Satunnaiset kuvat

Tikankontti

Uusimmat

Blogin arkisto

209 Kalle Päätalo ja Iivari Sääskilampi

Maanantai 8.10.2018 klo 13:26 - yrjöpoeka

Työttömistä ja heidän poskettomista eduistaan on kohkattu hallituspuolueiden ansiosta. Samalla ovat puolueiden satraapit saaneet evästä vaalikentille moukaroida tyytymättömiä työttömiä. Samalla satraapit yrittävät moukaroida ay-liikettä kehityksen jarruna. Syyllistämisen ansiosta ovat nyt some-kanavat tukkeutumassa mielipidekirjoituksiin. Näissä on kaikissa lähtökohtana se, että työttömät ja ay-liike ovat luusereita. Työttömät pitäisi saada pakkotöihin. Kirjoittajat eivät huomaa, että sitähän hallittus on jo tekemässä. Työttömät tekevät ilmaista työtä yrityksissä rangaistusten uhalla. Lopuksi vielä kansalaisten viimeinen turva KELA riipii loputkin lehdet puista.

Työttömille on siis tarjolla keppiä, mikäli he eivät osaa lähteä 9 euron töihin pääkaupunki seudulle. Kukaan ei välitä siitä, ettei työttömällä ole varaa edes majoitukseen siellä. Kyse on satraappien mukaan vain peruslaiskuudesta. Päämantara on siinä, että mikäli ei 9 euron työ maistu, ei leipääkään tipu. Tähän huutokuoroon ovat nyt liittyneet sellaiset ihmiset jotka ovat saaneet tehdä elämäntyösä aikoina, jolloin töistä maksettiin oikeata palkkaa.

Juuri nämä ihmiset uskovat nyt omaavansa neuvomisen jalon taidon. Täällä maaseudulla he ovat aivan järjestään kepulaisia isäntämiehiä. Useita tuntemiani kepulaisia on saanut tehdä maatilan lisäksi työtä valtion leivissä. Palveltuaan valtiota vaikkapa 30-vuotta heillä on nyt aikaa jatkaa maatilanpitoa. Tähän antaa valtioneläke hyvän lisäturvan. Siksi heistä on nyt tullut kaikkein pahimpia työttömien moukaroijia. Heidän mielestään maassa ovat nyt asiat hyvin kun kepu laittaa Suomea kuntoon. Työttömien laittamisella erilaisiin koulutuksiin ja kuntouttaviin työtoimintoihin on saatu työllistettyä kymmeniä tuhansia työttömiä. Kepulaisille riittä se, että näille tarjotaan elämiseen 9 euroa päivässä.

Tänään olen juuri lukenut kuinka jopa kirkkovaalien agendalla on työttömien kurittaminen kepulais pitäjässä Kuusamossa. Koillissanomat on julkaisut 6.10.2018 mielipidekirjoituksen jossa KD ja Kuusamolaisen laajapohjaisen kirkollisvaalien puheenjohtaja Juha Kaartinen lataa täyslaidallisen työttömien, ay-liikkeen ja vasemmiston suuntaan. Työttömät saavat hänen mukaansa liian hyviä etuja. Kirjoituksensa lopussa hän sanoo näin: ”Omista saavutetuista edusta pitäisi edes hieman pystyä tinkimään, jotta Suomi pysyisi edelleen kasvu-uralla”. Kirjoitusvirheineen päivineen. Näin kirjoittaa mies joka on saanut etunsa aikana, jolloin työstä maksettiin oikeata palkkaa. Työttömän pitäisi tinkiä tästä 9 eurosta, jotta kepulaisten kukkaroihin eläkkeet virtaisivat entiseen tapaan.

