Satunnaiset kuvat

koivumutkan kaunotar

Uusimmat

Blogin arkisto

155 Anna meille jokapäiväinen Trumpimme

Perjantai 31.5.2019 klo 12:13 - yrjöpoeka

USAn presidentti on saanut päähänsä jatkuvasti sellaisia asioita, joita emme uskoneet kenenkään maailman johtajista tekevän. Paljon on puhuttu Putinin valloitushaluista ja Napoleon kompleksista, mutta kaljuaan peittelevän Trumpin tolvaamiset vievät voiton. Nyt voi jo puhua siitä, mikä on tämän päivän Trump-annos. Jatkuvalla syötöllä Trump lyö pöytään päätöksiä, joilla on vaikutuksensa kaukaiseen Suomeen saakka.

Valintansa jälkeen hän aloitti mekastuksen eteläistä naapuriaan Meksikoa kohtaan. Hänelle on pakkomielle eristää USA irti Meksikosta rakentamalla rajalle aita. Milloinkahan Trump saa päähänsä kaivaa USA irti jolloin vesi tulisi valtioiden välille. Tänään on Meksikosta tuotaville tuotteille lätkäisty 5% tulli ja se kasvaa joka kuukausi 5% aina 25% asti. Minä en oikein ymmärrä sitä, miksi normaalissa mielentilassa olevat USAn talousviisaat antavat kaiken tapahtua? Tällainen mielivalta toisia valtioita kohtaan raunioittaa ennenpitkää USAn suhteet kaikkiin sen kauppakumppaneihin.

Toinen vaarallisempi asia on Trumpin vainoharhaisuus Irani kohtaan. Iran ei ole mikään pyhäkoulupoika, mutta jatkuva sotaintoilu alueella johtaa kaikella todennäköisyydellä sinkkiarkkuihin. Nillä kuljetetaan alueella kaatuneet amerikkalais sotilaat kotimaan multiin. USAn liittolaiset alueella, etunenässä Saudi-Arabia odottavat vesikielellä jotta he pääsevät kurmottamaan Iranilaisia. Lähi-Idän mailla on sama Islam uskonto, mutta erilaisia tulkintoja ja suuntauksia. Se johtaa verisiin sotiin, joita siellä on käyty ammoisista ajoista lähtien. Isis oli liikkeenä malli siitä, kuinka veristä kansanmurhaa siellä voidaan tehdä toisille arabeille.

Trumpin tapa käydä jatkuvia kauppasotia ja lyödä lisätulleja vain sen takia, että hän populistisesti lupasi tuoda amerikkalaiset työpaikat takaisin. Aikansa tämä voi jopa toimia, mutta jatkuva eristäminen johtaa lopulta myös jenkkien omiin rahapusseihin. Se on varmaa, että aloittamalla sodan Irania vastaan työpaikat sotateollisuudessa lisääntyvät. Kun Kiina lopulta kokee Trumpin toimet mahdottomiksi, sen raaka-aine virrat voivat tyrehtyä kokonaan USAn markkinoilta. Kiina tuottaa suuren osan USAn tarvitsemista tärkeistä raaka-aineista. Kiina on ollut jo kauan USAn suurin luotottaja. Joku kaunis päivä USAssa voidaan havahtua siihen, että hinnat ovat nousseet ja työpaikat huvenneet. Rapsakat konkurssiaallot pitkin maata voisivat lopulta avata jenkkien silmät näkemään Trumpin tollouden.

Mielenkiintoista nähdä, mitä Trump saa päähänsä vieraillessaan lähipäivinä Euroopassa. Englannin kuningashuone pitää häntä tollona, eikä kuningatar halua olla missään tekemisissä Trumpin kanssa. Se kyllä riepoo Trumpia. Samalla reissulla Trump käy myös Saksassa ja siellä ei myöskään tunneta suurta sympatiaa häntä kohtaan. Länsi-Euroopam suuret valtiot joutuvat pakosta kohtaamaan hänet. Valtioiden johtajat kyllä voivat antaa sellaisen vaikutelman Trumpille, että häntä voi ”ketuttaa” kuin pikku oravaa.

Trump tarvitsee kuitenkin tukijoita hankkeilleen Irania kohtaan, joten hänen täytyy sietää Eurooppalaisten johtajien ylenkatse. Toivottavasti Englanti, Saksa ja Ransaka eivät anna tukeaan Trumpin sotainnolle. Pahoin pelkään, että se ei hidasta Trumpia.

Hänen sietäisi tutustua joukkuepelaamisen merkitykseen. Jukka Jalonen voisi opettaa siinä hiukkasen. Mutta turhaa on kantaa helmiä sioille.

Avainsanat: presidenttitrump, meksikonrajaaita, rangaistustullit, eihelmiäsioille

154 Hyödylliset idiootit ja pakotteet

Keskiviikko 29.5.2019 klo 12:44 - yrjöpoeka

Otsikon mukaiset henkilöt eivät ole Suomelle hyväksi. Heitä tuntuu riittävän kaikilla tasoilla. Valtionhallinnosta maakuntiin ja kuntiin. Pääsääntöisesti nämä ovat hyödyllisiä itäiselle naapurillemme. Länsimaat eivät heitä tarvitse, he pärjäävät normaalien suomalaisten kanssa. Sitä vastoin Venäjä tarvitsee heitä kipeästi. Erikoisesti nyt, kun lännen asettamat pakotteet rajooittavat venäläisen eliitin arkea. Venäläiset ovat tunnettuja siitä, että he osaavat mieliustellä ja jakaa hyviä täkyjä, joilla idiootteja saadaan heidän ajatustensa tukijoiksi. Kauniilla naisilla kuorrutetut illalliset osuvat ja uppoavat.

Valitettavasti tämä on vaarallista kaikille Suomen suhteille länsimaihin. Suomen virallinen kanta on ollut ja on edelleen, että Suomi tukee kaikkia länsimaiden asettamia pakotteita. Vuoropuhelua se ei kuitenkaan koske virallisella taholla. Kaksien vaalien jälkeen eduskunnassa ollaan nyt oudossa tilanteessa. Kokoomus joutui vaalien jälkeen nielemään tuskaa, kun valta lipui sen käsistä. Heidän uskonsa oli sitä ennen, että SDP alistuu ottamaan juuri heidät hallituksen kakkosrooliin. Tuskaansa niellessään kokoomus ei huomannut olla tarkkana valiokuntapaikkojen jakamisessa puolueiden välillä.

Ulkoasiainvaliokunta menikin yllättäen perussuomalaisille ja sen johtoon siirtyi Laura Huhtasaari. Eurovaalien jälkeen hän on ilmoittanut lähtevänsä heinäkuussa Brysseliin. Silloin valiokunnan johtoon on nousemassa Tom Packale’n. Hän on tunnettu mielistelystään venäläisiä vallanpitäjiä ja heidän tekojaan kohtaan. Hänelle Krimin miehittäminen on Venäjän sisäinen asia. Julkisuudessa hän on myös ihmetellyt miksi Venäjää syytellään Salisburyn myrkkyiskusta. Myöskään Malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen ei ollut venäläisten syytä. Näitä lukiessa ja mietiskellessä joutuu epätodellisen tunteen valtaan. Mistä maailmasta ovat hänen tietonsa? Kremlistähän se oppi tulee. Kremlistä tuli tieto maanpettureille talvisodan alla.

Tätä hyväuskoisten joukkoa riittää kaikkialle maahamme. Venäläiset ovat pitäneet hyvää yhteyttää erityisesti itäisen Suomen maaakuntiin ja kuntiin. Joka vuosi on useita tapaamisia ja silloin saunotaan ja juodaan naapuruussuhteiden parantamiseksi. Meno on täsmälleen samankaltaista kuin oli Neuvostoliiton aikana. Jokaisesta yhteydestä voi olla jossakin vaiheessa Venäjälle hyötyä. Tänään sitä hyötyö mitataan ulos esimerkiksi Kainuussa ja Suomussalmella. Tämä hyväuskoisuus on todella hämmästyttävää, kun muistaa mitä esimerkiksi Suomussalmi sai kokea talvisodan aikana. Parhaimmillaan Suomussalmella oli pitkälti yli 30000 tuhatta sotilaspukuista hyvän sanoman tuojaa. Onneksi silloin tajuttiin se, ettei kaikkiin kannata luottaa. Viisumit ja passit mitätöitiin ja maan alle joutui suurin osa tulijoista.

Venäjän suurlähettiläs Pavel Kuznetsov on vieraillut kuluneella viikolla Kainuussa. Maakuntavaltuuston puheenjohtajana toimiva Matti Mulari (kesk) on myös Suomi-Venäjä seuran puheenjohtaja. Nyt Kainuunliitto kertoo suurlähettiläälle toivovansa viisumivapautta Venäjän kanssa. Osa suomalaisista toivoi tätä takavuosina. Onneksi Venäjä näytti ne oikeat kasvonsa ja asia on lakaistu pysyvästi maton alle. Nyt hyväuskoiset toimijat antavat eväitä Venäläisten propagandalle. Sen he taatusti myös tekevät. Minä en ymmärrä mistä historiasta nämä nykyiset toimijat ammentavat oppinsa?

Nyky Suomessa on voimia, jotka ovat valmiita myymään maansa. Tekisi mieli kirota… &11#/1&!

Avainsanat: venäjänvastaisetpakotteet, ulkoasiainvaliokunta, tompackalen, suomivenäjäseura, mattimulari, suomensyöjät

153 Mitä poliittiset puolueet aikovat tehdä

Tiistai 28.5.2019 klo 11:09 - yrjöpoeka

Tämä kysymys on aiheellinen kaikissa jälkiteollisissa yhteiskunnissa. Teollisuudessa tarvitaan entistä vähemmän fyysisiä työntekijöitä ja työpaikat syntyvät suurimmaksi osaksi palvelualoille. Palvelualoilta kaikkein tärkeimpänä ovat vanhustenhoidon palvelut. Suomi kuuluu tähän luokkaan. Japani teollisuuden ihmeenä on kipuillut tämän kanssa jo kauan. Euroopan länsipuolen valtioilla tämä on myös arkea. Länsi-Eurooppa saa kuitenkin työvoimaa palvelualoille maahanmuutosta, sekä näissä maissa jo kauan eläneistä maahanmuuttajista. Suomi on tässä erilainen, maahanmuutto on vielä alkutekijöissään.

Osa seuraajistani näkee tässä jo punaista. Heille maahanmuutto on haitallista. Mutta hyvin pian he ovat sen totuuden äärellä, jonka muut jo tietävät. Suomen syntyvyys on nyt rajussa pudotuksessa ja tällä tarkoitan kantasuomalaisten syntyvyyttä. Maahanmuuttaneiden ryhmissä se on huomattavasti runsaampaa ja sen jokainen voi tänään nähdä pääkaupunkiseudun päiväkodeissa. Poliittiset puolueet eivät mielestäni ole vielä ymmärtäneet kuinka vakava on syntyvyyden raju putoaminen.

