Satunnaiset kuvat

koivumutkan kaunotar

Uusimmat

Blogin arkisto

142 Normi Juhannuksen kaksi taikaa

Maanantai 25.6.2018 klo 10:18 - yrjöpoeka

Saimme kokea jälleen normi Juhannuksen. Olen vuosikymmenten saatossa tottunut siihen, että Juhannuksen taika ja varmuus on kahdessa asiassa. Varaa aina mukaasi sadevarusteet ja paljon lämmintä vaatetta. Tämä ei pettänyt viimeisimmässä 2018 Jussin vietossa. Nyt mukana oli myös myrskytuulta ja ukkosta, vain pakkanen puuttui.

Olin sopinut kalakavereitteni kanssa, että vietämme yhteisen Juhannuksen Kiannan Kelkka- ja kalaetapissa, arkisemmin entisellä Kiannan kansakoululla. Siellä toimii matkailuyritys ja satama sijaitsee 50-metrin päässä majoituksesta. Saimme aatto iltapäivänä veneet satama altaaseen. Illan mittaan saimme vaimoilta luvan lähteä järvelle vetouistelun pariin.

Alku sujui kohtuullisen hyvässä säässä ja tuuli oli kohtalainen. Koska oli luvattu ukkospuuskia, olimme siihen valmistautuneet. Veneet olivat merikelpoisia ja kokeneet merellä kovia kelejä. Missään emme havainneet muita venekuntia. Muutamassa kohdassa näimme savuavia Juhannus-kokkoja. Jatkuvan sateen kastelemat kokkopuut saivat aikaan runsaasti savua. Koveneva tuuli lietsoi ne lopulta kunnon tuliksi.

Lopulta luvattu ukkosrintama saapui ja sen mukana tuli todella rajuja tuulenpuuskia. Olimme silloin Kiekkiselän eteläreunalla ja näkymä oli kuvauksellinen toisella puolella paistoi vielä aurinko ja toinen puoli mustui ja muuttui todella pimeäksi. Toinen venekuntamme katosi ensin ukkosrintaman ja myrskyn sisään. Olimme kääntyneet varuilta niin, että tuuli tuli takaamme. Myrskyn iskiessä näkyvyys katosi olemattomiin ja vettä alkoi tulla todella rajuina ryöppyinä, seassa annos rakeita.

IMG_20180622_213658.jpg
Ukkosrintama lähestyy Kiekkiselällä. Tuuli melkein tyyntyi ennen rytinää.

Jatkoimme rauhassa uistelua ja odottelimme rintaman ohimenoa. Yllättäen vaimoni soitti ja kysyi hieman hätääntyneenä onko meillä ongelmia. Pian hän antoi puhelimen satama alueelle tulleelle palomiehelle. Hälytyskeskus oli saanut aiemmin ilmoituksen Kiekkiselältä lähetetyistä valomerkeistä. Soittaja oli nähnyt kahden valkoisen veneen kohtaavan ja pian oli toisesta lähetetty valomerkkejä. Koska emme nähneet myrskyssä toista venekuntaamme soitimme heti siihen ja varmistimme että kaikki on Ok. Näin myös oli.

Puhelun aikan palomiehille varmistui se, että kyseessä oli väärä ilmoitus. Itse keksin valomerkkien selitykseksi sen, että kovassa tuulessa kääntyessämme vene keikkui todella paljon ja suuret ikkunapinnat auringon puolella saivat aikaan rannalta katsoen välkkeen. Olimme silloin auringossa ja toiselta puolen lähestyi ukkosrintama. Rannalta kilometrien päästä voi katsojasta näyttää, että veneet kohtaavat, kun toinen on menossa toiseen suuntaan ja ovat katsojasta katsoen kohdakkain. Vakuutin palomiehelle, että me emme olleet havainneet ketään muuta venekuntaa vesillä. Molemmat veneemme ovat valkoisia ja ainoita myrskykelpoisia alueella.

Koska myrsky jatkui ja rannalla olivat vaimot huolestuneina, lopetimme kalastuksen ja ajoimme satamaan. Missään vaiheessa meillä ei ollu mitään ongelmia. Aallokko oli kova ja tuulenpuuskat kovia, mutta niistä ei ollut mitään haittaa veneillemme. Palomiehet pääsivät vähällä. He olivat peruuttaneet jo venetrailerin laskuluiskalle. Ensimmäisen venmme nähtyään heille valkeni ainakin se, että he itse olisivat olleet pian meidän pelastettavinamme.

