Satunnaiset kuvat

Spu rajan Monni

Uusimmat

Blogin arkisto

032 Kuuluvatko ihmisoikeudet kaikille?

Sunnuntai 15.4.2012 klo 23:37 - yrjöpoeka


Eivät kuulu enää. Viimeaikaiset tapahtumat ja toimet kertovat siitä karua kieltään. Viimeisten viikkojen aikana olen saanut vastaanottaa kysymyksiä ja kommentteja kirjeitse, sähköpostilla ja suullisesti joko puhelimella tai sitten kasvot vastakkain. Ja niitä on paljon! Tämän ilmiön aiheuttaja on maakunnan aloittamat mittavat säästötoimet. Jokainen leikkaus koskettaa nyt välittömästi juuri niitä, joilla on heikoin tilanne. Vammaiset, vanhukset ja terveydenhuollon potilaat.

Suomessa ihmisoikeuksien sanotaan olevan kaikilla samat ja koskettavan kaikkia suomessa asuvia. Tarkastelen ihmisoikeuksia kolmen (3) ryhmän osalta. Otan ensimmäiseksi vangit, heistä on puhuttu viimeaikoina. Vangit saavat asunnon, ruoan ja täysihoidon lääkäreineen ja oikeusapuineen aina.

Toiseksi vertailu ryhmäksi otan maahanmuuttajat ja pakolaiset. Heitä koskevat samat säännöt ja heidän apunaan on koko länsimainen oikeusjärjestelmä. Mikäli jokin asia ei toimi, Euroopan ihmioikeustuomioistuimesta saadaan hyvin nopeasti ärhäkkä viesti korjata epäkohdat.

Kuinka on sitten kolmannen ryhmän kohdalla, joksi olen valinnut suomalaiset vanhukset. Ne jotka kaikista enimmin tarvitsevat toisten ihmisten apua? Vanhukset kuuluvat ihmisoikeusasioissa kurjimpaan pohjasakkaan. Heidän puolestaan ei kukaan ole vaatimassa ihmisoikeuksia. Heidät voidaan lukita neljän seinän sisälle koko loppuelämäksi. Heiltä viedään mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään vaipoittamalla heitä ja vähentämällä hoitohenkilöstön käyntejä.

Millainen meteli nousisi, jos näistä kahdesta ensimmäisestä ryhmästä tulisi valituksia huonosta kohtelusta ja hoidosta?

Miksi on säästettävä? Rahoitus palveluihin saadaan valtionosuuksista ja verotuloista. Veronmaksajien osuus on kokoajan laskeva ja tulot eivät enää riitä kattamaan menoja. Nykyinen kuntarakenne on kasvanut nykyiselleen silloin, kun uutta väkeä suorastaan tulvi jokaisesta peräkamarista. Nyt syntyvyys on useissa kunnissa suoranainen ihme. Siitä huolimatta osa meistä haluaa puolustaa näitä rakenteita ja tyhjenevien kunnatalon loistoa.

Nyt olisi jokaisen mietittävä, mihin niitä väheneviä tuloja oikein käytetään? Onko tulevien kuntavaalien tärkein teema juuri tämä? Hallinnon ja rakenteiden purkaminen ja keskittyminen siihen, kuinka ja missä mitäkin kansalaisten tarvitsemaa palvelua tuotetaan. Etäisyyksistä puhuminen ei ole kansalaisille se tärkein tekijä. Nyt on tärkeintä saada jotakin palvelua kohtuullisessa ajassa yhteiskunnan tuottamana.

