Satunnaiset kuvat

Ensimmäinen

Uusimmat

Blogin arkisto

061 Kainuussa ei ole koronatartuntoja

Tiistai 7.4.2020 klo 3:52 - yrjöpoeka

Tätä on Kainuussa hehkutettu kyllästymiseen saakka. Tähän asti. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari on kertonut viikkojen ajan, että Kainuussa ei ole tartuntoja. Viikon ajan hän on kertonut, että Kajaanissa ja Sotkamossa on muutama tartunta. Hän ei ole kertonut asiasta tarkemmin, koska kyse on yksilön suojasta. Viimeisen vuorokauden aikana on tullut sitten selväksi, että pandemialääkäri on puhunut pelkkää paskaa Kainuulaisille.

Nyt hän kertoo Kainuun Sanomien palstalla, että tosiasiassa Kainuussa on kaikkialla jo virustartuntoja kymmenittäin. Hän kertoo tartuntojen määrän olevan kaikkea muuta kuin THL:n ilmoittamat lukemat. Tänään Koukkari kertoo ensimmäisen kerran, että viruslinkona Kainuussa on Sotkamon Vuokatti. Siellä on edelleenkin runsaasti muualta tulleita matkailijoita ja nyt heillä on aikaa ulkoilla ja kulkea kaupoissa. Vuokatin hiihtotapahtumaa varten ehti kerääntyä runsasjoukko kuntoilijoita , ennen kuin selvisi ettei sitä järjestetä. He toivat koronan tullessaan ja sitä viruslinkoilua on nyt sitten jatkettu urakalla.

Olli-Pekka Koukkarin ulostulo on nyt outo. Miksi hän ei ajoissa ja mieluiten heti ilmoittanut Kainuulaisille, että viruksesta kertovat tilastot ovat pelkkää silmänlumetta. Koukkarin mukaan muualta tulleet rekisteröidään kotikuntiinsa ja siksi ne eivät näy Kainuun tilastoissa. Miksi heitä ei ajeta kotikuntiinsa, vaan he kuormittavat Kainuun soten? Miksi tätä ei kerrottu vakituisille asukkailla, jotta he olisivat olleet varuillaan viruslingon takia? Kainuun kunnan johtajista Kuhmon Tytti Määttä ilmaisi myös nyt, että johtajat ovat tietoisia oikeista tilastoista. Miksi he eivät sitten kerro kuntalaisille, että tilanne on jo paha? Määttä kertoo vain kierrellen, että pääsiäisenä pitäisi pysyä kotona.

Luettuani nyt aamuyöstä tarinoita Kainuun tilanteesta, tunnen itseni höynäytetyksi. Suomeksi sanottuna meitä Kainuulaisia on kusetettu. Mikä on estänyt asioista tietäviä kertomasta, että missä mennään? Olen toki tietoinen Kainuun umpiperäläisyydestä ja siitä, että tärkeä osa vallankäyttöä on asioiden pimittäminen. Asioita kerrotaan vain tipoittain. Jokainen johtava virkamies pönkittää omaa valtaansa pimittämällä asiat ja vetoamalla yksilön suojaan.

Luottamushenkilöt ovat kyllä nyt ilmeisesti olleet ihan pihalla asioiden suhteen, koska kukaan heistä ei ole ääneen ajatellut yhtään mitään koko korona kriisistä. He ovat olleet muutoinkin umpimielisiä kirjoittamaan mitään julkisuuteen. Vain sillon he kirjoittavat yleisönosastoille, kun pyrkivät eduskuntaan. Jostakin kumman syystä heidän tietojaan ei ole kysellyt edes Kainuun radion kaiken tietävät toimittajat. Johtuneeko siitä, että he tietävät näiden olevan asioista täysin tietämättömiä.

Oma pieni kotikyläni on viimeisten päivien ajan täyttynyt muualta Suomesta tulleista pääsiäisen viettäjistä. Kotikylän marketissa vaihdetaan kuulumisia. He ovat koronaa paossa omaistensa luona.

Paras myyntituote on olut. Parhaimmillaan kalsareisillaan nautittuna

Avainsanat: kainuunsote, ollipekkakoukkari, vuokatinviruslinko, kalsarikänni

051 Kainuu puhtauden tyyssija

Maanantai 23.3.2020 klo 15:12 - yrjöpoeka

Vuosisatojen aikana kotimaakuntani Kainuu on aina ollut kärsijänä aivan kaikessa. Nälänhädissä, tappavissa taudeissa ja sotilaiden temmellyskenttänä. Radion toimittaja ilmoitti juuri ääni väristen ja kiihoittuneena, ettei Kainuussa edelleenkään ole yhtään todennettua koronavirus tartuntaa. Samaan aikaan naapurimaakunnassa on raotettu hiljaisuuden verhoa ja kerrottu viruspotilaita olevan sairaalahoidossa. Toimittajan innostus olin korvin kuultavaa kun hän kertoi, että Kainuussa on nyt useiden viikkojen aikana suoritettu peräti 100 koronavirus testiä.

Mahtava on meninki. Kaikkein surkeinpana maakuntana ikärakenteeltaan oleva Kainuu porskuttaa vähät välittäen viruksen viuhahteluista. Olen toki niin kyyninen, etten usko alkuunkaan Kainuun puhtauteen. Kuolleita tulee kuitenkin kuin liukuhihnalta juuri vanhimmassa ikäryhmässä ja kaikki ilmeisesti vain kuolevat vanhuuteen. Samaan aikaan papit tukehtuvat hautajaisten paljouteen. Eipä ole siis ihme, että ihmiset puhuvat salailusta. Juuri nyt on erittäin helppoa pitää uteliaat ihmiset poissa sairaaloiden tiloista. Siellä saavat köhiä rauhassa. Ne jotka ovat sinne asti elävinä päässeet.

Kotikyläni kaduilla olen saanut tuntea olevani täysin turvassa pahalta maailmalta ja pahoilta ihmisiltä. Eilen tilanne hierman muuttui. Olin vaimoni ja koiramme kera iltapäiväkävelyllä ja kuinka ollakaan, ensin tuli ambulanssi pillit huutaen ja heti perässä poliisiauto. Molemmat parkkeerasivat kylän ainoan marketin oven eteen. Saimme selville, että kaupassa oli sekavasti käyttäytynyt mies alkanut sohia jollakin paistinhaarukalla ihmisiä. Erityisesti hän oli yrittänyt osua kasvoihin. Mitään selitystä hän ei ollut sanonut ja harvat asiakkaat eivät edes olleet hänen kanssaan tekemisissä.

Voisiko tilanne olla sellainen, että nyt vallitseva rajoitusten tilanne on laittanut huumekanavat kiinni? Kalja ei riitä huumehelvetin hoitoon ja nyt saavat viimeiset kylän asukkaat katsella tarkemmin ympärilleen. Uutisvirtaa seuratessa nyt ovat esille nousseet murrot apteekkeihin.

Onneksi asun Kainuussa. Virusvapaassa maakunnassa. Paikassa jossa olevien rinnekeskusten liepeillä olevat mökit täyttyivät viikonloppuna etelän väestä, Hehän eivät käy missään. Mitä nyt pikaisesti kaupassa. Yhtä pikaisesti köhimässä apteekissa. Samalla reissulla voikin täydentää ruokavarastoja. Lopuksi vielä huoltoasemalla laittamassa lotto vetämään ja samalla voikin ottaa kätevästi lisää olutta saunomista varten. Mökiltä voi sitten lähettää kateellisille naapureille livenä videokuvaa neitseellisistä lumimääristä ja huikaisevan sinisestä taivaasta. Kertoa samalla, kuinka on vietetty ihan vain mökin yksinäisyydessä aikaa. Toki sen verran kehutaan, kuinka hyvät menot olivat iltaravintolassa ja karaoke baarissa.

Mikäpä tässä. Meillä ei ole koronavirusta. 100 testiä ovat sen takeena.

Avainsanat: kainuunmaakunta, 100koronavirustestiä, huumekauppavaikeuksissa, yksinmökillä

048 Koronaton Kainuu

Perjantai 20.3.2020 klo 14:45 - yrjöpoeka

Julkinen tiedoitus väittää kivenkovaan, että Kainuussa ei ole covid-19 virusta. Tähän ei kukaan kadun tallaaja tänään usko. Kainuun sote hellii ajatusta ja hekumoi sillä, kuinka terveitä Kainuun vanhukset ovat. Kainuun sote on antanut sellaiset ukaasit, ettei kenenkään tule lähestyä terveysasemia pienessä flunssassa. Kainuun sedät ja tädit uskovat auktoritetteja ja hakevat apteekeista lääkkeitä taudin lievitykseen. Tästä sitten syytetään väestöä, että me hamstraamme turhaan lääkkeitä sitä oikeasti tarvitsevilta. Kotonani on jo flunssaa ja tunnen suuren joukon tuttaviani, jotka ovat nyt enemmän tai vähemmän flunssaisia.

Taudit kärsitään kotona ja Kainuun sote voi edelleen hurskastella aiheella. Kaksi päivää sitten joku soten henkilö ilmaisi radiossa, että Kainuussa oli siihen mennessä tehty noin 70 testiä. Miettikääpä mitä se tarkoittaa, 70 testattua noin 80 000. Kukaties nämä testatut ovat olleet Kainuun soten johtohenkilöitä, koska kukaan ei tunne tavista joka olisi testattu. Otan esimerkin kuinka vähäistä on testaaminen, vaikka terveysasemalla kävisi korkeaan riskiryhmään kuuluva lähellä 70 oleva henkilö.

Henkilöllä on vaikea astma ja sepelvaltimotauti. Astma on pahentunut vaikeaksi juuri nyt ja sydän käy laiskasti, syke alle 40 ja tekee lisälyöntejä jatkuvasti. Astma vaikeuttaa tuntuvasti ulkoilua. Terveysasema ottaa sydänkäyrän, ottaa verikooeet ja keuhkokuvan. Keuhkot vinkuvat lääkärin niitä kuunnellessa. Omahoito.fi sivuston testit kehoittavat ottamaan välittömästi yhteyden terveydenhoitoon, koska oireet viittaavat covid-19 virukseen. Mutta terveysasemalla ei testata viruksen varalta! Näin siis toimii tänään Kainuun sote. Meillä ei ole, eikä edes voi tulla koronavirusta. Tulihan tämä kaikille selväksi.

Uskallan paljastaa kuka on tämä potilas, koska tunnen hänet sen verran hyvin. Blogin kirjoittaja on tämä potilas. Lääkärin mukaan kärsin vain pahentuneesta astmasta. Samaan aikaan taloudessani asuu henkilö, joka on kärsinyt pahasta flunssasta reilun viikon. Hänenkin oireensa viittaavat covid-19 virukseen. Mutta kuten kirjoitin, Kainuussa ei ole covid-19virusta. Ilman testausta on helppo kertoa meidän olevan putipuhtaita. Vaikka alueemme lävitse virtaa ihmisiä alueilta, joissa virus jyllää.

