Satunnaiset kuvat

Paras kalakumppani

Uusimmat

Blogin arkisto

175 Kyllä riepoo ihmisen poikaa

Keskiviikko 7.12.2016 klo 18:52 - yrjöpoeka

Kaiken postitulvan keskellä havahduin saamani sähköpostiin, jossa kerrottiin metsähallituksen hakkuista. Eikä mistä tahansa hakkuista. Metsähallitus ilmoitti hakkuiden olevan lopussa ja tämä tuli kunnallisille päättäjille noinniinkuin tiedoksi.

image001-crop.png
MH ei odotellut yleiskaavan valmistumista, vaan pisti ranttaliksi.

Miksi tämä riepoo minua. Kuntamme on valmistautumassa Suomi100 Hossan kansallispuiston avajaisiin ja tämä hakattu alue on nyt sitten kaikkien näkyvissä keskeisellä alueella. Minusta MH:n toiminta on jotakin niin käsittämätöntä, että näen punaista. Kansallispuisto on niin pieni, että mikäli sen ympäristöt hakataan suomeksi sanottuna paskaksi, ei alue täytä enää kansainvälisen matkailijan kriteerejä.

Lounatvaara_1-crop.jpg
Tolosenkämpän kohdalta. Kiehtoo turistin silmää.

Onko tulevaisuudessa matkailijat kuljetettava samalla tavoin, kuin Porkkalaan menevät venäläiset tekivät? Junien ikkunaluukut suljettiin Neuvostoliiton rajalla ja porhallettiin pimeässä tunnelissa. Näinhän on pian pakko tehdä myös Hossan kohdalla. En voi ymmärtää tämänkaltaista tekoa juuri nyt. Avajaisten aattona.

Lounatvaara_2-crop.jpg
Rantapuiden taustalla on aivan normaali avohakkuu. Kiitos MH:n.

Tämän jälkeen olisi syytä Pohjois-Suomen kuntien tehdä yhteistyössä esitys siitä, että valtionmaat siirtyisivät kuntien omistukseen. Valtio ei tässä häviäisi mitään. Kuntalaiset tietäisivät hyvin tarkkaan, ketkä päätöksiä tekevät. Samoin kuntalaisille tietäisivät aina kunnan suunnitelmat metsien käytön suhteen. Mikäli kiistaa tulisi, valittajilla olisi osoite ja tekijät jokahetki tavoitettavissa.

Kirjoitin aamupäivällä kansallisosialistien riemukulkueesta pääkaupungin kaduilla. Nyt nämä järjen jättiläiset ovat häpäisseet Hietaniemen hautausmaalla hautamuistomerkkejä ja jättäneet hautausmaan siivottomaan kuntoon. Kerroin jo aamuisessa päivityksessä, että nämä häpäisevät sotiemme veteraanien muiston. Nyt he ovat sen konkreettisesti osoittaneet sankarihaudoilla.

Perussuomalainen kansanedustaja vaatii nyt poliisia tutkimaan asian. Nyt en ymmärrä tätä huolta? Siellä oli niin paljon poliiseja paapomassa näitä isien ja äitien kullannuppuja, että heidän pitäisi tietää. Tätä sotkua ei olisi tullut, kun poliisi olisi toiminut kuten pitää. Päinvastoin kiitteli aamusella vastuullisesta toiminnasta.

Sain palautetta kirjoituksestani ja minulle kerrottiin Suomessa olevan kokoontumisen- ja sanomisenvapaus. Vähän muutakin sanomista tuli siinä sivussa. Minä myönnän sen kernaasti, että Suomi on sivistysvaltio (vielä) ja kansalaisilla on hyvin paljon vapauksia ja oikeuksia. Pitäisi olla myös vastuuta tekemisistään ja sanomisistaan.

Mikäli kansallissosialistit ja heidän liehakoijansa haluavat tarkemmin tietää, miksi minä ja hyvin moni muu inhoaa kansallissosialismia. Menkää ja Googlettakaa sanalla keskitysleirit. Sieltä löytyy se heidän kertomansa ydinsanoma. Sitä en minä, eikä moni muukaan halua, eikä siedä sillä riekkumista.

On kaikille sivistävää tutustua keskitysleirien historiaan ja sitä kautta kansallissosialismiin. Sivistyksen ja muistamisen lisäksi se voi tuoda ahdistusta. Se ahdistus on yksi Eurooppalaisten muistiperintöjä.

Ei koskaan enää.

Avainsanat: suomi100, hossankansallispuisto, hietaniemenhautausmaanhäpäisy, keskitysleirit