Satunnaiset kuvat

Tenolaiset

Uusimmat

Blogin arkisto

215 Kalastuksen merkitys ennen ja nyt

Sunnuntai 22.9.2019 klo 15:41 - yrjöpoeka

Lapsuuteeni muistoihin kuului ainainen kalastus. Kalastus on ollut elämäni himoharrastus, mutta vain aktiivi välinein tehtynä. Lapsuudessani yksi tehtävistäni oli verkkokalastus kotyikyläni lähivesillä. Keväisin oli kiivasta kalastusta, kun piti pyytää verkoilla helpointa saalista, eli särkiä keskikesän tarvetta varten. Heinänteko aikaan ei ehditty kalastaa verkoilla, koska asuimme hieman kauempana järvistä. Kovaan suolaan pakattua särkeä oli tynnyreittäin odottamassa nälkäisiä suita. 1950 ja -60 luvulla oli jokaisessa kotikyläni taloudessa + - 10 lasta. Siksi kalastus oli tärkeä osa elintarvike taloutta.

Pahimpana muistona pidän syksyistä muikunpyyntiä. Kouluiässä piti aamuin illoin ajaa polkupyörällä vajaa kymmenen kilometriä suuntaansa nostamaan ja laskemaan verkot. Oli säätila mikä tahansa. Silloisilla pukineilla se ei ollut hääviä puuhaa. Itselleni siitä jäi elinikäinen trauma ja en ole verkkopyyntiä sen jälkeen harjoittanut. Kotijärvelläni oli silloin jokaisella taloudella ns. omat kalapaikat ja me poikoset jouduimme usein törmäämään tähän. Jotkin taloudet kävivät kovaa suusanallista porua mikäli erehtyi laskermaan pyyntönsä heidän ikiomille paikoille.

Muistan yhden syksyisen illan, kun pääsimme nuorimman veljeni kanssa laskemaan muikku- ja siikaverkot veneenpitopaikan lähimpään niemeen. Kukaan muu venekunta ei ollut vielä ehtinyt verkonlaskuun, joten pyöräytimme vähät verkkomme niemen ympärille. Lokakuisena aamuna oli kipakkia pakkanen ja se oli vetänyt rannat jääriitteeseen. Jouduimme särkemään meloilla yöllä tullutta jäätä ja totesimme sitten, että laskemamme verkot oli ympäröity kaksinkertaisella verkko rintamalla. Olimme täysin varmoja, ettei meidän verkoissamme voi olla mitään.

Tästä huolimatta ja ehkä siitä johtuen, verkkomme olivat painuneet täysin pohjaan valtavan muikkumäärän takia. Myöhemmin verkkonsa laskeneet olivat tehneet hyvän työn ja ajaneet suuret muikkuparvet vähiin verkkohimme. Koskaan sen jälkeen emme saaneet niin suurta saalista. Verkkoja pakatessamme tulivat myös niemen ympärille laskeneet isännät paikalle ja saimme melkoisen ryöpytyksen heidän verkkopaikkansa valtauksesta. Isäntiä varmasti risoi, kun he näkivät millaisen saaliin olimme saaneet.

Siitä huolimatta, että verkkokalastus jäi itseltäni pois, arvostan sen tuomaa hyötyä. Silloin se oli elintärkeä hyödyke suurille talouksille. Samoin kuin kaikki mitä luonnosta saatiin. Metsän riista ja kalastus pitivät taloudet pystyssä erityisesti loppukevään aikana, kun tuoretta riistaa ja kalaa ei siinä määrin saanut. Kalat säilöttiin silloin kovaan suolaan ja niinpä meilläkin oli suuri määrä vanerista valmistettuja kalatiinuja täynnä muikkua. Kun maakellari oli vielä syksyllä tungettu täyteen perunoita, juureksia ja marjoja, pystyi suuri perhe luottavaisesti lähtemään talvelle.

Tämä on tullut vahvasti mieleeni, kun olen tämän kesän aikana soudellut nykyisellä kotijärvelläni. Kun olen mennyt aikaisin järvelle ja soudellut siellä useamman tunnin, en ole nähnyt ketään muuta soutelijaa. Vain hyvin harvoin olen nähnyt jonkun laskevan tai nostavan verkkoja. Rannoilla näkee paljon veneitä, jotka joku on joskus kääntänyt talven alle. Perikunnat eivät niistä joko tiedä tai välitä. Puiset veneet lahoavat ajanmittaan. Nykyinen muovinen on ja pysyy. Auringonalo saa sen ajanmittaan hilseilemään ja siihen alkaa tulla jäkälää ja sammalta.

Tämän päivän kalastus tapahtuu melkeinpä kokonaan kotikylien markkettien kalatiskillä. Tarjouksessa on usein kirjolohta, joka on kasvatettu jossakin kaukana. Useimmiten Norjassa. Kalat saa ruodottomina ja puhtaina. Käytän itsekin hyväkseni usein näitä tarjouksia. Tosiasiallisesti ruokapöytäni tarkein kala on itse pyydetty järvikala. Hauki, ahven ja kuha. Lisukkeena on sitten perhovälinein pyydettyä jäämeren lohta. Kaiken kalan pyydän vieheillä ja se riittää meidän perheemme 2 hengen taloudelle.

IMG_20190901_190258.jpg
Elokuinen sunnuntaiaamu Kiantajärvellä soutu uistellen. Kuvan keskellä 3 kilometrin päässä Haukiperän silta. Tilaa on.