Yksi puolue, perussuomalaiset, mekkaloi maahanmuuttoa vastaan ja en usko heidän edes ymmärtävän mikä merkitys syntyvyyden muutoksilla on. He puhuvat vain paluusta menneisyyteen. Euroopan parlamenttiin valittu Laura Huhtasaari puhui kansallisvaltioiden rajojen palauttamisesta. Samaan hengenvetoon ehti jo tulla haitallisen maahanmuuton vastustaminen. Hän ei ymmärrä, että kantasuomalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon jo tällä vuosisadalla jos tämä meno jatkuu.

Huhtasaarelle ja hänen hengenheimolaisilleen ei ole selvinnyt kuinka tärkeää on huolehtia siitä, että suomalainen sosiaaliturva on säilytettävä mahdollisimman kattavana. Mitä parempi se on naisia ja perheitä kohtaan, sitä varmemmin myös he miettivät lasten hankkimista. Tämä ei ole puolueen agendalla, koska heidän puheenjohtajansa pitää suomalaista sosiaaliturvaa ja samoin työttömyysturvaa luksuksena. Se on luksusta jos sitä vertaa johonkin alkeelliseen kehitysmaahan. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon se kuuluu oleellisesti ja erityisesti omaan kansallisvaltioomme. Laura Huhtasaari ei ole ymmärtänyt, ettei meidän tarvitse palata mihinkään. Kansallisvaltio nimeltään Suomi on olemassa ja hyvässä hapessa. Siitä osoituksena on jääkiekon MM-2019 ja Suomen lippujen tulva.

Vanhat suuret puolueet ovat kutistumassa ja he tuskailevat kannattajien katoamisesta. Mikseivät he tee mitään sen pysäyttämiseksi. Sipilän hallitus, eli keskusta, kokoomus ja persut/siniset päinvastoin tekivät kaikkensa kannattajien katoamisen hyväksi. He leikkasivat nuorilta opiskelijoilta ja lapsiperheiltä. Heidän leikkauslistansa kärjessä olivat ne ryhmät, joilla olisi mahdollisuus vaikuttaa syntyvyyteen. Kaikki hallitukset ja niissä olleet puolueet tällä vuosituhannella ovat osallistuneet tähän. Heidän syytään on se, että nuoret miettivät tarkoin kannattaako tällaiseen yhteiskuntaan synnyttää lapsia.

Syntyvyyden lasku jatkuu, koska kaikki johtavat puolueet ovat keskittyneet huolehtimaan omista eduistaan ensin. Jokainen näki sunnuntai iltana, kuinka SDPn Eero Heinäluoma ilmoitti välittömästi haluavansa komissaarin tehtävään. Hän ei ymmärtänyt joukkuepelin merkitystä, eikä puoluejohdon ilmoitusta paikan kuulumisesta naiselle.

Tämmöiseen oma etu ensin Suomeen ei synny lapsia.

Avainsanat: jälkiteollinenyhteiskunta, suomalaistensyntyvyydenlasku, laurahuhtasaari, sosiaaliturvaonluksusta, joukkuepelijaeeroheinäluoma

152 Tulokset ovat pöydällä

Maanantai 27.5.2019 klo 18:11 - yrjöpoeka

Eurovaalit tulivat ja menivät. Niissä kävi melkolailla niinkuin olin arvellutkin. Turhaa oli maakuntalehden työ kolmannen kansanedustajan saamiseksi eurovaalien avulla. Varasijalle jäänyt kävi vaalikamppailua kiertäen toreja Eurovaaliehdokkaiden mukana. Naurettavaksi mennyt touhu loppui lyhyeen ja nyt pitäisi jokaisen uskoa, että tulokset tehdään eduskuntavaaleissa. Kainuun Sanomat jaksaa yhä edelleen pohtia millä keinoin tilanteen saisi muuttumaan. Minä voin kertoa miten. Neljän vuoden kuluttua ovat uudet vaalit.

Merja Kyllösen tie oli karu ja tuolla tuloksella voi hän unohtaa mahdollisen ministeripostin vasemmiston riveissä. Kainuusta hän sai mitättömät 1481 ääntä uskollisimmilta ummikoiltaan. Koska hän ei kampanjoinut tuloksen eteen, se söi koko vasemmiston kannatusta. Kyllönen joutuu maksamaan sen menetettynä ministerin paikkana. Kainuussa uskoteltiin vahvasti eduskuntavaalien jälkeen, että vasemmisto laittaa Kyllösen ministerin tehtäviin. Ei pitäisi nylkeä karhua ennen aikojaan. Nyt meni mahdollisuus ja omalle poliittiselle uralle myös melkoinen mahalasku. Suomussalmelaiset ihmiset kertoivat jo ennen vaaleja, etteivät he voi ymmärtää tuollaista ketkuilua. Kerran menettettyjä äänestäjiä on vaikea saada takaisin.

Jotenkin tuntuu siltä, että Kainuussa on käännytty sisäänpäin ja haaveillaan sellaisesta jota ei ole. Kevään molemmissa vaaleissa suurin lamaannuttaja on ollut maakuntalehti. Lehti on huseerannut keskustan ja perussuomalaisten puoluelehtenä ja sillä on hintansa. Vaikka lehdestä on tullut kääpiö levikiltään, sillä on satelliitteina kaikki Kainuun paikallislehdet. Yhdessä ne viestittävät sitä, että lehden toimituksessa määritellään se, ketkä asetetaan eri puoluiden ykkösehdokkaiksi. Sen jälkeen vain heillä on palstatilaa lehdissä. Muiden on maksettava kiskurihintoja pienestäkin mainoksesta. Tämän kevään vaaleissa tuli lehden suosikeille totaalinen mahalasku. Nyt toimituksessa haaveillaan kuinka vaalitulosta voisi muuttaa.

Viikonloppuna ovat suomalaiset saaneet nauttia MM-jääkiekosta. Erityisesti siitä syystä, että Suomen Leijonien peli on kulkenut. Kaikki loppupeleissä vastaan asettuneet ovat saaneet poistua hävinneinä. Ensin kaatui väkivahva Ruotsi, maailmanmestaruuden puolustaja. Seuraavaksi oli Venäläisten vuoro nöyrtyä tuntemattomien nuorukaisten edessä. Kaiken kruunasi eilisen illan voitokas kamppailu jääkiekon todellista mahtimaata Kanadaa vastaan. Pelin päätyttyä alkoivat suomalaisten voitonjuhlat. Sen huipennuksen näkevät suomalaiset tänään Helsingin Kaivopuistossa.

Itse en jaksa seurata peliä ja seuraan tuloksen sitten uutisista. Silloin saan nähdä jokaisen maalin ja rangaistukset, sekä kiekkoviisaiden kommentit. Koska Kaisaniemen juhla on nyt alkuillasta, aion katsoa edes sen. Nyt on suomalaisten syytä olla ylpeitä joukkueesta joka pystyi ihmeeseen. Yhden Kanadalaisen pelaajan vuosipalkka on isompi kuin koko Suomen joukkueen. Se kertoo millaisia pelaajia vastaan voitto tuli. Taskurahoista pelaavat pojat voittivat monimiljonäärit.

Kiteytettynä, kyseessä oli hengen voitto aineesta.

Avainsanat: eurovaalientulokset2019, merjakyllönen, jääkiekonmm2019, suomenleijonat, hengenvoittoaineesta

151 Munattomat miehet ja maakuntalehti

Sunnuntai 26.5.2019 klo 13:11 - yrjöpoeka

Tänään on maassamme voimassa tapa, jossa yritetään uhkailemalla hiljentää toistamieltä olevat. Kohteena voivat olla oikeudenjakajat, eli tuomarit. Toisena yleisenä kohteena ovat naispuoliset toimittajat. Heille on helppoa jakaa alapäätyylisiä viestejä ja uhkauksia elämän hankalaksi tekemisellä. Kuin kruununa saimme vastaikään seurata kunnianloukkaus oikeudenkäyntiä Oulusta. Naistoimittaja oli kutsunut natsiksi erästä Oululaista kaupunginvaltuutettua. Koska kyseessä oli toimittaja, siitä piti saada aikaan oikeudenkäynti ja uhriutuminen. Sillä ei ollut väliä, että kyseessä oli oikea natsi.

Viimeisenä ja vähäpätöisimpänä kohteena voi olla tavallinen kadun ihminen, kuten vaikkapa allekirjoittanut. Näin kävi viimeisimmän blogini kohdalla. Joidenkin vaahtopäiden mukaan haittaan kirjoituksillani uuden Kainuulaisen kansanedustajan mahdollisuuksia päästä eduskuntaan. Vaahtoamisen loputtua kyselin numeropalvelusta kuka soittaa, mutta tietoa ei löytynyt. Näin toimivat nämä rohkeat suomalaiset miehet. Nämä ähisijät ovat sataprosenttisesti miehiä. Olen saanut arvostelua joitakin kertoja naisilta, mutta he ovat aina kertoneet nimensä ja perustelleet asiansa. Vain munattomat miehet salaavat nimensä. Perusteluja heillä ei ole.

Nyt onkin oikea aika palata tuohon mahdollisuuteen saada uusi kansanedustaja Kainuuseen. Kainuussa jopa maakuntalehti julistaa mahdollisuutta, että perussuomalaisten ehdokas voisi nyt nousta eduskuntaan. Varasijalle jäänyt ehdokas kuvittelee nyt yhdessä muiden kouhojen kanssa, että Oululainen kansanedustajan istuva ehdokas menee Eurovaaleissa lävitse. Maakuntalehti uskoo vakavissaan, että hienosti sanottuna kouho pelle tuo Kainuulle kansanedustajan paikan. Kainuun onneksi ei tuo. Kainuun Sanomien levikki laskee kuin lehmänhäntä. Siitä on tulossa perussuomalaisten paikallislehti.

Kainuusta on ollut viimekaudella kolme kansanedustajaa. Jokainen heistä putosi. Juuri siitä syystä, ettei heistä ollut hyötyä äänestäjille. Nyt Kainuusta on kaksi uutta kansanedustajaa. Toinen heistä, Merja Kyllönen (vas) pyrkii nyt eurovaaleissa takaisin mepiksi. Hän on ilmoittanut, ettei edes mene sinne. Se oli laittamattomasti kerrottu. Äänestäjät eivät tätä ymmärrä ja nyt hänen äänimääränsä suorastaan romahtaa. Tämän päivän äänestäjä vaatii ehdokkailtaan suoraselkäisyyttä ja heille ei kelpaa puolueen etu selitykseksi. Kaikki kohtaamani ihmiset ovat kertoneet joko jättävänsä äänestämättä, tai sitten he vaihtavat suoraan eri ehdokkaaseen.

Maakuntahallinto ja Kainuun Sanomat ovat aina rummuttaneet siitä, kuinka tärkeätä on saada omia kansanedustajia eduskuntaan maakunnan etujen ajajaksi. Tämä on ollut pelkkä keskustalaista propagandaa. Ylivaltaa pitävä puolue ei ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi. Sen ymmärsivät äänestäjät eduskuntavaaleissa. Hiljaiset napinpainajat saivat vaaleissa murskatappion. Tämä ei vielä riittänyt avamaan Kainuun Sanomien toimittajien silmiä. Nyt he yrittävät saada Kainuulaiset äänestämään Oululaista kouhoa, jotta saataisiin yksi Kainuulainen kouho eduskuntaan.

