Satunnaiset kuvat

Kuningastaimen

Uusimmat

Blogin arkisto

113 Hirtetään itsemme

Lauantai 12.5.2018 klo 19:54 - yrjöpoeka

Olemme me ihmiset melkoisia velikultia. Kun joku lausuu jotakin tunteisiin vetoavaa, meistä osa on valmis vaikka heti hirttämään itsensä. Otetaan muutama esimerkki. Poliiseista on vajausta ja kansa tuntee olonsa turvattomaksi. Ensinnäkin mihin perustuu väite poliisien määrän vajauksesta? Mihin perustuu väite kansalaisten turvattomuudesta? Poliisien lobbausjärjestöt poliisiylijohtaja etunenässä aloittavat joka vuosi itkemisen, jotta kansanedustajat kuulevat heidän hätänsä ja heidän avullaan kansan hädän.

Suurin osa kanssakulkijoista on jokavuosi valmis lisäämään poliisien määrää. No mitäs ne poliisit tekevät? Sen me näemme jokaviikkoisista poliisien työstä kertovista TV-ohjelmista. Juoppojen kuskausta päivästä toiseen. Tuttujen narkkarien taluttelua ja välillä muutamia puhallusratsioita hallinnon tarpeista lähtien. Edellinen poliisiylijohtaja yritti masinoida kansalaisliikettä aikaan, kun maahan tuli yllättäen noin 30000 tuhatta turvapaikanhakijaa. Tulivat pyytämättä ja yllättäen kuin ne kuuluisat Jäätteenmäen faksit. Kansa saatiin hetkeksi kuvittelemaan, että 30000 tuhatta aiheuttaa vaaran 5,5 miljoonalle suomalaiselle.

Olimme valmiita maksamaan lisää jotta turvallisuus paranisi. Mitä sitten tapahtui? Eipä juuri mitään. Nyt on taas aika kuvitella uusia uhkakuvia, jotta kansalaiset vaatisivat lisää turvatoimia. Pikkuhiljaa muutkin toimialat ovat ymmärtäneet, että ensin on luotava uhkakuva, jolla kansalaiset saadaan oman asian taakse. Viimeisimpänä on maataloustuottajien lanseeraama uhka maidon hinnasta. Luotiin uhkakuva ja laitettiin omat joukot tekemään tutkimus jolla etsittiin halukkuutta hinnan nostamiseen.

Kansa vastasi niinkuin haluttiin. Kyselyn perusteella joukko kansalaisia on valmis nostamaan maidon hintaa 10 sentillä. Hupaista on se, että vastaajat uskovat koko summan siirtyvän tuottajille. Markkinat ovat siitä kummalliset että kun jonnekin annetaan jotakin, se on jostakin pois. Jos aikuisen oikeasti halutaan korvamerkitä se tuottajille, muu järjestelmä haluaa oman osansa. Lopputulos on se, että maidon loppuhinta nousee tuplaten. Me kansalaiset olemme lampaita, jotka määymme sen mukaan mitä meiltä halutaan.

Seuraan mielelläni paljon muutakin yhteiskunnassa tapahtuvaa. Liike Nyt on tehnyt kyselyn ilmastonmuutokseen liittyen. Keskustelun pohjaksi tehty esittelyteksti (nuorehkon naisen tekemä) lähti siitä, että me olemme lampaita ja valmiita kaikkeen. Olipa pakko hieman pohdiskella, että jos tällä tasolla ovat liikkeen johdon esitykset kyselyineen, sillä ei pitkälle pötkitä. Ovatko liikkeen toimijat sisäistäneet uskon siihen, että kansalaiset ovat valmiita hirttämään itsensä kun vain luodaan jokin selittämätön uhkakuva.

Edellinen päivitykseni lähti siitä oletuksesta, että kansalaisten valitsemat kunnan valtuutetut ovat lampaita. He seuraavat kulloistakin Jeesusta joka kertoo uhkakuvan ja se torjutaan yhteisellä uskolla. Kansalaiset laajemmin ovat samalla tavoin lampaita. He kaipaavat johtajaa, Jeesusta. Jeesus kertoo uhat ja myös sen, mitä sen torjuminen vaatii. Me uskomme sokeasti ja annamme luvan itsemme hirttämiseen. Hintoja voi korottaa koska kyselyt sitä tukevat. Poliisien määrää on lisättävä samoista syistä.

Hallitus on keksinyt tämän saman kaavan. Uhkana ovat sadattuhannet työttömät. Heitä on oikeus kurittaa ja syrjiä. Äänestäjät tukevat sitä. No, määkyvät ne sinisetkin, koska ovat tulleet uskoon.

Hirtetään itsemme, koska me itse haluamme sitä.

Avainsanat: uhkakuva, adressimaidonhinnakorottamiseen, etujärjestöjenlobbaus, sokeausko, jeesusjalampaat