Satunnaiset kuvat

Ytimennävertäjälle purtavaa

Uusimmat

Blogin arkisto

100 Yhdenvertaiset lain edessä

Tiistai 30.6.2020 klo 17:33 - yrjöpoeka

Kesäiset kiireet ovat pitäneet sormeni irti näppäimistöstä. Nyt on aika puhdistaa pölyt ja tutkia menneitä päiviä. Kesäinen sää on ollut ilon aihe itselleni, koska jalkani tykkäävät auringon paisteesta ja lämmöstä. Mutta sitten asiaan ja tietysti hiukkanen politiikkaa ja sen imelintä muotoa tutkailemaan. Asuinpaikkani on keskustan sydänmailla ja nyt viimeaikaiiset touhut eduskunnassa ovat saaneet iäkkäät ihmiset ihmetyksen valtaan. Heilltä kuulee kysymyksiä siitä, että mikseivät Kainuun edustajat osaa äänestää ketkua syytteeseen. Siinäpä sitten joutuvat keskustan edustajat kertomaan sitä sun tätä.

Keskustan joukoissa on väkeä joka flirttailee perussuomalaisten reviireillä. Siksipä he eivät missään nimessä halua kertoa oletetuille kannattajille, että ketku joutaa raastupaan. Siksi he selittelevät kiertäen ja kaartaen omien alueidensa ihmettelijöille, kuinka tärkeää on pitää kansanedustajan puheoikeus ja sanavapaus koskemattomana. Selityksiin lisätään vielä sellaisia määreitä, että sattuuhan sitä äkkinäiselle, kun ei ketku ei ollut kirjottanut puhettaan etukäteen. Kummallisesti osa tuntemistani ihmisistä yrittää asettua ketkun nahkoihin. Sitä kyllä ihmettelen suuresti, että välillä juuri samat henkilöt ovat vaatimassa siistimpää kielenkäyttöä. Ilmeisesti on niin, että persuilla ja heitä kannattavilla on erilaisnen käsitys siitä ketkä saavat puhua mitä sylki suuhun tuo.

Keskustan virallisessa äänenkannattajassa Suomenmaassa ihmetellään, miten persuedustajat vähän väliä mölisevät mitä sattuu. Mutta sitten käy niinkuin nyt ketkun äänestyksessä, kepuedustajat estävät oikeuslaitoksen työn. Vaikea siinä on äänestäjärukan päästä jyvälle kulloisestakin linjasta. Ulkopuoliset voivat kyllä kertoa, että ei tarvitse kuin tietää yksi asia. Kepu pettää aina. Lehden yhderssä artikkelissa Janne Kaisanlahti arvioi, että tulevat kuntavaalit ovat kohtalonvaalit. Hän on tässä arvioinnissa oikeassa. Hän myös arvioi, ettei keskustalla ole varaa hävitä kuntavaaleja. Neljäkertaa peräkkäin keskusta on hävinnyt ja sillä on edelleen laskeva kannatuskäyrä.

Palaan vielä alkuun ja kesän lämpöön. Myöhäinen kevät toi mukanaan onnistumisen luonnon marjasadolle. Kukinta onnistui hyvin ja pakkasia ei enää tullut, eikä myöskään rankkasateita. Odotettavissa on ennätyksellinen marjavuosi. Suomessa siirryyttiin vuosituhannen vaihteen jälkeen marjanpoiminnassa sellaiseen käytäntöön, että poimijoita rahdattiin Thaimaasta asti. Tänään koronan ansiosta voi käydä niin, että poimijoita ei tule. Minä pidän tätä erinomaisena opetuksena marjanjalostajille. Jalostajat halusivat polkea poiminta hintoja tuomalla halpatyövoimaa metsiin.

Kotimaisia poimijoita on nyt reilu vuosikymmen moitittu laiskoiksi. Tätä levyä on pyöritetty niin kauan, että minä ainakin pysyn poissa marjametsistä. Itselleni voin käydä tarvitsemani määrän. Varmuudella voi jo ennustaa, että jalostajat eivät nosta hintaa, vaan jäävät odottamaan seuraavaa vuotta. Suurilla jalostajilla on puskurivarastoja. Lisäksi he hankkivat ulkomaan markkinoilta mustikikaa ja puolukkaa. Takuuvarmaa on myös, että mediaan syötetään uutisia laskoista suomalaisista, jotka eivät ymmärrä poimia halvalla.

Laiskotellaan siis ja poimitaan kotitarvemarjat kellariin. Niitä on mukava talven mittaan mussutella.Samalla voi kuunnella koottuja selityksiä politiikkojen suusta.

Avainsanat: kepupettääaina, suomenmaa, thaimaalaisetmarjanpomijat, hintojenpolkeminen

099 Kuka kuuluu eliittiin

Torstai 25.6.2020 klo 11:29 - yrjöpoeka

Eilen käytiin eduskunnassa yksi keskustelu, jota varmasti moni muukin mielenkiinnolla seurasi. Eduskunnan tulisi olla sivistyneitten ihmisten foorumi ilmaista omat ajatuksensa kulloisestakin aiheesta. Nyt aiheena oli persu edustaja Juha Mäenpään lausuma vuoden takaa. Katsoin itse silloin tuon Mäenpään puheen ja sen sanoma oli selvä. Sitä ei lausuttu leikillään, vaan sillä oli selkeä tarkoitus. Mäenpää oli tietoisesti loukkaava, kuten ovat muutkin nykyisten persujen jäsenet. Ehdokkaiksi ei edes pääse ja ei enää kyllä tulekkaan normaalilla järjellä varustettuja suomalaisia.

Tänään Mäenpää yrittää puhua leikistä ja vitsistä, mutta silloin nähtynä ja kuultuna se ei sitä ollut. Se myös näkyi ja kuului muitten edustajien huudoista ja ilmeistä. Kyllä hekin ymmärsivät, että nyt kansanedustaja sanoi ääneen sellaista, mitä ei eduskunnassa tulisi kuulla. Tänään nämä samaiset edustajat ovatkin sitten muuttaneet mieltään, kun kysymyksessä on kansanedustajan syytesuojan murtaminen. Eniten ihmettelen sivistyspuolueena itseään pitävän kokoomuksen tilannetta. Mikseivät he edes yritä ryhmäpäätöstä? Nyt kokoomus antaa vapaat kädet ja siitä puolue maksaa vielä suolaisen hinnan.

Samoin on tilanne keskustan kohdalla. Puolue on valmiiksi melkein lattiassa ja nyt se ei edes yritä näyttää sivistyneeltä. Tämä puolue on muuttunut jo osittain persujen apupojaksi ja kuhertelee avoimesti persuja. Sillä tiellä ei myöskään ole siunausta. Kokoomus ja keskusta ei näytä ymmärtävän yhtä asiaa. Maailma on muutoksessa ja sen muutoksen mukana äärioikeiston kasvu on kääntymässä alaspäin. Kuhertelu äärilaidan kanssa ei nosta omaa kannatusta. Toisaalta se on hyväksi. Nyt äänestäjät näkevät, mitkä puolueet ja edustajat kuuluvat eliittiin. Joihin ei Suomen laki pysty.

