Satunnaiset kuvat

Orpo

Uusimmat

Blogin arkisto

047 Ketä tulisi auttaa

Torstai 19.3.2020 klo 9:49 - yrjöpoeka

Pukkasi palautetta eilisestä kirjoittelustani. Palautteen antaja ei uskonut sellaisen mallin toimivuuteen, jossa rahaa jaettaisiin suoraan kansalaisille. Kun olen aamun lueskellut erityisesti yritysten ja niiden järjestöjen huolta, olen entistä varmempi asiasta. Uskoani lisäsi vielä enemmän kansanedustajien aloitteellisuus juuri yrittäjiä kohtaan. Kaikki puhuvat vain yrittäjien ahdingosta. Yrittäjien vuokrienmaksuista kannetaan huolta ja niille toivotaan tukea. Käytännössä kaikkein suurimmat tukien saajat tulisivat olemaan eläkevakuutusyhtiöt. Eläkevakuutusyhtiöt ovat sijoittaneet rahojaan suuriin liikekeskuksiin niiden hyvien tuottojen vuoksi. Kansanedustajat kantavat huolta siksi, että he istuvat useissa yhtiöissä nauttimassa korruptiosta.

Ketään ei todellakaan kiinnosta näiden pätkätyöläisten kohtalo. Ei pienipalkkaisten, jotka aivan ensimmäisnä on jo lomautettu, tai sitten lomautetaan piakkoin. Se on varmaa, että lomautukset kestävät enemmän kuin kuukauden. Todennäköisesti olemme syksyssä, kun joitakin mahdollisuuksia työhön palaamiseen voisi tulla. Kansainväliset arviot kertovat kymmenien miljoonien työpaikkojen katoamisesta. Sitä kukaan ei vielä edes arvioi, missä ne katoavat työpaikat ovat. Oma arvioni on, että kadonneet työpaikat iskevät eniten Kiinaan ja niihin maihin, mihin länsimaat ovat siirtäneet alihankinta töitään. Raha lomautetulle siirtyisi heti kauppoihin.

Koronan ansiosta esille nousee yksi ala ja se on terveydenhuolto. Suomessa se tarkoittaa julkista terveydenhultoa. Kuten eilen kirjoitin, yksi tärkeimmistä asioista on huoltovarmuuden parantaminen. Huoltovarmuus on terveydenhuoltoa, kaupan toimimista ja ruoan tuotantoa. Mikäli kriisi kestää pidempään, tulevat ruoantuottajat korvaamattomiksi ystäviksi. Kehäkolmosen sisäpuolellakin voi ymmärrys kohota oman maatalouden puolesta. Samoin niiden ihmisten ja ryhmien, jotka haluaisivat ihmisten muuttavan kaupunkien keskustoihin.

Nyt on tullut aika, jolloin pelkkä höpöttämien ilmastoahdistuksesta on tullut tiensä päähän. Kukaan ei ole kahteen viikkoon paasannut ilmasto ahdistuksesta. Ja se kertoo kaiken. Saunaa saa lämmittää puilla ja diesel autolla voi ajella puhtaalla omalla tunnolla. Ilmasto ja ympäristö puhdistuu juuri nyt vauhdilla. Kuten uutiset Venetsiasta kertovat, turistien kaikkoamisen jälkeen kaupungin katuvedet ovat muuttuneet helmenkirkkaiksi. Kiinan ympäristöpäästöt ovat romahtaneet. Taivas ympärillämme kiittää kokoajan vähentyvistä lentoliikenteen päästöistä.

Yksi ajatus tulevaisuudesta on noussut mieleeni uutisia lukiessani. Erityisesti koronaviruksen leviämisessä täyteen ahdetuissa kaupungeissa. Voiko virus hidastaa tai lopettaa kaupungistumisen kierteen? Virusten aiheuttamaa tuhoa voidaan hidastaa hajasijoittamisella ja ymmärtämällä miksi koko maa tulee pitää asuttuna.

Historian sivilisaatiot tuhoutuivat, kun väestöt asuivat kaupungeissa. Tauti tappoi kaikki kerralla. Historiaa kannattaa tutkia ja ottaa opikseen.

