Satunnaiset kuvat

Spu Varo ja minä ite

Uusimmat

Blogin arkisto

083 Hyväuskoiset ja hyödylliset idiootit

Lauantai 7.4.2018 klo 11:53

Jokaisen kirjoittajan tulisi pitää ohjenuoranaan sellaista kirjoittamista, että se täyttää hyvän tavan kriiteerit. Henkilöitä ei nimitellä ja kirjoitetaan asiaa. Tänään on pakko poiketa tuosta ensimmäisestä. Pakko tulee siitä, että pidän itseäni isänmaallisena ihmisenä ja en hyväksy Suomen myymistä omien alhaisten etujen takia. Nämä Suomen syöjät kuvittelevat olevansa fiksuja ja saavansa poliittista hyötyä itäisen naapurimme nuoleskelusta.

Historian aikana on tullut selväksi, että olipa rajan takana voimassa mikä tahansa yhteiskuntamuoto, niin he ovat itsekkäitä. Mikäli jostakin löytyy hyväuskoisia idiootteja käytettäväksi, ottavat he sen ilomielin vastaan. Ajan tullen he tietävät mitä pettureille tehdään. Heistä on ensimmäiseksi tehtävä madonruokaa. Karjalan korvissa kasvaa tuuheita metsiä tuhansien hyväuskoisten hölmöjen kustannuksella. Itäinen naapurimme osaa käsitellä idiootit hyvin ja siitä hyvänä esimerkkinä Englannin hermomyrkkyisku. Aina ei tarvitse antaa niskalaukausta, vaan hoitaa asia muilla keinoilla ja niitä heillä on runsaasti varastossa.

Nämä hyväuskoiset idiootit ovat perussuomalaisia kansanedustajia. He nuolevat Putinia ja hänen vahvaa valtakoneistoaan. Laura Huhtasaari kastelee housunsa, kun toimittaja sattuu kyselemään Trumpista tai Putinista. Juuri näinä aikoina Venäjä etsii tiheällä kammalla hyväuskoisia hölmöjä kaikkialta Euroopasta puhumaan heidän puolestaan. Suomessa nämä hyväuskoiset ovat niin idiootteja, että heitä ei tarvitse pyytää. Muistuvat ajat entisen mieleen, kun toverit ja kepulaiset mielistelivät Neuvostoliiton johtajia. Nyt usealla entisellä politiikolla on ahdistuneet oltavat. Koskaan ei tiedä, milloin toverit tulevat kyselemään uusia vastapalveluksia. Arkistot ovat Venäjällä hyviä ja huolella pidettyjä.

Nyt näihin arkistoihin lisätään jokapäivä lisää hyväuskoisia perussuomalaisia. Kätevää on se, että he ilmoittautuvat itse. Toivottavasti SUPO pitää hyvää kortistoa näistä itsenäisen Suomen myyjistä. Veikko Vennamo kääntyilee tänään levottomasti haudassaan. Timo Soini ja kumppanit myivät aatteensa muutamasta hillotolpasta ja heitä ei edes hävetä. Ahneilla on paskainen loppu ja hyväuskoisilla idiooteilla vielä surkeampi. Poliisi taustaisen kansanedustaja Tom Packalen esiintyminen oli aikamoinen pohjanoteeraus A-Talkissa torstaina. Hänellä oli sellaisia vertauksia, että jonkun pitäisi haastaa hänet oikeuteen Karjalan myymisestä.

Lukiessani toimittaja Timo Haapalan analyysiä Iltasanomista, voin allekirjoittaa hänen näkemyksensä. Sillä lisäyksellä, että hän voisi surutta nimittää näitä hyväuskoisiksi idiooteiksi. Olemme jo viimevuosina tottuneet siihen, että kansanedustajien sivistyksen taso on vajonnut pohjalle. Siksi tämä idioottien määrä ei yllätä. Ei myöskään heidän puolueensa. Seuraavissa vaaleissa kansalla on mahdollisuus nostaa kansanedustajien tasoa. Sen voi huoletta sanoa, että näitä idiootteja on paljon vähemmän. Sinisiä vieläkin vähemmän. Soinia ei yhtäkään.

Pohja se on idiotismillakin.

Avainsanat: hyväuskoisetjahyödyllisetidiootit, perussuomalaisetkansanedustajat, laurahuhtasaari, tompackalen, toimittajatimohaapala, veikkovennamonperintöhukassa