Satunnaiset kuvat

nuorimies

Uusimmat

Blogin arkisto

002 Ikuisuusasiat

Maanantai 1.1.2018 klo 18:30 - yrjöpoeka

Suomussalmella on ollut päätettävinä niinsanottuja ikuisuusasioita. Asioita joihin käyttäjät eivät saa vastausta useiden kyselyjen ja aloitteiden jälkeenkään. Valoa on ollut nyt hieman näkyvillä.

Ensimmäisenä ikuisuusasiana toteutui mattojenpesupaikka. Se rakennettiin Kiantajärven rantaan ja sinne tulee vesi järvestä. Pesuvedet eivät mene järveen. Sitä on kiitelty ja sen mukana olemme sitten saaneet sen paikan ikuisuusvaltaajat. Ihmiset jotka kuvittelevat sen olevan vain heidän tarpeitaan varten.

Toisena pitkään puhuttuna asiana saatiin aivan kunnan keskustaan sijoittuva koirapuisto. Paikka jossa omistajat voivat käyttää koiria irrallaan ja totuttaa niitä toisiinsa. Paikka valmistui pikkuhiljaa viime vuoden lopulla. Nyt olen vain sivusta hieman nähnyt sen olevan käytössä. Mitään kokemuksia siitä ei itsellä ole, koska tällä hetkellä meillä ei ole koiraa. Se on sinällään melkoinen ihme. Lapsuudestani asti minulla ja meillä on aina ollut koira. Tulevaisuus on hämärän peitossa koiran osalta.

Kolmantena ja eniten parranpärinää aiheuttavana aiheena on ollut asuntovaunujen ja -autojen leirintäalue taajaman viereen. Vuosi sitten kunta sai Jätkänpuiston itäpuolella olevan ranta-alueen omistukseensa ostettuaan sen sähkövoimayhtiöltä. Kaiken olisi luullut olevan selvää, mutta mitäsitä tyhjää. Nyt asuntoautot ja vaunut seisovat jokaisella mahdollisella paikalla, missä sitä ei erikseen ole kielletty. Kuntalaisille rakennettu rantapuisto on kesäisin täynnä parkkeerattuja autoja ja vaunuja. Jokainen pysäköivä ihastelee järven läheisyyttä ja hienoja rakennettuja uimarantoja. Frisbee golf rataa sen keskellä. Hyviä palveluja muutaman sadan metrin päässä.

Mikä se nyt tuli esteeksi kysytään? Nyt löytyi esteeksi melu. Kesäisin aivan tien vierellä aikaansa viettävät eivät melusta valita. Päinvastoin alue on heille rauhan tyyssija. Viranomaisten kertomana olen saanut lehdestä lukea, että pitäisi rakentaa meluaitaa tienreunaan ja näköala järvelle silloin peittyy. Matkailija seuraa taajamassa liikennettä ja opasteita. Jätkänpuisto pitäisi tämän mukaan heti kieltää, koska siellä on liikaa tieliikenteen melua. Ymmärtääkö tämän kuntalainen siten, ettei virkakoneisto ja valtuutetut oikeasti halua vaunualuetta taajaman liepeelle? Näin minä sen ymmärrän.

Olen itse asunut ja liikkunut suunnitellulla alueella useana kesänä. Mikäli meluaitaa todella tarvitaan siihen riittää lyhyt pätkä Emäjoen sillan kohdalta pohjoiseen. Sillä kohden on metsää ja sillä ei ole siten vaikutusta järvinäköalaan. Jokainen Suomussalmelainen on ajanut viitostietä etelään ja nähnyt Ristijärven vaunualueen viitostien vieressä. Ei siellä ole mitään meluaitaa. Sama liikenne jyristää sen vierestä. Siellä ajonopeus on 80 km/h ja meillä 60 km/h. Olen käynyt alueella. Se on todella rauhallinen ja liikenteen äänet ovat taustalla. Liikenne on öiseen aikaan siellä ja myös täällä todella hiljaista. Ei se lepoa häiritse. Ei se häirinnyt viime kesän Jätkänpuistossa pysäköiviä.

Vaunuilla tarkoitettu alue on puiston itäpuolella olevassa metsikössä joka itsessään jo vaimentaa melua. Minä esitän kunnan luottamusmiehille ja -naisille pyynnön. Käykää tutustumassa muihin vastaaviin alueisiin ja laittakaa vanualue kuntoon. Sitä varten alue ostettiin. Melusta puhuminen on tekosyy. Vallan pitäisi olla valtuustolla ja hallituksella. Nyt se on jossakin muualla. Valtuutettujen on lopultakin selätettävä nämä ikuisuusasiat.

Jätkänpuisto on Suomussalmen kehittyvän matkailun yksi vetovoimatekijä. Ämmänpäre sen viimeisimpänä kruununa.

Avainsanat: suomussalmenkunta, jätkänpuistonfrisbeerata.aloitevaunujenjaautojenleirintäalueeksi, kiantajärvi, emäjokisuu