Kukaan näistä satraapeista ei ole itse valmis antamaan senttiäkään yhteiseksi hyväksi. Kuusamo on kaiken lisäksi erittäin vahvasti vanhoillis lestadiolaisten hallussa. Siksi heillä on kanttia murjoa jopa kirkollisvaaleissa köyhiä ja työttömiä. Jokainen Kainuun ja Koillismaan asuja on tietoinen Taivalkosken kuulusta kirjailijasta Kalle Päätalosta. Hänen kirjoituksissaan esiintyvät voimallisesti kepulaiset lestadiolaiset. Juuri näille oli vaiketa se, että he joutuivat antamaan köyhille perheille kunnanjauhoja. Heille se oli samaa kuin omistaan olisivat antaneet. Köyhän piti kuten Kallen äidinkin, madella näiden satraappien edessä.

Mikään ei ole muuttunut. Nyt satraapit ovat voimansa tunnossa. Nyt on taas helppo syyllistää köyhä ja työtön luuseriksi, joka vain laiskottelee.

Juuri tästä kasvaa muutos. Se muhii nyt väkisin tulevissa vaaleissa.

Avainsanat: kepusatraapit, kallepäätalo, iivarisääskilampi, kunnajauhot, kuusamo, taivalkoski, vanhoillislestadiolaisetpitäjät

159 On ne yksie perkeleitä

Sunnuntai 22.7.2018 klo 12:21 - yrjöpoeka

Kuten Trump sanoo Amerikoista, minä sanon suomesta, on tämä hieno maa. Sotasankari Adolf Ehrnrooth sanoi, Suomi on hyvä maa. Suomi on puolustamisen arvoinen. Miten tänään sanotaan? Ketkä sanovat? Suomen hallitus ja kaikki pikkusen enemmän pätäkkää omistavat kertovat melkein joka päivä, että nuo työttömät ne on yksie perkeleitä. Makaavaat kotonaan ja odottavat, että yhteiskunta tuo leiväkannikan suuhun. Kaiken lisäksi työttömät tulevat niin tavattoman kalliiksi. Siihen lisäävät poliittiset satraapit lisää höystöjä sanoen, että meidän työllisten on tämä kustannettava.

Kuuntelen ja luen usein täällä lähialueillakin puheita, joissa kerrotaan, että jokaisen on tehtävä työtä leipänsä eteen. Erittäin hyväosaiset perintönä maaomaisuutensa saaneet ovat kaikista pahimpia. Heissä on aimo annos Kalle Päätalon kuvaamaa Iivari Sääksilampea. Omaisuudellaan ja uskonnollaan rehentelevä Iivari Sääksilampi on ilmeisesti esikuva nykyisille. Nämä ihmiset todella hallituksen tapaan pitävät työttömyyttä ihmisen omana vikana. Heidän puheissaan vilisevät uskonnolliset paatokset, tehkää parannus ja menkää töihin. Heitä ei kiinnosta se tosiseikka, että työpaikat ovat etelässä ja niistä ei makseta oikeata palkkaa jolla tulisi toimeen.

Kyllä ihmiset lähtevät tänäpäivänä työn perässä Helsinkiin ja ulkomaille asti. Sen edellytyksenä on työstä maksettava oikea palkka, jolla voi maksaa omat elinkustannuksensa. Pahimmat perinnön saaneet mestaroivat facebookin palstoilla sitä, kuinka heidän on pitänyt kulkea työn perässä pitkin Suomea. Usea on ollut valtion leivissä 30 vuotta kuten minäkin ja nyt heillä on aikaa opettaa heikompiosaisia vaikka ilmaistöihin. Itselläni ei ole maaomaisuutta kuin kynnen alla ja se on ainakin pitänyt jalkani tukevasti maanpinnalla. Kotikasvatuksella ja elämässäni koetulla on vahva tausta sosiaaliseen ymmärrykseen oikeudenmukaisuudesta. Siinä ei ole sijaa Iivari Sääksilampelaisille.

