Satunnaiset kuvat

Se on siinä..!

Uusimmat

Blogin arkisto

210 Ahdistusta ahdistuksen päälle

Torstai 12.9.2019 klo 10:18 - yrjöpoeka

Ilmastoahdistus leviää, samaan aikaan maailman keuhkoja metsiä poltetaan kaikkialla. Etelä-Amerikan sademetsiä poltetaan laitumiksi ja pelloiksi. Erityisesti Brasilia on tikun nmokassa. Se tuottaa valtavia määriä soijaa ja sitä se haluaa tuottaa lisää. Afrikan alueella vallitsee kuivuus ja siellä metsiä poltetaan lämmön ja ruoan valmistamisen vuoksi.

Viimeiset vuosikymmenet kertovat Afrikan sisäisistä kansainvaelluksista. Suurilla alueilla väestönkasvu on tuottanut rajuja seurauksia. Metsät on poltettu ja maa ei pysty tuottamaan ruokaa kiihtyvälle väestönkasvulle. Se on tuonut mukanaa sotia ja maiden sisäisiä ristiriitoja. Televisio on tuonut nämä kaikki meidän olohuoneisiimme näkyville. Aseiden valmistajat käyvät kilpailua siitä, kuka saa eniten surmavehkeitä myytyä levottomille alueille.

Muistissa on vuosien takaa, etteivät kaikki tarvitse pyssyjä. Tutsien ja hutujen välinen kamppailu päättyi viidakkoveitsin tapahtuneeseen kansanmurhaan. Puhutaan sadoista tuhansista kuolleista. Tänään heillä kaikilla on ikiomat kalasnikovit ja runsaasti räjähteitä. Viimevuosien aikana kiihtynyt tiedonvälitys on tavoittanut myös viidakoiden pimeimmät kolkat. Siellä on herätty huomaamaan, että kaukana Euroopassa on tilaa ja ruokaa. Sen seurauksena mekin saamme oman osamme maahanmuutto ahdistuksesta.

Välimeri on toiminut hidasteena, mutta se ei pysäytä sitä. Tuhansia ja taas tuhansia on hukkunut matkallaan ja lisää hukkuneita tulee joka päivä. Se on pisara meressä, sillä tulijoiden määrä kasvaa koko ajan. Jugoslavian hajoaminen toi esille sen, että sotia käyvistä maista salakuljetetaan aseita kaikkialle. Ruotsi on siitä hyvä esimerkki. Sinne muutti runsaasti väkeä juuri Jugoslaviasta. Tänään pommit paukkuvat eteläisen Ruotsin kaupunkien kaduilla ja poliisi on täysin voimaton. Lähi-Itä tuottaa tänään aivan samaa. Aseita ja ammuksia salakuljetetaan jopa pohjoiseen, koska aina löytyy niitä jotka tarvitsevat kättä pidempää.

Kuulemme jatkuvasti viestiä siitä, että maailmamme tuhoutuu. Se aiheuttaa erityisesti nuoremmassa väestössä ahdistusta. Yhtäaikaa väki pelkää kaikkea muutosta. Samassa yhteydessä leviävät aseet eivät tuo helpotusta. Kaikki jotka aseita hankkivat luvattomilta markkkinoilta, niitä myös jossakin vaiheessa käyttävät. Ja käyttävät niitä kohteenaan ihmiset. Meillä Suomessa on juuri viime päivinä uutisoitu poliisin tekemistä suurratsioista rikollisjengi United Brotherhoodin tiloihin. Sen tuloksena on esitelty aseita ja osa aseista on sellaisia, joita ei ole missään myynnissä.

Silti niitä löytyy, koska on maksajia ja tarvetta. Näiden jengien joukkoihin virtaa väkeä takuuavarmasti myös niiltä alueilta joissa soditaan ja joissa ei ihmishenki merkitse juuri mitään. Raaistuneet miehet ja aseet ovat vaarllisempi yhdistelmä kuin ilmastonmuutos. Jengitymistä on myös mustissa huppareissa kaduilla lippuineen marssivat ääriliikkeet. Koska Suomi on vapaa maa, on takuuvarmaa, että aseita löytyy myös heiltä. Tästä ei ole enää pitkä matka päivään, jolloin ensimmäinen yhteenotto tapahtuu.

Tätä varten ei tarvitse olla ennustaja eukko. Riittäää kun lukee eri some-palstoja. Ne ovat kylmäävää luettavaa. Osa kansalaisista on luonut viholliskuvan ja sitä tuetaan politiikkojen avulla. Odotan vain yhtä asiaa.

