Satunnaiset kuvat

Sininen valo

Uusimmat

Blogin arkisto

063 Koronavirus ja Kainuu

Torstai 9.4.2020 klo 16:20 - yrjöpoeka

Nämä asiat ovat tänään kaikkien vastuullisten Kainuulaisten virkamiesten mielissä. Heidän selkäytimiään riepoo pelko, kuinka Kainuun käy tässä kriisissä. Samaan aikaan jotkin tahot pyrkivät tekemään kaikkensa, ettei Kainuu selviäisi. Tällä tarkoitan sitä, että ilmaston- ja luononsuojelun nimissä pyritään estämään ja vaikeuttamaan esimerkiksi kaivosteollisuutta. Toisena on metsien käyttö. Kaivosteollisuudella on tänään niin suuri vaikutus Kainuun aluetalouteen, että se kattaa siitä jo viidenneksen. Metsät ovat olleet aina Kainuun kivijalka ja ovat sitä jatkossakin. Ilman metsiä ei olisi Kainuuta.

Tällä alustuksella en tarkoita sitä, että kaiken pitäisi olla vapaata huseeraamista luonnossa. Kaikkea pitää valvoa, samaan aikaan pitää huomioida kokonaisuus. Erityisen tärkeää se on tänään ja huomenna, kun korona riepoo maakuntaa. Kaikki sellainen työ, jolla on merkitystä aluetaloudelle ja viennille, on Kainuulle elintärkeää. Siksi olisi löydettävä yksituumaisuus. Vain sillä maakuntamme voi selvitä itsenäisenä. Korona kriisi on nyt kriisi myös koko Kainuun itsenäisyydelle maakuntana. Valitettavasti en oikein usko yksituumaisuuteen, koska luonnonsuojelua tehdään pienssä perhepiirissä. Heitä yhdistää Linkolalaisuus. Kaikki sellainen, jossa yhteisön selviäminen on kirosana. Villapaita päällä kulkevat takkutukat haluavat vain susien elävän Kainuussa. Ihmisten selviäminen on heille sivuseikka. Toivottavasti koronaviruksen ansiosta voimme vielä palata asiapolitiikkaan.

Pienet yritykset ovat joutuneet sellaiseen kierteeseen, jonka päässä odottaa konkurssi. Vaikka pienille yrityksille luvataan rahaa, se ei ole automaattista. Esimerkiksi Suomussalmella kotikunnassani, kaksi virkaihmistä karsii hakijat ensin ja lopullisen tuomion avustuksesta antaa kunnanjohtaja virkatyönä. Luottamushenkilöt ovat antaneet vallan uusille nuorille virkahenkilöille. Olen melkein varma, että ikääntyneimmät mikroyrittäjät saavat keppiä. Siitäkin huolimatta, että heillä olisi elinkelpoinen yritys. Tiedän virkaihmisten tekevän vastuullista työtä, mutta heitä vaivaa historiattomuus ja heiltä puuttuu yrittäjä kentän täydellinen tunteminen. He tuntevat vain tämän päivän ja yrittävät tehdä valintoja tulevaisuuteen.

Valitettavasti luulen tietäväni, että kaikki kunnan jakama valtion tuki valuu nuoremmille mikroyrittäjille. Siitäkin huolimatta, ettei heillä ole vielä valmiina vakio asiakaskuntaa, eikä edes varmaa ajatusta yrityksen tulevaisuudesta. Valinnat ovat inhimillistä toimintaa ja se on tietysti hyväksyttävä, koska luottamushenkilöt ovat antaneet virkamiehille vapaat kädet. Luottamushenkilöt eivät halua olla vastuussa, jos heidän valintoihinsa yrittäjät suhtautuisivat kielteisesti. Vain silloin luottamushenkilöt haluavat olla mukana yrittäjien elämässä, kun heille myönnetään esimerkiksi vuoden yrittäjän palkinto. Silloin on takuuvarmaa päästä lehdistön kuviin palkintojen jaon yhteydessä. Tämäkin on inhimillistä toimintaa, mutta siitä jää paskanmaku suuhun.