Toinen asia mistä kohistaan jokainen vuosi ovat marjanpoimijat. Taas ovat poiminnat alkaneet ja marjanvälittäjät itkevät eri medioissa, kuinka suomalaiset ovat tulleet laiskoiksi. He eivät enää suostu poimimaan heille marjoja. Nyt on harmituksen aiheena se, että Thaimaalaiset ovat lopultakin ymmärtäneet joutuneensa riiston kohteeksi. Heitä on tulossa maahan entistä vähemmän ja heille pitää marjanvälittäjien maksaa tietty summa vuorokaudessa. Nyt tämä ja suomalaisten laiskuus riepovat yrittäjiä.

Tässä marjanpoiminnassa pätevät täsmälleen samat lainalaisuudet kuin työttömien kohdalla. Mikäli työstä saa riittävän palkan työlle löytyy tekijät. Niin Suomesta kuin Thaimaastakin. Olen itse ollut erittäin kova poimija elämäni aikana. Minä lopetin sen kuin seinään siinä vaiheessa, kun ensimmäiset thai poimijat tulivat maahan. Näillä riiston kohteeksi joutuneille maksettiin heti sellaisia summia marjanpoiminnasta, ettei poimiminen kannattavasti enää lyönyt leiville. Suomalainen elintaso autoiluineen kaikkineen vie helposti poiminnan tuloksen miinukselle.

Ongelma ratkeaa kun työttömille aletaan maksaa töistä oikeata palkkaa, ammattiliittojen hyväksymillä suomalaisilla työehdoilla. Marjanpoimijoille sellaista hintaa, josta jää jotakin vielä käteen.

Työttömyys ja laiskuus katoavat myös sillä, että äänestäjät estävät Iivari Sääksilampien nousun päättäjiksi.

Avainsanat: adolfehrnroot, suomionhyvämaa, laiskattyöttömät, kallepäätalo, thaimaalaisetmarjanpoimijat, , eduskuntavaalit2019

128 Onko umpitolloja olemassa

Maanantai 4.6.2018 klo 13:55 - yrjöpoeka

Olin reissussa ja sain puhelun jossa pyydettiin minua kommentoimaan Koillissanomien uusinta kolumnia. Sen kirjoittaja oli kansanedustaja Niilo Keränen Taivalkoskelta. En tietenkään voinut siihen vastata mitenkään, mutta lupasin lukea jutun. Sanoin samalla, että mikäli siinä on mitään kommentoitavaa kirjoituslaitteeni siirtyy punaiselle. Kotiin tultuani keitin kahvit ja luin jutun. En ole varmasti ainoa, joka kysyy, ketä varten kansanedustajat on valittu?

Ovatko kansanedustajat vain omia puolueitaan varten, vai äänestäjien valitsemia ja heidän etujaan ajattelevia yksilöitä? Kolumnin luettuani tuli selväksi, että kepulaiset ovat vain heidän omaa puoluettaan varten. Puolue sanoo mikä on parasta ja sillä selvä. Hupaisaa on lukea kansanedustajan kirjoittamana seuraava lause: ” Lopputuloksesta voidaan vain kysyä: kuka sitten enää ajattelee köyhää? Vanhaa monisairasta? Vammaista? Syrjäytynyttä? Alkoholistia?”

Tähän voin heti sanoa, että täällä kepulaisten valta-alueilla sitä ei ainakaan ole keskusta ajatellut. Keskusta on saanut sanella sydämensä kyllyydestä, kuinka palvelut keskitetään. Ja ne on myös keskitetty. Melkein kaikissa pohjoisen kunnissa on keskustalla valta sanella ja sitä se on myös Koillismaalla. Jokainen joka on lukenut Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä kirjasarjan elämästään Keräsen kotikunnassa tietää, että köyhän ystäviä eivät isäntämiehet ollleet silloin. Lukiessani sosiaalista mediaa alueelta on tullut selväksi, että sama linja pätee edelleenkin. Köyhälle luvataan leipää vain ilmaista työtä tekemällä. Aivan kuten Kalle Päätalo sai kokea.

