Satunnaiset kuvat

Ensimmäinen

Uusimmat

Blogin arkisto

058 Puoluekokouksen aattona

Perjantai 7.8.2015 klo 10:06 - yrjöpoeka

Perussuomalaisten 20-puoluekokous pidetään viikonvaihteessa Turussa. Kyseessä on juhlakokous. Toiseksi se on ensimmäinen kokous hallituspuolueena. Kaiken piti olla hyvin.

Valitettavasti Immosgaten aiheuttaman huuman peruna, puolue on nyt alkanut käyttäytyä lammasmaisesti. Puoluekokoukseen on kuulunut aina puoluejohdon ja kansalaisten kohtaaminen kulloisenkin kokouspaikan torilla. Nyt työmies Putkonen ilmineeraa, ettei torille mennä joidenkin takkutukkien mahdollisesti aiheuttaman uhan takia! Posken kääntäminen on joskus hyvästä, muttei nyt! Silloin kun alamme pelätä jotakin epämääräistä uhkaa, olemme hävinneet.

Perinteisesti takkutukat ja ns. suvaitsevaisto on pitänyt perussuomalaisten olemassaoloa uhkana. Puolueen kasvettua nykyiseen kokoonsa, sen ei pidä alistua yleisen ilmapiirin aiheuttaman mediavaahdon takia. Torille ja Suomen lipun kanssa! Minä en usko, että mikään ryhmittymä olisi aiheuttamassa mitään mellakointia. Sellainen ei ole kuulunut Suomessa tapoihin ja en usko, että tämä suvaitsevaisto sen tavan uskaltaisi aloittaa.

Minulta on kyselty harva se päivä, aionko mennä puoluekokoukseen? Olen kysyjille vastannut, etten aio mennä. Entisen kansanedustajan aloittama kampanjointi allekirjoittaneen erottamiseksi puolueesta on suurin syy. Patavanhoilliset ja oikeasti äärivasemmalla/vihreät tahot puolueessamme ovat sellaisia voimia, ettei puolueen tulevaisuus näytä nyt hyvältä. Olli Immonen on paljon lähempänä perussuomalaisuutta, kuin edellämainitut tahot. Jokainen tunnistaa kyllä itsensä tekstistäni ja se aiheuttaa lisää erohuutoja.

2011 vaalien alla jokainen puolue keskittyi morkkaamaan perussuomalaisia. Silloin keskityimme vain omaan tekemiseemme. Niin pitäisi tehdä nytkin. Annetaan vastustajien huutaa. Ääntä maailmaan mahtuu. Mikäli vastustajat saavat pikkaisenkin vastakaikua puolueestamme, kuten nyt on Immosgaten aikana tapahtunut, meteli saa siitä lisää polttoainetta. Hallituspuolueeksi siirtymisen ei olisi pitänyt muuttaa omia tapojamme. Puolueessamme pitää olla särmää! Sen takia sitä on äänestetty. Nyt hallituspuolueena olemme muuttumassa kansankodin puudeleiksi. Muutos on jo käynnissä.

Meillä oli vaaleissa puolueena omat teemamme. Puolustetaan ja ajetaan niitä. Pidetään puolueemme särmiä täynnä olevana. Tehdään itse omat päätöksemme ja valintamme. Äänestäjät ratkaisevat lopun, eivät median gallupit.

Toivotan kaikille ystävilleni erinomaista kokousviikonloppua Turuus! Tehkää hyviä valintoja!

Avainsanat: perussuomalaiset20-vuotisjuhlakokous, immosgate, kansakunnapuudeli