Satunnaiset kuvat

Ei muuta kuin menoksi

Uusimmat

Blogin arkisto

259 Sama laki kaikille

Share |

Keskiviikko 27.11.2019 klo 11:22 - yrjöpoeka


Postin lakko näyttäisi olevan loppusuoralla. Lakon aikana olemme saaneet nähdä työväenpuolueen (SDP) kompurointia. Työväenpuoluetta edustava Sirpa Paatero on toiminut niinkuin kirjoitin 21.11.2019, eli ei ole lukenut sitä pienellä painettua pränttiä Postin näyttämistä papereista. Hän on mielestäni tietoisesti, tai sitten hölmöyttään, puhunut aika paljon totuuden vierestä. Nyt hän on ottanut itselleen uhrin roolin ja yrittää saada muut puolelleen itkua tuhertamalla. Hän haluaa olla nyt uhriutuja. Uhriutumiseen pakotti kokoomuksen arvelu siitä, ovatko Rinne ja Paatero puhuneet eduskunnalle muunnettua totuutta. Suomeksi sanottuna valehdelleet.

Suomi on nähnyt vuosien varrella, kuinka käy totuutta säästeliäästi käyttäneille ministereille. Vihreiden Heidi Hautala sai lähteä kehitysminiosterin tehtävistä 2013. Hän toimi valtion omistajaohjauksesta vastaavana, kuten nyt Paatero. Suurin tapahtuma oli pääministeri Anneli Jäätteenmäen savustaminen tehtävästään 200. Hän kyllä kertoi sivulauseessa eduskunnalle, että puhun niin totta kuin osaan. Se ei eduskunnalle, eikä Paavo Lipposelle kelvannut. Lipposta tuki ansiokkaasti kepun terrieri Mauri Pekkarinen. Hautalan ja Jäätteenmäen muunnellut totuudet ovat hyttysen kokoisia verrattuna Rinteen ja Paateron tekemisiin. Nyt aiheutettiin lakko, joka on maksanut miljoonia ja maksaa vielä lisää tästä sopasta syntyneestä lakkojen ketjureaktiosta.

Kirjoitin vuodenvaihteen tienoilla, että SDP pärjää vaaleissa vain sillä, että Rinne pysyy poissa. Hän vietti silloin sairaslomaa puheenjohtajan tehtävistään. Kaikki ne kuvitelmani ovat toteutumassa, kun kukaan ei tiedä mitä Rinne milloinkin keksii. Minä kuvailisin häntä norsuksi posliinikaupassa. Jokaisella äkkikäännöksellä kuuluu helinää. Pikkuhiljaa on itselläni kasvanut kuva kotimaisesta pikku-trumpista. Rinteessä on paljon samaa kuin Ison-Britannian Boris Johnsonissa. Kaahotetaan menemään rypistynyt puvuntakki auki. Molemmilla on samat vaikeudet saada takki kiinni ennen kättelyä. Puheet ja esiintyminen ovat Trumpilla, Johnsonilla ja Rinteellä samankaltaisia. Sekavia ja täysin arvaamattomia. Puheiden jälkeen kokoontuvat faktojen tarkastajat.

Tätä kirjoittaessa radiossa kerrotaan lakon päättyneen ja töiden alkavan heti. Lakon jälkeensä jättämät epäselvyydet ja muunnellut totuudet eivät taatusti unohdu. Siitä pitävät huolen iltapäivälehtien politiikasn toimittajat. Samoin kokoomus haluaa saada aikaan epäjärjestystä hallituksessa. Mikäli oppositiosta tulee ehdotuksi ministereihin kohdistuvista epäluottamus äänestyksistä, niin ne saavat myrskyn aikaan. Ennen äänestyksiä etsittäisiin tulevia kumppaneita ja sovittaisiin yhteistyöstä. Perussuomalaiset ovat nihkeinä, koska heidän ei tarvitse tehdä mitään. Saako kokoomus mukaansa jonkin hallituspuolueen?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tässä olisi tasa arvovatuutulle mietinnän paikka. Voivatko Rinne ja Paatero selvitä, vaikka valtakunta on kokenut suuria vahinkoja? Kysymys kuinka sitten kävisi? Hajoaisiko hallitus? Vai valittaisiinko tehtäviin uudet kasvot? Vai olivatko Heidi Hautalan ja Anneli Jäätteenmäen muunnellut totuudet pahempia?

Epäluottamusäänestys tulee. Petteri Orpo haluaa olla jämeränä, vaikkei sitä häntä katsoessa uskoisi. Hajoaminen riippuu siitä, lähteekö jokin hallituspuolue kokoomuksen kelkkaan.

Muutoin hallitus jatkaa. Uutena pääministerinä Timo Harakka.

Avainsanat: muunneltuatotuutta, anttirinne, sirpapaatero, annelijäätteenmäki, heidihautala, timoharakka