Avainsanat: ihmisoikeudet, vihapuhetta, vastakkainasettelu, euroopanihmisoikeustuomioistuin, valtionosuudet, kuntavaalientärkeinteemapalvelujensaaminen, vastakkainasettelu

031 Vallatonta maakuntapolitiikka

Torstai 12.4.2012 klo 20:50


Kainuun maakuntavaltuusto hyväksyi marraskuussa 2011 Kainuun maakunta – kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2011. Huomionarvoista oli, että jokainen tiesi päätöshetkellä budjetin olevan alimitoitettu sote-palvelujen osalta. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki asiasta kirjauksen lautakunnan kokouksessa 2.11.2011 pöytäkirjaan. Lautakunta oli arvioinnissaan yksimielinen siitä, ettei kuntien antama rahoitus tule riittämään maakunnan asukkaiden kasvavaan palvelutarpeeseen ja alati kasvaviin hintojen nousuun. Lautakunnan kokouksissa on aina istunut maakuntahallituksen edustaja ja olen elänyt uskossa, että lautakunnan arvioinnit ja terveiset otettaisiin huomioon.

Kuitenkaan maakuntahallitus ei ole sitä ottanut huomioon ja eikä aloittanut kuntien kanssa neuvottelua lisärahoituksesta. Hallituksen olisi pitänyt aloittaa lisätalousarvion laadinta välittömästi.
Maakuntahallitus oli nopea ja jo 19.12.2011 antoi täytäntöönpano-ohjeet. Hallituksen pöytäkirjan esittely osassa todetaan, etteivät annetut määrärahat tule riittämään. Hallitus päätyi esittämään 11-kohdan listan, jonka avulla lähdettiin leikkaamaan lisää maakuntavaltuuston hyväksymästä budjetista. Arvio leikkauksista vaihtelee kulloisenkin esittäjän mukaan 5-10 miljoonaan euroon. Talousarvion sitovuutta käsittelevässä osassa tuodaan esille aivan oikein, mikä on maakuntavaltuuston rooli. Esittely tekstissä kerrotaan, että mikäli määrärahat ylittyvät muutoksista päättää maakuntavaltuusto. Miksi ei näin toimittu ja maakuntahallitus tehnyt lisätalousarviota?

Ehkäpä siksi, että maakunnan asioista päättävät kunnanjohtajat, joita ei ole valittu demokraattisesti päättämään maakunnan asioista. Maakuntavaltuusto on koko toimikautensa ajan toiminut kunnajohtajien kumileimasimena. Kunnat ovat menettäneet hallintokokeilun aikana kokonaan sosiaali- ja terveystoimen osaamisen ja hallinnan. Kunnat ovat kokeilun tuloksena saaneet taloutensa kuntoon ja kunnantalojen korjaukset hoidettua. Tämä kaikki siitä huolimatta, että asukkaiden tarvitsemien palveluiden tarve on kasvanut ja kunnatalot alkavat kumista tyhjyyttään. Kuntien säikähdettyä tulevaa kuntauudistusta hallintokokeilu ajettiin alas, jotta kaikki ehtivät puolustamaan omia työpaikkojaan. Koko ajan kuntien suunnasta huudetaan sote-palveluille, että tarvitaan lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Yhtäaikaa huudetaan myös, että soten täytyy säästää lisää.

Nyt on pakko vaaleilla valitun maakuntavaltuuston herätä ja vaatia hallitusta toimimaan lain mukaisesti. Tämä siksi, että juuri nyt tehdään sellaisia säästötoimia, joilla vanhukset todella joutuvat heitteille. Vanhusten kotihoidossa vähennetään säästöjen seurauksena käyntikertoja jokaisen vanhuksen kohdalla. Jokainen työntekijä on saanut oman säästötavoitteensa. Kehitysvammaisia pakkosiirrellään omista kodeistaan uusiin isoihin laitoksiin säästöjen nimissä.

Vangeille taataan ihmisoikeudet. Kuinka on Kainuun asukkaiden laita?

Tilastojen mukaan yhden vanhuksen laitoshoidon kustannukset bruttona ovat noin 153 euroa.

Yhteiskunnan kustannukset yhdestä vangista ovat 205 euroa/pv.

Avainsanat: kainuunmaakuntavaltuusto, alimitoitettubudjetti, lisätalousarvio, valtuustokumileimasimena, vanhustenheitteillejättö, laitostenrakentaminenjatkuu, vastuunotto, vankienihmisoikeudet, huutolaisaika

029 Joukkotuhonta

Sunnuntai 8.4.2012 klo 10:23 - yrjöpoeka


Kainuun maakuntahallitus antoi 19.12.2011 Talousarvion 2012 täytäntöönpano ohjeet hallintokunnille. Kumileimasimena toimiva maakuntahallitus teki kuten kunnanjohtajat halusivat.

