Satunnaiset kuvat

yrjöpoeka ja taimen

Uusimmat

Blogin arkisto

146 Vaali intoa ja marjanpoimintaa

Lauantai 18.5.2019 klo 20:05 - yrjöpoeka

Sain tänään keskustella yhden äänestämässä käyneen kanssa. Aiheena oli edellinen blogi kirjoitukseni. Hän kummasteli sitä, ettei kukan ole aiemmin kysellyt, mitä Suomen äänestäminen takaisin tarkoittaa. Hän myös kertoi suorasukaisesti lähteneensä äänestämään omien lastenlastensa tulevaisuuden puolesta. Sen puolesta, että ihmiset Suomessa ja muualla saavat itse päättää asuinpaikkansa. Siihen ei hänen mukaansa tarvita mitään poliittista pakkoa. Eikä erityisesti ”kansan” vaatimuksesta. Hän käytti nimenomaan tätä verbiä tarkoittaessaan perussuomalaisia.

Hän oli myös pohtinut millaista Suomea perussuomalaiset tulevat saamaan. Maaseudulla viimeiset vanhukset poistuvat maanpoveen 10-30 vuoden kuluessa. Täällä on silloin susia ja liito-oravia. Pohdinnassaan hän oli tullut kanssani samaan tulokseen, että paljon aiemmin kaupungeissa on edessä tilanne, jossa alkuperäiset ovat syntyneistä vähemmistönä. Tämä tuli selväksi, kun näin keväällä millainen tilanne on tänään Helsingin alueen päiväkodeissa. Sen nähtyäni olen tullut siihen tulokseen, että turha on haikailla menneitä. Eivät isämme ja äitimme meitä synnyttäneet sen takia, että me muuttaisimme Suomen takaisin takapajulaksi.

Torstai iltana sain olla mukana viimeisessä Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvokeskustelussa. Nyt olivat vuorossa yrittämisen ja yrittäjän arvot. Alustajana oli Kiantaman toimitusjohtaja Vernu Vasunta. Kiantama on perheyritys ja sen tarkoitus on osakeyhtiönä tuottaa voittoa. Voittoa haetaan marjojen jalostamisella. Suomalaisten ikääntyminen on tuonut mukanaan sen, ettei marjoja tule tasaisena virtana yritykselle. Siksi yrityksen pääasialliset poimijat tuodaan tänään Thaimaasta.

Vasunta kävi yrittämisen arvoja konkreettisesti oman yrityksen kautta. Voittoa tavoitellessaan sillä on huolehdittava myös poimijoistaan. Mikäli yritys aikoo kilpailla muiden alan toimijoiden kanssa, sillä on oltava jatkuvuutta ja erityisesti sosiaalista vastuullisuutta työntekijöitä kohtaan. Yrityksellä käy jo nyt hyvin pajon sellaista väkeä, jotka ovat kulkeneet täällä useita vuosia. Joka vuosi työntekijät kilpailevat tänne pääsystä. Yritys ei tee hyväntekeväisyyttä, siitä huolimatta nämä poimijat arvostavat Kiantaman korkealle juuri sen luotettavuuden takia. Poimijat haluavat juuri tänne tästä syystä.

Kiantaman toimitusjohtaja esitti videon auditoinnista, jonka olivat tehneet ulkopuoliset toimijat. Poimijoiden haastatteluista tuli selväksi, että tiukka kahden kuukauden työrupeama on heille ”amerikan” tienestiä. Poimintatulojen lisäksi he ovat saaneet myös sellaista oppia suomalaisten järjestelmällisyydestä, jota he haluavat jakaa omassa yhteisössään. Thaimaassa on huoletonta avotulenkäyttöä ja sen vaikutus tuli ilmi haastatteluissa. Usea poimija oli pystynyt viemään saamansa opetuksen perheen ja yhteisön turvallisuuden hyväksi. Samoin tuli useissa haastatteluissa esille suomalaisten luontosuhde. Ja erityisesti luonnon puhtauden vaaliminen.

Jäin kyllä pohtimaan sitä, kuinka paljon on maailma muuttunut siitä, kun suomalaisia nuoria haettiin Ruotsiin työtä tekemään. Silloin vietiin liukuhihnalle ja kaikki muu oli jokaisen itsensä huolehdittava. Nyt yrityksen on huolehdittava siitä, että jatkuvuus on turvattu. Voittoa tehdessään yritys huomaamattaan vie ulkomaille meidän itsestään selviä tapoja. Tapoja jotka tuovat hyvinvointia.