Levikkinsä hukannut ja mädättänyt maakuntalehti saa todellakin jatkossa keskittyä kepun ja persujen paikallislehden rooliin. Maakuntahallinto voi myös pikkuhiljaa totutella siihen, että Kainuun tulevaisuus on Oululaisten käsissä.

Se ei ole huono vaihtoehto. No, on siellä enemmän kouhoja

Avainsanat: tuomarienmaalitus, toimittajienvainoaminen, pelonilmapiirieurovaalit, merjakyllönen

150 Hukkaammeko Euroopan

Perjantai 24.5.2019 klo 12:50 - yrjöpoeka

Tätä voisi itsekukanenkin miettiä sunnuntain vaalien aikana. Erityisesti kun äänestäjänä hiljentyy tutkimaan ehdokaslistoja. Nyt olisi jokaisen palautettava mieliin EU:n syntyhistoria. Miksi se on perustettu ja mitä varten.

Toisen maailmansodan jälkeen jokainen Euroopassa ja erityisesti Suomessa huokaisi helpotuksesta ja sanoi ääneen samanlaisen toivomuksen. Ei koskaan enää sotaa Euroopassa. Tästä syystä aloitettiin yhteisiä ponnisteluja talouden sitomiseksi toisiinsa. Sodan päätyttyä silloisen Neuvostoliiton uho kasvoi ja siksi länsimaat perustivat sotilasliitto NATOn. Tämä liitto antoi turvatakuut jokaiselle siihen liittyneelle maalle ja se toimi samalla maita yhdistävänä liimana. Lopulta Euroopasta löytyi sellaisia johtajia, joilla oli halua sitoa Euroopam maat taloudellisesti ja poliittisesti toisiinsa. Tästä johtuen lähdemme sunnuntaina vaaliuurnille.

EU:n perustamisen yhtenä toiveena oli hillitä Euroopan nationalistisia ääriliikkeitä. Sunnuntaina kohtaamme toisenlaisen todellisuuden, mikäli äänestämme ääriliikkeitä. Euroopassa on syntymässä ylikansallinen ääriliikkeiden rintama. Rintaman tarkoituksena on hajoittaa nykyisenkaltainen EU. Tilalle useimmat näistä ääriliikkeistä haluavat Adolf Hitlerin luoman mallin. Yksi kansa. Yksi johtaja. Toisaalta tätä voi pitää hulluna, koska jokaisen maan omat ääriliikkeet haluavat palauttaa maansa aikaan ennen EU:ta.

Kaikilla ääripuolueilla on yhteinen tavoite. Poistaa eriväriset maasta. Euroopassa on kova kokemus siitä mihin se johtaa. Käykö vielä niin, että erityisesti Itä-Euroopan maat Puola ja Unkari palauttavat entiset alueillaan sijainneet tuhoamisleirit jälleen kukoistukseensa? Joku voi sanoa, että tämä väite on joutilaan puhetta. Kuitenkin jopa meillä käytetään entistä kovempaa kieltä siitä, mitä ”haitalliselle maahanmuutolle” pitää tehdä. Näissä kahdessa maassa ei puheissa juuri sievistellä. On myös kuvaavaa kuinka näissä ääripuolueissa ihannoidaan aseita. Erityisen hämmentävää se on niiden kohdalla, jotka eivät ole käyneet edes armeijaa. Tästä on meilläkin esimerkkejä.

Pikku hitlereiden valta kasvaa aseiden piipuista. Pieni ja piskuinen kenopää Joseph Goebbels oli hiirulaisen näköinen, mutta verinen puheissaan. Hän innoitti aikanaan miljoonat tukijansa fanaattisen murhaamisen pauloihin. Kun katson tänään näitä Euroopan ääriliikkeitä, niin siellä on näkyvissä samankaltainen ilmiö. Johtajina ja huutosakkien vetäjinä toimivat olemattoman oloiset hiirulaiset. Kuitenkin puheet ovat niin verisiä, että kuulijoita ja kannattajia riittää. Näin myös meillä. Nämä hiirulaiset haluavat yhden johtajan mallin. Ja yhdenmukaisen kansan.

Taas on aika jolloin hulluille löytyy kuulijoita ja kannattajia. Suomessa on vanha sanonta, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Mitä enemmän joukko vannoo yhden nimeen, sitä varmemmin hulluus kiihtyy.

Siitä syystä. Mieti sunnuntaina EU:n tarkoitusta Euroopan rauhan ylläpitäjänä. Ja äänestä.

Avainsanat: eunolemassaolontarkoitus, eikoskaanenääsotaaeuroopassa, josephgoebbels, yksikansa, yksijohtaja,

149 Kiihottamista ja kiihottamista

Keskiviikko 22.5.2019 klo 19:54 - yrjöpoeka

Sain eilen mahdollisuuden olla oman kyläni yhtenä edustajana Suomussalmen kunnan järjestämässä kyläparlamentissa. Tapahtuma pidettiin Man-Man yhtiön omistamissa tiloissa. Omistaja Jarmo Rautava perusti entiseen kyläkouluun pieneläinten hoitolan. Entisellä koululla on tietysti olemassa salitiloja jossa pitää tällaisia tapahtumia. Huolimatta kiireisestä keväästä paikalle oli uskaltautunut useita eri kylien delegaatioita. Yrityksen esittelyn jälkeen päästiin asiaan, eli kylien edustajien suorittamiin esittelyihin kyliensä tämän hetkisestä tilasta.

Näiden kuulemisten jälkeen päästiin kuulemaan Kainuun Nuotan edustajan alustusta koko Kainuuta koskettavista hankkeista. Siinä tuli esille Kyläpäälliköiden neuvottelupäivän ajankohta ja siinä esille tulevat asiat. Siinä oli esillä yksi asia, joka pakotti minut miettimään mitä varten Kainuun Nuotta on olemassa. Kysessä oli maankäyttöön liittyvät erimielisyydet. Siinä nostettiin esille metsien suojelu, laajat avohakkuut, tuulimyllyt, lähelle asutusta sijoittuvat tietoliikennemastot tai sähkölinjat, puolustusvoimain harjoitusalueet ja kaivokset. Haitaksi Kainuun Nuotta kokee maisemaan, meluun, pölyyn, lisääntyneeseen liikenteeseen tai alueen käyttömahdollisuuksiin liittyvät asiat. Harmia voi aiheuttaa myös liian lähelle sijoittuva marjanpoiminta.

Nyt Kainuun Nuotta haluaa osallistaa kylien ihmiset. Kaikkia pitäisi kuulla kaikista asioista. Enää eivät riitä vaaleilla valitut edustajat. Kanuunjh väkiluku on tänään vapaassa pudotuksessa ja esim. Suomussalmen syntyvyys on suorastaan katasrofi. Hyvin lyhyessä ajassa väkiluku on laskenut 16000 tuhannesta alle 7000 asukkaaseen. Tämän vuoden ennuste syntyvistä on vain 37 lasta. Kaikki kylät ja kunnat käyvät kamppailua jokaikisestä työpaikasta, olivat ne mitä tahansa. Eikö todellakaan enää löydy valtion palkoissa oleville muuta työtä. Kainuun Nuotan palkkalaiset haluavat kiihottaa väestön murehtimaan kaikesta ja vastustamaan kaikkea. Tänään pitäisi kannustaa kyliä ja kuntia pitämään kynsin hampain kiinni kaikista työpaikoista. Ne tuovat elinvoimaa kuntiin ja kyliin.

Toisenlaista kiihottamista suorittavat perussuomalaiset nuoret. He todella luulevat kaiken olevan mahdollista ja siksi he uskaltavat olla räikeän rasistisia. Jopa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ärähdellyt nuorten suuntaan. Tosiasiassa hän pitää oman ilmoituksensa mukaan tiettyjen maiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tuloa haittamaahanmuuttona. Se on omissa korvissani suoranainen hyökkäys tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Hänelle jotkut ryhmät ovat parempia kuin toiset.

Toivottavasti oikeuslaitos tutkii nuorten julistukset ja tarvittaessa asettaa kiihoittajat vastuuseen. Vähintä mitä valtionhallinto voi nyt tehdä, on periä takaisin nuorten järjestölle mynnetyt valtion avustukset. Samoin heidät voi pyyhkiä pois yleishyödyllisten yhdistysten joukosta.

Itselle tämän kaltainen julistaminen on tuonut äänestämisen varmuuden. Olin vielä pari kuukautta sitten empivä EU-vaalien suhteen. Nyt en ole. Aion äänestää sellaisia voimia, joille ihmisyys on kunnia asia ja samoin huono-osaisten auttaminen sotien aiheuttamsta ahdingosta. Riippumatta heidän kansallisuuksistaan ja heidän ihonväristään.

Kiihottajat tekivät loppujen lopuksi hyvän työn. Tolkun ihmiset vastaavat äänestysuurnilla.

Avainsanat: suomussalmenkyläparlamentti, manmanoy, jarmorautava, kainuunnuotta, rasistisetperussuomalaisetnuoret, tolkunihmiset

148 Katkeruus ja kauna liimana

Keskiviikko 22.5.2019 klo 12:52 - yrjöpoeka

En tiedä mitä viimeisen neljän vuoden aikana on tapahtunut, mutta suomalainen media on löytänyt toisensa. Kaikki ovat tänään yhtä mieltä siitä, että nyt ei onnistu mikään. Mikä on se asia joka on yhdistänyt median? Se on Antti Rinteen mahdollinen hallitus ja erityisesti käytävät hallitusneuvottelut. Mediat uutisoivat niinkuin vain niillä olisi oikeata tietoa siitä, mitä eri ryhmissä keskustellaan.

Olen kyllä antanut itseni ymmärtää, että neuvotteluista ei puhuta mitään ja vain keskustalle on annettu oikeus Sipilän suulla lepytellä kannattajiaan. Muutoin sieltä ei ole annettu mitään merkittävää tietoa. Siitä huolimatta tänäänkin YLE uutisoi näyttävästi, kuinka heillä olisi tietoa neuvotteleujen sisäpiiristä. YLE on lähtenyt samalle tielle kuin iltapäivälehdistö. Heillä on salaista tietoa salaislta syväkurkuilta. Minä en jaksa uskoa, että kesken olevista neuvotteluista yksikään puolue lähtisi kertoilemaan ulos mitään, koska se voi johtaa ulos hillotolpalta.

Minä en ymmärrä miksi media lietsoo kaunaa Antti Rinnettä kohtaan? Äänestäjät antoivat tuomion Juha Sipilälle ja se oli murskaava. Nyt kuulostaa siltä, että Sipilä oli parasta mitä Suomi ja äänestäjät ovat koskaan saaneet. Media ei ilmeisesti halua mitenkään ymmärtää mitä äänestäjät ovat tarkoittaneet hylättyään Sipilän ja keskustan. Media ei myöskään kuuntele, mitä keskustan kenttä juuri tällä hetkellä sanoo. Juuri tänään olen saanut lukea Maaseudun Tulevaisuuden artikkelin keskustan sisäpiiriläisten haastatteluista. Se on karua kertomaa. Keskustan kenttä haluaa eroon Sipilästä. Samoin sisäpiiri.