Keränen haikailee sitä, että täällä syrjäalueilla olisi hyvä säilyttää edes jokunen vuodepaikka terveysasemilla. Seuraavassa kappaleessa Keränen sanookin sitten totuuden, mutta kunnon kepulaisena oman kunnan etu ei ole ensimmäisenä, vaan puolueen etu. On olemassa sanonta, että kepu pettää aina. Yhtä hän ei petä. Puolueen etua. Jos se vaatii palvelujen karsimista Taivalkoskella, niin asia on sillä selvä. Uskonveljet lyövät vain kättä olalle. Lukekaa tämä seuraava kappale ja kertokaa itsellenne, mitä tuli mieleen?

Kun tätä sotea nyt eduskunnan valiokunnissa puidaan, sanoinkin Parviaisen Ullalle, että meidän pitäisi oikeastaan olla sen verran siltarumpupoliitikkoja, että omien kuntalaisten etua ajatellen meidän pitäisi vastustaa koko uudistusta. Valitettavasti vain muualla maassa asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meidän kunnissa, ja koko kansan edustajina meidän pitää yrittää parantaa muuallakin asuvien kansalaisten palveluja.” Kirjoitin kappaleen virheineen päivineen. Kolumni on kokonaan luettavissa tästä.

Hallitus on työsketelyssään ollut niin varma omist aikatauluistaan, että se on laittanut olemassa olevat maakuntaliitot, kunnat, ELYt ja sairaanhoitopiirit valmistelemaan uusia maakuntia ja niiden hallintoa. Suomeksi sanottuna siellä on valmisteltu itselle omat uudet työpaikat. Kaikki tämä on hallintoa varten, ei kansalaisia. Hupaisinta on, että ei ole edes olemassa yhtään lakia ja asetusta valmiina. Vuosi sitten taidettiin pienessä porukassa perustaa uusi uljas palvelukeskus. Sille valittiin pomot omista hyvistä miehistä. Tekemistä sillä ei ole. Onkin mukava seurata, mitä se puuhaa sen jälkeen jos sote todella kaatuu?

Onko umpitolloja todella olemassa?

Avainsanat: koillissanomat, kansanedustajaniilokeränen, kallepäätalo, juuretiijoentörmässä, siltarumpupolitiikka, umpitollo

080 Kunnanjauhot ja mesemiehet

Keskiviikko 4.4.2018 klo 13:50

Koska meillä on olemassa aina vain yksi totuus, on vaikeaa saada esimerkiksi uutisointiin tasapuolista näkökulmaa. En ole ainoa, jota hieman mietityttää tämän päivän toimittajien asenne. Sitä en tiedä johtuuko se tämän päivän koulutuksesta. Siinä ilmeisesti tähdennetään, että on uutisoitava vain sitä mitä kulloinenkin poliittinen johto haluaa.

Nykyinen hallitus on ottanut hallituskaudellaan kohteekseen työttömät. Ne laiskat luuserit, jotka vain makailevat ja odottavat rahojen kilahtamista heidän tileilleen. Rahojen joita hallitus on joutunut lainailemaan maailmalta. Seuratessani omaa tuttavapiiriäni näen, että erityisesti keskustan isäntämiehet tukevat hallituksen kurmottamislinjaa. Tässä ajassa on sitä samaa, mistä Kalle Päätalo kirjoitti kirjassaan ”Kunnan jauhot”. Jos olet tahdostasi riippumatta työtön ja sinulla ei ole omaisuutta, sinusta tulee rasite. Koska kukaan ei halua sinun ihan kotiportailleen kuoilevan nälkään, sinun on tunnettava suurta häpeää ottaessasi vastaan yhteiskunnan tukea.

Päätalon aikaan juuri silloiset maalaisliittolaiset pitivät sen ajan työttömiä alhaisina luusereina. Tarina tuntuu jatkuvan tänäkin päivänä. Samoilla seuduilla. On hyvä, ettei Kalle Päätalon tarvinnut nähdä enää tätä aikaa. Kunnanjauhoilla oli Kallelle kitkerä maku. Äitinsä kanssa Kalle joutui lähtemään kerjuureissulle isännän luo, jolla oli valta jakaa kunnanjauhoja. Samainen asenne on säilynyt ja olemme menossa siihen, että työtä on tehtävä ilmaiseksi ja sen jälkeen sinun on kerjättävä hyväosaisilta kunnanjauhoja.