Kainuun sote haluaa haudata Kainuun vanhus väestön rauhassa. Kuolemien kerrotaan olevan täysin luonnollisia. Vanhukset saavat kuolla vanhuuteen.

Avainsanat: kainuunsote, koronaviruksentestaus, omahoito.fi, kainuussaeivirusta

034 Viimeinen sulkee hautausmaan portin

Maanantai 24.2.2020 klo 11:31 - yrjöpoeka

Oma asuinkuntani kokee juuri tänään historiallisen vahvaa murrosta. Se tapahtuu väestön vähenemisenä, väeston ikääntymisenä, syntyvyyden rajuna laskuna ja nuorten siirtymisenä heti koulun jälkeen etelään. Murros näkyy myös työpaikkojen poistumisena ja autioituneina näyteikkunoina. Tyhjenenviä kerrostaloja puretaan. Asuntojen hinnat ovat myös romahtaneet viimeisten vuosienaikana. Vuosikymmenten aikana sijoitetut rahat kiinteistöihin ovat muuttuneet pelkäksi ilmaksi. Perilliset jäivät näin osattomiksi. Tulevaisuus etelässä on tehtävä itse. Tyhjenneet asunnot ovat tänään rasite. Samoin kaikki kuntien rakentamat koulukiinteistöt.

Tyhjien kiinteistöjen purkaminen on tänään rasite myös kunnalle. Suuren koulukiinteistön purku kustannukset ovat satojatuhansia euroja. Vanhoissa kiinteistöissä on paljon rakentamisen aikana laillisia aineita, kuten asbestia. Tämä nostaa kustannuksia ja hidastaa myös loppujätteen käsittelyä. Kaikkien luulisi olevan tyytyväisiä, kun kunnat purkavat tyhjentyneet ja homeisiksi luokitellut koulut. Näin ei kuitenkaan ole. Jäljelle jääneet iäkkäät ihmiset eivät halua minkään muuttuvan maisemassa. Purkamisesta kuulleet aloittavat metelin ja vaativat niiden kunnostamista. Ihmiset todella luulevat rahan tulevan jostakin muusta kuin heidän veroistaan.

Vielä rankempaa on uskonnollisten yhteisöjen tyhjenevät seinät. Kotikunnassani sijaitsee useita kirkkoja syrjäkylillä ja niille löytyy puolustajia. Niiden olemassa olon puolesta kerätään nimilistoja ympäri maata. Kylillä asuvat viimeiset mummot eivät itse enää jaksa käydä kirkossa, eivätkä heistä kaikki ole siellä edes koskaan käyneet. Kirkkorakennukset tuntuvat olevan jotakin erityistä, mutta sen ylläpidosta ei olla valmiita maksamaan yhtään enempää. Olisi mielenkiintoista tutkia nimilistoilta, moniko nimensä listoille laittanut edes maksaa kirkollisveroa. Tämä aihe ei tunnu kiinnostavan ketään, mutta itse olen aina maksanut, enkä maksa sellaisesta, jota ei enää tarvita.

Jotta kaikki olisi kuten ennen, niin ihmisten ajatus maailma on muuttunut ja muuttumassa takaisin kivikaudelle. Ylävirrasta tulleen lastun tekijä on vihollinen ja siksi se on tuhottava. Näin se oli ennen, naapurien tuli olla kaukana. Viimeiset ihmiset ja perikunnat sulkevat yhteiskunnan varoilla tuettuja teitä puomeilla. Ja vankasti lukituilla. Vieraamman näköistä kavahdetaan ja siirrytään jalkakäytävän toiselle reunalle. Kauppojen auloissa seurataan kulkijoita ja ulkomaalaisen näköisten pelätään saavan enemmän ja loisivan heidän verorahoillaan.

Tälle epäluuloiselle muutoksia välttelevälle joukolle on löytynyt pelastaja. Perussuomalaiset. Vielä kymmenen vuotta sitten, nämä samat kavahtivat perussuomalaisten telttoja. Tänään he kuvittelevat kaiken palaavan entiseksi, kun he äänestävät persuja. On se uskottava, kun riittävän yksinkertaista asiaa toistaa riittävästi, niin yksinkertaiset ihmiset eivät lopulta enää muuta mahdollisuutta näe. Voivatko perussuomalaiset vielä kasvattaa kannatustaan?

Tällä kohden on juuri se muutos, mikä on jo arkea maakunnissa. Ihmiset loppuvat ja samalla loppuvat ne iänkaiken äänestäneet joukot. Valittu kansa siirtyy hautausmaille. Mitä se sitten todistaa?

Maaseudulla ei enää kuolleille löydy saattajia. Suvut ovat sammumassa.

Avainsanat: kunnatmurroksessa, ikääntyminen, syntyvyydenromahdus, suomussalmi, kainuu, myytävätkirkot

282 Joulun sanoma ja yhteisöllisyys

Tiistai 24.12.2019 klo 18:17 - yrjöpoeka

Jokainen joka seuraa sosiaalista mediaa näkee rujomman puolen joulurauhasta. Vihaa ja kateutta kumpuaa useissa ryhmissä, heti kun joku mainitsee maahanmuuton. Sanaa ei tarvitse kauan etsiä, tarvitsee vain kysyä onko kaikilla suomalaisilla hyvä joulu. Välittömästi alkaa keskustelu siitä, kuinka maahnamuuttajat kyllä saavat kaiken kultalautasella ja kantasuopmalaiset nukkuvat veneen alla. Kukaan ei muista mainita, että asunnottomia on aina ollut Suomessa. Tänään entistä enemmän, mutta yhdenkään tila ei johdu maahanmuuttajista.

Olen juuri nyt joulun alla saanut kuulla useita todisteluja siitä, kuinka meidän kuntaamme saapuneet pakolaisperheet saavat tuhansia euroja silkkaa rahaa. Kaikilla on aipadit ja perheille ostetaan autoja. Samaan hengen vertoon on kerrottu, ettei suomalaisille ole koskaan ostettu autoja. Koska ihmisillä on aikaa olla uteliaita ja seurata kylän ainoassa pankissa tulijoiden kirjautumista pankin asiakkaiksi, he ovat varmoina nähneet heidän nostavan rahaa. On turhaa mainita heille, että pakolaisilla on jonkinverran rahaa oman kotimaansa tileillä, mutta siellä he eivät voi elää sodan takia. Vastustamaton argumentti on, ettei kukaan voi olla pakolainen jos hänellä on rahaa ja omaisuutta.

Kaikkinainen vihapuhe on tehnyt tehtävänsä ja kaikki maahanmuuttajat ovat erittelemättä viemässä leivän meidän suomalaisten suusta. Olen seuraillut syksyn mittaan eduskunnan kyselytunteja ja myös eri puolueiden medioita. Eräs nimeltä mainitsematon puolue aivan takuuvarmasti mainitsee maahanmuuttajat jo toisessa lauseessa. Koska tämä puolue on suurin oppositio puoluie, se saa paljon puheaikaa maahanmuuttajia koskeviin lausuntoihinsa. Se varmistaa kuulijoille, että tämä kysymys on äärimmäisen tärkeä. Kannattajia ei kiinnosta se, ettei puolueella ole mitään muuta sanomista mistään.

Viimeisten viikkojen aikana olen saanut olla mukana kahdessa minulle tärkeässä juhlassa. Ensimmäinen oli kehitysvammaisten joulujuhla ja minua pyydettiin hoitamaan joulupukin tehtävää. Tämä juhla uskomattomine esiintyjineen loi lämpimän tunnelman tilaisuuteen. Parituntisen tilaisuuden aikana ei yksikään lausunut maahanmuuttajista mitään. Kaikki olivat onnellisia yhdessä olosta. Yhdessä laulamisesta ja myös nauramisesta ja iloitsemisesta, kun joulupukki oli tavattu. Avoimesti ja tunteella joulupukkia halattiin ja toivoteltiin hyvää joulua. Joku kuiskasi kyllä, että hän tietää kuka pukki on.

Seuraava juhala oli lauantaina 21.12 ja tilaisuuden nimenä Yksinäisten joulujuhla. Olen saanut olla mukana järjestelyissä ja viimeisillä kerroilla itselleni on sälytetty myös joulupukin tehtävä. Syrjäkylien tyhjeneminen ikääntymisen takia tuo taajamaan yksinäisiä ihmisiä ja tämä juhla tavoittaa heistä useita. Samoin tällä kertaa näkyi myös, että yhteiskunnan reunoille joutuneet uskalsivat tulla joukolla mukaan. Järjestelyissä olemme lähteneet siitä, että kaikki tulijat ovat samanarvoisia. Riippumatta siitä millaisessa yhteiskunnallisessa asemassa kukin on. Erilaisista lähtökohdista huolimatta ihmiset ovat löytäneet toisensa ja nähneet, kuinka paljon heitä on. Tapahtuman aikana sain kuulla jatkuvasti , kuinka tärkeä tutustumisväylä tämä tapahtuma on. Kaikki kertoivat juhlan olevan vuoden tärkein tapahtuma.

Näissä kahdessa juhlassa koettiin yhteisöllisyyttä. Turvallista yhdessäoloa. Kiitollinen olen siitä, että olen saanut olla mukana näkemässä ja kokemassa, kuinka yksinäisyys kasvaa yhdessäoloksi ja voimaannuttaa meidät kaikki vastaanottamaan Joulua.

Toivotan lukijoilleni Rauhaisaa Joulua! Meissä on voimaa!

Avainsanat: joulunsanoma, yhteisöllisyys, voimaannuttaminen, yksinäistenjoulujuhlasuomussalmella, yläkainuulehti

267 Vastuunkanto eri tasoilla

Torstai 5.12.2019 klo 14:47 - yrjöpoeka

Yrittäjän arki on jatkuvaa työtä ja vastuunkantoa itsestään ja yrityksestään. Näin sen olen tulkinnut, kun olen seurannut läheiseni työskentelyä yrittäjänä. Saman olen nähnyt myös kaikilta yrittäjiltä jotka tunnen. Yrittäjät kertovat, kuinka jatkuvasti on mietittävä omaa jaksamista yrittämisen eri paineissa. Usea tuntemani yrittäjä ei edes muista milloin on viimeksi pitänyt lomaa. Vapaalla ja lomalla eivät mikroyrittäjät edes voi haaveilla olevansa. Verottaja vaatii jatkuvasti omansa ja vielä pitäisi jaksaa suunnitella tulevaisuutta.

Rahoittajien kanssa on kädenvääntöä ja aina vaaditaan riittävää omaa valmiutta rahoittaa remontit ja investoinnit. Yhteiskunnan suomia tukia on turha odottaa. Yrittämisen ihanuuteen kuuluu hoitaa itse kaikki kulut. Yrityksen tulojen tulisi kattaa oman palkan maksu ja siitä pitäisi jäädä jotakin peiton alle huonoja päiviä varten. Tänä aamuna luin kuitenkin, että on olemassa yksi yrittäjä ryhmä jolla on kaikki toisin. Nämä yrittäjät tekevät miljoona luokan investointeja. Heitä rahoitetaan mieluusti ja heidän yrittämisintoaan kehutaan.

