Satunnaiset kuvat

kuivaa on

Uusimmat

Blogin arkisto

070 Asian vierestä

Perjantai 19.10.2012 klo 12:17 - yrjöpoeka

Viime päivien keskustelu on erinomainen osoitus siitä. Pitämäni puhe vaalitapahtumassa ja kirjoitukseni perussuomalaisten vaalilehdessä on luettu. Sieltä on nostettu virkanaisten toimesta yksi asia esille ja sitä asiaa yritetään väkisin muuttaa toiseen muotoon. Olen kirjoittanut ja puhunut vain ja ainoastaan akuuttivuodeosaston toiminnan mahdollisesta alasajosta. Suomussalmen kunnanjohtaja Asta Tolonen aloitti asian vääristelyn heti vaalitorilla. Kunnanjohtaja halusi hälventää kuntalaisten pelkoja ja sanoi, ettei terveysasemaa tulla missään nimessä lakkauttamaan. Torilla minulta estettiin mahdollisuus oikaista heti kunnanjohtajan väite.

Samalla linjalla on nyt sitten jatkettu. Kansalaisille vakuutetaan sosiaali- ja terveysjohtaja Maire Ahopellon ja Suomussalmen kunnajohtajan Asta Tolosen allekirjoittamassa kirjoituksessa Ylä-Kainuu lehdessä 18.10, että Yrjö Puurunen puhuu vastoin parempaa tietoa. Eli minä valehtelen. Kirjoituksessa sanotaan sanatarkasti näin: ”Missään Kainuun maakunta-kuntayhtymän toimielimessä ei sosiaali ja terveyslautakunnassa eikä kunnajohtajien kesken ole sovittu terveysasemien lakkauttamisesta.”

He ovat oikeassa vain siinä, ettei terveysasemien lakkauttamisista ole näissä elimissä puhuttu. Mutta en minäkään ole missään kirjoituksessa ja puheessa sellaista edes väittänyt. Akuuttivuodeosasto on aivan eri asia kuin koko terveysasema. Pitkässä kirjoituksessani lehdessä ja puheessani, yksi lause on iskenyt silmille ja se halutaan nyt muuttaa puheeksi aivan muusta asiasta. Kirjoituksissani blogissa en ole myöskään koskaan puhunut terveysasemasta. Virkanaiset sen kyllä hyvin tietävät.

Pidän virkanaisten toimintaa todella ala-arvoisena ja kansalaisten sumuttamisena. Luottamushenkilönä olen aina ottanut kuulemani virkanaisten ja -miesten esitykset vakavasti. Virkaihmisille ja luottamushenkilöille pidetty suunnitteluseminaari oli juuri tällainen vakavasti otettava paikka. Akuuttivuodeosasto nosti esille Maire Ahopelto ja sanoin jo silloin, että aiheeseen tulen palaamaan vaalikentillä. Nyt olen sen tehnyt.

Puheellani ja kirjoituksellani on ollut hyvä vaikutus! Nyt luvataan sosiaali- ja terveysjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoituksilla taata akuuttivuodeosaston toiminnan jatkuvuus. Samalla he takaavat myös terveysaseman jatkon. Sekin on hyvä lupaus. Toinen asia kuinka näille lupauksille käy tulevina vuosina.

Avainsanat: asianvierestäpuhuminen, asioidenvääristely, vastoinparempaatietoa, paskanpuhuminen, alaarvoinentoiminta, vaalikeskustelunvaikuttavuus