Palataan tasapuolisuuteen. Kuuntelin aamulla päivän uutisantia ja siellä oli pääaiheena nämä suomalaiset työhaluttomat luuserit. Yhtä työnantajaa haastateltiin ja hän anteli luusereita kohtaan sapekkaita lausuntoja. Mikäli toimittaja olisi ymmärtänyt mitä tasapuolisuus on, hän olisi samaan uutiseen hakenut niitä työttömiä kertomaan mitä mieltä he ovat noista väitteistä. Se ei kuitenkaan ole tullut kokopäivänä yhdenkään toimittajan mieleen. Ylen aluetoimittajat jatkavat tämän uutisen repostelua ja hakevat yrittäjiä kertomaan, että työtön ei halua tehdä töitä.

Näiden uutisointien suuri kuva on ilmeisesti se, että näillä jutuilla vahvistetaan hallituksen aktivointi toimien oikeudenmukaisuus. Ja kuin kuorossa keskustan isännät ärisevät näistä ilmaisen leivän puputtajista. Nykyinen sosiaalinen tiedonvälitys tuo kuitenkin yksipuoliselle uutisoinnille vaihtoehdon. YLE ei esimerkiksi huomaa sitä, että tämä työttömien ja köyhien joukko ei seuraa enää juuri ollenkaan julkista tiedonvälitystä. Tämä johtuu juuri tuosta epäluottamuksesta julkista tiedonvälitystä kohtaan.

Hallituksen toiminta on hieman samankaltainen kuin tuossa Putinin valtakunnassa. Köyhät ovat roskaa ja välttämätön paha, jotta rikas voisi tuntea olevansa rikas. Onhan se niin messevää ajella mersulla vaalitorille ja kertoa sille luuserijoukolle, että äänestäkää minua. Ja köyhä kumartaa mersumieheen päin ja syvään, koska kunnanjauhot ovat hänen takanaan. Tämän olen itse nähnyt useina vuosina vaalikentillä. Mesemiehet ovat yleensä omien kunnanvaltuustojensa puheenjohtajia. Nämä isännät eivät koskaan ymmärrä, millaista on olla työtön ja syödä kunnanjauhoja.

Iltasella saamme sitten seurata televisiosta, kuinka siellä isännät ja yrittäjät kertovat työhaluttomista luusereista. Leima lyödään suomalaiseen työttömään.

Työvoiman piti olla valtiovallan erityisessä suojelussa. Niin. Piti olla.

Avainsanat: kunnanjauhot, kallepäätalo, tasapuolinenuutisointi, mesemiehet, työvoimaonvaltiovallansuojeluksessa

074 Valtakunnassa kaikki hyvin

Maanantai 1.12.2014 klo 13:04

Viimeiset päivät ovat olleet yhtä tiedottamisen juhlaa. Juhlaa se on ollut samalla kaikille siihen osallistuneille ja ummehtunut savu leijailee vielä tänne raukoille rajoille saakka. Valtakuntaan on saatu laki, joka on ollut ja josta on tullut, maamme historian merkittävin laki. Ainakin mikäli uskomme lehdistön antamiin palstamillimetreihin. Sosiaalinen media on ollut suorastaan rikinkatkuinen. Eduskunnan sorvatessa tätä sukupuolineutraalia lakia, saatiin siinä sivussa ilman mutinoita lyötyä lukkoon monia muita asioita. Mitä nyt lapsilisiä vähän sorvattiin pienemmiksi. Mutta sehän ei ole niin tärkeää, kuin nyt aikaansaatu sateenkaarilaki.

