Satunnaiset kuvat

Tammikuun sinen hetki

Uusimmat

Blogin arkisto

017 Se on presidentin hommaa

Tiistai 16.1.2018 klo 9:58 - yrjöpoeka

Katsoin eilen mielenkiinnolla istuvan presidentin esiintymistä ”työhaastattelussa” TV1:llä. Pitemmittä puheitta voi sanoa suoraan, ettei ole ollenkaan ihme tuo haastajien vaisuus. Presidentti on presidentti ja muilla ehdokkailla on vielä harjoiteltava paljon samaan päästäkseen. Pieniä heittoja ja syyttelyjä tihkuvat puheenvuorot vain kasvattavat Niinistön suosiota. Mikäli väki todella käy uurnilla, voimme vaalipäivänä lähettää Putinille ja Trumpille viestin ”oikeasta” presidentinvaalien tuloksesta.

Olen aina tykännyt Niinistön kuivakasta tyylistä ja huumorista. Erityisesti toimittajille Niinistön tyyli on vaikea sulateltava. Lakimiestaustalleen Niinistö ei mitään voi ja se hänelle todella sopii. Voi odottaa aina sitä, että hän punnitsee tarkoin mitä puhuu. Tarkoin harkittua ja punnittua puhetta on sitten toimittajien räpellettävä tosissaan, jotta siitä saa uutisen. Tämä näkyi aamun uutisoinnissa YLEn toimittajilla. Uutisissa oikein korostettiin, ettei Niinistö halua olla arvojohtaja. Tätä toistettiin uskollisesti koko aamu.

Toimittajille ei kelvannut Niinistön esimerkillä johtaminen. Äänestäjille juuri sillä on tänään väliä. Niinistö on Anssi Joutsenlahden lisäksi ainoa joka tekee niinkuin sanoo. Tarkkana taloudenpitäjänä hän eilen todella hyvin ilmaisi, mihin perustui hänen palkanalennus vaatimuksensa. Hän on myös toteuttanut sen ja sitä eivät toiset poliittiset toimijat sulata. Se on nyt heidän edessään ja näkyy Niinistön kasvavana suosiona äänestäjien parissa. Kansalaiset tarvitsevat nyt oikeita ihmisiä näyttämään omaa esimerkkiä.

Loistavasti mennyt esiintyminen eilen toimii myös esimerkkinä. Jokainen äänestäjä tietää Niinistön tarkasti harkitsevaksi mieheksi. He myös pitävät hänen tavastaan toimia presidenttinä. Viimevuosi on tuonut runsaasti uutisia kanslaisten eteen, jossa Niinistö kättelee vuoronperään maailmanmahtavia johtajia. Suomessa elettiin myös aikaa, jolloin presidenttiämme ei kuunneltu isojen poikien pöydissä. Nyt me tiedämme presidenttimme puheen olevan haluttua. Epävarmassa maailmassa on juuri nyt ollut tilaa kokeneelle ja harkitsevalle välittäjälle. Luottamus on se sana, joka ilmaisee parhaiten miksi Niinistöä arvostetaan isojen poikien parissa.

Kuten Niinistö eilen sen hyvin ilmaisi. Se on presidentin hommaa. Siksi on helppoa jatkaa viime vaalien äänestyksestä ja antaa ääni jatkokaudelle. Minä luotan siihen, että Niinistö hoitaa homman. Se on presidentin tehtävä.

Avainsanat: presidentinvaalit2018, sauliniinistö, seonpresidentinhommaa, esimerkilläjohtaminen, luottamusistuvaanpresidenttiin

081 Vuotava venho

Keskiviikko 22.6.2016 klo 17:09 - yrjöpoeka

Kalastajan osa on ankea, mikäli venho vuotaa. Pienenä poikana sain usein olla soutamassa veneellä, joka oli todella ravistunut. Ravistunut tarkoittaa kuivunutta ja halkeillutta. Lasikuitu päätti ravistumisen aikakauden. Veneessä piti olla jonkinlainen tyhjennys kauha ja usein vielä sankko lisukkeena. Mitä kauemmin vene oli vesillä, sitä tiiviimpi se oli puiden turvottua ja täytettyä raot.