Luotettavuus, sosiaalinen vastuu, yrittämisen vastuu. Ei huono!

Avainsanat: eurovaalit2019, menneisyydenhaikailu, suomussalmenseurakunta, arvokeskustelusarja, kiantamanjaloste, amerikantienestiä, eihuono

112 Lääketieteen arvot ja peacemaker

Perjantai 5.4.2019 klo 9:36 - yrjöpoeka

Suomussalmen seurakunnan järjestämissä arvo-keskusteluissa oli eilen vuorossa lääketieteen arvot. Alustajana toimi lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen. Seurakunnan sali oli täynnä häntä kuulemaan tulleita. Hän puhui vuosikymmenten kokemuksella sellaisille ihmisille, jotka tavalla tai toisella olivat hänelle tuttuja. Joko työyhteisöstä, tai sitten lääkärinpöydän toiselta puolen. Pääkkönen on tunnettu rauhallisesta puhetavasta ja nyt hänellä oli aikaa alustaa aihetta. Nuppineulankin putoamisen olisi kuullut kolahduksena, kun väki kuunteli hänen sanojaan.

Puheen päätyttyä sitä kuvasi osuvasti emeritus kirkkoherra Arto Seppänen. Hän kertoi vuosikymmeniä opetelleensa hyvää saarnaa ja nyt Pääkkönen teki sen puhuessaan lääketieteen arvoista. Ne arvot ovat humaaneja ja sopivat myös seurakunnan arvoihin. Elämän kunnioittaminen oli myös sellainen yhtymäkohta, että itselläkin kävi mielessä kirkollinen tilaisuus. Puhe tuli kuitenkin vuosikymmenten kokemuksesta. Lääkärinä Pääkkönen oli ehtinyt kokea kaiken. Hän pohjusti ihmisyyttä lääketieteen termein ja toi esille sen vanhan sanonnan, jolla terveydenhoitajat olivat vuosikymmeniä sitten todenneet uuden ihmisin syntyneen. Kun lapsen napanuora oli katkaistu ja hän äänsi ensikerran, ihminen oli syntynyt. Itsenäisenä elävänä olentona.

Pääkkönen kävi koko prosessin hyvin seikkaperäisesti ja selkokielellä lävitse alkaen munasolun hedelmöityksestä. Asiat olivat toki itselle tuttuja, mutta sen pohtiminen, missä vaiheessa ihminen on olemassa, antoi ajateltavaa. Ja nyt sen pohdinnan alusti lääkäri, jolla oli kokemusta abortista, syntymästä ja kuolemasta. Tällaista neutraalia pohdintaa tarvittaisiin nyt myös nuorten parissa. Otin tämän esille puheenvuorossani ja esitin toivomuksen, että koko arvo-keskustelujan sarja esitettäissin koululaisille. Lukiolaiset ja yläaste. Erityisesti alustuksen jälkeen tuleva keskustelu ja pohdinta ovat sitä parasta antia. Näin kommentoivat myös poistuvat ihmiset. Paras kuulemani sanonta kuului ulosmenevien jonossa. ”Se oli Jumalan sanaa!”

Pekka Haavisto kertoo itse mielellään siitä, kuinka hän on tunnustettu rauhantekijä (peacemaker). Tätä toitottavat myös mediat ja puhuvat arvostetusta kansalaisesta. Olen itse pitänyt Haavistoa pelkkänä feikkinä ja keulakuvana. Vihreät tarvitsevat valtaan pääsemiseksi sellaista persoonaa vaalivankkurien vetämiseen, joka on neutraali. Tässä Haavisto on taitava ja osaa myös mielistellä juontajia. Lisäksi hän puhuu alentuvasti vastustajille, näin sen itse koen. Oma henkilökohtainen tunteeni on aina ollut vastenmielisyys. Ihmisen sanotaan antavan lopullisen mielikuvan muutamissa sekunneissa kuuntelijalle ja tämä on ollut kokemukseni.