Leikkauksien toimeenpano ja vastuu vyörytettiin alas aina viimeiseen työntekijään. Jokainen on nyt joutunut antamaan lähiesimiehilleen ja nämä sitten ylöspäin, listan niistä toimista joilla vaaditut säästöt saadaan aikaan. Tällä toimella jokainen työntekijä saatiin osasyyllisiksi leikkauksiin. Työntekijät jotka ovat voineet pahoin aikaisempien säästötoimien aiheuttamista vaikutuksista, joutuvat nyt entistä ahtaammalle työn eettisyyden osalta.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ilmaisi 2.11.2011 pidetyssä kokouksessa, ettei annettu raami mahdollista suoriutumista annetuista velvoitteista. Kunnanjohtajien tahto tuli kansalaisten lisääntyvien palvelutarpeiden edelle. Maakuntavaltuusto ei myöskään voinut asialle mitään, päätösvalta rahoituksesta oli ja on kunnajohtajilla. Kuntien luottamusjohto oli jo aikoja sitten pudonnut sosiaali- ja terveystoimen asioista ulos. Palvelutarpeiden kasvua ei ole mielestäni ymmärretty enää kunnissa. Kunnat ovat käpertyneet miettimään vain yhtä ja ainoaa asiaa. Kuinka säilyttää virkamiesten asema. Kuinka säilyttää kunnantalon seinät koskemattomina. Tämäkö lienee kuntien olemassaolon oikea tarkoitus?

Valmiiksi miljoonia alimittaisesta budjetista leikataan nyt lisää useita miljoonia. Tämä toimi tulee aiheuttamaan ennenaikaisia kuolemia. Vuoteenomana olevien vanhusten jättäminen useita käyntikertoja vuorokaudessa vähemmälle, on heitteillejättöä. Vaipoista säästäminen tapahtuu siinä ohessa, koska vanhusten juottamisten määrä vähenee. Samaan aikaan esimiesten tärkeimpänä asiana on saada kaikki työntekijät saman katon alle ja kellokortin leimaajiksi. Sillä ei ole niin väliä, että monessa tapauksessa saadaan valtavasti työaikaa hukkaantumaan pelkkään ajeluun kellokortin leimaamispaikalle.

Kehitysvammaisten yksikkökokoja halutaan kasvattaa kuten nykyaikaisilla karjatiloilla. Aikaisempina vuosina kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta on ollut keskeytyksissä vain heinäkuun ajan. Nyt säästöjen nimissä nämä ovat suljettuna 3 kuukautta, kesäkuusta – elokuun loppuun. Sijaisten käyttäminen on kielletty ja jo nyt sairaslomilla olevien tilalle ei saada ottaa ketään. Näin kehitysvammaisten asuinpaikoista on tullut säilöntäyksiköitä. Ihmisoikeuksista ei enää puhuta.

Tulevaisuuden ratkaisuksi Kainuuseen on kaksi mahdollisuutta. Riisutaan turha hallinto ja perustetaan joko yksi Kainuun-kunta tai sitten Kainuun-maakunta, joka hoitaa kaiken. Toinen mahdollisuus on palauttaa kaikki ennalleen ja jokainen kunta hoitaa oman sosiaali- ja terveystoimensa. Siperia opettaa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on tällä hetkellä turhan panttina. Maakuntahallitus toteuttaa kunnanjohtajien käskystä Kainuulaisten joukkotuhontaa.

