Satunnaiset kuvat

Kuningastaimen

Uusimmat

Blogin arkisto

171 Menneitä muistaen

Sunnuntai 19.8.2018 klo 9:49 - yrjöpoeka

Millainen oli Kainuu tasan satavuotta sitten? 1918 Kainuuta ja erityisesti Suomussalmea koetteli jälleen kerran katovuosi ja sen seurauksena nälänhätä oli pitäjässämme todellisuutta. Tästä huolimatta Piispajärven isäntämiehet tekivät päätöksen ja perustivat oman maanviljelysseuran. Eilen oli se päivä jolloin sataa (100) kulunutta vuotta juhlittiin Piispajärviseuran talolla. Talo vihittiin käyttöön 1953. Silloin talonpaikka oli autio. Metsä oli kaatunut talvisodan tulimyrskyssä itäisen naapurimme toimesta. Tänään siellä taasen viheriöi koivikko, josta saari oli tunnettu ennen talvisotaa.

Piispajärviseuran talo sijaitsee saarella, jonka ylitse kulkee tänään valtatie 5 (E63). Eilinen aamu valkeni todella sateisena ja usea muukin kuin minä seurasi todella huolestuneena säätiedoitusten antia. Lopulta kuin taikaiskusta pilvet haihtuivat ja aurinko näyttäytyi. Juhliin liittyvän ruokailun aikan keli oli todella upea ja iltaa kohden tilanne parani ilman lämmetessä. Juhlan aikana sali oli täynnä kuten talon vihkiäistilaisuudessa 1953. Ilmari Kianto oli silloin mukana ja hän sai istuimekseen silloisen opettajattaren Siiri Luukkosen opettajantuolin. Tänään sama tuoli oli jälleen juhlapaikalla. Nyt siinä istui nykyinen seuran puheenjohtaja Eila Juntunen.

Kuten 1953 niin jälleen tehtiin omin voimin näytelmiä ja muuta ohjelmaa. Sain itse olla mukana juhlassa sen juontajana ja oli todella ilo seurata juhlaväen riemun purkauksia näytelmän aikana. Yhteislauluissa olivat kaikki mukana ja talon seinät tuntuivat pullistuvan. Juhlan jälkeen sain kuulla usealta iäkkäämmältä, kuinka heistä oli ollut mukava seurata oman kylän ihmisten tekemää ohjelmaa. Samoin he kertoivat kiitellen sitä mahdollisuutta, että saivat jälleen kohdata omia ystäviään ja iloita yhdessä.

Nämä iäkkäämmät ihmiset olivat otettuja tekemästäni historiikista ja toivoivat sen saamista julkiseen jakeluun. Kerroin sen tulevan pian seuran käyttöön ja olevan julkista materiaalia. Historiikki on tehty sitä varten, että sen tuntevat nykyiset ja tulevat sukupolvet. Kirjoittaessani vuosisadan alun vaiheista tunsin usein suurta kunnioitusta menneitä sukupolvia kohtaan. Todellisen nälänhädän keskellä he ottivat yhdessä tehtäväkseen omavaraisuuden kohottamisen maatalouden osalta. Sotavuodet painoivat alkaneen nousun laskuun, mutta sodan jälkeen alkoi rajun kasvun aika. Yhtä aikaa kasvoi väkimäärä ja maanviljelyksen tuottavuus.

Uskomattoman nopeasti, jo 1970-luvulla alkoivat puheet liikaväestöstä, liikatuotannosta ja peltojen paketoinneista. Ylijäämävoita rahdattiin Ruotsiin samoin nuorta väestöä. Vain voi haettiin linja-auto kuljetuksin takaisin Haaparannasta. Piispajärven maatalous loppui 1990-luvun alussa. Pellot paketoitiin ja koulujen sulkemiset alkoivat. Tänään sotien jälkeen raivatut pellot puskevat metsää ja tilat ovat autioituneet. Ainoatakaan karjatilaa ei enää ole. Peltoviljely on kadonnut. Omavaraisuus on kadonnut kokonaan.

Ympyrä on sulkeutumassa. Tänään useampi taho on alkanut puhua kansakunnan omavaraisuudesta maanviljelyksen osalta. Levottomat ajat suurine pakolaisjoukkoineen ja ilmaston lämpeneminen ovat sen tehneet. Pidän tätä heräämistä todella tervetulleena. Kainuu ja Suomi eivät pärjää, jos me emme ole omavaraisia elintarviketuotannossa. Ylituotanto on huomattavasti helpompi hoitaa. Nälkäisiä suita on sitä vailla kaikkialla.

Olen optimisti. Piispajärviseura elää ja voi hyvin seuraavat 100-vuotta!

Avainsanat: kainuunnälkävuodet, nälänhtä, piispajärviseura, peltojenpaketointi, voiturismihaaparantaan, elintarvikkeidenomavaraisuus