Satunnaiset kuvat

2003 ja 5.3kg

Uusimmat

Blogin arkisto

245 Kenen syy että yksi vain nyt rakkahampi on

Torstai 7.11.2019 klo 13:23 - yrjöpoeka

Näin laulussa sanotaan. Itselläni on nuoruudesta väkevin muistikuva tästä laulusta Eija-Sinikan esittämänä. Laulusta ei tänään ole kyse, vaan gallupeista. Nyt keskustellaan kiivaasti missä on syy Antti Rinteen johtaman SDPn huonoon tulokseen. Itse kirjoitin jo ennen vaaleja, että Antti Rinnettä ei tulisi päästää itsekseen sanomaan mitään. Sanojaksi ja kertojaksi suosittelin silloin Timo Harakkaa. Häneltä sujuu supliikki ja entisenä toimittajana hän on toimittajien parissa kuin kala vedessä. Rinne oli ja on kävelevä katasrofi. Valitettavasti.

Lueskelin aamun avauksia naamakirjasta ja ne sisälsivät tämän pohtimista. Parhaiten kuvasi keskustan syvien rivien edustajan lausahdus siitä, miksi perussuomalaiset nousevat. Lausahdus ei ole totuus, mutta kuvastaa keskustalaisten sielunelämää. Kirjoittajan mielestä perussuomalaiset ainoina esittävät ilmastokeskustelussa maalaisjärkeä. Tämän lausahduksen kirjoittaja oli Juha Sipilän paras fani ja piti häntä messiaana. Nyt hän on kääntänyt tuuliviirin kohti perussuomalaisia ja hänen mukaan kääntyy usea muukin.

Kirjoitin 15.6.2019 blogini otsikolla Perussuomalaiset 30%. Tässä jutussa en arvioinut Antti Rinnettä, mutta arvioin vasemmiston ja vihreiden uhoa. Voitonhuumassaan he julistivat suuntaavansa Afrikkaan. Vasemmistolla, demareilla ja vihreillä oli tahto muuttaa edellisen hallituksen politiikkaa ja lisätä maahanmuuttoa. He unohtivat sen, että juuri maahanmuuton vastustamisella perussuomalaiset ovat nousseet suureksi puolueeksi. Heidän kannatuksensa tulee jatkossakin vanhoista suurista puolueista. Keskusta, kokoomus, SDP, Kristilliset ja myös RKP ovat menettäjinä.

Rinteen hallituksen ilakointi iski galluppeihin ja uskallan sanoa, että kesäkuun kirjoitukseni luku lähenee. Olen jo aiemminkin kirjoittanut siitä, että vanhojen puolueiden kosiskelu perussuomalaisten kannattajien suuntaan, on hukkaan heitettyä. Kaikki puolueet ovat pikkuhiljaa ottaneet persujen retoriikkaa puheisiinsa ja erityisesti yksittäiset kansanedustajat ja muut puoluesatraapit. Juuri se kertoo nukkuvalle kansalle ja persujen kannattajille, että perussuomalaiset ovat olleet oikeassa. Muut puolueet ovat kääntämässä takkinsa ja sitä eivät äänestäjät sulata.

Olen seurannut täällä Kainuussa ja Pohjois-Suomessa vahvan puolueen keskustan räpiköintiä perussuomalaisten paineessa. Muutos on tällä hetkellä niin kova, että se näkyy myös seuraavissa kuntavaaleissa. Se voi mullistaa koko yksipuolue järjestelmän täällä pohjoisessa. Vuosikymmenet on ainoa vaihtoehto ollut keskusta tai vasemmisto. Valtakunnan politiikan suuret muutokset ovat laukaisseet jo muutoksen liikkeelle. Keskusta on aina pärjännyt sillä, että se on saanut täydet ehdokaslistat. Lisäksi se on voinut karsia huonompia ehdokkaita pois runsauden ansiosta. Jatkossa tilanne on toinen. Pian ollaan tilanteessa jossa hävetään olemista kepun listoilla.

Hallituspuolueiden kannatuksen laskulla on monta syytä. Perussuomalaisten nousun taustalla on äijäenergiaa. Ilmastokeskustelu on yksi asia. Lihansyönti toinen. Suurin tekijä on vihreiden uho Afrikkaan lähdöstä. Vihreät voivat olla hallituksen suurin puolue, mutta he kuuluvat kuitenkin vain keskikokoisten joukkoon. Kokoomuksen on nyt pakko peesata perussuomalaisia. Heillä on yhteistä se, että rikkaita suosivassa veropolitiikassa he löytävät toisensa.

Hullua on se, että köyhät ja työttömät luuserit äänestävät heitä. Puolueita, jotka ensimmäisenä iskevät köyhille maksulapun kouraan.

