Satunnaiset kuvat

Pyhäinpäivä 2009

Uusimmat

Blogin arkisto

186 Järki käteen

Torstai 22.12.2016 klo 22:33

Ei voi muuta sanoa, kun luin uutista siitä, että poliisihallitus nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen suomenhaaran lakkauttamiseksi. Minusta tämä on jo vihonviimeinen aika, ennekuin alkaa tulla hiljaisia lipunkantajia. Katsoessani juuri nyt oikeudenkäynnin alla videota, jossa tavallinen kansalainen sanoessaan jotakin näille pelleille potkaistaan katuun ja hän sen seurauksena kuolee. Näitten natsivouhottajien on poistuttava katukuvasta. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Poliisihallituksen olisi myös samalla ajettava sellainen muutos, jolla kiellettäisiin kaikenlaisten tunnuksien alla liikkuvien uhkaavien joukkojen marssiminen kaduilla. Viittaan Soldiers of Odiniin. Kaduilla saa liikkua vain poliisi ja virallisten vartiointiliikkeiden edustajia työtehtävissään. Kaikki muu sellainen liikekannallepano, jota puolustellaan tuntemattomalla uhalla(maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat,eri uskontojen edustajat, eri poliittiset ryhmittymät) voi tapahtua vain turvallisuusviranomaisen kutsumana. Kuten esimerkiksi puolustusvoimat ja poliisi.

Olen tästä joutunut vääntämään kättä omieni kanssa. Olen edellen tiukasti sitä mieltä, että kenelläkään muulla järjestäytyneellä joukolla ei kaduille asiaa, kuin poliisilla, puolustusvoimilla ja virallisilla vartiointiliikeiden edustajilla. Oman käden oikeutta janoavat voivat muuttaa kauas länteen. Siellä trumpismin ihannemaassa pääsevät vouhakkeet näkemään mihin sellainen johtaa. Kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Kuka tahansa voi joutua ammutuksi toimittuaan väärällä tavalla. Pysäyttävä viranomainen, eli poliisi, voi ampua kyselemättä, jos autoilija käyttäytyy epäilyttävästi. Eikä siinä auta se, että on hyvä natsi tai omaa persun jäsenkortin.

Joulu on jo ovella. Itse olen vuosi vuodelta tykästynyt enemmän ja enemmän kauneimpiin joululauluihin. Hyvässä seurassa tuttujen kanssa on mukava hyräillä tuttuja lauluja vuosikymmenten takaa. Tai sitten voi oikein kunnolla öyhäistä menemään ja antaa oman äänen kuulua. Pikkuhiljaa olen siirtynyt viimemainitun linjan taakse ja antanut ääneni kuulua. Yhdessä laulaen ja nauttien jouluisesta tunnelmasta, ainakin minä virityn vuoden viimeiseen ja tärkeimpään juhlaan.

Tämän virittelyn päättää sitten lasten ja lastenlasten tulo. Omat aikuiset lapset tuntuvat edelleen omilta "lapsilta" ja kaikenlisäksi ovat yhä uteliaita tutkimaan, missä joululahjat luuraavat. Myös lastenlapset ovat oppineet samankaltaiset tavat. Katsellessani viimeisten vuosien kuvia joulujen ajalta, näkee selvästi, kuinka perinne siirtyy sukupolvelta toisellle. Mummo on se, joka opettaa lapsille leipomista ja askartelua. Ukin rooli on ajoittain epäselvä itsellekin. Sauna lämpiää ukin toimesta ja muut ryskähommat jäävät ukin harteille. Savustus, liha ja kala, ovat ilmiselviä ukintöitä.

Parasta on aina, mikäli kelit ovat sopivat, lumiukon rakentaminen pihapiiriin. Vielä sitä ei tämän joulun alla ole pihalle ilmestynyt, mutta mikäli kelit ovat huomenna sopivat sellaine ilmestyy. Ukin apureina toimivat silloin Ilona ja Aliisa. Hieman on haitannut useimpien osanottajien sairastelu, mutta siihen on uskottava, että vielä se lumiukko pihalle ilmestyy ennen aattoa. Ja tämä jos mikä, on ukin töitä meillä!

Tässä oli nyt kaksi pointtia. Näillä mennään

Ps. vesivahinko on nyt vakuutusyhtiön hoivissa. Työt alkavat heti alkuvuodesta.

Avainsanat: lidlinmainos, järkikäteen, poliisihallitus, sukupolvienketju, perinteensiirtosukupolveltatoiselle