Sunnuntain aikoihin yritin tutkailla mitä naamakirjassa aiheesta puhuttiin. Hyvin nopeasti itselleni selvisi, ettei niitä tekstejä kannata lukea ja laitoin naamakirjan kiinni. Minua suorastaan hävetti katsoa, mitä sivistyneet ihmiset aiheesta kirjoittivat. Sinänsä tämä on myös hyvä asia. Nyt voin helpommin tarkastella, minkä vahvuinen on sivistyksen pintakiilto. Ikä ja koulutus ei takaa keskustelujen tasoa. Onn mielenkiintoista nähdä, kuinka esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaina olevien kirjoitukset realisoituvat vaaleissa ääniksi. Kerran kirjoitettu voi tulla vaalikeskusteluissa harmittavasti esille.

Lauantaina sain kutsuttuna käydä puhumassa Taivalkosken perussuomalaisten syyskokouksessa. Paikalla oli kolme varsinaista ehdokasta ja myös heillä oli tilasuus esitellä itseään. Koska olin valmiiksi tuttu paikallisille yhdistysaktiiveille, minun ei tarvinnut puhua itsestäni. Sain puhua pelkkää politiikkaa. Tunnen Kalle Päätalon sielunmaiseman tosi hyvin. Siksi puhuin työstä ja toimeentulosta. Tulevaisuuden mahdollisuuksista ja yhteistyöstä. Seuraavalla vaalikaudella on minun arvioni mukaan hallituksessa kaksi pohjoisen vahvaa puoluetta. Perussuomalaiset ja keskustapuolue. Siksi on jo nyt puhuttava ja rakennettava hyvää yhteistyötä. Repien ja riidellen eivät syrjäseutujen asiat etene.

Timo Soini kertoo saaneensa palautevyöryn Pressikulubi ohjelman ulostulon jälkeen. Sen voin hyvin uskoa. Ohjelma oli mielestäni erittäin hyvä. Aivan samoin minä olen saanut palautevyöryn viimepäivien aikana. Kaduilla, kaupoissa, puhelimessa, ihan missä vain minua on lähestytty ja toivoteltu voimia. Viime viikon alkupäivinä liikkui koko Kainuu, mutta erityisesti syntymäpitäjäni Suomussalmi. Tunnen oloni nöyräksi tällaisen palautetulvan keskellä. Tekemääni työtä arvostetaan. Olen saanut myös tunnustusta kirjoituksistani ja kannustusta lisäkirjoittamiseen. Tämä on varmasti helpoin toteutettava.

Kissa kiitoksilla elää, sanoo sananlasku. Verratessani saamaani palautetta polittisten vastustajieni minua kohti syytämiin väitteisiin ja törkykirjoituksiin somessa, on niissä valtava ero. Lisäksi tätä positiivista palautetta on valtavasti enemmän. Sitä olen viime päivinä miettinyt, miksi vastustajia on vain yhdestä puolueesta?

Uskoani ihmisiin ja hyvään on jokatauksessa palautettu.

Avainsanat: stubbinhallituksenlapsilisäleikkaukset, anaalirauhastenummehtunuttuoksu, kallepäätalo

031 Muutamia kilometrejä..

Sunnuntai 10.4.2011 klo 7:39 - yrjöpoeka

Viikonlopun aikana olen saanut ajella tukiryhmäni kanssa laajan läänin eriosissa. Perjantaina aloitimme Kuusamon kevätmarkkinoilta, keli oli kostea ja todella hyisen tuntuinen. Kostea keli ja navakka tuulenhenki, pitivät kädet kylminä. Ihmiset markkinoilla olivat kyllä lämpiminä ja hyviä juttuja ja kertojia riitti. Myös haastavia kysyjiä oli joukossa ja he pitävät olon virkeänä. Aika moni paikalla käyneistä oli jo äänestänyt ja heistä usea kertoi puolueen valinnan olleen helpon.

