Satunnaiset kuvat

Kuusinki 28.6.2012

Uusimmat

Blogin arkisto

037 Maaliskuun 13

Sunnuntai 14.3.2010 klo 15:32 - yrjöpoeka

Lehdet ja televisio ovat olleet täynnä talvisodan päättymiseen liittyviä asioita. Oma asuinpaikkani on myös yksi talvisodan ratkaisu paikkoja. Asuinpaikkani kohdalla olevan vesistön kohdalla Kuusamon ja Posion miehistä kootut joukot pysäyttivät Neuvostoliiton etenemisen. 6 – 14.12.1939 ratkaistiin Alassalmen kohtalo, vihollisen hyökkäysvoimana oli JR 662. Siitä alkoi hyökkääjän sotavoimien paloittelu, joka päättyi lopulta 163 divisioonan tuhoon Suomussalmen kirkonkylällä. Silloin oli juuri tällainen kova pakkastalvi ja olen monesti ihmetellyt, kuinka miehet silloin kestivät pakkasen tuoman rasituksen. Unen puute ja ainainen nälkä ovat kaiken lisäksi tuoneet oman lisän rasitukseen. Heidän kestokykynsä on ollut uskomaton ja eilen muistin pysähtyä klo 11 aikaan miettimään, kuinka hyvä asia on rauha. Isänmaan asia on aina ajankohtainen ja erityisesti nyt 70 vuotta myöhemmin. Netin ihmeellisestä maailmasta löysin tämän motoristien hyvän matkakertomuksen Suomussalmen taistelupaikoille, kertomus oli todella hyvä ja pisteet motoristeille!

Olen saanut sähköpostiini todella paljon viestejä viikon aiheista ja puhelin on pirissyt paljon. Politiikkaa on yritetty myös pakerrella ja siitä lisää ensi viikon vaihteen jälkeen.

Vuosikausia olen kulkenut Kuusamon jokivesillä kalastelemassa ja nyt sain tehdyksi anomuksen erääseen kalastus seuraan. Miten ollakaan, ne valita rytkäytti minut jäseneksi. Arvostan tätä erittäin paljon ja erityisesti sen vuoksi, että olen ulkomaalainen Kuusamossa. Suuren osan seuran jäsenistöstä tunne vuosien varrelta ja se helpottaa aika tavalla mukaan menoa.

Joutoaikoina olen istuksinut ”uuden” kakkosauton penkillä ja käynyt läpi sen käyttöohjekirjaa. Nyt vaimoni kävi kertomassa ilo uutisen, Ilona tulee viikon päästä omien sanojensa mukaan, kymmeneksi yöksi mummun ja ukin luo. Oikein hyvä uutinen, täytyy tehdä lyhyt latu valmiiksi hiihtoretkiä varten. Toivottavasti tämä pakkasjakso loppuu siihen mennessä ja saamme ulkoilla paljon.

Avainsanat: talvisota, alassalmentaistelut, isänmaanasia, talvivaaraeioleuraanikaivos, siilasmajankilta, koillismaankalastusfoorumi, isovanhemmuus