Satunnaiset kuvat

Ruukinkankaan urheilukenttä/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

232 Maksajat kehäkolmosen ulkopuolella

Tiistai 22.10.2019 klo 13:05 - yrjöpoeka

Suomalaiset mediat ja erityisesti YLE, uskovat otsikoiden tehoon uutisoinnissaan. Aina on puhuttu siitä, kuinka ihmiset lukevat vain otsikon ja alkavat uskoa sen sanomaan. Kun esimerkiksi YLE tänään julkaiseen uutisen tai tutkimuksen, niin otsikon sisältämä sanoma on usein aivan toinen kuin sitten jutun tarkempi lukeminen antaa ymmärtää. Suomettumisen aikana YLE oppi kiertämään Neuvostoliittolaisten suuttumista sillä, että lainattiin esimerkiksi Ruotsalaisten lehtien uutisia. Tänään sitä ei enää tehdä, vaan toimittajat haluavat tehdä oman henkilökohtaisen uskomuksensa mukaisen uutisen. Lukijat ehkä nyt hymähtävät.

Suomessa on viimeisen vuoden aikana kiihtyvällä tahdilla uskoteltu kaiken saastumisen olevan vain meidän tekemää. Aiemmin pidimme YLEä mediana, joka tuotti luotettavia uutisia. Mitä enemmän YLE on nyt suoltanut tuutistaan ulos juttuja, joiden otsikko kertoo muuta kun juttu, sitä vähemmän itse luotan puolueettomaan mediaan ja YLEen. Otetaanpa esimerkkejä. Eilen YLE julkaisi uutisen meidän valtavasta ilmaston sotkemisesta, kun lentelemme lomille kaukomaille. Juttu otsikoitiin: Asukaslukuun suhteutettuna suomalaisten lentomatkoista kertyy koko maailmassa toiseksi eniten hiilidioksiini päästöjä.

Tätä uutisen otsikkoa jankutettiin sitten kaikilla YLEn kanavilla ihan koko päivän ajan. Tätä sitten kommentoivat kaiken maailman dosentit ja hihhulit. Sanoma oli selvääkin selvempi. Suomalaisten on siirryttävä kulkemaan jalan. Tätä tutkimusta osastaan kyllä muualla lukea ja tulkita oikein. Tässä tutkimuksessa tärkeintä olivat ne hiilidioksiinin tonni määrät. Niitä aiheuttavat eniten amerikikalaiset, kiinalaiset, britit, japanilaiset ja saksalaiset. Tätä ilmiötä kuvaa parhaiten ja osuvammin flightradar sivusto. Sivusto seuraa reaaliaikaisena sitä, missä ne lentokoneet oikein lentelevät. Sieltä selviää ilman YLEn uutista, että Suomen ilmatila on tyhjä, mutta samaan aikaan edellä mainittujen maiden ympärillä on suoranainen kaaos.

YLE on tänään jatkanut samalla linjalla. Politiikot uskoivat hallitusta tehdessään, että mehän olemme reippaita ja leikkaamme liikenteen päästöt tuosta suitsait. Aalto yliopisto on tehnyt työtä ja julkaisi tutkimuksen, joka oli YLElle taivaan lahja. Sitä on suollettu joka lävestä ulos ja toimittajat todella alkavat uskoa suomalaisten olevan katasrofaalisia sotkijoita. Pahimpia koko universumissa. Koska tarvitaan raflaava esitys, niin sitä myös tuli. Tämä on joillekin toimittajille nyt kultakaivos. Laitetaan autoilija maksamaan sotkunsa ja kas, näin Suomi pelastuu.

Tässäkin uutisessa on sisällä paljon sellaista, mitä nämä ilmastohysteriaan sairastuneet eivät halua nähdä. Aivan ensimmäisenä sen, että polttomoottorit kehittyvät nyt hurjaa vauhtia. Sähköautot sensijaan polkevat paikallaan, koska ei ole sellaista akustoa jolla pitkien etäisyyksien maassa pärjättäisiin. Sähköautot tarvitsevat valtavasti sähköä ja se ei synny tyhjästä. Mikäli esimerkiksi Suomi siirtyisi kokonaan sähköautoihin, se tarkoittaisi välittömästi uusia ydinvoimaloita. Niitä tulisi syntyä useita ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Suomalaiset siirtyvät pian purjelaiva aikaan. Kestää se tavaran tuonti pikkuisen kauemmin. Onneksi meillä asuu rikkaita, jotka maksavat tämän kaiken

Eipä siis ihme, että yksi puolue kasvaa. Maksajan roolin asetettu pieni ihminen uskoo entistä vahvemmin perussuomalaisten sanomaa, kuin YLEn-annettuja uutisia.

Avainsanat: valeuutiset, toimittajienhenkilökohtaisetuskomukset, flightradar24, aaltoyliopisto, polttoaineetkortille, gallupkannatus