Satunnaiset kuvat

Kuusinki nuorena

Uusimmat

Blogin arkisto

229 Kolme pointtia

Sunnuntai 28.10.2018 klo 12:40 - yrjöpoeka

Alexsander Stubb lanseerasi pääministerinä ollessaan sanonnan kolme pointtia. Nopean ja hyvin artikuloidun puheensa hän pystyi jäsentämään erinomaisen hyvin. Stubb on suomalaiseksi politiikoksi poikkeva sosiaalisen käyttäytymisen osalta. Lisäksi hän on erittäin kielitaitoinen ja osaa liikkua Euroopan politiikkojen joukossa sujuvasti. Olen oppinut arvostamaan häntä juuri Eurooppalaisena politiikkona. Suomessa hän joutui pienten piirin silmätikuksi noiden ominaisuuksiensa takia.

Eurooppa on viime vuosina hukannut yhdessä tekemisen ja siksi Stubb sen puolesta puhujana olisi erinomainen valinta juuri tässä ajassa. Toivottavasti kaikissa suomalaisissa poliittisissa ryhmissä ymmärrettäisin tämä. Eurooppa tarvitsee nyt sellaista henkilöä johtoonsa, joka voi antaa tulevaisuudenuskoa levottomalle nuoremmalle sukupolvelle. Liian monissa maissa puhutaan rajojen sulkemisesta. EU yhteisenä nimittäjänä on tuonut jokaiselle meistä hyvin paljon hyvää. Jokainen huomaa sen kulkiessaan EU-maissa. Yhteinen raha ja avoimet sisärajat. Jokaisella meistä on omia jälkeläisiä ja lastenlapsia kaikkialla Euroopassa. Siksi tätä yhteisöä pitää puolustaa.

Olen muutaman kerran saanut kuulla, ettei minulla ole mitään hyvää sanottavaa esimerkiksi kokomuksen politiikoista ja sen harjoittamasta politiikasta. Politiikan teossa puolue on liian yksisilmäinen. Sitä vastoin puolueessa on politiikkoja joita arvostan. Sauli Niinistö on heistä yksi. Jan Vapaavuori on ikääntyessään muuttunut ja pidän hänen rohkeudestaan, kun hän haastaa myös oman puoleensa. Hyvänä esimerkkinä on hänen kova kritiikkinsä puolueen linjasta maakuntahallinnon uudistushankkeen suhteen. Kokoomuksen naisten puolella on Elina Lepomäki ainoa sellainen jolla on oma mielipide. Toivottavasti jonakin päivänä puoluetta johtaa nainen ja se voisi hyvin olla Lepomäki.

On takuuvarmaa, että tämän päivitykseni jälkeen minun sanotaan suosivan vain kokoomusta. Puolue saa tarvittaessa ansionsa mukaan ja myös yksittäiset toimijat. Niin saavat kaikki muutkin puolueet. Pidän tänään itseäni vapaana puolueiden rajoittavista kahleista. Oppositiopuolueilla olisi juuri nyt tuhannentaalan paikka terävöittää linjaansa kun hallitus kompastelee. Sitä puolueet eivät tee, vaan odottavat kaiken satavan heidän laariinsa hallituksen kompastelun takia. Äänestäjänä tiedän ja uskon, että tämä sekava aika on paras hetki kertoa, mitä puolueet oikeasti tulevat ajamaan vaalien jälkeen. Linjan pitää olla selvillä ennen vaalikentille lähtöä. Taidan toivoa turhaan. Samaa liirumlaarumia toistetaan, mitä on tehty jo vuosikymmeniä. Siksi mikään ei muutu politiikassa, vaikka maailma on tänään aivan toinen.

Tänään uutisoidaan lasten osallistumisesta metsästykseen. Jotkut eivät antaisi lasten osallistua, koska nämä joutuisivat näkemään eläinten tappamista. Maailmassa on vielä kansoja, joissa lapset saavat nähdä, mistä liha esimerkiksi tulee. Lapsuudessani maataloissa tiedettiin mistä ruoka tulee. Vaarini opetti minut teurastamaan kotona. Olin silloin alle kymmenvuotias. Silloin oli luonnollista opettaa joillekin suvusta teurastamisen salat. Minut katsottiin silloin kelvolliseksi. Siksi pidän tänään nuorten metsästäjien puolta. Antakaa heidän metsästää rauhassa. Metsästys on hyväksi lapsille. Mielensä pahoittajat voivat nyplätä vaikka pitsiä.

Kolme pointtia. Kokoomus. Oppositio. Metsästys.