Avainsanat: kenensyy, perussuomalaistenkannatusmaaraskuu, maahanmuutonvastustaminen, ilmastokeskustelu, punainenliha

252 Yksi totuus monista

Keskiviikko 21.11.2018 klo 18:43 - yrjöpoeka

Aikaisemmat arviot Suomen metsien kasvusta ovat nyt osoittautumassa paljon suuremmiksi. LUKE (luonnonvarakeskus) on aiemmin arvioinut vanhojen mallien pohjalta metsien kasvua ja Suomen hiilinieluja. Suurimpana kasvun syynä pidetään jatkuvasti parantunutta metsienhoitoa. Luken mukaan ilmastonmuutoksella on pienempi vaikutus metsien kasvulle. Nyt Luke on arviossaan päässyt siihen, että Suomen metsät kasvavat jokavuosi lisää n. 4,3% enemmän. Arvioinnissa lähdetään siitä, että näin Suomella on mahdollisuus hakata metsiä paljon oletettua enemmän. Tästä ovat sellunkeittäjät mielissään.

Kuten arvata saattaa luontojärjestöt eivät ota uutista kakistelematta vastaan. Juuri vähän aiemmin ne ovat syyttäneet Suomea metsien ylihakkaamisesta. On tietysti järjestöjen toiminnan kannalta tuskallista, jos kaikki heidän aiemmin puhumansa on enemmän mutua. Luontojärjestöjen arviot ovat minun mielestäni kuitenkin enemmän arvioita ja arvausta, kuin faktatietoa. Luonnonvarakeskus edustaa valtiota virkavastuulla ja luotan heidän tuloksiinsa ja tutkimusmahdollisuuksiinsa enemmän kuin luontojärjestöjen ”musta tuntuu” tietoihin.

Nyt saatu tutkimustulos kyllä asettuu ikävästi sellaiseen saumaan, että pohjana ovat suurten toimijoiden suunnitelmat lisätä sellukattiloita Suomeen. Olettaa saattaa, että syytöksiä nousee tilatusta tutkimuksesta. Pidän itse osaa sellu hankkeista täysin kannattamattomina ja erityisesti puuhuollon osalta. Liian lähekkäin olevat suuret tehtaat nielevät puuta valtavia määriä ja jossakin kulkee raja. Otan esimerkiksi Ääänekosken sellutehtaan. Toki sitä nimitetään peittävällä termillä biotuotetehtaaksi. Sellua se kuitenkin keittää. Joka päivä tehtaalle ajaa yli 240 täysperävaunurekkaa ja 70 junavaunua. Vuoden jokaisena päivänä. Se on kohtuullinen määrä puuta. Toki uutta metsää kasvaa tilalle, mutta aukot näkyvät ensialkuun muutaman vuosikymmenen.

Jo nyt on nähtävissä sen vaikutukset sahayrittäjien kohdalla. Aiemmin pienpuuta ei tarvittu ja silloin pystytettiin sahoja pienpuun jatkojalostamiseksi. Nyt yksistään Äänekoski tekee kannattamattomaksi pienpuun sahaamisen, koska puun myyjät saavat paremman tulon sellutehtaalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että entistä enemmän Suomen vienti muuttuu sellunvienniksi. Tästä ovat jo useat tahot olleet huolestuneita, että Suomi on bulkkituotanto alue ja jatkojalostaminen tapahtuu muualla.

Suomessa on tuskailtu sen huolen kanssa, että meillä kasvatettu puu olisi jalostettava kotimaassa. Silloin siitä saataisiin parempi tulos. Toiseksi puu pysyessään puuna sitoo hiiltä vuosikymmeniksi. Selluksi keitettäessä ilmasto ei taatusti pelastu. Tässä on taas uusia syttöjä ilmastokeskusteluun. Näitä rätinkejä luetaan nyt puolueiden toimistoissa ja mietitään, mitä se tarkoittaa heidän ilmastonpelastamis suunnitelmiinsa. Luontojärjestöt tekevät omia laskelmiaan ja sitovat kettinkejä valmiiksi kinttuihinsa.

Luken arvio siitä, ettei ilmastonlämpenemisellä ole vaikutusta metsien kasvuun pidän outona. Entistä pidemmät kasvukaudet lisäävät puiden kasvua ja sen pystyn näkemään aivan kotipihassani. Sillä on vaikutuksensa, jos puiden pituuskasvu vuoden aikana muuttuu 10-sentistä 30-senttiin. Osalla puista jopa yli puolenmetrin.

Niin tai näin. Ilmasto ei pelastu ilman autoilijan kurittamista.

Avainsanat: luonnonvarakeskus, uudetarviotmetsienkasvusta, äänekoskenbiotuotetehdas, bulkkituotantoa, ilmastokeskustelujatkuu