Loppu juhannus kului tuulta ja sadetta pidellen. Suurin saamamme hauki painoi arviolta kymmenen kiloa. Se sai vapautuksen, koska olimme hakemassa järvilohta tai taimenta. Muutama kova tärppi ilmaisi siellä olevan muutakin kuin junnaavia haukia. Lopuksi saimme kokea sen Juhannuksen toisen taian. Toisen Juhannuspäivän kuluessa aurinko tuli esiin ja sateet loppuivat. Kova tuuli asettui ja taikaan kuuluen riisuimme aluskerrastot pois päältä.

Lopputulema oli se, että venekuntamme käy vielä uudelleen Kiekkiselällä. Toivomme tietysti sitä, että silloin olisi hieman vähemmän tuulta. Luonto ei tietysti meidän toiveitamme kuuntele ja otamme vastaan sen mitä tulee.

IMG_20180624_032156.jpg
Kalastrusveneet siirtymässä trailereille.

Kaikesta huolimatta meillä oli hyvä Juhannus. Hyvässä seurassa hyvää ruokaa syöden ja välillä kalastaen.

Jokainen hetki kalastuksen parissa antaa lisäpäiviä elämään. Näin uskomme.

Avainsanat: normijuhannus, vetouistelu, kiannankelkkajakalaetappi, merikelpoisetveneet, juhannuskokko, kiantajärvi, kiekkiselkä, kaksitaikaa,

142 Juhannusta pukkaa

Perjantai 22.6.2018 klo 10:08

IMGP4166.JPG
Kalan väsytystä parivuotta sitten Muojärvellä.

Kautta koko ikäni olen viettänyt Juhannukset melkein kaikki veden äärellä. Aikuisikääni ovat hallinneet virtaavat vedet. Nyt vietän Juhannuksen ystävieni seurassa vetouistelua harrastaen. Tukikohtanamme on Kiannan Kelkka- ja kalaetappi. Säätiedoitusten perusteella voi ennustaa itsekin, että vedet todella virtaavat. Kaikenlaista keliä on luvassa. Vain normaali pakkanen puuttuu.

Toivotan kaikille lukijoille ja seuraajilleni todella Rauhaisaa Juhannusta!

Avainsanat: suomenjuhannus, normaalikeli, kiannankelkkajakalaetappi, vetouistelu, suomussalmi, kiantajärvi

138 Juhannus on taputeltu

Sunnuntai 25.6.2017 klo 16:41 - yrjöpoeka

Kylmän ja kolean alkukesän jälkeen juhannuksen kymmenasteinen lämpötila tuntui oikein hyvältä. Koko kevään melkein juhannukseen asti tuuli on puhaltanut pohjoisen puolelta. Sen ansiosta lunta on sadellut turhankin herkästi. Viimeisimmät lumihiutaleet näkyivät paripäivää ennen juhannusta. Kaikesta ankeudestaan huolimatta kesä on pullahtanut todella rajulla vauhdilla liikkeelle. Kasvun rutinan melkein kuulee kun astelee aamuaikaisella pihalle.

Tämä juhannus oli itselleni melkoinen poikkeus, en kertaakaan käynyt kalastamassa enkä veden äärellä. Koska jouduin viettämään aikaani tiukasti kotosalla, sain tontin ympärysaidan asennettua. Vielä on jäljellä jotakin pientä, mutta pääosin tuli valmista. Vanha ja nuhjuinen aita jo häiritsi itseäni, mutta vielä enemmän vaimoani. Nyt uusi ja uljas aita suorastaan häikäisee katsojaa. Voin ylpenä kehua kaikille kyselijöille, erttä tein sen aivan omasta päästäni.

Pesin ja puunasin saunan ennen juhannusta, mutta sain käydä saunomassa vasta tänään, toisena juhannuspäivänä. En tehnyt saunomisen kieltoa omasta tahdostani, vaan lääkärin määräyksestä. Olo tuntui aika nuhjuiselta ja nyt aikaisin iltapäivällä korkattu juhannussauna teki todella hyvää. Kyllä sauna kuuluu suomalaiseen juhannukseen.

Kaiken hyvän lisäksi mikä juhannukseen kuuluu, olen saanut olla täysin rauhassa kaikelta politiikkaan liittyvältä. Myös tuleva viikko on senkaltainen, ettei politiikka ainakaan mieltäni vaivaa. Vesi elementtinä on siinä hallitsevassa roolissa. Siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt on aikaa istua iltapäiväkahveille vaimoni kanssa ja ihastella kättemme jälkiä. Vaimoni toimi kiitettävänä apulaisena omasta päästäni rakennetun aidan kasauksessa.

