Satunnaiset kuvat

Silloin joskus ennen

Uusimmat

Blogin arkisto

180 Suomi pienoiskoossa

Maanantai 27.8.2018 klo 15:09 - yrjöpoeka

Eduskunnasta käytetään tällaista kuvausta useinkin. Kansanedustajien sanotaan olevan samanlaisia kuin ovat heidän äänestäjänsä. Näinä aikoina tämä ei enää näytä pitävän paikkaansa. Kansanedustajat tekevät ja puhuvat sellaisia asioita, että normaali tervejärkinen suomalainen kavahtaa niitä.

Perussuomalaiset sanoivat tuovansa muutoksen Suomen poliittiseen kulttuuriin. Sen he todella tekivät. Heidän edustajiensa toilailut ovat iltapäivälehtien vakiokamaa. Herra Hakkarainen tunnetaan kaikkialla. Jokainen kansalainen tietää, että hän on äärimmäisen epärehellinen ja koettaa kaikessa kyniä meidän veromarkkojamme taskuihinsa. Hän on yhdessä Ville Vähämäen kanssa asettamassa raamit miehiselle perussuomalaisuudelle. Valehdellaan sen minkä keritään. Juopotellaan sen minkä keritään. Ajellaan öisin taksilla juopottelureissuilta veronmaksajien piikkiin. Ja paljon muuta loisimista.

Ovat toki perussuomalaisten naisetkin kunnostautuneet toilailujen saralla. Valehtelu ja kansalaisten kusettaminen on useilla jo verissä ja he haluavat olla tasavertaisia miesten kanssa perussuomalaisuudessa. Kike Elomaa ei edes tiedä missä ja kenen joukoissa käy kukkia laskemassa. Natsit ovat hänelle ystäviä ja hän ei näe heissä mitään vikaa. Laura Huhtasaari on sitten miesten kanssa aivan tasavertainen valehtelija. Hänen opiskelustaan ja gradu työstä on kättä väännetty onko se pelkkää plagiointia vai ei.

Tänään uutiset kertovat, että Huhtasaari on plagioinut. Yliopiston mukaan Huhtasaaren toiminta on ollut vakavaa ja piittaamatonta. Suomeksi sanottuna Huhtasaari on opiskeluista asti osannut härskisti ja sujuvasti valehdella. Tätä samaa hän on osoittanut myös kansanedustajana. Twitterissä hän on jo sujuvasti jatkanut valehteluaan. Hän on vain noudattanut ohjeita. Pienen vilpin vielä ymmärtää, mutta jatkuvaa valehtelua eivät kaikki sulata. Luulen usean häpeävän sitä, että he ovat äänestäneet tällaista henkilöä.

Perussuomalaisten aloittama kova kielenkäyttö ja eri kansalaisryhmien ja kansallisuuksien loukkaaminen on pikkuhiljaa tarttunut muihin puolueisiin. Tämä täydellisen moukkamainen käytös ilmeisesti koetaan kansanedustajien keskuudessa normaaliksi. Paavo Väyrynen on tästä hyvä esimerkki. Erittäin sujuvasti hän käyttää perussuomalaisten argumentointia puhuessaan maahanmuutosta. Hän myös kosiskelee samoja äänestäryhmiä. Väyrysen kantapuolueessa keskustassa on myös muita, joihin tauti on tarttunut.

SDP on myös saanut riveihinsä täydellisen tollukan. Mikko Elo on nyt aloittanut kampanjan seuraavia eduskuntavaaleja varten ja kosiskelee länsirannikon alueen perussuomalaisten kannattajia hyökkäämällä journalisti Jessikka Aroa vastaan. Muutama vuosi sitten MV-lehti ja perussuomalaisten äärisiipi aloitti törkykampanjan tätä henkilöä kohtaan. Oikeus istui kesällä ja luki lakia useille kampanjassa mukana olleille. Mikko Eloa tämä ei häiritse. Hän nosti uudelleen 4-vuotta vanhat MV-lehden jutut omille sivuilleen ja on nyt suoranaisessa hurmoksessa. Täytyy onnitella SDPn puoluejohtoa. Kajastellut vaalivoitto on nyt vaarassa ajaa tukevasti karille.

Palaan otsikkoon. Eivät kansalaiset ole tällaisia patologisia valehtelijoita. Eivät myöskään sivistymättömiä moukkia. Kansanedustajat eriytyvät kansasta. Ja sitten ihmetellään kansan äänestämättömyyttä! Puolueet haalivat kilvan riveihinsä näitä tollukoita.

Ei kiitos. Pitäkää tunkkinne. Näin tulee entistä useampi sanomaan.

Avainsanat: kansapienoiskoossa, teuvohakkarainen, villevähämäki, laurahuhtasaari, mikkoelo, jessikkaaro