Tämä oli aasinsilta päivän uutiseen puolueloikkauksesta. Perussuomalaisten Maria Tolppanen erosi perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ja puolueesta. Uudeksi ryhmäkseen hän on valinnut sosiaalidemokraatit. Siinä on edessä poisoppiminen rasistisista kirjoitteluista, joista hän on tunnettu. Muutoin hän on ollut takarivin harmaa varpunen. Nyt hän joutuu kohtaamaan uudessa puolueessa ne kaunansa kohteet. Se on hänelle aivan oikein.

Kitkeriä kommentteja persujen joukosta on jo saatu. Eikä ole ihmekään. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt sitä, kuinka perussuomalaiset ovat pysyneet yhtenäisinä, huolimatta kovista kohuista puolueen ympärillä. Oma ihmettelyni johtuu siitä, että uskon suurimman osan puolueen kansanedustajista olevan aivan säällisiä ihmisiä. Sellaisia, joita varmasti hävettää puolueeseen tiukasti liitetty maahanmuuton vastustaminen ja suoranainen ihmisviha.

Olen huono ennustaja, mutta uskon tämän olevan alkua eduskuntaryhmän kutistumiselle. Puolueessa on naivisti uskottu, että vene on hyvässä tervassa ja hyvin tilkitty. Välillä tätä venhoa on yritetty harjata, mutta sillä tavalla ei vuotoja tukita. Pahimpien vuotokohtien ilmettyä, on uskoteltu reikien kasvavan umpeen itsestään. Normaalisti vuotokohdat venhosta tukitaan huolellisesti ja ne tervataan. Ei harjata.

Erityisesti puolueen kuvitteellinen venho on vuotanut äänestäjien suunnasta. Sitä silmällä pitäen useimmat alkavat pohtia, kuinka selvitä seuraavista vaaleista läpi. Veneen ravistuminen on niin selvästi nähtävissä, että soutajista on pian pulaa. Maria Tolppanen onnistui yllättämään puoluejohdon. Antti Rinne oli piti tänään oikein tiedoitustilaisuuden tapahtuneesta. Erityisesti sosiaalidemokraatit tulevat tarjoamaan uusille soutajille varmoja eduskuntavaali ehdokkuuksia.

Vertauksen vuoksi, ei ne vuotavat veneet korjaantuneet ennen sillä, että naapurin veneen reiät siirrettiin omaan veneeseen. Jos itsellä on risainen paatti ja kapteenin rooli erittäin tuulinen ja epävarma, ei suosiota lisää tällainen hölmöläis tarina. Hölmöläiset kantoivat säkeillä valoa ikkunattomaan huoneeseen. Antti Rinne uskottelee omilleen, että nyt perussuomalaisten venho upotetaan ottamalla reiät itselle. Maallikkona sanon, että huonosti siinä käy. Tulijoilla ei ole edes pelastusliivejä, koska he uskovat Antin kannattavan heitä pinnalla.

Sampo Terhon on syytä katsella nyt tarkasti venhoaan ja erityisesti niitä säällisiä ihmisiä. Sieltä niitä uusia reikiä venhoon löytyy. Immoset, Huhtasaaret ja Eerolat kyllä pysyvät. Heitä ei oteta vieraan venhon paikkaukseen, liian isoja reikiä. Jos minä olisin diktaattori, minä poistaisin suurimmat reiät. Tilalle saisi paremmin soviteltua ehjiä venelautoja.

Juhannus on edessä. Pidetään oikeissa veneissä reiät tukittuina. Pää selvänä. Minä lähden hetkeksi Tenolle miettimään uusia tarinoita.