Taivalkoski on tullut talven mittaan tutuksi ja siellä on todellisia tarinan iskijöitä. Suomalaisia sanotaan hiljaisiksi ja vaatimattomiksi, onneksi Taivalkosken perussuomalaiset eivät kuulu heihin. Tukiryhmäni saapuminen herätti torin henkiin ja paikalle virtasi väkeä sanan kuulolle. Makkaranpaiston lomassa sain kuulla, että väki on hyvin liikkeellä. Sitä todisti se, että runsas joukko väkeä meni toritapahtuman jälkeen äänestämään. Taivalkoskella on todella vireä joukko vetämässä toimintaa. Kalle Päätalo on käyttänyt kirjoissaan mielikuvaa, ”selkäkeikka nauruja” ja niitä todella piisaa tämän joukon keskellä. Päivästä tuli pitkä, mutta antoisa.

Läänin eteläosan vuoro oli lauantaina ja Haapajärvi navigaattorin osoitteeksi. Haapajärvi osoittautui paikaksi, jossa todella oli odotettu tuloamme. Suomussalmi ja Haapajärvi ovat kaukana toisistaan, mutta ihmiset olivat todella välittömiä. Saimme ryhmäni kanssa lämpimän vastaanoton ja tunsimme kuuluvamme samaan joukkoon. Vain yksi oli eri mieltä ja hänet tapasimme autosta noustuamme. Laitettuamme tunnusliivit päälle ohitsemme riensi keski-iän ohittanut mieshenkilö. Papatus alkoi ennen kohdalle tuloa ja jatkui vielä satametriä meidät ohitettuaan. Muuta hänestä ei saanut selvää, mutta sana Soini kuului hänen sanavarastoonsa. Totesimme yhdessä, että on oikein hyvä, kun nimi on muistissa.

Viikonaikana ja nyt viikonloppuna on tullut selväksi galluppien lupaama asia. Väki on liikkeellä ja heillä on muutoksenhalua. Olen saanut viikon aikana todella runsaasti postia ja erityisen tukkoinen päivä oli ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä. Viesteissä olen saanut tukea vaalityölleni ja itselleni se antaa lisää uskoa tekemiseen. Yhteydenotot jokapuolelta Oulun-vaalipiiriä kertovat myös uudesta ajasta. Näissä vaaleissa muutos tulee myös sähköisen median kautta. Etäisyydet eivät ole enää erottava tekijä, asiat ovat yhteisiä. Nurkkakuntaisuuden ajat tuntuvat olevan ohitse ja se on hyvä.

Viikon aikana olen liikkunut vaalityössäni ja aina kun olen pysähtynyt jonnekin, olen heti saanut juttuseuraa. Vaatimattoman pikku ”pösöni” ilmestyminen, saa ihmiset iloiselle tuulelle. Olen saanut tuntea pitkin kevättä, että ihmiset kohtaavat mielellään ehdokkaan, joka tunnustaa reilusti väriä. Tukiryhmäni on varustautunut neonkeltaisin tunnusliivein ja saa joka kerran huoltoasemien kahvioissa ja pihoilla liikettä aikaiseksi.

Mitkä ovat tulleet viikon pääaiheiksi kierroksellani?

Jokaisen juttusillani käyneen mielestä, suomalaisten sotilaiden lähettäminen sotimaan on estettävä. Suomi ei ole sotatilassa kenenkään kanssa. Rauhanturvaaminen entisin keinoin on suomalainen tapa.

Yhtä mieltä ihmiset ovat olleet myös viikon uutisia vallinneesta hallituksen harjoittamasta rahanjakopolitiikasta. Tukea ei heru ulkomaisten pankkien tukemiseen.

Kuusamossa sain kuulla yhden kansalaisen hirtehisen jutun hallituksen politiikasta. ”Hallitus ei saanut aikaiseksi lakia Eutanasiasta, mutta sai aikaan lain takuueläkkeestä. Tällä lailla varmistetaan eläkeläisten takuuvarma kuolema köyhyyteen.”