Perussuomalaiset olivat vielä Timo Soinin aloittaessa puolue, joka pyrki muuttamaan eliitin, eli muiden vanhojen puolueiden vallan. Puolue onnistui tässä ja samalla persuista on tullut äänekkäin eliitin vallan ja kansalaisista poikkevan oikeuskäsityksen ylläpitäjä. Tänään persut ovat eliittiä ja kuinka ollakkaan, heidän johtajansa Jussi Halla-aho on mies joka aloitti kirjoittamisensa scripta foorumissa morkkaamalla Suomen eliittiä. Myös hän halusi murtaa eliitin vallan. Nyt hän itse on vallan päällä ja tänään hän haluaa ylläpitää samaista eliittiä ja sen satavuotista käytäntöä. Kansa on nyt unohtunut ja tilalla on eliitin erivapauksista nauttiva snobi.

Kristillisdemokraatit ovat sitten oma lukunsa. He pitävät raamattua ja eliitin etuoikeuksia tärkeämpinä kuin sitä, että kansalaiset olisivat yhdenvertaisia maallisen lain edessä. He eivät muista raamutusta yhtä Jeesuksen sanomista opetuslapsilleen maallisesta vallasta ja Jumalan vallasta. Eilen minua itseäni suoraan sanottuna v...ti kuulla millaista paskaa Päivi Räsänen suustaan päästeli. Hän itse on poliisin tutkittavana omista puheistaan ja nyt hän eliitin jäesenenä on loukkaantunut Suomen oikeusjärjestelmän toimista. Hänen mielestään eliitin syytesuojan murtaminen on diktatuuria.

Tämä oli mielestäni mauttominta mitä edustajaksi itseään nimittävä voi eduskunnssa lausua. Räsänen on niin pihalla raamattunsa tulkitsemisen kanssa, että hänen tulis kiireellisesti mennä lääkärin pakeille.

Ai niin, hän itse on lääkäri. Olisiko sekoillut lääkekaappinsa sisällön kanssa. Lääkäreille usein käy vanhemmiten näin.

Avainsanat: juhamäenpää, kansanedustajansyytesuoja, jussihallaho, päiviräsänen, opioidit

098 Hyvän tuulen tuojat

Keskiviikko 24.6.2020 klo 11:50

Keskikesä on istuville kansanedustajille ja muille puolueiden johtomiehuille ja -naisille tuskaista aikaa. Ihmiset ovat lomalla ja heillä ei ole aikaa kuunnella poliitikkojen joutavaa höperehtimistä. Kirjoitan höperehtimisestä, koska pikainen lukukerta eri aviisien etusivuille paljastaa kesäpolitiikkojen pulman. Ketään ei kiinnosta politiikka kesällä. Toimittajat tekevät kesäisiä juttuja. Vain politiikko parka pyrkii tuomaan itseään esille.

Suomessa on eräs nimeltä mainitsematon puolue, jota ei kesä hidasta. Potaskapuhetta piisaa ja uskolliset soturit levittävät sitä kaikkialle. Tämän puoluen edustajat pitävät ajatuksiaan jumalallisina ja siksi he kertovat olevansa ”kansan” asialla. Voi sitä reppanaa joka uskaltaa arvioida tämän puolueen parhaita potaskanpuhujia. Rikosilmoitusta ollaan heti tekemässä. Tämän he tekevät siitä syystä, että pitävät itseään kaiken arvostelun ylä- ja ulkopuolella. He ovat edustavinaan kansaa, mutta he itse kokevat lain koske4tavan vain muita.

Ikiaikaisesti meillä on ollut puolue, joka on ominut maaseudun itselleen. Suuria alueita erityisesti pohjoisesta suomesta, on tämän ”pettäjien” puolueen ylivallan alla. Koskia puolueen pohjoiset satraapit ovat tottuneet olemaan kuninkaita omalla maallaan, he pyrkivät olemaan samalla jumalan lähettiläitä. Raamatulla on erinomaisen hyvä moksia omia erimielisiä päähän. Pohjoisen umpimielisestä ympäristöstä on maahan levinnyt joskus ihan hurmosliikkeitä. Tästä syystä jotkut ovat välillä hurahtaneet uskomaan olevansa Suomen pelastajia. Erästä kuninkaaksi pyrkivää on vuosikymmenet puhuteltu tuttavallisesti ”väykäksi”.

Olen usein maininnut hänen saaneen kilpailijan omalta palkiselta. En puhu viestintäköulutusta saaneesta hupakosta. Nyt on kyseessä ”Käkkö Mirna”. Hän oli nuorempana ihan tolkussaan- Satraappien houkuteltua hänet politiikkaan, hän sai päähänsä olla Lapin seuraava kuningas ja Suomen paras some-vaikuttaja. Lienee ottanut mallia eräästä lännen johtajasta, joka ampuu kaikikea twitterin välityksellä. Koska on kesä ja kukaan ei ole kiinnostunut edustajan jutuista, niimpä hän päätti tehdä asialle jotakin. Hän laati kirjallisen kysmyksen koronastrategiasta. Aihe on tietysti ajankohtainen ja alamaiset tietysti lakoavat polvilleen kun puhutaan strategiasta.

Käkkö Mirna” teki kirjallisen kysymyksen ja sitä lukiessani nyökyttelin usaessa kohdassa, että hyvin pohdittu. Saatuaan kirjallisen kysymyksen valmniiksi hän lähetti sen menemään. Koska hän on myös kansanedustaja, hän brassaili kielitaidoillaan. Istuvan edustajan on hallittava myös toinen kotimainen kieli Ruotsi. Kävi kuitenkin niin köpeösti, että hänellä menivät puurot ja vellit sekaisin. Vuosisatainen alemmuus kuningasvallan alla sekoitti ajatukset ja kirjallinen kysymys livahti Ruotsin hallituksen vastattavaksi. Kuningaskunnassa ollan nyt varmasti täpinöissään. Ovatko suomalaiset muuttaneet mieltään ja haluavat oikean kuningaskunnan jäseniksi.

Näillä kahdella nimeltä mainitsemattomalla puolueella on paljon yhteistä. He ovat omineen kansaa itselleen. Pettäminen on heillä verissä. He ovat erittäin arkoja kunniastaan. Heillä on aito pyrkimys itsevaltiuteen. Jopa naurettavuuksiin asti.

Aamun lehdet olivat hyväntuulen tuojia. Täynnä naurettavuuksia.

Avainsanat: kesäjapolitiikka, larslevilaestadius, ruotsinkuningaskunta

097 Halla-aho on oikeassa

Maanantai 22.6.2020 klo 10:10 - yrjöpoeka

Kerrankin olen samaa mieltä kuin Halla-aho. Miten olen tullut tähän johtopäätökseen, siitä tuonnempana. Presidentti Trump kuvitteli miljoonien tulevan hänen tykönsä, mutta 19000 ihmisen halliin saapui vain hiukan yli 6000 hänen kiihkeintä kannattajaansa. Tämä karvas yllätys ei suinkaan hiljentänyt häntä ja hänen oli pikaisesti palattava lähtöruutuun. Hän joutui palaamaan viime presidentin vaalien alkuasetelmiin, jossa hän syytti kaikkia muita ja erityisesti inhaa hallintoa. Hän ei tainnut kiihkossaan huomata, että nyt hän on hallinnon ylin vartija. Kaikki murheet ovat siis hänen hallintonsa tuloksia. Ja sitä vastapuoli kyllä nostaa jatkossa esille.

