Satunnaiset kuvat

Isojen säyneiden narraaja

Uusimmat

Blogin arkisto

041 Astma

Keskiviikko 22.6.2011 klo 15:04 - yrjöpoeka

Viimekeväät vaivannut astma tuli tänä vuonna todella voimakkaana. Veto on ollut todella poissa ja menneet ajat keväisistä kuntoilukuureista ovat enää unta. Kuiva kevät on tuonut kaiket homeet ja itiöt vahvasti hapenottimeen. Kaiken huipuksi on alkanut tuntua siltä, että vuosi vuodelta naiset alkavat haista entistä enemmän voimakkailta hajusteilta, nimenomaan haisemaan!

Viimeiset kesäkuun kokoukset ovat olleet todella vaikeita. Ääni on kokouspäivän jälkeen pelkkää pikkulapsen piiperrystä. Osa ihmisistä osaa jättää itsensä hajustamatta kokouksiin tullessaan, osa taas ei. Kaikenlisäksi vuosittain ovat hengitysyhdistykset lähestyneet erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja luottamushenkilöitä. Kokouksissa kaikki eivät sitten enää muista koko asiaa. Vaikka näkisivät, että on vaikeaa ja on käytettävä avaavaa lääkettä kokouksen aikanakin.

Tämä kevät on ollut todella vaikea. Kaikenlisäksi jouduin jättämään Perussuomalaisten puoluekokouksen väliin ja menemään lääkäriin. Muutama muukin sellainen tapahtuma on pitänyt jättää väliin, joihin olisin mielelläni osallistunut. Vuosi vuodelta paheneva vaiva pakottaa pohtimaan, miten seuraavina vuosina vaivan kanssa selviää? Politiikan parissa joutuu olemaan toisten ihmisten seurassa ja siinä joutuu väkisin hajustetuksi.

Nyt odottelen juhannukseksi todella sateista säätä! Parina viime päivänä on ollut hieman helpompaa sateiden takia ja lisää on toivomuslistalla. Luonto kaipaa myös lisää vettä. Kainuun ja Koillismaan vesistöt potevat kroonista vesipulaa. Joet olivat kesävedessä heti kalastuskauden alussa ja se oli todella poikkeuksellista.

Kotosalla vietetyt päivät eivät ole kuitenkaan olleet hukkaan heitettyjä. Olen saanut puuhasteltua muutamia valikoituja perhoja kesän kalastuskautta varten. Toivottavasti kalat ne hyväksyvät.

Juhannuksen vietän kalastuksen parissa Kuusingilla. Laitan Suomen lipun salkoon aattona leirissä ja vietän rauhallisen juhannuksen.

Toivotan kaikille lukijoilleni Rauhallista ja Sateista Juhannusta!

Avainsanat: krooninenkeuhkoastma, hajustettuilmasto, hajuvesienmaailma, juhannusjoella, kuusinki