Satunnaiset kuvat

Joulupaivä 2000

Uusimmat

Blogin arkisto

251 Suomen pelastus

Keskiviikko 21.11.2018 klo 10:59 - yrjöpoeka

Eduskunnassa kiehuu hallituksen sekametelisoppa, jota nykyisin kutsutaan sotesopaksi. Lisäksi siellä on menossa muutamia tärkeitä lakihankkeita. Siksi niille tarvitaan työrauha. Silloin aloitetaan kohkaaminen jostakin maailmaa mullistavasta uhasta. Nyt on tapetilla ilmastonmuutos ja erityisesti sen torjuminen. Hallitus (Berner) ilmoittaa haluavansa olla maailman ykkönen asiassa ja pelastavansa maailman sillä, että Suomessa kielletään kohta autojen myyminen. Toiseksi luvan sähköautoiluun myöntäisi vasemmiston Anna Kontula ja senkin todella harvoille. Mallin hän lienee ottanut entisestä Neuvostoliitosta. Vain eliitti sai luvan ostaa Moskvitsin.

Sipilä ja muut keskustan satraapit haaveilevat sillä aikaa tulevista maakunnista. Kepuisännät eivät huomaa sitä, että Berner on viemässä maataloista traktorit. Sähköllä ne eivät jaksa toimia maatilan raskaissa töissä. Sipilä sai Bernerin lahjaksi kokoomukselta ja se todella näkyy. Keskusta on joutunut tekemään kokoomuslaista politiikkaa, koska Sipilä ei pysty sanomaan Annelle ei. Keskustan ainoina miljonääreinä he pystyvät kulkemaan ilman autoakin. Ilmastopolitiikkaan pelastamiseksi kuljetaan lentämällä. Ei siinä lentopetroolihiukkaset pääse ihmiisä haittaamaan maan pinnalla.

Tätä ilmastopeloittelua tarvitaan myös kevään vaalien takia. Ehdokkaiden ei tarvitse vaalikentillä puhua muusta kuin ilmastopolitiikasta. Naama murheellisissa rutuissa ehdokkaan on hyvä vakuutella, kuinka hän kantaa koko ihmiskunnan huolta. Ei siinä äänestäjä parka enää tohdi kysellä sote asioista, saati sitten mutista taitetusta indeksistä. On melkoisen varmaa, että media yhtiöt antavat ehdokkaiden suoltaa televisio lähetyksissä mitä karmeimpia kauhukuvia maapallon tilasta. Jäätiköt loppuvat ja jääkarhut ovat hukassa. Saimaan norppa kuolee sukupuuttoon, kun lunta ei ole poikasten pesiä varten.

Kaiken tämän peloittelun jälkeen kesän korvalla muodostetaan uusi hallitus ja aloitetaan työ hillotoppien vartijoina. Ensimmäisenä työnä sovitaan se, että kaikki pääsevät vuorollaan lentämään maapallon ympäri. Tämä siksi, että on hyvä tietää miten viemäröinti esimerkiksi Ambomaalla on järjestetty. Syksyllä media julkaisee raportteja, kuinka monta poissaoloa kansanedustajilla on työpaikaltaan. Jokainen puoluesatraappi ilmoittaa työskennelleensä tärkeiden asioiden parissa pitkin poikin maailmaa. Rusketuttu on ja syöty hyvin. Samalla vakuutellaan työn raskautta, kun vuorokausi rytmit ovat jatkuvasti sekaisin aikavyöhykkeiden takia.

Jossakin vaiheessa joku huomaa, että tässähän eletään kuten ennenkin. Perustaa rytkäytetään eduskunnan päätöksellä projekti sote-hankkeeksi. Hallitus ilmoittaa kunnianhimoisia suunnitelmia ja maalaa samalla hirmuisia uhkakuvia miksi on taas keskitettävä palveluja. Ilmastoasia on siinä vaiheessa painettu sivummalle, koska päällä ovat tärkeimmät asiat. Ensimmäisen budjetin teko lupaa vain kiristyksiä ja erityisesti polttoaineveroihin ja autoiluun. Kukaan ei muista enää Anne Berneriä. Hallituksen on saatava suomalaisilta autoilijoilta lisää rahaa hillotoppien kustantamiseksi.

Uusi hallitus muistelee tulevissa seminaareissa kauhulla Sipilää ja Berneriä. Meinasivat tappaa veronmaksajista parhaimman A-luokan. Eli suomalaiset autoilijat.

Niin se vain on. Autoilijasta on moneksi. Pelon kohteesta pelastajaksi.

Avainsanat: ilmastonmuutos, autoilunkieltäminen, anneberner, annakontula, ambomaanviemäriverkosto,

213 Sellun käry ja titteli

Perjantai 12.10.2018 klo 14:06 - yrjöpoeka

Kuten olettaa saattaa ilmastoselvitys oli myrkkyä sellunkeittäjille. Erityisen vaikea sitä on ollut ymmärtää niillä paikkakunnilla, joissa ollaan tekemässä selvitystyötä uusien tehtaiden perustamiseksi. Kainuussa lakkautettiin entinen kymmenkunta vuotta sitten ja samoin tehtiin Kemijärvellä. Kuopioon on suunnitteilla sitten jättihanke ja hankkeiden vetäjissä politiikan huipulla uskotaan edelleen niiden nousevan jalkeille. Nyt näiden hankkeiden puolesta on aloitettu itkentä sen takia, että SDPn Antti Rinne sanoi ääneen, että tuleva hallitus ei tule lisäämään hakkutavoitteita.

Sanalla sanoen, usea hanke joutuu vetämään ruksit suunnitelmien ylitse. Erityisesti senkin takia, että USAn aloittama kauppasota heiluttaa markkinoita ja Kiinan talous ei ole niin hyvässä kunnossa kuin vaikkapa 5-vuotta sitten. Kemijärven hanketta on ajettu pystyyn heidän rahoillaan ja en usko sen toteutuvan. Samoin tulee käymään myös KaiCell hankkeelle. Tokihan näiden vetäjinä olevat politiikot uskovat kaiken mitä metsäteollisuus heille kertoo. Hyvin syötetyt ja juotetut politiikot ovat yrityshankkeen taustavoimille niitä hyödyllisiä idiootteja. Erityisesti Kiina ja eriasteiset diktaattorimaat haluavat hankkeille merkittäviä poliittisia kasvoja. Tämä ei suinkaan tarkoita, että meillä olisi korruptiota. Suomessa sen nimestä käytetään sanontaa kuten vaikkapa yhteiskuntasuhteiden hoito.

Metsien hoito ja kasvatus on jokatauksessa erittäin tärkeää juuri nuorten metsien merkityksen takia hiilinieluina. Antti Rinne on politiikkona jokatapauksessa ymmärtänyt sen, että seuraava hallitus joutuu ottamaan EUn ilmastopolitiikan tavoitteet todesta. Siinä ei auta Finnpulpin projektinjohtajan Timo Piilosen myrkylliset lausunnot Rinteestä ja SDPn avauksesta ilömastopolitiikkaan. Sellunkeittäjien on vaikea ymmärtää, että muutoksen on tapahduttava ja se on seuraavan hallituksen ykkösasia. Halusimmepa sitä tai emme. Hakkuita voidaan lisätä kuten Maailman ilmatieteen järjestö WMO on esittänyt. Puuta ei kuitenkaan kannata keittää selluksi, vaan puurakentamiseen. Loppuosaa voivat sitten olemassaolevat sellulaitokset keitellä.

Sellun käyttö pelkästään paperiksi on myös muuttumassa. Olemme puhunneet digitaaliloikasta. Se ei toteudu niinkauan, kuin painamme kaiken verkossa kirjoitetun myös paperille. Loppujen lopuksi voimme itsekukin miettiä, millainen määrä turhaa paperia meille työntyy postiluukuista. Kaikki vain sen takia, että kaupan ja teollisuuden on hukutettava meidät roskaan ja selluteollisuus lobbaa sen puolesta. Minä en ole enää tarvinnut paperilehtiä lukemiseen. Paperiset mainokset menevät postilaatikosta lukematta roskiin. Ostopäätökset isoihin kulutustavaroihin teen verkossa. Kuluttajilla on jo nyt digiaika käsissä. Selluteollisuus ja patruunat elävät menneisyydessä.

Eräs Kainuulaainen politiikko on käyttänyt itsestään titteliä entinen kansanedustaja viimeiset viisitoista vuotta. Nyt hän on ilmoittanut persujen toimistoon Helsinkiin, että minä poika lähden Brysseliin euroedustajaksi. Oman persupiirin johto ei edes tiennyt asiasta mitään, ennekuin lukivat Kainuun Sanomat. Persujen on pakko kaivaa kaikki reliikit naftaliinista äänien keräämiseen. Äänestäjät kuitenkin ovat lopullisesti jättäneet ja hänen soisi keskittyvän itäisen maan mirrien hoitoon.

Entinen kansanedustaja tittelinä. Säälittävää.

Avainsanat: ilmastonmuutos, finnpulp, kaicell, sellunteollisuus, , anttirinne, maailmanilmatieteenjärjestöwmo, tittelinkipeä

211 Ilmasto vs. biosellu

Keskiviikko 10.10.2018 klo 17:57 - yrjöpoeka

Muutaman viimeisen päivän aikana olemme saaneet ahdistukseen asti kuulla ilmastonmuutoksesta kertovia uhkakuvia. Muistuu mieleeni reilun kymmenen vuoden takainen asia. Sekin liittyi ilmastoon, silloin kohkattiin otsonikerroksen tuhoutumisesta. Tämän uhkakuvan luomisessa onnistuttiin todella hyvin. Tavalliset mökin mummot ja papat kokoontuivat viikoittaisella kauppareissullaan markettien auloihin päivittelemääm asiaa. Ikänsä ulkosalla työskenneelleet vanhat miehet läimivät istuessaan reisiään ja tenhottivat, kuinka nyt aurinko oikein polttaa ihoa. Koskaan ennen he eivät muka olleet kokeneet vastaavaa käristystä.