Vuosittain heille lapioidaan ilmaista rahaa EU:n pohjattomasta säkistä. He ovat maatalousyrittäjiä. Mitenkään heitä kadehtimatta voin sanoa, että heidän työnsä on yhteiskunnan kannalta todella tärkeä. He ovat maaseudun peruselementti ja nykyaikainen miljoonatila on kuin tehdas. Olen aina pitänyt heitä arvossa ja pidän jatkossakin. Aamun paikallislehti sai kuitenkin mieleni sekaisin. MTKn Pohjois-Suomen alueen kotieläinyrittäjät ovat tyrmistyneet Kainuun soten yhtymähallituksen päätöksestä lopettaa eläinlääkäreiden matkakulujen tukeminen.

Minä en todellakaan ymmärrä, miksi eläintuotannonyritysten matkakulujen korvaaminen on sosiaali- ja terveydenhuollon budjetissa? Yrittäjäthän saavat vähentää verotuksessa erilaisia yrittämiseen liittyviä kuluja. Kaiken lisäksi tämän tulisi ilman sarvia ja hampaita kuulua yrittäjän tiedossa oleviin riskeihin. Kustannuksia voi tulla mistä tahansa ja yrittäjän tulee ne heti alkuvaiheessa jo huomioida. Vain onko todella niin, että maatalous elää omaa elämäänsä erilaisten tukien viidakossa? Onko niin, että heidän etujärjestönsä on pystynyt luikertelemaan kaikkialle, missä on yhteiskunnan rahaa jaossa? Kainuun sote kipuilee miljoonaluokan säästöjen kanssa ja on todella syytä karsia sieltä kaikki se, joka ei kuulu soten toimialaan.

Jos on yrityksillä oma vastuunsa tekemisistään, niin saman tulisi koskea myös valtakunnantason politiikkoja. Politiikassa ovat omat riskinsä ja siitä olemme saaneet esimakua viimeisten päivien aikana. Erotetuksi tullut pääministeri on kuitenkin kuin iilimato huseeraamassa pystyyn aivan samaa hallitusta samalla kokoonpanolla. Rinne ei kuitenkaan voi päästä pääministeriksi, mutta hänellä tuntuu olevan hinkua ministerin pallille. Epäluottamuksen jälkeen, tulipa se mistä syystä tahansa, tulisi vetäytyä sivummalle. Entinen pääministeri Sipilä osoitti myös viikolla, että myös hän on kuin takiainen saadessaan olla mukana Rinteen erottamisessa.

Kirjoitin 15.6.2019 otsikolla ”Perussuomalaiset 30%”. Aamun gallup uutinen kertoo sen lähestyvän. Eikä heidän tarvitse itse tehdä mitään. Hyvää on se, että kasvu tulee keskustan kannattajilta. Loppuu se pettäminen.

Mutta. Pettäminen on heillä verissä. Jatkossa sanotaan, persu pettää aina.

Avainsanat: eunmaataloustuki, kainuunsote, mtkpohjoissuomi, anttirinne, kepupettääaina

235 Epäilevät tuomaat ja väärät hevoset

Sunnuntai 27.10.2019 klo 20:14 - yrjöpoeka

Tuli tiukkaa palautetta siitä, että suosin kirjoituksissani yhtä poliittista puoluetta. Tivattuani mitä puoluetta olisin nostanut tikunnokkaan, kuulin että muutama päivä sitten olin nostanut kirjoitukseni päätteeksi perussuomalaiset oudosti esille. En itse kyllä ymmärtänyt mitään suosimista jutussani olleen. Ainoastaan sen tosiasian, että muut antavat aseet perussuomalaisten käsiin. Puolueen tekemisillä ei ole merkitystä.

Poilitiikka on mahdollisuuksien taidetta. Joskus kaikki vain natsaa yhteen ja puolueen nousu jatkuu. Sitä on kyselty tähän liittyen, että onko minulla kuvaa siitä, milloin persujen suosio kääntyy laskuun. Sitä minulla ei ole, mutta voin vain arvailla. Kun perussuomalaiset joutuvat oikeasti hallitusvastuuseen, käyrä kääntyy. Se mihin se liikkuu, on taas toine juttu. Hallitusvastuun ensimmäisen vuoden jälkeen äänestäjät ja tukijat alkavat miettiä vakavasti sitä, miten puolue on toimissaan menestynyt.

Itse pyrtin siihen, että annan kirjoituksissani tilaa puolueiden menestykselle. Kuten juuri nyt perussuomalaisten suosiolle. Noste on edelleenkin näkyvissä. Mikä on sen katto, jää nähtäväksi. Olen tullut omissa arvioissani siihen tulokseen, että nykyinen hajanainen kymmenien puolueiden tila on tulossa päätepisteeseen. Puolueiden johtajien paikoille on tungosta.. Entistä varmempaa on se, että puooluekartta voi muuttua kaksinapaiseksi todella nopeasti. Poliittiselle järjestelmälle ja äänestäjille se olisi eduksi.

Yhtenä esimerkkinä sirpaloitumisesta on keskustapuolue. Se on menettänyt kannattajiaan Paavo Väyryselle ja Mika Kilpeläiselle. Samoin keskusta on menettänyt kannattajiaan perussuomalaisille. Puolue on aivan samaa kuin keskustakin. Välillä se on äärioikealla ajatuksineen ja toisaalta puolue näyttää sosiaalisessa mediassa liikkuvan vasemmiston kylkeen. Persut toimivat aivan kuten keskustakin. Kusevat joka tolpan juurelle. Tämä voi myös sokeuttaa puoluejohdon. Erityisesti siitä syystä, ettei osata varautua rajuun pudotukseen.

Kainuun sote on todellisessa käymistilassa. Kajaani ja Sotkamo ovat eriytymässä maakunnallisesta yhteistyöstä. Kainuun työttömyys on pahinta näiden kahden kunnan ulkopuolella. Erityisesti Suomussalmella. Suomussalmi on mielestäni aika pyyteettömästi laittanut saamansa erityiset valtionavut yhteisen tekemisen piikkiin. Tätä eivät Kajaani ja Sotkamo halua edes ymmärtää ja arvostaa, kun nykyinen kriisi on iskenyt päälle. Yhteistyön nimittäjänä näillä edellämainituilla kunnilla on epäluottamus sotekuntayhtymän johtavaan virkasnaiseen Maire Ahopeltoon.

Maire Ahopelto valittiin tehtäväänsä keskustan tuella. Kun keskustan vahva mies Timo Korhonen tipahti eduskunnasta, soppa oli valmis kiehumaan. Korhonen toimi Ahopellon takuumiehenä ja niinpä Ahopelto oli ehdokkaana viime vaaleissa.Todella huonolla menestyksellä. Kaikki tämä antoi tilaa oppositiolle, joka ei suutaan saanut auki aiemmin.

Olen itse vuosia sitten kritisoinut Ahopeltoa erittäin huonosdta johtamisesta. Kaikki ovat tämän nähneet, mutta kukaan ei uskaltanut tehdä sille mitään. Nyt Kajaanin ja Sotkamon virkamiehet uskaltavat sanoa sen ääneen. Ahopelto uskoo vielä taustoihinsa, eli keskustaan. Siksi hän ei ole tyytynyt erorahaan.

Uskallan ennustaa, että Ahopelto veikkaa nyt väärää hevosta. Kepu pettää. Aina.

Avainsanat: perussuomalaistengallupkannatus, hallitusvastuunvaikutus, kaksinapainenpuoluekenttä, maireahopelto, kainuunsote

231 Terrafame Kainuun kivijalka

Sunnuntai 20.10.2019 klo 13:23 - yrjöpoeka

Harva yritys on niin jatkuvan tarkkailun alla kuin Terrafame. Raporttia toiminnasta ja niiden vaikutuksista tulee ja menee, mutta ne eivät kelpaa medialle, eivätkä immeisille. Kaikkien näiden tahojen mukaan koko Suomi hukkuu saasteisiiin tämän kaivoksen takia. Jatkuvaa huutoa on ollut, että Oulu-järvi saastuu ja Oulun kaupungin asukkaat tukehtuvat saastaiseen veteen. Vuoksen vesistöstä puhumattakaan ja Itämerestä. Samaan aikaan suuri osa näistä valittajista on innolla puuhaamassa uutta sellutehdasta Oulu-järven rannalle. Väkisin nousee mieleeni kysymys, onko jokin teollisuuden muoto jotenkin ympäristö ystävällisempää?

Valittaja tahot pitävät itse luontoa kaatopaikkanaan, vaikka he eivät sitä itse tunnusta. Heile itselleen riittää kun he vakuuttavat itse hoitavansa roskat ja jätteet. Eli yksittäisellä ihmisellä on omavalvonta ja se riittää. Onko oma ilmoitus sitten todellisuutta? Katsot minne tahansa isompien taajamien läheisyydessä olevien syrjäteiden varsille, niin ne ovat kaatopaikkoja. Taajamat roskataan ja sama valitus jatkuu. Kukaan ei itse tee mitään oman ympäristön hyväksi. Kaikki pohjoisen retkeilyalueet hukkuvat paskaan. Kaikkialle kulkeutuu muovia ja ne eivät kulje sinne itsestään. Aina odotetaan jonkun ulkopuolisen tahon hoitavan heidän jättämänsä paskat.

Autojen ikkunat ovat yksi suuri jätteiden tuottaja. Olenkin miettinyt sitä, voisiko uudet autot valmistaa kiinteillä ikkunoilla. Tämä johtuu siitä, että autot ovat ilmastoituja. Ei enää tarvita avattavia ikkiunoita ilman vaihtoon. Pieru autossa ei ilmastoa ja luontoa pilaa, niinkuin muoviroskat luontoa ulos heitettynä. Pitäisikö jokaisen yksittäisen ihmisen täyttää ympäristöselvitys omista teoksistaan joka vuosi ja vähintään 2 kertaa. Samat tarkastajat kuin Terrafamella voisivat suorittaa näitä tarkastuksia. Naapurit ja ulkopuoliset toimivat kyllä ilmiantajina ja aivan ilmaiseksi. Heidän pontimenaan on tietysti auttaa luontoa, mutta heistä olisi mukavaa nähdä kuinka naapuria kurmuutetaan virkavallan tuella.

Tämän päivän valittajillla olisi syytä aivan ensimmäisenä siivota omat käyttäytymistapansa. Kaatopaikkoja ja erilaisia keräilypisteitä on aivan kaikkialla. Silti nämä yksittäiset ihmiset eivät osaa lukea, mihin laitetaan muovit ja lehdet. Metallia ja lasia he eivät mitenkään osaa erottaa. Kaikki se mikä kodeista tulee sohvista ja kodinkoneista lähtien työnnetään tienreunustoille ja roskisten viereen. Samaan hengenvetoon nämä valittajat itkevät teollisuuden ja yritysten tekemisistä. Teollisuus yrittää tehdä kaikkensa valittajien ja itkijöiden takia. Teollisuuden ja yritysten toimintaa valvotaan yhteiskunnan toimesta todella tarkoin.

