Satunnaiset kuvat

Spu rajan Monni

Uusimmat

Blogin arkisto

020 Kenttärata

Tiistai 23.4.2013 klo 8:02

Sain syntymäpäivälahjaksi Jouni Kauhasen kirjoittaman ”Sotilas, siviili ja sotavanki” kirjan. Kirja kertoo historian vaiheesta, jolloin silloinen Euroopan suurvalta Saksa, tuli ryminällä Kainuun ja Koillismaan korpiin. Kainuun historia on ollut 400-vuoden aikana melkoista aallokkoa. Väestö on kokenut nälkävuosia ja se on tuhonnut asutuksen välillä melkein yhdettömiin. Erityisen tuhoisia ovat olleet suurvaltojen sotajoukkojen vierailut Kainuun maaperällä.

Kauhasen kirjan suurin anti on sen erinomaisen hyvät valokuvat kenttäradalta ja sen ihmisistä. Radan historia on todella lyhyt. 1942 – 1944 on historiassa silmänräpäys. Paikallisille ihmisille se on ollut toisaalta näkökulma sodan mielettömyyteen, mutta myös näkökulma eurooppalaiseen ihmiseen. Kenttärata toi uudenlaisen liikkumisen mahdollisuuden tullessaan ja työtä sille väestölle, mikä ei ollut sodassa.

Kenttäradan mielettömyyteen kuului, kuinka halpa oli ihmishenki suursodan kurimuksessa. Radan rakentajiksi Saksa toi sotavankeja ja myös oman maan kansalaisia. Sotavankien henki ei silloin ollut minkään arvoinen. Suurin ihmetys on minulle ollut se, kuinka halpa on ollut aina suurvaltojen omien kansalaisten henki. Kenttäradalle tuotujen saksalaisten, jopa sotilaiden henki, ei ollut senkään hintainen kuin venäläisen sotavangin.

Näiden muutamien sotavuosien aikana siirrettiin ihmisvoimin valtavat määrät maata paikasta toiseen. Rakentamisen ja uudenajan mukana paikallinen väestö sai annoksen toisenlaista kulttuuria. Rakentajiksi paikalle tuotiin useita eri kansallisuuksia. Heitä oli useita eri maista pakolla määrättyinä työvelvollisina ja sotavankeina. Kulttuuri ja tavat ovat olleet paikalliselle väestölle varmasti ihmetyksen aihe, mutta myös suuri järkytys.

Kenttärata ei tuonut siunausta tullessaan. Hävityn sodan tuloksena suurvalta Neuvostoliitto, vei kaiken saksalaisen omaisuuden suomesta sotasaaliina. Kaikki jopa romukin kelpasi. Huvittavinta antia oli kirjan kertomus, kuinka jopa lumiaidatkin vietiin. Radan varren aukeille paikoille oli talvea varten rakennettu pintalaudoista aitoja, jotka pysäyttivät talvella lumen.

Kenttärata oli julmuuksia, mutta myös vaihtokauppaa, ystävyyttä ja jopa rakkautta. Kainuussa ja Koillismaalla saatiin radan mukana myös tervetullutta verenvaihtoa perimään. Sodan jälkeen saksalaisten alulle laittamat lapset saivat kokea myös kiusaa. Vasta nyt alkavat sodan arvet lientyä siltäkin osin.

Kainuussa elää toivo, että rautatie pohjoista kohti olisi tulevaisuudessa totta. Hyvin pitkälti tulevaisuus on kaivostoiminnan varassa. Mikäli kasvu jatkuu muualla maailmassa, voi se joskus toteutua. Kasvava väestö tarvitsee raaka-aineita ja sitä on täällä. Eri asia on, kannattaako pelkkää raaka-ainetta viedä maasta pois jalostamatta sitä.

Kirja on todella hyvä ja ajatuksia herättävä.

Avainsanat: kenttärata, sotilas, siviilijasotavanki, suurvaltasaksa, verenvaihto, lumiaita