Pikkuhiljaa kohkaaminen rauhoittui ja samoin rauhoittuivat myös ihmiset. Kaiken lisäksi on oltu kohtuullisen hiljaa siitä, että ne tutkitut otsoniaukot ovat korjaantuneet ihan luonnon omin voimin. Toki ihminen haluaa kertoa, että olemmehan mekin jotakin tehneet. Se on kyllä totta että otsinipäästöt ovat uuden tekniikan avulla pudonneet merkittävästi. Päästöjä kuitenkin tapahtuu ja ne tapahtuvat Kiinan, Intian ja koko Indokiinan alueella. Samoin muissa kehittyvissä maissa. Jokatapauksessa luonnon omat mekanismit säätelevät ilmastoa ja ihminen voi ainostaan hillitä sellaisia toimia jotka voivat kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Teollisesti kehittyneet maaosat ovat tässä asiassa eturintamassa.

Euroopan valtaapitävät ovat nyt päässeet jonkinlaiseen sopimukseen päästöjen vähentämisestä. Näyttääpä tekevän tiukkaa niille valtioille, joilla on suurta autoteollisuutta. Niillä on niin tehokkaat lobbarit, että ne keikuttavat myös Saksan Merkelin valtaistuinta. Kuunneltuani paripäivää tätä messua yksi asia on alkanut todella mietityttää. Suomi on nyt lopullisesti nousemassa tikunsilmään hiilinieluna runsaine metsävaroineen. Maailman ilmatieteen järjestö WMO on kertonut, että parasta metsänhoitokulttuuria on sellainen, jossa metsiä hakataan ja tilalle istutetaan jatkuvasti uutta. Tämä sillä ehdolla, että hakattu puu käytetään esimerkiksi puuataloteollisuuteen ja sellaiseen, jossa puuhun sitoutunut hiili säilyy vuosikymmenet.

Tästä päästäänkin sitten Suomen bio-sellu kuumeeseen. Suurten tehtaiden rakentamista on perusteltu vain ja ainoastaan sillä, että Suomen metsät kasvavat ennätysvauhdilla. Siitä aiotaan oikeasti jalostaa vain puhdasta sellua Kiinalaisten lisääntyneeseen vessapaperi tarpeeseen. Minusta näyttä nyt siltä, että saamme sulkea suunnitelmat uusiat sellutehtaista bio-liitteineen keskustan kuuluisaan perunakellariin. Suomi on tikunnokassa runsaine metsineen ja joudumme muuttamaan rajusti metsien käyttöä. Tämä muutos pakottaa myös metsien käytön osalta siihen, että niitä ei enää saa kaataa vain Kiinalaisten tarpeita varten. Kiinalaisten kuuluisat rahavarat ovat muutoinkin sulkeutumassa.

Mikäli EU aloittaa vaatimukset Suomen metsien käytön suhteen, Suomen on myös vaadittava Euroopalta korvauksia hiilinielujen kasvattamisen takia. Jos muu Eurooppa haluaa lisätä hiilinieluja juuri Suomessa, on kohtuullista vaatia muita maksumiehiksi. Yhtäaikaa muuttuvan ilmastopolitiikan takia, on aloitettava entistä tehokkaampi suunnittelu puun pitkäaikaseen käyttöön. Tähän asti olemme voineet höllötellä ja vaatia sellukattiloita. Se tie on tulossa päätökseen ja nyt saammekin kuulla itkua selluteollisuuden suunnalta.

Nyt voimme aloittaa puhumisen oikeasti kestävästä metsien käytöstä.

Avainsanat: ilmastonmuutos, suomenhiilinielut, biosellu, puurakentaminen, kestävämetsienkäyttö

162 Oikea vanhanajan kesä

Sunnuntai 5.8.2018 klo 17:06 - yrjöpoeka

Kesäkuun säät eivät suosineet ihmisiä, eläimiä ja kasveja. Hyonteisistä puhumattakaan. Tämä näkyi erittäin hyvin siinä, ettei hyttysten invaasiota tullut. Hyönteisten vähyys näkyi myös pölyttäjien määrässä. Kolea ja kylmä sää hidasti kasvua. Kun siihen lisätään veden vähyys vesisateina, sen lopputulos mitattiin sitten helteiden alettua. Kirsikka ja omenapuu pudottivat hedelmien alut jo kahden helleviikon kuluttua. Myös metsämarjojen tilanne on heikompi kuin aikoihin. Tämä kesä on varmasti syönyt myös riistakantoja ja erityisesti metsälintuja.

Ikäiseni ihmiset ja vielä vanhemmat muistelevat kaiholla menneitä lapsuuden kesiään. Silloin oli lämmintä ja uitiin jokapäivä. Nyt saavat lastenlapseni muistella jälkipolville sitä unohtumatonta kesää 2018. Silloin aurinko paistoi koko kolmenviikon keäloman ajan. Lämmintä oli yöllä ja päivällä. Lapset saivat juosta paljain jaloin mummolan pihamaalla kilpaa koiramme Usvan kanssa. Uimassa käytiin jatkuvasti ja se jäätelö vasta hyvää oli. Fenno oli mummolan kesässä viikon ja Ilona ja Aliisa kolme viikkoa.

Useina kesinä lapset eivät ole juuri uimaan päässeet sateiden ja koleiden kelien takia. Nyt lapset saivat ottaa menetettyä takaisin. Ukin rooli oli kuljettaa ja tehdä päivisin ruokaa. Siinä sivussa valmistelin joutohetkillä perhoja kalastusretkeä varten Norjan Finmarkeniin. Mummolan pihamaa on nyt hiljainen. Ei kuulu lasten nauru ja huuto. Eivät kirmaa koiran kanssa kilpaa talon ympäri. Jälleen kerran olen yhtä aikaa iloinen lasten kesästä ja toisaalta surullinen, kun seuraavaan kertaan on pitkä aika.

Kalastusretki Finmarkenin Lakselv-joelle on nyt takana. Koskaan ennen eivät ole ilmat niin hyvin suosineet. Melkein koko viikon saimme kalastaa pelkissä shortseissa. Lämmintä oli päivisin 32 astetta ja öisin ei lämpö laskenut 20 alle. Joen vesitilanne oli sateiden puuttumisen takia heikko. Jokiveden lämpötila nousi melkein 21 ja se on lohikaloille vaarallinen lämpö. Kaloja oli vähän, mutta porukkamme jokainen jäsen sai kalaa ja useina päivinä lohi säilyi ruokalistalla.

Saimme kuulla paikallisilta, että CR-kalastuksen (pyydä ja päästä) takia olisi jo joki suulle ajautunut kuolleita kaloja. Privaattipoolin talonmies oli tiukkana, että kiinni tarttunutta ei saa päästää jokeen kuolemaan. Vakuutimme, että tarkoituksemme on saada syonti kalaa, ei kiusata kaloja. Hyvät ilmat ja hyvä kalapitoinen ruoka pitivät joukon hengen hyvässä kurssissa ja ensi kesänä on jälleen aika retkeillä Jäämerenlohien syntysijoilla. Kiitos Matille, Jyrkille, Ukille ja Jukalle hyvästä ja rentouttavasta retkestä.

Niin lapset kuin me aikuisetkin saimme nauttia vanhanajan kesän lämmöstä.

Avainsanat: vanhanajankesä, ilmastonmuutos, sateidenvaikutuseliöstöihin, finmarken, lakselv

153 Kalutaan luuta ja nautitaan kesästä

Keskiviikko 11.7.2018 klo 18:13 - yrjöpoeka

Koirilla on tapana haudata vanha luu ja kaivaa se tarpeen tullen pureksittavaksi. Koska muuan vanha politiikko kaivaa luuta esille, isken hampaani samaan luuhun. Olen todella mielenkiinnolla seurannut paikallislehti Ylä-Kainuussa käytyä keskustelua, jossa tahtipuikkoa heiluttaa lakiasiantuntija Juhani Seppänen (kok). Hän on mielestäni aivan oikeutetusti kritisoinut kevään kunnanjohtajan valintaprosessia.

Suurin puolue on aina oikeassa ja tässä valinnassa olivat kahden suurimman puolueen ehdokkaat vastakkain. Tottahan toki suurin puolue keskusta voitti. Valintakriteerejä oli monenlaisia ja vahvimman tulkinta tuli pysyväksi, koska kukaan ei valittanut. Siksi on aika turhaa jälkikäteen enää aihetta nostaa esille. Uusimmassa paikallislehdessä Juhani Seppänen sitten toisaalta kehunut kuntaa, että se on kuunnellut häntä ja tehnyt uuden valinntaprosessin nyt oikein. Nyt valittiin kuntaan tekninen johtaja ja sen mandaatti täytettiin toiseksi suurimman puolueen vasemmiston ehdokkaalla.

Seppänen olisi kuitenkin voinut ilmaista asian suorasukaisesti, mutta tyytyi lakimiehenä kertomaan sen vertauksen muodossa, ettei kukaan loukkaantuisi. Kunnassa on aina menetelty näin ja helpotusta ei ole luvassa ennen kuin kaikki vanhat ovat siirtyneet viimeiselle tuomiolle. Siihen asti kuntaa johdetaan keskustan ja vasemmiston johdolla. Ykköspaikka keskustalle ja toinen sitten vasemmistolle. Tämä jatkuu kunnan koko virkaportaan lävitse. Aina löytyvät oikeat valintakriteerit. Ja voi sitä kehujen määrää valinnan jälkeen. Kehujina tietysti valitsijat. Eivät taviskuntalaiset. No tietysti sen verran, että muutamat omat sukulaiset sanovat valitun olevan ihan jees.

Hellettä on pukannut ja voi sitä valitusten määrää. Muutama vuosi sitten Ylä-Kainuussa vaikutti ”Sammakkoprofessori”. Hän ennusti säätä sammakosta ja puhui paljon otsonikadosta. Nyt siitä ei enää puhu kukaan. Silloin vanhemmat kylän miehet pelkäsivät otsinikadon vaikutusta. Kauppojen eteisauloissa kävi mahdoton mekkala aina viikonlopun alla, kun väki tuli syrjäkylistä ostoksille. Kaikki normaalit kevään rusketuksen jutut olivat pelkästään otsonikadon syytä. Mitäpä ne nyt pelkäävät? Nyt on ilmastonmuutos isketty peräkammareihin sellaisella voimalla, että hiljaisinkin jurnisko on pelolla vyötetty.