Yleensä vaalien jälkeen hallituksen muodostaja on saanut käydä valitsemiensa puolueiden kera hallitusneuvottelut. Neuvottelut ovat aina olleet puolueiden vällisiä. Siinä ei ole ollut mukana mediaa. Media on saanut tiedot neuvottelujen jälkeen ja silloin heillä on ollut varmat tiedot joita arvioida. Tänään media yrittää muodostaa kansalaisille kuvaa, jossa kaikki Antti Rinteen sanomiset saadaan näyttämään tosi oudoilta. Vaikka olen itse nähnyt ja kuullut hänen puheensa, media ja erityisesti YLE muodostaa kuvaa umpisurkeasta tollosta.

Paljon on puhuttu kansalaisten muuttuneesta puolueuskollisuudesta ja ääripäiden esiintulemisesta. Se on ollut vielä alkusoittoa. Media lyö tahtia ja haluaa vaikuttaa millainen ja keitä on Suomen tulevassa hallituksessa. Nyt aprikoidaan toimituksissa täyttä häkää, millaisia vaihtoehtoja on tulossa. Kuka lähtisi muodostamaan hallitusta kun Rinteen touhusta ei tule mitään. Media on kaikenlisäksi lietsomassa kuvaa, jossa hallituksen tärkein tehtävä on leikata köyhiltä ja kipeiltä. Lisäksi media rummuttaa siitä, kuinka kaikkia julkisia palveluja on leikattava, koska siihen ei "meillä" ole varaa. Media on takertunut jo lujasti Jussi Halla-ahon lanseeraamaan lauseeseen, ”työttömyys- ja sosiaalietuudet ovat luksusta”.

Vaaleissa kanasalaisilla oli sanomista juuri tästä. Hallitusta muodostavat puolueet saivat vaalivoiton. No, pois lukien keskusta. Toki se näyttää ja kuulostaa aika kornilta, kun viimekauden suuri leikkaaja ja kurmottaja Sipilä on neuvotteluissa mukana. Olisiko juuri niin, että media saa ”sisäpiiritietoja” juuri Sipilältä? Häneltä se kyllä onnistuu, kun lukee juttua vaikkapa tästä.

Katkeruus ja kauna yhdistävät. Sipilää ja mediaa.

Avainsanat: katkeruusjakauna, yle, anttirinne, syväkurkku, juhasipilä

147 Hyödylliset idiootit

Maanantai 20.5.2019 klo 16:27 - yrjöpoeka

Neuvostoliitto tarvitsi aikoinaan Suomesta hyödyllisiä idiootteja. Sellaisia henkilöitä, jotka olivat valmiita myymään maansa muutamasta ystävällisestä sanasta ja lupauksista. Näitä idiootteja löytyi. Ne heistä jotka pakenivat itäiseen onnelaan, heidän luitaan kaivellaan tänään Karjalan kaukaisista metsistä. Sinne he joutuivat Stalinin käskystä. Neuvostoliiton johto piti oman maansa pettureita kaikista alhaisimpina olioina. Siksi heistä oli päästävä eroon, jotteivat he tee samaa uudessa kotimaassaan.

Tänään on menossa samainen näytelmä. Suomesta löytyy hyödyllisiä idiootteja, jotka ovat valmiita myymään maansa. Näitä liehakoijia ilmaantuu nyt jatkuvasti äärioikeistosta. He eivät todellakaan ymmärrä millaisen valtion ja johtajien kanssa he pelailevat. Venäjä ja Putin käskyläisineen tarvitsee heitä vain sen aikaa, kun he ovat saavuttaneet omat tavoitteensa. Sen jälkeen idiootit saavat mennä. Ennen tavisotaa hyödylliset idiootit koettivat toimia salassa. Tänään he ovat ylpeitä siitä, että he saavat esittää hyödyllistä idioottia julkisesti.

Nämä uhriutujat ovat niin herkkähipiäisiä, etteiu heidän nimiään edes kannata sanoa ääneen. Kaikki uutisvirtaa seuraavat tietävät keitä nämä julkisuuden kipeät idiootit ovat. Talvisodan alla ihmiset eivät tienneet keitä olivat silloiset idiootit. Maailma on muuttunut ja samoin idiootit. He haluavat kaikkien tietävän keitä ovat. Tämä on kyllä kätevää. SUPO saa pidettyä kortistot ajantasalla. Toista se oli talvisodan alla. Etsivä keskuspoliisi yritti kuumeisesti löytää näitä idiootteja ja sulkea heitä leireille. Minusta näyttää siltä, että julkisuushakuiset idiootit melkein itse hakeutuvat leireille. Joko Venäjän tai kotimaisen tahon kehittämälle vettä-leipää kurssille. Minä niin mielelläni toivotan idiooteille hyvää matkaa itäiseen leirielämään.

Tänään ja juuri nyt EU-vaalien alla, on syytä jokaisen pysähtyä mitä nämä idiootit ovat tekemässä. Suomalaiset ovat sopeutuneen yhteiseen Eurooppaan ja samoin meidän lapsemme ja lastenlapset. Heidän tulevaisuutensa on vapaassa Euroopassa. Paluuta mihinkään menneeseen aikaan ei ole. Muutamilla idiooteilla ja heidän käskijöillään on haluja saada Suomi Venäjän vallan alle. Sinne ei suomalaisten enemmistö ole halunnut mennä ennen ja ei myöskään huomenna. Siksi suomalaisten tulee äänestää niitä tahoja, jotka puolustavat vapaata Eurooppaa. Eurooppaa, jossa toimivat demokraattiset valtiot yhteistyössä. Vapailla vaaleilla valittuine edustajineen.

Pidän äärimmäisen hyvänä sitä, että julkeudessaan idiootit astuivat omaan miinaansa. Juuri vaalien alla he virittelivät näkyvän kampanjan, jossa Venäjällä on suuri rooli. Itävallassa jouduttiin uusiin vaaleihin juuri tuon tollomaisen julkeuden takia.

Onneksi on hyödyllisiä idiootteja. He avaavat tolkun ihmisten silmät.

Avainsanat: timohaapala, venäjänmyötäilyleima, sandormoh, maanpettureidenpalkka, euvaalit2019, demokraattineneurooppa

146 Vaali intoa ja marjanpoimintaa

Lauantai 18.5.2019 klo 20:05 - yrjöpoeka

Sain tänään keskustella yhden äänestämässä käyneen kanssa. Aiheena oli edellinen blogi kirjoitukseni. Hän kummasteli sitä, ettei kukan ole aiemmin kysellyt, mitä Suomen äänestäminen takaisin tarkoittaa. Hän myös kertoi suorasukaisesti lähteneensä äänestämään omien lastenlastensa tulevaisuuden puolesta. Sen puolesta, että ihmiset Suomessa ja muualla saavat itse päättää asuinpaikkansa. Siihen ei hänen mukaansa tarvita mitään poliittista pakkoa. Eikä erityisesti ”kansan” vaatimuksesta. Hän käytti nimenomaan tätä verbiä tarkoittaessaan perussuomalaisia.

Hän oli myös pohtinut millaista Suomea perussuomalaiset tulevat saamaan. Maaseudulla viimeiset vanhukset poistuvat maanpoveen 10-30 vuoden kuluessa. Täällä on silloin susia ja liito-oravia. Pohdinnassaan hän oli tullut kanssani samaan tulokseen, että paljon aiemmin kaupungeissa on edessä tilanne, jossa alkuperäiset ovat syntyneistä vähemmistönä. Tämä tuli selväksi, kun näin keväällä millainen tilanne on tänään Helsingin alueen päiväkodeissa. Sen nähtyäni olen tullut siihen tulokseen, että turha on haikailla menneitä. Eivät isämme ja äitimme meitä synnyttäneet sen takia, että me muuttaisimme Suomen takaisin takapajulaksi.

Torstai iltana sain olla mukana viimeisessä Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvokeskustelussa. Nyt olivat vuorossa yrittämisen ja yrittäjän arvot. Alustajana oli Kiantaman toimitusjohtaja Vernu Vasunta. Kiantama on perheyritys ja sen tarkoitus on osakeyhtiönä tuottaa voittoa. Voittoa haetaan marjojen jalostamisella. Suomalaisten ikääntyminen on tuonut mukanaan sen, ettei marjoja tule tasaisena virtana yritykselle. Siksi yrityksen pääasialliset poimijat tuodaan tänään Thaimaasta.

Vasunta kävi yrittämisen arvoja konkreettisesti oman yrityksen kautta. Voittoa tavoitellessaan sillä on huolehdittava myös poimijoistaan. Mikäli yritys aikoo kilpailla muiden alan toimijoiden kanssa, sillä on oltava jatkuvuutta ja erityisesti sosiaalista vastuullisuutta työntekijöitä kohtaan. Yrityksellä käy jo nyt hyvin pajon sellaista väkeä, jotka ovat kulkeneet täällä useita vuosia. Joka vuosi työntekijät kilpailevat tänne pääsystä. Yritys ei tee hyväntekeväisyyttä, siitä huolimatta nämä poimijat arvostavat Kiantaman korkealle juuri sen luotettavuuden takia. Poimijat haluavat juuri tänne tästä syystä.

Kiantaman toimitusjohtaja esitti videon auditoinnista, jonka olivat tehneet ulkopuoliset toimijat. Poimijoiden haastatteluista tuli selväksi, että tiukka kahden kuukauden työrupeama on heille ”amerikan” tienestiä. Poimintatulojen lisäksi he ovat saaneet myös sellaista oppia suomalaisten järjestelmällisyydestä, jota he haluavat jakaa omassa yhteisössään. Thaimaassa on huoletonta avotulenkäyttöä ja sen vaikutus tuli ilmi haastatteluissa. Usea poimija oli pystynyt viemään saamansa opetuksen perheen ja yhteisön turvallisuuden hyväksi. Samoin tuli useissa haastatteluissa esille suomalaisten luontosuhde. Ja erityisesti luonnon puhtauden vaaliminen.

Jäin kyllä pohtimaan sitä, kuinka paljon on maailma muuttunut siitä, kun suomalaisia nuoria haettiin Ruotsiin työtä tekemään. Silloin vietiin liukuhihnalle ja kaikki muu oli jokaisen itsensä huolehdittava. Nyt yrityksen on huolehdittava siitä, että jatkuvuus on turvattu. Voittoa tehdessään yritys huomaamattaan vie ulkomaille meidän itsestään selviä tapoja. Tapoja jotka tuovat hyvinvointia.

Luotettavuus, sosiaalinen vastuu, yrittämisen vastuu. Ei huono!

