Satunnaiset kuvat

Täällä syntyvät taimenet

Uusimmat

Blogin arkisto

215 Kalastuksen merkitys ennen ja nyt

Share |

Sunnuntai 22.9.2019 klo 15:41 - yrjöpoeka


Lapsuuteeni muistoihin kuului ainainen kalastus. Kalastus on ollut elämäni himoharrastus, mutta vain aktiivi välinein tehtynä. Lapsuudessani yksi tehtävistäni oli verkkokalastus kotyikyläni lähivesillä. Keväisin oli kiivasta kalastusta, kun piti pyytää verkoilla helpointa saalista, eli särkiä keskikesän tarvetta varten. Heinänteko aikaan ei ehditty kalastaa verkoilla, koska asuimme hieman kauempana järvistä. Kovaan suolaan pakattua särkeä oli tynnyreittäin odottamassa nälkäisiä suita. 1950 ja -60 luvulla oli jokaisessa kotikyläni taloudessa + - 10 lasta. Siksi kalastus oli tärkeä osa elintarvike taloutta.

Pahimpana muistona pidän syksyistä muikunpyyntiä. Kouluiässä piti aamuin illoin ajaa polkupyörällä vajaa kymmenen kilometriä suuntaansa nostamaan ja laskemaan verkot. Oli säätila mikä tahansa. Silloisilla pukineilla se ei ollut hääviä puuhaa. Itselleni siitä jäi elinikäinen trauma ja en ole verkkopyyntiä sen jälkeen harjoittanut. Kotijärvelläni oli silloin jokaisella taloudella ns. omat kalapaikat ja me poikoset jouduimme usein törmäämään tähän. Jotkin taloudet kävivät kovaa suusanallista porua mikäli erehtyi laskermaan pyyntönsä heidän ikiomille paikoille.

Muistan yhden syksyisen illan, kun pääsimme nuorimman veljeni kanssa laskemaan muikku- ja siikaverkot veneenpitopaikan lähimpään niemeen. Kukaan muu venekunta ei ollut vielä ehtinyt verkonlaskuun, joten pyöräytimme vähät verkkomme niemen ympärille. Lokakuisena aamuna oli kipakkia pakkanen ja se oli vetänyt rannat jääriitteeseen. Jouduimme särkemään meloilla yöllä tullutta jäätä ja totesimme sitten, että laskemamme verkot oli ympäröity kaksinkertaisella verkko rintamalla. Olimme täysin varmoja, ettei meidän verkoissamme voi olla mitään.

Tästä huolimatta ja ehkä siitä johtuen, verkkomme olivat painuneet täysin pohjaan valtavan muikkumäärän takia. Myöhemmin verkkonsa laskeneet olivat tehneet hyvän työn ja ajaneet suuret muikkuparvet vähiin verkkohimme. Koskaan sen jälkeen emme saaneet niin suurta saalista. Verkkoja pakatessamme tulivat myös niemen ympärille laskeneet isännät paikalle ja saimme melkoisen ryöpytyksen heidän verkkopaikkansa valtauksesta. Isäntiä varmasti risoi, kun he näkivät millaisen saaliin olimme saaneet.

Siitä huolimatta, että verkkokalastus jäi itseltäni pois, arvostan sen tuomaa hyötyä. Silloin se oli elintärkeä hyödyke suurille talouksille. Samoin kuin kaikki mitä luonnosta saatiin. Metsän riista ja kalastus pitivät taloudet pystyssä erityisesti loppukevään aikana, kun tuoretta riistaa ja kalaa ei siinä määrin saanut. Kalat säilöttiin silloin kovaan suolaan ja niinpä meilläkin oli suuri määrä vanerista valmistettuja kalatiinuja täynnä muikkua. Kun maakellari oli vielä syksyllä tungettu täyteen perunoita, juureksia ja marjoja, pystyi suuri perhe luottavaisesti lähtemään talvelle.

Tämä on tullut vahvasti mieleeni, kun olen tämän kesän aikana soudellut nykyisellä kotijärvelläni. Kun olen mennyt aikaisin järvelle ja soudellut siellä useamman tunnin, en ole nähnyt ketään muuta soutelijaa. Vain hyvin harvoin olen nähnyt jonkun laskevan tai nostavan verkkoja. Rannoilla näkee paljon veneitä, jotka joku on joskus kääntänyt talven alle. Perikunnat eivät niistä joko tiedä tai välitä. Puiset veneet lahoavat ajanmittaan. Nykyinen muovinen on ja pysyy. Auringonalo saa sen ajanmittaan hilseilemään ja siihen alkaa tulla jäkälää ja sammalta.

Tämän päivän kalastus tapahtuu melkeinpä kokonaan kotikylien markkettien kalatiskillä. Tarjouksessa on usein kirjolohta, joka on kasvatettu jossakin kaukana. Useimmiten Norjassa. Kalat saa ruodottomina ja puhtaina. Käytän itsekin hyväkseni usein näitä tarjouksia. Tosiasiallisesti ruokapöytäni tarkein kala on itse pyydetty järvikala. Hauki, ahven ja kuha. Lisukkeena on sitten perhovälinein pyydettyä jäämeren lohta. Kaiken kalan pyydän vieheillä ja se riittää meidän perheemme 2 hengen taloudelle.

IMG_20190901_190258.jpg
Elokuinen sunnuntaiaamu Kiantajärvellä soutu uistellen. Kuvan keskellä 3 kilometrin päässä Haukiperän silta. Tilaa on.

Kysymys kuuluu, miten saisimme nuoremman sukupolven ymmärtämään läheltä pyydetyn tuoreen kalan arvon? Olisko tehtävä niin, että kaikille alle 25-vuotiaille suomalaisille kotikunnissaan myönnettäisiin ilmainen kalastusoikeus järvivesillä. Tänään järvisvesiä hallinnoivat vanhat ukonkänttyrät, jotka muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Heidän ainoana tehtävänään on tänään tehdä kalastaminen lähivesillä mahdollisimman vaikeaksi ja kalliiksi.

Itsellänikin on lompakossa useita lupia samalle vesialueelle, koska kalastuskunnat eivät pysty sopimaan yhtenäisestä lupa-alueesta. Ukonkänttyrät pelkäävät muiden pyytävän heidän kalansa heidän ikiaikaisilta pyyntipaikoiltaan. Vaikka he eivät enää itse pysty pyytämään. Itse olisin jo valmis vapauttamaan verkkokalastuksen kokonaan kotitarvekalastuksen osalta. Järvillä ei silti tulisi tungosta. Tehokas kalastus piti järvet lapsuudessani jatkuvasti saalisvarmoina. Samaa tarvittaisiin myös tänään ja huomenna.

Puhdasta kotimaista kalaa omilta lähivesiltä. Se on parasta ruokahuoltoa.

Avainsanat: kotitarvekalastus, suuretikäluokat, ukkoutuneetkalastuskunnat, elintarvikehuolto