Avainsanat: alexsanderstubb, euroopankomissio, sauliniinistö, janvapaavuori, elinalepomäki, oppositiopolitiikka.kolmepointtia

194 Lohisoppa kiehuu jälleen

Sunnuntai 16.9.2018 klo 15:36 - yrjöpoeka

Suomen rajoilla on kaksi suurta jokea, joissa kutee lohi. Toinen on Teno, johon nousee pohjoisen Jäämeren lohi. Toinen on Tornionjoki. Juuri tällä joella olisi kaikki mahdollisuudet tuottaa valtavat määrät luonnontilaista lohta kaikkien Itämeren rantavaltioiden käyttöön. Lobbaus järjestöt (ammattikalastajat) syöttävät Euroopan komission jäsenet niin hyvin, että sieltä on jälleen tulossa isku luonnonkutuiselle lohelle. Komissio haluaa lisätä todella tuntuvasti mereltä pyydettävien lohien määrää.

Kaikki tutkijat lähtevät siitä, että Itämeren pääaltaalta saisi pyytää vain 65000 lohta ja komisiio nostaisi sen 105000 loheen. Ammattikalastajat ovat takuulla tyytyväisiä, lohi on maistunut komission jäsenille. Useina vuosina olemme saaneet nähdä mihin tämä tempoileva kalastuspolitiikka johtaa. Tornionjokeen nousevien lohien määrä romahtaa ja sillä on heti valtaisa vaikutus luonnonkutuisten poikasten määriin. Komissiota ei kiinnosta se mahdollisuus, että Euroopassa oleva joki tuottaisi luonnontilaisia kaloja.

Komission syöttäjiä ovat myös valtaisat kalankasvattamot Norjan vuonoissa. Nämä kasvattamot pyytävät kaikkialta maailman meristä järkyttävät määrät muuta kalaa lohien rehuksi. Tämä lohi on syönyt kotimaisen kirjolohen kasvattajien mahdollisuuksia, koska sitä tuotetaan halvemmalla. Kaupoissa on tarjouksessa norjalaista lohta huomattavasti halvemmalla ja asiakas on se joka valinnan tekee. Siksi näille suurille kasvattamoille on edullista, että jokien poikastuotanto supistuisi. Heidän etujensa mukaista ei ole se, että luonto tuottaisi pohjoisella alueella lohta.

Lohen hinta on kaikkein suurin silloin, kun se pääsee nousemaan jokeen. Siellä vapavälinein pyydetyn lohen hinta on omien kokemusteni mukaan todella posketon, mutta se on silti sen väärti. Lohen hinnasta saavat oman osansa jokivarsien yritykset. Samoin kalastusalueiden omistajat ottavat oman osansa. Usein he myös ovat majoittajia kalastajille ja myös oppaita. Tornionjoki varsi on hyvä esimerkki siitä, että hyvin tuottava joki tuo kalastajia ympäri maailmaa. Rajoitusten ja kalastussäännösten avulla jokivarsilla huolehditaan siitä, että vapakalastajat eivät voi tyhjentää jokea.

Mikäli komission esitys menee lävitse, voimme taas kerran kokea kuinka kalastajien määrä romahtaa joella. Ammattikalastajat eivät näemmä koskaan ymmärrä sitä, mikä oikeasti tuo lohen heidän pyytöihinsä. Rajoitusten avulla lohen hinta pysyy myös korkeammalla ja sen luulisi olevan kalastajien etu. Millään istutus toiminnalla emme koskaan saa sellaista tuotantoa aikaiseksi mitä luonnonvarainen joki voi tuottaa. Istutetuista kaloista suurin osa päätyy muiden kalojen suihin. Istutettu kala ei myöskään omaa yhtä vahvaa leimautumista jokiin kuin luonnonkutuinen.

Odotan Suomen hallituksen vastaavilta ministereiltä vahvaa selkärankaa vaikuttaa siihen, että kalakantojen verotus on kestävällä tasolla. Valitettavasti nykyinen hallitus uskottelee kaikkea mahdollista. Siellä luvataan pitää koko Suomi asuttuna. Siellä luvataan vahvistaa erilaisten luontoyritysten toimintamahdollisuuksia. Siellä luvataan suojella jopa lohta. Kyllä ne ammattikalastajat itkivät menneenä kesänä ja se itku on kuultu. Nyt lohi on tulossa henkipatoksi.

Hyvä puoli on se, ettei ammattikalastajien tarvitse enää viritellä siikaverkkoja jokisuun kulkureiteille. Sinne asti eivät lohet enää selviä.

Avainsanat: euroopankomissio, itämerenlohenkalastuskiintiö, ammatikalastajienlobbaus, norjalainenkassilohi, tempoilevakalastuspolitiikka, luonnonkutuinenlohi