Avainsanat: eurovaalit2019, menneisyydenhaikailu, suomussalmenseurakunta, arvokeskustelusarja, kiantamanjaloste, amerikantienestiä, eihuono

145 Äänestä Suomi takaisin

Keskiviikko 15.5.2019 klo 13:27 - yrjöpoeka

Näin kehoittavat perussuomalaiset jälleen kerran. He käyttivät samaa slogania jo eduskuntavaaleissa. Nyt olen pysähtynyt miettimään, mitä tuo slogan oikein tarkoittaa? Millaisen Suomen perussuomalaiset haluavat takaisin? Mille vuosikymmenelle meidän tulisi palata? Tarkoittaako se sellaista Suomea, jossa majailee pelkkiä Impivaaran asukkaita? Miten me voisimme äänestämällä palauttaa entiset ajat takaisin? Onko perussuomalaisilla ajassa siirtymisen mahdollistava laite?

Kun seuraan naapurimme Venäjän eri medioita, niin siellä on menossa myös haikailu menneisiin aikoihin. Neuvostoliiton yltäkylläistä aikaa haikaillaan ja toveri Stalin on saanut kunnianpalautuksen. Meillä Suomessa on myös voimia, jotka todella haikailevat Kekkosen aikaa takaisin. Kekkonen ja Stalin olivat todellisuudessa yksinvaltiaita. Suomi oli näennäisesti demokratia, mutta Kekkonen lakeijoineen piti valtaa neljännesvuosisadan, yli 25-vuotta.

Sellaista aikaa moni perussuomalainenkin kaipaa. Heistä osa on alenevassa polvessa entisiä keskustalaisia. Siksi he ajattelevat vielä Kekkosen aikaa kultaisina lapsuuden poutapäivinä. Mikäli persut haikailevat aikaa ennen EU:ta, niin sitäkään ei voi palauttaa takaisin. Rajat toki voidaan sulkea ja elellä kuten Impivaaralaiset aikoinaan. Miten persut pakottaisivat takaisin ne tuhannet ja tuhannet suomalaiset, jotka ovat sen jälkeen muuttaneet ympäri maailmaa? Minä en usko heidän palaavan ihan sormia napsauttamalla.

Kun vertaan persujen sanomaa esimerkiksi Baltian maiden samankaltaisiin puolueisiin, niin sanomassa on yhteneväisyyttä. EU:ta inhotaan ja rajoja halutaan sulkea kaikilta ulkomaalaisilta. Millaiseen aikaan esimerkiksi Balttian maissa palattaisiin, kun heidän väestöstään on kolmannes muuttanut muualle EU:n liittymisen jälkeen. Sama ilmiö on näkyvissä myös meillä. Maahamuutto ei ole se ongelma, vaan maastamuutto. Ylen hankalaksi kävisi persujen oleskelu täällä, toki vastapainoksi ei olisi enää vaalikamppailuja. Täällä asustelisi oman aikansa pieni sisukas persupopulaatio. Lopulta he näivettäisivät itsensä pois kuleksimasta. Poksahtaisivat kuten vappupallot.

Presidentti Trump on kaiken uhoamisen aikana myös maailman vaikutusvaltaisin sotalordi. Hänellä on takanaan ja käsissään sotavoimat, jotka yksinään peittoavat kaikkien muiden maiden yhteiset sotavoimat. Maalla, merellä ja ilmassa. Kaikkialla lähiavaruudessa kiertelevät USA:n satelliitit valvomassa meidän tekemisiämme. Nyt Trump on saanut päähänsä, että Iran on kaikkien terroristien pesäpaikka. Hänen määräyksestään Välimerelle ja Intian valtamerelle purjehtii lisää sota-aluksia. Lisää miehistöä tuodaan alueelle. Tänään keskiviikkona 15.5, USA on määrännyt kaikki ylimääräiset hallinon henkilöt poistumaan Irakista. Matkustamista lähi-idän maihin kehoitetaan nyt välttämään.

Kaikesta tästä saa sellaisen kuvan, että Trump on jo tehnyt päätöksensä. Hänen aloittamansa kauppasota Kiinan kanssa on ajautumassa pattitilanteeseen. Tässä käy samoin kuin Meksikon vastaisen rajamuurin rakentamisessa. Trump uhoaa Meksikon maksavan muurin rakentamisen ja Kiinan maksavan kauppasodan. Molemmat kaatuvat mahdottomuuteensa. USA maksaa itse. Siksi Trump on valmis aloittamaan oikean sodan. Sotateollisuus työllistää. Tätä Trump pitää hyvänä diilinä.

Sinkkiarkkujen virta maailmalta jatkuu kaikkialle USA:n näillä päätöksillä.

Avainsanat: perussuomalaistenvaalislogan, äänestäsuomitakaisin, baltianmaidenmaastamuutto, vaikutusvaltainensotalordi, paluulentosinkkiarkusssa

144 Oikeus ja kohtuus

Tiistai 14.5.2019 klo 18:01 - yrjöpoeka

Aika moni muu itseni lisäksi näkee punaista, kun lukee mediasta lapsiin kohdistuneista raiskauksista. Erityisen kuvottavia ne ovat kun ne kohdistuvat pieniin lapsiin ja jatkuvat useita vuosia. Tässä yksi hyvin kuvottava esimerkki.

Se mikä tekee tällaisen vielä karmeammaksi, on oikeuden tapa antaa tuomioitaan. Tiedän oikein hyvin, että lakikirja on luettu hyvin ja tuomioita verrataan aiemmin annettuihin. Silti tämän esimerkin mukainen tuomio ei ole kansan oikeustajun mukainen. 5-vuotiaana aloitettu 8-vuoden raiskauskierre sovitetaan 4-vuoden ehdottomalla tuomiolla. Hyvällä käytöksellä tuomittu todennäköisesti vapautuu alle kahden vuoden istumisella.

Yhdessäkään tuomiossa ei oteta koskaan huomioon uhrin elinikäistä vammaa tapahtuneesta. Sitä ei sovitella tuon vertaiselle korvauksella. Pieni rahasumma ei korjaa lapsen mielen vaurioita. Korvaussummat tulisivat olla tuollaisessa tapauksessa miljoonaluokkaa. Lisäksi tuomion tulisi olla aina elinkautinen. Ilman mitään mahdollisuutta päästä kesken tuomion ulos. Lisäksi tuomitun nimi ja kuva julkisuuteen, että jokainen vastaantulija tietäisi kenen kanssa on tekemisissä. Mutta elävässä elämässä mikään näistä ei toteudu. Vain uhrin rooli säilyy samana. Tuhottuna ihmisenä, joka on menettänyt oikeutensa elää lapsena. Vain sen takia, että aikuinen mies on saanut nautintonsa.

Suomalaiset työttömät saivat 4-vuotta korvamakeaa ja keppiä insinööri Juha Sipilän johtamalta keskustalta. Vaaleissa kansa antoi rajun tuomionsa insinöörin kaudelle. Vaalituloksen tuli olla rangaistus ja laittaa insinööri joukkoineen 4-vuoden jäähylle. Elävässä elämässä uhrit eivät saa oikeutta, vaan tuomiota sovitellaan jo täyttä häkää. Insinööri Sipilä jakaa hyvin pian ministerin salkkuja ja jatkaa vittuiluaan työttömille. Tämän kaltainen menettely on rapauttanut ja rapauttaa järjestelmän lopullisesti. Kansa antoi tukensa kahdelle suurelle puolueelle, eli demareille ja perussuomalaisille. Nyt demarit haluavat työväenpuolueena ohittaa kansan antaman tuomion vaaleissa.

Vielä muutamia viikkoja sitten julmistelivat demarit kadotusta keskustalle ja kertoivat lopettavansa työttömien ja köyhien kyykyttämisen. Mieli muuttui heti vaalituloksen jälkeen ja tänään äänestäjät tuntevat tulleensa todella raskaasti petetyiksi. Kysyä voisi, kuinka demarit ja vasemmistoliitto voivat istua samaan hallitukseen neljän viimevuoden jälkeen? Näköjään voivat istua oikein hyvin samaan pöytään, kun kyseessä on oman hillotolpan etu. Työttömät ja köyhät saavat nyt julmistella turhaan. Seuraavien vuosien aikana nämä kansan tuomion ohittaneet keksivät kyllä jotakin, millä sumuttaa tyhmiä äänestäjiä.

Näissä kahdessa tapauksessa on yhteneväisyyttä. Molemmat sotivat kansan oikeustajua vastaan. Tuomion tultua julki alkaa sen välitön vesittäminen. Vaalitulos kyllä vesittyy nopeimmiten. Kummassakaan tapauksessa uhrit eivät saa oikeutta. Ei raiskattu. Ei kyykytetty työtön.

Milloin meillä alkavat keltaliivien kapinat? Aihetta kyllä on.

Avainsanat: lastenraiskaukset, kansanoikeustaju, uhrieisaaoikeutta, työttömienkyykyttäminenjatkuu, insinöörisipilä, äänestäjienoikeusturva, keltaliivienkapina

143 Naisten euron tulevaisuus

Maanantai 13.5.2019 klo 10:31 - yrjöpoeka

Meille on kerrottu, että naisten euro on noin 80 senttiä. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan eduskunta on Suomea viemässä. Poistuuko esimerkiksi tuo palkkaero? Eduskunnassa onkin nyt ennätyksellisen paljon naisia. Jatkossa voi tulla eteen tilanne, että miehet ovat vähemmistönä. Olen kyllä aika skeptinen sen suhteen, että eduskunnassa naiset tekisivät mitään erojen kaventamiseksi. Kuten jokainen on nähnyt, eduskunta on vain omien etujen ajamista varten.

Sain tänään kuulla kouriintuntuvan kertomuksen siitä, mikä on naisten euro. Terveydenhoitoalalla työskentelevä nainen on ollut tehtävissään yli 20-vuotta ja omien sanojensa mukaan uransa huipulla. Hän on tehtävissään jatkuvasti vastuussa ihmisten hengestä ja terveydestä. Työ on vaativaa ja samalla kuluttavaa. Työ tulee usein mukaan myös vapaalle, koska ajatuksilleen ei mitään voi. Erilaiset kohtaamiset usein vaikeiden tapausten kanssa, eivät häviä kun oven painaa kiinni. Tänään hän kohtaa entistä enemmän vaikeita tapauksia ja samalla palkalla pitäisi ehtiä tekemään entistä enemmän tulosta.

Tämä nainen oli iloinen 17-vuotiaan poikansa takia. Poika oli saanut työpaikan ja nyt hänellä on menossa harjoitteluvaihe, jossa palkka on vielä hieman alempi. Kyseessä on pojan ensimmäinen työ, mutta palkka on jo nyt melkein sentilleen sama kuin äidillä. Pojan työ on tehdastyötä ja siinä opetellaan tekemään yhtä ja samaa tuotetta. Äidin mukaan hän nyt ensimmäisen kerran ymmärsi keskustelun naisen eurosta. Vaativan usean vuoden koulutuksen ja jatkuvan työssäoppimisen rinnalla hän sai nähdä, kuinka täysin kokematon miespuolinen voi saada isompaa palkkaa. Ilman vastuita ihmisten hengestä ja terveydestä.