Kuka on Pontius Pilatus joka pesee kätensä?

Avainsanat: ilmastoahdistus, kansainvaellukset, sademetsienpoltto, asekauppiaat, , pontiuspilatus

005 Kansallisaarre

Lauantai 7.1.2017 klo 12:31 - yrjöpoeka

Joulu meni itseltäni täysin ohitse talooni ja kaikkiin joulunviettoon osallistuneiden sairastuttua influenssaan. Eniten harmitti lastenlasten osalta, kun joutuivat makoilemaan reporankana useita päiviä. Jotta kaikki olisi todella huonosti, niin lastenlasten palattua etelään ja äidin luo Porvooseen, siellä iski vesijohtoveteen päässyt epäpuhtaus.

Muutama vuosi sitten Nokialla tapahtui myös veden likaantuminen ulosteperäisiin bakteereihin. Porvoon osalta ei vielä ole tiedossa, mistä epäpuhtaus pääsi verkkoon. Ihmiset seuraavat näin some-aikana todella hyvin uutisia ja minulta kysyttiin heti, voiko Suomussalmella tapahtua samanlaista. Vaikka itse olen vakuuttunut siitä, ettei voi tapahtua, niin silti on se mahdollisuus, että pohjavesialue saastuu.

Julkinen vesijohtoverkko tavoittaa taajamissa niin suuren ihmismäärän, että verkon saastuttua sen vaikutuksen huomaa jokainen välittömästi. Siksi on äärimmäisen tärkeää turvata pohjavesialueiden puhtaus. Porvoon tapauksessakin tyttäreni kertoi veden loppuneen hetkessä kaikista kaupoista. Suomalainen pohjavesi on niin puhdasta ja kallisarvoista, että sen arvon huomaa vasta sitten kun jotakin tapahtuu.

Maamme pohjavesialueita on pidettävä kansallisaarteina, joita ei missään tapauksessa saa muuttaa kansainväliseksi kauppatavaraksi. Tällaisiakin uhkakuvia on heitelty ja nykyinen hallitus on osoittanut haluja kansallisomaisuuden muuttamisesta kauppatavaroiksi, kuten tieverkot. Seuraavien eduskuntavaalien yksi aihe voisi olla keskustelu siitä, mitka asiat on pidettävä kansallisena omaisuutena. Pohjavedet ja järviemme vedet yleensäkin kuuluisivat sen keskustelun kärkeen. Yksityistämisen huumaiset kauppamiehet ja naiset voivat kiihkoillessaan saada aikaan mittaamatonta vahinkoa. Vesi on erityisesti tulevaisuudessa se, josta voidaan käydä jopa sotia.

Muutokset maapallomme ilmastossa ovat sen laatuisia, että veden loppuessa joitakin alueita muuttuu asumiskelvottomiksi Saharan tyyliin. Veden ja ruoan perässä voimme huomata hyvinkin pian sen, että rajoillamme on todella tungosta. Olemme nyt saaneet pientä esimakua väestön liikkumisesta. Yritykset suitsia sitä lakeja muuttamalla eivät voi estää kansainvaelluksia. Siksi on äärimmäisen tärkeää se, kuka hallitsee vesivarojamme. Vesi on pidettävä yhteiskunnallisena omaisuutena.

Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa pitäisi vuosittain tarkastella, missä tilassa oman alueen vesivarannot ovat ja selvitettävä mahdolliset uhkatekijät. Valtuusto saa vuosittain käsiteltäväkseen hyvinvointikertomuksen, sekä monta muutakin asiaa ja vesi ansaitsee mielestäni paikan valtuuston keskustelujen kohteena. Näistä vuosittaisista arvioinneista olisi helppoa vetää valtakunnallisesti yhteen vesivarantojemme tila ja tulevaisuus.

Aion itse olla aktiivinen asian suhteen. Lastenlasten sairastelu avasi silmäni näkemään ja korvani kuulemaan puhtaan veden merkitys yhteiskunnassamme. Vuosittain pidetään erilaisia teemapäiviä, joissa jokin aihe saa päivän aikana ykköspaikan uutisissa ja keskusteluissa.

Vieläkö johonkin väliin sopisi Puhtaan-veden päivä?

Avainsanat: kansallisaarre, puhtaatpohjavedet, ilmastonmuutos, kansainvaellukset,