Kaikkein uskomattominta oli taas kerran kuunnella millaista potaskaa hän syyti suustaan ja valehteli silmää räpäyttämättä. Hän kertoi tarinaa siitä, että vain hän on pystynyt estämään kiinalaisten tulon maahan. Eipä siinä mitään, nyt eivät ainakaan kiinalaiset ole koronaviruksen levittäjiä. Viikon parin päästä tiedämme, kuinka monta uskollista kannattajaa sai taudin Tulsassa. Aikoinaan USAn väki oli kyllästynyt Vietnamin sotaan ja kuolleiden (58000) nuorten miesten suureen määrään. Tänään koronavirus tappaa vanhempaa jenkkien sukupolvea ja määrä on ylittänyt Vietnamissa kuolleiden luvun.

Seuraavien vaalien aikaan ne luvut ovat tuplaantuneet ja pahimmassa tapauksessa puhumme jo sadoista tuhansista. Ja tästä tullaan takuuvarmasti syyttämään inhaa hallintoa. Kun Trump nyt syyttää muita, voi hän itse joutua sen kohteeksi. Siinä vaiheessa eivät enää auta härskeimmätkään valheet ja huijaukset. Mitä me suomalaiset voimme oppia tästä amerikkalaisten nykyhallinnon tavasta hoitaa koronakriisi? Ei tarvitse muuta kuin tehdä päinvastoin. Ja niin Sanna Marinin hallitus on tehnyt. Kuolleiden määrä on pieni ja tauti juuri nyt melkein taltutettu. Samoin suomalaisen työn tuottavuus ei romahtanut, kun työt siirrettiin kotiin. Suomen hallinto toimi oikein.

Mikäli Halla-ahoa ja perussuomalaisten lehteä uskoo, Marinin hallitus on täysin epäonnistyut. Persujen kansanedustajat näkevät pelkkiä salaliittoja ja valheita hallituksen tekemisissä. Suomen Uuutiset uutisoi kuinka persujen kansanedustajat paljastivat miten halitus hylkäsi yrittäjät. Siitä huolimatta, että kaikki ennustukset suuresta konkurssi aallosta on haudattu. Mutta kuten persut Trumpin ja suuren mestarin Halla-ahon sokeuttamina uskovat, reipas ja rohkea potaskan puhuminen tuo menestystä. Tästä tulemme siihen, miksi Halla-aho on oikeassa.

Hän on Trumpin ja äärinationalistien kanssa pitäytynyt uskoon, että saman valheen toistaminen tuo hyvän tuloksen. Se toimi tähän saakka. Tätä toteutti Trump ja nyt sille on löytymässä päätepiste. Samoin on käymässä myös Suomen ääriliikkeelle, nykypersuille. Kannattajat alkavat ajatella omilla aivoillaan. Ei tarvitse kuin kuunnella ihmisten puheita kaupoissa ja muualla ihmisten kokoontumispaikoilla. Ihmiset ovat todella tyytyväisiä Marinin hallitukseen ja pääministerin tapaan selittää asiat rauhallisesti ja selvällä suomenkielellä.

Tästä syystä haluan Halla-ahon ja muun persujoukon jatkavan omalla linjallaan. Olette oikeassa. Kannattaa valehdella. Kannattaa syyttää muita. Erityisesti Marinin hallitusta. Kiitän ja kumarran.

Kyllä kansa tietää.”

Avainsanat: jussihallaaho, suomenuutiset, donaldtrump, kylläkansatietää

096 Voi sen näinkin kokea

Torstai 18.6.2020 klo 13:55 - yrjöpoeka

Aamun lukutuokiot ovat joskus huutonaurua, kun löytää poliittista satiiria. Tänään hohotin ääneen lukiessani keskustan äänenkannattajan Suomenmaan juttua. Hesari teki gallup-mittauksen ja siinä keskustan tulos oli parempi kuin YLEn mittauksessa. Ilmeisesti mittaustavassa on eroa ja tuo ero on aina näkynyt. Mutta miten otsikoi Suomenmaa hesarin saaman tuloksen?

Pääministeripuolue SDP on edelleen suosituin – keskustan kannatus vakaa.” Voiko juuri 10% ylittänyt keskusta pitää tilannetta vakaana? Toisaalta voi, jos kannatus pysyisi edes tässä useamman vuoden. Tänään on kuitenkin näköpiirissä sellaisia enteitä, että seuraava YLEn mittaus pudottaa keskustan alle 10%. Tämän tietävät puoluesatraapit ja ovat täydessä paniikissa. Kulmunia yritetään nyt pelastaa, mutta gallupmittaus on edessä. Seuraavassa mittauksessa on mukana Kulmunin sählääminen ja toisena Antti Kurvisen sekoilut. Keskusta on pysytellyt aiheesta hiljaa, mutta kannattajien rivit harvenevat. Keskustan tilanne vakaa…!? Huutonaurua.

Politiikan ruotimisesta ei voi näköjään olla erossa. Eduskunnan perustuslaki valiokunta antoi enemmistön turvin puoltavan lausunnon, jotta kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuoja murrettaisiin. Persut tokii vastustavat, koska kaveria ei jätetä yksin mölisemään. Muutoinkin se on vaarallista, koska kovin montaa kansanedustajaa ei voi enää erottaa. Kokoomus nousee muutoin opposition keulaksi ja ilman vaaleja. Kokoomuksen Ville Rydman on persujen kanssa samoilla linjoilla. Kokoomus on luisumassa sivistyspuolueesta paskanpuhujien tukijaksi. Vaikka Petteri Orpo posket punoittaen muuta selittää. Kokoomuksessa on Orpoa myöten persujen silittelijöitä.

USA:sa tapettiin ihminen painamalla häntä polvella niskasta 9 minuuttia. Aiika selviää videoista, joita tapauksesta on tehty runsaasti. Toinen mies sain surmansa poliisien luodeista. Ilmeisesti hänkin oli vaarallinen värinsä takia. Kuoleman syyksi selvisi kaksi selkään ammuttua luotia. Eli ihinväri on todella vaarallista kantajalleen. Tämän aasinsiullan kautta pääsen yhden oudon vaarallisen aseen pariin. Itävallan Wienissä poliisi oli pidättämässä ”yhteistyöhalutonta” miestä. Tuo tarkoittanee sitä, että poliisi väkivalloin laittoi miestä rautoihin. Tässä tilanteessa miehellä laukesi salainen ja poliisien mielestä kohtuuton ase. Häneltä pääsi äänekäs pieru hajulla ryyditettynä.