Näillä eväillä kohti valoisaa kesää!

Avainsanat: juhannusonvietetty, juhannussaunakuuluusuomalaistenkulttuuriin, saunomiskielto, merikutsuukulkijaa, uusittutonttiaita

081 Onko kaikki ohi vai onko toivo olemassa

Tiistai 30.12.2014 klo 16:27 - yrjöpoeka

Joulua odoteltiin useissa muissakin kodeissa, kuin meillä. Nyt joulu on takanapäin ja uusi joulu kaukana edessäpäin. Kuulin joulun jälkeen sanonnan, että nyt on kaikki toivo mennyt. Sanoja kertoi uuden joulun olevan niin kaukana, ettei kukaan tiedä onko enää silloin olemassa. Onneksi ihminen on varustettu sellaisella sisäisellä kellolla, että joulun jälkeen alkaa valon odotus. Valon lisääntyminen puolestaan laittaa jokaisen pohjoisen asukkaan odottamaan kevättä ja juhannusta.

Joulu oli omalla kohdalla sikäli erikoinen, että toisen kerran avioliittomme aikana olimme vaimon kanssa jouluaaton kahdestaan. On tunnustettava, että illan aikana molemmat huokailivat lasten äänien puutetta. Onneksi joulupäivän aamuna kaksi iloista pientä tyttöä, Ilona ja Aliisa ryntäsivät äitinsä kanssa mummolaan. Isä tuli vasta tapaninpäivän aikana. Ehdittiin hyvin nauttia joulusta ja yhdessäolosta. Lasten elämää seuratessa on aina toivoa tulevasta. Samoin uudesta joulusta.

Loppuvuoden aikana kohdalleni tuli melkoista julkista sanailua ja pyöritystä. Sivusta seuranneet eivät oikein pysyneet mukana kaikissa juonen käänteissä. Sain sanoa useaan kertaan kyselijöille, että tämä kuuluu politiikkaan ja sitä usein kutsutaan myös demokratiaksi. Läheisimmät sanoivat jo suoraan, että minun olisi syytä jättää tällainen demokratia. Olen vuosikymmenten aikana tottunut kovaan henkiseen epämukavuuteen ja usein olen parhaimmillani juuri silloin.

Itseäni on häirinnyt tämän pyörityksen aikana se, että useilla puolueen toimijoilla on vaikeuksia tehdä päätöksiä. Minkäänlaisia päätöksiä. Kaikkein huonoimpana olen kokenut, ettei puhelinviesteihin ja sähköposteihin edes viitsitä vastata. Useista pyynnöistäni huolimatta. Tuntuu ajoittain siltä, että odotetaan ja annetaan ajan kulua. Juuri nyt kuuntelen kirjoittaessani uutisia ja uusinta galluptulosta. Ei ihmetytä tulos perussuomalaisten osalta. Sitä saa mitä tilaa.

Kaikki mahdollinen hyvä on edelleen olemassa. Viime vaalien alla puhuttiin paljon EU:sta ja Kreikasta. Samat uutiset ovat edelleen vahvoina ja yhtä tuoreina juuri nyt. Mitä tällä mahdollisuudella voidaan tehdä, jos kenttätyöntekijöiltä ollaan paljoa vailla, muttei vastata kyselyihin? Hallitus on tehnyt kaikkensa antaakseen aseita käsiin oppositiolle. Keskustan vanhat muumiot ovat tekemässä paluutaan ministereiksi ja vastuun kantajiksi. Juuri ne edellisen jytkyn aikaansaaneet vaalirahoittajat ja lautataapeleiden haltijat.

Onko kaikki ohi, vai onko vielä toivoa?

Eväitä toivoon on.

Mikä herättää toivon?

Avainsanat: jouluyhdessäolonjuhla, juhannusvalonjuhla, keskustanvaalirahoitussoppa

031 Kesä ja kärpäset

Tiistai 9.7.2013 klo 9:16 - yrjöpoeka

Juhannus oli ja meni. Nyt mennään kohti pimeää, mutta vielä ehtii nauttimaan kesästä. Edellisen kirjoituksen pohdinta tuotti tulosta ja Veli-Timo jatkaa kotimaan politiikassa. Kannattajien suurin osa oli samaa mieltä. Ratkaisu on hyväksi puolueelle ja meille kaikille. Puolue jatkaa kasvuaan ja me tarvitsemme seuraavan hallituksen johtoon Timo Soinin. Timon osaamista Euroasioissa olisi kyllä kaivattu Euroopassa. Valitettavasti kahta asiaa ei voi yhtäaikaa saada, saati niistä hyvin suoriutua.