Kysymys kuuluu, miten saisimme nuoremman sukupolven ymmärtämään läheltä pyydetyn tuoreen kalan arvon? Olisko tehtävä niin, että kaikille alle 25-vuotiaille suomalaisille kotikunnissaan myönnettäisiin ilmainen kalastusoikeus järvivesillä. Tänään järvisvesiä hallinnoivat vanhat ukonkänttyrät, jotka muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Heidän ainoana tehtävänään on tänään tehdä kalastaminen lähivesillä mahdollisimman vaikeaksi ja kalliiksi.

Itsellänikin on lompakossa useita lupia samalle vesialueelle, koska kalastuskunnat eivät pysty sopimaan yhtenäisestä lupa-alueesta. Ukonkänttyrät pelkäävät muiden pyytävän heidän kalansa heidän ikiaikaisilta pyyntipaikoiltaan. Vaikka he eivät enää itse pysty pyytämään. Itse olisin jo valmis vapauttamaan verkkokalastuksen kokonaan kotitarvekalastuksen osalta. Järvillä ei silti tulisi tungosta. Tehokas kalastus piti järvet lapsuudessani jatkuvasti saalisvarmoina. Samaa tarvittaisiin myös tänään ja huomenna.

Puhdasta kotimaista kalaa omilta lähivesiltä. Se on parasta ruokahuoltoa.

Avainsanat: kotitarvekalastus, suuretikäluokat, ukkoutuneetkalastuskunnat, elintarvikehuolto

119 Suojelua ja suojelua

Keskiviikko 23.5.2018 klo 14:01 - yrjöpoeka

Maailma on tänään täynnä kaikenmaailman suojelijoita. He haluavat suojella luontoa kaikin mahdollisin tavoin ihmisten kosketukselta. Saimaannorppa on relikti jäänne ja sen kerrotaan olevan uhanalainen. Vesistöä on suojeltu jo paljon vain norppien käyttöön ja lisää ollaan suojelemassa tuhansia hehtaareita. Lähtökohtana suojelijoilla on, ettei ihminen saa vaarantaa norpan olemassaoloa ja siksi on suojeltava aina vaan lisää.

Suojelijat ovat siitä kummaa väkeä, ettei norpan elämään saisi ihminen vaikuttaa. Kummallista on se, että vuosittain kolataan lunta pitkin Saimaata norppien pesäpaikoiksi. Eli tässä kohden ihminen saa fyysisesti puuttua luonnonvalintaan. Kaiken lisäksi nyt on tullut selväksi, että norppa ei välttämättä tarvitse ollenkaan lumienkolaajia poikasten turvaksi. Koska norppa on relikti, sen on ollut sopeuduttava suolattomaan veteen. Siksi on luonnollista, että ilmaston muuttuessa sen on muutettava syntymisen ihmettä olemassaolevan luonnon mukaan. Muutoin sen edessä on häviäminen suomalaisesta luonnosta.

Onko norpan tulevaisuus sama kuin merimetson. Kun se ilmestyi Suomen luontoon, sitä kummasteltiin ja sitä haluttiin suojella. Nyt se on levinnyt kohta kaikkialle Suomeen ja se paskoo kohta sisävesien saaria valkoisen kuoleman alle. Eli suomeksi sanottuna paskoo saaret umpeen. Kun ilmasto lämpenee, niin siirtyykö norppa kohti pohjoista ja valtaa uusia ja uusia järviä suojelijoiden kohteiksi. Kalastajille se tietää todella ankeita aikoja. Jos uskaltaisi veikata, niin kohta joku suojelija kiikuttaa norpan uuteen järveen. Enkä sano tätä leikilläni.

Kun järvestä puhutaan, niin suojelijat ovat jo lämmenneet kalojen kaikkinaiselle suojelulle. Animalia järjestö on polkaissut liikkeelle kampanjan nimeltä Kalarakas. Animalian aktivistit ovat nyt huolestuneet kalojen eläinoikeustilanteesta. Milloin he ovat halaamassa puita ja milloin hakemassa esim. Romaniasta katukoiria Suomeen suojeltaviksi. Nyt heillä on välähtänyt kokonaan uusi ajatus, jolla kaikki vesistöt saataisiin kokonaan suojelluiksi. Sitä minä en tiedä, mitä ihmisten tulee sitten syödä? Ilmeisesti ruohoa kuten Pohjois-Koreassa. Siinä on mielestäni ongelma. Mikä on kasvien eläioikeustilanne?

Ymmärrän oikein hyvin tarkoituksen mukaisen suojelun. Metsiä ja luontoa on suojeltava, mutta se ei saa vaarantaa ihmisten elämistä. Suomalainen luonto tuottaa valtavasti lisäarvoa oikealla suojelulla. Sitä on pystyttävä käyttämään myös ihmisten hyväksi, esimerkiksi luontomatkailuun liittyen.

Suomalaiset vesistöt pystyisivät tuottamaan huomattavasti enemmän kalaa ihmisten ravinnoksi. Valitettavasti meillä on olemassa järjestelmä, jossa vanhat kateelliset ukonkäppänät päättävät mitä vesistöissä saa tehdä. Tutkikaapa missä tahansa kotiseuduillanne kalastuskuntia. Huomaatte mitä tarkoitan ukonkäppänöillä. He ovat täysin vieraantuneet jo tästä päivästä ja tulevaisuudesta. Seuraavaksi tutkikaa mitä ne ukkokerhot oikein touhuavat. He touhuilevat kalastuskorttivarojen turvin. Sitä rahaa ei haluta jakaa kalojen määrän kasvattamiseen. Sillä turvataan ukkoköörien matkustelua ja kokoustelu.

Suojelijat suojelevat kaiken omalla tavallaan. Ukkoköörit eivät halua suojella, vaan estää. Kohteina molemmilla ihmiset.

Avainsanat: saimaannorppa, reliktijäänne, merimetso, animalia, kalarakaskampanja, kalastuskunnat, kalastuskorttivaroillaeläminen