Satunnaiset kuvat

Taimenen väsytys 1

Uusimmat

Blogin arkisto

259 Sama laki kaikille

Keskiviikko 27.11.2019 klo 11:22 - yrjöpoeka

Postin lakko näyttäisi olevan loppusuoralla. Lakon aikana olemme saaneet nähdä työväenpuolueen (SDP) kompurointia. Työväenpuoluetta edustava Sirpa Paatero on toiminut niinkuin kirjoitin 21.11.2019, eli ei ole lukenut sitä pienellä painettua pränttiä Postin näyttämistä papereista. Hän on mielestäni tietoisesti, tai sitten hölmöyttään, puhunut aika paljon totuuden vierestä. Nyt hän on ottanut itselleen uhrin roolin ja yrittää saada muut puolelleen itkua tuhertamalla. Hän haluaa olla nyt uhriutuja. Uhriutumiseen pakotti kokoomuksen arvelu siitä, ovatko Rinne ja Paatero puhuneet eduskunnalle muunnettua totuutta. Suomeksi sanottuna valehdelleet.

Suomi on nähnyt vuosien varrella, kuinka käy totuutta säästeliäästi käyttäneille ministereille. Vihreiden Heidi Hautala sai lähteä kehitysminiosterin tehtävistä 2013. Hän toimi valtion omistajaohjauksesta vastaavana, kuten nyt Paatero. Suurin tapahtuma oli pääministeri Anneli Jäätteenmäen savustaminen tehtävästään 200. Hän kyllä kertoi sivulauseessa eduskunnalle, että puhun niin totta kuin osaan. Se ei eduskunnalle, eikä Paavo Lipposelle kelvannut. Lipposta tuki ansiokkaasti kepun terrieri Mauri Pekkarinen. Hautalan ja Jäätteenmäen muunnellut totuudet ovat hyttysen kokoisia verrattuna Rinteen ja Paateron tekemisiin. Nyt aiheutettiin lakko, joka on maksanut miljoonia ja maksaa vielä lisää tästä sopasta syntyneestä lakkojen ketjureaktiosta.

Kirjoitin vuodenvaihteen tienoilla, että SDP pärjää vaaleissa vain sillä, että Rinne pysyy poissa. Hän vietti silloin sairaslomaa puheenjohtajan tehtävistään. Kaikki ne kuvitelmani ovat toteutumassa, kun kukaan ei tiedä mitä Rinne milloinkin keksii. Minä kuvailisin häntä norsuksi posliinikaupassa. Jokaisella äkkikäännöksellä kuuluu helinää. Pikkuhiljaa on itselläni kasvanut kuva kotimaisesta pikku-trumpista. Rinteessä on paljon samaa kuin Ison-Britannian Boris Johnsonissa. Kaahotetaan menemään rypistynyt puvuntakki auki. Molemmilla on samat vaikeudet saada takki kiinni ennen kättelyä. Puheet ja esiintyminen ovat Trumpilla, Johnsonilla ja Rinteellä samankaltaisia. Sekavia ja täysin arvaamattomia. Puheiden jälkeen kokoontuvat faktojen tarkastajat.

Tätä kirjoittaessa radiossa kerrotaan lakon päättyneen ja töiden alkavan heti. Lakon jälkeensä jättämät epäselvyydet ja muunnellut totuudet eivät taatusti unohdu. Siitä pitävät huolen iltapäivälehtien politiikasn toimittajat. Samoin kokoomus haluaa saada aikaan epäjärjestystä hallituksessa. Mikäli oppositiosta tulee ehdotuksi ministereihin kohdistuvista epäluottamus äänestyksistä, niin ne saavat myrskyn aikaan. Ennen äänestyksiä etsittäisiin tulevia kumppaneita ja sovittaisiin yhteistyöstä. Perussuomalaiset ovat nihkeinä, koska heidän ei tarvitse tehdä mitään. Saako kokoomus mukaansa jonkin hallituspuolueen?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tässä olisi tasa arvovatuutulle mietinnän paikka. Voivatko Rinne ja Paatero selvitä, vaikka valtakunta on kokenut suuria vahinkoja? Kysymys kuinka sitten kävisi? Hajoaisiko hallitus? Vai valittaisiinko tehtäviin uudet kasvot? Vai olivatko Heidi Hautalan ja Anneli Jäätteenmäen muunnellut totuudet pahempia?

Epäluottamusäänestys tulee. Petteri Orpo haluaa olla jämeränä, vaikkei sitä häntä katsoessa uskoisi. Hajoaminen riippuu siitä, lähteekö jokin hallituspuolue kokoomuksen kelkkaan.

