Satunnaiset kuvat

Hopeaa rajan takaa

Uusimmat

Blogin arkisto

019 Huomioita ajasta

Keskiviikko 3.3.2021 klo 12:42 - yrjöpoeka

Odotan malttamasttomasti kutsua toisenkin silmäni leikkaukseen. Hyvässä lykyssä voisin saada vuoden lopulla uudet silmälasit. Niitä todella kaipaan, koska lähinäkemiseni on todella huonolla tolalla. Viimeisen viikon aikana olen kokeillut useita kertoja kirjoittamista, mutta tolkuttomien virhemäärien takia siitä ei ole tullut mitään. Eikä paremmin mennyt tänäänkään. Olin saanut kirjoituksen valmiiksi ja valmistauduin sen siirtämiseen blogin alustalle. Siinä tuhratessa sain kirjoitukseni deletoitua kokonaan. Voi elämän kevät…

Maahamuutosta on puhuttu paljon ja siitä jaksavat perussuomalaiset puhua jokaikinen päivä. Heillä ei todellakaan ole muita aiheita. On aivan sama mistä aiheesta eduskunnassa puhutaan, niin persut kyllä ujuttavat keskusteluun haittamaahanmuuton. Persut ovat puhuneet maahanmuuttajien olevan uhka suomalaiselle äijämeiningille. Juuri sille mitä he mieluusti edustavat. Persut ovat myös vaatineet, että islamilaisten muuttajien on pukeuduttava kuten muutkin suomalaiset. Naiset napa ja perse paljaana ja miehet kaljavatsa turvoksissa ja housunpersaus lököttämässä niin että persvako vilkkuu.

Nyt on sitten todettava, että persut ovat osittain oikeassa! Olemme muuttuneet hyvin lyhyessä ajassa islamilaisen kulttuurin omaksuneeksi kansaksi. Persuedustajatkin eduskunnassa mekastavat maahanmuutosta ja peittävät kasvonsa siitä puhuessaan. Persut ovat oikeassa myös siinä, että kasvonaamion takana voi piileskellä rikollisia ja terroristeja. Nyt naamioista on hyötyä kaikille niille persuille, joiden puheita ja tekoja punnitaan jatkuvasti käräjillä. Nyt heillä on laillinen oikeus peittää kasvonsa julkiselta medialta ja erityisesti äänestäjiltä. Kohta he huomaavat tämän kasvomaskin käytön todella nerokkaaksi ja vaativat maskien koon suurentamista.

Me emme edes tiedä kuinka pitkäaikainen tämä koronavirus epidemia on. Emmekä sitä, millaisia suojavarusteita sen nujertamniseksi tarvitaan. Olemmeko kohta tilanteessa, jossa maahanmuuttajien pitämä tumma maahan ulottuva hursti kasvonaamioineen huomataan hyväksi ongelman ratkaisuksi. Siinä vaiheesa kansalaiset olisivat yhdenvertaisia. Kukaan ei tietäisi pelkästä ulkoisesta pukeutumisesta onko hän maahanmuuttaja. Vinkiksi voisin kertoa, että jokainen puolue valmistaisi omille kannattajilleen hatut ja siihen sopivan värin. KU-Klux-Klaanilla on käytössä valkoinen tötteröhattu. Olisko tässä jollekin suomalaiselle puolueelle sopiva hattu?

Kokoomus sekoilee persupelossaan Helsingin pormestari ehdokkaidensa kanssa. Petteri Orpo puhuu pehmoisia ja kuvittelee, että kaikki on kuin ennenkin. Sitä se ei ole. Kokoomuksen kannattajat vaativat huomattavasti kovempaa otetta ja puhetta. Siksipä kokoomuksen nuorempi miespuolinen kaarti on mieluusti koventanut puheitaan. Välillä on tunne puhuvatko persut heidän suullaan.

Jussi Halla-aho istuu tyytyväisenä kasvomaskinsa alla. Kokoomus on ajautumassa kaaokseen persupelkonsa kanssa ja sille on käymässä kuten keskustalle. Jäljelle jää pienhi kääpiö, joka haikailee menneisyydessä. Näköpiirissä on tilanne jossa Suomi on jakaantunut oikeistoon ja vasemmistoon. Sdp, vasemmisto ja vihreät muodostavat demokraatit. Persdut kokoavat koko oikean laidan yhteen. Nimenä heillä voisi olla Trumpetistit.

