Satunnaiset kuvat

Ensimmäinen oikea LOHI

Uusimmat

Blogin arkisto

107 Uhkailua, painostusta ja yllytystä perättömään lausuntoon

Perjantai 9.9.2016 klo 19:24 - yrjöpoeka

Tavallisella kansalaisella on aikaisemmin ollut mielikuva, että järjestäytynyt rikollisuus on Helvetin Enkeleitä tai muita vastaavia. Tänään sitä mielikuvaa on muutettava. Järjestäytynyt rikollisuus taitaa rehottaa poliisijohdon liepeillä. Näin on, mikäli uskoo viimepäivien uutisia. Helsingin ylin poliisijohto on epäilyn alaisena rikoksista.

Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio on kaiken lisäksi entisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron luotettu mies. Kuvaavaa on että tämä nykyinen eläkeläinen ryntäsi heti puolustamaan kaveriaan. Piiri on pieni ja sen otteet ovat samankaltaiset kuin on aina ollut mafialla ja erilaisilla moottoripyöräkerhoilla. Kiristystä ja uhkailua. Omaa virka-asemaa käytetään siinä hyväksi.

Kaikki liittyy tietysti kaikkeen ja entiseen huumepoliisi Jari Aarnioon. Otteet lehdissä Paateron kirjasta kertovat katkeruudesta, kun hänet on ohitettu Aarnion tutkinnasta. Lehtijuttuja lukiessa välittyy kuva ihmisestä, joka olisi halunnut toimia kuin mustekala, jolla olisi lonkerot kaikessa poliisin kentällä. Omasta mielestään Paatero omaa maailmankaikkeuden parhaat tiedot ja taidot. Itselle on tullut vuosien mittaan mielikuva, että hän on parhaimmillaan keekoillessaan päällään poliisinjuhlapuku.

Tästä poliisin ylijohdossa tapahtuvasta sekoilusta nousee väistämättä mieleen yhtymäkohdat Helvetin Enkeleihin ja Mafiaan. Ne ovat aina toimineet noin. Uhkailua, painostusta, puuttuu enää yksi asia. Väkivalta. Poliisi on turvallisuusviranomainen ja samalla se on todella toimiva väkivaltakoneisto. Minua pelottaa ajatus siitä, että myös muualla kuin johdossa on rikollista toimintaa. Siksi olen vierastanut tätä jatkuvaa huutoa, että poliisille on annettava aina vain lisää resursseja ja oikeuksia käyttää väkivaltaa herkemmin.

Juuri nyt tämä eläkeläinen Paatero vaatii taas poliisille lisää resursseja. Suomi ei tarvitse enää lisää poliiseja. Suomi tarvitsee poliisit takaisin kaduille kävelemään ihmisten parissa. Autoilijoiden kyttääminen ei ole poliisin ykkösprioriteetti. Mutta johto on saanut kansalaiset uskomaan, että poliisien tärkein työ on sakottaa tuhmia autoilijoita. Siksi Suomi on täynnä poliisiautoja, joissa istuu jokaisessa kaksi poliisia. Ajellaan ympyrää, tehdään poliisisarjoja ja käydään korruptiokahveilla ABC-asemilla.

Minusta näyttää siltä, että se mitä tarvitaan, on erityispoliisi. Tälle tehtävänä olisi tutkia päätyökseen korruptiota, sekä rikollisuutta poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten parissa. Paaterokin haluaisi poliisin itsensä tutkivan itseään, ei syyttäjien. Ei ole siis mikään ihme, että Jari Aarnion oikeudenkäynti venyy ja siinä paljastuu jatkuvasti heikkouksia tutkinnassa. Siksi tarvitaan erityinen tutkintaryhmä. Nykyisellä tavalla tulee eittämättä mieleen sanonta: Ei korppi korpin silmää noki.

Kansalaiset seuraavat taatusti silmät ymmyrkäisinä tätä nykyistä menoa. Voi olettaa, että tämä tulee jatkossa vaikuttamaan kansalaisten mielikuvaan poliisista. Meillä on kehuskeltu kansalaisten tuesta poliisin työlle. Nyt se mielikuva on karulla tavalla rikkoutumassa. Toisekseen se on hyvä asia. Ihmisten on aika miettiä, haluammeko rikollisten johdossa olevan poliisivaltion, vai haluammeko tutun ja turvallisen passipoliisin takaisin kaduille.

Suomikuvaan voi liittää nyt uuden määritelmän: Banaanivaltio.

Avainsanat: helvetinenkelit, järjestäytynytrikollisuus, helsinginpoliisijohto, mikkopaatero