurooppaa. Tarpeen tulleen virallinen Ruotsi on erittäin helposti hylännyt meidät oman onnemme nojaan. Viime sodat olivat siitä hyvä esimerkki. Meidän ei pidä tuudittautua naapuriemme hyväntahtoisuuteen. Minä luotan kaikista eniten Viron solidaarisuuteen ja tarvittaessa myös apuun. Tänään Ruotsi pyrkii vaikuttamaan siihen, että Suomi ostaisi heidän tekemiään sotakoneita satamäärin. Tällä hybridivaikuttamisen muodolla se turvaisi itäisen rajansa. Tiukan tullen se siirtyisi puolueettomaksi Venäjän uhan edessä. Näin Suomi olisi taas kerran yksin. Parasta hybridi vaikuttamista naapureihin päin olisi nyt se, että Suomi hakisi välittömästi NATOn täysjäsenyyttä.

Keskustasta on nyt tulossa valemedian ja trumpismin täysivaltainen käyttäjä. Keskusta masinoi väkeään uurnille kertomalla kaikkialla, että vasemmisto ja vihreät ovat tulossa meidän metsiimme. Vain äänestämällä keskustaa tämä voidaan estää. Katsoessani erilaisia vaalimainoksia näen, että ehdokkaat ovat uskollisesti jakamassa samaa tietoa. Sehän ei perustu mihinkään todelliseen, vaan siihen, että valhetta toistamalla useat epävarmat ihmiset alkavat uskoa siihen. Kuukaudessa siitä on tullut jo totta.

Keskustan uudesti syntyvä väyrynen Lapista, eli Mikko Kärnä on myös lyömässä vihreitä oikein olan takaa. Kaiken lisäksi hänellä on ase olkapäällä. Ase osoittaa maskuliinisuutta ja miehistä uhoa. Vapiskaa vihreät. Mainoksessa hän lupaa keskustan sallivan karhujen kevätmetsästyksen. Sanoma äänestäjille on siinä, että jos vihreät voittavat vaalit kevätmetsästys on lopussa. Totuus on kuitenkin se, että kevätmetsästys loppui kymmeniä vuosia sitten, eikä palaa vaikka Kärnä kuinka kosisi äänestäjiä.

Lukiessani facebookissa kommentointeja tuntuu siltä, että tänään kaikki mitä uskomattomammat valheet menevät lävitse. Äänestäjien pitäisi muistaa vain yksi ainoa asia.

Kepu pettää aina.

Avainsanat: hybridivaikuttaminen, turvapaikanhakijatvaikuttamisenvälineinä, suomitäysjäseneksinatoon, karhunkevätmetsästys, mikkokärnä, valeuutiset, kepupettääaina

085 Muumioiden kosto

Keskiviikko 6.3.2019 klo 11:49 - yrjöpoeka

Vaalivuosi lähenee loppuaan ja juuri nyt on alkamassa muumioiden kosto. Kansanedustajien sopeutumiseläkkeitä on pidetty epäoikeudenmukaisina ja sitä ne todella ovat olleet. Lopulta eduskunta terhakoitui ja aloitti uudistus työn. Sen tuloksena ikuinen sopeutumiseläke olisi tullut tiensä päähän. Kaksi muumiota, Sirkka-Liisa Anttila ja Pertti Salolainen päättivät torpata lakihankkeen. Vain siitä syystä, että he eivät mielestään saa riittävää eläkettä. He kokevat olevansa syrjittyjä ja saavansa eriarvoista kohtelua muihin nuorempiin kansanedustajiin verrattuina.

Tämä on täydellistä puppupuhetta. Jarruttamisen tarkoitus on todella pysäyttää koko hanke. Nyt halutaan keskustella siitä, että se loukkaa muumioiden oikeutta tasavertaiseen kohteluun. Miksi tätä ei tehty kun lakialoite on ollut valmistelussa? Eipä tietenkään sitä haluttu silloin nostaa esille. Siitä syystä, että sen olisi huomattu olevan täyttä puppua ja pelkkää omaneduntavoittelua. Tästä näemme nyt juuri ennen vaaleja, kuinka kansanedustajat todella tavoittelevat kaikessa vain ja ainostaan omaa etuaan.

Keskustan tapoihin tämä lypsäminen kuuluu ihan normaalina tapana. Siksi Anttilan ahneus ei yllätä. Kokoomuksen olisi uskonut lakiosastoineen kertoneen Salolaiselle, että tämä on yhdessä puolueiden välillä sovittu. Mutta kun ikää tulee ja järki katoaa, paljastuu ihmisen oma loputon ahneus. Onneksi kaikki eduskunnan muumiot eivät sotkeutuneet tähän. Tämä muistetaan taatusti vaalikentillä juuri viimeisten viikkojen aikana. Moni kepulainen kiroaa vielä muumionsa teon ennen kevättä. Kepulaisilla on muutoinkin tiukkaa selvitä. Sopeutumiseläke odottaa.

Eilinen oli myös populisti Timo Soinin päivä. En enää muista milloin olen nähnyt hänet yhtä vapautuneena. Sutkaukset ja jutut tulivat vanhasta muistista. Toimittajien ilmeistä päätelleen he myös huomasivat tämän. Itselle tuli tunne, että saamme tietää ennen vaalikauden loppua hänen seuraavan työpaikkansa. Soini toi esille myös sen, mitä gallup uskoiset eivät ymmärrä Sinisten kannatuksesta. Luulisin useamman huomanneen hänen sanomansa viime kuntavaalien tuloksesta. Hänen saamansa yli 4000 ääntä kertovat, että äänestäjät edelleen luottavat ihmisiin. Uusi puoluenimi ei heitä pelota pois.