Keskustelimme tovin naisten eurosta ja tulimme kyllä samaan tulokseen, etteivät eduskunnan naiset tule muuttamaan tilannetta yhtään paremmaksi. Eri etujärjestöt pitävät omista saavutetuista eduista kynsin hampain kiinni. Siinä ei ole tilaa pienipalkkaisten terveydenhuolto henkilöiden palkkojen korjaamiseksi. Miehet ovat vuosisadan neuvotelleet keskenään ja palkkaerot eivät välttämättä aukene heille konkreettisesti. Toisaalta he myöskin voivat olla sitä mieltä, että miesten tulee saada isomapaa palkkaa. Siitäkin huolimatta, että he tekisivät yksinkertaista tehdastyötä ilman vastuuta ja hyvin lyhyellä koulutuksella.

Vihreiden puheenjohtaja kisa lässähti mielestäni todella paljon. Vain yksi ilmoittautui ehdokkaaksi ja se ei suinkaan ole hänen vikansa. Puolueen puheenjohtajan paikasta tulisi aina olla kilpailua, koska se tuo puoluetta huomattavasti enemmän esille mediassa ja samalla puoluen linjaa. Nyt vihreiden ainosta ehdokkaasta Maria Ohisalosta kirjoitetaan hetken ja se on siinä. Odotin kisaan Mika Flöjtiä, koska hän uskalsi haastaa aiemmin myös Ville Niinistön. Olisivatko äskettäiset eduskuntavaalit tuottaneet hänelle niin suuren pettymyksen, ettei hän usko enää mahdollisuuksiinsa. Eivät edes vihreät äänestäjät jaksa kuunnella yhden asian maailmanlopun ennustuksia.

On mielenkiintoista nähdä nousevatko köyhien asiat hallituksessa paremmin esille, kun köyhyystytkija Ohisalo saa puolueen johdettavakseen. Toivoisin sen näkyvän myös mahdollisen uuden hallituksen ohjelmassa. Mikäli näin kävisi, se söisi samalla keskustan mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Santeri Alkio kääntyisi haudassaan vihreään suuntaan.

Avainsanat: työnvaativuus, palkkatasaarvo, naisteneuro, mariaohisalo, santerialkio

142 Lobbarit ja hallitusohjelma

Perjantai 10.5.2019 klo 11:20 - yrjöpoeka

Antti Rinne on tänään todennut, etteivät lobbarit ravaa säätytalossa. Vakuuttavasti sanottu, mutta ei pidä paikkaansa. Lobbareiden ei tarvitse ravata, koska he ovat jo neuvottelijoiden joukossa. Samoin useimpien neuvottelijoiden taustajoukoissa.

Vihreät ovat aina vakuuttaneet olevansa erilaisia ja että he eivät alennu samaan kuin muut puolueet. He itse päättävät linjastaan ja myös tekevät sen. Tämäkin on vakuuttavasti sanottu. Moni varmasti uskoo tähän, mutta kyllä vihreistä on tullut aivan samankaltaisia muiden puolueiden kanssa. Heille kelpaa raha ja samalla lobbarit ovat tarpeellisia. Erityisesti jos sellainen löytyy viestintäalalta. Tänä päivänä on ratkaisevan tärkeää, että puolueen viesti on selkeä ja se ei ole amatöörien tuherrusta. Vihreät ovat olleet tässä kohtuullisen hyviä. Siksi vihreiden neuvottelijoiden joukossa on viestintätoimisto Milton Networksin yksi omistaja, Elina Moisio.

Kun Moisio nyt sattuu samalla olemaan yksi seuraavan hallitusohjelman kirjoittajista, niin samalla on puhuttava korruptiosta. Vihreät ovat tähän asti onnistuneesti pystyneet piiloittamaan korruption. Nyt heidän puhtoiseen viestiinsä sekoittuu yrityksen omistajan ääni. Omistajan, jolla on lukuisia yrityksiä asikkainaan. Heidän äänensä nousee nyt hallitusohjelmaan. Näin vihreistä on todellakin tullut kokoomuksen puisto-osasto.

Useilla muillakin viestintäalan yrityksillä on tänään yhteyksiä puolueisiin. Puolueet ja viestintätoimistot kaipaavat toisiaan. Uusia toimistoja nousee ja heidän osaajansa siirtyvät vaivihkaa eri ministereiden avustajiksi. Ministerit tarvitsevat asintuntijoita terävöittämään viestintäänsä. Erityisesti siksi, että useimmat heistä ovat täydellisiä tumpeloita. Ministerit eivät pysty puhumaan normaalisti, sanomaan suoraan suomalaisille, kuinka asiat kokevat ja näkevät. Samoin kuin perustelemaan tekemänsä päätökset ilman liirumlaarumia. Mutta eihän tällaista voi vaatia. Tarvitaan ammattilainen puppugeneraattoriksi.

YLEn uusi kannatusmittaus on tehty ja siinä kävi kuten oletin. Perussuomalaiset ovat nyt suurin puolue. Tämä ruokkii nyt itseään ja sillä on suuri vaikutus tuleviin eurovaaleihin. Tämä vakuuttaa puolueen ja ehdokkaat siitä, että nyt muut puolueet ovat lyötävissä. Olen jo aiemmin kirjoittanut, että vain perussuomalaisilla on vakavaa yritystä näissä vaaleissa. Heidän ei juurikaan tarvitse nyt tehdä muuta kuin hymyilla kannattajiensa kanssa. Muut puolueet tekevät työtä nyt heidän eteensä. Mitä ennemmän puolueet puhuvat perussuomalaisista, sitä varmemmin äänestäjät uskovat heihin. Vaalien tulos voi järkyttää kaikkia suomalaisia.

Mittaus toi esille juuri sen uhkakuvan, josta kirjoitin 8.5.2019 otsikolla ”Oikeisto vahvistuu”. Vihreät ovat tasoissa nyt keskustan kanssa. Se vahvistaa keskustan sisällä niitä voimia, jotka haluavat puolueen olevan oppositiossa. Keskusta voi todellakin menettää kokoajan kannatustaan hallituksessa ollessaan. Keskustan hallituskiimaiset ovat kertoneet haluavansa nähdä Antti Rinteen istumassa päämisterin paikalla. Tätä he haluavat siksi, että kansa siirtyisi rökittämään SDPtä ja Rinnettä. Keskustan syvissä joukoissa on näkyvissä ja kuuluvissa kuitenkin syvää apatiaa. 10% raja lähestyy ja sitä pelätään nyt oikeasti. Se voi myös ruokkia itseään, samalla kun perussuomalaiset kasvavat. Kysyä voi nyt, uskaltavatko keskustalaiset lähteä Antti Rinteen hallitukseen?

Tämä terroristinen sanoma uppoaa nyt kansalaisiin. Hyvän tekijät kohteena. Haluavatko kansalaiset todella verta kaduille?

Avainsanat: anttirinne, lobbaritjahallitusohjelma, miltonnetworks, elinamoisio, spr, kansanedustajaanoturtiainen

141 Takinkäännön Suomen mestarit ja poskisuudelmat

Torstai 9.5.2019 klo 9:37 - yrjöpoeka

Tiedämme, että Timo Soini oli takinkäännön mestari. Tänään tiedämme, että keskusta ja erityisesti Juha Sipilä taustajoukkoineen, ovat kiistattomia Suomen mestareita. Yhdessä yössä he taikoivat keskustan vastahakoiset juntturat pois oppositiosta. Tätä voi verrata ihmeeseen ja siinä on takuulla käytetty keppiä ja porkkanaa. Saas nähdä mitä saavat ne vastaanpullikoineet puoluevaltuuston jäsenet. Todennäköisesti he joutuvat sisäiseen oppositioon. Vaikkakin he olivat oikeassa siinä, että vaalituloksen perusteella keskustan tulisi käydä opposition karu taival.

Katsoin eilen A-studion lähetystä ja kokoomuksen Petteri Orpo oli todella harmistunut ja selkeästi ymmällään. Hän peräsi Antti Kaikkoselta sitä, mikä muutti keskustan kannat? Lisäksi hän ihmetteli kuinka keskusta on unohtanut heidän hyvän yhteistyönsä köyhien kurittamisessa. Kaikkonen oli jämäkkänä ja vakavalla naamalla kertoili sitä sun tätä. Hän ei ilennyt suorassa lähetyksessä kertoa, että kyllä ne olivat ne ministeriauton takapenkit jotka mielen muuttivat. Tässä kaupassa keskusta saa ilmeisesti haluamansa ministerin paikat ja kaupan päälle bonuksena eduskunnan puhemiehen paikan.

Keskusta osaa todella pelata ja puolue oli tuskaisan paikan edessä miettiessään, mihin he puulaavat entisen pääministerin. Nyt Juha Sipilä ja keskusta voivat kertoa kentälleen, että heillä on vahvat vaikuttamisen paikat. Koska kyseessä on myös raadollinen valtakamppailu, keskustalle teki hyvää jallittaa kokoomusta. Se tuli vielä kaupanpäälle. Pyytämättä ja yllättäen. Tämä valtakamppailu jää takuuvarmasti kokoomuksen johdon mieleen ja siellä muistetaan tämä. Yksi asia mietityttää varmasti äänestäjiä, kuinka vaalien suurin häviäjä Juha Sipilä nopusee valtakunnan kakkosmieheksi. Tässä on nielemistä oppositiolla ja äänestäjillä. Uskallan veikata puhemiehen vaalista mielenkiintoista

EU-vaalit ovat ihan nurkan takana ja nyt vaalikarjalle tarjotaan vain kahvia ja pullaa. Siitäkin huolimatta, että tulevat mepit saavat hyvää palkkaa ja erinomaiset työsuhde-edut. Puolueet ovat hieman väsyksissä ja juuri käytyjen vaalien jäljiltä kassat kumisevat tyhjyyttään. Siksi vanhukset eivät saa soppaa toreilla. Tässä voi olla myös yksi syy tulevien vaalien ennätysalhaiseen osanottoon. En itse käynyt yhdessäkään soppatarjoilussa eduskuntavaalien aikana ja en käy myöskään näissä kitukahveissa. Tähän aikaan keväästä on runsaasti muuta tekemistä.

Katsellessani ehdokkaiden kirjoa joutuu väkisin miettimään, millä eväillä sinne pyritään. Toki siellä pärjää tavallinen tallukkakin, kun pysyttelee omissa ympyröissään. Käy Brysselin katuruokapaikoissa nauttimassa lasin viiniä ja opettelee syömään etanoita. Toimistolla sitten vetäisee esille ruisleipää, voita, makkaraa, juustoa ja Valion maitoa. Täydellä vatsalla voi sitten miettiä, mitä tekisi illankuhveessa. Menisikö nukkumaan, vai lähtisikö kavereiden kanssa kaljalle? Kuin huomaamatta sujahtaa yksi kausi ja uusi on edessä.