Samaan aikaan tämä yritys, Terrafame, tuottaa hyvinvointia Kainuuseen työpaikkojen muodossa. Mitä olisi Kainuu tänään, jos ei Pekka Perä uskaltanut perustaa kaivosta nimeltä Talvivaara? Kainuu olisi jo nyt konkurssissa. Uutta satoja miljoonia maksavaa sairaalaa ei olisi rakennettu. Työikäistä väkeä olisi virrannut vielä enemmän etelään. Maansiirtoyritykset olisivat menneet manan majoille. Kajaanin ja muiden kuntien taloudet olisivat tänään vielä enemmän kuralla. Sote olisi kaatunut jo vuosia sitten. Kaikki palvelut olisivat vielä enemmän Kajaani keskeisiä. Laitoshoito erityisesti.

Tästä syystä arvostan Terrafamen erittäin korkealle! Kainuu selviää vain isojen yritysten avulla! Yritysten jotka tuovat työtä ja toimeentuloa viennin avulla. Nämä suuret yritykset pitävät Kainuun asuttuna.

Avainsanat: talvivaara, terrafame, ympäristöraportti, kainuunmaakunta, lapinroskaaminen

230 Tehdään niinkuin on aina tehty

Sunnuntai 20.10.2019 klo 10:14 - yrjöpoeka

Tämä lause on varmasti usealle suomalaiselle tuttu. Sitä toistavat erityisesti ikäiseni (66) ja vielä vanhemmat ihmiset. Lause kertoo siitä, että kerran hyväksi havaittua asiaa halutaan toistaa. Valitettavan usein se tänään kertoo myös aivan muusta. Se voi kertoa tuskasta nähdä kuinka maailma ympärillä muuttuu, jopa kaatuu. Kaikki se vanha turvallinen ympäristö onkin muuttunut uhkaavaksi ja sitä ei osata, eikä kyetä hallitsemaan niinkuin ennen. Miksipä sitä hyvää muuttamaan sanoo moni. Erityisesti kunnallispolitiikot toistavat tätä lausetta. Valitettavan usein vakuuttelu uskotaan.

Hyvä esimerkki on yleensä aina lähellä. Niinpä valitsen oman kotikuntani Suomussalmen esimerkiksi. Olen toiminut aiemmin kunnallisena luottamusmiehenä ja siksi tämä otsikon mukainen lause on perin tuttu. Olen usein kritisoinut tätä kirjoituksissani ja nyt törmäsin tähän ajatteluun tavallisen kuntalaisen ja äänestäjän kommentoinnin takia. Oman kotikuntani ikäjakautuma on tänään vääristynyt. Nuoremmat ikäluokat siirtyvät nyt vauhdilla kaupunkeihin ja uusia ikäluokkia ei synny.

Syntyvyys on romahtanut rajusti. 1970-luvun lopulla Suomussalmen kunnan väkiluku oli 16000 ja syntyvyys reilusti yli 120. Arava rahoituksista kilpailtiin uusien asuntojen rakentamisessa. Nyt ei enää kilpailla. Uusia asuntoja ei enää rakenneta. Entisiä puretaan ja keskustojen liikkeiden ikkunat ammottavat mustina ja tyhjinä. Väkiluku on pudonnut 2000-luvun alusta lähtien rajusti ja ennuste kertoo, että 2030 kunta on vajaan 6500 asukkaan kunta. Sekään ei kerro todellisuutta. Muutos on vielä ennustettua rajumpi.

Mitä kertovat sitten ennusteet, joiden pohjalta tulevaisuutta maakunnassa rakennetaan. Kainuun kuntien ylioptimistinen ajattelu on luku utopiasta ja silmien peittämisestä todellisuudelta. Kainuunliito, eli maakunnan kuntien yhteisorganisaatio kertoo, kuinka mikään ei muuttua saa. Kuntien kertomusten mukaan esimerkiksi Suomussalmen väkiluku 2025 on 8500 elävää ihmistä. Eli huomattavasti enemmän kuin juuri tänäpäivänä. Kainuunliiton mukaan Suomussalmella on 2000 asukasta enemmän mitä tilastokeskus ennustaa! Ovatko ne ehkä muumimaailman hattivatteja?

Tilastokeskus pohjaa ennusteen syntyvyyteen ja kuolleisuuteen, eli faktoihin. Kunnallispolitiikot harhakuvitelmiin ja Kainuunliitto julkaisee tämän harhan sellaisenaan. Tämän pohjalta tehdään tulevaisuuden suunnitelmia ja pyydetään valtiolta rahaa. Suunnitelmat perustuvat utopistisiin harhoihin. Tänään rakennetaan uusia sairaaloita sadoilla miljoonilla ja samalla pidetään yllä kaikkea entistä vanhaa palveluverkostoa, joka mitoitettiin Kainuussa yli 110000 asukkaan tarpeisiin. Suomussalmella 16000 asukkaan tarpeisiin. Ulkopuoliset voivat nähdä tässä ja ennusteissa erikoisen vääristymän. Eipä siis ihme, että Helsingissä ei uskota kaikkea sitä mitä täältä kerrotaan. Ehkäpä siksi, ettei kerrottu perustu faktoihin.

Koska mikään ei muuttua saa, niin esimerkiksi Suomussalmella vallassa ovat samat keskustalaiset politiikot kuin 1970-luvulla. Sama on tilanne muuallakin Kainuussa. Kaikki pyritään säilyttämään niinkuin silloin ennen. Suomussalmella Nivan uusi kyläkoulu rakennettiin 2008 miljoonilla euroilla, vaikka ennusteet kertoivat sen loppuvan lasten puutteen vuoksi muutamassa vuodessa. Näin myös kävi ja tänään miljoona luomusta myydään kirpputori hinnoilla.

Mikään ei muuttua saa. Varmaa on vain yksi asia. Sinä maksat.

Avainsanat: väestöennusteet, syntyvyydenlasku, kainuunkuntienvääristynytikärakenne, todellisuudenpako

190 Jätkänpuisto I

Torstai 8.8.2019 klo 11:25 - yrjöpoeka

Paikallislehti teki hyvän pääkirjoituksen 6.8 ilmestyneessä lehdessä. Lehden sisällä ollut uutisointi itse asiasta antoi tilanteesta erikoisen kuvan. Kunnan johtavat viranhaltijat ovat vaihtuneet ja mitään tuntumaa menneeseen ei ole. Tämä selvisi jokaisen virkamiehen antamista lausunnoista.

Olen itse antanut kunnan suuntaan palautetta satama-alueen antamisesta matkailijoiden käyttöön. Satama alue tarvitsee toimintaansa varten omat luvituksensa ja sillä on käytölle kohtuullisen tiukat raamit. Olin itse nostamassa venettäni pari viikkoa sitten ja samaan aikaan Oraviniemestä mökiltään palaava etelän mies nosti suurta venettään samasta luiskasta. Hän sanoi suoraan, ettei hän ole missään törmännyt tällaiseen käytäntöön. Suurten yhdistelmien veivaaminen suurten matkailuautojen seassa on tuskaisaa puuhaa ja aiheuttaa runsaasti vaaratilanteita.

Kunnan matkailupäällikkö tuskaili jo ensikesän rastiviikkoa ja sitä mihin matkailijat majoitetaan. Ennen hänen virkaansa tuloa täällä on ollut säännöllisesti samat rastiviikot ja kysyntää on aina enemmän mökki majoituksesta. Aina ne ovat myös löytyneet. Hänen lausunnostaan huokuu myös tämän ajan tyypillinen ilmiö. Kiantalaivalle tulijoiden on saatava pysäköidä aivan laiturille. Satama-alueen lähistöllä on muutaman sadan metrin etäisyydellä valtavasti pysäköintitilaa. Ei risteilyä varten pidä toimia vastuuttomasti pysäköintikielto unohtaen.

Kunnanjohtaja näkee tilaisuudessa mahdollisuuksia. Hänen mielestään kunta ei aio olla aloitteellinen leirintäalue asiassa. Hän uskoo annettuja normeja ja mallinnuksia. Kunta ei siis aio edistää ostetun maa-alueen käyttöä. Kunta ei aio kokeilla erilaisilla meluesteillä oikeita meluarvoja käytännössä. Kunnanjohtaja myös uskoo, että pysähtyvät matkailijat tuovat liikkeisiin lisää rahaa. Se on ihan huuhaa uskomus. Kävin itse juuri reissaamassa ja voin kertoa, että varustin vaunun aivan kuten muutkin, kaikella mahdollisella ja mahdottomalla. Käytin vain maksullisia leirintäaluepalveluja matkan varrella. Ostokset mitä tarvitaan ostetaan sieltä missä tankataan.

Suosittelen kunnan virkahenkilöille tutustumista siihen, mitä varten satama-alue on perustettu ja mitä kaikkea siihen vaadittiin. Olen laittanut merkille, että kunnan työntekijä ajelee aamuisin puistoalueella autolla. Miksi hän ei edes pysähdy matkailuautojen kohdalla ja kerro liikennemerkistä joka kieltää pysäköinnin ja majoittumisen satama-alueelle? Minun tehtäväni se ei ole, mutta alueen yhtenä maksajana ja käyttäjänä voin vaatia kunnalta rivakoita toimenpiteitä satama-alueen rauhoittamiseksi sille kuuluvaan käyttönsä. Jos siellä tapahtuu jotakin matkailijan autolle, kunta on siitä vastuussa luvanb antajana. Kysyä voi myös melualtistuksesta, lienee turha edes mainita.

Lehden nettikeskustelussa on tuotu ilmi, että satama pitäisi antaa matkailijoille. Kuntalaisilla on heidän mukaansa tilaa muuallakin. Minä pidän näitä lausuntoja paikallisilta ihmisiltä täysin käsittämättöminä. Minä maksajan roolissa saisin vain katseella seurata sadantonnin ökyautojen rivistöä satamassa. He eivät tuo kuntaan mitään muuta kuin jätettä ja sekin on minun ja sinun veroista maksettava. Lisäksi siellä vaadittiin lisää ilmaisia palveluja.

Olemmeko todella Hölmölässä?

Tämä mielipidekirjoitukseni oli tänään 8.8.2019 paikallislehti Ylä-Kainuussa.

Avainsanat: suomussalmenkunta, jätkänpuisto, yläkainuulehti, ilmaisetpalvelut

149 Kiihottamista ja kiihottamista

Keskiviikko 22.5.2019 klo 19:54 - yrjöpoeka

Sain eilen mahdollisuuden olla oman kyläni yhtenä edustajana Suomussalmen kunnan järjestämässä kyläparlamentissa. Tapahtuma pidettiin Man-Man yhtiön omistamissa tiloissa. Omistaja Jarmo Rautava perusti entiseen kyläkouluun pieneläinten hoitolan. Entisellä koululla on tietysti olemassa salitiloja jossa pitää tällaisia tapahtumia. Huolimatta kiireisestä keväästä paikalle oli uskaltautunut useita eri kylien delegaatioita. Yrityksen esittelyn jälkeen päästiin asiaan, eli kylien edustajien suorittamiin esittelyihin kyliensä tämän hetkisestä tilasta.