Kesääni on kuulunut kalastusta lähivesissä. Yksi pikainen reissu on tehty kalakaverin kanssa Tenolle. Joki ei antanut muuta kuin hyvää heittokokemusta. Lähivesistä on tullut ruokakalaa kotitarpeiksi. Metsämarjojen suhteen luonto näytti voimansa kesäkuun 13, Railin päivänä. Pakkanen vei hillasadon ja muidenkin marjojen osalta lähiseudut tarjoavat eioota. Vuotta voisi nimetä katovuodeksi marjojen osalta. Muualla Suomessa on säilynyt alueita, joihin marjaa tulee oikeinkin hyvin.

Lastenlapset ovat antaneet mummolaan tänä kesänä väriä ja elämää. Parasta aikaa ovat viikon vieraina Fenno-poika Saksanmaalta ja Alisa Kajaanista. Elämää on todella paljon ja puuhaa sen mukaisesti. Jälkien siivoamisessa taitaa mennä suurin osa aikaa. Touhun takia ei minun tarvitse miettiä erikseen lenkille lähtöä. Illan tullen ei unta tarvitse etsiä. Väsymys pitää siitä huolen. Mukavaa on ollut ja sitä vielä riittänee muutamaksi päiväksi. En tiedä mummon perimmäisiä ajatuksia aivan pilkulleen, mutta uskoan hänen nauttivan lasten äänistä ja touhuista aivan yhtäpäljon kuin minäkin nautin.

Politiikan tekeminen ja luottamusmiestyö on nyt kesätauolla. Heinäkuunalun Suomussalmen Köhäkkä-markkinat ja Puolangan Rokuli-markkinat olivat piste alkuvuodelle. Elokuulla jatketaan.

Tulevan viikonvaihteen aikana saan mahdollisuuden tutustua Norjan Lakselv-jokeen ja sen lohiin. Lohi on käynyt pyydyksiin aika heikosti tämän kesän aikana pohjoisen joilla. Toivottavasti tämän viikon sateet muuttavat tilanteen ja pääsemme lohikeiton makuun. Päivitän retkeä facebookin kautta. Linkki sivuilleni löytyy etulehdeltä.

Nyt jatkan lasten kanssa touhuamista. Ukilla riittää nyt vientiä!

Avainsanat: juhannus, perussuomalaistenpuoluekokousjoensuussa, timosoinijatkaa, kalallelakselvjoelle, lastenlapset

041 Astma

Keskiviikko 22.6.2011 klo 15:04 - yrjöpoeka

Viimekeväät vaivannut astma tuli tänä vuonna todella voimakkaana. Veto on ollut todella poissa ja menneet ajat keväisistä kuntoilukuureista ovat enää unta. Kuiva kevät on tuonut kaiket homeet ja itiöt vahvasti hapenottimeen. Kaiken huipuksi on alkanut tuntua siltä, että vuosi vuodelta naiset alkavat haista entistä enemmän voimakkailta hajusteilta, nimenomaan haisemaan!

Viimeiset kesäkuun kokoukset ovat olleet todella vaikeita. Ääni on kokouspäivän jälkeen pelkkää pikkulapsen piiperrystä. Osa ihmisistä osaa jättää itsensä hajustamatta kokouksiin tullessaan, osa taas ei. Kaikenlisäksi vuosittain ovat hengitysyhdistykset lähestyneet erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja luottamushenkilöitä. Kokouksissa kaikki eivät sitten enää muista koko asiaa. Vaikka näkisivät, että on vaikeaa ja on käytettävä avaavaa lääkettä kokouksen aikanakin.

Tämä kevät on ollut todella vaikea. Kaikenlisäksi jouduin jättämään Perussuomalaisten puoluekokouksen väliin ja menemään lääkäriin. Muutama muukin sellainen tapahtuma on pitänyt jättää väliin, joihin olisin mielelläni osallistunut. Vuosi vuodelta paheneva vaiva pakottaa pohtimaan, miten seuraavina vuosina vaivan kanssa selviää? Politiikan parissa joutuu olemaan toisten ihmisten seurassa ja siinä joutuu väkisin hajustetuksi.