Poliisien mielestä pidättäessä ei saa edes ponnistellessa päästä pieru. Siksipä tästä pierun käytöstä rapsautettiin 500 euron sakot. Tästä juohtui heti mieleei naurun tyrskähdysten kera seuraava tilanne. Painonnostaja tai painija usein ravauttaa ponnistuksen hetkellä mojovia pieruja. Mikäli tämä tapahtuu Itävallassa, se koetaan kohtuuttomana, sekä ”julkisen säädyllisyyden loukkaamisena”. Ei siis kannata piereskellä Itävallassa julkisilla paikoilla.

Suositussa suomalaisessa Poliisit-sarjassa on usein pidätyksen jälkeen tilanne, että asiakkalla lörähtää housuun kaikkea. Kaupan päälle voi saada mieltä ylentävää oksennusta. En ole vielä kuullut yhdenkään housuun paskantajan saaneen sakkoja ”julkisen säädyllisyyden loukkaamisesta”

Kaikkinensa tässä päivityksessä oli pitkälti kyse samasta asiasta. Paskaa puhutaan. Paskamaisia asioita tapahtuu ja vain värin takia. Nämä eivät naurata.

Paskan airut pieru naurattaa. Toivottavasti poliiseilla oli hengityssuojaimet.

Avainsanat: suomenmaa, poliittinensatiiri, katrikulmuni, anttikurvinen, juhamäenpää, pierustasakotetaan

095 Mikä olikaan homman nimi

Keskiviikko 17.6.2020 klo 15:15 - yrjöpoeka

USA:ssa ja kaikkialla läntisessä maailmassa on osoitettu mieltä poliisin tappaman mustan miehen puolesta. Hyvässä tarkoituksessa alkaneet mielenosoitukset ovat hyvin nopeasti muuttuneet erityisesti USA:ssa väkivaltaisiksi mielenosoituksiksi. Samalla alkuperäinen tarkoitus on hämärtynyt ja hyvin pian tavallinen väestö ei enää halua kuulla koko asiasta. Jenkeissä mielenosoittajien joukkoon hipsi sellaista väkeä, joiden ainoa tarkoitus oli aiheuttaa sekasortoa. Sama kaava on siirtynyt myös Eurooppaan.

Enää eivät mielenosoittajat muistele poliisiväkivallan uhria. Nyt vaaditaan jo omien kansallisten instituutioiden ja patsaiden tuhoamista. Ranskan presidentti Macron ilmoitti selkeästi, että patsaat ja muistomerkit pysyvät. Tottakai myös Suomessa ollaan hereillä ja aivan ensimmäiseksi vasemmistonuoret ovat esittäneet vaatimuksen Mannerheimin ratsastajapatsaan siirtämistä syrjäiselle saarelle. Nämä nuoret eivät puhu enää mitään kuolleesta mustasta. Heidän tavoitteensa on nyt muuttaa historiaa poistamalla muistomerkkejä ja kirjoittamalla historia uudelleen.

Viime vuonna kohistiin ja ahdistuttiin ilmaston puolesta ja sen suuksi ja pääksi löydettiin elämästään syrjäytynyt ruotsalainen alaikäinen. Samalla ilmaston puolesta puhuminen muuttui terroristisia vaatimuksia sisältäväksi uhkailuksi. Media otti aiheesta kaiken ilon irti ja teki uutisia ahdistuneen nuoren liikkumisista ja hänen vanhempiensa laatimista maailmanparannuksista. Kaikkinainen normaali elämänmuoto oli kiellettävä. Eipä siis ole ihme, että tämä tyttö on sekaisin. Normaalia olisi ollut se, että viranomaiset olisivat pidättäneet vanhemmat oman lapsensa mielen sekoittamisesta. Mutta ei. Media hössötti aikansa ja tämän kevään se on kohissut koronasta.

Kummallista on tänään tämä meno. Mikä tahansa hyvä asia muutetaan jonkin tahon toimesta täysin toisenlaiseksi ja siihen liittyy aina sekasortoa. Onko se niin, että maailma on liian kauan elänyt rauhan tilassa ja nyt vaaditaan suoraa toimintaa. Mahtavimmat valtioiden päämiehet uhkailevat tänään toisiaan ja se kertoo asiasta paljon. Valtioiden johtoon on valittu ”kansan” toimesta kummallisia sekopäitä. Meillä kummastellaan sitä, että miten kummassa eduskuntaan on pesiytynyt sekaopäiistä sakkia? Kilpaillaan siitä kenellä on mittavin rikosrekisteri ja kenellä kaikkein roisimmat ja sekavimmat puheet.

Tämä kiummallisuus selittyy sillä, että äänestäjät eivät enää halua jähmeitä ja arvokkaasti pukeutuneita sekä selkeää Suomea puhuvia edustajia. Äänestäjät haluavat päättäjiksi missejä ja muita elämän helppoheikkejä. Niinpä sitten eduskuntaan on saatu kansan tahdon mukainen joukkio. Enää ei kukaan muista mikä oli ja on eduskunnan alkuperäinen tarkoitus.

Hullujen huone on se. Maailmasta puhumattakaan.

Avainsanat: poliisiväkivaltausassa, presidenttimacron, mannerheiminratsastajapatsas, lapsiväkivalta

094 Salaliittoja ja uhriutumista

Maanantai 15.6.2020 klo 13:43 - yrjöpoeka

Aamun lukukierros puolueiden medioissa antoi kaksi silmiinpistävää aihetta ruodittavaksi. Perussuomalaisten Suomen Uutiset oli läiminyt lehtensä täyteen punavihreiden salaliittoja. Persut näkevät hallituksen tekevän ”kansalta” salassa vaikka mitä. Erityisesti ulkomaalaiset ovat saanet lehden toimituksen valppaaksi. Matias Turkkila takoo samoja näppäimiä ja tällä toistolla vakuutetaan oman ”kansan” silmät ja korvat näkemään pelkkiä salaliittoja. Oma tekeminen on jäänyt täysin unholaan. Persujen tulisi muistaa, että mitä enemmäån he puhuvat vain muiden puolueiden asioista, se alkaa ennenpitkää vaikuttaa omien kannattajien ajatteluun.

Keskustan Suomenmaa kertoo sitten uhriutumisesta. Ensin palataan menneisyyteen ja entiseen pääministeri Mari Kiviniemeen. Kun Katri Kulmuni erosi, niin nyt keskusta ja sen päälehti haluaa uhriutua ja rypeä menneissä. Nyt heidän sanomansa on, ettå keskustan naiset ovat uhreja. Heidän asettamansa johtajat saavat julkisuudelta eriarvoistavaa kohtelua. Lehti oikein alleviivaa sanomaa, että jos Kulmunilla olisi ollut munat jalkovälissä, hänen ei olisi tarvinnut erota. Kyllä miestäkin olisi vaadittu eroamaan, mutta johtuneeko sitten munista, että he eivät eroa. Eivät ainaklaan ennen, kuiun valtakunnan oikeus on todennut heidät kelpaamattomiksi.

