Satunnaiset kuvat

Täällä syntyvät taimenet

Uusimmat

Blogin arkisto

030 Viikonlopun lupauksia

Maanantai 23.3.2015 klo 12:24 - yrjöpoeka

Totutusti eduskuntavaalit ovat sellaiset, että ehdokkaiden on annettava vaalikarjalle lupauksia. Kansalaisista on käytettävä nimitystä vaalikarja, koska se kuvaa parhaiten joukkokäyttäytymistä. Maatalon poikana olen itse nähnyt kuinka karja toimii laumana. Hyvää rehua voi tarjota aidan ulkopuolelta ja juuri kun ensimmäinen sitä kiihkeästi hamuaa, siirtyy hieman sivummalle. Kohta koko lauma kulkee aitoviertä ja karjalle tunnusomainen yninä täyttää tienoon. Ihmisistä muodostuva vaalikarja toimii täsmälleen samalla tavalla.

Kainuulaiset kansanedustajat Suutari ja Piirainen tekivät maakuntalehdelle yhteisuutisen. Siinä kerrottiin, kuinka vahvoja vaikuttajia herrat ovat. Päälupauksekseen he toivat Kainuuseen rakennettavan uuden sellutehtaan. Ehdokkaista koostuva lauma alkoi heti hamuamaan samoille vihreille laitumille ja pian kaikki yksimielisesti ovat aloittaneet vaalikarjan houkuttelun sellutehdas puheillaan. Kainuun Sanomat antaa estottomasti aiheelle palstatilaa. Lehti toimii tässä aivan kuten se toimi Talvivaaran perustamisen aikoihin. Kaikki tuki hölmöillekin juttua tukeville puheille.

Viikonlopuksi saatiin sitten mahdollinen tuleva hallituksen muodostaja kertomaan oma arvionsa aiheesta. Juha Sipilä puhuu varmasti totta, kun hän kertoo että tehdas sopisi Kainuuseen erinomaisesti. Sitä ei Sipilä kerro, että vaalien jälkeen täältä ei ole yhtään ministeriä. Ilman ministeri ohjausta se ei tänne nouse. Keskustan tuntien voi olettaa, että Savosta on ministerinä vahvoja vaikuttajia. Siitä voi olettaa minne mahdollinen sellutehdas tulee. Tästä vaalilupauksesta on sitten kätevää kertoa vaalikarjalle, että kaikkemme yritimme. Mutta kun Sipilä...

Viime vaalien aikaiset lupaukset on jokaisella toteuttamatta ja niistä olisi ollut erinomisen hyvä aloittaa. Olen näiden vaaliena aikan todellinen sivusta seuraaja ja se antaa erinomaisen mahdollisuuden arvioida pidettyjä puheita ja lupauksia. Naurettavana pidän joidenkin ehdokkaiden tapaa kehua omia tekemisiään. Paras kuulemani on se, että yksi naisehdokas kertoo jokapaikassa kuulijoille yhden omasta mielestään merkittävän asian. Tämä ehdokas kertoo kirjoittaneensa itse oikealle ministerille kirjeen! Mahtava juttu. Ei onnistu ihan jokamieheltä ja naiselta.

Kehumisen makuun päässyt ehdokas voikin sitten kertoa, kuinka hän tuntee jopa useita poliiseja. Kaiken kruunaa omin korvin kuultuna ehdokkaan suusta, että hänen perhetuttunsa on ollut merkittävässä virassa puolustusvoimissa. Kyllä tällaisilla suhteilla vakuuttaa tyhmemmätkin torpan muijat siitä, että suhteet ovat kunnossa merkittäviin tahoihin.

Kaiken tämän äänestäjille suunnatun puppupuheen jälkeen alan olla siinä tilassa, että kohta on aika antaa oma lupaukseni. Minä en lue itseäni tahdottomaan vaalikarjaan. Minulle on tarjottava oikeasti sellaisia lupauksia, joilla on vankka asiapohja ja ne ovat toteutettavissa. Olen keskustellut ihmisten kanssa, heidän käymistään keskustelutuokioista eri ehdokkaiden ja puolueiden kesken. Jokainen sanoo samaa. Ehdokkaat kuulostavat ja ovat aivan kuin samaa puoluetta. Mitään ideologisia eroja ei ole näkyvissä, kun seuraa arvioita eri vaalipaneelien tuloksista.

Kun yksi aloittaa jonkin lupaamisen, kaikki muut pian varmuuden vuoksi kannattavat samaa asiaa. Edes perussuomalaiset eivät enää erotu joukosta. Nykyinen kansanedustaja on jo ilmoittanut ryhtyvänsä liikenneministeriksi. Hallituskiimassa puhutaan ihan mitä tahansa. Helpompi on kamelin päästä neulansilmästä, kuin tämän edustajan selvitä vaaleista läpi.

Voin jo aristelematta luvata, että Kainuusta menee läpi vain kaksi. Menettäjiä ovat persut, kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Myös vasemmisto jää ilman edustajaa.

Äänestämisen kansalaisvelvollisuutena näyttää melkoinen joukko jättävän käyttämättä. Se näyttää itsestäkin erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Päätöksen asiasta olen itse tehnyt. Julkistan oman valintani vielä ennen ennakkoäänestyksen alkua.

Avainsanat: kuopionuusisellutehdas, juhasipilä, äänestämättäjättäminen