Avainsanat: eläkevakuutusyhtiötjaliikekeskukset, lomautettujenahdinko, mitäonhuoltovarmuus

046 Rahanjako ja huoltovarmuus

Keskiviikko 18.3.2020 klo 11:00 - yrjöpoeka

USA:ssa on kaikki suurta. Trump on esitellyt 1000 miljardin tukipakettia, jotta yhteiskunta ei suistuisi lamaan. Trumpilla on ketunhäntä kainalossa, koska häntä ei valita uudelle kaudelle jos työttömyys jysähtää 20%:n. Lisätukena uudelleen valinnalle tässä tukipaketissa on rahan jako kaikille työssäkäyville ja sen suuruus olisi 1000 dollaria. Jakamalla velkarahaa kansalaisille, hänen ei tarvitse laittaa omia rahoja peliin. Tämän kaltainen toiminta on mahdollista vain USA:ssa. Maata mainostetaan usein demokraattiseksi. Varmaan siellä uskotaan tähän ja annetaan Trumpin jatkaa sekoilua. Korona virus voi olla tästä erimieltä ja erityisesti sen tulevat vaikutukset. Voi olla, ettei 1000 miljardia riitä Trumpin uudelleen valintaan.

Seuratessani USA:n pyrkimyksiä, nousi väistämättä mieleeni pienen Suomen ponnistelut talouden pitämiseksi pystyssä. Liike-elämä ja yritykset ovat käsiojossa vaatimassa tukea, koska heillä ei ole enää asiakkaita. Valtiovalta tietysti uskoo tätä valitusta ja kertoo antavansa yrityksille helpotuksia ja luottoja. Sitä jäin pohtimaan, miksi pohditaan rahan jakoa yrityksille? Kotimaisen kulutuksen ylläpitämiseksi on olemassa toisenlainen keino. Tehdään kuten USA:ssa. Jaetaan työttömiksi jääneille kansalaisille rahaa, samoin kaikille pienituloisille. On satavarmaa, että juuri ne rahat siirtyisivät välittömästi kotimaiseen kulutukseen. Tämä pitäisi yritykset hengissä tämän koettelemuksen ylitse.

Kaikki tietysti sanovat, ettei tällainen voi olla mahdollista. Ei kukaan uskonut mahdollisuuteen, että tulee koronavirus joka sulkee yhteiskunnat. Laittaa kaikki maailman valtiot samaan kurimukseen. Kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut. Suomi ja maailma ei ole entisensä viruksen jäljiltä. Kukaan ei tiedä mitä seuraavina kuukausina tapahtuu. Voiko maailma ajautua kaaokseen, joka sotana tunnetaan? Juuri tänään voin siihen uskoa. Usea maa on tilanteessa, jossa niiden huoltovarmuus on vaakalaudalla. Pulaa voi tulla elintarvikkeista ja erityisesti lääkkeistä. Suomi ilmoitti jo eilen, ettei maasta saa enää viedä esimerkiksi lääketarvikkeita.

Suomen huoltovarmuus on tällä hetkellä uutisten mukaan 80%, kun esimerkiksi Ruotsi on vajaan 50% huoltovarmuudessa. Tässä näkyy nyt se lapsenomainen usko, jota naapurissamme on harrastettu. Asevoimat ajettiin alas ja sitä varten tänään Ruotsi hamuaa Suomen asejoukkoja turvakseen. Tänään Ruotsi jo kyselee Suomelta apua huoltovarmuuden parantamiseksi. Tämä ei ole ainoa esimerkki ja tulemme hyvin pian näkemään useiden maiden kiistoja elintarvikkeista ja lääkkeistä. Öljystä ei tarvitse kiistellä, sitä on tänään tarjolla. Lentoliikenne on loppumassa ja useita lentofirmoja kaatuu konkurssiin. Kaikista tukipaketeista huolimatta

Koronan vaikutuksesta huoltovarmuus nousee elintärkeään rooliin. Kaikki ne maat, joissa maataloutta on ajettu alas, ovat nyt kiipelissä. Valtiot joutuvat pakon edessä palaamaan ajassa takaisin ja miettimään oman maan tuotannon palauttamista entiselleen. Maailma on elänyt viimeiset kymmenet vuodet tuottaen merkittäviä määriä elintarvikkeita kaikkialla siellä, missä tuotanto on kaikkein edullisinta. Samoin on tehty melkein kaikelle tuotannolle.

Koronalle kiitos, että oman huoltovarmuuden kunnian palautus on edessä kaikkialla. Suomi elää maaseudusta, pitää huomennakin paikkansas.