Nyt kerrankin saamme nauttuia niistä vanhoista hyvistä ajoista, jolloin kesällä paistoi aurinko ja oli lämmintä. Nyt siitä puhutaan kirouksena ja pelätään maailmanloppua. Minä itse nautin täysin siemauksin lämpimästä ja olen saanut riisua pitkävartiset villasukat pohkeitteni päältä. Kerrankin hyvä kesäsää. Vielä mukavampaa on ollut lastenlasteni kanssa. Monina kesinä emme ole päässeet heinäkuussa uimarannalle ollenkaan. Nyt siitä nautitaan kerran jos toisenkin päivässä. Kerroin ja lastenlapsilleni, että muutaman kymmenen vuoden päästä he kertovat nuoremmille, kuinka ennen kesät olivat lämpimämpiä.

Toki vastaan väittäjiä ilmastonmuutos asiassa minulle on, mutta olen lohduttanut heitä viisaiden tutkijoiden kertomuksilla. Grönlannin jään sulaessa, sen alta on paljastunut vanhoja lehtipuumetsiköitä. Pohjois-Suomessa on kasvanut tammea ja eri lehtipuulajien runkoja löytyy maaperästä. Lapin puuttomilla alueilla olevissa lammissa ovat edelleen tuhansien vuosien ikäiset järeät puunrungot.

On sitä kesää olluut ennenkin. Juuri siksi tänne tulivat ensimmäiset muuttajat. Sama toistuu taas kerran. Siksi meidän geneettinen perimämme on outo.

Avainsanat: asianajajajuhaniseppänen, kunnajohtajanvalintakriteerit, viratjäsenkirjanmukaan, valintakriteeritjoustavat, ilmastonmuutos, geneettinenperimä

186 Milloin pauke alkaa

Tiistai 26.9.2017 klo 18:51 - yrjöpoeka

On viihdyttävää seurata, kun yksi pieni possukka ja liehuvalettinen narsisti ottavat sanallista mittaa toisistaan. Viime vuosisadalla käytiin kaksi maailmansotaa. Ei edes silloin käytetty sellaista diplomaattista kieltä, kuin nämä kaksi kouhoa käyttävät. Nälkää näkevässä Pohjois-Koreassa on vain yksi ylensyönyt ja turvonnut ihminen. Hän on maan niinsanottu johtaja Kim Jong Un. Olen kummastellut sitä, että milloin maan kansalaiset kysyvät johtajan lihomisesta. Ei pelkkä heinän syönti pitäisi lihottaa. Kansalaiset vaikuttavat kuihtuneilta pakkotyöläisltä.

Valtameren toisella puolella on vastassa keltatukkainen narsisti, joka tappelee kaikkia vastaan. Viimeiseksi kohteekseen hän on ottanut oman maansa urheilijat. USAn ammattilaispelaajat ovat sen verran itsetietoisia ja rikkaita, että he vastaavat Trumpin sodanjulistukseen. Trump on käynyt kohta kaikkien maanmiestensä kimppuun valintansa jälkeen. Aikaisemmin hänen kohteensa olivat pelkästään kotimaassa ja Meksikon rajalla. Nyt hän saa vastaansa toisen diktaattorin.

Huipaisaa ei ole se, että molemmilla on näppiensä alla ydinaseita. Molemmat ovat sen sortin vauhkoja, ettei tarvitse edes tulla vahinko kun pommit paukkuvat. Oma veikkaukseni on, ettö Kim Jong Un tekee ensimmäisen liikkeen. Välineenä ohjus, joka on suunnattu kohti USAn Guamin tukikohtaa. Ei tarvitse olla ennustajaeukko mitä sitten tapahtuu. USAn valtava sotakoneisto on sen verran ajan hermolla, että ennenkuin ohjus on Guamissa Pohjois-Korean pääkaupunki ja kaikki sotilaalliset kohteet ovat tulen alla.

Miljoonan miehen armeijalla, eikä tykistöllä ole mitään sanomista USAn massiivista ilmaylivoimaa vastaan. Huomattavasti nykyaikaisempi armeija oli Saddamilla. Armeija tuhottiin alta aikayksikön. Sama on edessä Pohjois-Korealla. Sillä ei ole mahdollisuutta vastata ilmaiskuihin ja ohjusten tuleen. Mikäli USA käyttää ohjusiskua vastaan ydinaseita edes pieninä annoksina, nälkä loppuu lopullisesti Pohjois-Koreasta.

Ohjuksen lähettäminen kohti USAn tukikohtaa on kohtalokasta kaikille Pohjois-Korean nälkäisille. USA ei varmasti anna enää oman tukikohtansa tuhoutua vihollisen yllätyshyökkäyksessä. Toinen maailmansota antoi sellaisen oppitunnin, että nyt saavat muut varoa liikkeitään. USAn sotakone vastaa kaikkeen ilman narsistista Trumppiakin. USAn tuleva budjetti sai sellaisen kasvupiikin sotilaalliseen kasvuun, ettei minkään muun maan talous sellaista kestäisi. Lienee samalla singnaali myös Venäjän suuntaan.

Trump lupasi tuoda työpaikat takaisin ja se voi toteutua, kun työtä tehdään sotakoneiden rakentamiseksi. Lisäys budjetissa kertoo siitä selvää kieltään. Yhtäaikaa kun uusi budjetti leikka köyhiltä satoja miljardeja, puolustus saa lisää 54 miljardia. Tästä voi katsoa mitä tarkoittaa sotilaallinen panostus aseteollisuuteen. USA on numeroina ja todellisuudessa yksi suuri asevarikko. Sotakoneita ja kykyä sen käyttöön on harjoiteltu kaikkialla maailmassa. Se on tuottanut USAn aseteollisuudelle teknologista ylivoimaa.

Näitä lukuja tutkiessa nousee väistämättä mieleen ajatus, ettei Pohjois-Korean johtaja osaa lukea. Mikäli hän osaisi, pitäisi hän suunsa kiinni ja kärsisi vaikka nälkää. Miljoona armeijalla, rynnäkkökivääreineen ja tykistöineen ei suojella turvonnutta johtajaa.

Ilmastonmuutos voi olla liiankin totta Pohjois-Korean lähitulevaisuudessa.

Avainsanat: kinjongun, donaldtrump, usakasvattaapuolustusbudjettiaan, ilmastonmuutospohjoiskoreassa

122 Trumpin syytä kaikki

Perjantai 2.6.2017 klo 11:44 - yrjöpoeka

Media on villiintynyt Trumpin päätöksestä perua ilmastonmuutos. Paremminkin sanottuna Pariisissa sovittu kansainvälinen yhteistyöpaketti. Trump perusteli päätöstään sillä, että oman maan kansalaiset joutuvat kärsimään muita enemmän päästörajoituksista. Hänen hallintonsa aloitti heti hajoamisen, kun hänen erikoisneuvonantajansa lähti kävelemään sanoen mennessään, että ilmastonmuutos on totta.

Amerikkalainen suurteollisuus tuskin kuuntelee Trumpin päätöksiä. Mikäli haluaa tuotteidensa menevän kaupaksi, niiden on täytettävä sovitut ilmastopäätökset. Tuskin jenkkien autot menevät kaupaksi, mikäli niiden päästöjä lisätään. Kaikki globaali teollisuus on sen verran valistunutta, ettei siihen vaikuta yhden tohelon toiminta. Trumpin toimet saivat heti toisen päästöjättiläisen Kiinan toimeliaaksi. Maailman kauppaa voidaan jakaa nyt uusiin käsiin ja siinä pelissä Keski-Lännen työttömyys tulee takuuvarmasti lisääntymään. Amerikka ensin lause voi tulla kalliiksi USAn veronmaksajille.

Itse katsoessani ulos voin nyt hyvällä syyllä todeta, että lumimyrsky on Trumpin syytä. Peruessaan ilmastonmuutoksen hän toi pohjoiselle pallonpuoliskolle vanhan ajan talvet takaisin. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina oli tavallista, että lunta oli vielä kesäkuussa näillä korkeuksilla ja jäät lähtivät kesäkuun alkupäivinä. Normi kesään kuului lapsuudessani se, että tuomi kukki juhannuksena ja pihlaja heinäkuun alussa. Marjojen poiminta alkoi heinäkuun puolesta välistä ja vielä elokuun lopulla poimittiin hilloja/lakkoja korpimetsistä. Tämä tapahtui kätevästi vesilintujahdin ohessa ja lähinnä hanhijahdin.

Sosiaalinen media on täynnä kuvia ja juttuja säätilan aiheuttamista ilmiöistä. Eilinen Koillissanomat uutisoi ammattikalastajien toimista Kuusamossa. Siellä ovat jäät vielä niin kovat ja sitä on niin runsaasti, että nuottaa vedetään vielä jäänpäältä. Samoin Kuusamossa, mutta myös täällä etelämpänäkin hiihdetään vielä hyvissä talviolosuhteissa. Yöpakkaset ovat pitäneet lumenpinnan kivikovana ja sen ansiosta hiihtokausi on jatkunut ennätyksellisen pitkälle.

En ole aikoihin kirjoittanut niistä pelleporukoista jotka ovat leiriytyneet pysyvästi Helsingin keskustaan. Nyt tämä Suomi ensin porukka on saanut ajtuksen mennä erään koulun lähistölle peloittelemaan lapsia. Joskus kyllä jollakin nyrjähtää päässä ja nämä pellet saavat matkalipun. En sano mihin. Sen vain sanon, että nyt olisi jo lopultakin aika viranomaisten toimia. Mitäpä poliisi teki saatuaan ilmoituksen koulunalueelle tunkeutuvasta hörhösakista? Neuvotteli hörhöjohtajan kanssa antoi kyydin johtajalle muutaman kymmenen metrin päähän kauemmaksi. Näin uutisoitiin.