Olen jo aiemmin kirjoittanut, että eurovaalit eivät kiinnosta ja vain yksi puolue on siinä mukana tosissaan. Heidän kannattajansa myös. He ovat perussuomalaiset. Heillä on selkeät sävelet, he vastustavat EU:ta ja sen kehitystä. Kansa äänestää sen mukaisesti. Tosiasiassa yksikään valituista ei tee asian eteen mitään, koska hillotolppa tukkii suun. Kotimaassa voi sitten kertoa äänestäjilleen uhriutuen, että emme yksin saaneet muutosta aikaan.

Nyt on herra Hakkaraisen opeteltava Eurooppalaiset poskisuudelmat. Niitä saa jakaa mielin määrin. Niin miehille kuin naisillekin. Pienessä viinipöhnässä, mutta ei humalassa.

Avainsanat: keskustantakinkääntö, juhasipilä, eduskunnanpuhemies, europarlamenttivaalit2019, teuvohakkarainen, poskisuudelmat

140 Oikeisto vahvistuu

Keskiviikko 8.5.2019 klo 15:26 - yrjöpoeka

Olin aamupäivän kirjoituksessa hakoteillä. Antti Rinne teki valintansa aivan toisin ja toisilla perusteilla. Sen tiedän varmasti, että matkasta uudessa (mahdollisessa) hallituksessa ei tule ruusuinen. Se voi olla jopa yllättävänkin lyhyt. Ja sen vaikeuden tuottajana olisi juuri keskusta. Sen vaikeudet muuttuvat kaaokseksi siinä vaiheessa, kun gallup kannatus on pudonnut alle 10% maagisen rajan.

Hallituksen hajoaminen ei toisi maahan heti uutta hallitusta. Perussuomalaiset ja kokoomus mittauttaisivat kannatuksensa vaaleissa. Heidän kannatuksensa on jo nousussa ja nyt tehty ratkaisu lisää sitä välittömästi. Sen näkyy jo ennen juhannusta ja Suomen EU:n puheenjohtajakautta. Tuleva puolivuotiskausi voi olla todella vaikea.

Minä todella odotin Rinteeltä sellaista kuviota, jolla molemmat puolueet, SDP ja keskusta, olisivat syöneet hallituksessa perussuomalaisten suosiota. Se oli itselleni liiankin selvää, mutta näille puolueille ei ilmeisesti ollut. Asiaan voi vaikuttaa se, että minä katson asioita ulkopuolelta. Kaiken lisäksi ilman minkäänlaisia puoluepoliittisia paineita. Molemmilla suurilla oppositioon jääneillä puolueilla on yhteinen nimittäjä ja se on tiukka talous.

Tuleva hallitus joutuu tekemään jotakin lupauksilleen ja se saa kahden oppositiopuolueen kannatuksen nousuun. Tämä näkyi kevään vaaleissa ja keskustan takin kääntö oli nyt viimeinen niitti. Keskusta menettää vauhdilla kannattajiaan perussuomalaisten suuntaan. Viimeisen viikon aikana seuraamani keskustelut osoittavat keskustan sisällä olevan suuria jännityksiä. Viimeisten kahden päivän aikana tiukan talouden takuumies Sipilä käänsi takkinsa. Hänen lähtöloitsunsa puoluejohdosta on todella lähellä.

Lapista valittu Mikko Kärnä (uusi väyrynen) ei niele tätä takinkääntöä. Siinä tapauksessa tukee, jos hänelle annetaan ministerin salkku. Hän on juuri sopiva maatalousministeriksi. Maatalousministerin peukalon alla ovat metsästys- ja petoasiat. Mikko Kärnä oli niitä ainoita kepulaisia miehiä, jotka kasvattivat merkittävästi kannatustaan. Keskustassa on aina tilaa yhdelle ”väyryselle” Lapista.

Kuuntelen juuri Jussi Halla-ahon lausuntoa Rinteen ratkaisusta ja se vahvistaa sen mitä olen kirjoittanut. Perussuomalaiset kavahtavat jakopolitiikkaa ja pelkäävät löysää punavihreää maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä antaa heille täyden ilmatilan nostaa kannatustaan. Tulevilla hallituspuolueilla ei ole mitään aseita tämän demagogian pysäyttämiseksi.

Antti Rinne voitti ehkä tämän taistelun keskustan kera. Jatkosodan voittavat perussuomalaiset ja kokoomus seuraavissa vaaleissa. Tämä on synkähkö arvioni juuri tänään.

ps. "väyrynen"= olen aina oikeassa

Avainsanat: hallituksenmuodostaja, anttirinne, gallupkannatus, kepuntakinkääntö, mikkokärnä, jatkosodanvoittajat

139 Niin se mieli muuttuu ja takki kääntyy

Keskiviikko 8.5.2019 klo 9:09 - yrjöpoeka

Eduskuntavaalien jälkeen sain seurata livenä sosiaalisessa mediassa olevien keskustalaisten kavereitteni pettymystä ja samalla katkeraa uhoa. Uho tuli siitä, että nyt joutuisivat vastuuseen kaikki rahan jakajat. Me kasvattaisimme sitten oppositiossa vaikutusvaltaa ja seuraavissa vaaleissa veri punnittaisiin. Koska ihmisen mieli on muuttuvainen ja puolueiden vielä enemmän, nyt samat henkilöt ovat vauhdilla puoltamassa hallitukseen menoa.

Miksi se mieli muuttui voi joku kysyä. Itse olen tullut siihen tulokseen, että keskustan satraapit ovat ottaneet lusikan kauniisiin käsiinsä ja ovat valmiita lusikoimaan Rinteen tarjoaman laihan sopan. Puolue uhoaa kyllä kentälle, että me emme lipsu piiruakaan vaatimuksistamme. Tosiasiassa keskusta joutuu nielemään kaiken ja vain yhden syyn takia. Syy on perussuomalaiset. Keskusta tietää jo valmiiksi, että oppositiossa he joutuisivat kaikessa nielemään persujen ylivallan. Siinä voisi jopa käydä niin, että kannatus entisestään luisuisi alas. Siinä ei auttaisi se keskustan hyvä kenttäorganisaatiokaan.

Lisää syitä tarjoaa ilmastonmuutos, jonka ansiosta persut kasvavat, vaikka he eivät tekisi mitään. Sanomista heillä on ja siihen on hankala vastata argumenteilla. Keskustan hallitushaluja lisää myös yksi asia. Heillä voi olla nyt sellainen tilanne puolueessa, että jos nyt ei mennä ministereiksi, sitä mahdollisuutta ei tälle sukupolvelle tule. Tänään he joutuvat vakuuttamaan kenttäväen siitä, että nyt on vastuunkannon aika ja isänmaan etu ensin. Häveliäänä miehenä ei Antti Kaikkonen ja kumppanit sano, että kyllä se on oma etu ensin.

Osansa voi olla myös siinä, että nyt keskusta on saanut nähdä omien kannattajiensa parissa olevan herravihan. Sen herravihan kermankuorijana nousi esille perussuomalaiset ja sille ei enää loppua näy. Olen vuosikymmenten aikana itse nähnyt ja kokenut kentällä sen nyrkkejä taskuissaan puristelevan väen synkän toivottomuuden. On aina äänestetty samaa puoluetta, koska vaihtoehtoa ei ole ollut. Kokoomus ei sille väelle ole ollut vaihtoehto. Ei myöskään vasemmisto. Perussuomalaiset käyvät, koska he kertovat ääneen herravihaa. Toki se ei koske heitä itseään. He astuvat helposti siihen samaan herranpaskaan, kun vain saavat mahdollisuuden.

Sen mahdollisuuden tarjoaa tänään Antti Rinne. Olen puhunut kavereitteni kanssa heti vaaleista alkaen, että persut nousevat ministeriautoihin. Ja erittäin livakasti. Syitä on monia ja yksi niistä se, että persut ovat syöneet demareita ja keskustaa. Nyt nämä puolueet haluavat persut vastuuseen ja se on näiden kahden yhteinen nimittäjä. Kuka olisi se perussuomalainen josta tulisi valtiovarainministeri? Paikka kuuluisi Halla-aholle, koska hänelle työttömyys- ja sosiaaliturva on luksusta. Vai ottaisiko hän Soinin kiusaksi ulkoministerin salkun? Hän tulisi Trumpin kanssa juttuun ja samalla tulisivat ne maailman parhaimmat taistelukoneet meidän taivaallemme. Tämä, jos mikä on kannatettava asia.

Olemme muutaman tunnin kuluttua hieman viisaampia. Mutta näin olen kokenut Antti Rinteen myhäilyn ja keskustan takinkäännön. Klo 09.10

Avainsanat: hallitustunnustelijaanttirinne, anttikaikkonen, takinkääntämiset, ulkoministerijussihallaaho

138 Mitä vielä puuttuu

Tiistai 7.5.2019 klo 10:30 - yrjöpoeka

Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet kuulla toinen toistaan synkempiä arvioita. Aivan kaikesta. Sipilän johdolla kansaa peloiteltiin siitä, että soten kaatumisen takia taloutemme ja järjestelmämme kaatuisivat. Tuhkaa ja kiviä sataisi vanhusten päälle ja siinä eivät hallitusherrat ihan väärässä olleetkaan. Vanhukset kaatoivat lopuksi koko sopan. Kaatoivat soten. Kaatoivat Sipilän ja keskustan syvälle suohon. Mutta, kas kummaa. Heinäsirkkoja ei tullut ja kaikki jatkuu sote-järjestelmässä kuten ennenkin. Mitä nyt muutama satamiljoonaa silkkaa rahaa paloi laittomien rakennelmien pystyttämisen takia.

Eduskuntavaalien alla meitä peloiteltiin sitten kunnolla. Maailmanloppu oli uhkaamassa. Ilmasto lämpenee ja se olisi suomalaisten syytä. Ainoa pelastus olisi se, että lopettaisimme autoilla ajelun. Lopettaisimme puun polton. Suomalaisten tulisi maksaa kovempia veroja ilmaston pelastamiseksi. Muovi on siinä sivussa täyttänyt koko maapallon ja siinäkin on nyt suomalaisten ryhdistäydyttävä. Meidän tehtävämme on puhdistaa maailma. Osa puolueista halusi tehdä ilmastovaalit. Miten siinä kävi? Perussuomalaiset kertoivat raadollisesti mikä on Suomen kansan osuus päästöistä maapallon mittakaavassa. Muutamilla kuvilla ja sanoilla puole pokkasi hopeaa. Kulta oli melkein käsissä ja SDP juuri ja juuri pinnisteli voittoon. Suurin häviäjä, keskusta koki ns. maailmanlopun.

Jotta suomalaiset tottuisivat jatkuvaan maailmanloppuun, eilen YLE aloitti taas kunnon vyörytyksen suomalaisten olohuoneisiin. YK on teettättänyt arvion (huom. ARVIOn) ja ilmoittanut kolmanneksen maapallon luonnosta tuhoutuvan 2050 mennessä. Taas kerran meille on annettu varma vuosiluku kaiken lopusta. Minä muistan vuonna 1973, kuinka raakaöljy oli justiinsa loppumassa. Matkustaessani junalla näin kuinka kaupungit silloin sammuttelivat joka toisen katuvalon. Mitenkä siinä kävi? Raakaöljyä on enemmän kuin koskaan, eikä sen loppumisesta puhu kukaan. Joku muistaa vielä muutaman vuoden takaa, kuinka meitä peloiteltiin otsonin puutteesta ilmakehässä. Nyt siitä ei enää puhuta, koska sitä lempoa piisaa peloittelusta huolimatta.