Nyt odottelen juhannukseksi todella sateista säätä! Parina viime päivänä on ollut hieman helpompaa sateiden takia ja lisää on toivomuslistalla. Luonto kaipaa myös lisää vettä. Kainuun ja Koillismaan vesistöt potevat kroonista vesipulaa. Joet olivat kesävedessä heti kalastuskauden alussa ja se oli todella poikkeuksellista.

Kotosalla vietetyt päivät eivät ole kuitenkaan olleet hukkaan heitettyjä. Olen saanut puuhasteltua muutamia valikoituja perhoja kesän kalastuskautta varten. Toivottavasti kalat ne hyväksyvät.

Juhannuksen vietän kalastuksen parissa Kuusingilla. Laitan Suomen lipun salkoon aattona leirissä ja vietän rauhallisen juhannuksen.

Toivotan kaikille lukijoilleni Rauhallista ja Sateista Juhannusta!

Avainsanat: krooninenkeuhkoastma, hajustettuilmasto, hajuvesienmaailma, juhannusjoella, kuusinki

088 Juhannuksen satoa

Sunnuntai 27.6.2010 klo 20:18 - yrjöpoeka

Tänään sain viettää oikein mukavan kalastuspäivän vaimoni mukana. Kaiken lisäksi kala oli hyvällä syönnillä ja erityisesti vaimoni sai onkeensa tarttumaan isoja vonkaleita. Mato onki oli hyvä väline ja sillä vaimoni sai myös ison hauen rantaan. Nyt on savustus laatikko lämmennyt ja osa kaloista on fileinä pakastimessa. Juhannus taimenta on suolassa ja huomenna kokeillaan sen maistumista uutisperunoiden kanssa.

Juhannuksen satoa oli myös tämä uutinen kotikuntani tapahtumista. On sanottava, että kyllä on miehellä ollut älynväläys ryhtyä poralla aukaisemaan kranaattia! Tuon tapainen puuhastelu on todella hupaa omalle ja muiden hengelle.

Juhannuksen satoa ovat myös uutiset tappeluista ja vesillä tapahtuneista onnettomuuksista. Autoilu ja alkoholi kuuluvat myös juhannuksen viettoon. Kaiken tämän seurauksena useissa perheissä vietetään suruaikaa. 20 kuollutta on viikonlopun saldo ja tämän uutisoinnin ansiosta ei juhannuksesta sitten muuta muistetakaan.

Suuri yleisö lukee ja kuulee vain uutisotsikot ja kaikki erinomaisen hyvät asiat jäävät kaiken surkuttelun alle. Juhannuksena on vietetty häitä ja monia muita tunteita liikuttavia tapahtumia on ollut ympäri Suomea. Suurin osa suomalaisista on saanut viettää todella antoisan juhannusjuhlan ja ihmiset ovat saaneet viettää aikaa läheistensä kanssa.

Melkein kaikki Suomalaiset selvisivät normaalisti juhannuksesta. Kaiken lisäksi hengissä!

Avainsanat: juhannuksensatoa, kalansaalista, humalassaörvellystä, panssarikranaatti, juhannushäät

087 Vapaata, muutama päivä

Tiistai 22.6.2010 klo 18:19 - yrjöpoeka

Nyt on tiedossa muutama päivä vapaata ja vuorossa on jo tänä iltana Kuusinkinjoki. Vaikka varsinainen oikea juhannus ehtii jo mennä, viikonlopun olen totutusti joella. Nyt on vieläpä erityinen juhannus, saamme vaimoni kanssa viettää viikonlopun kahdestaan joella. Edellisestä kerrasta kahdestaan on aikaa, taisi olla 1977. Silloin olin minäkin vielä nuori poikanen, nyt kokemus harmaannuttaa.

Juhannuksen jälkeen on vielä ennen kesätaukoa vuorossa yksi virallinen kokous. Sitten on muutama päivä tiedossa Kajaanin torikadulla, siellä on perussuomalaisilla oma teltta. Tervetuloa juttusille! Tänään oli tässä lehdessä oikein hyvä juttu Kainuun perussuomalaisista.

Toivotan kaikille oikein hyvää Juhannusta! Vesillä varoen ja tulta saa todennäköisesti pitää näillä korkeuksilla reilusti. Luvassa on oikein kostea Juhannus!

Avainsanat: mittumaari, juhannus, kuinsilloinennen, harmaatpantterit