En paremmin sano, mutta kyllä luottamus kaupunkiseudun viranomaisiin (poliisiin) on kadonnut. Jos eivät ole syytteessä jostakin, niin muutoin tukevat näiden hörhöjen olemassaoloa. Se on tietysti selvää, että kun poliittinen hallinto vatuloi ja jappasee, myös alemmat organisaatiot alkavat elää omaa elämäänsä. Uutisoinnit menneeltä talvelta tukevat sitä väitettä, että maamme ylin virka- ja luottamusjohto on korruptoitunut. Tasavallan presidentin luen tämän ulkopuolelle. Muu rupusakki koettaa etsiä kuinka hyötyä sekasorrosta hallinnossa.

Maksajan tälle menolle me tiedämme. Trumppia mukaellen: köyhä ensin kassalle!

Avainsanat: pariisinsopimus, ilmastonmuutosperuttu, amerikkaensin, takatalvitrumpinsyytä, koillissanomat, suomalainenkorruptio,

102 Vuodenkiertoa

Tiistai 9.5.2017 klo 11:15 - yrjöpoeka

Se on taas sellainen aika vuodesta, että on puhuttava vesitaseesta ja Terrafamesta (Talvivaara). Uutisointi on yhtä takuuvarmaa kuin uutisointi koiranpaskoista. Etelän media ja YLE on ottanut kituvan Kainuun kohteekseen. Näiden tahojen mielestä täällä ei saa tehdä mitään luontoon liittyvää toimintaa. Syttöjä aiheeseen jakavat tietysti muutklin tahot, kuten vihreät ja vasemmisto. Vihreät vielä ymmärrän, mutta vasemmiston vastustus työtä tarjoavalle toiminnalle on minulle mystinen asia.

Toinen kestoaihe on tietysti säätila. Kaikkialla törmää nyt uutisointiin siitä, että kevät on myöhässä. Viime keväänä tähan aikaan päiviteltiin aikaista kevättä ja sen kerrottiin olevan seurausta ilmastonmuutoksesta. Nyt jostakin kumman syystä ei puhuta ilmastonmuutoksesta mitään? Se mikä ei sovi uutisointiin, unohdetaan autuaasti. Voin jo takuuvarmasti sanoa, että mikäli ensikeväänä näihin aikoihin ruoho viheriöi ja kukat nostelevat päätään, puhutaan ilmastonmuutoksesta.

Kevääseen kuuluu tietysti jääkiekon MM-kisat. Suomi on tuntenut itsensä suurmaaksi tässä lajissa. Nyt kisat ovat menneet aivan poskelleen. En itse seuraa kisoja ollenkaan, luen uutisoinnin otsikoita. Parasta viihdettä on seurata kavereiden postauksia facebookissa. Siellä eletään täydellä tunteella ja keskustelu on ajoittain todella rankkaa. Välillä on tehnyt itsellä mieli heittää jotakin nohevaa keskusteluun, mutta olen ollut armelias. Jääkiekossa on pääasia murskata vastustajan parhaat pelaajat. Siksi siellä alkavat olla alle kahden (2) metrin miehet hukkapätkiä.

Jääkiekon asemasta maailmassa on kuvaavaa se, että itse Ranskassa voitetun ottelun uutisointiin päälehdessä annettiin tilaa noin 5x5 sentin tila. Jalkapallolle 20 kokonaista sivua. Itseasiassa jääkiekkoa pelataan vain muutamissa maissa. Jalkapallo on kaikkialla maapallolla tuttu. Jalkapalloa voin itsekin seurata jännityksellä ja suosikkini on aina ollut Englannin-liiga pelit. Katsomot täynnä ja kentällä pelataan, eikä pompotella. Valitettavasti Suomen maajoukkueen edesottamuksia en ole jaksanut kertaakaan katsoa. Lempinimi on vielä sellainen, että itkua on melkein väännettävä. Huuhkajat.

Ranskan vaalit saatiin YLEn kannalta hyvään lopputulokseen. Oikea ehdokas voitti. Valitettavasti YLE unohtaa yhden asian. Yli 10 miljoonalla äänellä Marie LePen jatkaa entistä vahvempana. Kesäkuun parlamenttivaaleissa tällä liikkeellä on nyt vahva ponnistuspohja. Hyvä tulos presidentinvaaleissa voi tuoda Ylelle purtavaa. Vaikka itsekin kannatan valittua Ranskan presidenttiä, en unohda sitä, että Euroopassa ja Suomessa on sama ongelma. Työttömien suuret juurettomat joukot.

Molemmissa maissa iso osa työikäisistä on yhteiskunnan ulkopuolella ja se antaa kasvupohjaa erilaisille ääriliikkeille. Nyt nähty Ranskan presidentinvaali kertoi suunnan. Puolueet joutuvat kaikkialla miettimään ensimmäistä kertaa olemassaoloaan. Valittu presidentti tuli ulkopuolelta puolueiden ja suoraan huipulle. Tämä huomattiin muuallakin ja nyt on mielenkiintoista nähdä miten se muuttaa Euroopan tulevaisuutta.

Tämä kevät on tuonut myös itselleni muutoksia. Toukokuun lopussa siirryn politiikasta kokonaan ulos. Toinen muutos on ollut kotisivujeni kävijämäärien raju kasvu. Muutos alkoi viimevuoden keväällä ja se näyttää jatkuvan.

Yksi siis pysyy. Kirjoittaminen jatkuu.

Avainsanat: terrafame, vesitase, ilmastonmuutos, jääkiekonmmkisatpariisissa, englanninliiganjalkapalloottelut, eurooppamuutoksessa

061 Kestävän kehityksen edelläkävijä-suomalainen mies

Sunnuntai 19.3.2017 klo 19:53 - yrjöpoeka

Maapallon kerrotaan olevan kuoleman kielissä saasteiden takia. Ilmaston lämpeneminen on myös joillekin tahoille täyttä myrkkyä. Itse tykkään leudommista talvista. Maapallon pitkän miljoonia vuosia kestäneen kehityshistorian aikana ovat vuorotelleet jääkaudet ja huomattavasti nykyistä lämpimämmät ajanjaksot.

Ihmiskunta ja sen kehittyneet sivilisaatiot ovat kadonneet ja niistä on jäljellä erikoisia rakennelmia ja kaupunkien jäänteitä. Maan pinnalla ovat tallustelleet myös todellliset elänmaailman jättiläiset. Kaikki ne ovat kadonneet. Tilalle on tullut evoluution kehityksen mukana aivan uudenlaista elämänmuotoa ja lajistoa. Ihmiskunta on nyt niskanpäällä ja voi vain kysyä, milloin se tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

Teollistuneet länsimaat ovat jo sen muutoksen kourissa. Syntyvyys on pudonnut rajusti ja jäljelle ovat jääneet vanhukset. Muutaman kymmenen vuoden päästä, mikäli syntyvyys ei nouse, tänne muuttaa väkeä sieltä, missä syntyvyys on suurta. Todennäköistä on sekin, että myös kehittyvien maiden syntyvyys alkaa laskea. On sinänsä kummallista, ettei tätä ilmiötä pohdita enemmän? Teollistuneitten maitten syntyvyyden lasku on sitä luokkaa, että muutaman sadan vuoden päästä täällä ei todellakaan asu ihmisiä.

Maapallon kehityshistorian aikana tuhoutuneet sivilisaatiot eivät voineet vaikuttaa maapallon lämpötilojen muutoksiin. Itsestäni tuntuu ajoittain siltä, että maailmanlopun ennustajilla on tarve selittää mikä tahansa muuttuva asia ihmisen aikaansaamiksi. Mannerlaatat kulkevat omia polkujaan ja siinä ryskeessä ihmisellä ei ole enempää vaikutusvaltaa kuin satiaisillakaan. Ei tarvitse kuin yksi suurempi tulivuoren purkaus, niin näkisimme hyvin pian sen vaikutukset.

Jos niin huonosti kävisi, että puolet ilmakehästä peittyisi paksuun tuhkapilveen, huomaisimme pian kaipaavamme lämpimämpiä aikoja. Tätä odotellessa kävimme yhtenä aamuna keskusteluryhmässä pohdintaa kestävästä kehityksestä. Suomalainen mies on aina ollut kestävän kehityksen edelläkävijä. Hyväksi koetut vaatteet kestävät kymmeniä vuosia ja usein meillä menee vuosia, ettei yhtään ainoata uutta vaatekappaletta hankita. Rippi- tai hääpuku roikkuu useimmilla hengarissa. Huonoa on yleensä se, etteivät ne enää sovi päälle.

Suomalainen mies ei myöskään ramppaa alvariinsa ympäri maailmaa. Poikkeuksen tekevät nämä maailmanparantajat. Koska heillä on jatkuva kiire ehtiä kaikkialle, he lentelevät jatkuvasti kaikkialle tuomioitaan julistamaan. Juuri heidänkaltaistensa takia lentoliikenne kasvaa jatkuvasti ja se jos mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Sitä ei sovi heille kertoa, koska heillä on jumalallinen oikeus kulkea saarnamatkoillaan. Näitä matkoja voisi verrata ristiretkeläisten tekemisiin, kun kristinuskoa miekalla levitettiin. Heillä tarkoitus pyhittää keinot.

Sillä aikaa minä herään aamuun. Laitan arkihousut jalkaan, ikää näillä jo yli 20-vuotta. Alusvaatteet ovat hieman kulahtaneita, ikää ei aivan yhtä paljoa. Kaikki varastoissa oleva tavara on sellaista, että niitä voidaan käyttää vielä minun jälkeenikin.

Ostimme vaimoni kanssa olohuoneen maton 1977. Nyt se on vanhimman tyttäreni lattialla Bremenissä. Kestää varmaan vielä toisen mokoman.

Avainsanat: ilmastonmuutos, kadonneetsivilisaatiot, teollistuneittenmaidenkriisi, mannerlattojenliike, tulivuortenvaikutusilmastoon, kestäväkehitys, ekokuntasuomussalmi

026 Sinisilmiesi tähden

Maanantai 30.1.2017 klo 9:59 - yrjöpoeka

Maailma on täynnä kauniita musiikkikappaleita ja niiden sanoitus hempeyttä täynnä. Suomalaisia voisi kuvata laulun sanoin, sinisilmiesi tähden, kun puhutaan mihin kaikkeen olemme hurahtaneet. Kaikki vain sen takia, että Suomi pelastaa maailman. Haluamme näyttää esimerkkiä, vaikka se maksaisi maltaita. Kyllä se maksaakin.