Näiden kuulemisten jälkeen päästiin kuulemaan Kainuun Nuotan edustajan alustusta koko Kainuuta koskettavista hankkeista. Siinä tuli esille Kyläpäälliköiden neuvottelupäivän ajankohta ja siinä esille tulevat asiat. Siinä oli esillä yksi asia, joka pakotti minut miettimään mitä varten Kainuun Nuotta on olemassa. Kysessä oli maankäyttöön liittyvät erimielisyydet. Siinä nostettiin esille metsien suojelu, laajat avohakkuut, tuulimyllyt, lähelle asutusta sijoittuvat tietoliikennemastot tai sähkölinjat, puolustusvoimain harjoitusalueet ja kaivokset. Haitaksi Kainuun Nuotta kokee maisemaan, meluun, pölyyn, lisääntyneeseen liikenteeseen tai alueen käyttömahdollisuuksiin liittyvät asiat. Harmia voi aiheuttaa myös liian lähelle sijoittuva marjanpoiminta.

Nyt Kainuun Nuotta haluaa osallistaa kylien ihmiset. Kaikkia pitäisi kuulla kaikista asioista. Enää eivät riitä vaaleilla valitut edustajat. Kanuunjh väkiluku on tänään vapaassa pudotuksessa ja esim. Suomussalmen syntyvyys on suorastaan katasrofi. Hyvin lyhyessä ajassa väkiluku on laskenut 16000 tuhannesta alle 7000 asukkaaseen. Tämän vuoden ennuste syntyvistä on vain 37 lasta. Kaikki kylät ja kunnat käyvät kamppailua jokaikisestä työpaikasta, olivat ne mitä tahansa. Eikö todellakaan enää löydy valtion palkoissa oleville muuta työtä. Kainuun Nuotan palkkalaiset haluavat kiihottaa väestön murehtimaan kaikesta ja vastustamaan kaikkea. Tänään pitäisi kannustaa kyliä ja kuntia pitämään kynsin hampain kiinni kaikista työpaikoista. Ne tuovat elinvoimaa kuntiin ja kyliin.

Toisenlaista kiihottamista suorittavat perussuomalaiset nuoret. He todella luulevat kaiken olevan mahdollista ja siksi he uskaltavat olla räikeän rasistisia. Jopa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ärähdellyt nuorten suuntaan. Tosiasiassa hän pitää oman ilmoituksensa mukaan tiettyjen maiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tuloa haittamaahanmuuttona. Se on omissa korvissani suoranainen hyökkäys tiettyjä kansanryhmiä kohtaan. Hänelle jotkut ryhmät ovat parempia kuin toiset.

Toivottavasti oikeuslaitos tutkii nuorten julistukset ja tarvittaessa asettaa kiihoittajat vastuuseen. Vähintä mitä valtionhallinto voi nyt tehdä, on periä takaisin nuorten järjestölle mynnetyt valtion avustukset. Samoin heidät voi pyyhkiä pois yleishyödyllisten yhdistysten joukosta.

Itselle tämän kaltainen julistaminen on tuonut äänestämisen varmuuden. Olin vielä pari kuukautta sitten empivä EU-vaalien suhteen. Nyt en ole. Aion äänestää sellaisia voimia, joille ihmisyys on kunnia asia ja samoin huono-osaisten auttaminen sotien aiheuttamsta ahdingosta. Riippumatta heidän kansallisuuksistaan ja heidän ihonväristään.

Kiihottajat tekivät loppujen lopuksi hyvän työn. Tolkun ihmiset vastaavat äänestysuurnilla.

Avainsanat: suomussalmenkyläparlamentti, manmanoy, jarmorautava, kainuunnuotta, rasistisetperussuomalaisetnuoret, tolkunihmiset

123 Kansalaisen palveluluista hallinnon palveluihin

Tiistai 16.4.2019 klo 18:26 - yrjöpoeka

Kainuun hallintokokeilun aikana maakunta sai keskittämisen vimman. Vimma tarttui voimallisesti keskustaan ja vasemmistoon. Myös kokoomus otti osaa tähän palvelujen uudelleen järjestämiseen. Lopulta Puolanka irtaantui Kainuun hirttonuoraksi osoittatuneesta keskittämisestä. Puolanka järjesteli sosiaali- ja terveyspalvelut itse ostamalla ne yksityiseltä tuottajalta. Puolanka myös rakensi aivan uuden sote-keskuksen terveyspalveluineen. Hintaa sillä on ehkä hieman enemmän, mutta Puolangan asukkaat ovat saaneet palvelut ns.läheltä.

Samaan aikaan muu Kainuu on suomeksi sanottuna hirttämässä itsensä kuoliaaksi. Uutta uljasta sairaalaa on pykätty pystyyn ja kaikkialta muualta ovat palvelut todella vähissä. Nämä alussa mainitut puolueet ovat olleet hankkeiden kätilöinä ja keskusta sen emona. Timo Korhonen ihmettelee nyt kansan äänestyskäyttäytymistä, huomaamatta mitä itse on tehnyt. Jokaisessa vaalissa, kunta-, maakunta- ja eduskuntatasolla hän on keskustan paikallisena satraappina kertonut heidän olevan palvelujen takaajina. Palvelut heidän mukaansa tuotetaan lähellä. Eduskunnassa on omat lääkäripalvelut ja silloin unohtuu se, ettei Näljängän mummolla ole edes kyytiä palveluiden äärelle. Matkaakin voi kertyä lähemmäs 100-200 kilometriä.

Lopultakin äänestäjät ovat huomanneet kusetuksen, että juuri nämä lupaajat vievät niitä entistä kauemmas. Useita kausia istuneet kainuulaiset edunvalvojat, kuten kansanedustajia nimitetään, ovat eduskunnassa jatkaneet keskittämisen ihanuutta. Otan yhden oikein hyvin kainuulaista äänestäjäkuntaa koskevan palvelun, eli verotoimistojen tilanteen. Palveluja ei käytännössä enää ole. Yhtenä päivänä viikossa yksi ainoa ihminen palvelee kansalaisia ja senkin tämä työnarkomaani tekee ynseästi. Hyvin helposti joutuvat asiakkaat ulko-ovelle, koska sen voi kuulemma hoitaa itse netissä. Ikääntyneillä ihmisillä on omaisuutta ja heillä on myös tämän omaisuuden jakamisen aika. Veroasiat eivät ole yksinkertaisia. Niissä tarvitaan vahvaa osaamista.

Juuri tällaisten pientä ihmistä palvelevien juttujen karsiminen ja siirtäminen entistä kauemmas, katkaisee lopulta sen kamelin selän. Nyt jokainen ihmettelee sitä, että mistä syystä perussuomalaiset menestyvät vaaleissa niin hyvin. He lupaavat tolkuttomuuksia ja heillä on myös esittää syylliset tähän tilanteeseen. Ne ovat maahanmuuttajia. Kainuun syrjäkylän iäkäs ihminen ei ehkä koskaan ole nähnyt ulkomaan eläviä kotikulmillaan. Siitä huolimatta hän sitten uskottelee ongelmien ratkeavan äänestämällä ongelman ratkaisijoita. Joka vaalin jälkeen todetaan, että ongelma ei poistu. Se lisääntyy vuosi vuoden jälkeen ja persut saavat siitä lisää käyttövoimaa. Lopulta Näljängän mummo voi ehkä nähdä ihka oikean ulkomaalaisen.

Kainuun entiset kansanedustajat eivät ole olleet oikeita Kainuun kansan edustajia. He ovat palvelleet vain hallintoa. Se ilmenee tänään erittäin hyvin maakuntajohtajan lausunnoista. Maakunnan virkamiehillä ei ole nyt niitä käsikassaroita juoksemassa heidän hallintonsa takia. Kansanedustajat ovat osa sitä hallintoa. Hallintoa joka elää omaa elämäänsä ja vain itseään varten. Keskusta on jo linjannut, että kyllä he voivat hallitukseen lähteä. Heillä on yksi ainoa toivomus. Maakuntamalli ja heidän sotemallinsa tulee ottaa hallituksen ohjenuoraksi. Samoin työttömien kiusaaminen.

Nyt on heidän aikansa tutkia, mitä kiky ja aktivointimalli tarkoittaa työttömälle. On hauska nähdä, kuinka evp ministerit selviävät 9 eurolla.

Avainsanat: kainuunhallintokokeilu, keskustanvaalitappio, palveluidenkeskittäminen, kikyjaaktivointimalli

097 Apatian lietsontaa

Maanantai 18.3.2019 klo 20:17 - yrjöpoeka

Viestejä pukkaa aamupäivän kirjoituksestani. Lietson niiden mukaan apatiaa äänestämistä kohtaan. Minun pitäisi päinvastoin innostaa äänestämään Kainuulaisia ehdokkaita. Sitä minä en varmasti tee. Ihmiset itse päättävät oman äänestyskäyttäytymisensä. Jokainen etsii tietoa ehdokkaista ja tekee sitten omat valintansa. Minä itse uskallan esittää oman arvioni maakuntani ehdokkaista ja se ei ole mairitteleva. Suuren osan tunnen ja siinä on syytä kylliksi.

Neljä vuotta ovat nykyiset edustajat istuneet tuppisuina eduskunnassa ja ovat omien eduskuntaryhmiensä takarivin taaveja. Kaikki ovat myös takarivin taaveja puolueissaan. Siksi he eivät myöskään ole saaneet mitään aikaan. Mikäli haluaa olla vaikuttaja, pitää olla sitä myös omassa ryhmässä ja puolueessa. Näkymätön ja hiljainen ei maakuntaa auta mitenkään. Nyt tarvittaisiin aivan uudenlaisia ihmisiä tulevaisuuden tekemisteen. Kaikki nykyiset edustajat ovat myös olleet päättämässä Kainuun maakunnan tulevaisuuden suunnasta. On pidetty yllä unelmia, vaikka tilastokeskuksen väestöennusteet ovat kertoneet muuta. Tästä voi sitten tarkistaa missä tänään mennään. Se on karua luettavaa.

Istuvat edustajat taustaryhmineen ovat uskotelleet väestön lisääntyvän. Siksi katsottiin meillä olevan varaa uuteen 160 miljoonaa maksavaan sairaalaan. Kaiken pitäisi olla suurta ja mahtavaa. Siitä saavat nyt maksaa nopeasti riutuvat kunnat. Maksun aika on jo ovella. Kainuun uusi sairaala on kuntien kontolla ja sen suurin hyötyjä on Kajaani. Kajaanilla on nyt tilava terveyskeskus kaikilla herkuilla. Kajaanin päätäjät hykertelevät, koska tämän hyvän maksajina ovat kaikki Kainuun kunnat. Paitsi Puolanka. Sillä on oma uusi terveyskeskus omale väestölle. Puolanka taisi sittenkin olla viisain kaikista.