Avainsanat: usantukipaketti, 1000miljardia, suomenhuoltovarmuus, suomieläämaaseudusta

005 Juha sen keksi

Perjantai 3.1.2020 klo 15:21 - yrjöpoeka

Suomen hallitus on ilmaissut, että Suomi kulkee etulinjassa kohti hiilineutraaliutta. Meillä lopetetaan metsien haaskaaminen. Suomen suot ennallistetaan ja turvetta ei saa missään nimessä enää käyttää. Maataloudelle on luettu madonluvut. Lehmien pieremisen on loputtava. Punaisen lihan tuottamisen on loputtava. Peltoja saa lannoittaa vain rukouksen voimalla. Ihmisten ruokavalion on muututtava ja me syömme jatkossa kasviksia. Kuten kasvislihapullia, burgereihin mätöksi laitetaan kasvislihapihvejä. Tässä on vain mielikuvitus rajana ja sen voin jo heti kertoa, että ministeriöissä on nyt tuoretta vihreyttä sen takuunaisina.

Kansalaisia valistetaan kertomalla, että kävellen olisit jo perillä. Autoilu kuuluu vain Helsinkiläisille ja kansanedustajille. Lentämiselle on saatava rajoituksia. Tämä siitä syystä, että mikäli kaikenmaailman köyhät lentelevät, tilaa ei jää rikkaille. Suomalaiset ovat nöyriä ja uskovat tämän. Tänään Suomen Lapissa iloitaan siitä kuinka hyvin vuosi meni ja kuinka hyvältä näyttää tuleva vuosi. Rikkaat ihmiset muualta maailamasta tulvivat Lapin taivaan ylle ja täyttävät turistikeskukset. Metsissä riehuvat moottorikelkoin kiertoajelut ja uusia avohakkuita tehdään, jotta kaikki sopisivat nauttimaan Suomen talven riemuista ja uskomattomasta puhtaudesta.

Energian käyttöä halutaan kansalaisilta hillitä ja neuvotaan näppäriä säästövinkkejä, kuten lämpötilan laskua huoneistoissa. Suomalainen tekee työtä käskettyä, koska näin päästään hiilineutraaliuteen. Samaan aikaan kaikkien turistikeskusten liepeille syntyy lasi igluiksi nimettyjä asumuksia. Koska ne lämmitetään sähköllä, siihen tarvitaan paljon energiaa. Tästä syntyy päästöjä ja siksi suomalaisten energian hintaa on roimasti korotettava, jotta päästötavoite ei karkaa. Kaikessa on jatkuvasti kyse kansalaisten omasta parhaasta ja siksi heitä valistetaan ilmastonmuutoksesta. Pelko ja ahdistus saavat suomalaiset uskomattomiin suorituksiin.

Sähköyhtiöt pelkäsivät muutama vuosi takaperin, että heidän tuloksensa menevät miinukselle. Hallitus lievitti kipua keksimällä erään Juhan avustuksella rahantekokoneen juuri sähköyhtiöitä ja hyviä kavereita varten. Tässä auttoi Juhaa tykkylumitalvi. Silloin nostettiin esille vanha kikka ja sille uudet sävelet. Sellaiset sävelet, että niiden avulla yhtiöt rikastuvat ja suomalaiset maksavat sen. Kylläkin hammasta kiristellen, mutta kysehän on yhteisestä hyvästä. Juhan neuvosta sähköyhtiöt aloittivat huoltovarmuuden parantamisen. Eli sähkökaapelit kaivetaan maan sisään. Tämän kerrottiin olevan huisin kallista, mutta mitäpä ei suomalainen sähköyhtiöiden taskujen täyttämiseksi tekisi.

Mitä se Juha keksi? Juhan diili oli se, että sähköyhtiöiden pääomaa sijoitetaan maan alle laitettaviin kaapeleisiin. Juha keksi lisäksi, että Suomen valtio takaa tälle sähköyhtiöiden pääomalle varman tuoton. Tämä sai miljardi omaisuuksien parissa painivat sähköyhtiöt tanssimaan ripaskaa. Pankit tarjoavat nollakorkoa ja erilaiset sijousyhtiöt tuottavat usein pelkkä kuraa. Mutta Juhan keksimä takuu 6,2 % korosta on yhtiöille luksusta. Lisäksi yhtiöt voivat vielä nostella siirtohintoja mielin määrin.