Yksi asia on tuntunut kummalliselta. Kainuussa on lopultakin löytynyt koronavirusta ja sitä on nyt jo runsaasti. Jostakin kumman syystä erilaisten liikunnallisten tapahtumien järjestäjät ovat älähtäneet. He eivät hyväksy sitä, että Sotkamo ja Vuokatti on nimetty viruslingoksi. Nämä tahot ovat ottaneet urheilijoiden syyllistämisen henkilökohtaisesti. Miksi kysyn minä? Järjestäjiä ei ole syyllistetty missään mediassa.

Osuiko suoraan tuulettimeen, koska oltiin itsekin mukana linkoamassa virusta.

Avainsanat: koronakriisi, kainuunmaakunta, aluetalous, kaivosteollisuus, mikroyrittäjyys, valtiontukirahanjako

031 Turha pelko ja vaalivideo

Maanantai 21.1.2019 klo 13:39 - yrjöpoeka

Suomi tunnetaan vapaamielisenä maana. Tänne voi tulla mistä tahansa vinkuintiasta ja aloittaa maanmöyrimisen mistä tahansa. Melkein näin toimii maailmanlaajuinen kaivosteollisuus. Suomi on todella unohtanut omien maanomistajien oikeudet ja myös kaivospaikkakuntien oikeudet. Kaivospiirejä ja valtauksia on tälläkin hetkellä Suomi täynnä. Paikalliset ihmiset yrittävät kamppailla suuria firmoja vastaan huonolle menestyksellä. Yksittäisen ihmisen oikeudet on todella pienet ja myöskään valtio ei pysty vastustamaan suuria kaivosyhtiöitä, ellei lakeja muuteta.

Maailmanlaajuisilla yhtiöillä on joukko asianajajia ovensuussa odottamassa, minne lähetetään suurimmat vahingon korvaukset. Kaivosyhtiöt tietävät Suomen lepsun maankäyttölain. Siksi he ovat tehneet todella runsaasti valtaushakemuksia ja kaivospiirejä. He tietävät politiikkojen pelkäävän sitä, että yhtiöt eivät tulisi enää Suomeen, jos toimintaa vaikeutetaan. Toiseksi omat polittrukkimme pelkäävät miljardien korvausvaatimuksia yhtiöiltä. Yhtiöt ovat valmiiksi kuvitelleet tulonsa valtauksiltaan ja sen mukaan lasketaan vahingonkorvaukset.

Minuun mielestäni seuraavan hallituksen tulisi pikaisesti tehdä uusi kaivoslaki ja siinä pitää määritellä kokonaan uudelleen ehdot, kuka saa kaivella ja missä. Samoin siinä tulisi huolehtia ensin maanomistajien eduista ja korvauksista. Toiseksi siinä tulisi huolehtia siitä, että yhtiöiden pitäisi heti alussa talletaa riittävästi euroja Suomen pankkiin. Tällä turvattaisiin kaivoksen sulkemisen aiheuttamat ongelmat. Yleensä yhtiöt ajavat kaivoksen alas ja paskat jäävät viimekädessä kaikien veronmaksajien maksettaviksi. Talouden kuumentuminen on ohitse ja siksi uudistus tulisi tehdä nyt.

Kaivosteollisuuden peloittelu kampanja on jo menossa. Siinä politiikkoja peloitellaan ettei uutta lakia saa uusia, koska ketään ei silloin saavu tonkimaan maaperäämme. Se on aivan turhaa pelkoa. Yhtiöt tulevat aina sinne missä on kaiveltavaa. Suomessa sitä on ja muulla ovat kaivokset ehtymässä. Yhtiöiden johto toki on hyvillään siitä, että laki säilyisi entisellään. Siten voitot olisivat edelleenkin maksimaaliset. Valtion ja nyt ensisijaisesti uusien kansanedustajien tulisi huolehtia kohtuullisten korvausten määrittelemisestä. Yhtiöiden lobbareita ei tule pelätä. Isänmaan omaisuutta on puolustettava.