Nyt Haavisto kertoo, että Venäjän vastainen raja olisi pitänyt sulkea, kun sieltä tuli 1700 turvapaikanhakijaa. Hän ei puhu samaa Ruotsin rajasta, vaikka sieltä tuli yli 30000 nuorta miestä. Miksi Venäjän raja? Neuvostoliiton syntyessä sieltä tulvi pakolaisia kymmeniä tuhansia. Ne on hoidettu ilman rajan sulkemista. Neuvostoliiton hajotessa Suomi varautui pakolaistulviin ja etsi paikkoja, joihin voisi perustaa pakolaiskeskuksia. Rajoja ei suljettu.

Haavisto paljastui melkoiseksi rasistiksi tällä lausunnollaan. Venäjän rajan yli tuli muita kuin valkoihoisia. Haavisto olisi ottanut vain jehovan todistajat ja homot tämän uutisen mukaan.

Persumpi on hän, kuin oikea persu. Kierolla tavalla.

Avainsanat: suomussalmenseurakunta, arvokeskustelut, lääkintöneuvostuomopääkkönen, pekkahaavisto, piilorasismi

099 Sotilaan arvot

Keskiviikko 20.3.2019 klo 12:00 - yrjöpoeka

Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvo-keskustelu sarjassa oli eilen vuorossa sotilaan arvot. Kenttärovasti Penna Parviainen alusti aiheesta ja omien sanojensa mukaan väänsi rautalangasta mallin kuulijoille. Kirkonmiehen alustuksessa tuli useita kertoja esille se, kuinka pappi voi olla mukana kertomassa sotilaille, saako tappaa vai ei. Vuosikymmenten varrella olen lukenut valtavan määrän sotakirjallisuutta. Erityisesti sellaisia kirjoja, jotka perustuvat hyvin tarkoin faktoihin. Varsinaisissa tietokirjoissa ei pysähdytä pohtimaan tappamisen oikeutusta. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska niiden tarkoitus on kertoa mitä tapahtui.

Penna Parviaisen tehdessä rautalangasta mallia, itselleni aukesivat muistot eletystä elämästä. Sen aikana olen joutunut tutkimaan omia sotilaan arvoja. Mennessäni varusmiespalvelun jälkeen Pirttivaaran korpivartiolle, en tiennyt kuinka konkreettisesti koettu sota koskettaisi itseäni. Pirttivaaran siviiliväestö joutui talvisodan aikana Neuvostoliiton puolelle Kintismän vankileirille. Siellä osa väestä kuoli nälkään ja tauteihin. Jatkosodan viimeisenä kesänä väki joutui kokemaan partisaanien tuhoisan hyökkäyksen. Osa väestöstä joutui aamuyön tunteina tapetuksi. Osa haavoittui todella vaikesti.

Tullessani rajavartioston palvelukseen jouduin melkein heti kokemaan mikä merkitys oli vartion väellä sodan kauhut kokeneelle siviiliväestölle. Lyyti Seppänen (Pirtti-Lyyti) oli sen elävä esimerkki. Hän sai partisaanien hyökkäyksessä kokea miehensä kuoleman omille käsivarsilleen ja sai itse vakavia vammoja seitsemästä (7) luodiniskusta. Vakavasti haavoittuneena hän yritti viedä viestiä tapahtuneesta keskuskylään Juntusrantaan. Voimat loppuivat lähellä määränpäätä ja hänet löydettiin viimetipassa. Kaikki tämä koettu elämä ei saanut häntä muuttamaan kotoaan minnekkään.

Vartion väen tuli käydä Lyytin talossa siitä ohi kulkiessaan. Vuosien mittaan pääsin syvemmälle kyläläisten sielunelämään ja sain kuulla paljon heidän kokemuksistaan. Vartion olemassaolo oli heille se turvan tuoja. Kylä ja vartion väki eli hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa. Varusmies palvelukseen jälkeen ei sotilaan valan sisältö vielä auennut. Elettyäni Pirttivaaran väen keskuudessa tuli hiljalleen selväksi se, että kyläläisten turvana oleva rajavartiomies voi joutua kokemaan sotilasvalan velvoitteet. 1970-luvun alkuvuosina oli hyvin muistissa Tsekkoslovakian miehitys 1968.

