Satunnaiset kuvat

Taimenen väsytys 4

Uusimmat

Blogin arkisto

008 Putin ja Trump ne yhteen soppii

Sunnuntai 7.1.2018 klo 16:24 - yrjöpoeka

Naapurimme Venäjän sotaisa päämies Putin kävi Syyriassa olevassa lentotukikohdassa kertomassa, että taannoin aloitettu sota on saatu päätökseen voittoisasti. Olihan Venäjän armeijan urhokkaat sotilaat saaneet testata nykyaikaisia pommeja siviileihin raunioituneissa kaupungeissa. Syyrian presidentin isällisellä luvalla Venäjä paukutti paikkoja soraläjiksi. Helppoa oli Putinin ilakoida sankariensa ympäröimänä.

Nyt näyttää siltä, ettei sitä sotaa oltu voitettu. Lentotukikohtaan hyökkäillään ja se kertoo paljon tulevan ajan suunnasta. Hajalleen joutuneet taistelijat aloittavat sissisodan. Apunaan heillä on elossa olevien siviilien tuki ja runsaat määrät aseistusta pitkän sodan ajalta. Venäjä totutusti ei ilmoita tappioitaan, mutta lisääntyvät haudat kotimaan hautausmailla kertonevat muuta. Sotaan oli helppo mennä, mutta kuten aina, siitä on vaikea irtautua. Pieni sissipartio on kustannustehokas. Pienillä lennokeilla se voi tuhota kymmenien miljoonien arvoisia taistelukoneita. Venäjä ei oppinut mitään Afganistanin sotareissustaan.

Trump on sitten hieman toisenlainen röyhkeä ja pöyhkeä. En olisi koskaan uskonut, että mahtavimman valtion päämies juo vain kevytcokista ja twiittailee päivät pitkät. Twiiteissä sinällään ei olisi pahaa, mutta sisältö Trumpilla on sitten sellaista törkyä, että Suomessa tuollainen käytös aiheuttaisi hoitoonohjauksen. Trumpilla on kyllä ihailijansa, Laura Huhtasaari. Häneltä onnistuu sama mikä esikuvaltaan Trumpilta. Kaikkia muita halveksiva käytös ja usko kaiken maailman hippiäisiin ja ufoihin. Terveitä eivät ole he.

Pelottavaa on ollut ajatella Trumpin mahdollisuutta aloittaa ydinisku Pohjois-Koreaan. Onneksi siellä jenkeissä on tärkeillä paikoilla sellaisia ihmisiä, ettei se napin painallus ole hetken vihanpuuskassa mahdollista. Trumpin uhoaminen Kim Jong Unille suuremmasta punaisesta napista työpöydällä, kertovat kyseessä olevan vanhuuden höperön pikkupojan.

Yhteistä näille molemmille on se, että molemmat valtiaat pelkäävät vapaata mediaa kuin ruttoa. Putin on paljon paremmin pitänyt ne aisoissa. Hän saa oikeuden nimittämään erimieliset mediat lännen agenteiksi ja sen jälkeen saapuvat synkkäilmeiset miehet. Loppuu siinä uhittelu. Trumpin luokse saapuvat ilmeisesti lähitulevaisuudessa FBI ja psykiatrien armeija. Psykiatrit ojentavat ison punaisen tikkarin ja Trump on tyytväinen. Hän voi heittää heti twiitin Kim Jong Unille. Putin pyrkii diplomaattisesti valehtelemaan ja sumuttamaan, mutta Trump lähettää kerskailevan ja uhittelevan twiitin. Ovat ne nämä pojat aika vesseleitä.

Sitä tuossa kummastelin, miksei Trump ole matkinut Putinia riisumalla paitansa? Olisi se näky, kaljun päältä suorana sojottava liehuletti hepan selässä. Vatsaa sisään vetäen ja hauista esitellen. Pikkupojan maailmasta kertoo se, että Trump uhittelee pikkuiselle kääpiövaltion muumille isommasta tikkarista. Putin sensijaan haluaisi olla supervallan johtaja. Hänellä on suuri valtio, mutta pienempi tikkari.

Yhteistä näille velloksille on kaikista lapsellisuuksista huolimatta se, että he voivat lähettää sankaripoikia minne tahansa pommittamaan viattomia naisia ja lapsia. Me sitten olemme uskovinamme, kun he kertovat turvaavansa maailman rauhaa ja oman valtionsa tärkeitä etuja. Eivät ole lapset turvassa näiltä namusediltä.

Samaan aikaa Kiina ostaa itselleen suurvallan merkit. Ilman pommeja. Kiina käyttää rahaa. Siksi Kiinan johtajalle Xi Jinping ojennetaan kaikkialla punainen tikkari. ISO.

Avainsanat: trumpjaputinisottelevat, heimimiinlentotukikohta, sissihyökkäyksetlennokeilla, afganistaninopetusvenäjälle, trumpinisopunainennappi, trumpfanilaurahuhtasaari, supervaltakiina