Keskustan ja heidän lehtensä on aivan turha syytellä muita puolueita ja mediaa eriarvoistavasta kohtelusta. Heidän tulisi miettiä, miksi miehet puolueessa eivät aina halua olla puheenjohtajina? Onko siihen syynä se, etteivät he usko hallituksen kestävän ja siksi laitetaan naiset eturiviin siksi ajaksi, että seuraavat vaalit ovat ovella ja naiset epäonnistuneet? Eivätkö samat miehet, jotka nostavat naiset ensin johtajaksi, huuda kohta uuden puheenjohtajan perään? Kulmunin saatua rapaa niskaansa ovat jo samat miehet nostamassa toista naista eturiviin. Kepun miespuoliset sutkit osaavat laskea, että’ ei myöskään Saarikko onnistu puheenjohtajana pitkään.

Keskusta on viemässä persuilta uhriutumisen viitan. Kulmuni ja muu puolue ihmettelee, ettei kansa ymmärrä heidän kirkasta sanomaansa. Minä voin sen kertoa ilman konsultin palkkiotakin. Kansa tietää aivan liian hyvin kepun sanoman. Eivät ihmiset halua nähdä ummehtunutta valtapolitiikkaa, jotra kepu tuottaa. Kepua vaivaa hieman sama kuin persujakin. Heistä on kuoriutunut yhdenasian liike. He haluaisivat kaupunkeihin, samaan aikaan he vastakkain asettelevat maaseutua ja kaupunkeja. Kepun ongelma on jastkossakin se, etteivät he ymmärrä suurimpien kaupunkien ongelmia. Ei, he haluavat valtapoliittisista syistä piperrellä syvällä maaseudun rauhassa.

Kepussa eli kuvitelma, että Juha Sipilä liikemiehenä nostaisi heidät lantatunkion reunalta kapunkien parrasvaloihin. Jokainen muistaa miten se päättyi. Sipilän johdolla suututettiin suurkaupunkien johto ja kaupunkien ihmiset. Ne ihmiset muodostavat kaupunghin. Työttömät, työläiset, ay-liike ja suurteollisuus. Kaupungeissa ymmärretään maaseudun tärkeys, mutta siellä ei ymmärretä sitä, että maaseudun takuumiehenä esiintyy yksi puolue. Kepun johto ei osaa tätä ymmärtää. He aikuisen oikeasti toitottavat julkisuuteen, että vain kepu on ainoa maaseudun takuumies.

Kyllä kansa tietää julisti Veikko Vennamo. Kepua ja persuja yhdistää Vennamon perintö. Herraviha ja salaliitot joita he näkevät kaikkialla.

Avainsanat: suomenuutiset, salaliitot, marikiviniemi, veikkovennamo, kylläkansatietää

093 Tyhmä tyhmempi tyhmin

Lauantai 13.6.2020 klo 15:12 - yrjopoeka

Tänään en aio kirjoittaa persuista. En myöskään keskustasta. Vaikkakin nuo otsikon määritelmät näille niin hvin sopisivat. Tämä on oma henkilökohtainen ja sivistyneesti empiirinen tutkimus tulokseni näistä kahden sutkeja täynnä olevien puolueiden osalta. Tänään sen sijaan aion kirjoittaa Kainuun maakunnallisista asioista. Valitettavasti maakunnan asioista ylimpänä päättäjänä toimivat kepulaiset persuilla ryyditettyinä. Näin siis väkisin kierryn myös puolueisiin ja näiden päättäjiin.

Kainuussa on vuosikymmenet toiminut maakunnallinen kehitysyhtiö Kainuun Etu. Politiikassa mukana ollessani tuli selväksi, että joka ainoa vuosi Kajaanin ja Sotkamon päättäjät olivat ajamassa kehitysyhtiön toimintaa alas. Siitäkin huoliatta, että miljoonia eriilaisiin hankkeisiin kerännyt yhtiö toi juuri näille kunnille eniten. Kepulaiset ja vasemmisto olivat jatkuvasti kärhäämässä Kainuun Etua. Mikään ei mennyt näiden puolueiden satraappien mielen mukaisesti. Puolueet olivat tottuneet jakamaan kaikki maakunnalliset virat vouimasuhteiden mukaan. Tähän yhtiöön he eivät sopineet, koska yhtiössä tarvittiin korkeaa osaamista.

Siksipä tyhmä, tyhmempi ja tyhmin ovat sarhanneet yhtiön ja sen vetäjän kintuissa. Kehitysyhtiötöä vetää Antti Toivanen ja hän on ollut kivenä kepulaisten kengässä. Persut ovat omineet kepusta saman herravihan. Tulevalla viikolla tiistaina Kajaani, Sotkamo ja Suomussalmi ilmeisesti pääsevät mielitekonsa täyttämään ja lopettamaan maakunnallisen kehitysyhtiön. Sotkamo on jo ylpeänä kertonut kehittävänsä omaa kehittämistään. Sitä joka jaetaan kepulaisten ja vasemmiston kanssa. Kaikki varmaan uskovat, että nyt alkoi järki ryskämään Sotkamon kehittämisessä.

Sitä minä eniten kummastelen, että nyt myös Suomussalmi on samassa kupletissa ja päättää ilmeisen yhtenevästi samana iltana aisasta. Se tietää kepeät mullat koko Kainuun kehittämiselle. Tämä sama omaan napaan tuijottaminen ja usko omien voimavarojen paremmuuteen vaivaavat koko maailmaa. Viime sotien jälkeen sodissa kärsineet valtiot ovat kehittäneet yhteistyötään ja tänään uusi sukupolvi on purkamassa kaiikki kehitetyt rakenteet. Siksi tämä määritelmä tyhmä, tyhmempi, tyhmin pätee myös valtioihin. Kaiken tämän takana ovat pikkusieluiset poliittiset navan kaivelijat. Tätä napanöyhtää on kertynyt myös Kainuun satraapeille riittävästi.

Väestökadosta kärsivä Kainuu on ehkä koko maan surkein paikka. Juuri nyt ja tänään tarvittaisiin enemmän yhteistä näkemystä maakunnan kehittämiseen. Mutta kaikki viimeiset voimavarat halutaan lopettaa oman navan turvaamiseen. Väki on loppumassa Kainuusta ja lapsia ei enää synny entiseen malliin. Nyt nänä satraapit kuvittelevat saavansa jotakin enemmän itselle lopettamalla ainoan kehittämisen osaajan maakunnasta.

Sikisi kehä kiertyy ympäri ja tarkentuu kolmeen puolueeseen. Keskusta, vasemmisto ja perussuomalaiset. Kajaani, Sotkamo ja Suomussalmi.

Tyhmä, tyhmempi, tyhmin.

Avainsanat: kainuunetu, kajaani, sotkamo, suomussalmi, napanöyhtä

092 Lopultakin ollaan julkisuudessa

Perjantai 12.6.2020 klo 16:22 - yrjöpoeka

Perussuomalaisten työmiehen tuumaustunti pääsi tavoitteeseensa. Suurella kohulla on nyt julkaistu 420 sivuinen opus naisten pihtaamisesta. Tuumaustunti työnnetään aina julkisuuteen ja paikalla on tietysti puolueen johto. Niin oli nytkin. Puolue tilasi sellaisen manifestin, jolla saadaan julkisuuden suunta käännettyä. Niin myös tapahtui ja se jatkuu edelleen.

