Satunnaiset kuvat

kesan loppu

Uusimmat

Blogin arkisto

010 Turhakkeet

Tiistai 9.1.2018 klo 13:26 - yrjöpoeka

Istahdin eilen illalla todella vankasti telkun eteen. Halusin katsoa, kuina monta kertaa Paavo Väyrynen sanoo minä. Sekosin heti alussa. On ällistyttävää se tollous, jolla hän ulostaa itsestään kehuja. Pääsynsä ehdokkaaksi hän katsoo olleen johdatusta. Vain hän uskoo itseensä sekä joukko ylipuhuttavia kannattajia. Maailman muuttuessa hän kertoo myös muuttuneensa. Kuten hän itse ilmaisee, entistä paremmaksi ja oikeassa olevaksi.

Välillä tuli tunne, että lyön telkun kiinni ja lähden nukkumaan. Kovalla itsehillinnällä sain perseeni pysymään penkissä ja katsoin urhoollisesti itsekehun kyllästämää muumiota. Kaikki muut olivat väärässä ja erityisesti istuva presidentti. Media oli tietysti häntä vastaa. Se oli hänen mukaansa näkynyt syksyllä, kun hän ei ollut saanut julkisuutta tarpeeksi. Kannatuskortit eivät meinanneet täyttyä ja pihi Paavon piti ihan itse omilla rahoilla ostaa mainostilaa. Tätä se Paavo tarkoittaa, kun sanoo median olevan valtaeliitin puolella. Hän ei raskisi yhdestäkään eurosta luopua, vaan median pitäisi ilmaiseksi toistaa hänen kuolemattomia mietteitään.

Pohjois-Korean paksu muumi ja USAn Trump ovat taatusti kateellisia siitä, että Väyrynen ei ujostele puhua potaskaa ja toistaa sitä. Mukien myyminen tentin aikana on näiltä edellä mainituilta jäänyt tekemättä, koska he istuvat rahakasojen päällä. Väyrynen itse katsoo olevansa valmis neuvomaan näitä poikia. Hänellä on riittävästi omasta mielestään kanttia siihen. Tuttavallisesti Paavo puhui Donaldista etunimellä. Tuskin Donald kutsuisi Paavoa visiitille. Siitä ei kyllä ole muutoinkaan pelkoa nähdyn perusteella.

Kuuntelin eilen radiosta vasemmiston ehdokkaan Merja Kyllösen mietteitä. Tuttavallinen naapurintyttömäisyys eivät ole mielestäni parasta mainosta tasavallan presidentin paikalle. Hänen puheessaan on jo alkavaa yhteyttä Paavomaisuuteen. Hän käytti puheissaan Putinista tuttavallisesti Vladimir nimitystä, saman kohtelun sai myös Donald. Hänellä on naivia uskoa itseensä. Topakasti hän aikoi käydä sanomassa Vladimirille, että lopeta heti lentely Itämeren yllä. Lisäksi hän uskoi autuaasti, että juuri nyt tarvitaan rauhankyyhkyjä lentelemään sotakoneiden sekaan. Se olisi melkoinen näky.

Maailma on nyt sellaisessa asennossa, jossa isot pojat lennättävät muutakin kuin leijaa. Rauhasta voi puhua ja toivoa vaikka mitä. Ajankohtaista rauha on vasta sitten kun pojat ovat kyllästyneet tai rahat loppuneet kassasta. Näin kävi jo aiemmin kun Neuvostoliitto hajosi. Rodald Reagan aloitti sellaisen varustelun, että naapuriltamme loppuivat ruplat kassasta. Samaa voi odottaa myös nyt. Trump lisäsi sotilasbudjettia vaatimattomasti reilun 50 miljardia dollaria. Pohjakassaa oli jo valmiina 500 miljardia. Se on sellainen summa, etteivät seuraavat 10 sotilasmahtia yllä siihen edes yhdessäkään.

On taatusti varmaa, että saamme kuulla lisää uskomatonta hömppää seuraavilta ehdokkailta. Minulla on sellainen tunne, että jossakin vaiheessa puolueiden on todella mietittävä, ketä asettaa ehdokkaiksi. Koko presidentti instituutio kärsii näistä raakileista ja narsisteista ehdokkaina. Jokin taso on oltava ehdokkaillakin. Vuoden turhakkeesta äänestettäessä ehdokkaita on nyt tarjolla.

Suomella on aina ollut hyvä herraonni. Näin uskon käyvän myös nyt.

Avainsanat: presidentinvaalit2018, ehdokashaastattelut, paavoväyrynen, merjakyllönen, vuodenturhake