Kaikki päätökset ovat syntyneet uskomalla unelmiin ja jättämällä tilstokeskuksen faktat sivuosaan. Valitettavasti uusimmat arviot kertovat tilastojen olevan armottoman oikeassa. Kaikenhyvän päälle insinööri Sipilä sai Kainuulaiset politiikot uskomaan unelmahöttöön 18 maakunnasta. Kaikki rusinat laitettiin samaan koriin odotellen valtion siunaavan Kainuun pysymisen omana lilliputti maakuntana. Nyt on herätty krapulaan ja olo on ankea.

Kyllä tunnen itseni välillä apaattiseksi näiden edustajien ja heidän taustaryhmiensä toimista. Jatkuvasti on viestitetty julkisuuteen Oulun vievän kaiken hyvän, sinne ei saa antaa mitään, ei ainakaan ääniä. Sieltä niitä on kuitenkin haettava ja kumma kyllä ne kelpaavat. Oulu on jokatapauksessa se lopullinen suunta maakuntakeskukselle. Valtiovalta tule sen hyvin lyhyessä ajassa toteuttamaan. Kallista hallintoa ei kannata ylläpitää lilliputti maakunnalle.

Oulu oli keskus tervan aikana. Nyt se on sitä tiedon aikana.

Avainsanat: apatianlietsoja, takarivintaavit, kainuunuusisairaala, puolanka,

096 Kainuun vaalimatematiikkaa

Maanantai 18.3.2019 klo 10:44 - yrjöpoeka

Jäin pohtimaan tulevia vaaleja Kainuun näkökulmasta, kun tuttavani kävi kanssani pitkän keskustelun aiheesta. Meillä molemmilla on samankaltainen käsitys siitä, että Kainuu kokee murskatappion edustajien määrässä. Varmana pidän vasemmiston Merja Kyllösen läpimenoa. Siinäkin on tulossa varmasti laskua koska Kyllönen on viettänyt liiaksi aikaa Brysselin lihapatojen äärellä. Lisäksi on tiedossa, että hän pyrkii heti kuukauden päästä takaisin Brysseliin. Minä en ole yksin, kun sanon sen tekevän todellista hallaa Kyllösen äänisaaliille kansanedustajan vaalissa. Laskusta voi tulla todella raju.

Kainuulaiset ovat tunnetusti herravihaista sakkia ja Kyllösen tapa sotii Kainuulaista oikeudentuntoa vastaan. Tiedän kyllä puolueen edun vaativan Kyllösen mukana oloa vaaleissa. Mutta kyllä itselläkin pitäisi olla rehellistä kunniantuntoa olla täysillä mukana vaalissa jossa aikoo myös edustaa. Kyllönen on urakoinut kaikissa vaaleissa, myös kuntavaaleissa. Vanha uskollinen äänestäjäsukupolvi on vähenemässä ja heidän sijoituksensa on paikallisella kirkkomaalla. Uusia ei nyt synny ja siksi myös oman alueen äänet putoavat rajusti. Samaan aikaan Oulun väestömäärä on lisääntynyt maaltamuuton ansiosta työikäisellä väestöllä. Siellä äänet menevät muille kuin vasemmistolle.

Kokoomus todennäköisesti uusii Eero Suutarin avulla edustajan paikkansa. Hänellä on kokemusta kampanjoinnista Oulussa jo kaksissa vaaleissa. Pelkillä Kainuun äänillä ei ole mitään mahdollisuutta. Laskua tulee nyt väistämättä äänisaalissa koskien Kainuuta. Vanhustenhuollon kohut lyövät nyt kokoomusta kynsille. Tämä merkitsee sitä, että Suutarin on saatava nyt Oulusta huomattavasti enemmän ääniä. Sekin voi olla todella vaikeata, koska siellä on nousussa demarit ja erityisesti vihreät.

Keskustalle povaan todella karua tulosta. Viime vaaleissa keskustan ehdokkaat Timo Korhonen ja Marisanna Jarva menivät jämäsijoilla eduskuntaan. Vain Kuusamon Ulla Parviainen oli heikompi. Nyt käy Sipilälle raju äänikato ja saman tien nämä juuri mainitut kolme ovat putoamassa suoraan. Keskustan nuoremmalla ehdokkaalla Tuomas Kettusella Kuhmosta on nyt elämänsä tilaisuus nousta uudeksi edustajaksi. Hänen etunsa on nuoruus ja uudenlaisempi ajattelutapa tulevaisuuden politiikasta. Hänen pahin uhkansa on keskustan sisällä. Entiset edustajat ja heidän tukijansa tekevät hiljaista myyräntyötä uusien ehdokkaiden kampittamiseksi.

Mikäli uusi ehdokas hyväksyy entisten suosittelemat kampanjointitavat, se tarkoittaa väistämättä tappiota. Istuvilla edustajoilla on näkyvyydessä etulyöntiasema. Heitä tukevat paikalliset mediat, usein myös erittäin tarkoituksellisesti. Tässä kohden heitän kivellä Kainuun Sanomia. Heidän kekkosenajan politiikan toimittajansa ovat käyttäneet lehteä härskisti keskustan hyväksi. En ole nyt huomannut minkäänlaista uutisointia Kuhmon edustajan tekemisistä. Marisanna Jarva ja Timo Korhonen patsastelevat lehdessä vähän väliä. Pääosin puhumalla potaskaa. Mutta se riittää äänestäjille. Pääasia on että edustaja oli lehdessä.

Muilla puolueilla ei ole näissä vaaleissa minkäänlaista saumaa läpipääsyyn. Vihreät ovat mahdottoman edessä. Samoin demarit. Piiraisen putoamien edellisisissä vaaleissa oli myrkkyä ja nyt Oulussa ovat uudet jakajat. Siniset, persut ja kansalaispuolue saavat ruikuttaa rannalla.

Yhteenveto. Lävitse kaksi (2). Kokoomus ja vasemmisto.

Avainsanat: merjakyllönen, brysselinlihapadat, kainuulainenherraviha, eerosuutari, tuomaskettunen

094 Myydään roskasakkia halvalla

Torstai 14.3.2019 klo 11:10 - yrjöpoeka

Paljon on kirjoitettu huonoista käytännöistä vanhusten hoidossa. Oulussa vanhukset kuolevat ja mätänevät pieniin yksiöihinsä. Hoitajat käyvät ovella kyselemässä eivätkä vaivaudu huutelemaan postiluukusta. Tämä yksinkertainen konsti kertoisi sen, että hajusta päätellen siellä on kuoltu. Jokaisessa kaupungissa missä tarkastuksia on tehty, on löytynyt karmeita esimerkkejä huonosta hoidosta. Paremminkin siitä, että palvelua ei juuri ole.

Kaikki tämä on tapahtunut kuntien silmien edessä. Virkamiehet ovat lyöneet rätinkiä pöytään siitä, kuinka kalliiksi hoito tulee. Luottamusjärjestelmä vaatii säästöjä ja sitä uskotaan saatavan kilpailutuksella. Sitä ei ole saatu, siitä on nyt vahvat näytöt. Luottamushenkilöt ovat viimeisen neljän vuoden aikana ummistaneet silmänsä tapahtuneelta. Valvonta on oikeasti ulkoistettu ja päätöksen tekijät ovat näin pesseet kätensä.

Juuri nyt vaalien alla tulisikin nostaa keskusteluun luottamushenkilöiden rooli vanhustenhoidon ongelmissa. Ja tässä erityisesti puolueiden roolit ja linjaukset. Minä nostaisin esille oman maakuntani Kainuun tilanteen. Kainuuta on pidetty oikein malliesimerkkinä siitä, mihin suuntaan keskusta, kokoomus ja vasemmisto halusivat ja saivat maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon vietyä. Kaikki palvelut kilpailutetaan ja halvin on aina vienyt voiton. Asiakkaat ja omaiset ovat valittaneet kehitysvammaisten hoidoista ja palveluista. Samoin vanhusten hoidosta valitetaan jokapaikassa.

Kainuussa ei kerrota olevan ongelmia. Näin vakuuttavat virka- ja luottamushenkilöt. Pitäisi  tunnustaa se, että muualla tehdään samantasoisia palveluja ja siellä on todettu räikeitä esimerkkejä huonosta palvelusta. Kainuu ei tässä voi olla puhtain kauloin. Olisikin hyvä tietää, onko nyt tehty yllätystarkastuksia hoitolaitoksiin. Niitä pitäisi tehdä vuorokauden jokaisena aikana. Erityisesti viikonloppuisin. Iäkkäät ihmiset ja omaiset ovat pyytäneet minua kirjoittamaan aiheesta. Nyt sen teen.

Kyllä Kainuun sotessa osataan lukea blogiani. Välillä tehdään jopa tutkintapyyntöjä viranomaisille. Kainuu on niin vähäväkinen, ettei täältä oikein löydy sellaisia poliittisia toimijoita, jotka kirjoittaisivat politiikasta. Nyt en ole toimija, mutta kirjoitan siitä. Lukijakuntani lisääntyi rajusti jäätyäni politiikasta pois. En pysty erottelemaan kävijämääristä, mistä ne ovat. Muistan kirjoitteluni alkuaikoja, kuinka pieniä olivat kävijämäärät. Vain muutamia kymmeniä. Pikkuhiljaa lähipiirini on laajentunut ja kävijämäärä lisääntynyt. Yksi niistä yli 100 000 tuhannesta kuukausi kävijästä voi olla Kainuun sotesta.

Haastankin politiikan toimijat ottamaan selvää millaisia hoitajamitoituksia Kainuun eri osissa on? Onko inhimillistä siirrellä melkein saattohoitovaiheessa olevia ympäri Kainuuta? Onko inhimillistä repiä hoitovaiheeseen joutunut omasta yhteisöstä jonnekin Kainuun toisella laidalle viettämään itkien ja surren yksinäisyydessä viimeisiä aikojaan? Onko oikein ja kohtuullista, että esim. kehitysvammaisten suurissa hoitoyksiköissä on öisin yksi hoitaja? Viikonloppuisin voi käydä niin, ettei puhelimeen vastata. Se johtuu siitä, ettei ole ketään kuka vastaisi.

Kainuun malli. Kilpailuttamalla halvinta. Keskustan Riikka Moilanen puhui Oulussa ihmisroskasta. Keskustan toimijat ovatkin yleisesti puhuneet luusereista ja joutoväestä. Näiden hyväosaisten ihmiskuva kertoo millaista Suomea he haluavat.

Palaamista huutolaisaikaan.

Avainsanat: mätänevävanhus, ulkoistettuvalvonta, hoitajamitoituksetkainuunsotessa, riikkamoilanen, ihmisroska

091 Mielikuvilla mässäilyä

Maanantai 11.3.2019 klo 12:23 - yrjöpoeka

Hallitus on kaatunut ja nyt tuntuu, että ns. normaalit ihmiset ovat saaneet liikaa kevätaurinkoa. Tämä ilmiö tunnetaan mielenterveyspotilaiden kohdalla. Valon lisääntyminen laukaisee jotakin ihmismielestä, on kuin sokka olisi irroitettu käsikranaatista. Ennen viime perjantaita hallituksen tukijat eivät suostuneet uskomaan muuta kuin Sipilän sanomaa. Nyt heillä onkin viikonvaihteen jälkeen uusi sanoma. Sosiallinen media on täynnä avauksia, joissa peloitellaan kansalaisia sosialismin uhasta. SDPn rahanjako vie säästösi ja sinun omaisuutesi tullaan jakamaan.

