Satunnaiset kuvat

Ensimmäinen oikea LOHI

Uusimmat

Blogin arkisto

108 Kansanedustajien määrää lisättävä

Share |

Sunnuntai 31.3.2019 klo 19:14 - yrjöpoeka


Olen seuraillut sivusta pari päivää maailmanmenoa ja ulkoillut sopivasti. Ulkoilu ei ole vaarallista, mutta venyttely sen sijaan tuntuu vaaralliselta. Jalkojani kolotti todella ja venyttelin pohjelihaksia ja pyörittelin jalkoteriäni. Niin vain kävi, että vasemman jalan ulkosyrjässä jokin paikka rusahti ja nyt on jalka turvoksissa ja kipeä. Pitänee vähentää jalkojen venyttelyä ja muutoinkin lihasten venyttelyä. Auts…

Pääsin eilen kommentoimaan erostä keskusteluketjua ja siellä oli tosikkoimainen vastapeluri. Hän tarvitsi todisteita väitteelleni, että Suomessa on Sipilän hallituksen ansiosta puolimiljoonaa ihmistä tekemässä työtä ilman palkkaa. Minä laitoin vastaukseksi, että lue kotisivuiltani aiheesta. Se ei hänelle käynyt, koska hän oli yhden uskon ihminen. Hänen uskonsa oli Sipilän tekemät työt. Se oli varmasti hänelle kova paikka, että kerroin myös Seura-lehden tekemästä jutusta. Eli väitteeni perustui toimittajan tekemiin tutkimuksiin ja tilastoihin. Mutta jokainen voi tulla uskoa itselle sopivaan totuuteen.

Kuvittelin olevani viikonlopun aivan rauhssa, mutta ei politiikasta näköjään pääse pois. Vähän väliä joku ehdolla oleva soittelee ja kyselee minun tuntojani vaaleihin liittyen. Olen reilusti esittänyt kyselijöille arvioni tulevasta. Kanssani jutelleet ehdokkaat ovat olleet liikuttavan yksimielisiä yhdestä asiasta. Muita asioita ei heillä tunnu olevankaan. Kyse on maahanmuutosta, pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Olen todella huolestunut siitä, että kaikilla on sama asia ykkösenä, tuon perustella luulisi hallitusneuvotteluista tulevan sopuisat. Olen herkällä korvalla kuunnellut, että rajoja ollaan sulkemassa myös Suomessa.

Jokaisella tuntuu olevan valmiutta nostaa valvontaa ja rajojen tiukkaa vartiointia. Jopa Trumpin muurista on puhutu hyvänä ratkaisuna. Onko todella nyt puolueet kallistumassa kaikki persujen linjalle? Uudet sirpalepuolueet tuntuvat olevan kaikkein tiukemmin puhumassa vastakkainasettelusta vanhukset ja ulkomaan elävät. Kahdenvälisissä keskusteluissa unohtuu myös poliittinen korrektius. Ulkomaalaiset niputetaan yhteen ja he ovat kaikki tyttöjen raiskaajia. Nyt alan todella uskoa siihen, että Suomi on tulossa hulluksi. Puolueitten ehdokkaat voivat julkisella paikalla puhua sopuisammin, mutta arjessa he herkistelevät äänestäjien sielun sopukoita kovilla jutuillaan.

Olen koettanut kysellä miten on vanhusten turvallisuus esillä kampanjoissa, mutta siitä ei tule mitään, koska heti eksytään vastakkainasetteluun. Omassa terveyskeskuksessa pitää olla kaikki mahdolliset hoidot mistä tarjota. Ei tunnu menevän jakeluun se, ettei jokapaikkaan ole tarjolla asiantuntijoita ja osaajia. Tämän kautta olen saanut sitten kertoa, että juuri siitä syystä lääkäreinä on runsaasti maahanmuuttajia. Tämän asian he sietävät joitenkuten, mutta kaikille muille kenkää. Kerroin juuri tänään yhdelle vauhkolle ehdokkalle, että kun sitten menet eduskuntaan, niin katsoppa tarkasti lentokentällä ketkä siellä tekevät siivoustöitä ja muita huoltohommia. Ulkomaan eläviä ovat he.

Pienilläkin puolueilla on nyt heidän kertomansa mukaan hyvä pöhinä. Sipilän lausumasta on tullut tarttuva muotisana. Pöhinä. Mikäli heidän kaikkien kertomukset pitävät paikkansa, eduskuntaan on tulossa paljon enemmän kuin 200 edustajaa.

Toivotan heille hyvää onnea. Kunhan he vain löytäisivät ne äänestäjät. Äänestäjien keskuudessa ei käy pöhinä.

Avainsanat: onvainyksitotuus, ravihevosensilmälaputuskoville, trumpinmuuri