Ensimmäiseksi voisimme nostaa energian tuotannon. Mediaa hallitsevat mielikuvat, joita yhdet ja samat trollilähteet suoltavat. Ydinvoimaa ei saa rakentaa. Uraanikaivoksia ei saa avata, koska sen jälkeen uraani aloittaa kymmenientuhansin vuosien säteilyn. Vesivoimaa ei saa rakentaa, koska luonto turmeltuu. Tuulivoimaa ei saa rakentaa, koska kaunis maisema pilaantuu ja sitä rataa loputtomiin. Siitä seuraa sitten tällainen juttu.

Ilmaston muutoksesta kohkaamme loputtomiin. Samat trollilähteet suoltavat loputtomia peloittelukampanjoita kuten energian osaltakin. Napajäätiköt sulavat, jos eivät suomalaiset ala kävellä ja hiihtää töihin ja kouluihin. Laivat eivät saa kulkea muutoin kuin purjeilla. Direktiivit ovat kuulemma sillä mallilla. Puita ei saa käyttää lämmitykseen, koska siitä tulee vaarallisia pienhiukkasia. Autot saavat jatkossa kulkea vain sähköllä. Kukaan ei kerro mistä se sähkö sitten saadaan. Oravan nahoistako? Totuus voi olla kuitenkin karu, kuten tässä todetaan.

Samat trollilähteet kertovat uhkakuvista, joissa kaikki eläinlajit ovat uhanalaisia. Viime vuosisadalla metsästettiin Suomessa susi aivan yhdettömiin. Jopa armeija kutsuttiin hätiin. Lopulta Suomi oli susivapaa. Vuosikymmenten kuluessa trollilähteet voimistuivat ja sen tuloksena, meille on syntynyt vahva susikanta ilman mitään istutuksia. Koska kanta on kasvanut joillakin alueilla liikaa ja se uhkaa muuta luonnonkantaa ja kotieläimiä, sitä on metsästettävä. Trollilähteet uutisoivat aihetta niin, että metsästäjät kuvataan lainsuojattomiksi rikollisiksi.

Samat trollilähteet iskevät kimppuun kaikkialla, jos jokin taho yrittää rakentaa jotakin. Kaikki suuret tehdasinvestoinnit ja pienemmätkin törmäävät liito-oraviin ja viitasammakoihin. Kaikista pienemmistä uhanalaisista ja harvinaisista ötököistä puhumattakaan. Kaikkialla Suomessa kuntien elinkeinotoimi yhdessä luottamusmiesten ja -naisten kanssa yrittää kehittää omien alueittensa tulevaisuutta. Tulevaisuuden rakentamiseen kuuluu uusien työpaikkojen synnyttäminen. Uusien yritysten tarpeita varten tarvitaan kuntien budjetteihin varauksia määrärahoihin.

Katsoin tässä eräänä iltana uutisia televisiosta. Siellä eräs päätrolli kertoi, kuinka kunnissa voidaan siirtää elinkeinorahoja siihen, että inhan hallituksen koulutusleikkaukset saadaan kumottua. Minä kyllä ällistyin enemmän kuin on tarpeen. Toisaalta tämä sama trolli kertoi, että työ on tuotava kaikille. Hän ei liene huomannut sitä, että tämänpäivän Suomessa työ ei tule kotiin. Työn perässä on lähdettävä kasvukeskuksiin. Siihen on myös hänen puolueensa syypää. Keskittämiseen.

Luulempa, että trolli puhui kannattajilleen yliopistopaikkakunnilla. Kaikkialla siellä, mihin trollitehtailijat ovat keskittyneet.

Syrjäseuduilla on edelleen kiristettävä vyötä. Seuraavaksi on ilmeisesti lähdettävä pettumetsään. No ei sentään. Trollit ilmoittavat puiden olevan halaamista varten.

Avainsanat: yhteistuotantovoimala, ilmastonmuutos, väestönkasvu, intia, kiina, salametsästys

005 Kansallisaarre

Lauantai 7.1.2017 klo 12:31 - yrjöpoeka

Joulu meni itseltäni täysin ohitse talooni ja kaikkiin joulunviettoon osallistuneiden sairastuttua influenssaan. Eniten harmitti lastenlasten osalta, kun joutuivat makoilemaan reporankana useita päiviä. Jotta kaikki olisi todella huonosti, niin lastenlasten palattua etelään ja äidin luo Porvooseen, siellä iski vesijohtoveteen päässyt epäpuhtaus.

Muutama vuosi sitten Nokialla tapahtui myös veden likaantuminen ulosteperäisiin bakteereihin. Porvoon osalta ei vielä ole tiedossa, mistä epäpuhtaus pääsi verkkoon. Ihmiset seuraavat näin some-aikana todella hyvin uutisia ja minulta kysyttiin heti, voiko Suomussalmella tapahtua samanlaista. Vaikka itse olen vakuuttunut siitä, ettei voi tapahtua, niin silti on se mahdollisuus, että pohjavesialue saastuu.

Julkinen vesijohtoverkko tavoittaa taajamissa niin suuren ihmismäärän, että verkon saastuttua sen vaikutuksen huomaa jokainen välittömästi. Siksi on äärimmäisen tärkeää turvata pohjavesialueiden puhtaus. Porvoon tapauksessakin tyttäreni kertoi veden loppuneen hetkessä kaikista kaupoista. Suomalainen pohjavesi on niin puhdasta ja kallisarvoista, että sen arvon huomaa vasta sitten kun jotakin tapahtuu.

Maamme pohjavesialueita on pidettävä kansallisaarteina, joita ei missään tapauksessa saa muuttaa kansainväliseksi kauppatavaraksi. Tällaisiakin uhkakuvia on heitelty ja nykyinen hallitus on osoittanut haluja kansallisomaisuuden muuttamisesta kauppatavaroiksi, kuten tieverkot. Seuraavien eduskuntavaalien yksi aihe voisi olla keskustelu siitä, mitka asiat on pidettävä kansallisena omaisuutena. Pohjavedet ja järviemme vedet yleensäkin kuuluisivat sen keskustelun kärkeen. Yksityistämisen huumaiset kauppamiehet ja naiset voivat kiihkoillessaan saada aikaan mittaamatonta vahinkoa. Vesi on erityisesti tulevaisuudessa se, josta voidaan käydä jopa sotia.

Muutokset maapallomme ilmastossa ovat sen laatuisia, että veden loppuessa joitakin alueita muuttuu asumiskelvottomiksi Saharan tyyliin. Veden ja ruoan perässä voimme huomata hyvinkin pian sen, että rajoillamme on todella tungosta. Olemme nyt saaneet pientä esimakua väestön liikkumisesta. Yritykset suitsia sitä lakeja muuttamalla eivät voi estää kansainvaelluksia. Siksi on äärimmäisen tärkeää se, kuka hallitsee vesivarojamme. Vesi on pidettävä yhteiskunnallisena omaisuutena.

Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa pitäisi vuosittain tarkastella, missä tilassa oman alueen vesivarannot ovat ja selvitettävä mahdolliset uhkatekijät. Valtuusto saa vuosittain käsiteltäväkseen hyvinvointikertomuksen, sekä monta muutakin asiaa ja vesi ansaitsee mielestäni paikan valtuuston keskustelujen kohteena. Näistä vuosittaisista arvioinneista olisi helppoa vetää valtakunnallisesti yhteen vesivarantojemme tila ja tulevaisuus.

Aion itse olla aktiivinen asian suhteen. Lastenlasten sairastelu avasi silmäni näkemään ja korvani kuulemaan puhtaan veden merkitys yhteiskunnassamme. Vuosittain pidetään erilaisia teemapäiviä, joissa jokin aihe saa päivän aikana ykköspaikan uutisissa ja keskusteluissa.

Vieläkö johonkin väliin sopisi Puhtaan-veden päivä?

Avainsanat: kansallisaarre, puhtaatpohjavedet, ilmastonmuutos, kansainvaellukset,

097 Liian lyhyt kesä 2

Maanantai 8.8.2016 klo 20:01 - yrjöpoeka

Eilinen päivitys sai yhden vakituisen seuraajani soittamaan ja kommentoimaan aihetta. Samalla hän toi esille sen, että Kainuussa ja muualla on pieniä matkailuyrittäjiä, joita todella rassaa tämä lyhyt sesonki. Kyseessä ovat luontomatkailuyrittäjät ja nyt pinnalla oleva suurpetojen kuvaus.

Kausi on todella lyhyt ja se loppuu elokuun 20 päivä. Silloin alkaa karhunmetsästys ja sitä ennen on lopetettava puolikesyjen karhujen ruokinta. Olen samaa mieltä soittajan kanssa siitä, että karhunmetsästys alkaa liian aikaisin. Karhun ja muun suurriistan metsästyksen pitäisi alkaa vasta syyskuun lopussa. Samoin kuihtuvan pienriistan metsästyksen voisi siirtää myöhemmälle syksylle, ellei peräti talvikuukausille. Koska Eurooppalaisilla kesälomat ovat loppukesällä, yritykset saisivat aluetalouteen erittäin kaivattuja matkailutuloja.

Metsästyksellä on oma arvonsa. Tiedän sen, koska olen itse metsästäjä. Olen kuitenkin itse ihmetellyt sitä, ettei metsästäjien etujärjestöt pysähdy vakavasti miettimään muuttuvia sääilmiöitä. Mikäli ilmaston lämpeneminen etenee, kuten jotkut meitä pelottelevat, metsästysaikoja on suunnattava myöhäisemmälle ajalle. Viimeisen vuosikymmenen aikana on elokuun 20 päivä usein todella helteinen. Se ei millään tavalla innosta metsämiestä.

