Satunnaiset kuvat

Aamu ja lohi

Uusimmat

Blogin arkisto

018 Kainuun-kunta, osa III

Tiistai 13.3.2012 klo 16:56 - yrjöpoeka


Kainuun maakunta on saanut valmiiksi yhteisen sähköisen palveluverkon, verkon joka helpottaa kansalaisten saamia palveluja ja tuo samalla säästöjä. Nyt kunnat alkavat osittain purkaa järjestelmää, johon on sitkeästi yhteistyöllä pyritty. Erityisen merkittävä on terveyspuolen sähköinen verkko kokonaisuudessaan.  Pohjois-Suomen ERVA-alue laboratorioiden osalta mahdollistaa näytteidenoton missä tahansa sopimus alueella. Lähetteet palveluihin ovat voimassa koko sopimusalueella ja kansalainen ei enää ole sidottu siihen lähimpään palvelupisteeseen. Yhteinen verkko nopeuttaa ja antaa nyt mahdollisuuksia säästää  niin ihmistyövoimassa kuin euroissakin.

Yhtäaikaa kehitetty ensihoito on nopeuttanut avun tuloa merkittävästi verrattuna aikaan 2005 ja sitä ennen. Silloin oli joka kunnassa yksi ambulanssi ja mikäli auto vei potilaan Ouluun kunta jäi ilman ambulanssia. Nyt autoja on Kainuun alueella 15 ja kaikki toimivat ensihoito periaatteella. Henkilöstö on myös koulutukseltaan aivan toista, kuin ennen vuotta 2005. Nyt potilas arvioidaan ja hoidetaan etälääkärien päätöksillä itse kohteessa. Tämä on todella merkittävä parannus kaikille Kainuulaisille. Kainuun tieverkko on pysynyt sellaisessa kunnossa, että potilaiden kuljetus pitkistä välimatkoista huolimatta on parantanut ja nopeuttanut potilaiden pikaista hoitoonpääsyä.

Tämän yhteisen hyvän aikaansaatuamme kunnat ovat nyt valmiita puolustamaan vanhoja kuntarakenteita puolustaen niitä kuntalaisten palveluilla. Samaan aikaan kuntalaiset siirtyvät vauhdilla sähköiseen verkkoon. Pankkipalvelut jo osataan ja nyt Kainuun asukkaat opettelevat terveyspalveluiden ajanvarauksia. Uudenajan sähköistä verkkoa rakennetaan vauhdilla jokaiselle syrjäkylälle, kylille joista kaikki palvelut ovat jo poistuneet vanhojen kuntien toimesta. Maakunnan asukkaita opetetaan uudenajan palveluiden käyttöön ja Kainuulaiset ovat ottaneet ennakkoluulottomasti uusia palveluita käyttöön.

Vanhojen kuntarakenteiden puolustajat eivät näe, kuinka uusiaika tekee vanhat kunnat tarpeettomiksi. Tulevaisuuden Kainuussa ei etäisyys enää ratkaise, pääasia on että saa haluamaansa palvelua. Nyt ei ole aika peruuttaa ja siirtyä takaisin hevosvetoiseen aikaan. Tämä ei palvele vähenevien maksajien rasitusta. Kuntien on muutoin hyvin pian korotettava veroprosenttejaan. Kainuun poliittisilta päättäjiltä vaaditaan nyt tulevaisuuden näkemistä. Rakennammeko me menneisyyden Kainuuta puhelinvaihteineen ja keskusneiteineen?

Vai uskallammeko nähdä minne Kainuulaiset ovat menossa?

Avainsanat: kuntauudistus, kainuunkunta, pohjoissuomenervaalue, sähköinenverkko, ensihoito, etälääkäri, hevosvetoinen, palveluidenkarsinta, uusiaika, puhelinvaihde, keskusneiti