Rajaseudun väki oli vuosikymmenten aikana tottunut siihen, ettei venäläisiin voinut luottaa. Neuvostoliiton tekemiset saivat kyläläiset varpaisilleen ja se ei suinkaan ollut ihme. Siihen aikaan rajavartiolaitos oli todella sotilaallisesti järjestäytynyt. Jokavuosi oli säännöllisiä harjoituksia ja kertausharjoituksia jatkuvasti. Kaikki sen aikainen harjoittelu tähtäsi itäisen hyökkääjän torjuntaan. Jokainen vartioston työntekijä tiesi mitä se tarkoittaa itsekunkin kohdalla. Me olimme sen ajan ”ensivaste” porukka. Meidän tehtävämme oli hidastaa ja kuluttaa hyökkääjää. Ase kädessä.

Asuminen rajaseudulla sodan kokeneen väestön seurassa ja jatkuva harjoittelu on vaikuttanut omiin arvoihini sotilaana ja ihmisenä. Väestö luotti siihen, että minä olisin tiukan tullen turvaamassa asein heidän elämäänsä. Väestön kokema ja antama luottamus on jättänyt jäljen sisimpääni.

Penna Parviainen palautti muistot ja jäljen sotilaan arvoissa. Hänen rautalankamallinsa toimi. Kiitos siitä.

Avainsanat: kenttärovastipennaparviainen, sotilaanarvot, suomussalmensseurakuntafacebook, arvokeskustelujensarja, suomensodat, kintismänvankileiri, partisaanientuhotyöt

027 Arvot ja yhteiskunta

Perjantai 18.1.2019 klo 15:18 - yrjöpoeka

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on peräänkuuluttanut keskustelua arvoista. Aika on juuri nyt sellainen, että se kaipaa selkeitä tienviittoja mihin menemme yhteisönä. Tällä hetkellä arvokeskustelu on sellaista, että joku huutaa sanan maahanmuutto. Se pysähdyttää kaiken inhimillisen ajattelun. Se joka yrittää keskustella faktojen pohjalta joutuu välittömästi takaa ajetuksi. Niin sanottu kansan mielipide on se, joka on ainoa arvo. Tässä mielipiteessä arvoja johtaa se, joka huutaa kovimmin. Erityisesti se taho joka kertoo tuomion erimielisiä kohtaan.

Otan yhtenä esimerkkinä äänekkäät maahanmuuton vastustajat. Poliisin tiedoitustilaisuudet Oulun raiskausjuttuihin liittyen ovat heille se sytyke joka antaa heille jumalallisen oikeuden kivittää erimieliset. Nämä kiiluvasilmäiset tahot mekkaloivat puhtaan Suomi neidon puolesta ja haluavat turvata kaikkien kulkemisen kaduilla mihin aikaan tahansa. Näin he sanovat. He puolustavat suomalaisia naisia. Se on heille pyhä arvo joka johtaa heidän elämäänsä kohti neitseellistä Suomea.

Heillä on yksi ongelma tässä arvoasiassa. Jos joku Suomessa syntynyt umpi suomalainen erehtyy kertomaan, että tuumataampa tovi ja hillitään hysteriaa raiskauksista. Siinä vaiheessa naisen puolustaminen loppuu. Välittömästi yksi huutaa sinut pitää raiskata. Toiset yhtyvät kuoroon ja huutavat, toivottavasti se raiskaaja on kiiluvasilmäinen karvaranne. He eivät toivo enää raiskaajan olevan suomalainen, vaan raiskaajan pitää olla ulkomaalainen. Ilmeisesti se täyttää heidän arvoissaan täydellisesti Suomen naisen häpäisyn merkit. Itse kyllä kummastelen tilannetta. He haluaisivat estää raiskaukset. Heti perään he vaativatkin raiskausta. Millainen arvo se on joka johtaa tuollaiseen?

Suomussalmella on ymmärretty tasavallan presidentin toivomus. Eilen 17.1.2019 pidettiin ensimmäinen alustus ja keskustelu arvoista. Tilaisuuden järjestäjänä on Suomussalmen seurakunta ja oli hyvä aloittaa keskustelu kirkon arvoista moniarvoisessa yhteiskunnassa. Alustajana oli teologian ja oikeustieteiden tohtori Arto Seppänen. Hän on eläkkeellä papin virasta. Se ei estä häntä antamasta omaa arvokasta pääomaansa seurakuntalaisten käyttöön. Arto Seppänen on kotoisin Suomussalmelta ja kiertänyt maailmaa. Hän on kulkenut Afrikan itäosien valtioissa ja suurimman työrupeaman hän suoritti Utsjoen kirkkoherrana.