Soittaja pyysi minua asiasta kirjoittamaan, koska hän ei voi asiaa nimellään nostaa esille. Luontoyrittäjien ja metsästykseen kiihkomieleisesti suhtautuvilla, eivät välit ole kaikkein lämpimimmät. Toisaalta olen itse saanut sellaisen kuvan, että ovat liiankin lämpimät. Elokuun 20 päivä kuvauspaikkojen ympäristössä riittää aseitten kanssa kulkevia, vaikka haaskapyynti on kielletty.

Valtion mailla kuvauspaikkojen pitoa säätelee metsähallitus, koska sama instanssi myy sitten metsästyslupia. Yksityisellä maalla kuvaupaikkaa voi pitää, mikäli jaksaa seurata karhumiesten jatkuvaa liikettä. Karhuja ei sen takia enää näy ja mikäli näkyy, puhuvat herkästi aseet. Joka syksy käydään kädenvääntöä siitä, ovatko kaikki karhut laillisesti pyydettyjä. Sitä tässä hieman ihmettelen, miksei metsähallitus määrää tarkasti metsästysalueita? Ehkäpä siksi, että metsähallitus haluaa tuloja jokaiselta hehtaarilta.

Ehkäpä olisi aika pohtia sitä, mikä tuo aluetalouteen enemmän tuloja ja matkailijoita? Samoin on syytä pohtia, kuinka ilmaston lämpeneminen vaikuttaa metsästysaikoihin? Miten ilmaston muutos vaikuttaa suomalaisiin eläinkantoihin? Tätä pohdintaa voi jatkaa loputtomiin ja tätä miettiessä kuluu aikaa ja tupakkia. Jokatapauksessa muutos on alkanut ja siihen on reagoitava. Entisessä pysyminen ei kaikessa ole hyväksi.

Tämä aihe on todella ajankohtainen kaikissa Pohjois-Suomen itärajan kunnissa. Karhuja on runsaasti ja siitä on kiitettävä yrittäjiä, jotka kuskaavat ruokaa kuvauspaikoille. Metsähallitus kiittää ja haluaa lisää metsästäjiä ostamaan lupia alueille. Jotenkin tuntuu siltä, että tästä on kehitelty ikiliikkuja. Paljon karhuja, paljon lupatuloja.

Aikoinaan karhujen kevätmetsästys kiellettiin. Nyt tulisi vastaavasti pohtia sitä, että kesä pyhitettäisiin kesätoimintoihin ja loppusyksy ja talvi eränkäyntiin. Esitin itse ajankohdaksi syyskuun lopun. Siitä voisivat eduskunnan satraapit ottaa kopin.

Tämä aihe voi tuoda minulle itselleni kopin muilta metsästäjiltä. Sitten kopitellaan.

Avainsanat: karhujenkuvaus, luontomatkailuyrittäjät, metsästysaikojensääntely, ilmastonmuutos

106 Ilmastofasistin kertomaa

Torstai 19.11.2015 klo 20:18 - yrjöpoeka

Luonnonsuojeluliitossa suomalaisen luonnon muuttumista ei katsota hyvällä. Suojelupäällikkö Virpi Sahi keksii myös oivan vertauskuvan.

-Suomessa on kaupunkeja, Turku, Tampere, Helsinki, Oulu. Ei tunnu kauhean kivalta, jos todetaan, että meille riittää Helsinki. Voidaan yhtä hyvin tuhota Turku, Tampere ja Oulu, koska meillä on se yksi kaupunki.-”

Viime vuosina on kohkattu ilmaston muutoksesta. Kaiken on todettu olevan ihmisten syytä. Ihminen varmasti tuottaa ilmakehään haitallisia aineita, mutta koskaan ei ihminen voi voittaa luontoa. En varmasti ole yksin tässä uskossa. Suomessa on ennen viime jääkautta kasvanut eri puulajeja pohjoista myöten. Siitä ovat osoituksena eri puulajien löydöt Pohjois-Suomen alueelta.

Lapissa on löydetty nykyisin puuttomilta alueilta lammikoiden pohjasta suuria puita. Oulun pohjoispuolelta on löydetty lehtipuita, joita ei enää ole. Kuten tammea. Grönlannin jäätikön alta paljastuu sen alle jäänyttä puustoa. Siihen aikaan eivät ihmiset ole lämmittäneet ilmakehää. Eri sivilisaation jäänteitä löytyy kaikkialta. Luonto on välillä nitistänyt ihmisen, homo sapiensin.

Kuuntelin tänään radiota ja kuulin tuon ylläolevan Virpi Sahin sanovan tämän toimittajan mielestä oivan vertauskuvan. Luontouskovat ovat mielestäni vielä pahempia, kuin uskontosuuntien fasistit. Näille luontofasisteille ihminen ei merkitse yhtään mitään. Tuo vertaus oli kuunneltuna vielä pahempi kuin luettuna.

Elämme todella niinsanottuja lopun aikoja. Tuhon ennustajia riittää ja tuholla peloitellaan tavallisia ihmisiä. ISIS uhkasta kohkaavat peloittelevat raiskauksilla ja kaulankatkomisilla. Loput suomalaiset joutuvat lähtemään maasta pois. Luontouskovat peloittelevat maailmanlopulla. Saimaan norpan kuolemalla. Jalojen lehtipuiden kasvamisella rääsyisten kuusikoiden sijasta.

Lopputulema on on kuitenkin seuraava. Kaikesta pelottelusta huolimatta pohjoisen perillä asutaan ja nautitaan luonnon monimuotoisista ilmiöistä. Pohjoisen ihminen nauttii jokaisesta lämpimästä hetkestä ja jos luonto antaa lämpöä lisää, sitä ei vastusteta. Päinvastoin. Suomalainen saa selvää säästöä sähkölaskuihinsa. Vilja ja kasvit kasvavat lämmössä entistä paremmin

Mitä sitten tekevät tulevaisuudessa nämä uhkakuvilla kohkaavat. No, he jatkavat. Mutta muuttavat suuntaa täydellisesti. Sitten aloitetaan peloittelu ilmaston jääähtymisestä ja ihmisen vaikutuksesta siihen. He kertovat vakavalla naamalla ihmisen pilaavan ilmakehän savukaasuilla. Siksi aurinko ei pääse lämmittämään maanpintaa ja jääkausi uhkaa. Luonto on siitä vekkuli, että se välillä lämpiää ja välillä jäähtyy.

Totta totisesti! Ilmasto muutosten ansiosta on keksitty ikiliikkuja. Luonnonsuojeluliitto.

Avainsanat: ilmastonmuutos, jääkaudetsuomessa, ilmastofasisti

030 Ilmastonmuutos, nyt..?

Perjantai 26.2.2010 klo 17:00 - yrjöpoeka

Tänään oli aamulla poikkeava keli, pitkästä aikaa pakkasta oli vain -10 astetta. Autolla ajelu aamusella oli todella mukavaa, renkaat olivat muuttuneet taas pyöreiksi. Hieman lauhempaa on nyt luvassa ja sen mukana lisää lunta. Käväisin lumikengillä avaamassa latupohjia, tuiskun jäljiltä ei uria enää näkynyt, mutta jälki tuli taas ja huomenna lisää. Alvarin aamussa oli tänään oikein mukava käydä, keskustelu erilaisten ihmisten kanssa ehkäisee dementiaa.

Lueskelin päivän juttuja koneelta ja aihetta lievään hymyyn tuli tästä jutusta. Olen tässä pohdiskellut, kuinka ja miten aloitetaan kertomukset jäähtyvästä ilmastosta. Jäävuori on sitten vastauksena aiheeseen, yhtä uskottavaa tiedettä kuin aikaisemmatkin. Tässä ja nyt oleva media hallitsee jokaisen ihmisen mieltä ja siihen mieleen on todella helppo vaikuttaa. Voimakas rummutus jostakin aiheesta saa aikaan pian hysteerisen ilmiön ja se heiluttaa jo täysillä politiikkojen rahapussia. Kaikenlaisilla uhkakuvilla rahastetaan surutta ja erilaiset lisensiaatit kertovat ainoan oikean tiedon löytyvän vain heiltä. Oikean totuuden mukana löytyy myös oikea ja kiitollinen rahoittaja tulevaisuuden vaaleihin. Mikä rahastus keino keksitään nyt tämän jäävuoren siivellä, varmaan Pekkarinen laittaa heti kolme uutta ydinvoimalaa rakenteille.

Arkiston juttu 025 Säteileekö Kainuu, on tuottanut paljon kommentteja ja jatkoa on luvassa aiheesta ensiviikolla. Palaan myöhemmin aiheeseen, katsotaan sitten mikä vielä säteilee? Lontoon pörssi aiheuttaa Kainuun politiikalle voimakasta säteilyä ja raha on se joka häntää heiluttaa. Saa nähdä milloin Kainuu löytää lopullisen tien tulevaisuuteen, onko se säteilevä Kainuu, joka suhdanteiden sitä vaatiessa sulkee Talvivaaran? Aikaisemmin täällä on voimakkaasti luotettu tulevaisuuden pelastajaksi matkailua, joka perustuu puhtaaseen luontoon ja avaraan hiljaisuuteen. Kaikkea ei voi saada yhtä aikaa ja minua alkaa oikeasti pelottaa se aika, jolloin Vuokatin matkailu hiipuu. Kainuun matkailu on kasvanut Vuokatin varjossa ja on tuonut runsaasti ulkomaalaisia matkailijoita maakuntaan. Ulkomaalainen matkailija myös lähtee alueelta ensimmäisenä, jos mielikuva alueesta muuttuu. Maakuntaan jää sitten säteilemään vain alkuasukkaat, säteilevä Korhonen on siinä vaiheessa saanut poliittisen turvapaikan jostakin puolueen mandaattipaikasta.

Olen lueskellut myös Soinin plokia ja pikkuhiljaa alkaa vaalikone lämmetä ja se aiheuttaa vielä kaikenlaisia vaivoja muutamille puolueille. Mutta niin kuin sanottu, se on ihmiselle hyväksi.