Avainsanat: joukkotuhonta, ihmisoikeudet, vanhustenheitteillejättö, työneettisyys, siperiaopettaa

026 Suuri kiitos!

Perjantai 30.3.2012 klo 21:43 - yrjöpoeka


Viimeiset päivät olen saanut todella runsaasti palautetta kotisivujeni palautelaatikon kautta. Jokaiselle joka on yhteystietonsa lähettänyt olen myös vastannut henkilökohtaisesti. Kainuussa aina on sanottu , että kissa kiitoksilla elää. Nyt on ollut hyvä saada tukea omille ajatuksille, etten ole aivan yksin. Paljon on sellaisia viestejä joissa ei ole yhteystietoja. Yhteinen nimittäjä näille on ollut hätä, mitä omalle omaiselle voi tapahtua tulevaisuudessa mikäli tämä malli jatkuu.

Eräs tuttuni tiivisti asian viestissään näin: ”On ihan käsittämättömän julkea ajatus, että esim. kehitysvammaisille asukkaille ei työntekijät ole/olisi saaneet kertoa etukäteen näistä muuttoaikeista. Ajatella, miltä kenestä tahansa meistä tuntuisi, kun joku vain yllättäen tulisi, keräisi kamasi ja käskisi istahtaa muuttokuorman päälle tuosta vaan. Todella karmeaa kohtelua kenelle tahansa. Minä en kykene ymmärtämään, mitä luullaan tavoiteltavan sillä, että ihmisiltä kysymättä, heitä kuulematta, heitä valmentamatta, otetaan ja kylmästi sijoitetaan uuteen yksikköön. No eihän johtoihmisten toki tarvitsekaan olla niitä, jotka kantavat seuraukset, oireilut ja vaikeudet ihmisten arjessa sitten... ”

Tämä on mielestäni yksi ydinasioista. Kuinka virkanaiset voivat unohtaa vammaisten ihmisoikeudet näin totaalisesti? Milloin viimeksi on toimittu näin vammaisten kohdalla? Toisen maailmasodan aikana Euroopassa kerättiin vammaisia junavaunuihin ja siirrettiin ihmisten silmistä pois, keskitysleireihin ja ghettoihin. Nyt joku tietysti sanoo, että tämä on liian brutaali ilmaus. Sitä se ei ole. Mielestäni Suomessa on vielä voimassa ihmisoikeudet kehitysvammaisillakin. Silloin pitäisi toimia sen mukaisesti ja kuulla ihmisiä heitä koskevissa asioissa. Nyt on toimijoina sellaisia, joiden ajatusmaailma elää vajaamieliaikoja. Eli aikoja jolloin ihmisiä siirrettiin leireihin, mikäli joku katsoi ettei heistä ole yhteiskunnalle hyötyä.

Kuiskeet kertovat kuinka nykyisiin ryhmäkotien tiloihin ollaan suunnittelemassa yksityisten toimijoiden hoitopaikkoja. Maakunnalle töihin pyrkiviä yritetään suorastaan pakottaa perustamaan yrityksiä ja jos ei kelpaa, ei töitäkään ole tarjolla. Nämä kuiskeet koskettavat nyt juuri seutu ykköstä, eli Kajaanin aluetta. Toiset kuiskeet kertovat, kuinka nyt etsitään syyllisiä vuotoon. Työntekijöitä jaetaan vuohiin ja lampaisiin, joko olet puolesta tai vastaan.

Maakuntakuntayhtymä kouristelee lopuillaan ja virkanaisilla on aikaa tällaiseen? Etsitään syyllisiä koska kaikkea ei ehditty salassa päättämään! Vajaamielistä touhua!

Viikonloppu on täynnä erilaisia kokouksia ja erilaisten ihmisten tapaamisia. Ukkina nautin Ilonan äänistä ja tarkoista kysymyksistä. Tämän viikonlopun tärkein aihe Ilonalle on ollut vahtia, että mummo pitää saada ostamaan itselle terveellisiä ruokia. Pelkästään asian esille tuominen oli todella terveellistä. Nauru parantaa ja se on hyväksi meille kaikille.

Avainsanat: palautettakirjoituksista, nimittäjä, muuttokuorma, karmeaakohtelua, keskitysleirit, holokausti, ghetto, ydinasia, ihmisoikeudet, vajaamielishoitaja, vihapuhetta, syyllistenetsintä, tietovuoto, salassapito, nauruparantaa