Soini kertoi myös, että hän uskoo Jussi Niinistön saavan suuren äänipotin. Näin uskon minäkin. Niinistö on eroittunut ministereistä ja hänen tekemisensä saavat arvostusta itsenäisen Suomen kannattajissa. Alman mittaus osoitti myös, että puolueen nimi alkaa elää hiljalleen gallup-mittauksissa. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, vaaleissa näemme kuinka perussuomalaisten luvut sulavat. Ne sulavat juuri siihen tahtiin, kuin siniset nousevat.

Odotin kiinnostuneena Paavo Väyrysen ehdokkaiden määrää ja se oli itselleni todellinen yllätys. Huolimatta siitä, että joukossa on sutta ja sekundaa, tämä tietää vaikeuksia keskustalle. Juuri niille keskustan ehdokkaille, jotka viimeisinä roikkuvat listoille. Paavo voi todella aiheuttaa kepulle veret seisauttavan vaalitappion. Ilja Janitskin puolestaan vie uudellamaalla persujen ääniä. Todella mielenkiintoiset ajat ovat edessä.

Yksi on varmaa. Ikiliikkuja on Paavo.

Avainsanat: kansanedustajiensopeutumiseläke, sirkkaliisaanttila, perttisalolainen, timosoini, jussiniinistö, paavoväyrynen

084 Trumpismeja ja raiskauksia

Tiistai 5.3.2019 klo 14:09 - yrjöpoeka

Pääministeri Sipilä on aloittanut trumpismin käytön Suomessa (trumpismi=valhe). Hän julkaisee nyt miitä sylki suuhun tuo ja toistaa sitä kuten esikuvansa rapakon takana on tehnyt. Aivan samalla tavalla kannattajat huutavat samaa asiaa. Näin omat joukot pestään omien valheiden tueksi. Helsingin Sanomat tutki Sipilän väitteitä ja todelliseksi puppupuheeksi ne paljastuivat. Se ei haittaa Sipilää ja hänen kannattajiaan. He käyttyvät kuin Trump. Syytellään valemediaa ja uskotaan omaan kanavaan Suomenmaahan.

Samankaltaista trumpismia on ollut viimeaikoina sote-väännössä. Välillä aisankannattajat pyrkivät perustuslakia rikkoen saamaan tahtonsa enemmistöllä lävitse sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Uusin käänne kertoo taas, että rikkomusta on säikähdetty ja peruttu puheet. Nykyisen hallituksen toimet ovat jo todella surullisella tasolla. Olen miettinyt sitä, millaisena sen kokevat ne järkevinä ja älyllisinä pitämäni kansanedustajat? Miten he perustelevat asiat itselleen ja miten muille? Onko niin, että tarkoitus pyhittää keinot? Valtionhoitaja puolueeksi julistautunut kokoomus lakiosastoineen ei kyllä suuria meriittejä tästä historiikkiinsa saa.

Viimeisimmät käänteet kertovat soteväännön muuttuneen normaalimmaksi. Taustalla keskusta kyllä lietsoo kiirettä joukkoihinsa, mutta nyt se on melkolailla turhaa. Lueskelin perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien ja valiokuntasihteerin allekirjoittaman taustapaperin. Se on todella selkeätä tekstiä. Eipä ole siis ihme, että myös hallituksen enemmistö käänsi valiokunnassa suksensa. Useaan kertaan taustapaperissa nostetaan esille eduskunnan puhemiehen rooli. Pienikin epäily perustuslain joutumisesta epäilyksenalaiseksi riittää hänelle. Se on hänen virkavelvollisuutensa.

Pitkä odotus on nyt päättynyt. Usea kansanedustajaksi pyrkivä Uudellamalla on nyt uuden tilanteen edessä. Timo Soinin kauan odotettu ilmoitus tuli ja hän ei enää lähde vaaleihin. Soinin jäljiltä jää huomattava äänipotti jakoon. Soinin lähtö tietää myös sitä, ettei kovin monta sinistä pääse lävitse Uudeltamaalta. Nyt ovat pyrkijät oman onnensa seppiä, koska äänirohmu on poissa. Sössöttävä Sampo Terho saa nyt unohtaa jatkopestinsä. Hänen karismansa on olematon. Ainoastaan kulttuuriväki muistaa häntä kaiholla. Rahaa tuli mitä älysi vain pyytää. Edes jostakin tuli kiitosta.

Hirveä huuto ja mesominen on ollut viimeisen vuoden aikana ulkomaalaisista raiskaajista. Heti kun uutinen sellaisesta tulee julkisuuteen alkaa verenhimoinen huuto. Uutisen linkkejä jaetaan kiihkolla. Hetkessä jakoja on tuhansittan ympäri Suomea viestiketjuissa. Toivottavasti tämä saa yhtä suuren suosion. Sieltä selviää erittäin hyvin, että valtaosilta me itse raiskaamme lapsemme, naisemme ja kaiken mahdollisen. Tilastoista selviää myös se, että melkein aina raiskaaja on joku lähipiiristä. Miksei huuto kuulu joka viikko, kun keskimäärin 4 raiskaajaa saa tuomionsa oikeudessa. Joka ainoa viikko. 52 viikkoa vuodessa.

Tilasto on järkyttävä. Vielä järkyttävämpi se on tulevaa taustaa vasten. Lapsia syntyy entistä vähemmän. Entistä pienempi naispuolisten syntyvien joukko joutuu kohtaamaan samat raiskaajajoukot kuin on tänäänkin. Uhkakuva on, että kerran raiskattu raiskataan useampaan kertaan.

Oksettava tilasto. Tuhottuja toiveita ja unelmia. Joka viikko. 52 viikkoa vuodessa.

Avainsanat: juhasipilä, trumpismi, valemedia, annikalapintie, raiskaajaonlähipiiristä

Vanhemmat kirjoitukset »