Koronakriisi on syrjäyttänyt perussuomalaiset. Kaikkialla puhuttiin vain Sanna Marinin suosiosta ja Sdpn noususta suurimmaksi puolueeksi. Sellainen suorastaan vituttaa työmis Putkosta ja Matias Turkkilaa. Olmin oloinen työmies naureskeli kirjan julkaisun aikana. Välillä hymy oli väkinäinen, koska aihe oli melkoisen tymäkkää. Persujen politiikan ytimessä on aina ollut ulkomaalais vastaisuus. Nyt siihen juntattiin tymäkästi naisten haaroväli ja sen jakaminen muualta tulleille ja pihtaaminen persuilta.. Sekös työmiestä kismittää, että Suomi neito muille jakaa. Kirjailija on sen verran tuntematon, ettei hänestä ole kukaan kuullut muualla kuin persujen kaljailloissa. Siksipä tämä aihe oli valittu herätystä varten.

Kansa heräsi ja meteli on ollut melkoinen. Närkästyneesti on otettu kantaa ja sanansäilää viuhuteltu. Persujen kammoama vihervasemmisto on hyökännyt persujen kimppuun oikein tosissaan. Apuun saatiin ministerikin ja hänen johdollaan pohditaan, voiko valtionaspuja antaa naisten pihtaamisesta kirjoittamiseen. Persujen toimistolla juodaan nyt olutta ja nauretaan. Nyt puhutaan taas vain perussuomalaisista. Persut tietysti puhuvat nyt kansasta. Vhervasemmisto on kansaa (persuja) vastaan ja haluaa viedä kansalta (persuilta) sananvapauden. Kirjan kirjoittaja on nyt saanut ilmaiset oluet joka kerran kun toimiston oven avaa.

Kaiken lisäksi työmies tietää, että pihtaaminen on totta. Kouriminen on työmiehellä verissä, naiset matkan varrelta sen tietävät. Voi olla, että jatkossa joku kouho puolueesta laattii lakialoitteen, jolla naiset velvoitetaan jakamaan persuille (kansalle) pimppaa. Työmies määrättäisiin kourimisen kansliapäälliköksi. Hyvällä palkalla tietysti. Matias Turkkila puolueen puheenjohtajan kanssa jakavat puolueessa olevat naispuoliset puolueen parhaille kourijoille. Tämä selviää, kun seuraa some-keskusteluja.

Nykyinen persupuolue on aivan erilainen kuin Soinin perustama puolue. Soinin puolueessa naisia kunnioitettiin. Nyt on ilmeisesti niin, että puolueeseen pääsevät vain ne naiset, jotka eivät pihtaa. Tämä on minun filosofinen arvioni siitä, jos he haluavat olla mukana työmiehen kourimistalkoissa. 1930-luvun Saksassa oli samankaltainen meininki ja siellä naiset valittiin tarkoin ja heidät jaettiin parhaille kourijoille. Pihtaamisesta ei ollut puhettakaan. Naiset olivat vain sitä varten, että he synnyttivät uusia nuoria miespuolisia sotilaiksi. Siksipä kourimisesta tuli kansanhuvi.

Tämänpäivän vihervasemmisto on kuitenkin hieman enemmän lukenutta kuin tämä persujen (kansan) joukkio. He eivät suostu kourittaviksi ja sekös näitä rodunjalostajia kismittää. Ei tarvitse kuin lukaista tämän päivän persujulkaisua Suomen uutista netissä. Persuissa on todella paljon kepumaista mentaliteettia. Vaikka he olisivat millaisia tollukoita tahansa, niin silmät ummistetaan paskalta.

Se on tollukoiden mielestä persujen (kansan) sanavapautta. Kouritaan naisia, juodaan olutta ja lopuksi kustaan omille kengille.

ps. Tämä on oma filosofinen arvioni perussuomalaisten (kansan) tämän hetkisestä henkisestä tilasta.

Avainsanat: työmiehentuumaustunti, naistenpihtaaminen, jussihallaaho, matiasturkkila

091 Suomi ? Suomi ? Suomi

Keskiviikko 10.6.2020 klo 17:08 - yrjöpoeka

Poliiikan seuraajat muistavat varmasti, millainen kohu nousi puolustusministeri Jyri Häkämiehen sanonnasta suuressa lännessä. Virkamatkallaan hän sanoi totuuden siitä, kuka tai mikä uhkaa Suomea. Hän sanoi: venäjä-venäjä-venäjä. Siitäkös Suomen vasemmisto ja muut Venäjästä kiihottuvat tahot pillastuivat. Hirmuinen haloo ja meteli jatkui viikkoja. Vieläkin osa pitää sitä liian uskaliaana. Erityisesti siksi, että Venäjän trollit suomalaisinen ystävineen heitä ystävällisesti muistuttavat. Häkämies puhui totta ja se pätee tänäänkin. Ainakin meille suomalaisille. Me todella pidämme Venäjää uhkana ja tänään mitä suurimmalla syyllä.

Ruotsi on nyt kauhtunut suomelle. Lehdet uutisoivat suomalaisten vihaavan ruotsalaisia. Pohjoisen Ruotsin yksi kauppias aikoo haastaa Suomen valtion oikeuteen. Syynä on suomalaisten viha. Kaukaista historiaa muistelemalla se voisi kyllä olla oikeutettua. Suomalaista verta virtasi pitkin Eurooppaa Suur-Ruotsin kuningaskunnan vihanpidossa. Onneksi jokunen suomalainen jukuripää ehti 30-vuotisessa sodassa jalostaa Euroopan tyttäriä. Vaaleat viikingit ovat siis perimältään pitkälti suomalaisia. Ruotsalaiset tapattivat vain Suomen talonpoikia. Kaikkinensa vihaan olisi syytä myös siksi, että Ruotsin velihousut eivät tulleet armeijoineen sotimaan talvisodassa. Joitakin vapaaehtoisia toki tuli ja siitä heille kiitos.

Suomen pelko omn siis hyytävä. Pekkaa pahemmaksi ei ole jäänyt Venäjä. Siellä on valtionjohdon opastuksella aloitettu 1930-luvun tyyliin kansalaisten valistaminen. Suur-Suomi on jälleen vauhdissa ja meteliä pitävät valtion johtamat tahot. Suomen puolustusvoimien juhlapäivä 4.6.2020 oli tänä vuonna vaisu koronariskin takia. Siksi Suomen ilmavoimat suunnittelivat näytöslentoja ympäri Suomea. 32 Hornet hävittäjää lensi useiden paikkakuntien ylitse ja juhlisti siten merkkipäivää. Siitäkös Venäjän trollitehtaat riemastuivat. Venäjällä uskotellaan nyt kansalle, että Suomi harjoitteli Venäjän sotilaskohteiden tuhoamista pitkin itärajaa.

