Satunnaiset kuvat

Spu Varo ja minä ite

Uusimmat

Blogin arkisto

169 Viides kolonna

Torstai 1.12.2016 klo 19:37 - yrjöpoeka

Joskus aikoinaan puhuttiin viidennestä kolonnasta. Käsite on saanut alkunsa Espanjan sisällissodasta. Tätä ilmausta voisi hyvin käyttää juuri nyt Kainuussa. Kainuu yrittää selvitä kaikin keinoin maakuntaa uhkaavasta lamasta, joka näivettää aluetalouden. Tämän näivetystaudin voittamiseen tarvitaan yhteisiä ponnisteluja ja hyvää tahtoa. Nyt sen kaatajaksi on ilmestynyt viides kolonna.

Kaikesta Talvivaaraan/Terrafameen johtuvasta kritiikistä huoilöimatta se on tällä hetkellä Kainuun kiistaton ykkönen aluetaloudessa. Jokainen sitä epäilevä voi käydä kysymässä asiaa Kajaanin ja Sotkamon virka- ja luottamusmiehiltä. Naisia unohtamatta. Melkein koko Kainuu tukee tätä näkemystä

Kainuun historia on täynnä suoranaisia katasrofeja. Kainuun väestö on välillä tapettu aivan yksiin ihmisiin. Kainuu oli historiansa alussa suurvalta Ruotsin alamaisuudessa. Sen jälkeen seurasi Venäjän valtakausi. Kaikissa käänteissä kokomaa on haluttu pitää asuttuna. Ensin Ruotsin kuningas lähetti vasallinsa Kainuuseen. Syrjäseutujen asukkaat saivat silloin verohelpotuksia. Suomen itsenäistyttyä tilanne ei muuttunut.

1800-luvun lopuppupuolella Kainuuta vaivasivat nälkävuodet. Kyösti Kallio nousevana ja vahvana politiikkona oli saanut herätyksen maaseudun kehittämiseen. Vuosisadan loppupuolelta lähtien aloitettiin väestön kouluttaminen maatalouden osalta. 1904 perustettiin Kainuun kihlakunnan maanviljelysseura ja siihen liittyi samantien 47 paikallista maanviljelysseuraa. Tämän kaiken tarkoituksena oli saada Kainuu omavaraiseksi, jotta katovuosien kohdatessa väestö selviäisi.

Kainuun historiasta selviää, että olipa hallitsija kuka tahansa, se on yrittänyt aina auttaa valtakunnan heikoimpaa aluetta. Ensin Ruotsi, sitten Venäjä ja lopulta Suomi. Heti itsenäisyytemme aluksi aloitettiin voimakas sivistys- ja koulutuskampanja Kainuussa. Siihen satsattiin itsenäisen Suomen vähiä voimavaroja. Rakentaessaan maakuntaamme väestö rakensi talkootöinä lukuisan määrän seurojen taloja. Juuri niilla oli valtava merkitys Kainuun taloudelliselle ja sivistykselliselle selviytymiselle.

Kainuu on viimeisinä vuosina kamppaillut selviytymisestään. Virka- ja luottamusmiehet (naiset) ovat tehneet kaikkensa maakunnan eteen. Valoa on alkanut näkyä. Transtechin junavaunutehdas on saanut tilauksia. Hopeakaivos Sotkamossa on saanut lisärahoitusta ja toteutunee. Biosellutehdashanke Paltamoon on myötätuulessa. Terrafame sai lisärahoituksen ja kaiken vastatuulen jälkeen kaivos voi jatkaa.

Työttömyys on laskenut merkittävästi. Maakuntavaltuuston kokouksessa 28.11.2016 oli kuultavissa ja nähtävissä yhteistä tahtoa saada Kainuu nousuun. Tästä huolimatta vasemmiston Kansan Uutiset aloitti hyökkäyksen Terrafamea/pääministeri Sipilää vastaan. Kaiken taustalla on kaivoksen toiminnan lopettaminen, jota vasemmisto on ajanut.

Siitä alkoi vyöry ja se on mielestäni nyt vakavasti vahingoittanut Kainuuta ja Terrafamea. Kansan Uutisilla on oma alueellinen toimittaja ja asetan uutisen/hyökkäyksen Kainuuta vastaan hänen kontolleen. Vihreät ovat tukeneet tätä hyökkäystä kaikin mahdollisin tavoin.

Vastustaessaan Sipilää ja Terrafamea, tämä viideskolonna uhraa Kainuun.

Avainsanat: viideskolonna, kajaaninlinna, suurvaltaruotsi, suomensuuriruhtinaskunta, sipilägate, kainutlaatuinenkainuu