Ilmasto hypetys ja huoltovarmuus saatiin myytyä kansalaisille. Nyt kelpaa rikkaiden lennellä ja sähköyhtiöiden kaivella pääomiaan maanpoveen. Nyt siellä on kultaa. Eipä ihme, ettei kaivoksia suvaita.

Juhaa sattui välillä leukaan. Onneksi pääomat ovat turvassa.

Ps. tässä linkki joka kannatta lukea kokonaan. Siinä kerrotaan millaisia tuottoja yhtiöt ovat saaneet ja saavat. Kaikenlisäksi kansanedustajien hyväksymällä tavalla.

Avainsanat: juhasenkeksi, sähkönsiirtomaksut, maakaapelointi, huoltovarmuus

009 Korotuspaineet

Maanantai 8.1.2018 klo 15:16 - yrjöpoeka

Kainuun sähkögate alkaa olla jotenkuten hallittavissa. Pakkasista huolimatta Suomussalmi edelleen kärsii hetkittäisiä sähkökatkoksia eityisesti verkon laita-alueilla. Lumitaakan alla olevat männyt jäätyvät ja menevät entistä helpommin poikki. Reuna-alueilla olevat linjat ovat vikaherkkiä tällaisella kelillä, koska niiden perustamisista on jo kymmeniä vuosia. Vuosien mittaan linjojen reunat tahtovat kasvaa lehtipuita, jotka helposti kaatuvat kohti aukeaa, eli linjalle.

Näiden linjojen uusiminen on minun mielestäni nyt se ensimmäinen korjattava kohde. Siellä sijaitsevat erilaiset luontomatkailuyritykset. Aiemmin ne palvelivat matkkailijoita enemmän keväästä syksyyn. Nyt ne ovat varattuja koko vuoden ajan. Pimeimpään aikaan ajoittuvat sähkökatkot eivät tee hyvää mainosta näille yrityksille. Tämän päivän matkailija hyvin helposti yleistää sähkökatkot ja muut ongelmat aina oleviksi. Viesti leviää ja sillä on vaikutuksensa.

Tiedän hyvin sen, että sähkölaki antaa yhtiölle tärkeimmäksi tehtäväksi sähkönsiirron varmistamisen elintärkeille alueille ja taajamille. Reuna-alueet jäävät siinä asettelussa sivuosaan. Jokatapauksessa syrjäseutujen asukkaat maksavat samat maksut, mutta saavat huonommat palvelut palkinnoksi. Kainuun sähköyhtiö on kahden kunnan omistama ja se sisältää suuren ongelman koko Kainuun kannalta. Yhtiön siirtohinnoittelu koetaan kiskonnaksi ja sen tuotto lihottaa kahden kunnan, Kajaanin ja Sotkamon budjetteja.

Yhtiö on tuottanut runsaat voitot omistajilleen kahtena menneenä vuonna. Siitä syystä sähköverkon kunnostus laahaa nyt jälkijunassa. Aikoinaan tielaitos hajotettiin ja siitä tuli kilpailun kohde yksityisille firmoille. Jokainen näkee maamme tiestöllä mihin se on johtanut. Kansallisen infran myynti ei palvele sen jälkeen syrjäalueiden ihmisiä. Samoin on käynyt Kainuussa sähkönsiirron suhteen. Sähkön toimintavarmuus hajoaa pienimmästäkin tuulenpuuskasta, tai lumikuormasta. Omistajille tärkeintä on tuntuva voitto.

Kuuntelen juuri ministeri Tiilikaisen haastattelua ykkösaamusta ja siitä ei maailma juuri valmistu. Toimittaja aivan oikein perää ministeriltä sitä, mistä minä juuri kirjoitan. Toimittaja kysyi miten valtio varmistaa sen ettei yhtiö nosta siirtohintojaan vain omistajiaan varten ja jättää verkon heikommalle. Tiilikaiselta ei tullut mitään valmista. Asioiden pyörittelyä, kuten sähkölaista puhumista ja pohdiskelua pitäisikö jotkain tehdä, mutta kun yhtiöt itse tekevät päätökset. Täyttä potaskaa. Sähköyhtiö itse kertoo suoraan, että he joutuvat nyt pohtimaan siirtohinnan korotuksia.