Hänellä on uskomaton kokemus jo nyt, vaikka iältään hän on yhtä nuori kuin olen itsekin. Olemme samaa ikäluokkaa ja tutustuimme ensikertaa rippikoulussa. Nyt oli todella pysäyttävää kuunnella hänen tietellisen tarkka analyysinsä kirkon arvoista tässä ajassa. Hyvin voimakkaasti nousi esille juuri tämä päivä ja sen vaatimukset arvoille. Kirkossa ei ole hänen mielestään yhteistä arvoa, vaan on useita ääniä jotka vetävät erisuuntiin. Se ei johda hänen mielestään hyvään lopputulokseen. Kirkon ajelehtiminen kulloisenkin päivän huutajien toiveiden mukaan ei palvele uskonnonharjoittamista. Kaikki muut kuin seurakuntalaiset huutavat mitä kirkon pitäisi tehdä. Ja erityisesti ne tahot, jotka vaativat kansalaisten eroamaista kirkosta.

Olen tästä asiasta Seppäsen kanssa samaa mieltä. Kirkon pitää olla se, joka laatii itselleen arvot. Eivät ne jotka ovat eronneet kirkosta. Eivät ne julkiset tahot, joille sosiaalinen media ja julkisuus ovat antaneet vallan mestaroida muiden elämää. Kirkon on syytä juuri nyt terävöittää omia arvojaan. Maailma, Eurooppa ja niiden mukana myös piskuinen Suomi ovat tänään hyvin epävakaassa tilassa. Juuri nyt ihmiset kaipaavat niitä tukijalkoja jotka ovat pysyviä ja antavat meille suuntaviivat arvokkaaseen elämään. Kirkko ja valtio ovat erillään ja myös Suomen lainsäädäntö erottaa uskonnonharjoittamisen ja lainsäädäntövallan. Arto Seppänen toi mielenkiintoisella tavalla esille sen, kuinka eritahot yrittävät muuttaa uskonnonharjoittamisen virkamiestyöksi.

Mikäli jumalanpalvelus, hautaansiunaaminen ja muut kirkolliset sakramentit muuttuvat virkatyöksi, mihin kirkkoa sitten enää tarvitaan? Tämän kysymyksen Seppänen esitti kuulijoille mietittäväksi. Virkamiehenä tehtävä papillinen toimitus ei olisi silloin enää maallisen lainsäädännön ulkopuolella. Hänen arviointinsa kirvoittivat syvällisen ja vilkkaan keskustelun täyden seurakuntasalin kuulijoissa. Itse sain sen mitä halusinkin. Syvällisen pohdinnan joka pohjautui erinomaiseen koulutukseen ja kokemukseen pakottavat nyt itseäni tutkimaan tarkemmin kirkon tilaa. Ainakin oma seurakuntani on nyt tarkoin ajan hermolla järjestäessään seurakunnassa tällaisen tapahtuman.

En ole yksin ajatuksissani kun kiitän seurakunnan johtoa tästä. Kirkkoherra Miia Seppänen saa nyt uudessa virassaan lentävän lähdön. Yksinäisten joulun järjestämisen aikana kuukausi sitten hän pääsi näkemään, kuinka kirkko ja seurakunnan tilat täyttyivät ääriään myöten. Nyt sali oli jälleen täynnä seurakunnan väkeä. Tapahtuman loppuessa kuulin ja näin, että kokemus oli ollut kaikille mieluinen. Itse olen aikonut käydä kaikki keskustelut lävitse. Näitä alustuksia odotellessa voi aloittaa tutustumisen erilaisten yhteisöjen arvoihin. Tässä yksi esimerkki arvoista.

IMGP4994-crop.JPG

Tämä on hyvä alku vuodelle 2019.

Avainsanat: sauliniinistö, arvokeskustelu, suomussalmenseurakunta, artoseppänen, kirkonarvot, kirkkojaajopuuteoria, kirkkoherramiiaseppänen