Muutoin hallitus jatkaa. Uutena pääministerinä Timo Harakka.

Avainsanat: muunneltuatotuutta, anttirinne, sirpapaatero, annelijäätteenmäki, heidihautala, timoharakka

053 Vihreä ongelma

Torstai 14.4.2016 klo 10:39 - yrjöpoeka

Katsellessani eilistä YLEn A-studiota, en oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa. Toimittaja jatkoi vihreiden Heidi Hautalan aloittamaa vyörytystä, että tehty rajasopimus Venäjän kanssa ei käy heille. Presidentti piti eilen lehdistotilaisuuden Lapin kierroksellaan ja siinä hän kertoi selkeän Suomen kannan. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli toimittajan kohteena. MEP Hautalan argumentit olivat vähissä ja piti vain uskotella, että tästä ei hyvä seuraa.

Vihreiden pasmat ovat todella sekaisin. Hautala antoi eilen kuvan puolueesta, joka ei tiedä mitä ja miten ulkopolitiikassa toimitaan. Hän ei ole ainoa ja syy voi olla se, että useiden vuosien jälkeen he potevat jälkitraumaattista reaktiota. Useita vuosia he saivat rakennella pesäkkeitään ministeriöihin ja nyt niitä rakennelmia nakerretaan toisten puolueitten toimesta. Ministeriautojen leppoisa kyyti on vaihtunut tavallisten koppa-autojen täriseviin kyyteihin.

Eipä ole ihme, että puolueen entisiä näkyviä kellokkaita ahdistaa. Kaikkea mahdollista on vastustettava. Ydinvoimaa tottakai. Vesivoimaa tietysti. Tuulivoimaa kannatetaan, vain siihen asti kun siitä puhutaan. Sitten alkaa vastustaminen. Kansallismaisema tuhoutuu. Linnut ja lepakot kuolevat massoina roottorien lapoihin. Uhanalaisia elikoita tuhoutuu, mikäli maata liikutellaan. Kaivostoimintaa vastustetaan ja siihen he löytävät syitä aivan kaikesta.

Talvivaarasta, nykyisestä Terrafamesta he ovat kirjoittaneet useita kirjoja. Joutilaat hipit ovat tekemässä sieltä oikein elokuvia. Uraanin halkeamista alueen maaperästä pelätään. Vesistöt ovat tuhoutuneet Oulua myöten ja myös Vuoksen vesistön suunta on tuhottu. Välillä puhuttiin oikein television uutislähetyksissä, kuinka rikkoutuvan altaan vedet voivat huuhdella Kuopion toria. Toimittajat ovat saaneet maailmanlopun herätyksen ja heidän ansiostaan ulkopuoliset ihmiset todella luulevat koko alueen tuhoutuneen.

Terrafamen tämän päivän tiedoitustilaisuus kertoi selkeästi sen, että kaivos elää jälleen ja sen toiminta on mahdollista myös tulevaisuudessa. Tästä vihreät saavat todellista päänsärkyä ja se on heille hyväksi. Kainuulaisille jokainen tänne kannettu miljoona tuottaa hyötyä. Työpaikkoina, verotuloina ja aluetalouteen siirtyvinä hyötyinä. Kaivoksen olemassaolon aikana Kainuuseen on kannettu rahaa ja se ei ole mennyt hukkaan.

Keskelle korpea on rakennettu kaikkein nykyaikaisin kaivosteollisuuden keskittymä. Siellä on edelleen merkittävä määrä suoria työpaikkoja ja uskon niitä tulevan lisää lähivuosina. Kaivos tuottaa myös haittoja, mutta niitä on myös hyväksyttävä, jos täällä aiotaan asua ja elää. Kaiken lisäksi kaivos on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin. Kaivoksessa käydessä, se tuntuu valtavalta. Heti kun nousee ilmaan, tajuaa sen mitättömyyden vihreän metsämeren keskellä.

Kalevalainen runous toi meille sanastoon Sammon. Uskon edelleen, että Talvivaara/Terrafame on sitä meille tulevaisuudessa. Sammon ansiosta täällä on toimintakenttää myös cityvihreille. He voivat kuvata televisiolle jotakin viemärin suuta. Purkuputken suuta he eivät kuvaa, koska sen vesi on liian kirkasta.

Heidi Hautalan oviremontti. Pimeää vihreyttä.

Avainsanat: heidihautalanoviremontti, jälkitraumaattinenstressi, kalevalansampo