Avainsanat: mariatolppanen, hölmöläistenhommaa

197 Autolla ja suksilla 2

Perjantai 20.11.2009 klo 20:45 - yrjöpoeka

Homma on toiminut vähän samoin kuin edellisten päivien aikaan. Ajelua ensin kuntakeskukseen aamusella ja vielä iltapäivällä uudestaan, tutuksi tulee reitti.

Onneksi ehdin myös suksille ja keli on säilynyt todella hyvänä. Hirviä on todella runsaasti liikkeellä, vaikka syksyn jahti on sitä runsaasti leikannut. Ensi syksynä hirvikanta lienee vielä runsaampi, jahti alkaa käydä ikämies porukoille täydestä työstä. Hirvi on raskasta ruokaa, mutta terveellistä. On siinä eläkeläispariskunnilla jälttämistä, kun talven aikana pitää syödä koko hirvi?

Palautetta kirjoitukseni johdosta on piisannut ja aihe tuntuu osuneen todella kohdalleen. Ylä-Kainuun osalta tuntuu ongelma olevan todella paha, palvelun tarvitsijat eivät saa haluamiensa palveluiden päätöksiä kirjallisina ja yhteydenotto pyyntöihin ei vastata. Tähän ongelmaan olen pyytänyt viime lautakunnan kokouksessa selvitystä, tämä tilanne ei voi enää jatkua näin. Sain tähän aiheeseen liittyvän todella ärtyisän puhelun tänään ja välillä ei oikein tiennyt kuka on suurin syyllinen, minä vai virkanainen. Joskus on vaikeaa saada tuohtunutta ihmistä rauhoittumaan, jotta asia selkiytyisi myös kuuntelijalle.

Tänään oli Kainuun Sanomien yläkertakirjoitus todella ajankohtainen, aina odotetaan, että joku muu tekee jotakin. Päivi Bisi on kohdannut KAKS:n puolella ilmiöön, että ”katohan, niinpä näöttäs olevan” ja sitten jäädään silmät laupiaina katsomaan asiakasta. Tänä päivänä todella monessa työpaikassa huolehditaan vain siitä omasta pallista ja jäädään odottelemaan, että joku muu hoitaisi ongelmat. Ongelmien ratkaisijaksi odotellaan vaikka sosiaali- ja terveysjohtajaa tai jotain muuta pienempää viskaalia. On todella kummallista nähdä, että kun työntekijälle on lisätty vastuuta omasta työstä, kuinka avuttomaksi ihmiset menevät. Mitään muutoksia ei tohdita tehdä, vaikka jokin asia voisi olla todella järjetön ja asiakkaalle huono.

”Onko se oikeasti niin vaikeaa, nimittäin pyrkiä korjaamaan asia hoohailun sijaan?” kirjoitti Päivi Bisi. Olen sitä itsekseni aika paljon ihmetellyt ja tänään tuo tuohtunut soittaja noitui muuatta työyhteisöä juuri tuosta asiasta. Kukaan ei tee pienelle asialle mitään, vaan jokainen odottaa jonkun muun tekevän asialle jotakin.

Tästä tekemättömyydestä sitten seuraa se, että asiakkaat noituvat Kainuun hallintokokeilua syypääksi ongelmaan. Koska kyse on sosiaali- ja terveyden huollon asiasta seuraava syypää on sitten, joko sosiaali- ja terveysjohtaja tai peräti sote-lautakunta. Pitänee viedä ongelma ensi viikolla lautakunnan pohdittavaksi ja sitten joku lähtee teipin ja paperin kanssa laittamaan ilmoituksen sille kuuluvaan paikkaan.

Siitä päästään sitten siihen olennaiseen kysymykseen, kuka on se joku muu?

Minäkö?

Avainsanat: kuntakeskus, homma, hirvikanta, raskastaruokaa, ylä-kainuu, kainuunsanomat, jokumuu, viskaali, hallintokokeilu, kuka