Kainuulainen ihminen oli kuitenkin se, joka ei hätääntynyt. Kainuun kunnille ja pelastuslaitokselle ja muille toimijoille tämä oli kullanarvoinen kriisiajan valmiusharjoitus. Siinä usea toimija joutui näkemään, miten ongelma eli kokoajan ja muutti välillä muotoaan. Tilanne eli kokoajan 24 h/ useita vuorokausia. Kainuulaisena itsekin olen aina varautunut siihen, että itsellä on kaapeissa muutakin kuin pölyä ja nälkään kuolleita hiiriä. Yrityksille tämä oli sensijaan myrkkyä.

Joissakin medioissa väitetään kainuulaisten vain valittavan ja ettemme tekisi mitään ongelmien eteen. Olemme varautuneet ja selviämme jatkossakin. Mutta me myös kerromme sen, mistä kiikastaa. Se ei ole valitusta. Valtion on kerrottava yksityisille firmoille selkeät varmuusvaatimukset ja hinnoittelulle rajat. Korotusten olisi siirryyttävä suoraan huoltovarmuuteen. Sitä olisi myös valvottava ja tiukasti.

Avainsanat: kainuunsähkögate, loiste, huoltovarmuus, sähkölaki, kriisiajanvalmiusharjoitus

001 Sähköä siirtämisestä

Maanantai 1.1.2018 klo 14:19 - yrjöpoeka

Viime päivinä Kainuuta ja kotikuntaani Suomussalmea ovat vaivanneet sähkökatkokset. Retkikeitin on pitänyt kaivella varastosta ja lisälämmitin tuotava sisälle. Sähkön puute on taajamissa asuville melkoinen ongelma. Useimmilla ei ole puulämmitteisiä uuneja ja lämpö karkaa helposti harakoille. Onneksi talvi on ollut leuto, se pelastaa paljolta. Toisaalta se tuottaa lisää sähkökatkoksia. Tykkylumen jäljiltä metsät ovat juuri nyt vaarallisia paikkoja.

Kävimme vaimoni kanssa tänään hautausmaalla siivoamassa kynttilöitä haudoilta. Hautausmaa oli kuin talvisodan jäljiltä. Valtavia petäjän oksia rojotti jokapaikassa. Siinä kävellessämme vilkuilimme puita ja kuuntelimme mahdollisia varoittavia rutinoita. Yhtään oksaa emme nähneet käyntimme aikana putoavan. Kotipihani puut ja pensaat ovat rurtistuneet maata myöten. Omenapuita ravistelin taakan alta pois. Lunta on luvattu lisää joten lysti jatkuu.

Sähköstä puhutaan ja useimpien mielestä on kummallista mihin ne sähkönsiirto miljoonat oikein menevät. Kainuussa Loiste-yhtiö perii maamme huippuhintoja. Yhtiö perustelee sähkönsiirron huoltovarmuudella korkeita hintojaan. Vuosien keräämisen jälkeen yhtiö on kupannut ja tulee valtiovallan suojeluksessa kuppaaman lisää miljoonia. Miksi kummassa yhtiö ei ole kaivanut sähköverkostoa maahan? Rahaa on ollut, mutta nyt Kajaani ja Sotkamo omistajina kuppaavat ilmeisesti sähkönsiirtorahat omien budjettiensa tukkeiksi.

Viime kuntavaaleissa kuntani keskustan listoille tullut Matti Mulari aikoi valintansa jälkeen laittaa Loiste yhtiön kuriin. Äänestäjät menivät halpaan. Mularilla ei ole mitään puhevaltaa yhtiön asioihin. Maakuntavaltuuston puheenjohtajana hänellä olisi nyt jatkuvasti foorumi rummuttaa Loisteen ryöstämistä miljoonista. Samalla Mulari voisi kovistella Kajaania ja Sotkamoa laittamaan yhtiö aisoihin ja korjaaman siirtoverkoston maksetuilla miljoonilla. Valitettavasti vaalien jälkeen ei hänellä ole ollut enää mitään puhuttavaa. Oikea keskustalainen kuntapolitiikko. Lupaa ja sitten unohtaa. Pettäjien puolue on hänellä.

Uusivuosi otettiin vastaan kotosalla herkutellen vaimoni osaavien käsien tuotteilla. Alkuillan käyntimme Ämmänpäreen julkistamistilaisuudessa antoi paljon puhuttavaa. Tänään on luvassa lumusadetta ja pitänee käydä katsomassa sitä nyt erilaisessa säätilassa. Eilen oli täysikuu ja pilvet hajosivat taivaalta juuri ennen julkistamista. Teoksen valot vaativat ilmassa olevan sumua, vettä tai lunta. Olin mukana juhlatoimikunnassa päättämässä asiasta. Viimekädessä valtuusto päätti siitä budjetin yhteydessä.