Nyt on aika siivota viikonlopuksi ja pyykki on jo pestynä. Nyt odottelen vaimoa töistä, pääsen puluputtamaan maailman menosta hänelle. Sitä en tiedä onko se hyväksi..? :))

Avainsanat: ilmastonmuutos, lisensiaatit, ilmastopolitiikka, lamppujenvaihto, säteileväkainuu, uraanikaivos, ydinvoimapolitiikka, soinisisäministeriksi

026 Kylmää on

Torstai 18.2.2010 klo 7:51 - yrjöpoeka

Ilmalämpöpumppu ei jaksa tuoda lämpöä, kompressori huutaa epätoivoisena jo tuossa -25 ja se piti sammuttaa pois. Laitoin aamu 5 aikaan ison uunin lämpenemään ja kuuntelin radiosta ”lökäpöksyjen” kisahuumaa, hopeaa tuli. Aamun pakkaslukema on – 38 ja sen tehoa lisää kunnon luoteistuuli. Keli on armoton ja hieman huolettaa päästää vaimo ajelemaan töihin. Paketoin aamun Nissanin keulaa umpeen, jottei auto kylmäkäsittelyssä hyytyisi.

Keli on niin kuiva, että minun hengityselimeni ei sitä enää kestä. Astma oireet alkoivat eilen heti, kun yritin lähteä päivällä ulkoilemaan. Pois piti tulla, hengitys alkoi pihisemään siihen malliin. Kyllä ottaa päähän, talvi äreimmillään ja aikuinen mies sisätiloissa. Kannoin eilen soutulaitteen pyörän kumppaniksi, pitänee niitä päivällä kurittaa.

Maanantain Talvivaara info ei juuri ehtinyt jäähtyä, kun ensimmäinen kaivosvaltaus juttu tuli esille. Toin kokouksessa esille epäilykseni, että malmia aletaan tuoda muilta valtauksilta Talvivaaraan. Paltamosta tuli nyt uutinen alueelta, jossa viime vuonna haettiin valtauksia uraania varten. Nyt on nähtävissä tyyli, me emme tee uraani kaivoksia, haemme sinkkiä ja muita mineraaleja. Sinkkiä, kuparia ja kultaa löytyy sieltä mistä uraaniakin. Western Areasin edustajan mukaan, he eivät etsi tai testaa näytteistä uraania. Eihän sitä tarvitse enää testata, koska se jo tiedetään, että sitä juuri siellä on.

Säteilevä Kainuu, keskustan Korhosen lanseeraama matkailuvaltti on entistä lähempänä. Talvivaaran kaivoksen edustaja Lammassaari kertoi maanantaina ylpeänä, kuinka he ovat olleet lisäämässä Kainuun matkailua. Kaivoksella on rampannut väkeä tutustumassa ja se on matkailun lisäämistä. Miljoonien investoinnit voivat kärsiä inflaation Vuokatin alueella. Kiinteistöjen hinnat ovatkin olleet aika suolaisia ja kohta kaivoksen työntekijöille löytyy hyviä lomamökkejä työparakeiksi. Matkailun kasvulle tulee näistä uutisista hieman pohdittavaa.

Avainsanat: ilmastonmuutos, lökäpöksy, rasitusastma, uraanikaivos, säteileväkainuu, talvivaarankaivos, talvimatkailu

017 Hirmuista talvea

Tiistai 2.2.2010 klo 12:38 - yrjöpoeka

Tänäänkin olen saanut naureskella etelän ihmisten ihmeitä, pitkästä aikaa myös Helsinki on saanut kunnolla lunta. Mitä tekevät siellä, lehdet repivät otsikoita, etelä hukkuu lumeen! Lumesta on nyt tullut suoranainen riesa, sitä rahdataan kaatopaikoille, mereen ja niillä on jo laitos johon voidaan ajaa lunta sulatettavaksi! Ei ole ihme ettei virta verkossa riitä, täällä odotellaan rauhassa kevään tuloa. Joka vuosi lumi on hävinnyt maisemista juhannukseen mennessä. Ihminen ei osaa enää ajatella itse, sitä varten tiedotus välineet haastattelevat eri alan asiantuntijoita. Näiltä kysytään ensimmäiseksi mitä uhkia tämä nyt aiheuttaa ja kuinka toimia tämän hirmuisen uhan alla. Seuraavaksi televisio haastattelee lumilapion varressa seisoksivaa ja eikös tämä vastaakin oikein, ”lunta on liikaa, voi voi..”. Haastattelija toteaa sitten vakavana, ”näin on ja siirrän tämän takaisin toimitukseen”.

En ole koskaan ajatellut, että lumen paljous voisi olla uutinen? Ei siitä uutista täältä saisikaan, mutta etelän ihmisille siitä tulee ongelma heti, kun lumi yltää patiinikengän reunan yli.

Maakunnan keskus, Kajaani on taloudessaan niin kuralla, että sieltä löytyy tilanteen pelastamiseksi myös uusia ehdotuksia. Homman heikkoutena on nyt se, ettei yksikään muista kunnista halua liittyä Kajaaniin. Muiden kuntien mielestä Kajaani saa nyt ja jatkossakin sekoilla ihan rauhassa yksikseen. Sotkamo tietenkin voisi liittää Kajaanin reuna alueeseensa ja jättää kaikki Kajaanin poliitikot ulkopuolelle päätöksen teosta. Mutta voi olla, että eivät ne sitä halua, sitä jurnutusta ei jaksa sen jälkeen kuunnella. Siellä on se maailman kuulu teatteri ja generaattori, siellä riittää virtaa kaiken mahdollisen järkevän toiminnan vastustamiseen.

Viikonlopun aikana sain kuntoilla miellyttävässä pakkas säässä, -10 tuntui jo keväiselle. Eilen ja tänään, etelän hukkuessa lumeen, olen kaikessa rauhassa kolaillut tänne tulleet lumet kulkureitiltä pois. Lisää saa tulla, lumikola toimii ja ulkoilu on minulle aina hyväksi.

Viikonlopun aikana minuun on oltu yhteydessä eri puolilta Kainuuta ja olen saanut väliaika tietoja tuleviin eduskunta vaaleihin liittyen. Näyttää nyt siltä, että suoranainen pystyvien ihmisten tulva on pyrkimässä ehdokkaiksi perussuomalaisiinkin. Sellaisia ehdokkaaksi pyrkijöitä, jotka viime kunnallis- ja maakunta vaaleissa saivat muutaman kymmenen ääntä. Kajaanissa myös keskustan osalta näyttää tilanne olevan vähän samansuuntainen. Tällä menolla voi edessä olla se tilanne, että mahdollisuus ryssitään oikein kunnolla. Asiassa on myös hyvä puoli, että täällä uskotaan omiin kykyihin. Jotenkin kaikki muistutukset tulevien vaalien mahdollisuuksista perussuomalaisille hukkuvat ja itse kukin alkaa uskoa mahdollisuuksiinsa vakuuttaa äänestäjät. Saattaa olla, että tulevina päivinä saamme seurata mielenkiintoisia näytöksiä. Kerron ja linkitän aiheesta enemmän ensiviikon vaihteen jälkeen.

Ylä-Kainuu julkaisi tänään kirjoitukseni ja se on nyt liitetty tuonne julkaistut kirjoitukset osioon.

Avainsanat: helsinki, hukkualumeen, ilmastonmuutos, vuodenajat, kajaanintalous, generaattori, eduskuntavaalit2011, eduskuntavaaliehdokas, ryssiä

013 Ilmaston muutos

Sunnuntai 24.1.2010 klo 13:11 - yrjöpoeka

Olen ollut aika skeptinen näihin viherpiipertäjien masinoimiin ilmaston muutos juttuihin. Ihminen luulee voivansa vaikuttaa maailmankaikkeuden asioihin ja se on aika paljon luultua. Keskustelu ilmaston muutoksesta on maallikosta ajoittain aika hämmentävää, on kuin olisi palattu vanhaan hyvään neuvostoaikaan. Silloin lyötiin neuvostovastaisen leima kaikkiin sellaisiin ihmisiin jotka olivat asioista eri mieltä. Nyt keskustelu on mennyt samalle tasolle ja osa näistä keskustelijoista on sieltä neuvostoajoilta. Kun se aika loppui ja maailma meni kaaokseen, siirtyivät nämä totuuden torvet hiljaisuudessa hyväuskoisten vihreiden joukkoon. Hyväuskoiset vihreät eivät halunneet kuulua mihinkään puolueeseen ja sen takia homma oli näille aktivisteille helppo nakki. Nyt vedetään rahat hyväuskoisilta peräkylien mummoilta ilmastonmuutoksen varjolla ja toitotetaan maailmanloppua. Kuka rikastuu näistä höpinöistä? Yksi oikein hyvä esimerkki on USA:n entinen varapresidentti Al Gore, ennen omien messujensa ja elokuvansa aloittamista Alin omaisuus oli vaivaiset 2 miljoonaa dollaria, nyt hänen omaisuutensa on kahdessa vuodessa mummojen ansiosta kasvanut 250 miljoonaan dollariin. Samalla tavoin ilmaston muutoksen varjolla meitä tavallisia kansalaisia viilataan sievästi sanottuna linssiin näillä lampun vaihto operaatioilla. Omaisuuden siirto on jo tapahtunut tosiasia, lampunhenki on siirtynyt toisiin taskuihin ja siellä mukana touhuaa asiantuntijana muuan Satu Hassi. Entinen ”taistolainen” opiskelija ja neuvostovastaisuuden leiman lyöjä, lyö nyt leimaa niihin ihmisiin jotka epäilevät yhtä totuutta. Eurooppalaiset lampunvalmistajat ovat hyvin hoitaneet yhteyden tähän lampun henkeen, periaatteella, rahat minulle ja ainoa totuus sinulle.