Valitettavasti näyttää nyt siltä, että nämä asiat eivät ole suurten puolueiden tärkeysjärjestyksessä etusijalla. Suuret puolueet kumartavat tänään vain suurta rahaa. Mukana kumarteluissa on entisiä ja uusia takiaispuolueita. Siitä syystä en usko uuden eduskunnan olevan vielä valmis kaivoslain muuttamiseen. Vihreät yrittävät omia tätä, mutta se on sellaista peloittelua, että äänestäjät kaikkoavat. Samoin taitaa käydä ilmastoasiassa. Vihreät ovat niin lentohaluisia, ettei sekään pelasta heitä.

Kannattaa kuitenkin kysyä siltä omalta ehdokkaalta mielipidettä asiaan. Se kannattaa videoida, koska siitä on iloa koko seuraavan nelivuotiskauden ajan. Ehdokkaalla on mairea hymy ja vuoden päästä vakava ilme, kun hän kääntää takkinsa. En se minä, mutta nuo muut pakottivat. Näin hän sanoo ensimmäiseksi. Maanomistajille kerrotaan kyseessä olevan suuremman kokonaisuuden ja siksi on pakko hyväksyä maasi ryöstö. Muutoin valtio joutuu maksamaan miljardi korvauksia. Ja johan maanomistaja tokenee.

Itse olen suunnitellut tekeväni videon hyvistä lupauksista ja maireista hymyistä. Kysyn eri ehdokkailta muitakin lupauksia. Voin jakaa sitä seuraavissa vaaleissa mainosvideoksi. Ihan ilmaiseksi.

Avainsanat: kaivoslakiuusittava, maanomistaienedutturvattava, kaivospiirit, kaivosteollisuus, vaalilupaukset, ilmainenvaalivideo

057 Nuortti-joki, kalamiehen paratiisi

Maanantai 27.8.2012 klo 15:03 - yrjöpoeka

Näillä sanoilla voisi kuvata jokea ensinäkemältä. Joki kiemurtelee uskomattoman kauniissa maisemassa ja vesi on hyvin kirkasta. Jokivarteen on rakennettu runsaasti erilaisia tulipaikkoja ja joukossa erittäin upeita autiotupia. Matkailija ja kalastaja ei ole sidottu yhteen, valinnan varaa alueella on.

Parasta alueella on, ettei metsäautotie verkosto ulotu aivan jokivarteen. Sinne on käveltävä muutamia kilometrejä, liikenteen melua ei kulkija kuule. Itse majoituin Tulppion-majoilla siellä käydessäni. Upealla kuivalla mennyttä alueen historiaa henkivällä jäkälikkökankaalla sijaitsi hyvin varusteltuja mökkejä. Alueella on jatkuvasti runsaasti matkamiehiä ympäri Suomea. Matkailuvaunuja ja -autoja on ilo pysäköidä puitten katveeseen. Loistavassa kunnossa olevat huoltotilat ovat plussaa ja ne olivat puhtaita! Päärakennuksessa alueen yrittäjä helli matkamiehiä uskomattoman upeasti esille laitetuilla ruoka-annoksilla. Monella matkailuyrityksellä olisi hyvä käydä katsomassa kuinka pienistä asioista hyvä ruokailu rakentuu.

Alueella oli hyvin esillä Nuortin alueen historia. Keskellä erämaata honkakatoksessa on esillä uskomaton esine, veturi! Koska se sijaitsee kaukana kaikista rautateistä siitä on matkamiehen saatava selvää. Paikalla oli lyhyesti esitelty veturin historia ja siitä on tietokoneaikana erittäin hyvä saada lisää tietoa. Alue on erittäin hyvä muillekin kuin kalastajille ja retkeilijöille. Marjastajan maisemina ne ovat erinomaisia ja totesimme sen maistellessamme korkeiden vaarojen mustikoita. Niitä ei ollut pakkanen ja sade vikuuttanut.