Keskusta jäisi jakojäännökseksi. Kekkonen ja YYA johtotähtenään. Väyrynen...?

Avainsanat: haittamaahanmuutto, islamilainenkulttuuri, perussuomalaiset, kasvomaski, petteriorpo, helsinginpormestari, jakojäännös

155 Mahtavaa

Maanantai 30.11.2020 klo 14:15 - yrjöpoeka

Muuta ei voi sanoa kun lukee uutisointia perussuomalaisten vaihtoehtobudjetista. Puolue on aina kertonut, että kaikelle maahanmuutolle on pantava stoppi. Heidän mielestänsä köyhien maiden asukkaita tulisi auttaa heidän kotimaissaan. Tämä puhe on mannaa kaikille persu kannattajille. Puolue ei kuitenkaa kerro mitä tapahtuu, jos heidän ehdottamansa leikkaukset toteutettaisiin. Sitä ei kerro myöskään tämä meidän valpas mediamme, ei YLE, eivätkä kaupalliset mediat. Kannattajat sitä eivät osaa edes kysellä. Heille riittää mantra, ei maahanmuutolle.

Mikäli persut saisvat leikata kaikesta mitä he ovat esittäneet, se tarkoittaisi ”haittamaahanmuuton” lisääntymistä. Heidän kaikki leikkaustavoitteensa kohdistuvat juuri siihen, millä köyhiä maita autettaisiin pitämään asukkaansa itse. Kaikkien suomalaisten järjestöjen työ kehitysmaissa supistuisi jyrkästi. Lisäksi puolue haluaa kurittaa ilmasto- ja ympäristöministeriön toimialaa ja myös opetusministeriön toimialaa. Tämä johtuu persujen puna/viher värisokeudesta. Ilmastokysymys ahdistaa puoluetta tavattomasti, koska sitä on vaikea hahmottaa ja ilmoja on aina pidellyt. Oppivelvollisuuden lisääminen on myrkkyä puoluejohdolle, koska liikaa oppineet voivat kyseenalaistaa mestarin opetukset.

Suomi ja muu Eurooppa kärvistelee covid-19 viruksen kourissa. Tästä syystä EU-maat ovat päässeet yksimielisyyteen tukipaketista, jolla autetaan eri maiden teollisuutta ja yrityksiä. Perussuomalaisille tämä ei tietenkään sovi. Mitä köyhempiä ja kurjempia kansalaiset ovat, sitä premmin heihin uppoavat puolueen laulut maahanmuutosta. Persujen politiikka ei eroa yhtään vanhasta Neuvosto politiikasta.  Köyhille on kerrottava missä on vihollinen ja tästä syystä kansa on pidettävä köyhänä ja oppimattomana.

Kaikille oppositio puolueille on yhteistä se, että ne pyrkivät jatkuvasti levittämään epäluuloa hallituksen toimia kohtaan. Siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siitä syystä, että Suomen talous on säilynyt suhteellisen vahvana ja koronaviruksen torjuntatoimet ovat kansanvälisessä vertailussa ehdotonta kärkeä. Suomalaisesta terveydenhuollosta ja hallituksen toimista ovat muut maat kiinnostuneita ja eri maiden mediat kiertävät tekemässä juttuja kuinka maamme on selvinnyt. On sanomattakin selvää, että opposition politrukkeja kyrsii, kun he lukevat muun maailman aviiseista juttuja esimerkiksi Sanna Marinista. Yksikään ulkomaan media ei ole kiinnostunut opposition politrukeista. Politrukit tietävät kuinka tämä vaikuttaa äänestäjiin. Kyllä se kyrsii.

Paavo Väyrynen pääsi kepun puoluehallitukseen. Mitäpä hän nyt sanoo:”Minulla on voimakas vakaumus kuinka asiat pitäisi hoitaa ja siltä pohjalta pyrin toimimaan”.

Mahtavaa. Paavosta Helsingin pormestari!

Avainsanat: perussuomalaiset, varjobudjetti, haittamaahanmuutto,