Kööpenhaminan ilmastokokouksella oli selkeitä vaikutuksia, heti kokouksen päätyttyä alkoi normaali talvi ympäri pohjoista pallonpuoliskoa. Kaiken lisäksi talvi alkoi aivan normaaliin aikaan eteläisenkin Suomen osalta. Ympäri pohjoista pallonpuoliskoa riittää lunta ja pakkasta, ihmisiä kuolee kylmyyteen. On uskottava nyt, että ilmastokokouksilla voidaan vaikuttaa talven tuloon, kun se ajoitetaan oikein. Vähän väliä meille on heitetty todellisia uhkakuvia kansainvälisiltä asiantuntija tahoilta. Niitä on sitten käytetty leimakirveinä kansalaisten suuntaan. Himalajan jäätiköiden loppuminen jo vuonna 2035 on yksi hyvä esimerkki asiasta. Kööpenhaminan kokouksen alla yritti osa asiantuntijoista tuoda esille sitä, että osaa tutkimuksista on selkeästi vääristelty. Heti alkoi valtava leiman lyöminen ja joukon kärjessä olivat meillä nämä omat ilmastoasiantuntijat, yhden totuuden ajajat. Satu Hassi ja eduskunnan ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen, ihmiset jotka eivät ole nähneet oikeata elämää. Heille totuus on aina ollut se oma erinomaisuus ja oma oikea tieto.

Mistä saanevat vaalirahoituksensa nämä totuuden tietäjät? Ilmaston muutos keskustelu on aivan kuin ”ane” kauppaa, nyt myydään päästösopimuksia ja kuka hyötyy siitä eniten? Energia yhtiöt siitä hyötyvät, sähkön hinta nousee tämän takia. Energia on entistä kalliimpaa, tämän uskonnon tekijöille maksetaan mielellään hieman mummojen euroista.

Maapallon historia kertoo sen, että ilman ihmistäkin, maapallo tuottaa välillä hiilidioksiinia enemmän tai vähemmän. Ilmasto on ajoittain ollut ilman ihmisreppanaa paljon lämpimämpi, siitä kertoo esimerkiksi puuston jäänteet Grönlannin jäätiköiden alla, tai sitten Lapin tuntureilla olevien lampien pohjasta otetut puunäytteet. Eli metsiä on joskus ammoisina aikoina kasvanut paljon nykyistä pohjoisempana. Välillä maapallo on muokannut ympäristöä jääkausilla ja sen jälkeen jään vetäytyessä kasvu on alkanut uudelleen.

Mihinkä nämä hassit suuntaavat sitten jatkossa toiminta tarmonsa ja oikeassa olemisensa? He voisivat alkaa kertomaan mikä on ainoa oikea uskonto! Siinä on jäljellä tuhansien vuosien erilaisia totuuksia ja nyt olisi hyvä aika kertoa mikä niistä on ainoa oikea.

Avainsanat: ilmastonmuutos, neuvostovastainen, hyväuskoinen, kööpenhamina, ilmastokokous, vaalirahoitus, päästökauppa, oikeauskonto

012 Pakkaspäivä

Lauantai 23.1.2010 klo 21:00 - yrjöpoeka

Talven kylmintä keliä on tänään, aamusella -32 ja hieman hellitti päivällä, nyt taasen yli -30. Laitoin aamulla pirtin uuniin hyvän tulen ja aloitimme viikko siivouksen pitkästä aikaa yhdessä vaimoni kanssa. On se paljon joutuisampaa tehdä kahdestaan ja siinä sivussa saadaan aina pohdiskeltua, miksi toinen tekee asiat aina hieman toisin? Vaimoni inhoaa imurointia, vaikka talossa on ollut keskuspölyimuri jo vuodesta 1984. Ehkä minä tykkään siitä, että se on riittävän yksinkertaista hommaa ja siinä käy kova tohina? Mene ja tiedä, mutta puhdasta tuli ja naurua riitti.

Puolen päivän aikaan käväisin ajelemassa kuntakeskuksessa, perussuomalaisten yhdistyksen kokous oli ohjelmassa. Siitä enemmän tuolla toisessa osiossa. Oli kaunis talvinen ilma ajella tiestöllä ja rauhallista. Kotona olikin vuorossa pyöräily sisätiloissa ja saunominen. Lämpöä piisaa pirtissä, mikäpä tässä on parantaa maailmaa yhdessä vaimon kanssa.

Yöjuna asiasta olen kirjoitellut aika ajoin ja sitä olemme pitäneet esillä myös maakuntavaltuustossa. Aloitteemme johdosta se otettiin edunvalvonta asiaksi, mutta jälleen kuuluu kummia matkustamisen suhteen. Liikenneviraston uuden pääjohtajan Juhani Tervalan mielestä, rautatiekiskoja ei tarvita kuin 450 kilometriä pohjoiseen päin. Hänen mielestään pohjoiseen kannattaa kulkea vain lentämällä, hänelle se varmaan sopii, mutta se ei sovi pohjoisen asukkaille siitä syystä, että se on liian kallista.

Pohjoisen ääni ei ole kuulunut etelän suuntaan, missä on meidän edustajiemme ääni? Kainuuta on edustanut myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki, mutta mitä hän on tehnyt äänestäjiensä hyväksi? Surullista sanoa, mutta hänen äänensä on kuulunut vain sinne, mistä vaalirahoitus on saatu. Pohjoisen Suomen suuntaan tämä ministeri on tuottanut vain vastakkain asettelua. On Kollajan allas hanketta, on Vuotoksen allasta ja kaiken huippuna hän on romuttamassa kansallispuiston Pallas-Ylläkseltä. Ministerin tarmo on todellakin mennyt vain rahoittajien hankkeiden eteenpäin viemiseen ja mitään hyvää hän ei ole äänestäjilleen suonut.

Olisi luullut, että erityisesti ympäristöministeriön toimialaan kuuluisi joukkoliikenteen ja halvemman muodon voimakas kannattaminen. VR:n olisi kannattanut tukea Lehtomäen vaalikampanjaa vähintään 10000 eurolla, ehkä sitten jotakin olisi tehnyt rautateitten tukemiseksi.

Kainuun lahja keskustalle on ollut täysi mahalasku, hän ei tohdi tarttua mihinkään, josta voi aiheutua vaikeuksia. Esimerkkinä puheenjohtaja keskustelu, nyt hän on saanut kukkahattu tädit intoilemaan äidin roolista. Seuraavaksi onkin vuorossa presidentin vaalit ja kukahan lienee kepun ehdokas?

Maakuntalehtemme ei yläkertakolumnissaan vieläkään tohtinut lemmikkiänsä moittia, ihmettelyä vain kun ei äänemme kuulu.

Avainsanat: ilmastonmuutos, kotisiivous, yöjuna, liikennevirasto, vaalirahoitus, ympäristöministeri, lehtomäki, ympäristöongelma

004 Pakkasen pauketta

Torstai 7.1.2010 klo 16:52 - yrjöpoeka

Tiistaina oli mahdollisuus saada Ilona loppuviikoksi mummolaan ja niinpä kävin mutkan Kajaanissa. Pakkanen hellitti päivän mittaan -17 ja sen mukana tuli todella kova lumituisku. Lumi lensi kovalla pohjoistuulella vaakatasossa, liikenne oli todella rauhallista. Kukaan ei yrittänyt ohitella, koska mitään näkyväisyyttä ei ollut. Mummolaan päästiin perille ja juttua on siitä lähtien piisannut. Loppiainen oli oikein mukavaa yhdessä oloa ja keli ei haitannut ulkona käyntiä. Kävimme luistelemassa koulun kentällä ja sen jälkeen maistui kuuma kaakao hyvälle.

Tänään on pakkanen ollut jo aika kova, vaihtelee -32 -35 välillä. Pirtin uuni on lämmin ja sisällä tarkenee hyvin. Pieniä leipomuksia välillä ja tietysti joitakin sopivia leikkejä, ei liian vaativia ukille. Pakkasesta huolimatta käväisimme Ilonan kanssa kuntakeskuksessa asioilla ja nyt odotellaan mummoa töistä. Lämmitetään sauna ja tänään on vuorossa tukanleikkuu ilta, mummo tuo saksit ja koneet työpaikalta. Sitten ollaan taas siistejä ja myös pipo sopii päähän paremmin.

Kansalaisten maksukykyä tullaan taas tulevaisuudessa koettelemaan, Yle-maksu on siitä hyvä osoitus. Jokainen kansalainen aiotaan laittaa ja myös laitetaan maksamaan tyhjästä. Sitä olen kummeksunut kuinka yritykset maksavat myös samaa maksua, vaikka yrityksissä ei voi katsella televisiota, kun siellä tehdään töitä. Samoin kaikki ne ihmisryhmät, joilla ei ole edes koskaan ollutkaan televisiota. Maksu leivotaan media maksu nimikkeen alle, eli sillä sitten peritään myös tietokoneen käytöstä uutta maksua. Nyt jo jokainen koneen käyttäjä joutuu maksamaan operaattoreille sikamaisia maksuja ja nyt vielä YLE tulee samalle rahapussille. Kaiken lisäksi on todella mahdollista, että maksu nostetaan todella korkeaksi, jotta ylipöhöttynyt entinen valtion suojatyöpaikka saa pidettyä tyhjänä kolisevat kulissit pystyssä. Kohta on kansalaisten aika nousta kapinoimaan ja en tiedä riittääkö siinä enää entiseen tapaan aidanseipäät?

Sitä paitsi näihin tarvitaan vielä täytettä, eli lisää rahaa. Kaiken maailman nuorisosäätiöitä on kehitelty kuppaamaan kansalaisten veroeuroja. Kaiken huipuksi kohta on uudet vaalit ja nämä samat veikkoset menevät sinne uudelleen. Maan tavalla on ilmeisesti vuosikymmeniä ollut myös kansalaisten, eli äänestäjien kannatus.

Onneksi pakkanen paukkuu ja luonto putsaa itseään. Ihmisreppanalla on siinä sivussa pieni rooli, saa pelotella muita kaikenlaisilla uhkatekijöillä. Saa nähdä milloin minun uunin lämmitystä tulee valvomaan joku viherpiipertäjien valvontakomissio. Tämä kylmä keli tekee hyvää, niiden on pysyteltävä hyvin lämmitetyissä kaupunkikodeissaan. Toisin sanoen hiukkasia nousee vielä pakkas taivaalle ylävesillä!

Avainsanat: yhdessäolo, mediamaksu, kapina, vaalirahoitus, ilmastonmuutos, valvontakomissio