Teos on upea ja juhlistaa Suomussalmen 150-vuotis juhlavuotta erinomaisesti. Kuulin jo eilen paikanpäällä ihmisten suusta ihastelevia kommentteja. Vastaanvaäittäjiäkin varmasti löytyy. Onneksi heitä ei ollut päätöksenteon hetkillä. Nyt Suomussalmen keskustan kohdalla on maamerkki joka huomataan ja siitä tullaan puhumaan. Teos on mielestäni samalla tavoin alkuvoimainen kuin on Reijo Kelan Hiljainen kansa. Teos on jokaisena vuoden päivänä ja eriaikoihin erilainen. Koskaan se ei ole aivan samanlainen.

Olen tyytyväinen tähän Ämmänpäreeseen. Olen tyytyväinen päätöksenteko koneistoon ja sen yksimielisyyteen. Hyvä me!

Avainsanat: huoltovarmuus, sähkönsiirtoverkosto, sähkökatkotyläkainuussa, tykkylumenaiheuttamatmetsätuhot, mattimularinlupaukset, loistekuriin, ämmänpäre

071 Ovatko kuntaliitokset mahdollisia?

Perjantai 30.12.2011 klo 7:50 - yrjöpoeka



Tämä kysymys on esitetty useaan kertaan viime päivinä. Minun mielestäni ne ovat mahdollisia ja päätökset on tehtävä pikaisesti. Ainoa asia mikä estää liitokset Ylä-Kainuussa, on päämäärätön jahkailu ja lottovoiton odottelu. Lottovoitolla tarkoitan sitä, että jostakin tulisi joku joka pelastaisi itsenäisen kunnan. Yksi lottovoitto veronmaksajille olisi kolmen kunnan hallintojen purkaminen ja vain yhden rakentaminen. Valitettavasti sellaisen tahdon löytäminen näyttää vaikealta. Kukaan ei halua luopua mistään, mieluimmin lisätään verotusta seinien ylläpitoon.
Vilkas keskustelu paikallislehden palstalla on osoituksena siitä, että kuntalaiset ovat valmiimpia kuin poliitikot. Kuntalaisten äänen kuuleminen ennen uusien virkojen täyttämistä olis kaikille hyväksi. Valitettavasti poliitikoilla tuntuu olevan kiire täyttää virka. Nyt olisi ollut erinomainen hetki miettiä uudenlaisia mahdollisuuksia.
Talvimyrskyt ovat koetelleet maatamme ja sen seurauksena sähköt ovat olleet poikki useita vuorokausia. Syyllisiä etsiessä kuuntelin eilen tiedotustilaisuutta, jossa sisäministeri Päivi Räsänen kertoi näkemyksiään.  Kireän naamataulun takaa löytyi yksi selitys ongelmiin ja jopa syyllinen. Se oli sähkönkäyttäjä! Nämä onnettomat tukkivat tieto verkon kyselyillään milloin sähköt saadaan takaisin. Minusta sähkönkäyttäjä palvelusta maksaneena on oikeutettu kysymään palvelujen perään. Palvelujen myyjien ja viranomaisten tehtävänä on tuottaa sellaiset palveluverkot, että ne kestävät hetkelliset kyselytulvat.
Suomen huoltovarmuus on huvennut viime vuosina kehitysmaitten tasolle. Nyt huoltovarmuutta kehoitetaan hallituksen taholta kansalaisten itsensä tuottamaksi. Kansallinen huoltovarmuus on hallituksen ensisijaisena tehtävänä ja sitä ei saa ulkoistaa minnekään muualle. Sähkönsiirron häiriötön tuottaminen pitää hoitaa heti, eikä pohtia työryhmissä toimenpide ehdotuksia. Osaamattomat ministerit pykäävät heti työryhmän makustelemaan asioita joiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä kehittyneessä valtiossa. Nyt olemme melkein Pohjois-Korean tasolla. Suomi näyttää avaruudesta katsottuna samalta, pimeältä.

Avainsanat: ovatkokuntaliitoksetmahdollisia, kuntalaistenkuuleminen, lottovoitto, sisäministeritiedottaa, palvelunostajasyyllinen, huoltovarmuus, kehitysmaa, pohjoiskorea, maanpimeäpuoli