Täällä suurilla selkosilla olen tuntenut ihmiset tasavina ja rauhallisina. Nyt en ole enää varma. Ainakin keskustan kannattajat ovat saaneet suoranaisen hepulin. Ikäisistäni ja vielä vanhemmistakin on kuoriutunut täydellisiä sosiaalisen median trolleja. Suomenmaan ja Maaseudun Tulevaisuuden juttuja jaetaan kiihkolla. Kuvamanipulaatioiden avulla kerrotaan vasemmiston aloittavan varallisuuden uusjaon. He pelkäävät nyt valtion rahojen haaskausta velttoilijoille ja luusereille. Ihan ilmaiseksi. Olen todella ällistynyt kuinka viikonvaihde sai jotkut ihmiset uskomaan sosialismin peikkoon.

Kukaan kepulainen ei tunnusta Sipilän ja puolueen olleen väärässä. Onneksi äänestäjät ovat tämän ymmärtäneet. Valheilla ei voida Suomea johtaa. Keskusta joutuu vaalien jälkeen totuuden eteen ja minä uskon siihen vanhaan tapaan, että keskusta yrittää epätoivoisesti unohtaa Sipilän. Keskustan arkistossa, siellä kuuluisassa perunakellarissa odottaa jo Jarmo Korhonen. Siellä on tilaa muistella yhdessä, kuinka olimme oikeassa ja muut väärässä. He voisivat siellä perustaa unohdettujen suuruuksien kerhon.

Suomen pohjoisilla osilla sanotaan yrittämisen olevan liian kallista ja siksi yritykset tarvitsevat kuljetustukea. Sen on sanottu olevan viimeinen keino kilpailla tasaveroisesti etelän yritysten kanssa. Myös omassa kunnassani toimii yritys joka pelaa kuljetustuella. Sama on myös muualla Kainuussa. Meidät on opetettu tähän ja se ei suinkaan ole yrittäjien vika. Meidän politiikkomme ovat sen saaneet aikaan ja siitä he kantavat huolta vaalien aikana. Kaikki paikalliset mediat toistavat tätä ilosanomaa. Olisiko meillä opiksi otettavaa muualta Suomesta? Pohjanmaalta on tästä hyvä esimerkki ja siihen on syytä tutustua kunnolla. Samoin yrittäjän ajatuksiin.

Juttua lukiessa nousee mieleen kunnioitus tätä rohkeutta kohtaan. Rohkeutta jossa luvataan toimittaa tuote jokaisena vuorokauden aikana 24/7 ympäri vuoden. Se uskallus on kantanut ja osoittaa sen, ettei sijainti tänäpäivänä ole pärjäämisen este. Kainuussa on tapana surkutella tilannetta ja sanoa se perikainuulainen sanonta, mitäpä se hyvejää. Kun kuuntelen tänään kuntani ja muiden kuntien elinkeinotoimijoiden ajatuksia mieleen hiipii syvä masennus. Ensimmäisenä murheena on väestön ikääntyminen. Samoin nuorten pois muutto. Milloin elinkeinotoimijat tekisivät sellaisen aloitteen, ettei ensin surkutella vallitsevia olosuhteita.

Tällä surkuttelulla on ollut kauaskantoiset seuraukset. Mahdollinen yrittäjä menettää kaiken uskonsa toimintaan, kun toimijat kertovat kalvosulkeisissa kaiken olevan todella surkeassa mallissa. Kaiken murheen levittämisen jälkeen voikin sitten suunnitella, kuinka saada väkeä muuttamaan kuntaan. Tästä hyvänä esimerkkinä oma kuntani Suomussalmen slogan.

Muuttaisitko meille?”

Avainsanat: sosialisminpeikko, mielikuvapolitiikkaa, yritystenkuljetustuki, kainuulainenpessimismi

042 Kainuu säästää ja torilla tavataan

Maanantai 28.1.2019 klo 14:30 - yrjöpoeka

Kainuun sote kertoo medialle, että valvonta toimii meillä hyvin. On käyty Esperin hoitoyksiköissä ja jopa annettu huomautuksia alimitoituksesta henkilöstön määrässä. Vanhuspalveluiden päällikkö Jaana Mäklin kertoo, että mikäli jatkuvasti mitoitus on alle sallitun, siihen yksikköön ei ohjata enää vanhuksia. Vasta sen jälkeen kun ongelma on korjattu. Johtaja ei kertonut, että kun vanhuksia sijoitetaan sitten toisiin yksiköihin, ne voivat olla Esperin. Kainuun maakunnassa on keskitetty vanhusten hoitopaikkoja. Siis niitä joissa on yhteiskunnan valvoma hoito. Koska niitä pysyviä paikkoja on jäljellä vähän, jokainen toiseen paikkaan siirtyvä menee yksityiselle puolelle.

Mäklin ei myöskään kerro sitä, miten se valvonta hoidetaan. Homma hoidetaan entiseen tapaan. Soitellaan yrittäjälle ja sovitaan molemmille sopiva aika. Sinä aikana yritys ehtii muokkaamaan työvuorolistat. Laitella pöytäliinat ja tarjottavat hyvin esille. Kainuussa on kehuttu sitä, kuinka paljon on säästetty yhdessä tekemällä. Se on tuntunut kaikkialla. Niin sosiaali- kuin terveydenhuollossa. Viimevuosi näytti kouriintuntuvasti budjetin alimitoituksen. Kansanedustajaksi pyrkivä keskustalainen sote-johtaja haluaa esitellä tulevana kansanedustaja sitä, kuinka vähällä Kainuulaiset selviävät. Johtava virkanainen ja keskusta satraapit Kainuussa vielä ylpeilevät tällä ehdokkudella. Junantuomat eivät koskaan ole tuoneet kunniaa. Tämän kepu saa vielä kokea.

Lukiessani uutista Porin suunnalla vaikuttavasta eläkeläispedofiilista, tunnen voimatonta raivoa munatonta oikeuslaitosta kohtaan. Vuosikausia jatkuneesta toiminnasta huolimatta tätä miestä ei ole suljettu vankilaan. Oikeus on aina istahtanut ja antanut ehdollista. Homma on jatkunut yhteiskunnan suojelemana. Ei ole hallitus kokoontunut hätäistuntoon raiskaajan ja pedofiilin takia. Ei ole kansa hyökännyt raivoamaan sosiaaliseeen mediaan. Eivät ole politiikot vaatineet kovempia rangaistuksia. Miksi ei? No siksi, että hän on aitosuomalainen. Valkoihoinen. Mukava setä. Jakaa viinaa ja lääkkeitä lapsille. Nussii nuoria poikia. Nuorin uhri selvityksen mukaan 10-vuotias poika.

Tämän kaltainen on normaalia toimintaa Suomessa. Näitä on kaikissa kaupunkipaikoissa. Ketään ei kiinnosta se, mitä tapahtuu näille pedofiilin uhreille. Kukaan ei nouse kertomaan, että tämän on loputtava. Yksikään populistiliike ja -puolue ei näe tässä aineksia vaalitoreille. Koko suomalainen järjestelmä on rakennettu tekijän oikeuksien kunnioittamisen kannalta. Hänen oikeusturvastaan huolehditaan viimeisen päälle. Jokainen sosiaalipuolen ammattilainen voi sanoa, että näiden lasten elämä on tuhottu. Se on tuhottu Suomen leväperäisen oikeuslaitoksen ansiosta. Se on tuhottu sokeiden politiikkojen takia. Se on saanut Suomen kansan siunauksen ja tuen.

Auta armias jos tässä olisi hyväksikäyttäjänä ulkomaalainen mies. Raivo tursuisi ovista ja ikkunoista. Politiikot hyppisivät riemusta seinille. Hätäkokousta pukkaisi. Poliisi järjestäisi ylimääräisiä tiedoitustilaisuuksia. Porissakin kaupunki järjestäisi Oulun tapaan julkisen informaatio tilaisuuden ulkomaalaisten aiheuttamasta uhasta.

Joissakin maissa varkaalta amputoidaan käsi julkisessa tilaisuudessa. Olisiko tässä meillä opiksi otettavaa. Miehen munat poistettaisiin torilla. Nips-naps.

Islamin laki. Ei huono.

Avainsanat: kainuunsote, jaanamäklin, espericare, maireahopelto, porineläkeläispedofiili, lastenhyväksikäyttö

025 Asetuksella säädetty

Keskiviikko 16.1.2019 klo 11:19 - yrjöpoeka

Jokin aika sitten teki hallitus oman ratkaisunsa saada Suomi kuntoon. Hallitus teki asetuksen Suomen pääväylistä. Siinä tapahtui sitten niin, että valtatie 5 (E63) päättyi Kajaanin pohjoispuolelle. Tie toki jatkuu siitä pohjoiseen edelleenkin, mutta sen kunnostustarpeet katosivat saman tien. Tie vaatisi jo nyt koko matkalta korjausta Kajaanista Kemijärvelle saakka. Tien runko vaatisi koko matkalta täydellisen peruskorjauksen. Tien huono kunto johtuu kasvaneesta ajoneuvo liikenteestä ja vuosikymmeniä jatkuneesta korjausvelasta. Asetuksella se siirrettiin neliveto maastureiden ja jättirekkojen erikoisväyläksi.

Kainuun kansanedustajien mielestä mikään ei muutu, mutta minä en usko näihin vakuutteluihin. Kokemusta on siitä, että asetus ohjaa valtionhallinnon virkamiehiä. Sen perusteella he tekevät pitkäjänteiset suunnitelmat. Siellä ei ole tilaa tien korjauksille susirajan takana olevissa erämaissa. Kainuun kansanedustajat eivät pystyneet estämään eteläisemmän Suomen voimaa tierahojen jakamisen suhteen. Asetuksella kansanedustajamme pyyhkivät Kainuun pohjoisosat ja Koillismaan hyvien teiden verkoista pois. He kyllä nyt jaksavat leperrellä kaiken olevan ennallaan.

Toinen hyvä esimerkki asetusten voimasta on sitten Kainuulaisten mukautuminen terveydenhuollon Pohjois Suomen rakentamaan osuuskuntamalliin. Pohjan tälle osuuskuntamallille antoi hallituksen keskittämisasetus. Siinä on säädetty sairaalakohtaiset leikkausmäärät. Niitä on podiskeltu kaikenmaiilman komiteoissa ja vedetty erilaisia lukuja hatusta. Vetäjinä eri ministeriöiden virkamiehet. He tekevät omat ratkaisunsa asetuksen pohjalta ja siinä eivät Kainuun kansanedustajat voi muuta kuin myönnellä autuaan näköisenä hoomoilasena. Anteeksi oikeat H.Moilaset.

