Satunnaiset kuvat

Kuningastaimen

Uusimmat

Blogin arkisto

063 Hallintokokeilu tienhaarassa

Perjantai 9.12.2011 klo 21:06 - yrjöpoeka

Kainuun hallintokokeilu on tulossa päätökseen, koska Puolanka on jäämässä siitä nyt pois. Puolangan kunnanhallitus kokoontui 7.12 ja siinä ei tehty mitään esitystä 19.12 kokoontuvalle valtuustolle. Nyt alkaa olla selvää, että Kainuun maakunta jatkaa rahojen hukkaamista uusien palvelumallien rakentamiseen. Rahaa ja työtä on laitettu paljon nykyiseen ja sillä on ollut ainakin muutamien kuntien taloutta tervehdyttävä vaikutus. Se tie on myös nyt lopussa. Vuoden 2013 alusta lukien Puolanka joutuu todelliseen kurimukseen ja siinä asiassa ei tarvitse olla kummoinen ennustaja. Palvelujen hinnat karkaavat Puolangan päättäjien käsistä ja sitten aloitetaan syyllisten etsiminen.

Kuhmo nosti hallintokokeilun alussa työntekijöiden palkkoja ja sen maksumiehiksi joutuivat osaltaan kaikki Kainuun muut kunnat. Nyt Puolanka on ottanut siitä esimerkkiä, kun kunnanhallitus päätti rakentaa aivan uuden terveyskeskuksen ja kustannukset on arvioitu 9 miljoonaksi euroksi. Todennäköisesti se ei tule riittämään, mutta onhan uusi sentään uusi. Nykyinen hallitus on suunnitellut kuntaverkkoa kokonaan uusiksi ja siihen kuuluu pakkokeinona valtionosuuksien leikkaukset. Puolangan joutuessa velkasaneeraukseen ja valtio joutuu tekemään päätöksen mihin kunta liitetään.

Silloin Suomussalmi on saamassa lisää velkaa uudesta Puolangan terveyskeskuksesta, jota se ei tule tarvitsemaan. Suomussalmi on investoinut useana vuonna Ylä-Kainuun sairaalaan, joka riittää koko Ylä-Kainuun nykyiselle väestölle. Uhkakuva on todellinen ja sen tuoma rasitus iskee sitten todella huonoon saumaan. Ei näytä hyvältä ei. Toisaalta olen pohtinut, ovatko Puolangan virkamiehet salaviisaita ja tietävät kuinka tulee käymään. Uskossa, että uutta sairaalaa ei voi lopettaa.

Toivottavasti valtion rahoitusviranomaiset osaavat katsoa kokonaisuutta ja miettiä mikä on tärkeintä alueen asukkaiden palvelujen kannalta. Tyhjät seinät eivät paranna ketään Puolankalaista.

Kainari otti aiheeseen kantaa pääkirjoituksessaan 11.12.2011. Lehti olisi voinut itsekin jalkautua Puolangalle aikaisemmin syksyllä ja etsiä sieltä vastauksia. Kainari on tyytynyt pohtimaan Kaikkosen ja Okkosen kera Puolangan aiheuttamaa ongelmaa Kajaanin Kauppakadulla ja toimituksessa. Lehden linja kuvannee sitä asennetta mistä Puolankalaiset Kajaania syyttävät. Puolankalaiset syyttävät myös kainaria tästä asenteellisuudesta. Siinä he myös ovat aivan oikeassa, lehti tukee jutuillaan vain näitä kaikkosia, okkosia ja suutareita. Kainari ilmoittaa olevansa maakuntalehti, sitä se ei ole ollut Kainuun hallintokokeilun aikana.

Tänään oli vuorossa Kajaanin perinteiset joulumarkkinat ja siellä sai Perussuomalaisten teltta olla ainoana politiikan tekijänä esillä. Väkeä kävi paikalla todella hyvin ja aivan kuten keväälläkin kaikkia kiinnosti vain yksi asia. Se yksi asia oli ja on rahojen haaskaaminen pitkin Eurooppaa. Paikalla kävi useiden puolueiden kannattajia ja puolueen tiukkana pysynyt linja sai tukea. Toinen kiinnostava aihe oli Talvivaara, siitä on tulossa paikallisessa politiikassa todella kuuma peruna. Kainuun hallintokokeilua sivuttiin myös, siitä ajatukset olivat yhtä hajanaisia kuin maakuntavaltuustollakin. Kukaan ei oikein tiedä mitä tehdä.

Sokerina pohjalla oli tietysti tulevat presidentinvaalit, mistä syystä olimme torilla. Soinia odotetaan paikalle ja hänen ajatuksilleen on Kainuussa paljon kuulijoita. Kerroimme Soinin tulevan Kajaaniin 17.12 ja olevan Kauppapaikka 18 kahviossa tentattavana klo 10 – 12. Paikalla käyneet uskoivat todellisen jytkyn tapahtuvan tulevissa vaaleissa. Siitä on hyvä lähteä.

Avainsanat: kainuunhallintokokeilu, puolankaselvitystilassa, ulkopuolisetmaksumiehinä, valtionosuudetvähenevät, yläkainuunsairaala, kajaaninjoulumarkkinat, suomensoinipresidentiksi, tilapäivitys