Koska vain Venäjä on uhka muille, käytän heistä siksi tuttavallisesti ryssä nimitystä. 30-luvulla Stalin aloitti aivan samankaltaisen kampanjan luodakseen Suomesta peloittavan viholliskuvan. Kansalaiset pakotettiin turuille ja toreille vaatimaan Suomen tuhoamista. Hetimiten he vaativat voittamattoman puna-armeijan kutsumista sotatöihin. Kun sitä aikansa tehtiin niin puna-armeija todella läksi opettamaan suomalaisia. Putinin hallitsema ryssänmaa on tekemässä samoin. Vuosikymmen sitten ryssä nostatti vihaa Ukrainaa kohtaan ja se jatkuu edelleen. Yhteys on siinä, että jonkin aikaa ryssä maalaa viholliskuvaa ja sitten se toimii. Koska kansalaiset niin vaativat.

Tähän on tultu. Suomi on uhkana Itämeren alueen rauhalle. Ruotsi pelkää vihaa uhkuvaa Suomea idän suunnalta. Ryssä pelkää Suomen hyökkäävän lännestä.

Olllaan me aikamoisia velikultia. Tänään nämä maat lausuvat: Suomi-Suomi-Suomi.

Avainsanat: venäjävenäjävenäjä, jyrihäkämies, suomivihaaruotsia, suomisuomisuomi, putinitrollitehdas

090 Lampaat ojennuksessa

Sunnuntai 7.6.2020 klo 13:11 - yrjöpoeka

Suomalaiset luottavat hallintoonsa kuin kallioon. Hyvänä esimerkkinä oli ja on koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne. Valtion hallinto löi ukaasit pöytään ja se oli silkkaa jumalan sanaa. Rajat lyötiin kiinni ja samlla aloitettiin myös länsirajan valvonta uudelleen. Pohjoisen ihmiset pitkin rajanpintaa uskoivat viranomaisten sanaa ja jäivät kaihoisasti katselemaan lännen suuntaan. Rajaviranomaiset valvoivat ja tekivät työtään tomerina. Kesti kaksi kuukautta, ennenkuin media ja myös ihmiset rajalla huomasivat heitä kusetetun. Kusetus oli siinä, ettei valvovalla viranomaisella ollut mitään valtuuksia estää suomalaisten kulkemista rajan yli. Varsinkin, kun Ruotsi ei sulkenut rajojaan.

Vaikka tässä loukattiin kansalaisten oikeuksia, kukaan ei joudu syytteeseen. Jossakin muilla mailla voivat johtajat joutua kilometri tehtaalle. Politiikkoja myöten. Mutta me suomalaiset kärsimme vaivamme urhoollisesti. Länsirajan ihmiset olivat erossa läheisistään pari kuukautta täysin turhaan. Media on vallan vahtikoirana muuttunut puudeliksi, niin ettei se edes kysellyt missään vaiheessa lakien ja oikeuksien perään. Kaikki olivat hurmoksissa päivittäisistä tiedoitusdtilaisuuksista. Miksipä sitä mitään kyselemään, kun vakava ilmeiset ihmiset kertoivat Suomen olevan kuoleman vaarassa.

Tämä jatkuva peloittelu kampanja löi iäkkäät ihmiset polvilleen ja he eivät ole siitä toipuneet. Todennäköisesti tämä jatkuu kauan. THLn johto aika ajoin kertoo, kuinka syksyllä tai joskus tämä virus iskee entistä ankarammin. Nyt syrjäkylien mummot ja papat pelkäävät kuollakseen muualta tulleita ihmisiä. Kaupoissa he kavahtelevat kauemmas ohitustuilanteissa. Kasvoillaan he pitelevät kotona ommeltuja kankaan palasia. Välillä sitä pidetään taskussa tai laukussa ja toisten ihmisten läheisyydessä maski tempaistaa kiiruusti kasvoille. Nämä ihmiset eivät luota esimerkiksi Kainuun soten ilmoitukseen, ettei virustapauksia ole sattunut. Ennemmin pelätään ja vapistaan syksyä odotelllen.

Jatkuvassa pelossa ihmiset altistavat itsensä odottelemaan varmaa kuolemaa syksyn harmaudessa. On melkein sama mikä tauti iskee syksyllä, niin kuoloema siitä seuraa. Viimeiset Kainuun lapset ovat ahdistuneet päälle vyöryvästä uhasta erityisesti poikkeustilan alussa. Viranomaisten mielestä lasten kuuluu pelätä virusta ja ahdistua. Siitä huolimatta, että lapsia tulisi suojella aikuisten ihmisten toimesta. On mielenkiintoista nähdä millaiset vaikutukset tulevina vuosina tapahtuvat iitsemurha tilastoissa. Pohjois-Kainuu tunnetaan synkäksi ja ahdistuneksi alueeksi. Itsemurhat ovat peruskauraa ja jopa aikuiset ihmiset laittavat itsensä jojoon. Synkkä on perusluonteemme ja tämä kevät taatusti tuo tähän lisämausteensa.

Muutamien päivien aikana olen saanut nähdä, että suurin osa väestöä on huomannut katsella ympärilleen. Ihmiset ovat aivan normaaleja ja usea on alkanut pohdiskella yhteiskunnan asioita.. Olemmeko huomanneet katsella, mitä ne politiikot oikein puuhailevat? Onneksi kepu ei petä.

Valtiovarain ministeri Kulmuni toimi niinkuin muutkin kepulaiset häntä ennen. Valtion rahakirstusta löytyy taskujen pohjalle sitä sun tätä. Muut kepulit kiittelivät suoraselkäisyydestä Kulmunin joutuessa tilille tekosistaan.

Kepu ei todellakaan petä.

Avainsanat: poikkeustilanne, länsirajanvalvonta, kainuunitsemurhat, katrikulmuni, kepueipetä

089 Onnea risukasan takana

Torstai 4.6.2020 klo 11:21 - yrjöpoeka

Näin on sanottava Kainuuta ja erityisesti Suomussalmea koskevasta hallituksen esityksestä Kontiomäki – Pesiö rataverkon kunnostamiseen varatun määrärahan osalta. Hanketta ovat ajaneet erityisesti Suomussalmelaiset ja todella pitkään. Olen itsekin luottamushenkilönä toimiessani puhunut ja kirjoittanut radan kunnostuksen merkityksestä Ylä-Kainuun talousalueelle. Radan kunnostuksen tulisi olla valmis jo 2023, joten melkoinen vilske alkaa tällä 80 kilomeetrin rataosuudella.

Alueen kuorma-autoyrittäjät huokaisevat taatusti onnesta. Alueen eri yritykset hyötyvät melkoisesti jo rakennusaikana. Hyöty ei lopu siihen, vaan sitä seuraavat metsien omistajat suu maireassa hymyssä. Radan kunnostuksen jälkeen metsistä saadaan parempaa kantohintaa. Puuterminaalilla on vaikutukset myös Taivalkoskelle ja Kuusamolle. Seuraava vaihe on saada radan loppuosa Pesiöltä – Taivalkoskelle kunnostettua. Silloin myös Koillismaa saisi metsistään parempaa hintaa ja puun kuljetukset järkeviksi. Kunnostamisella on myös valtaisa merkitys kaivosteollisuudelle. Ensimmäisenä nousee esdille Mustavaaran-kaivos Taivalkoskella.