Katsoin ja kuuntelin eilen tätä YLEn johdolla suoritettua uutta peloittelukampanjaa. Televisioon tuotiin illan uutislähetyksessä jokin ihme takatukka. Hän kertoi innosta palaen, että me suomalaiset olemme tässä lajien katoamisessa maailman kärkeä. Eli suomalaisten syytä kuten kaikki muukin. Hän perusteli sitä sillä, että me tuomme maahan muualla tehtyjä tuotteita. Eli muualla tehty tuote onkin meidän syytämme ja me olemme ulkoistaneet näin luonnon kuihtumisen. Piti vetää henkeä useamman kerran, ennekuin sain suustani muutaman napakan kirosanan.

Jälleen kerran meidän on kerrattava, mikä on suomalaisten prosentuaalinen osuus maapallon väestöstä. Suomalaisia on rapiat 5,5 miljoonaa. Muita immeisiä elelee 7,53 miljardia. Eli tuo väestö tuottaa kaiken aikaa hyödykkeitä ja yrittää myydä niitä ulkomaille, jotta heidän kansantaloutensa voisi hyvin. Sekö on meidän syytämme? Me yritämme myös viedä ulkomaille jotakin, mutta se on hyttysenpaskaa pienempi määrä kaikesta. Suomi on tänään täynnä kaikenlaisia maailmanlopun ennustajia. Heitä kuullaan ja erityisesti YLE antaa heille aikaa sanoa sanottavansa.

Näitä lisää ja perussuomalaiset todella ovat gallupeissa yli 30%. Se on monelle maailmanloppu.

Avainsanat: yle, maailmanlopunennustukset, öljykriisi, otsonikato, kokoväkimäärämaapallolla,

137 Pullamössö intellektuellit

Maanantai 6.5.2019 klo 9:20 - yrjöpoeka

Nyt on pakko tuskailla YLEn urheilutoimituksen annista. Olin eilen todella pettynyt, kun televisiossa ei ollut lähetystä maastojuoksun SM-kisoista. Penkkiurheilijana olen seurannut niitä aina ja se on avannut yleisrheilukauden. Illan pääutisten jälkeen odotin vesi kielellä, että urheiluruutu antaisi kattavan paketin juoksuista. Pettymys oli todella suuri, kun tapahtuma kuitattiin muutamalla sekunnilla.

Juoksua harrastetaan koko Suomessa. Maastojuoksu tapahtumassa on kymmeniä urheiluseuroja koko maan alueellata ja tapahtuma sitoo kulloinkin suuren määrän talkooväkeä. Olen joskus lukenut, että nämä olisivat tärkeitä kriteerejä, kun päätetään tv-lähetyksistä. Nyt niillä ei ollut mitään merkitystä. Samaan aikaan kyllä riittää urheiluruudussa lähetysaikaa esimerkiksi käsipalloon. Sen mestaruuksista käy kisaa vain muutama joukkue ja pohjoisin taitanee olla Riihimäellä. Eli ei täytä kriteeriä koko Suomen harrastus. Pesäpallon perässä kohkataan myös ja siinäkin on vain muutama seura mölisemässä ja mekkaloimassa. Voisivat näyttäää vaikka ajokoiran juoksua ja ulinaa jäniksen perässä. Tämä on yhteistä pesäpalloon.

TV1:n urheilutoimituksen urheilulliset ja katsojia kiinnostavat kriteerit taitavat olla mainostajien käsissä. Näissä huutolajeissa on jokikinen sentti päällä olevista vaatteista täytetty mainostajien logoilla. Pelin aikana ja sen jälkeen pelaajia seisotetaan mainostajien logoilla peitetyn lakana edessä. Samaan aikaan yleisurheilijat juoksevat hiljaisuudessa ja kamppailevat toisiaan vastaan. Tätä urheiluhullu Suomen kansa haluaa nähdä. Tässä on sitä samaa kuin talvilajien hiihdossa. Nyt urheilutoimituksen pullamössöä pupeltavat intellektuellit haluavat kertoa Suomen kansalle sen, mitä mainostajat käskevät.

YLEn saatua kansanedustajien tuella suoran verorahoituksen, niiden toimitus on todella muuttunut. He tuntevat olevansa jumalasta seuraavia ja heidän käsissään on se, mitä meidän tulee katsoa. Ei se, mitä me haluaisimme katsoa. YLEn hallintoneuvossa istuvat kansanedustajat pupeltavat pullaa ja kuittaavat palkkiot. He mielellään seisoskelevat siellä missä on televisio lähetyksiä ja mainostajien banderolleja. Kansanedustajat vähät välittävät kansasta. Oma suu ja kuitatut palkkiot. Vain ne kiinnostavat.

Seuraavien vaalien alla tulisi yleiurheiluväen nostaa jollakin keinolla liikunta ja urheilu vaalien ykkösteemaksi. Liikunta on terveellistä ja sillä on suorat vaikutukset Suomen talouden menoihin. Mitä enemmän kansa liikkuu, sitä terveempää se on. Tämä on tietysti utopiaa, koska ehdokkaat ja sitten läpipäässeet ovat todellisia pullansyöjiä. Enemmän tai vähemmän syöttiläitä. Jokainen voi todeta ilmiön television lähetyksissä. Sikisipä he eivät kiinnostu urheilun ja liikunnan vaikutuksista.

Siksi he eivät myöskään julkisuudessa halua puhua siitä tv-lähetyksissä. Ei olisi uskottavaa puhua liikunnan terveellisyydestä ja sen vaikutyksista kansantalouteen, kun puhuja on kuin syöttiläs. Samaan tapaan kuin Pohjois-Korean suuri johtaja Kin Jong Un. Maansa ainoa syöttiläs. Mainostajat ja suuri raha päättävät, mitä mainoslogoja meidän kansalaisten tulee seurata.

YLE:stä tuli syöttiläs verorahoituksella. Olisiko aika purkaa tämä pakkovero?

Avainsanat: pullamössöintellektuellit, ylenpakkovero, maastojuoksunsmkisat2019, syöttiläs

136 Sanavapautta median varjossa

Perjantai 3.5.2019 klo 10:53 - yrjöpoeka

Tänään, toukokuun kolmantena vietetään sanavapauden teemapäivää. Meillä pidetään itsestään selvänä, että me olemme sananvapauden kärkimaita. Minä olen pitänyt sitä vähän kyseenalaisena. Muistelen vain Kekkosen aikaa. Kyllä se oli Kekkonen joka kertoi mitä kukin sai sanoa. Usea politiikko sai sen kokea elämänsä aikana, kun Kekkonen oli sanonut isännän sanan. Koska hän oli mielellään pomona ja häntä seurasi oikea luikurien joukkio. He raportoivat hyvin herkästi jos joku oli puhunut väärin, häntä lyötiin koko median voimalla.

Suomalainen lehdistä ei ollut vapaa. Se sai varoa Kekkosen myllykirjeitä. Suomeksi sanottuna herkkänahkainen Kekkonen hallitsi myös ns. vapaan lehdistön sanavapautta. YLE oli vielä tarkemmin oikein ajattelevien käsissä. Minä olen todella hämmästellyt sitä, että Suomessa haikaillaan Kekkosta takaisin? Sitä aikaa jolloin meidän sanavapautemme oli täydellisesti kahlittu. Ylimpänä tuomarina Kekkonen ja hänen liehittelijänsä olivat valmiina raportoimaan kaikesta epäilyttävästä. Auta armias jos joku sanoi vastaan. Hän sai välittömästi tuomion ilman oikeudenkäyntiä. Yleensä tuomio tuli neuvostovastaisuudesta ja YYA sopimuksen horjuttamisesta.

Neuvostoliiton äkillisesti sorruttua Suomen politiikoilta meni sormi suuhun. Mitä keinoa nyt käytettäisiin vihollisten, siis erimieltä olevien lynkkaamiseksi. Kekkosen aikakauden lopulla näimme valtapeliä, jossa muistamaton Kekkonen yritettiin pitää väkisin kulissina. Valtaa halusivat pitää hänen lakeijansa, keskustapuolueessa. Mauno Koivisto osasi oikealla hetkellä pelata kovempaa peliä ja liehittelijät näkivät ensimmäistä kertaa vapaan kansan ilmiön. Äänestivät eri henkilöä kuin Kekkosen ajan lakeijat halusivat. Sanavapaus parani tästä hetkestä lähtien huimasti. Mauno Koiviston kaudella aloimme ensi kertaa ajatella ääneen asioita, kun YYA sopimus purettiin.

Koiviston jälkeen tuli Ahtisaari ja sana oli todella vapaa. Ahtisaarta lyötiin koko vaalikausi olan takaa,  oma puolue ja media. Hänen ulkoiseen olemukseensa puututtiin nyt näkyvästi ja häntä matkittiin ilkeys mielessään. Sekö oli sitä sananvapautta? Ei arvioitu asioita vaan mentiin henkilökohtaisuuksiin. Ilmeisesti siksi Ahtisaari jätti kauden yhteen. Tarja Halosen kaudellla alkoi näkyä halu rajoittaa puheita. Demarit olivat silloin vahvoja ja se ilmeisesti nousi hattuun. Lopulta tuli Sauli Niinistön aika. Demareilla ja keskustalla oli yhteinen vihollinen ja he tekivät sanavapauden nimissä kaikkensa lyödäkseen Niinistön. Tässä me näimme jälleen samanlaisen ilmiön kuin Koiviston aikana. Kansa osasi nähdä asiat toisin. Viime vaaleissa oli jo nähtävissä, etteivät kärkipolitiikot halunneet tahrata mainettaan vaalien häviäjinä. He ovat herkkähipiäisiä.

Missä olemme tänään? Miltä sanavapaus näyttää ja tuntuu mediassa? Hyvänä esimerkkinä vapaasta lehdistöstä on Iltasanomat. He kokevat lehdessä olevansa tuomareita ja vaativat myllytyksen kohteena olevan Hussein al-Taeen eroa. Onko lehdellä tieto, että al-Taeen kirjoitukset ovat erilaisia verrattuna esimerkiksi Jussi Halla-ahoon? Onko medialla jo tuomarin oikeudet? Tätä on hyvä kysyä juuri nyt sanavapauden teemapäivänä. Kun tähän vielä lisää somessa vellovan keskustelun, sanavapaus on käsitetty väärin.

Sanavapautta on sanoa asiasta. Henkilöön kohdistuvina loukkauksina ja solvauksina se ei ole enää sananvaputta.

Some kuohuu rapaa, roisketta ja vihaa. Media jakaa tuomiot. Tätä on sanavapaus Suomessa 2019.

Avainsanat: sananvapaudenteemapäivä, urhokekkonen, neuvostovastaisuus, mediatuomarina, iltasanomat

Vanhemmat kirjoitukset »