Onko luonnonkauniilla jokimaisemalla mitään uhkaa? Voiko joki hyvin ja erityisesti sen kalasto? Nämä kysymykset tulivat väkisin mieleen, kun vertasin maisemaa ja jokea omaan tuttuun jokimaisemaani Kuusamossa. Samoin kuin Kuusamossa, myös Nuortilla on uhka siitä, mitä kaivosteollisuus tuo alueelle tullessaan. Tuhoaako myllerrys kalastajien paratiisin jää nähtäväksi. Mitään hyvää se ei maisemalle ja luonnolle tuo.

Kuusamon kuuluisien taimenjokien kalastosta on kannettu suuresti huolta kalastajien keskuudessa. Siksi myös taimenen alamitta on saatu nostettua 60 senttimetriin ja sillä on erinomainen asennevaikutus kalastajien keskuudessa. Itse totesin sen vaikutuksen Nuortilla. Nuortilla taimenen alamitta on vain 40 senttiä ja se tuntui olemattomalta. Kaiken lisäksi keskusteltuani alueella kulkevien kanssa, kaikki tuntui kelpaavan. Kalastajien keskuudessa puhutaan tammukoista ja sen myötä Nuortti-joen kalat tulevat pysymään pieninä ja määrä vähäisenä. Yli 50 sentin yksilöistä puhutaan isomuksina. Kalastajien asenteissa olisi aika paljon petrattavaa ja se ei tapahdu nopeasti. Joki on mielestäni sellainen, että se voisi tuottaa huomattavasti suurempia yksilöitä ja enemmän. Ei ole mielestäni ylpeyden aihe kertoa, kuinka saatiin yhdestä suvannosta 7 kappaletta 40-sentin taimenta! Venytettynä.

Vielä yksi harmittava piirre nousi esille joella ja se oli kalastajien jälkeensä jättämä sotku. Olen nähnyt vain Lätäsenolla pahempaa sotkua. Siellä ei kuitenkaan ollut sellaista rakennettua majoitusta ja tulipaikkoja kuten Nuortilla. Majoilla oli selkeät paikat roskille ja lajittelulle. Jokapaikassa törmäsin janoisien kalastajien jälkeensä jättämiin tyhjiin tölkkeihin ja pulloihin. Majojen roskatynnyrit pursuivat pulloja ja tölkkejä kaiken muun roinan kera. Ulko-ovien suussa majaili myös tyhjien tölkkien ja pullojen kasoja. Jokivarren vesakoissa näkyi sama meno. Samoin joelle menevin polkujen varsilla.

Joelle mennään aina alarinteeseen ja siksi sinne saadaan runsaasti juomaa mukaan janoisten suiden nautittaviksi. Miksi kalastajat ja kulkijat eivät saa tyhjiä pakkauksia takaisin autoilleen ja kierrätykseen? Olisiko syynä se, että kantamukset ovat täynnä Nuortin tammukkaa? Vai onko vatsa liian täynnä olutta?

Huolimatta upeista maisemista ja muusta matkan antamasta hyvästä mielestä, jäi meidän kolmen hengen kalastusporukan päällimmäiseksi tunnoksi vain yksi asia. Lähdimme tutustumaan kuuluisaan ja legendaariseen jokeen ja lopputulemaksi tuli:

Välinpitämättömyys ja asennevamma tuhoavat Nuortin ja me emme sinne palaa.

Lisäyksenä ja tarkennuksena viimeiseen lauseeseen, palvelujen ansiosta palaisimme mielellämme. Mutta emme kalastuksen takia. Kalastuksen tavoissa ja asenteissa on alueella paljon tekemistä.

Avainsanat: nuottijoki, samperinsavotta, tulppionmajat, kaivosteollisuus, sokli, välinpitämättömyys, asennevamma, tammukka