Satunnaiset kuvat

Kuva kertoo oleellisen

Uusimmat

Blogin arkisto

011 Uusi aikakausi

Lauantai 11.1.2020 klo 16:15 - yrjöpoeka

Maailma muuttui eri aikakauteen presidentti Trumpin annettua luvan vieraan valtion johtohenkilön tappamisesta. Olen saanut kuulla ympärilläni kommentteja aiheesta ja niissä on yleensä todettu tappokäskyn olevan Ok. Tätä puolustellaan sillä, että tämä Iranin kenraali on tapattanut tuhansia ihmisiä tekemillään päätöksillä. Nämä perustelut ovat todella heikkoja ja niitä on syytä pohtia ainakin omasta näkökulmastani.

Useimmilla suurten maiden johtajilla on omantuntonsa taakkana murhia ja eri mieltä olevien ihmisten alistamista. Yleensä nämä alistajat ja murhaajat ovat ennenpitkää joutuneet tuomiolle ja tapetuiksi. Mutta yleensä aina omiensa toimesta. Nämä oletukset koskettavat erityisesti diktatuuri valtioita ja muita sotaisia maita. Arabimaissa väkivalta ja tappaminen ovat, mikäli historiaa on uskominen, geneettinen ominaispiirre. Mikäli jollakin johtohenkilöllä ei ole toisten tappamiseen vimmaa, hänet aika nopeasti syrjäytetään.

Suurvaltojen johtajat ovat aina ollee verisiä hallitsijoita. Länsimaat kutsuvat itseään demokratioiksi, mutta silti niiden johtajat toimivat kuin jonkin banaani valtion tyrannit. James Bond on kuvitteellinen hahmo, mutta sen taustalla on totuus. Ydinasevaltioiden johtajat määräävät alaisiaan tappo tehtäviin tarvittaessa. Tarvittaessa tapetaan myös oman maan kansalaisia. Viime vuosina on usein kohistu Venäjän kansalaisten murhista. Murhat ovat tapahtuneet heidän uusissa kotimaissaan. Totta on se, ettei Venäjä ja Putin koskaan myönnä tekojaan, vaikka murhat on helposti todistettavissa.

Murhaajat yleensä ehtivät poistua maasta ja meteli aloitetaan vasta sitten. Uskon tämän johtuvan siitä, että vastapuolen valtio ei halua ottaa murhaajia kiinni. Sama toteutuu myös heidän itsensä vastapuolen maassa tekemissään murhissa. Yleensä murhat toteutetaan mielikuvitus rajana ja se saa vastapuolen rajavalvonnan ummistamaan silmänsä vuorokauden ajaksi. Mutta Trumpin tekemä murhapäätös muuttaa peliareenan välittömästi. Miksikö?

Trumpin tekemä päätös johtaa siihen, että myös muilla mailla kynnys on alentunut välittömästi. Voimme vain odottaa esimerkiksi Iranin iskua USAn johtaviin henkilöihin. Samoin muualla maailmassa tiedetään nyt, että näin voi menetellä ilman että maa joutuu sotaan. USA on juuri näin menetellyt ja antanut Iranin ammuskella tyhjiin tukikohtiin ja erityisesti tyhjiin rakennuksiin. Näin on Iranin johdon kasvot pelastettu oman kansan edessä. Trumpin teko oli niin julkinen, että nyt ei tarvitse edes James Bondin saada kuningattarelta salaista tappokäskyä. Tännän tapetaan vastenmielinen henkilö ja perustellaan sitä mahdollisella uhalla oman maan kansalaisia kohtaan.

Koska tappokäsky kohdistui ns. kakkosmieheen, vastaavat toteutuvat ilmeisesti ensikädessä kakkos rintamaan. Tässä on yksi mutta. Tämä voi hyvin pian johtaa myös siihen, että toisen valtion päämies voi joutua kohteeksi. Pimeä uhka taivaalta voi iskeä milloin tahansa. Maailman sotilaallisesti vahvimman maan johtajan ilmoitettua antaneensa tappokäskyn toisen maan johtohenkilön eliminoimiseen maailma nyrjähti sijoiltaan. Tämä on oma arvioni ja se perustuu ihmiskunnan väkivaltaa suosivaan ajatteluun. Tapetaan kaikki ne, jotka eivät suostu alistumaan minun valtani alle.

Brutaali tappaminen tuo mukanaan sen, että on myös itse valmistauduttava vastaiskuun. Droneja voi ilmestyä yksin ja parvissa. Tämän osaavat myös Iranilaiset. Dronet ovat halpoja.

Tuhannen dronen parvea ei voi kokonaan tuhota.

Avainsanat: trumpintappokäsky, geneettinenominaispiirre, jamesbond, lupatappaa, droneparvi