Osuuskuntamalli on näyttänyt välittömästi Kainuulaiselle kansalle mitä asetuksen voimasta seuraa. Rintasyöpäpotilaat ovat saaneet sen vuoksi lähetteitä todella kauas. Kaiken huippuna heitä lähetellään Kainuusta jopa Rovaniemelle. Kaikki kunnia Rovaniemen ammattitaitoisille lääkäreille, mutta suurin ongelma on juuri tuo saavutettavuus. Luin Kainuun Sanomista lääkäri Ritva Keravuon kirjoituksen aiheesta. Siinä hän mainitsee, kuinka matkaan Rovaniemeltä Kajaaniin kului aikaa 8 tuntia julkisilla kulkuneuvoilla. Kun tähän vielä lisätään pohjoisten teitten huono kunto ja asetuksella säädetty alempi arvoinen asema, ollaan perimmäisten kysmysten äärellä.

Suomi on nyt laitettu kuntoon. Keskustan kansanedustajat ovat aina messunneet siitä, että koko Suomi on pidettävä asuttuna. Pohjoisessa heillä on absoluuttinen valta, mutta se ei ole vaikuttanut heidän keskittämishaluihinsa. Sipilän hallituksessa juuri keskittäminen on noussut kepulaisten tärkeimmäksi asiaksi. Ministeri Saarikko on maininnut omassa sote-puolustelussaan, että kyse on suuremmasta kokonaisuudesta. Suomeksi kerrottuna, Suomi päättyy kepulaisten mielikuvissa Kajaaniin. Täällä korvessa on jo niin vähän äänestäjiä, ettei sillä ole enää merkitystä heidän keskittämisinnolleen.

Kuvitelkaa millainen on Kainuun maakunta. Kajaani ja 160 miljoonan Uusi Sairaala. Potilaat saavat asetuksen pohjalta marssikäskyn.

Näin on Suomi saatu kuntoon. Onneksi Kainuu ehti saada Uuden sairaalan. Upea muistomerkki. Potilas parka. Hän kuoli.

Avainsanat: asetussuomenpääväylistä, terveydenhuollonkeskittämisasetus, hoomoilanen, kainuunuusisairaala

281 Uusi terveyskeskus

Perjantai 28.12.2018 klo 14:17 - yrjöpoeka

Kainuun Uusi sairaala on valmistumassa. Sen rakentamista puolusteltiin sillä, että halutaan hoitaa ja leikata omassa sairaalassa kaikki maakunnan potilaat. +160-miljoonan euron budjetilla on tehty loistokasta jälkeä. Se on varmaa, että budjetti ylitetään vielä reilusti 10-20%. Se on tietysti hyväksyttävää, kun kyse on näin isosta kohteesta. Näin sitä tullaan perustelemaan.

Kohde on pikkuhiljaa saamassa muotonsa ja nyt on jo kyseenalaista, mitä hoitoa siellä tulevaisuudessa saa. Varmaa on kuitenkin se, että Kajaanilaiset saavat hulppean terveyskeskuksen. Siellä voi viettää päivän istuskellen ravintolassa tai kahvilassa. Seurata toisten vaivaisten lyyhäämistä käytävillä. Kuunnella iloista monikielistä puheensorinaa, kun lääkärien ruokatauko alkaa. Suomenkieltä sieltä ei kohta juuri löydy. Leikkauspotilaat kuljetetaan kuka minnekin. Kokkolaan, Rovaniemelle, Ouluun, Kuopioon ja kuka ties minne.

Tämä oli tiedossa silloin kun edellinen soten rakentaminen päättyi. Mallilla oli nimenä ERVA. Sen tarkoituksena oli ja nyt jo melkein toteutuneena, että kaikki vaativat leikkaukset keskitetään viiteen (5) yliopistolliseen sairaalaan. Mallia valmistelivat pääosin lääkärit, toki mukana oli maakuntapolitiikkoja. Hekin vain sen vuoksi, että hankkeen läpinäkyvyys olisi taattu. Se oli niin läpinäkyvä, etteivät valvojat edes huomanneet sen alkavan toteuttaa itseään. Huippukoulutetut lääkärit ovat siirtyneet juuri noihin ERVA-mallin sairaaloihin. Siellä heille on riittävästi leikkauksia päivässä, jotta ammatitaito kehityy. Samalla potilasturvallisuus paranee.

Sopivasti näin ennen vaaleja alkaa uutisointi maakuntalehdissä, jotta eduskuntaan mielivät politiikot voivat kertoa kansalle suuren ilon. He lähtevät takuumiehiksi sille, että omassa sairaalassa leikataan jatkossakin. Kyllä siellä leikataan se on tosi. Kielitaidottomat ulkomaalaiset lääkärit pääsevät harjoittelemaan Kainuulaisten pienten vaivojen poistoa. Kuten jokin pieni luomi nenän kupeella. Ei kuitenkaan sen vaativampaa. Uusi sairaala on sitä varten, että akuutissa vaivassa sinut lääkitään muutaman päivän aikana siihen kuntoon, että pääset makoilemaan kotiisi. Saatesanoiksi kerrotaan, että ota yhteyttä jos tauti pahenee.

Mikäli sinulla on todella paha vaiva, sinut kyyditään suoraan johonkin suurista sairaaloista. Maakuntalehden uutisoinnissa kerrotttiin leikkauksia suoritettavan Kokkolassa ja Rovaniemellä. Siihen en usko. Kyllä vaativat leikkaukset keskittyvät viiteen (5) suureen yliopistolliseen sairaalaan. Lääkäreiden sijoittumisella on suuri ohjaava vaikutus ja sitä ei enää pelasta pienten maakuntien suunnitelmat osuuskuntamallista. Se on tuhoon tuomittu, koska osaavia lääkäreitä ei ole eikä tule. Myös hoitohenkilökunta tietää tämän. Nuorempi väki siirtyy sinne, missä eteneminen omalla uralla on parempaa.

Onneksi on hyviä uutisia kaikille työttömille näin vuoden lopuksi. Huhtikuun alussa 2019 he saavat kokea aktiivmalli kakkosen onnenpotkuja. Koska työtä ei ole edelleenkään, heiltä leikataan tukea vähemmäksi. Tämän ansiosta työttömät saavat nöyrtyä hakemaan apua leipäjonoista entistä ahkerammin. Vapaaehtoistyö ei lopu, vaan lisääntyy kaikkialla. Hallitus laatii tilastoja ja kas, työpaikkoja on tullut lisää. Hallituksen mielestä on valeuutisointia väittää työttömien määrän oikeasti pysyneen lähes ennallaan. Totuus on kuitenkin toisella puolen.

Tilasto, yhtä kuin emävalhe.

Avainsanat: kainuunuusisairaala, ervamalli, kallisterveyskeskus, tilastojaemävalhe

278 Yksin kaikkien keskellä

Lauantai 22.12.2018 klo 21:07 - yrjöpoeka

Ihmiset ovat aina kokeneet yksinäisyyttä. Jotkut jopa haluavat olla yksin. Tämän päivän Suomessa joutuvat maaseudun asukkaat kohtaamaan todellista yksinäisyyttä. Kylät ovat autioituneet. Syntyvyys on tällä hetkellä rajussa laskussa ja syrjäalueille ei muuteta kuin työn perässä. Ongelma on juuri siinä. Työn vähyydessä. Sellaisen työn jonka varaan voisi perheen elämän rakentaa. Viimeiset vanhukset joutuvat lopulta siirtymään kuntiensa taajamiin palveluiden äärelle. Tämä tapahtuu vasta sitten, kun oma kunto on laskenut niin alas, ettei ihminen enää pärjää ilman auttavia käsiä. Auttavia käsiä on tänään vain taajamissa.

Televisio ja nyt myös muu sähköinen media on tuhonnut maaseudun entisen kyläilykulttuurin. Tänään ei kukaan odota ketään kyläilemään koska aikaa ei ole enää muulle kuin televisio sarjoille. Maailma on muuttunut epävakaaksi ja tänään ihmiset kaipaavat uudelleen yhteisiä tilaisuuksia toisten ihmisten kohtaamiselle. Tänään on tilausta sellaiselle hyväntekemiselle, jossa vapaaehtoiset rakentavat muulle yhteisölle yhteisen kohtaamisen. Syrjäseuduilla on aina elänyt vahva talkoo henki ja hyvän tekeminen yhdessä. Nyt se yhteinen henki on erityisessä nosteessa. Johtuneeko se sitten muualla maailmassa olevasta epävarmuudesta. Tänään kaivataan yhteisiä tapahtumia hyväntekemisen hengessä.

Tästä on hyvänä osoituksena omassa kunnassamme toisen kerran järjestetty yksinäisten joulujuhla. Kymmenien innokkaiden talkoolaisten joukko on hankkinut tapahtumaa varten rahoitusta yrityksiltä. Tapahtuman tukijoina ovat olleet Suomussalmen kunta, Suomussalmen seurakunta ja Ylä-Kainuu lehti heistä näkyvimpinä. Kaiken moottorina ovat olleet innokkaat talkoolaiset. Olen saanut itse mahdollisuuden olla mukana tapahtumassa ja sen järjestelyissä. Joka kerta ollessamme koolla olen ihmetellyt sitä valtavaa innostusta yhdessä tekemiseen. Raskaatkin työt ovat sujuneet kuin tanssi, naurun ja ilonpidon voimalla ovat asiat sujuneet.

Osasin itse jo odotella sitä, että viimevuoden kävijämäärä lisääntyy reilusti, koska edellisen vuoden hyva maine on kiirinyt ihmisten tietoisuuteen. Eri toimijoiden avustuksella saimme viestin kulkemaan yksinäisten parissa. Sen seurauksena saimme kokea 160 ihmisen tungoksen Suomussalmen kuntataajaman kirkossa. Väen virratessa kirkon tiloihin, joutuivat talkoolaiset etsimään lisää pöytiä kirkon varastoista. Lopulta kaikki onnistui. Kaikista tärkein asia oli kuitenkin se, että tungoksen ansiosta ihmisille jäi huomattavasti enemmän aikaa kohdata pöytänaapurinsa. Hyvin pian kaikki tilat täytti ihmisten iloinen ja vapautunut puheensorina.

Ruokailun ja kaikkien ohjelmien jälkeen oli kotiinlähdön aika. Useita tunteja yksinäiset ihmiset saivat kuulla ja nähdä talkoolaisten järjestämää jouluista ohjelmistoa ja myös osallistua yhteisiin joululauluihin. Hyvin monet naiset ja miehet poislähtiessään kysyivät minulta, järjestetäänkö tapahtuma myös ensivuonna. Usea kertoi myös nyt kaiken olevan valmista joulun kohtaamiseksi. Moni oli kokenut tilaisuuden parhaaksi hetkeksi sisään tulon. Heidän mielestään kaikkien tulijoiden kättely salin ovella sai heidät tuntemaan itsensä tasavertaisiksi muiden joukossa.

Paras joululahja on aina ollut se, että voi antaa ja tehdä toisille hyvää ilman mitään pakkoa. Yhdessä tehden. Iloiten ja kiittäen.

Avainsanat: tämänpäivänyksinäisyys, kivikovaa, ulkopuolisuuttayhteisöstä, talkoohenki, yläkainuulehti, suomussalmenseurakunta

Vanhemmat kirjoitukset »