Satunnaiset kuvat

Ruukinkankaan urheilukenttä/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

017 Sottaavat aikuiset

Tiistai 23.2.2021 klo 11:57 - yrjöpoeka

2020 keväällä ja pitkin kesää Suomeen ilmestyi uusi sottaavien ikäluokka. Nuoria ja lapsia on syytelty aina roskaamisesta, mutta kesä 2020 kertoi lopulta totuuden. Sottaajia olivat aikuiset ihmiset ja myös kaikkein vanhimmat ikäluokat. Sottaaminen suoritettiin ja se jatkuu kylvämällä kasvomaskeja kaikkialle.

Jos joku sanoo, ettei vanhempia ikäluokkia voi tästä syyttää, hänellä voi olla huono omatunto asiasta. Viimevuoden keväällä ja kesällä eivät nuoret käyttäneet maskeja ollenkaan. Maskit olivat käytössä vain aikuisilla ja ikääntyneillä. Maskeja alkoi näkyä katujen vierustoilla ja kaikkein kummalisinta oli ilmiö metsien kuntopolkujen varsilta. Maskeja oli maassa ajelehtimassa ja niitä oli ripustettu polun vierus puihin. Tämä ilmiö ei ollut vain yhden paikkakunnan ilmiö, vaan sitä näkyi kaikkialla.

Viimeviikon vaihteessa alkoivat koulujen hiihtolomat ja sain koulutuksen tämän hetkisestä maskien käytöstä. Menin käymään kaupassa vasta illansuussa, siitä huolimatta valtatie-5 välittömässä läheisyydessä oleva kauppa oli täynnä. Asiakkaiden enemmistönä olivat pohjoista kohti rynnistävät perheet. Kaupasta poistuessaan sain seurata kuinka he toimivat maskien kanssa. Aikuiset riipaisivat maskin kasvoiltaan jo ulko-ovien välissä ja se heitettiin tuiskutuulen vietäväksi. Perheen pienimmät seurasivat annettua opetusta ja marketin ovensuussa ei pölissyt enää lumi, vaan valkoisten kavomaskien iloinen ilmava tansii.

Kaupan ulkopuolella on roska-astioita, mutta sinne en nähnyt kenenkään maskia laittavan. Seurasin autossani hetken ihmisten käyttäytymistä ja se oli todella surullista katsottavaa. Nuoremmat ikäluokat saivan maskin pois käsistään välittömästi oven ulkopuolella. Muutamien ikääntyneiden toiminta oli hitaampaa ja maskit tippuivat pitkin parkkialuetta ja vimeistään ennekuin istuivat autoihinsa. Tuleva kevät ja kesä on takuulla sottainen tämän ilmiön takia. Ilmiö on sitä mukaa pahentunut mitä enemmän ihmiset ovat maskia alkaneet käyttämään. Kesällä kunnat sitten palkkaavat esimerkiiksi nuoria siivoamaan vanhempien sottaamista.

Itseäni kummastutta maskien käytössä se, että niitä pidetään kasvoilla kaduilla ja metsäpoluilla, vaikka muita ei olisi lähimaillakaan. Viimekesän aikanan en nähnyt yhtään nuorta kulkemassa maski kasvoillaan metsäpoluilla. Koska kuljen koirani kanssa aamuin illoin kävelylenkeillä ympäristössäni, on ollut helppoa nähdä tämän ilmiön kasvu. Voin ymmärtää sen, että kävellessä lämpö nousee ja silloin maski takuulla ahdistaa. Se on kummallista, etteivät ihmiset osaa laittaa sitä taskuihinsa. Erityisesti kun viisaammat ovat julkisesti kertoneet maskien olevan erittäin hitaasti luonnosta häviävää sorttia.

Tulevaisuuden arkeologit ihmettelevät takuulla tuhannen vuoden päästä, mitä ovat nämä kummalliset esineet. Varmaanin viisaita teorioita kehitellään, mutta mysteeriksi tämän esineen todella runsas esiintyminen lopulta jää. Pitäisikö tulevaisuuden tutkijoita auttaa ja kaivaa kätkö jonkin kivikautisen asuinpaikan läheisyyteen? Kätköön erilaisia maskeja ja selitys niiden käyttötarkoitukseta. Samalla selitys sille, miksi niitä löytyy kaikkialta. Ihmiset tulivat hulluiksi ja maailmanlopun tunnelmissa kaikki heitettiinb luonnon armoille.

Ensimmäiseksi olisi löydettävä vähintään tuhat vuotta kestävä säiliö maskeille. Vai kietoisiko viestipaketin maskien sisälle?

Avainsanat: covid19, kasvomaskit, sottaavataikuiset, esihistoriallinenlöytö