Avainsanat: vaalityö, tukiryhmänmerkitysvaalityölle, selkäkeikkanauru, kallepäätalo, muutoksenhalu, asiatovatyhteisiä, eutanasia, lakitakuueläkkeestä, hirtehishuumori

111 Harjakaiset pidetty

Perjantai 27.8.2010 klo 21:23 - yrjöpoeka



Olipa hienoa nähdä, kuinka kerrostalo muuttuu ja nopeasti. Remontti aloitettiin alkukesästä ja valmista pitäisi olla lokakuun lopussa. Koko talo on käytännössä uusittu ja kaksi hissiä on rakennettu. Ikkunat ja ovet uusitaan, väliseiniä on avattu yhteisiksi tiloiksi ja seiniä vahvistettu niiltä osin. Talo tulee täyteen tämän päivän tekniikkaa, myös tulipaloja vastaan on varustauduttu sammutusjärjestelmillä. Parasta remontissa on kuitenkin asennemuutos, kuinka kehitysvammaisten asuminen pitää järjestää. Vanhoista ajatuksista on päästy omaan tupaan vessoineen kaikkineen ja voi sanoa, että lopultakin. Toivottavasti nämä muutokset avaavat tietä myös koko kehitysvammahuollon uudistumiselle.
Keskustelin ihmisten kanssa kuntataajamassa ja edelleenkin puheenaiheet ovat samat. Vaalirahoitus on ykkösenä ja ihmiset eivät jaksa ymmärtää poliitikkojen moraalia. Vaalirahoituksestani myös kysellään ja erityisesti sitä, meneekö minulla vaaleissa rahaa kymmeniä tuhansia euroja. Tähän on ollut helppo vastata, että ei mene! Ei ole mitään järkeä upottaa talouttaan mahdottomiin velkoihin. Erityisesti senkin takia, että tulos on äänien saannin suhteen todella epävarma. Onneksi perussuomalaisilla ei tarvitse selitellä, minkä nimisen yhdistyksen takaa kukin löytyy. Minun yhdistykseni on Suomussalmen Perussuomalaiset ry, muuta yhdistystä en tarvitse.
Päivän uutiset kertovat tuttua sanomaa, perussuomalaisten kannatus on vakaa ja kasvussa! Sama tuntuu ja näkyy ihmisten yhteydenotoissa ja halussa puhua politiikkaa. Toivottavasti yleinen apatia vaaleja kohtaan taittuisi seuraavissa vaaleissa. Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet äänestäjien kannalta turhauttavia. Suuret puolueet ovat kuin veljeksiä, kukaan ei uskalla ja tohdi olla mistään eri mieltä. Kaiken lisäksi koko media kenttä on ajanut samaa, eri mieltä olevia on lytätty heti ja kunnolla. Politiikka on ollut ns. konsensus politiikkaa, isot pojat sopivat takahuoneessa mitä tehdään. Sitten tullaan yleisön eteen ja kehutaan kuinka helposti yhteisymmärrys saatiin. Kyllä se helposti tulee, koska puolueet ajavat täsmälleen samoja asioita. Se on ollut kaiken keskittämistä isoihin kokonaisuuksiin ja palvelujen alasajoa. Hallintokoneisto ei ole enää pitkään aikaan ollut ihmistä (suomalaista) varten, suomalainen on koettu vain vaivaksi hyvälle hallinnolle. Uskon muutoksen tuulen puhaltavan ensi keväänä, vaikka elisa-laajakaistan omaavat kommentoijat vielä asiaa epäilevät.
Huomenna on vuorossa Taivalkosken elomarkkinat, toivottavasti tulisi sateeton päivä? On mukava käydä myös Koillismaan puolella kuuntelemassa, mitä Kalle Päätalon pitäjän ihmiset maailman menosta tuumaavat.
Railille terveisiä, ajatukseni ovat luonasi.

Avainsanat: vammaispalvelukeskus, kerrostalonremontointi, vaalirahoitusjupakka, perussuomalaistenkannatusnousee, palvelujenkeskittäminen, kallepäätalo, taivalkoski, ikävä