Tästä onnesta kerrottiin eilen ja tänään kerrotaan vielä paremmasta onnesta poliittisella rintamalla. Sanna Marinin noustua pääministeriksi olen usein kirjoittanut tulevasta jytkystä. SDP sai jytkyn valitessaan nuorehkon naisen pääministeriksi ja on hyvin todennäköistä, että hän nousee myös puolueen puheenjohtajaksi. Tuskin kovin moni edes muistaa kuka on sdp:n nykyinen puheenjohtaja? Hän on Antti Rinne ja en usko hänen edes unissaan haastavan Marinin tuloa puheenjohtaaksi. Näin Kainuulaisena pidän myös onnena sitä, että Kainuun valtapuolueena toiminut keskusta rypee suossa.

Keskustan onni oli kuitenkin se, ettei Kulmunin sotkut omien ja valtion rahojen kohdalla vielä vaikuttaneet kyselyyn. Kulmuni on todella niin onneton esiintyjä, ettei hänestä parempaa saada tuolla hukatulla 50000 eurolla. Hänellä ei ole koskaan ollut ja ei tule olemaan mitään omia ajatuksia. Hän nousi politiikkaan Paavo Väyrysen enkelinä. Häneen on tarttunut väyrysmäinen tyhjän puhumisen taito. Yksikin vuosi Väyrysen opissa riittää pilaamaan ihmisen omat vähäisetkin ajatukset. Meidän onnemme lisääntyy, kunhan keskusta vain pitää Kulmunista itsepäisesti kiinni.

Koska onnesta aloitin niin siihen myös lopetan myös omalta kohdaltani. Olemme saaneet vaimoni kanssa arjen jälleen rullaamaan muuton jälkeen. Pikkuhiljaa varusteet alkavat löytää oman tilansa. Onni vain paranee viikonlopun jälkeen, kun saamme tavata lastenlapsia pitkän eron jälkeen. Kalastusveneeni alkaa myös olla valmis vesille laskuun. Lupia on hankittu ja monemoista varustetta.

Valtaisa lumimäärä alkaa olla muisto ja aurinko paistaa. Paistaa se päivä joskus risukasaankin.

Avainsanat: puuterminaali, suomussalmi, kontiomäkipesiö, sannamarin, risukasa

088 Hullu maailma

Tiistai 2.6.2020 klo 12:37 - yrjöpoeka

Donald Trump on suoraan sanoen täysi p...l..i! Hän on maailman suurimman talous- ja sotilasmahdin päämies. Tästä huolimatta hän on tehnyt USA:n presidentin virasta varsinaisen naurun aiheen muualla maailmassa. En tiedä mitä hän syö, mutta punoittava naama kertoo ettei ruoka ja mömmöt ole tavallista einettä. Hänelle ei riitä se, että hän välillä uhoaa kaikille ulkopuolisille maille. Nyt hän uhoaa lähettävänsä raskaasti aseistetut sotilaat rauhoittamaan kotimaassaan riehuvia mellakoita ja mielenosoituksia.

Mielenosoitukset alkoivat valkoisen poliisin tappaman mustan miehen takia. Useissa kaupungeissa itse poliisit ovat jo mielenosoittajien mukana. Varmasti maassa on sotilaita, jotka pystyvät tappamaan oman maan kansalaisia. Erityisesti mustia. Mutta sotilaiden joukossa on runsaasti myös muita kuin valkoisia. En ihan vähässä kummassa usko sotilaiden ampuvan valkoisia poliiseja eturivistä. Mutta hullussa maailmassa kaikki on mahdollista. Tuntuu jotenkin absurdilta katsoa Trumpin TV-kohelluksia. Hän takuuvarmasti sättii aluksi oman maan toimittajia ja mediaa. Koska maailma on hullu, Trump vähät välittää mediasta ja kertoo "ns. kansalle" median olevan valemediaa. Hullussa valtakunnassa on riittävästi hulluja jotka uskovat kaiiken.

Olemme nähneet saman myös omassa maassamme. Kansanedustajina toimii täysin sivistymättömiä tolvanoita. He eivät välitä mitään siitä, että he puhuvat täyttä potaskaa. En viitsi edes mainita mistä poliittisesta ryhmästä tolvanat löytyvät. He luottavat siihen, että Trumpin esimerkin mukaan he väittävät Suomen virallisen median olevan valemediaa. Tolvanoita tuntuu hullussa maailmassa riittävän ja he haluavat tolvanat lainsäätäjiksi. Se mitä nämä tolvanat osaavat, on syyllistää erilaisia vähemmistöryhmiä. Erityisesti maahanmuuttajia. Yksinkertaisille tolvanoille tämä on kylliksi.

Sivusta seuratessa tuntui hullulta, miten ihmiset ovat odottaneet kesäkuun ensimmäistä päivää. Kävin pikaisesti eilen asioilla Kajaanissa ja palasin muuttolaatikoiden pariin. Liikeiden pihoilla oli aivan normaali hyörinä ja tuttu kaupungin asukki kertoi autoliikenteen alkaneen heti aamuvarhaisella. Myös valtatie-5:llä oli yllättävän reipas liikenne. Autot huruuttelivat kohti pohjoista. Hulluinta oli kuunnella puuhastelun lomassa radiota ja toimittajien jatkuvaa paasaamista terassien avaamisesta. Välillä haastateltiin janoisia ”etätyöläisiä” ja oltiin iloisia ”kieltolain” päättymisestä. Normaalilla ihmisellä ei ole aikaa istuksia terassilla näin keväällä. Mutta hulluksi tulleilla ihmisillä sitä intoa kaljan juontiin aurinkoisella terassilla tuntuu riittävän. Kyllä olut hyvää on, ei käy kieltäminen, mutta onko tämän kaltainen uutisointi ihan tervettä?

Eilinen vilkas autoliikenne jyräsi koko viimeyön asuinpaikkani suoralla. Viimeiset autot liikennöivät vielä aamuseitsämän jälkeen kadulla. Polttoaine on niin halpaa, että kieltolain päättymistä oli ilmeisesti juhlistettava katurallilla. Jumppakoneet paukuttivat tahtia, jotta asukkaat saavat unimusiikkia. Mutta sitä minä en ymmärrä, että tätä rallia eivät pidä nuoret koltiaiset. Mersujen rateissa istua röhöttävät aikuiset raavaat miehet. Ajetaan peräkkäin parin kilometrin pätkää ja jumputetaan bassoilla auton peräkontin saranoita. Välillä pidetään tuumaustauko sopivassa kohdassa ja sitten meno jatkuu.

Kruisailu voi varmasti olla ihan mielekästä puuhaa harrastajille, mutta minusta tämä näyttää oudolta? Muutummeko johtajiemme kaltaisiksi.

Avainsanat: hullumaailma, donaldtrump, terassitavattu, kieltolaki, etätyö